NordenBladet – Etelä-Virossa sijaitsevasta Abja-Paluojan pikkukaupungista tulee 13. helmikuuta vuoden 2021 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. Tittelin luovuttaa Abja-Paluojalle Mishkanin kylä Bashkortostanissa.
Suora lähetys avajaistapahtumasta tavoittaa 25 miljoonaa suomensukuisiin kansoihin kuuluvaa eri puolilla maailmaa. Abla-Paluojassa tervehdyksensä esittävät muun muassa Viron presidentti Kersti Kaljulaid, kulttuuriministeri Anneli Ott, presidentti ja Mulgimaan suojelija Toomas Hendrik Ilves sekä edellisen kulttuuripääkaupungin Mishkanin edustaja.
”Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunkivuosi käsittelee jälleen kerran kulttuurisen monimuotoisuuden teemaa. Ohjelmassa korostetaan kulttuuriperintöä ja edistetään suomensukuisten kansojen kulttuurien kehittymistä nykymaailmassa”, kertoo Mulgin kulttuuri-instituutin johtaja ja kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmapäällikkö Ave Grenberg.
Grenbergin mukaan ohjelman tavoitteena on esitellä seudun ainutlaatuista murre- ja kulttuuriperintöä sekä luontoa ja kertoa miksi Mulgimaalle kannattaa matkustaa. Erityisen huomion kohteena ovat Mulgimaan omintakeiset koristekuviot.
”Ohjelmaa läpäisevä teema on paikallinen käsityö ja Mulgimaan arkaaisten kuvioiden laaja soveltaminen kansanpukujen ohella muun muassa käyttöesineissä ja julkisessa tilassa”, Grenberg lisää.
Avajaistapahtumassa kulttuuripääkaupunkia symboloiva lintu, tsirk, asetetaan juhlallisesti Abja-Paluojan kirjakaupan ikkunaan. Ohjelmassa on myös sukukansojen musiikkiesityksiä. Tapahtumaa voi seurata suorana Facebook-sivulta löytyvän linkin kautta (Finno-Ugric Capital of Culture 2021) tai Youtuben kautta https://youtu.be/2oiKa1VKfhY (RUS), https://youtu.be/5sP5FMg85Aw (ENG)
Vuoden aikana Mulgimaalla Etelä-Virossa järjestetään tapahtumia, jotka yhdistävät suomalais-ugrilaisia kansoja ja auttavat perinteiden välittämisessä ja säilyttämisessä. Tarkka ja jatkuvasti päivittyvä tapahtumakalenteri löytyy TÄÄLTÄ!
Ave Grenbergin mukaan jokaisen suomalais-ugrilaisen kansan säilymisen selkärankana toimii hyvä ja kannustava ystävyysverkosto, joka kantakielisten sanojen ja muinaisten koristekuvioiden kautta yhdistää näitä kansoja kautta maailman.
Mulgin kunnassa sijaitseva Abja-Paluoja on ammoinen Mulgimaan pääkaupunki. Mulgimaan muodostaa kolme etelävirolaisesta kuntaa, ja siihen kuuluvat Mulgin lisäksi Tõrvan ja Viljandin kunnat.
Mulgimaan kukoistusaikaa oli 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku. Mulgimaalaiset talonpojat olivat Virossa ensimmäisiä, jotka alkoivat ostaa kartanonisänniltä maatiloja itselleen. Varallisuuden kasvun perustana pidetään pellavankasvatusta, ja rikastumisesta kertoivat sekä herraskaiset talot että lasten lähettäminen parempiin ja kalliimpiin kouluihin. Vuoden 2012 väestönlaskennan mukaan puhuu mulgin murretta lähes 10 000 ihmistä. Sitä käytetään puhekielenä etenkin maaseudulla.
uomalais-ugrilaisia eli uralilaisia kieliä puhuvia kansoja on maailmassa yli kaksikymmentä, ja kaikkiaan suomen sukukieliä puhuu on lähes 25 miljoonaa ihmistä. Suomalais-ugrilaisia kansoja ovat suomalaisten lisäksi unkarilaiset, hantit, mansit, saamelaiset, karjalaiset, virolaiset (mukaan lukien mulgit ja setot), liiviläiset, inkerikot, vatjalaiset, vepsäläiset, mordvalaiset, marit, udmurtit ja komit.
Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunkiohjelma 2021 toteutuu EU:n LEADER-hankkeen tuella. Lisäksi mukana ovat Mulgin kunnanhallitus, Mulgin kulttuuri-instituutti ja Mulgimaan kehityskeskus.
Kuvassa: Mulkin vanhin ja Mulgin seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Arvo Maling, presidentti ja Mulgimaan suojelija Toomas Hendrik Ilves, Mulgin pormestari Imre Jugomäe, Mulgin kielen ja kulttuurin pitäjä Alli Laande, kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmapäällikköt Ave Grenberg ja Kerstin Rei. Valokuvaaja: Taavi Bergmann
NordenBladet – Näyttelyideakilpailun ”Oma näyttely” yleisöäänestyksessä eniten ääniä keräsi idea ”Meidän kodin noitakeittiö”, joka tuo katsojien eteen palasen virolaista maatilakeittiötä ja kiehtovia puuhia, joita viihtyisässä keittiössä pitkän pöydän ääressä tehdään. Voittonäyttely avataan Viron kansallismuseon osallistumissalissa vuoden 2021 syksyllä.
Näyttelyidean luojat ovat äiti kaksine tyttärineen: Helena-Reet Ennet, Estella Elisheva (14) ja Ivanka Shoshana (12). ”Olen erittäin kiitollinen kaikille, jotka uskoivat meidän ideaamme. Nuorin tyttäreni on vammainen lapsi. Halusin, että meillä olisi yhdessä ns. ”oma projekti”. Nyt meidän perheessämme ovatkin muodostuneet perinteeksi yhteiset käsityöpuuhat – saven muotoilu ja uunissa polttaminen, akryyliväreillä taiteileminen, rohdoskasvien sidonta ja kuivattaminen uunin kupeessa sekä luonnonkosmetiikan valmistaminen. Yhdessä tekeminen on kivaa ja tarjoaa sielulle niin paljon! Nyt meillä on vieläkin enemmän syytä ja intoa puuhata kodin noitakeittiössä”, voittoidean keksijä Helena-Reet Ennet kertoi.
”Oma näyttely 2020” -kilpailuun esitettiin 13 ideaa. Peukkujen pitäjiä riitti näille kaikille, mutta voittajan etumatka muihin nähden oli selvä. ”Nykyisenä kiireisenä aikana on kiehtovaa, että näyttelyidea haluaa tuoda esiin perheen yhteiset puuhat. Osallistumissalin tarkoituskin on näyttää arkielämää ja innostunutta ja aitoa omaa luovaa toimintaa”, sanoi Viron kansallismuseon näyttelyiden johtaja Kristjan Raba, ja lisäsi, että näyttelyissä käydään yhä enemmän juuri perheen kanssa.
Viron kansallismuseon osallistumissali on tarkoitettu näyttelyille, joiden takana ovat ihmiset, jota eivät jokapäiväisesti toimi museotyön tai näyttelyiden järjestämisen parissa, mutta joilla on kiinnostuksen kohde, jokin tärkeä teema tai idea, jota haluavat esitellä muillekin. Näyttelyideakilpailun Viron kansallismuseo järjesti nyt jo kuudentena vuotena.
NordenBladet – Vuonna 1992 Haapsalussa perustettu Rantaruotsalaisten museo (ruotsiksi Aibolands Museum) esittelee tuhatvuotista rantaruotsalaisten asutusta Virossa. Pysyvässä näyttelyssä esitellään vironruotsalaisten historiaa kaukaisesta menneisyydestä nykyaikaan saakka. Museon tavoitteena on toimia Länsi-Viron saaristossa ja mantereella asuneiden vironruotsalaisten historian ja kulttuuriperinteen tutkimisen, säilyttämisen ja esittelyn parissa. Vuodesta 2002 lähtien Rantaruotsalaisten museota hallinnoi Viron kulttuuriministeriö.
Ruotsalaiset ovat asuttaneet Luoteis-Viron rannikkoalueita ja eri saaria jo yli tuhannen vuoden ajan.
Ruotsin kuninkaan avaamassa talossa voi tutustua tämän pienen kansanryhmän omaperäiseen kulttuuriperintöön ja katsella 20-metristä kirjottua mattoa vironruotsalaisten elämästä. Siinä on katkelma, jossa ruotsalaiset talonpojat ostivat vuonna 1345 Padisen luostarilta Suur-Pakrin saaren 34 hopeamarkalla. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ylisti tätä kuvamattoa pilviin saakka!
Rantaruotsalainen matto kertoo ruotsalaisista, jotka tulivat Viroon noin tuhat vuotta sitten. Maaseutukansan harmaan arjen taustalla rantaruotsalaisten historiassa on paljon värikkäitä hetkiä, jotka yhdessä muodostavat erittäin omaperäisen saagan: muinoin tultiin meren yli asuttamaan Viron asumattomia rannikoita ja saaria. Erityisillä etuoikeuksilla pystyttiin säilyttämään ruotsalainen identiteetti vuosisatojen halki aina toiseen maailmansotaan saakka. Erilaiset hallinnot, sodat, epidemiat, jatkuva taistelu omista oikeuksista, omaperäinen kansanperinne, oman ruotsinkielisen koulutuksen ja kulttuurimaailman rakentaminen – ne ovat tämän tarinan tunnussanoja. Rantaruotsalainen matto on vironruotsalaisten naisten kirjoma. Marraskuusta 2001 toukokuuhun 2002 he askartelivat tarinoitaan kertoen Rantaruotsalaisten museossa kansansa historian säilytettäväksi tuleville sukupolville.
Uutena näyttelynä on tällä hetkellä esillä myös soitinnäyttely. Vieraiden nähtäville on asetettu vanhoja musiikki-instrumentteja. Värikkäiden soitinten keskellä voi hetken levähtää ja osallistua videon välityksellä vironruotsalaisten laulu- ja tanssijuhliin kautta aikojen.
Museon yhteyteen on rakennettu ja esitteille asetettu monta rantaruotsalaisille tyypillistä perinteistä puuvenemallia.
Museon osoite: Sadama 31/32, 90502 Haapsalu
Rantaruotsalaisten museo sijaitsee Vanhassa satamassa rantaruotsalaisten ”pääkaupungissa” Haapsalussa noin puolentoista tunnin automatkan päässä Tallinnasta. Museon kolme rakennusta sisältävät näyttelytiloja, kirjaston, 25-paikkaisen kokoustilan, veneenrakennusvajan ja kolme vierashuonetta. Museon kirjastosta voi löytää pääosan vironruotsalaisista ilmestyneestä kirjallisuudesta.
Museon kaupassa on käsitöitä, kirjoja, kulttuurihistoriallisia karttoja ym. Kesällä on myös kahvila. Esittelykierrosten, oppaan, veneretkien, kokoustilan tilaaminen puhelimitse +372 4737165 (työpäivisin 09.00-17.00)
Museon yhteydessä toimii vironruotsalaisten kulttuuriseuran perustama tieteellinen kirjasto. Pysyvän näyttelyn lisäksi museo on järjestänyt monenlaisia julkisia tilaisuuksia (niiden joukossa museon pihalla vironruotsalaisten purjeveneen – Ruhnun jaalan – rakentaminen ja sillä Tukholmassa käyminen, samoin Vormsin veneen ja Ruhnun lotjan rakentaminen), esityksiä (Vormsin, Pakrin ja Vihterpalun häänäytelmät) ja näyttelyitä (Vihterpalun ruotsalaisten taistelu äidinkielensä ja identiteettinsä säilyttämisen puolesta, Ruotsin kuninkaallisten vierailut Virossa).
Rantaruotsalaisten museo tarjoaa myös venematkoja. Museon venesatamassa on ajelua odottamassa naissaarelainen kalastajavene Lilian. Kahdenkymmenen minuutin merimatkalla voi ihailla kauniita näkymiä Haapsalun kaupunkiin. Veneeseen mahtuu seitsemän henkeä. Upea ja edullinen elämys.
Museon ystävät, ”torstainaiset”, valmistivat 20-metrisen kirjotun ”Rantamaton”. Kirjotut kuvat kertovat rantaruotsalaisten historiasta.
Museo on erittäin kiehtova ja ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Varaa aikaa tutkiaksesi museota, katsellaksesi museon pihalla ympärillesi ja tutustuaksesi puuveneisiin. Vilkaise myös sisälle verkkovajaan. Uudessa ranta-aitassa on kiinnostava näyttely.
NordenBladet – Rõuden museo sijaitsee Läänemaalla Rõuden kunnan keskustassa Haapsalun–Laikülan maantien 32. kilometrin kohdalla alun perin Rõuden alakoululle ja lastentarhalle rakennetussa talossa. Samassa rakennuksessa on myös Rõuden kyläntalo.
Siitä huolimatta, että rakennusta itseään on ajan hammas kohdellut kaltoin ja se vaatisi kunnon remonttia, sekä museon että kyläntalon puuhamiesten innostus on suuri ja kylän elämää pyritään pitämään kiinnostavana.
Rõuden kyläseurayhdistys tarjoaa monia julkisia ja yhteisöpalveluita: järjestetään lastenleirejä, tarjotaan majoitus- ja pesumahdollisuuksia, tarvittaessa vuokrataan tiloja, harrastuspiirit toimivat (kangaspuut, ompelukoneet, puutyötupa, kursseja) ja talossa toimii myös pieni kauneussalonki, pieni kirjasto sekä Viron postilaitoksen asiamiestoimisto. Kunnan pienimmille asukkaille on suunniteltu lastenhoitopalvelu ja nuorille nuortentupa (biljardi, televisio, internet).
Rõuden museo toimii vanhojen esineiden ja niihin liittyvien taitojen ja tietojen keräämisen, säilyttämisen ja välittämisen parissa. Rõuden museota varten tavaroiden kerääminen aloitettiin vuonna 2005 Sepan, Laosen ja Uuetoan maatiloilta. Myöhemmin esineitä kertyi monilta Martnan kunnan tiloilta. Museossa on vanhan tavaran, valokuvien, kodintekniikan ja käsityön näyttelyitä, ja osa esineistöstä esittelee aikoinaan toiminutta Kasarin kolhoosia.
Käsityöharrastuksen edistämiseksi järjestetään myös opetustupia ja pidetään kiinnostavia tilaisuuksia. Yhdistyksen jäsenten lisäksi museon toimintaan osallistuvat myös ympäristön asukkaat. Näyttelyt antavat katsauksen entisaikojen elämästä Martnan kihlakunnassa ja Rõuden ympäristön kylissä. Museossa saa luoda kankaan loimea, kutoa, käyttää vyyhdinpuuta ja oppia vyyhteämistä.
Rõudesta:
Rõude on Läänemaan maakunnan Lääne-Nigulan kunnassa sijaitseva kylä. Ennen Viron vuoden 2017 hallintoaluereformia kylä kuului Martnan kuntaan. Rõude sijaitsee Haapsalun–Laikülan maantien (tunnetaan myös Lihulan maantienä) varressa Kasari-joen pohjoisrannalla. Naapurikyliä ovat Kurevere, Männiku, Kabeli, Soo-otsa, Allikotsa, Kelu ja Kloostri.
Rõude sijaitse Kullamaan osakunnassa ja on yksi Kullamaan osakunnan 34 kylästä (jotka ovat Allikotsa, Ehmja, Enivere, Jõesse, Kaare, Kaasiku, Kabeli, Kasari, Keravere, Keskküla, Keskvere, Kesu, Kirna, Kokre, Kuluse, Kurevere, Laiküla, Liivaküla, Martna, Männiku, Niinja, Nõmme, Ohtla, Oonga, Putkaste, Rannajõe, Rõude, Soo-otsa, Suure-Lähtru, Tammiku, Tuka, Uusküla, Vanaküla, Väike-Lähtru).
Rõuden kylä on mainittu ensi kertaa vuonna 1241.
Rõuden museo osallistui myös Avointen maatilojen päivään. Katso NordenBladetin suurta galleriaa Rõuden kyläntalosta sekä museon näyttelyesineistä.
NordenBladet – Kansankulttuurikenttä käsittää luovan ja kansallisiin perinteisiin perustuvan harrastustoiminnan, kansanperinteen, henkisen kansanperinteen, kansallisen ja alueellisten perinnekulttuurien tutkimisen, säilyttämisen ja ikuistamisen, julkiset kulttuuritilaisuudet ja kansankulttuurialan seuratoiminnan, koulutuksen ja täydennyskoulutuksen.
Valtion tehtävä on taata henkisen kulttuuriperinnön arvostus, säilyttäminen ja kehittäminen, kuten myös laulu- ja tanssijuhlaperinteen kestävyys.
Kansankulttuurin harrastajia on Viron yhteiskunnassa hyvin paljon ja heidän määränsä kasvaa siitä huolimatta, että väkiluku vähenee. Kansankulttuurin suosio takaa sen, että ikivanhat perinteet pysyvät elinvoimaisina myös nykyisin. Johdonmukaisen toiminnan ja perinteiden jatkajien ansiosta elinvoimaisina säilyvät niin kanteleensoitto, kuorolaulu kuin kansallispukujen käytön perinnekin. Ne ovat vain osa rikasta virolaista kansankulttuuria.
Tilasto
– Kansankulttuurikeskuksen tietokannan mukaan pysyvästi toimivissa ryhmissä on yli 87.000 harrastajaa. Harrastajat toimivat lähes 2.800 laitoksessa tai järjestössä ja heillä on yli 4.700 ohjaajaa.
– Kuorolaulun harrastajia Virossa on lähes 40.000.
– Virossa toimii suunnilleen 450 kansantaloa (kulttuurikeskusta, seurain- tai kyläntaloa).
– Kansankulttuurialan tietokanta »
HUOM! Tietokantaa ei tällä hetkellä päivityksen vuoksi näy!
– Viron tilastoviraston tietokanta: kansankulttuuri »
Tärkeimmät yhteistyökumppanit: Kansankulttuurikeskus (Rahvakultuuri Keskus)
Kansankulttuurikeskus on valtiollinen pätevyyskeskus, joka kokoaa erikoisalan tietoa, toteuttaa koulutusta sekä neuvoo ja tukee kansankulttuurin parissa toimivia järjestöjä ja henkilöitä.
Kansankulttuurikeskuksen hyväksi työskentelee jokaisessa maakunnassa kansankulttuuriasiantuntija, jonka päätehtävänä on hallinnoida kansankulttuurialaa ja ohjata valtakunnallisia kansankulttuuritilaisuuksia (laulu- ja tanssijuhlat, kansanperinnefestivaalit).
Kansankulttuurikeskuksen tärkeimmät tehtävät:
– pitää yllä kansankulttuurialan tietokantaa;
– hallinnoida Viron henkisen kulttuuriperinnön luetteloa pitäen perustana UNESCO:n henkisen kulttuuriperinnön suojelua koskeva yleissopimus, – johon Viro liittyi vuonna 2006;
– järjestää kansankulttuurin tukiohjelmien hakemusten käsittelyä, jolloin tukien rahoittajana on kulttuuriministeriö;
– järjestää koulutustilaisuuksia ja kursseja kansankulttuurialalla.
Viron laulu- ja tanssijuhlasäätiö (Eesti Laulu- ja Tantsupeo Sihtasutus)
Valtiollinen säätiö, jonka tehtävänä on järjestää sekä valtakunnallisia että nuorten laulu- ja tanssijuhlia. Säätiö järjestää laulu- ja tanssijuhlien valmisteluun osallistuville yhteisöille tukien jakamista, jota rahoittaa kulttuuriministeriö.
Laulujuhlat (NordenBladet/Helena-Reet Ennet)
Viron alueellisen kulttuuripolitiikan neuvosto (Eesti Regionaalse Kultuuripoliitika Nõukoda, ERKPN)
on kulttuuriministeriön yhteyteen vuonna 1997 perustettu neuvoa-antava elin, joka toimii edelleenkin. Neuvostoon kuuluvat kaikkien maakuntahallitusten kulttuurivirkailijat sekä kansankulttuurikeskuksen, sisäministeriön ja kulttuuriministeriön edustajat.
ERKPN:n toimintaa koordinoi kulttuuriministeriön kulttuuriarvojen osasto. Neuvoston jäsenet tekevät ministeriön neuvonantajien kanssa yhteistyötä maakuntia koskevissa aiheissa.
Henkisen kulttuuriperinnön neuvosto (Vaimse kulttuuripärandi nõukogu, VKPN)
VKPN on kulttuuriministeriön yhteyteen vuonna 2009 perustettu asiantuntijaryhmä. Neuvoston päätehtävinä on kehittää henkisen kulttuuriperinnön toimintasuunnat ja suojakeinot, esittää niitä koskevat ehdotukset kulttuuriministeriölle ja vahvistaa Viron henkisen kulttuuriperinnön luettelo sinne esitetyistä kulttuuriarvoista.
Kansankulttuurin keskusjärjestöt
Kansankulttuurin keskusjärjestöjen perustoimintana on kehittää erikoisalan luovaa harrastustoimintaa. Seurat toimivat kattojärjestöinä, jotka ovat rekisteröityjä yhdistyksiä. Seurat tilaavat usein uutta tuotantoa, järjestävät valtakunnallisia ja kansainvälisiä erikoisalojen tilaisuuksia eri ikäryhmille, suorittavat koulutustoimintaa ja myöntävät ammattitodistuksia.
Kulttuuriministeriö osoittaa kansankulttuurin keskusjärjestöille vuosittain toiminta-avustusta, jotta järjestöt voivat toteuttaa kehitysohjelmaansa perustuvaa toimintaohjelmaa.
Alueelliset ja erikoisalojen järjestöt
Kulttuuriympäristöille tärkeät järjestöt ja laitokset ovat Kihnun kulttuuriympäristösäätiö (SA Kihnu Kultuuriruum), Mulkkien kulttuuri-instituutti ry (MTÜ Mulgi Kultuuri Instituut) ja valtiollisena laitoksena Võrun instituutti (Võru Instituut).
– Võrun instituutti on vuonna 1995 kulttuuriministeriön yhteyteen luotu tiede- ja kehityslaitos (valtionlaitos). Instituutin toiminnot koskettavat lähinnä historiallista Võrumaata ja auttavat säilyttämään võrumaalaisten omaa kieltä ja kulttuuria.
– Kihnun kulttuuriympäristösäätiö ja Mulkkien kulttuuri-instituutti ovat kattojärjestöjä, jotka koordinoivat yhteisön yhteistä toimintaa kansankulttuurin alalla.
– Viron perinnemusiikkikeskus ry on koko maassa toimiva yhdistys, joka levittää elävää perinnemusiikkia ja tukee erikoisalan harrastuskoulutusta. Kyseessä on virolaisten musiikkikoulujen, kansalaisjärjestöjen, perinnemusiikkiyhtyeiden, kansanperinneryhmien, yksittäisten soittoniekkojen ja perinnemusiikin harrastajien kumppani ja tietokeskus. Keskuksen yhteyteen on perustettu myös vapaa koulu August Pulstin opisto ja perinnemusiikin tietokokoelma. Kulttuuriministeriö osoittaa perinnemusiikkikeskukselle toimintatukea.
Alun valokuva: Kansanmusiikkia esittävät nuoret muusikot Sandra S.S ja Estella Elisheva
Lähde: NordenBladet.ee
NordenBladet – Henkisellä kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan esivanhempiemme elävää perintöä, jota yhteisöt ja yksittäiset kansalaiset välittävät taidoillaan, perinteillään, tavoillaan ja vakiintuneilla käytännöillään, ja jota siirretään seuraaville sukupolville. Terminä henkinen kulttuuriperintö on varsin uusi, se tuli käyttöön UNESCO:n henkisen kulttuuriperinnön suojaamista koskevan yleissopimuksen hyväksymisen myötä vuonna 2003.
Viron liittyi UNESCO:n henkisen kulttuuriperinnön yleissopimukseen vuonna 2006. Yleissopimuksen mukaan jokaisen valtion tulee koota oman henkisen kulttuuriperinnön luettelo ja tarvittaessa säätää lainsäädäntö sen suojaksi. Viron henkisen kulttuuriperinnön luetteloa hallinnoi kansankulttuurikeskus (Rahvakultuuri Keskus).
Vuodesta 2003 lähtien on UNESCO:n henkisen kulttuuriperinnön edustusluettelossa ollut Kihnun saaren kulttuuriympäristö sekä Viron, Latvian ja Liettuan laulu- ja tanssijuhlaperinne. Vuonna 2009 edustusluetteloon merkittiin Setumaan leelo-laulanta. Marraskuusta 2014 lähtien UNESCO:n kulttuuriperintöluetteloon on kuulunut myös vanhan Võrumaan maakunnan savusaunaperinne.
Henkisen kansanperinnön luettelon välityksellä voit tutustua sukupolvelta toiselle välitettyihin tietoihin, taitoihin, tapoihin ja vakiintuneisiin käytäntöihin, jotka ovat tärkeitä meille ja meidän aikalaisillemme.
Kuvat: NordenBladet/Helena-Reet Ennet
Kulttuuriympäristöjen erikoispiirteiden arvostaminen
Viron kulttuuriministeriö on arvostanut yli 15 vuoden ajan kulttuuriympäristöjen eli perinteisten kulttuurialueiden perintöä. Kulttuuriympäristö on yhtenäisen identiteetin omaava toimiva yhteisö, jonka toimintoja voi luokitella henkisen kulttuuriperinnön alaan kuuluviksi. Siksi kulttuuriympäristöohjelmat ovat viime vuosina olleet yksi Viron kulttuuriministeriön prioriteeteistä.
Kulttuuriohjelmien avulla valtio edistää kulttuuriympäristöjen henkisen kulttuuriperinnön säilymistä ja yhteisön toimintaa tällä alalla. Kulttuuriympäristöohjelmat ovat alueellisesti merkittäviä, sillä ne tukevat yleensä syrjäseuduilla olevia yhteisöjä, joiden kansanperinne on parhaiten säilynyt.
Kansankulttuurin harrastajia on Viron yhteiskunnassa hyvin paljon ja heidän määränsä kasvaa siitä huolimatta, että väkiluku vähenee. Kansankulttuurin suosio takaa sen, että ikivanhat perinteet pysyvät elinvoimaisina myös nykyisin. Johdonmukaisen toiminnan ja perinteiden jatkajien ansiosta elinvoimaisina säilyvät niin kanteleensoitto, kuorolaulu kuin kansallispukujen käytön perinnekin. Ne ovat vain osa rikasta virolaista kansankulttuuria.
Kansankulttuurikenttä käsittää luovan ja kansallisiin perinteisiin perustuvan harrastustoiminnan, kansanperinteen, henkisen kansanperinteen, kansallisen ja alueellisten perinnekulttuurien tutkimisen, säilyttämisen ja ikuistamisen, julkiset kulttuuritilaisuudet ja kansankulttuurialan seuratoiminnan, koulutuksen ja täydennyskoulutuksen.
NordenBladet – Virossa on säilynyt runsaasti eri aikakausien kulttuuriperintöä. Se on merkki valtion ja ihmisten historiasta ja osa meidän identiteettiämme. Historiaa ei ole ikuistettu vain vanhoihin asiakirjoihin, vaan myös kulttuuriympäristöön, rakennuksiin, esineisiin ja maisemaan.
Kulttuuriperinnön suojelussa on ajan myötä yhä enemmän liikuttu yksittäisen kohteen suojelusta alueiden suojeluun kokonaisuutena – rakennusryhmien, korttelien ja paikkakuntien arvostamisen suuntaan. Virossa on rakennetun ympäristön suojelemiseksi valtakunnallisella tasolla vahvistettu 12 muinaismuistojen suojelualuetta. Ne ovat yleensä keskiajan tai uuden ajan vanhoja kaupunkeja: Tallinna, Tartto, Narva, Kuressaare, Pärnu, Valga, Võru, Viljandi, Paide, Rakvere ja Lihula. Rebalan muinaismuistojen suojelualue on otettu mukaan arvokkaan kulttuurimaiseman suojelemiseksi.
Virossa on myös kansainvälisesti tunnustettua kulttuuriperintöä. Tallinnan vanha kaupunki ja Tarton tähtitorni (Struven geodeettisen ketjun osana) kuuluvat UNESCO:n maailmanperintäluetteloon, joka on korkein aineelliselle kulttuuriperinnölle annettava kansainvälinen tunnustus.
Vuosi 2013 julistettiin Virossa kulttuuriperinnön vuodeksi.
Tilasto
– Osa kulttuuriarvoista on vahvistettu muistomerkeiksi, joka tarkoittaa, että ne ovat valtiollisen suojelun alaisia. Vuoden 2015 tilanteen mukaan Virossa on yli 26.500 muistomerkkiä. – Muistomerkkien joukkoon kuuluu yli 6.600 arkeologista muistomerkkiä (asutuspaikat, haudat, kulttikivet, hiidet, laivanhylyt ym.), yli 5.260 rakennusmuistomerkkiä (rakennukset, sillat, kartanonpuistot ym.), lähes 1.270 historian muistomerkkiä (tärkeisiin henkilöihin tai historian tapahtumiin liittyvät paikat, vapaussodan muistomerkit, hautausmaat ym.). Kaikkein eniten on taidemuistomerkkejä – yli 13.400. – Suurin osa taidemuistomerkeistä on kirkko-omaisuutta, mutta niiden joukossa on myös monumentteja, taideteoksia yms.
Lainsäädäntö
Muistomerkkien suojelun perustana on muinaismuistojen suojelulaki. Lain tavoitteena on taata muistomerkkien ja muinaismuistojen suojelualueiden säilyminen niille ominaisessa ympäristössä, jotta ihmiset voisivat nauttia kulttuuriperinnöstä koko sen rikkaudessa ja alkuperäisyydessä sekä nykyaikana että myös tulevaisuudessa. Kulttuuriperinteen säilyttämiseksi muistomerkkejä ja muinaismuistojen suojelualueita tehdään tunnetuiksi, niiden suojelua järjestetään, niitä koskevia toimenpiteitä säädellään ja edistetään kulttuuriperintöä koskevaa koulutusta ja tieteellisiä töitä.
Lisäksi Viro on liittynyt useihin kansainvälisiin yleissopimuksiin, joiden periaatteet ovat osa muinaismuistojen suojelutyötä. Ne ovat:
– UNESCO 1972, 1970 – Haagin yleissopimus, I ja II pöytäkirja – Euroopan neuvoston yleissopimukset
Parhaillaan tehdään valmisteluja UNESCO:n vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelua koskevaan yleissopimukseen liittymiseksi.
Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa
Muinaismuistojen suojelu* koskee hyvin monia, ja siksi alalla toimii muinaismuistojen suojeluviraston lisäksi aktiivisesti myös kolmas sektori. Perinnön arvostamiseen ja suojeluun panostavat useat rekisteröidyt yhdistykset ja järjestöt. Niistä tunnetuin ja vanhin on Viron muinaismuistojen suojeluseura (Eesti Muinsuskaitse Selts), johon kuuluu tuhatkunta aktiivista jäsentä ja joukko paikallisia yhdistyksiä.
Erittäin tärkeää työtä tekevät historiallisia rakennuskantoja koskevaa tietoa jakavat säästävän kunnostamisen tietokeskukset Tallinnassa, Tartossa, Paidessa ja Läänemaalla. Lisäksi muinaismuistojen suojeluun liittyvät useat aktiiviset yhdistykset (kartanoyhdistys, kartanokouluyhdistys), paikkakunta- ja kyläseurat ym.
Tärkeimmät kumppanit:
Viron muinaismuistojen suojeluvirasto
Muinaismuistomerkkien suojelua järjestää Kulttuuriministeriön hallinnonalan ainoa valtionvirasto – Viron muinaismuistojen suojeluvirasto (Muinsuskaitseamet). Muinaismuistojen suojeluviraston tavoite on korostaa kulttuuriperinnön ja kulttuuriarvokkaan ympäristön arvoa ja taata niiden säilyminen. Tätä varten suoritetaan valvontaa, konsultoidaan muistomerkkien omistajia, tuetaan restaurointia ja pidetään valtakunnallista kulttuurimuistomerkkirekisteriä. Muinaismuistojen suojeluvirastolla on työntekijöitä kaikissa 15 maakunnassa. Suurimmat kaupungit kuten Tallinna, Tartto, Pärnu, Haapsalu ja Narva ovat solmineet muinaismuistojen suojeluviraston kanssa hallinnointisopimukset ja vastaavat hallintoalueellaan muinaismuistojen suojelua koskevista valtion asettamista velvollisuuksista itse. Tätä varten kaupungin hallinnossa on palkattuna muinaismuistojen suojelun parissa toimivia työntekijöitä. Kaikista muistomerkeistä saa tietoa verkkorekisteristä register.muinas.ee tai paikalliselta muinaismuistojen suojelua hoitavalta virkailijalta.
Muinaismuistoneuvosto
Kulttuuriministeriön yhteydessä toimii muinaismuistoneuvosto, joka tekee esityksiä muinaismuistojen suojelulakia koskevissa kysymyksissä ja auttaa kehittämään muinaismuistojen suojelun periaatteita. Neuvosto toimii peruskirjansa perusteella.
Muinaismuistojen suojeluseura Muinaismuistojen suojeluseura on vapaaehtoinen yhdistys, jonka tarkoituksena on vaalia kulttuuriperintöä ja säilyttää kansan historiallista muistia.
______________________________________________
* Muinaismuistojen suojelu on kulttuurin jatkuvuuden, kansan historian muistin ja historiallisesti muotoutuneiden arvostusten mukaisen ihmis- ja kulttuuriystävällisen elinympäristön suojelua. Muinaismuistojen suojelu käsittää esim. historia- ja kulttuurimuistomerkkien suojelun sekä paikannimien, murteiden ja käsityötaitojen säilyttämisen.
Kuva: Saku Kartano (NordenBladet/Helena-Reet Ennet)
Lähde: NordenBladet.ee
NordenBladet – ERMin (Viron kansallismuseo) vaihtuvien näyttelyiden salissa 8. helmikuuta 2020 alkaen. Näyttely “Olipa kerran…” on näyttely saduista. Sadun taikametsässä kohtaavat tuttu maailma ja salaperäisyys. Täällä tulee sopeutua toiseen aikaan ja sääntöihin.
Satu on jotakin ajatonta ja historiatonta, joka virtaa omaa tahtiaan. Sankari lähtee matkaan. Hän saattaa kohdata puhuvia lintuja ja eläimiä tai odottamattomia avunantajia. Hän saattaa saada käsiinsä taikakalun tai kulkea salamavauhtia lyhyessä ajassa mielettömän pitkän matkan. Toisella kertaa kulkee onnensa perässä niin sinnikkäästi, että kuluttaa puhki matkallaan peräti seitsemän paria saappaita.
Näyttelyvierailija kulkee pitkin satusankareiden reittejä. Taikakalut, palvelukset, avunantajat, keskustelusäännöt, opetukset, eläinten ja lintujen kieli, hiidet, sankarit, raha-aarteet, alinen maailma, koetukset, ratkaisu. Onnellinen tai onneton loppu. Ja kaikki se, mikä jää saduissa rivien väleihin…
Mitä jännittävää näyttely tarjoaa? Aikuiselle vierailijalle tunnistamisen iloa, tietoja satujen muutoksista ajassa ja paikassa sekä ajatuksia iltasatuihin. Nuorille näyttely tarjoaa kohtaamisia satuhahmojen kanssa ja tutustumista fantasiamaailmaan. Ja tietysti toki paljon uusia kiinnostavia satuja. Sisältää näyttelyn ohjelmaoppaan.
NordenBladet – Viron ensimmäiset valtakunnalliset laulujuhlat järjestettiin vuonna 1869 Tartossa. Ensimmäisiin laulujuhliin osallistui 46 mieskuoroa ja viisi puhallinorkesteria, joissa oli yhteensä 878 laulajaa ja soittajaa. Valtakunnallisten tanssijuhlien alkuunpanijana pidetään vuonna 1934 pidettyjä I virolaisia tanssi- ja voimistelujuhlia, joihin osallistui 1500 kansantanssijaa.
Kansankulttuurin harrastajia on Viron yhteiskunnassa hyvin paljon ja heidän määränsä kasvaa siitä huolimatta, että väkiluku vähenee. Kansankulttuurin suosio takaa sen, että ikivanhat perinteet pysyvät elinvoimaisina myös nykyisin. Johdonmukaisen toiminnan ja perinteiden jatkajien ansiosta elinvoimaisina säilyvät niin kanteleensoitto, kuorolaulu kuin kansallispukujen käytön perinnekin. Ne ovat vain osa rikasta virolaista kansankulttuuria.
Laulu- ja tanssijuhlaperinne on Viron kansankulttuurin osana jatkuvasti kehittyvä prosessi. Viron, Latvian ja Liettuan laulu- ja tanssijuhlaperinne on merkitty UNESCO:n ihmiskunnan henkisen kulttuuriperinteen luetteloon. Laulu- ja tanssijuhlia järjestää Viron laulu- ja tanssijuhlasäätiö, jonka on perustanut kulttuuriministeriö.
Laulu- ja tanssijuhliin pyrkijöiden määrä tekee joka juhlien edellä ennätyksiä. Halukkaita on kaikkialla maailmassa. Valtakunnallisia laulu- ja tanssijuhlia ja nuorten laulu- ja tanssijuhlia järjestetään vuorotellen, kumpiakin viiden vuoden välein. Vuonna 2017 järjestettyjen nuorten laulu- ja tanssijuhlien tunnuksena oli ”Minä jään”.
Tanssikentän perustaminen
Siinä missä laulujuhlia* on järjestetty vuosikymmenien ajan nimenomaan niille perustetulla Tallinnan laulukentällä, ei tanssijuhlilla ole tähän asti ollut pysyvää tapahtumapaikkaa. Yleensä ne on järjestetty Tallinnassa Kalevin stadionilla.
Kulttuuriministeriö kunnostaa yhteistyössä Tallinnan kaupungin kanssa Kalevin stadionia niin, että tanssijuhlia voisi järjestää sekä yleisölle että tanssijoille nykyaikaisessa ja turvallisessa ympäristössä.
Laulu- ja tanssijuhlatutkimus
Vuonna 2013 tehdyn laulu- ja tanssijuhlatutkimuksen mukaan 49 prosenttia Viron asukkaista on esiintynyt juhlissa itse vähintään kerran. 91 prosentilla on juhlista epäsuora kokemus – joko käynyt paikalla tai katsonut televisiolähetystä. Laulu- ja tanssijuhlat ovat virolaisille tärkeä tapa ilmaista identiteettiä. Tutkimus osoitti laulu- ja tanssijuhliin liittyvän virolaisen kuorolaulu- ja kansantanssiperinteen merkityksen kansalliselle arvomaailmalle ja identiteetin säilymiselle. Samalla tutkimuksen tulokset varoittivat siitä, että perinteen jatkuvuuteen voidaan suhtautua itsestäänselvyytenä.
* Laulujuhlat ovat musiikkijuhlat, joissa on suuri määrä esiintyjiä ja joissa esiintyvät laulukuorot ja orkesterit. Viron laulujuhlaperinne sai alkunsa 1800-luvun toisen puoliskon alussa vuonna 1869. Laulujuhlista on muodostunut kansan yhteenkuuluvuuden ilmaisija. Lähes puolentoista vuosisadan aikana järjestetyt yhteislaulutilaisuudet ovat merkittävästi vaikuttaneet musiikkikulttuurin kehitykseen. Viron, Latvian ja Liettuan laulu- ja tanssijuhlaperinne merkittiin vuonna 2003 UNESCO:n kokoamaan ihmiskunnan suullisen ja henkisen kulttuuriperinnön mestariteosten luetteloon.
Taustatarina Hengelliset laulut ja laulukuorot
1700-luvun lopulla Viroon levineen herrnhutilaisuuden toiminnassa tärkeällä sijalla oli yhteislaulanta. Laulettiin hengellisiä lauluja, joista suurin osa oli kirjoitettu Saksassa. Tämä toi mukanaan aiemmasta poikkeavan laulutavan. Hengelliseen herätystoimintaan liittyi herrnhutilaisuuden taholta halveksunta ja viha vanhoja kalevalamittaisia kansanlauluja ja kansanomaisia tapoja kohtaan. Samaan aikaan virallinen luterilainen kirkko ja kyläkoulut opettivat puolestaan saksalaista esikuvaa seuraavaa moniäänistä kuorolaulua. Jo 1600-luvun loppuun mennessä oli ilmaantunut vähintään viisi vironkielistä koraalikirjaa, joita käytettiin kihlakunnankouluissa.
Ensimmäinen tieto neljä-äänisestä kuorolaulusta virolaisten keskuudessa on peräisin vuodelta 1818 Kanepin kihlakunnankoulusta. Vuonna 1822 Laiusella toimi aikaansa nähden hyvin edistysmielinen kihlakunnankoulu, johon otettiin myös tyttöjä. Tässä koulussa oli laulutunteja joka päivä ja vuodelta 1828 on peräisin tieto siellä toimineesta isommasta mieskuorosta. Kuorilaulun laajemmalle leviämiselle maaseutuväestön keskuudessa perusta luotiin koulussa ja kirkossa.
Saksalainen vaikutus
Kuorolaulu seuratoiminnan esikuvana otettiin baltiansaksalaisilta ja riikinsaksalaisilta, joiden keskuudessa moniäänistä mieslaulua ja myös sekakuorolaulua harrastava lauluseuraliike oli levinnyt. Baltiansaksalaiset lauluseurat (Liedertafel) olivat hyvin suosittuja ja aktiivisia. Yksi ensimmäisistä saksalaisista lauluseuroista Virossa oli vuonna 1849 Tallinnassa perustettu Revaler Verein für Männergesang. Ensimmäiset saksalaiset laulujuhlat Baltiassa järjestettiin jo vuonna 1836 Riiassa. Vuonna 1857 pidettiin samanlainen tilaisuus Tallinnassa. Johann Voldemar Jannsen kirjoitti lehdessään Perno Postimees, että Saksassa on jokaisessa kylässä lauluseura ja innosti virolaisia perustamaan samanlaisia seuroja. Vuonna 1858 Jannsen esitti esikuvaksi Sveitsin: ”Zürichin kaupungissa he lauloivat niin, että muurit tärisivät. Masennun, kun ajattelen, miten köyhiä me laulun osalta olemme!”
Sveitsissä järjestettiin vuosina 1843–1912 22 valtakunnalliset laulujuhlat ja vuosina 1922–2015 13 valtakunnalliset laulujuhlat, joiden pitopaikka vaihteli. Viimeisimmät pidettiin vuonna 2015 Meiringenissa ja seuraavat on suunnitelmissa järjestää vuonna 2022 Gossaussa. Laulajia vuoden 2015 laulujuhlissa oli 12.000.
Ensimmäisiä saksalaisia valtakunnallisia laulujuhlia tuntuu olevan vaikea määrittää, sillä monia tämäntapaisia tilaisuuksia järjestettiin ainakin vuodesta 1838 lähtien. Deutscher Sängerbund järjesti vuosina 1865–1912 kahdeksat valtakunnalliset laulujuhlat, Deutscher Sängerbund ja sen seuraaja Deutschen Chorverband vuosina 1924–2016 15 valtakunnalliset laulujuhlat, samoin eri paikoissa, niistä kaksi (1890 ja 1928) Wienissä. Viimeisimmät saksalaiset valtakunnalliset laulujuhlat pidettiin vuonna 2016 Stuttgardissa. Laulajia vuoden 2012 laulujuhlissa oli 20.000.
Kansallisromantiikka
Lauluseuraliike Saksassa ja Baltiassa edisti samalla myös Euroopassa levinneitä kansallisromanttisia aatteita. Kansallista heräämistä tapahtui kaikkialla. Alettiin kiinnittää enemmän huomiota kansalliseen yhteenkuuluvuuteen ja isänmaanrakkauteen. Saksalaisten kansallisen tietoisuuden nousu Baltiassa aiheutti puolestaan suurempaa eron tekemistä maakansaan (Undeutsch) ja tämän halveksuntaa. Vastapainona otettiin käyttöön käsite Viron kansa ja Jannsen ja muut aktiivisemmat henkilöt alkoivat perustaa samanlaisia lauluseuroja. Pian alettiin järjestää virolaisia laulujuhlia. Ensimmäiset virolaiset lauluseurat olivat vuonna 1863 perustettu Revalia ja vuonna 1865 perustetut Estonia ja Vanemuine.
Valtakunnalliset laulujuhlat
Ensimmäiset koko Viron laulujuhlat järjestettiin vuonna 1869 Tartossa. Kuudensista laulujuhlista alkaen tilaisuus on aina järjestetty Tallinnassa. Ensimmäiset seitsemät laulujuhlat pidettiin tsaarin Venäjän alaisuudessa. Maailmansotien välisenä aikana järjestettiin neljät laulujuhlat ja neuvostomiehityksen oloissa kymmenet juhlat. Valtakunnallisia laulujuhlia pidetään viiden vuoden välein.
Paikalliset laulujuhlat
Paikallisten kuorojen yhteislaulutilaisuuksia pidettiin jo ennen I valtakunnallisia laulujuhlia. Ensimmäiset monen virolaisen kuoron yhdessä laulannat järjestettiin vuosina 1855 ja 1857 Põlvassa. Ensimmäiset laajempaa huomiota saavuttaneet laulujuhlat pidettiin vuonna 1863 Ansekülassa, ja niihin osallistui 500 laulajaa. Ennen valtakunnallisia laulujuhlia tiedetään laulujuhlia järjestetyn lisäksi Jõhvissa, Simunassa, Virumaalla, Laiusella, Hiidenmaalla, Pärnun kihlakunnassa ja Uulun kartanossa.
Laulujuhlatapaa vakiinnutettaessa maakunnalliset ja paikalliset laulujuhlat muuttuivat yhä yleisimmiksi. Niinpä VI ja VII valtakunnallisten laulujuhlien välillä pidettiin tiettävästi 23 laulupäivät eri paikoissa ja X ja XII juhlien välillä jo 104 laulupäivät.
Erikoislaulujuhlat
Vuonna 1956 järjestettiin ensi kertaa Baltian maiden ylioppilaslaulujuhlat nimellä Gaudeamus. Vuodesta 1962 lähtien pidetään viiden vuoden välein nuorten laulujuhlia. Ennen maan uudelleen itsenäistymistä pidettiin yölaulujuhlia. Vuonna 2000 järjestettiin virolaissuomalaiset laulujuhlat. Vuonna 2008 pidettiin punklaulujuhlat ja Viron 90-vuotispäiviin liittyen yölaulujuhlat nimellä ”Märkamisaeg” (suomeksi ”huomaamisaika”).
Ulkovirolaisten laulujuhlat
Ensimmäiset suuremmat virolaisten laulujuhlat pakolaisuudessa järjestettiin vuonna 1946 Saksassa Altenstadtissa ja 1947 Augsburgissa. Lisäksi niitä on pidetty Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Englannissa, Uudessa-Seelannissa sekä ESTO-päivien yhteydessä.
NordenBladet – Eilen illalla, tiistaina 29. lokakuuta 2019, jaettiin Ruotsissa Tukholman konserttitalossa (Stockholms konserthus, Hötorget 8) pidetyssä juhlallisessa palkintogaalassa Pohjoismaiden neuvoston palkinnot. Pohjoismaiden neuvosto jakaa vuosittain viisi palkintoa: kirjallisuus-, elokuva-, musiikki-, ympäristö-, sekä lasten- ja nuorisokirjallisuuden palkinnon. Tunnustuksen lisäksi voittaja saa myös rahapalkinnon – 350.000 tanskan kruunua.
Tämänvuotisen juhlallisen palkintogaalan avasivat tervehdyspuheilla Ruotsin parlamentin jäsen ja puhemies Per Olof Andreas Norlén, Pohjoismaiden ministerineuvoston presidentti Hans Wallmark sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston varapresidentti Gunilla Carlsson. Juhlallisuutta lisäsi ja fantastisen konsertin antoi Västeråsin sinfoniaorkesteri kapellimestari Cathrine Winnesin johdolla. Illan juonsi ruotsalainen kirjallisuuskriitikko ja television ohjelman toimittaja Jessika Gedlin. Konsertissa esiintyivät lisäksi Emilia Amper (yksi Ruotsin tunnetuimmista kansanmuusikoista ja Key Fiddle -soittaja), El Sistema -niminen södertäljeläinen lastenorkesteri, The Mamas (naisten musiikkitrio jäseninään Loulou LaMotte, Dinah Yonas Manna ja Ash Haynes), sellonsoittaja Johanna Sjunnesson sekä islantilainen duo Hugar (Pétur Jónsson, Bergur Þórisson).
Ensimmäisenä annettiin lasten- ja nuorisokirjallisuuden palkinto 2019 (The Nordic Council Children and Young People´s Literature Prize 2019). Palkinnon sekä palkintoehdokkaat esitteli Ruotsin pääministeri Stefan Löfen. Voittajaksi tuli 44-vuotias norjalainen kirjailija ja kuvittaja Kristin Roskifte. Palkinnon hän voitti kirjalla ”Alle sammen teller” (”Everybody counts”).
Toisena annettiin Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto 2019 (The Nordic Council Music Prize 2019). Palkinnon ja palkintoehdokkaat esitteli suomalainen kapellimestari ja sellonsoittaja Susanna Mälkki. Musiikkipalkinnon voitti islantilainen instrumentalisti Gyða Valtýsdóttir. Valtýsdóttir oli palkinnosta niin liikuttunut, että kiitospuhetta pitäessään hänen tuli kamppailla käsien värinää vastaan. Hennon pehmeällä äänellä hän ilmoitti, että menestyksen takana on hänen äitinsä.
Kolmantena julistettiin Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon voittaja (The Nordic Council Environment Prize 2019). Palkinnon ja palkintoehdokkaat esitteli Euroopan nuorten parlamentin (EYP) jäsen Noura Berrouba. Voittajaksi tuli 16-vuotias ruotsalainen ilmastoaktivisti ja liikkeen ”Fridays for Future” perustaja Greta Thunberg. Kansa salissa taputti Thunbergille jo silloin, kun palkintoehdokkaat julistettiin. Thunberg itse ei kuitenkaan osallistunut palkintogaalaan, sillä hän oli samaan aikaan Kaliforniassa. Hänen puolestaan lavalle tulivat hänen aktivistitoverinsa, jotka lukivat Thunbergin kirjeen, joka sisälsi kiitossanoja ja ilmoituksen palkinnosta luopumisesta. ”Haluan kiittää Pohjoismaiden neuvostoa tästä palkinnosta. Se on suuri kunnia. Ilmastonmuutokset eivät kuitenkaan tarvitse enää palkintoja. Ma tarvitsemme sitä, että vallanpitäjät ja poliitikot uskoisivat tieteellisiä tutkimuksia”, Greta ilmoitti. Pohjoismaiden neuvoston presidentti Hans Wallmark ilmoitti Norden.org-sivustolla, että kunnioittaa Greta Thunbergin päätöstä ja että perusteellisesti harkitaan, mitä palkintorahalla tehdään (lue Greta Thunbergin palkinnosta ja palkintorahasta luopumisesta lisää TÄSTÄ).
Neljäntenä annettiin Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto 2019 (The Nordic Council Film Prize 2019). Palkintoehdokkaat esitteli ja palkinnon ojensi norjalainen näyttelijä Lena Cecilia Sparrok. Voittaja oli tanskalainen draama- ja jännityselokuva ”Queen of Hearts” (alkuperäisnimi: Dronningen). Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja May el-Toukhy, käsikirjoittaja Maren Louise Käehne ja tuottajat Caroline Blanco ja Rene Ezra.
Viidennen palkinnon, Pohjoismaiden ministerineuvoston kirjallisuuspalkinnon (The Nordic Council Literature Prize 2019) esitteli ruotsalainen runoilija ja kirjailija Johannes Anyuru. Palkinto meni tällä kertaa Tanskaan. Voittajaksi tuli 28-vuotias Jonas Eika Rasmussen romaanillaan ”Efter Solen”. Jonas Eika aiheutti kuitenkin konserttisaliin melkoisesti levottomuutta ja jännitystä. Hän nimittäin käytti palkinnon vastaanottopuheen ajan istuvan hallituksen häpäisyyn. Hän tuomitsi kahdella sivulla olleessa valmistellussa puheessaan Tanskan pääministeri Mette Frederiksenin (joka istui samaan aikaan vain muutaman metrin päässä salissa), puhui kapitalismista, rasismista ja radikaalien muutosten tarpeesta Pohjoismaissa.
Pohjoismaiden ministerineuvoston vuoden 2019 palkintogaalan (19.30-21.00) lopetti mahtava ”Ain´t No Mountain High Enough” The Mamasin ja Västeråsin sinfoniaorkesterin esittämänä.
Katso lisäksi: Pieni seurapiirikuvasto palkintogaalan vieraista (eli viisi minuuttia ennen konsertin alkua käytävillä ja salissa) on kohta nähtävillä myös NordenBladetin viihdesivustoilla Ohmygossip.
