NordenBladet – Sadut ovat mystisiä ja kiehtovia ja muodostavat suuren osan lapsuudestamme. Mutta mikä tekee sadusta kiinnostavan? Kerromme teille kymmenen hyvää suositusta siitä, miten kirjoitetaan fantastinen satukirja.
1. Selkeä ja erottuva tapahtumapaikan kuvaus: tapahtumapaikkaa pitäisi kuvailla yksityiskohtaisesti ja siinä tulisi olla vahvaa paikan tuntemusta. Paikan kuvaus voi käsittää sekä fyysisiä ominaisuuksia että kulttuurillisen ja historiallisen asiayhteyden.
2. Hyvin yksityiskohtaisesti ja kiinnostavasti luodut hahmot: satuhahmojen pitäisi olla ainutlaatuisia omine motiiveineen, toiveineen ja puutteineen. Se tekee niistä lukijalle kiinnostavia ja antaa mahdollisuuden samaistua niihin ja valita oma puolensa.
3. Selkeä ja vaikuttava konflikti: sadussa tulisi olla keskeinen konflikti, joka ohjaa juonta ja pitää lukijan jännityksessä ja tarinan lumoissa. Tämän konfliktin pitäisi olla selkeä ja helposti ymmärrettävä. Sadun lopussa konfliktiin tulisi löytää myös vastaus.
4. Symboliikan ja vertauskuvien käyttö: pinnalliset tarinat ovat tylsiä. Symboliikka ja vertauskuvat lisäävät satuun syvyyttä ja muuttavat sen sisällöllisemmäksi. Symboliikkaa on hyvä käyttää myös salaperäisyyden ja juonittelun aiheuttamiseen.
5. Magian ja ihmeen tajuaminen: saduissa pitäisi olla taika- ja ihme-elementtejä, jotka kiehtovat lukijan mielikuvitusta ja aiheuttavat tunteen siitä, kuin satu tapahtuisi toisessa maailmassa.
6. Edellä olevien varoitusten huomioiminen: Sen avulla voi aiheuttaa satuun jännitteitä ja odotuksen jännitystä. Aiempi varoituksen antaminen on narratiivinen keino, joka vihjaa tuleviin tapahtumiin. Sitä voi käyttää tuleviin tapahtumiin vihjaamiseen tai tärkeän tiedon julkistamiseen tarinan hahmoista tai tapahtumapaikasta.
7. Odottamaton käänne tai päätös: sadussa pitäisi olla odottamaton käänne tai loppu, joka jälleen pitää lukijan lumoutuneena ja tekee tarinasta kiehtovamman. Se voi olla jotain niin yksinkertaista kuin yllättävä loppu tai hahmon odottamaton toiminta.
8. Vahva moraali tai opetus: saduissa on usein moraali tai opetus, jonka tarina välittää. Se voi olla jotain niin yksinkertaista kuin ”ole muita kohtaan ystävällinen” tai jotain vaativampaa, kuten ”älä koskaan luovu haaveistasi”.
9. Runsas ja mieleenpainuva ilmapiiri: sadussa pitäisi olla runsas ja mieleenpainuva ilmapiiri, joka saa lukija uppoutumaan tarinaan. Sen voi luoda kuvailevalla kielellä ja aistinvaraisilla yksityiskohdilla.
10. Vahvan ja mieleen jäävän tarinoivan äänen käyttäminen: kertoilevan äänen pitäisi sadussa olla vahva ja mieleenpainuva. Sen tulisi puhutella suoraan lukijaa ja kestää koko tarinan ajan.
NordenBladet – Kirjallisuuden ystävät jo tietävät, että marraskuussa on syytä syventyä pohjoismaisten kirjoittajien teoksiin. Talvisen pimeään aikaan, 14.-20. marraskuuta, koko Pohjolassa ja Baltiassa luetaan samoja kirjoja – Grönlannista lännessä aina Baltiaan idässä. Viikko järjestetään vuosittain kahdella valitulla kirjalla ja kaikki valitut kirjat heijastavat konkreettista vuoden teemaa. Tänä vuonna kutsumme kaikki lukemaan aiheesta ”Pohjolan luonto”.
Kirjastot, seuraintalot, koulut, lastentarhat jne. ovat tervetulleet osallistumaan Pohjoismaiden kirjallisuuden viikkoon kirjautumalla tässä.
Meidän rakkautemme ja suhtautumisemme Pohjolan luontoon nivoutuu kulttuuriimme ja sillä on Pohjolan tarinoissa ja kirjallisuusperinteissä suuri rooli. Luonto ei pelkästään yhdistä meitä, vaan on myös merkki monipuolisuudesta ja rikkaudesta, jota voi löytää ns. kaukaisista ja pimeistä nurkistamme. Vielä hiljattain viruksen vuoksi suljetut rajat merkitsivät sitä, että emme saaneet enää matkustaa trooppisille saarille ja sen sijaan meidän tuli tutkia oman kotipaikkamme mahdollisuuksia. Pohjolassa oli mahdollista löytää tulivuoria lännestä, jäätiköitä pohjoisesta, keltaisia rapsipeltoja etelästä ja tuhansia järviä idästä. Ihmisen ja luonnon suhde on tämän vuoden ääneen luettaviksi tarkoitetuissa kirjoissa keskeinen aihe.
Kuvakirja ”Jos kohtaat karhun” on valmistunut suomenruotsalaisten kirjoittajien Malin Kivelän ja Linda Bondestamin sekä tanskalaisen Martin Glaz Serupin yhteistyönä. Kirja on asetettu ehdolle Pohjoismaiden ministerineuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnonsaajaksi 2022. Kirjan sisältö heijastaa otsikkoa: mitä tehdä, jos kohtaat karhun? Teemaa lähestytään opettavasti, mutta ennen kaikkea kuitenkin parodian tapaan. Kirja käsittelee luontoa idyllisenä paikkana, johon ihmiset voivat mennä nopeasti kaupungista sienikoreineen. Samalla ei unohdeta käsitellä sitäkään kysymystä, miten villi luonto todellisuudessa on tai sen pitäisi olla.
Aikuiset voivat tänä vuonna nauttia ruotsalaisen kirjailijan Patrik Svenssonin kirjasta ”Ankeriaan testamentti”. Se on kirja tekijästään, hänen isästään ja siitä, miten ankerias lähensi heitä toisiinsa. Kirja siitä, miten ankeriaan ymmärrystä verrata ihmisen ymmärrykseen. Tarina alkuperästä, kohtalosta, elämän elämisestä ja väistämättömästä ja ohjaamattomasta kuolemasta.
NordenBladet – Suomalaiset viettivät vielä 1900-luvun alussa 1. marraskuuta kekriä, jonka tavat muistuttavat virolaisten ”henkienpäivän” ja Martin ja Kadrin päivän tapoja. Vainajien haudoilla sytytettiin kynttilöitä, kuljettiin kummallisiin asuihin pukeutuneina talosta taloon. Halloween on amerikkalainen juhla, joka saapui USA:han irlantilaisten siirtolaisten mukana 1800-luvulla. Alun perin halloween oli kelttiläinen juhla, jolla vietettiin uutta vuotta – siten sitä vietetään aina 31. lokakuuta.
Keltit uskoivat, että kuolleet nousivat haudoistaan pelottelemaan eläviä. Siksi he pukivat päälleen kauheita naamioita ja käyttivät muitakin naamiointeja pelottaakseen kummituksia ja saadakseen ne uskomaan, että elävätkin keltit olivat kuolleita. Mutta koska kyseessä oli myös päättyvälle vuodelle hyvästien jättäminen ja uuden vuoden tervehtiminen, halloweenistakin tuli juhlallinen ilta. Nimitys halloween tulee lausumasta ”All Hallows’ Eve” – kaikkien pyhimysten päivän aatto.
Pohjoismaissa halloweeniin alettiin kiinnittää enemmän huomiota 1990-luvun alussa ja siksi se on meille varsin uusi juhla. Halloweenia juhlitaan vähemmän maalla ja enemmän kaupungeissa, joissa lapset käyvät ovelta ovelle keräämässä karkkeja.
Vaikka halloweenia onkin pidetty ennen kaikkea amerikkalaisena juhlana, sitä vietetään vuosi vuodelta yhä useammissa maissa.
Skandinaviassa median avulla yleistyvä juhlapäivä aiheutti vastustusta hyvin erilaisista syistä: amerikkalaisen kulttuurin näytteenä, pelosta omien vakiintuneiden pyhien väistymisenä, pelosta kalenteripyhien muuttumisena, noitien, noituuden ja pelottelun mainoksena ja monista muista syistä. Se ei ole kuitenkaan pystynyt syrjäyttämään paikallisia pyhiä, esimerkiksi virolaisesta kansankalenterista Martin ja Kadrin päiviä. Silti monissa nuorisokeskuksissa, lastentarhoissa ja kouluissa on sinä päivänä järjestetty halloween-aiheisia tapahtumia. Tänään miellämme halloweenin maskeerattuihin ihmisiin, hirveisiin asuihin, kurpitsoihin, karkkeihin ja kauheuteen. Kauppiaat ovat nähneet siinä hyvän mahdollisuuden liiketoimintansa laajentamiseen ja lokakuussa myydäänkin joukoittain halloweeni-aiheista tavaraa.
Perinteisten halloween-ruokiin kuuluvat karkit kaikenlaisen ”pahan” karkottamiseen. Itse tehtyyn halloween-ruokalistaan sopivat monenlaiset suupalat, salaatit ja leivonnaiset. Halloween-ruoka on koristeltu hämähäkinverkoilla, kummituksilla tai jollakin muulla, niin että se liittyy enemmän muotoiluun kuin ruoanlaittoon. Halloween on suurenmoinen mahdollisuus tarjoilla kaikkein tavallisimpia ruokia epätavalliseen tapaan.
Halloweenin nimen sellaista merkitystä ajatellen ei välttämättä ole kummallista, että halloween on helppo sekoittaa kristilliseen pyhäinpäivään, mutta todellisuudessa niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Pyhäinpäivä on aina 31. lokakuuta ja 6. marraskuuta välisenä ensimmäisenä lauantaina ja sitä vietetään marttyyrien ja pyhimysten kunniaksi.
Tuhannet wicca-noidat, jotka noudattavat muinaisia kelttiläisiä rituaaleja, kutsuvat halloweenia sen entisen nimen mukaan samhain’iksi.
Samhain on kelttiläisen uuden vuoden eli kesän loppu, jota vietettiin juhlallisesti lokakuun lopussa. Olemukseltaan sillä pyhällä on yhteisiä piirteitä esimerkiksi virolaisten mikkelinpäivän kanssa, laiduntamisajan lopun kanssa. Samhain merkitsee aikaa, milloin säät kylmenivät, paimenet tulivat vuorilta alas, karja jäi kotiin ja alkoi kotoisten käsitöiden tekoaika, mutta oli myös elonkorjuun loppuaika.
Nämä tärkeät merkit osuivat samaan aikaan, jona esivanhempien henkiä odotettiin takaisin kotiin ja niiden kanssa seurusteltiin. Tässäkin on paljon yhteistä virolaisten muinaisen henkienajan kanssa, jolloin samoin odotettiin esivanhempien henkien palaavan kotiin, niitä kestitettiin, kiertelivät ympäriinsä henkien päivän kerjäläiset.
Historiallisten lähteiden perusteella Samhainin aikaan pukeuduttiin hengiksi ja liikuttiin kulkueena kaupungista ulos ohjaamaan kuolleiden henget takaisin alueilleen. Kelttiläislapset keräsivät myös perheestä toiseen kulkien polttopuita jättimäiseen yhteiskokkoon ja suuresta kokosta vietiin hehkuvia kekäleitä kotiliesiin, joissa sytytettiin oma tuli. Tämä symboloi ihmisten välistä yhteyttä. Aikuiset kävivät naamioituina perheestä toiseen ja keräsivät uhriksi ruokaa.
Meksikossa vietetään kaikkien kuolleiden päivää (Los Dias de los Muertos): muistellaan keskuudesta poistuneita sukulaisia, juhlitaan, järjestetään luurankojen ja kummitusten kulkueita, matkitaan hautajaiskulkueita – arkussa on elävä ihminen.
Halloweenin muodostumisessa huomattavaksi uudenaikaiseksi juhlaksi on suuri osansa irlantilaisten perinteillä. 1700-luvulta alkaen alkoi Irlannissa levitä tapa tuoda yhteisestä kokosta kotiin kekäleitä tyhjäksi uurretun lantun sisällä. Alun perin lyhtyjä tehtiin ontosta lantusta, johon asetettiin kekäle tai kynttilä. Uskomusten mukaan sen piti samalla symboloida esivanhempien henkiä. Irlantilaiset siirtolaiset veivät tavan Amerikkaan, jossa lanttu vaihtui kurpitsaan, jota on paljon helpompi leikata ja kovertaa tyhjäksi.
NordenBladet – Viron parlamentin Riigikogun perustuslakilautakunta päätti tukea lakiesitystä, jonka mukaan Virossa aletaan viettää uutena valtakunnallisena juhla- ja liputuspäivänä virolaisen kirjallisuuden päivää, ja lähettää esitys parlamentin ensimmäiseen käsittelyyn.
Perustuslakilautakunnan puheenjohtajan Eduard Odinetsin mukaan virolaisen kirjallisuuden päivän valtakunnallinen viettäminen auttaa kiinnittämään huomiota viron kirjallisuuteen ja kirjailijoiden rooliin virolaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa sekä innostamaan ihmisiä lukemaan virolaista kirjallisuutta enemmän.
”Äidinkielen päivää on Virossa vietetty valtakunnallisena juhlapäivänä jo yli 20 vuoden ajan, mutta nyt siis haluamme antaa kirjallisuudelle oman päivänsä, joka inspiroisi ihmisiä syventymään virolaisen kirjallisuuden lukemiseen ja tutkimiseen. Viron kielen ja kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen on myös perustuslain johdannon mukaan yksi tärkeimmistä tavoitteista”, hän sanoi.
Lakiesityksen mukaan uutta valtakunnallista juhla- ja liputuspäivää aletaan viettää kirjailija Anton Hansen Tammsaaren syntymäpäivänä 30. tammikuuta.
Perustuslakilautakunnan varapuheenjohtaja Jaak Valge toi istunnossa esiin sen, että Tammisaaren syntymäpäivän lisäksi 30. tammikuuta on myös Viron oppineiden seuran (Õpetatud Eesti Selts) perustamispäivä. Vuonna 1838 Tartossa perustetun seuran yksi päätehtävistä oli viron kansan kielen ja kirjallisuuden tutkiminen.
Valgen mukaan kirjallisuudella on muiden kulttuurin alojen suhteen suosituimmuusasema, sillä kirjallisuudessa piilee kulttuuri kaikkein laajemmassa merkityksessään. Virolaiset olivat yksi ensimmäisistä luku- ja kirjoitustaitoisista Euroopan kansoista. Kirjoitetun sanan avulla virolainen identiteetti muotoutui ja nykyisinkin meidän itsetietoisuutemme heijastuu ennen kaikkea kirjallisuudessa”, hän sanoi ja lisäsi, että lukeva ihminen on henkisesti kokonainen.
Toisena muutoksena vahvistetaan lakiesityksen mukaan liputuspäiviksi päivät, joina järjestetään valtakunnalliset laulujuhlat ja nuorten laulu- ja tanssijuhlat, jolla osoitetaan laulu- ja tanssijuhlaliikkeen valtakunnallinen laajuus ja merkitys, ilmaistaan kunnioitusta kaikille niille, jotka ovat 150 vuoden aikana vaalineet laulu- ja tanssijuhlaperinnettä, ja tunnustetaan niitä, jotka tätä perinnettä eteenpäin välittävät. Liputuspäivinä Viron lipun nostavat salkoihin valtion ja kuntien laitokset sekä julkisoikeudelliset oikeushenkilöt.
Perustuslakilautakunta haluaa lähettää hallituksen aloitteesta laaditun juhla- ja merkkipäivälain sekä Viron lippulain muuttamista koskevan lakiesityksen (635 SE) parlamentin käsittelyyn 8. marraskuuta ja esittää lakiesityksen ensimmäisen käsittelyn viemistä päätökseen.
NordenBladet – Baltian parlamentaarisen yleiskokouksen palkinnon kirjallisuusluokassa sai virolainen kirjailija ja runoilija Kai Aareleid romaanistaan ”Vaikne ookean” (Tyyni valtameri).
Baltian parlamentaarisen yleiskokouksen Viron edustuston varapuheenjohtajan Sven Sesterin mukaan kyseessä on meidän alueemme romaani sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sen toiminta tapahtuu Tallinnassa, Riiassa ja Pietarissa, samoin sen tulisi tarjota tuttuja muistoja niille Baltian asukkaille, joiden muisti ulottuu Baltian maiden itsenäisyyden palauttamisen aikoihin.
”Sen lisäksi, että kirja kertoo kolmen naisen rakkaustarinat ja kolmen kaupungin tarinan, se on myös tarina aikakauden salaisuuksista ja vaikenemisen ja valheiden rajojen tunnustelusta, siitä, ettei uskalla puhua. Kirja osoittaa, miten syvälle sananvapauden puuttumisen ja tabujen vaikutus voi ulottua. Teos ei kuitenkaan vaikuta masentavasti – Kai Aareleid on tuonut esiin näiden harmaiden aikojen kauneuden”, Sester lausui ja ilmaisi toivonsa siitä, että teos käännettäisiin pian myös latvian ja liettuan kielille.
Baltian parlamentaarisen yleiskokouksen taidepalkinnon sai liettualainen taidemaalari Šarunas Sauka ja tiedepalkinnon saivat latvialaiset historiantutkijat Gustavs Strenga, Andris Levāns, Renāte Berga ja Laura Kreigere-Liepiņa Riian jesuiittojen oppilaitoksen 1500- ja 1600-lukujen käsikirjoituksia käsittelevästä monografiastaan.
Viron ehdokas taidepalkinnon saajaksi oli Peeter Laurits huomattavasta työstään taiteilijana sekä projektistaan ”Biotoopia”. Tiedepalkinnon saajaksi ehdokkaina olivat Hilkka Hiiop ja Tiina-Mall Kreem projektistaan ”Christian Ackermann – Tallinnan Pheidias, ylväs ja lahjakas”.
Palkinto koostuu rahasummasta, todistuksesta ja veistoshahmosta, jotka annetaan vuosittain Baltian parlamentaarisen yleiskokouksen istuntokauden aikana. Tänä vuonna palkintoseremonia järjestetään 28. lokakuuta Riiassa.
Palkintoraatiin kuului taiteilijoita ja asiantuntijoita Liettuasta, Latviasta ja Virosta: Elīna Līce, Ilze Jansone, Andrejs Krasņikovs, Indrek Mesikepp, Kadi-Ell Tähiste, Linda Lainvoo, Eugenijus Ališanka, Ramutė Rachlevičiūtė ja Valdemaras Razumas.
Baltian parlamentaarinen yleiskokous antaa kirjallisuus-, taide- ja tiedepalkintoja vuodesta 1994 lähtien tavoitteenaan edistää näiden alojen kehitystä Baltian maissa.
NordenBladet – Vegvísir on muinainen symboli, joka tunnetaan useimmiten riimukompassina eli viikinkien kompassina. Suoraan käännettynä symbolin islanninkielinen nimi tarkoittaa ”tienviittaa” tai ”tienmerkkiä”. Vegvisir itse koostuu kahdeksasta viikinkien maagisesta yhdistelmäriimusta (sigil). Yhdistelmäriimuja (yhdistelmästä riippuen) käytettiin ja käytetään nykyisinkin riimumagiassa tiettyihin tavoitteisiin – tiettyjen tapahtumien luomiseen, joidenkin ominaisuuksien vahvistamiseen tai suojaamiseen.
Vegvisir mainitaan alun perin kahdessa lähteessä – Geir Vigfussonin vuonna 1880 kokoamassa Huldin käsikirjassa (the Huld Manuscript) ja toisessa käsikirjassa – Galdabrokissa (The Galdabrok), jotka olivat alkuun magian käsikirjoja.
Huldin Käsikirjassa puhutaan Vegvisiristä maagisesti suojaavana ja tietä opastavana symbolina. Käännettynä se kuuluu suunnilleen näin: ”tämän symbolin käyttäjä ei koskaan eksy tieltään myrskyssä tai huonolla säällä silloinkaan, kun ei tiedä omaa kohdettaan” (“the wearer of this symbol will not lose his way during storms and bad weather, even if he does not know of his destination”).
Huldin Käsikirja on asiakirja, joka on koottu noin kymmenen vuosisataa viikinkiajan jälkeen ja vaikkakin jotkut sen osat perustuvat historiaan ja todellisiin Norjan kansan tietoihin ja uskomuksiin, aivan kaikkeen siinä esitettyyn ei saisi uskoa sokeasti. Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että Vegvisiriä koskeva osa saattaa pohjautua ennen kaikkea kansan perimätietoon.
Galdabrok, toinen lähde, jossa Vegvisir mainitaan, on muistelma – loitsukirja – joka sisältää erilaisia loitsuja ja tietoja magiasta, Pohjalan jumalista, ajasta ja kosmologiasta.
Vaikkakaan kukaan ei tiedä tarkalleen, mistä Vegvisir on peräisin ja milloin ja missä sitä käytettiin ensi kertaa, nykyisin yleisin uskomus on, että kyseessä on viikinkien kompassi.
Koska arkeologisissa kaivauksissa on löydetty viikinkien löytöretkillään todellisuudessa käytössä olleita ”aurinkokiviä” eli aurinkokompasseja (ja vaikka niissä ei olekaan samanlaisia yhdistelmäriimuja kuin Vegvisirillä ja ulkoinen yhtäläisyys on vähäinen), uskotaan, että Vegvisirin symboli oli alun perin voinut saada inspiraatiota juuri näistä kompasseista.
Useiden legendojen mukaan Vegvisir piirrettiin jo muinaisina aikoina viikinkien laivoihin, jotta vaeltajat löytäisivät turvallisen tien takaisin kotiin.
Nykyisinkin Vegvisir on Pohjolan perinteissä ja ennen kaikkea Islannissa erittäin arvostettu laajalti käytössä oleva symboli. Symbolilla on syvempi merkitys myös kaikille niille, jotka ovat enemmänkin kiinnostuneet riimuista ja riimumagiasta.
Nykyisin Vegvisiriä käytetään kuitenkin useimmiten spirituaalisena oppaana.
NordenBladet – 23. marraskuuta julkistetaan Tarton yliopiston kirjastossa tämänkertainen Betti Alver -kirjallisuuspalkinnon saaja. Ehdokkaiden joukossa on sekä täysin uusia kirjoittajia että aiemmasta tuttuja nimiä.
Betti Alver -kirjallisuuspalkinto perustuu Betti Alverin testamentissa julkaistuun toivomukseen, jonka mukaan vainajien muistopäivästä vainajien muistopäivään kuluneen vuoden aikana ilmestyneen merkittävimmän vironkielisen – runoutta tai proosaa edustavan – esikoisteoksen kirjoittaja palkitaan.
Huomioon otetaan myös kirjoittajat, jotka ovat aiemmin julkaisseet muita kuin kaunokirjallisia tai draamateoksia ja ne, jotka ovat aiemmin julkaisseet muilla kielillä. Tänä vuonna palkinto jaetaan 26. kerran.
Raatiin kuuluivat tänä vuonna Taavi Eelmaa (vuoden 2020 palkinnonsaaja), Helle Maaslieb, Berit Petolai, Triin Ploom-Niitra ja Mihkel Samarüütel. Arvioitavana oli 33 teosta. Palkintolautakunta valitsi esikoiskirjailijoiden joukosta seitsemän palkinnonsaajaa:
Kirjallisuuspalkinnon myöntää Viron kirjailijaliiton Tarton osasto Viron kulttuurirahaston tuella. Palkintosumma on 2000 euroa ja sen mukana tulee asiaan kuuluva todistus.
NordenBladet – Viron kirjailijaliiton mustakattoisessa salissa julistettiin keskiviikkona Viron teatteritoimiston (Eesti Teatri Agentuur) vuoden 2021 näytelmäkilpailun voittajat. Viron teatteritoimiston vuoden 2021 näytelmäkilpailuun lähetettiin 47 näytelmää. Raatiin kuulueet kääntäjä Varja Arola, ohjaaja Elise Metsanurk, kirjallisuusalan johtaja Ene Paaver, tekijä-ohjaaja Tiit Palu, näyttelijä Jaak Prints, dramaturgi Priit Põldma ja taiteilija ja elokuvaohjaaja Hardi Volmer päättivät nostaa niistä esiin viisi.
Raati valitsi ensimmäisen ja kaksi muuta palkintoa, ja kaksi näytelmää nostettiin esiin ansiokkaina:
I palkinto (3750 euroa): Katariina Libe ”Võrsed” (versot)
II palkinto (1875 euroa): Mart Aas ”Kaksindus” (kaksinaisuus) ja Kadri Lepp ”Koju” (kotiin)
Ansiokkaat (625 euroa): Heneliis Notton ”Emesis” ja Liis Sein ”Kutse” (kutsu)
Pääpalkinnon voitti Katariina Liben (entiseltä nimeltään Ratasepp) voimakas psykologinen draama ”Versot”, joka antaa terävän ja tuoreen lähisuhteiden ja lasten saamisen herkän teeman käsittelyn lisäksi jokaiselle näytelmän hahmolle mahdollisuuden omaan näkökulmaan.
NordenBladet – Kristjan Raba on ollut Tartossa sijaitsevaan Viron kansallismuseoon – Eesti Rahva Muuseum, lyhennettynä ERM – sidoksissa jo lähes 20 vuoden ajan. ”Olen kaiketi joutunut käytännössä tekemisiin museon kaikkien tehtävien ja töiden kanssa: puutarhuri-kadunlakaisija, kuraattori, suunnittelija, logistikko, oppaan työkään ei ole vierasta, näyttelyesineiden konservointityöhön olen osallistunut, markkinointi ja mainostus ja PR sekä aiemmin myös apulaisjohtajan vastuu”, museon menestykseen koko sielullaan osallistuva näyttelyjohtaja Raba luettelee. Tutkimme, mihin suuntaan kulkee ns. ”näyttelyiden trendi”, millaisissa näyttelyissä eniten käydään ja miten suuri on ulkomaisten vieraiden määrä.
”Trendejä on paljon, täällä yhteistyö ja älyratkaisut ovat haaste. Henkiinjäämisen kysymys on se, millaisten yhteisöjen kanssa voimme tehdä yhteistyötä, miten löytää kävijöille aiheita, jotka ovat yhteiskunnassa tärkeitä ja samalla eivät ole ”liian raskaita”, Kristjan Raba kertoo NordenBladetille, ja lisää, että keskusmuseona ERM tarjoaa valtiolle merkittävien päivien aikaan aina erikoisohjelmaa tai tuo esiin esineitä ja tarinoita, jotka puhuttelevat yleisöä ja joista Virossa on syytä olla ylpeä.
”Ulkomaisten kävijöiden osuus on ymmärrettävistä syistä tällä hetkellä pienempi, mutta Baltian matkailijat palasivat nopeasti ja suomalaisiakin näimme kävijöiden joukossa sekä edellisenä kesänä että nyt”, kertoo Raba korona-ajasta, joka on jättänyt jälkensä kansallismuseonkin vierailtavuuteen. ”Odotamme kansallismuseoon erittäin innokkaasti ruotsalaisia ja norjalaisia, sillä esimerkiksi Ruotsin kanssa meillä on ollut erittäin hyviä oman alamme kontakteja (esimerkiksi Nordiskan kanssa, ERM:n näyttely on käynyt Skansenilla). Norjan suuntaan on aktivoitumassa yhteistyö Tartto 2024:än liittyen, koska pieni Bodön kaupunki järjestää saman festivaalin kuin mekin.”
Täyspitkän erikoishaastattelun, jossa Viron kansallismuseon pitkäaikainen työntekijä Kristjan Raba kertoo NordenBladetille ajatuksistaan museoalalla ja ERM:n pääjohtajan vaihtumisesta, ja kertoo museon tulevaisuudensuunnitelmista, voitte lukea viroksi TÄSTÄ ja englanniksi TÄSTÄ.
NordenBladet – Keskiviikkona, 21. heinäkuuta Viron kansallismuseossa avataan koko perheen taidenäyttely ”Meidän kodin noitakeittiö” (”Oma näyttely 2020” näyttelyideakilpailun voittoidea), joka esittelee vierailijoille paljon kiehtovia käsitöitä ja luomuksia. Näyttelyidean takana on Helena-Reet Ennet kahden tyttärensä, Estella Elishevan ja Ivanka Shoshanan, kanssa.
”Näyttely on erittäin monipuolinen — esitellään akryylimaalauksia ja keramiikkaa, esitellään pohjoismaisia rohdoskasveja ja kotikeittiöstä vauhtia saanutta käsityökosmetiikkabrändiä Elisheva & Shoshana, joka sai nimensä Helena-Reetin tyttärien mukaan. Kansallismuseossa käyvät sadun ystävät saavat ensimmäisinä kuulla luvun vuonna 2022 myyntiin tulevasta lastenkirjasta ”Hänen Ylhäisyytensä Hiiri Ensimmäinen”, joka opettaa taloudellista ajattelua, ja nähdä hiirten maasta osia, jotka ilmestyvät kirjan kansien väliin kuvituksena. Lisäksi on rakennettu kiinnostava valokuvaseinä, tuotu paikalle luettavaksi erilaisia kiehtovia kirjoja yrttikasveista, luonnonlääkinnästä, kokkaamisesta ja taiteesta, ja rakennettu viihtyisä puuhanurkkaus, jossa voi piirtää oman hiiren, ratkaista helppoja pohdintatehtäviä yrttikasveista ja osallistua näyttelyn arvontoihin”, sanoi Kansallismuseon näyttelyjohtaja Kristjan Raba.
”Olen ennen kaikkea äiti, kotiäiti ja toimittaja, ja näyttelyn tekeminen ja vieläpä niin arvokkaassa paikassa kuin Viron kansallismuseossa on minulle suuri kunnia ja suuri vastuu. Toivon todella, että pystymme edes jossain määrin olemaan meille asetettujen odotusten tasolla”, kertoo arkityönään yhtä Pohjoismaiden suurinta mediakanavaa NordenBladetia johtava Helena-Reet Ennet, ja lisää:
”Meillä on vähän erilainen perhe, minun nuorempi tyttäreni on autisti ja siksi järjestimme elämämme jo vuosia sitten uudelleen. Koska Ivankan kanssa oli tavanomaisissa harrastuspiireissä hankalaa käydä, yritin tehdä lasten kanssa yhä enemmän yhteisiä kodin ”projekteja”. Tähän mennessä siitä on kehittynyt yksi iso ja kiehtova kotoinen luovuuspiiri – maalaamme, teemme savesta astioita, kirjoitamme ja kuvitamme lastenkirjoja, kokkaamme ja keksimme kiinnostavia ruokareseptejä, keräämme ja kuivaamme yrttejä ja kehitämme yhdessä virolaista käsityökosmetiikkabrändiä Elisheva & Shoshana. Pienen näytteen näistä kaikista puuhista pyrimme esittämään näyttelyssä teillekin”.
Näyttely on avoinna 3. lokakuuta 2021 asti. Osoite: Muuseumi katu 2, 60532 Tartto, Viro
Pieni nurkka suuresta neliosaisesta näyttelystä ”Meidän kodin noitakeittiö” ERM: n tilavassa osallistumishallissa. Pieni ”hiiren ovi” johtaa suoraan fantasiamaailmaan / aktiviteettihuoneeseen
Hänen Ylhäisyytensä Hiiri Ensimmäinen Kuuntele tai lue (viron ja englannin kielellä) lastenkirjan ”Hänen Ylhäisyytensä Hiiri Ensimmäinen” ensimmäinen luku Näyttelyn kuraattori Helena-Reet Ennet
MEIDÄN KODIN NOITAKEITTIÖ
Koko perheen taidenäyttely ”Meidän kodin noitakeittiö” kehittyi halusta luoda itse, inspiroida lapsia ja löytää yhteistä toimintaa yhdessä lasten kanssa.
Koska nuorempi tyttäreni on vammainen lapsi – autisti – päätin löytää tapoja tuoda hänen elämäänsä virikkeitä ja värejä. Halusin, että hän tuntisi itsensä tarpeelliseksi ja huomaisi, että omia tunteita ja elämää voi erittäin paljon ohjata itse. Koska hänen kanssaan ei voinut käydä tavallisissa harrastuspiireissä, päätin löytää yhteistä toimintaa itse. Niin aloimmekin kotona maalata, tehdä keramiikkaa, kokata, valmistaa koruja ja loimme jopa oman kosmetiikkabrändimme. ”Elisheva & Shoshana” saikin nimensä tyttärieni Estella Elishevan (15) ja Ivanka Shoshanan (13) mukaan.
Pian minun ja Ivankan puuhat alkoivat kiinnostaa vanhempaakin tytärtä ja niin meille kehittyikin perinteeksi askarrella ja luoda taidetta yhdessä. Aloimme myös yhdessä kasvattaa ja kerätä rohdoskasveja valmistaaksemme puhtaita, laadukkaita ja virolaisen luonnon voimaa täynnä olevia tuotteita. Opimme yhdessä, kehitymme yhdessä, jaamme tehtäviä ja olen iloinen siitä, miten lapset näkevät tuotekehityksen jokaisen vaiheen. Raaka-aineen kasvattamisesta ja löytämisestä markkinointiin asti. Teemme yhdessä käsityökosmetiikkaa (kylpysuolat, saippuat, salvat jne.), meillä on oma pieni kotileipomo, keräämme yrttikasveja sekä talven varalle yrttiteeksi että salvoja varten. Mitä enemmän teemme, sitä enemmän myös itse opimme ja tunnemme tekemästämme iloa. Meidän yhteisen projektimme idea on yhdessä tekeminen ja tekemisen ilo – se on tärkeintä!
Mutta miksi noitakeittiö?
Tämä otsikko tuli siitä, että me itsekin ihmettelemme, miten paljon kiehtovaa voi yhdessä pienessä kotikeittiössä tehdä. Se on yksinkertaisesti noituutta! Ja kuten aina yksi hyvä idea johtaa seuraavaan, niin syntyi myös ajatus luoda lastenkirja ”Hänen Ylhäisyytensä Hiiri Ensimmäinen” – tämän, vuonna 2022 myyntiin tulevan lastenkirjan ensimmäistä lukua saavat Viron kansallismuseon saduista pitävät vieraat jo kuulla ja lukea. Kirja alkaa opettaa lapsille taloudenpidon viisauksia ja sitä, että koskaan ei saa pelätä tehdä suuria suunnitelmia – kun haaveillaan, niin se tulee tehdä suuresti, ja kun toimitaan, niin toimitaan pelottomasti!
Toivon, että tämä näyttely inspiroi teitäkin toteuttamaan haaveenne ja luomaan lastenne kanssa yhteisiä projekteja!
Keitä me olemme?
Olemme luontoa rakastava perhe Tallinnan kupeesta Sakusta. Meillä on suuri puutarha, oma ”huvikumpumme” ja kissa. Olemme perhe, joka on pyrkinyt mukauttamaan elämänsä ”aikataulunsa” ja ”oman normaaliutensa” mukaan. Meille on tärkeää, mitä muut meistä ajattelevat, mutta olemme oppineet, että jokaisen tulee olla oman elämänsä ensiviulun soittaja – elää tulee itselleen, tulee iloita pienistä onnistumisista!
Minä, Helena-Reet Ennet, olen arkielämässä ennen kaikkea äiti, kotiäiti, blogin pitäjä, toimittaja ja kuusikielisen mediakonsernin NordenBladet johtaja. Mediatyön lisäksi minulla on hyvin paljon harrastuksia – keramiikka, maalaaminen, puutarhanhoito, yrttikasvit, haaveilu, kirjojen kirjoittaminen, verkkosivustojen rakentaminen, kokkaaminen, mytologia, Pohjoismaiden kulttuuri, matkustelu ja kaikenlainen tuotekehittely. Pidän erittäin paljon kaikenlaisesta luovuudesta, luomisesta ja muotoilusta!
Estella Elisheva käy Tallinnan juutalaista koulua ja on valmistunut Sakun musiikkikoulun viulunsoiton erikoisalalta. Viulu on saatellut häntä toiselta luokalta lähtien ja hän todella nauttii musiikista. Estella pitää vieraiden kielten opiskelusta (hän tulee jo sujuvasti toimeen viron, venäjän ja englannin kielellä ja opiskelee hepreaa). Lisäksi Estella on suuri urheilun ystävä ja terveellisten elämäntapojen ihailija. Hän on harrastanut kilpatanssia, käynyt polkupyörävalmennuksessa ja nyt hän pelaa jalkapalloa. Äitinsä esikuvan mukaan hän kirjoittaa lastenkirjaa ja johtaa meidän E&S-brändimme markkinointia sosiaalisessa mediassa.
Ivanka Shoshana käy Tallinnan Tondin koulua. Hän on tehnyt hiukan mallin töitä ja pitää kovin keramiikasta. Hänellä on ihanteellinen muisti ja absoluuttinen kuulo, mutta hänen sielunelämänsä on meille vielä tuntematon. Autismi nykyisin vielä ns. ”uusi ilmiö” ja autisteja on hyvin erilaisia. Minä haluan kuitenkin äitinä sanoa, että autismi tai autistina oleminen ei ole maailmanloppu! Minulla on huippusuloinen ja monella tapaa lahjakas lapsi! Olemme kaikki erilaisia ja se on oikeastaan hyvä. Me kaikki näemme asiat omalta kannaltamme ja se tekee maailmasta kiinnostavan ja muuttaa meidät luovemmiksi, jotta sopeutuisimme tai sitten murtautuisimme kuorestamme! Ainutlaatuisuus on kaunista!
