lauantai, 2 elokuun, 2025

:::UUTISET:::

Pääministeri Antti Rinteen puhe Hallitusmuoto 100 vuotta -juhlatilaisuudessa

NordenBladet —

Arvoisa puhemies,

tasavallan presidentti,

Suomen kansan edustajat,

arvoisat kutsuvieraat,

hyvät suomalaiset!

On suuri ilo ja kunnia juhlistaa Suomen hallitusmuodon satavuotista taivalta eduskunnassa, tasavaltamme ja demokratiamme tärkeimmässä paikassa.

Noin kilometrin metrin päässä tästä paikasta kulkee katu, jota pitkin kulkiessaan ei välttämättä tule mieleen sen yhteys suomalaisen oikeusvaltion ja perustuslakimme kehittymiseen.

Leo Mechelin, jonka mukaan kyseinen katu on nimetty, ehti kuolla kolme vuotta ennen Suomen itsenäistymistä, mutta hän oli työllään luomassa perusteita tasavaltaiselle hallitusmuodollemme. Mechelin ei ole yhtä tunnettu kuin hänen elinaikanaan tai kuin hänen ansionsa antaisivat odottaa.

Eino Leino kirjoitti Mechelinin hautajaisia varten runon nimeltään Kansalaisseppel, jossa sanotaan:

“Pystynä kulki hän: tiensä ja määränsä tiesi, 

kaiutti kansansa oikeutta kuin jalopeura; 

kunnian soi hälle ystävä kuin vihamiesi, 

kolme miljoonaa oli sankarin seura.”

Leino kuvaa Mechelinin merkitystä aikalaisilleen, itsenäisestä ja vapaasta maasta unelmoinneille ihmisille. Runossa vuodelta 1914 suomalaiset kuvataan vielä sorretuksi kansaksi ja Mechelin sen päämieheksi.

Mechelin jätti jälkeensä elävän perinnön, joka viitoitti Suomea kohti vapaata ja demokraattista oikeusvaltiota.

Minulla on ilo kertoa, että valtiovalta osallistuu Mechelinin koottujen teosten julkaisuun, minkä myötä tietoisuus demokratiamme, oikeusvaltiomme ja hallitusmuotomme yhdestä pioneerista toivottavasti lisääntyy.

Arvoisa puhemies,

matka länsimaiseksi oikeusvaltioksi on ollut huomattavasti pidempi kuin Mechelinkadulta Arkadianmäelle.

On kiittäminen viimeisen sadan vuoden ajan tässä salissa työskennelleitä, että Suomen hallitusmuoto ei jäänyt niin sanotuksi savolaiseksi projektiksi – siis aloittamista vaille valmiiksi.

Juuri käytännön soveltamiseen vaadittiin valtavasti rohkeutta. 

Rohkeutta puolustaa demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia. 

Rohkeutta torjua demokratiaamme uhanneet voimat.

Puhumme täysin syystä kiitollisuudella ja ylpeydellä sotiemme veteraaneista, jotka varmistivat Suomen itsenäisyyden rintamalla ja kotirintamalla. Olemme heille paljosta kiitollisia.

Samalla olemme kiitollisia myös suomalaisen demokratian veteraaneille, jotka puolustivat oikeusvaltiota ja jokaisen ihmisen oikeutta toimia tasavertaisena kansalaisena — osallistua, vaikuttaa ja äänestää.

Kiitollisia niille, jotka muovasivat ja mahdollistivat tänään juhlittavan hallitusmuodon.

Arvoisa puhemies!

Edistyksellinen hallitusmuotomme on mahdollistanut meille paljon.

Jatkuvan demokratiakehityksen. 

Järjestelmällisen kansalais- ja ihmisoikeuksien parantamisen.

Länsimaisen oikeusvaltion, joka suojelee yksilöä sekä takaa ihmisten vapauden.

Hyvinvointivaltion, jonka ideana on aina ollut, että kenenkään ei tarvitse pelätä epäonnistumista ja että epäonnistuminen ei poista mahdollisuutta onnistua uudestaan.

Yhteiskunnan, joka on maailman turvallisimpia täällä asuville ihmisille.

Näistä saavutuksista on syytä olla kovin ylpeä. Ylpeä – ja kuitenkin samalla muistaa, että mikään ei ole tullut itsestään.

Jo aiemmin saavutettu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli edistyksellisen ajattelun suurimpia saavutuksia ja toimi keskeisenä välineenä sille, että suomalainen yhteiskunta saattoi kehittyä valtavin askelin.

Suomalaisten päätöksellä, varallisuudesta tai taustasta riippumatta, olemme rakentaneet Suomesta yhteiskunnan, jota ihaillaan ympäri maailmaa. 

Vaikka meilläkin on omat ongelmamme ja liian monen ihmisen arki on vieläkin liian raskas, meitä pidetään maailman onnellisimpana kansana.

Moni muu yhteiskunta pitää juuri meitä esikuvana. Ehkä siksi, että emme ole koskaan jämähtäneet paikoillemme, vaan katsomme tulevaisuuteen ja pyrimme eteenpäin. Kohti reilumpaa ja parempaa yhteiskuntaa.

Ja ehkä siksikin, että suomalaisille tyypilliseen tapaan olemme saavutuksistamme itseksemme ylpeitä, emme ylpistyneitä.

Arvoisa puhemies!

Vaikka juhlistamme tänään satavuotista hallitusmuotoamme, katsomme vahvasti tulevaisuuteen.

Ja kiitos edellisten sukupolvien tekemän työn, Leo Mechelinin ja monien muiden, meidän työmme on helpompaa. Kunniakas historiamme paitsi valaisee tulevaisuuttamme, myös antaa meille neuvoja ja selkänojaa.

Esimerkkinä neuvoista toimikoon pääministeri Rafael Paasion hieno toteamus:

“Jos et ole aivan varma, miten toimia, ole aina heikomman puolella.”

Pääministeri Paasion lausahdus lienee tarkoitettu ohjeeksi poliitikoille, mutta aivan yhtä hyvin se olisi voinut olla kuvaus hallitusmuotomme tai Suomen perustuslain tarkoituksesta.

Siitä, että jokaista ihmistä ja yksilöä suojellaan. Siitä, että jokaisen ihmisen vapaus turvataan.

Arvoisa puhemies,

tasavallan presidentti,

Suomen kansan edustajat!

Olemme tottuneet Suomessa länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion perusarvoihin. Ihmisoikeuksiin, riippumattomiin tuomioistuimiin, sanan- ja lehdistönvapauteen sekä jakamattomaan ihmisarvoon. 

Mutta meidän on muistettava, että nämä asiat eivät ole koskaan olleet itsestäänselvyyksiä. Eivät vuonna 1919 eivätkä vuonna 2019. 

Niitä on puolustettava jokainen päivä. Vastuu siitä on meillä.

Demokratiaa ja oikeusvaltiota vastaan yritetään hyökätä. Sellaiselle toiminnalle on oltava nollatoleranssi. Toimimme tämän mukaisesti Suomessa, Euroopassa ja kansainvälisesti. 

Miksi näin?

Koska hyökkäykset demokratiaa ja oikeusvaltiota vastaan ovat ennen kaikkea hyökkäyksiä kansalaisia, ihmisiä vastaan.

Hyökkäyksiä on nähty ennenkin, mutta jokainen kerta tämä sali on tehnyt tehtävänsä ja puolustanut suomalaista demokratiaa. 

Niin toimimme jatkossakin, koska se on meidän tehtävämme. 

Koska tiedämme, mitä ihmisille tapahtuisi, jos oikeusvaltioperiaatteesta luovutaan. 

Ei mitään hyvää.

Siksi meidän kansan äänestämien päättäjien on syytä pitää mielessämme seuraava:

Jos emme ole aivan varmoja, miten toimia, puolustakaamme aina demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta.

Syy on hyvin yksinkertainen: 

Silloin olemme aina ihmisen ja vapauden puolella.

Aivan kuten 100-vuotias hallitusmuotomme.

Lähde: Eduskunta.fi

Varapuhemies Haatainen: 75 vuotta rauhaa – Sodan opetukset

NordenBladet —

Osallistuin Suomen valtion edustajana Varsovassa Puolan järjestämään toisen maailmansodan syttymisen muistotilaisuuteen. Tilaisuuteen osallistui presidenttejä, puhemiehiä ja pääministereitä noin 40 eri valtiosta. Sodan syttymisestä Euroopassa tuli kuluneeksi 80 vuotta hieman yli viikko sitten. Sota alkoi 1.9.1939 Natsi-Saksan hyökkäyksellä Puolaan. Parin viikon kuluttua Neuvostoliitto hyökkäsi maan itäosiin.

Varsovassa puhunut Saksan liittotasavallan presidentti Frank-Walter Steinmeier pyysi puolalaisilta anteeksi ja kertoi olevansa kiitollinen siitä, että saa puhua puolalaisille juuri Varsovassa ja vieläpä omalla äidinkielellään Saksalla. Symboliset eleet ovat tärkeä osa sovintoa ja anteeksiantoa.

Juutalaisten kansanmurhan jälkeen Puola ja puolalaiset olivat yksi sodasta eniten kärsineistä osapuolista. Puolan pääkaupunki Varsova tuhottiin Varsovan kansannousun jälkeen Natsi-Saksan toimesta täysin. Joka viides puolalainen kuoli sodan uhreina. Liittoutuneiden voitosta huolimatta Puola jäi väärälle puolelle rautaesirippua Neuvostoliiton satelliitiksi. Sodan ja Neuvostovallan muistot ovat syystä juurtuneet syvälle puolalaisten mieliin.

Meillä Suomessa Molotov-Ribbentrop sopimuksen seuraukset näkyivät vasta kolmea kuukautta myöhemmin, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun lopulla aloittaen 105 päivää kestäneen Talvisodan. Toisen maailmansodan seuraukset näkyivät Suomessa kokonaisuudessaan kymmeninä tuhansina uhreina, aluemenetyksinä ja sotakorvauksina. Rintamalta palanneet toivat mukanaan myös arpia, jotka siirtyivät sukupolvelta toiselle. Itsenäisyydestämme maksettu hinta oli kallis, mutta se oli välttämätöntä maksaa. Velkamme sotiemme veteraaneille on ylisukupolvinen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesikin osuvasti 5.9.2019 Helsingissä EU:n parlamenttien välisessä turvallisuuskonferenssissa, ettei laajamittaisessa sodassa todellisuudessa ole koskaan voittajia. Kaikki häviävät, mutta toiset vain häviävät enemmän. Presidenttimme mainitsema viisaus on sodan opetuksista se kaikista suurin.

…………..

Sodan muistelemisen lisäksi nyt on hyvä hetki samalla juhlistaa demokratian merkkipäiviä. Hieman yli sata vuotta sitten 17.7.1919 Suomen tasavaltainen hallitusmuoto, ensimmäinen perustuslakimme, vahvistettiin. Hallitusmuodon vahvistamista edelsi dramaattiset kansakuntamme vaiheet. Itsenäistyminen juuri syntyneestä Neuvosto-Venäjästä ja itsenäistymistä seurannut sisällissota olivat kytköksissä Eurooppaa ravistelleeseen ensimmäiseen maailmansotaan. Sisällissodan päättymisen ja hallitusmuodon vahvistamisen välillä oli ehtinyt kulua vain hieman yli vuosi. Tätä voidaan pitää poliittisena ihmeenä, sillä hallitusmuodon takana seisoi merkittävällä tavalla sekä sisällissodan voittanut että sen hävinnyt osapuoli.

Päätöksentekoa alkoi ohjata usko demokratiaan, sopuisaan yhteiskuntakehitykseen sekä sitoutuminen lain noudattamiseen, oikeusvaltioperiaatteeseen. Perusajatus kansalaisten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta oli kuitenkin tosiasiassa kylvetty jo aiemmin vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa. Uudistus poisti lopullisesti säätyjen vallan. Niiden tilalle tuli yksikamarinen eduskunta, joka oli tuolloin Euroopassa täysin uutta.

Samalla naiset saivat ensimmäisenä maailmassa täydet poliittiset oikeudet: oikeuden äänestää ja oikeuden olla ehdokkaana vaaleissa. Nyt, yli sata vuotta myöhemmin, uuteen eduskuntaan valittiin kaikkien aikojen suurin määrä naisia kansanedustajiksi. Uusi hallituksemme on myös historiamme naisvaltaisin ja ensimmäistä kertaa olemme asettaneet naisen ehdolle komissaariksi.

Juhlistimme satavuotiasta hallitusmuotoa yleisellä liputuspäivällä. Hyvästä syystä. Se takasi Suomen kansalaisille suuren joukon niitä samoja vapauksia ja oikeuksia, joista nyt nautimme myös Euroopan tasolla Euroopan Unionin kansalaisina.  Juhlallisuudet jatkuvat täällä eduskunnassa 10.9.2019 täysistuntosalissa, jossa puhuvat tasavallan presidentti, pääministeri ja eduskunnan puhemies.

………..

Sodan kauheudet ja yhteinen usko demokraattiseen prosessiin toimivat lähtölaukauksena eurooppalaisten valtioiden lähentymiselle, integraatiolle, toisen maailmansodan jälkeen. Tämä laajamittainen yhteistyö tunnetaan tänä päivänä Euroopan Unionina.

Eurooppalaisen projektin tärkeimpänä tavoitteena oli tuolloin ja on edelleen suojella rauhaa ja edistää demokratiaa. Tässä tehtävässä EU ja sen edeltäjät ovat onnistuneet hyvin. Suomen osalta tiivistynyt kansainvälinen ja eurooppalainen yhteistyö näkyy tänä päivänä Perustuslakimme ensimmäisessä pykälässä, jonka mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Samassa yhteydessä mainitaan, että Suomi on Euroopan Unionin jäsen.

Näiden sanojen merkitys kasvaa päivä päivältä, sillä niin täällä Euroopassa kuin muualla maailmassa näemme yhä enemmän esimerkkejä päinvastaisesta kehityksestä. Yhteistyön sijaan on eristäydytty. Puheet ovat koventuneet. Jopa oikeusvaltio- ja demokratiakehitys on joissakin maissa ottanut merkittäviäkin askelia taaksepäin. Monet itsestään selvät asiat on kyseenalaistettu. Ihmismuisti on surullisen lyhyt.

Kansainväliselle yhteistyölle olisi nyt kysyntää enemmän kuin pitkään aikaan, mutta sen tekeminen vaikuttaa yhä haastavammalta. Suomessa yli sata vuotta sitten yhteistyöhön kykenivät juuri sodassa olleet poliittiset osapuolet. Tätä yhteistyötä tehtiin kaikista korkeimmalla tasolla. Sen seurauksena laadittiin hallitusmuoto, joka omalta osaltaan varmisti sen, että olemme tänä päivänä yksi maailman vahvimmista demokratioista. Historiamme osoittaa, ettei Suomi voi eristäytyä. Pienen valtion etu on yhteiset säännöt ja sopimukset. Joka on toista mieltä, ei tunne Suomen eikä sen naapurimaiden historiaa.

Tuula Haatainen
Kirjoittaja on eduskunnan ensimmäinen varapuhemies

Lähde: Eduskunta.fi

Perustietoa OECD:stä koottuna tietopakettiin

NordenBladet — Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin, jonka aiheena on OECD eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö. OECD on kansainvälinen kehittyneiden markkinatalousmaiden järjestö, johon kuuluu 36 valtiota.

Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin, jonka aiheena on OECD eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö. OECD on kansainvälinen kehittyneiden markkinatalousmaiden järjestö, johon kuuluu 36 valtiota.

​OECD:n toiminnan tavoitteina on muun muassa kestävän taloudellisen kasvun ja työllisyyden edistäminen sekä hyvinvoinnin lisääminen.

OECD tuottaa tilastollista tietoa sekä analyysejä ja kannanottoja jäsen- ja kumppanimaistaan. Se mittaa eri toimialoja, mistä hyvä esimerkki on PISA-tutkimus, jossa vertaillaan kansainvälisesti koululaisten osaamistasoa. Analyyseillään järjestö avustaa jäsenmaittensa hallituksia yhteiskuntapolitiikan eri lohkojen kehittämisessä.

Eduskunnan kirjasto on OECD:n tallekirjasto, minkä ansiosta kirjasto saa tai hankkii järjestön julkaisuja kokoelmiinsa. Julkaisujen aihealueita ovat muun muassa yhteiskuntatieto, aluepolitiikka, kansainväliset suhteet, kehitysyhteistyö, kestävä kehitys, koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka, talouspolitiikka, työvoimapolitiikka, veropolitiikka ja ympäristöpolitiikka.

Eduskunnan kirjastossa laadittuun tietopakettiin on koottu perustietoa OECD:stä ja linkkejä tiedonlähteisiin ja julkaisuihin.

Tutustu OECD-tietopakettiin!

Lisätietoa: tietoasiantuntija Sirkka-Liisa Korkeila, etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Lähde: Eduskunta.fi

​Suuri valiokunta kokoontui syyskauden ensimmäiseen kokoukseen

NordenBladet —

Eduskunnan suuri valiokunta valitsi syyskauden ensimmäisessä kokouksessa valiokunnan toiseksi varapuheenjohtajaksi Merja Kyllösen (vas), joka seuraa varapuheenjohtajana Paavo Arhinmäkeä (vas.)
 
Suuri valiokunta sai perjantaina 6. syyskuuta kokouksessaan valtiovarainministeri Mika Lintilältä selvityksen Euroryhmän ja Ecofinin aiemmasta kokouksesta 8.-9. heinäkuuta.  Lisäksi valiokunnan kokouksessa käsiteltiin käsiteltiin tulevaa euroopan unionin neuvoston kokousta 13.-14.9. Kokous pidetään Helsingissä osana Suomen EU-puheenjohtajuuskautta. Kokoukseen sisältyvät euroryhmän kokous 13.9. sekä epävirallinen talous- ja valtiovarainministerikokous (Ecofin).  Kokoukseen liittyvässä valiokunnan keskustelussa esillä nousivat esille energiaverodirektiivin uudistamis- ja kehittämistarpeet sekä energiaverotuksen rooli ilmastontorjunnassa. Valtiovarainministerit keskustelevat Euroryhmän tulevassa kokouksessa myös EMU:n kehittämisestä ja syventämisestä euroalueen talousarviovälineenä.
 
Suuren valiokunnan seuraava kokous pidetään perjantaina 13. syyskuuta klo 13.30.

Lähde: Eduskunta.fi

​Hongkongin opetusvaliokunta vierailee eduskunnassa

NordenBladet —

Hongkongin lakiasäätävän neuvoston opetusvaliokunta vierailee eduskunnassa keskiviikkona 11. syyskuuta. Vieraat tapaavat varapuhemies Juho Eerolan, tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajan Joakim Strandin (r.) ja varapuheenjohtajan Pirkka-Pekka Peteliuksen (vihr.) sekä sivistysvaliokunnan sen puheenjohtajan Paula Risikon (kok.) johdolla. Vieraat seuraavat myös eduskunnan täysistuntoa.

Hongkongilaisten valtuuskuntaan kuuluu yhteensä seitsemän lakiasäätävän neuvoston eli alueparlamentin jäsentä. Käynti eduskunnassa on osa laajempaa opetus- ja kulttuuriministeriön isännöimää vierailuohjelmaa, johon kuuluu muun muassa päiväkoti-, koulu- ja kirjastokäyntejä sekä tutustuminen Oulun yliopistoon.

Lähde: Eduskunta.fi

​Vanhanen tekee ensimmäisen puhemiesmatkansa Ruotsiin

NordenBladet —

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen vierailee Ruotsissa maanantaina 9. syyskuuta. Kyseessä on tehtäväänsä kesäkuussa valitun Vanhasen ensimmäinen ulkomaanvierailu. Eduskunnan puhemiehet ovat perinteisesti tehneet ensimmäisen työmatkansa Ruotsiin.

Vanhanen tapaa Tukholmassa Ruotsin parlamentin puhemiehen Andreas Norlénin, Riksdagenin ulkoasiainvaliokunnan, Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan ja Suomi-ystävyysryhmän edustajia sekä Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan.

Tapaamisissa on tarkoitus keskustella muun muassa Suomen ja Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä, Ruotsin puheenjohtajakaudesta Pohjoismaiden neuvostossa, Suomen puheenjohtajakaudesta Euroopan unionissa ja muista ajankohtaisista asioista.

Lähde: Eduskunta.fi

Valtionyhtiöiden johdon palkkoihin vaadittiin kohtuutta syyskauden ensimmäisellä kyselytunnilla

NordenBladet —

​Valtionyhtiöiden johdon palkat ja erityisesti Postin johdon palkat ja työntekijöiden työehtojen heikentämien olivat vahvasti esillä syyskauden ensimmäisellä suullisella kyselytunnilla torstaina 5. syyskuuta.

Kyselytunnilla haluttiin tietää, aikooko hallitus leikata valtionyhtiöiden johdon palkkioita sekä estää nyt suunnitellut Postin työntekijöiden palkanalennukset. Onko valtion kokonaisedun mukaista, että ihmiset eivät saa työstään elämiseen riittävää palkkaa, vaan joutuvat turvautumaan tulonsiirtoihin, jotka rahoitetaan julkisesta kassasta, hallitukselta kysyttiin.

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoi, että hän on pyytänyt Postin johtoa arvioimaan johdon palkitsemisen uudestaan syyskuun aikana. ”Samalla pitää tietenkin ajatella työntekijöiden asemaa. Oma näkemykseni on, että erityisesti valtionyhtiöissä pitää olla tarkkana ja esimerkillinen työntekijäpolitiikassa”, Paatero sanoi.

Muita kyselytunnin aiheita olivat yrittäjien edellytykset ja keliakiakorvauksen palauttaminen.

Kyselytunnin koko keskustelu on luettavissa istunnon pöytäkirjasta.

Lähde: Eduskunta.fi

Eduskunta aloitti syysistuntokauden

NordenBladet —

​Eduskunta kokoontui syyskauden ensimmäiseen täysistuntoon keskiviikkona 4. syyskuuta. Lähetekeskustelussa oli muun muassa hallituksen esitykset postilain muuttamisesta (HE 6/2019). Muutoksella lisätään lakiin rajatylittäviä pakettipalveluita koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen edellyttämät täydentävät kansalliset säännökset.

Keskustelussa nousi vahvasti esiin myös postin työntekijöitä uhkaavat palkkaleikkaukset ja johdon suuret palkkiot. Lähetekeskustelun päätteeksi asia lähetettiin liikenne- ja viestintävaliokuntaan.

Lähetekeskustelussa olivat myös muun muassa hallituksen esitys arvonlisäverolain ja Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain muuttamisesta (HE 7/2019) sekä Etyjin Suomen valtuuskunnan kertomus ETYJ:n parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnasta vuonna 2018 (K 14/2019).

Lähde: Eduskunta.fi

Puhemies Vanhasen katsaus alkaneeseen syksyyn: ”Eduskunnassa voitava puhua kaikesta loukkaamatta ja leimaamatta”

NordenBladet —

Puhemies Matti Vanhanen piti infotilaisuuden syysistuntokaudesta eduskunnassa tiistaina 3.9.2019. Vanhanen käsitteli infossaan eduskunnan ajankohtaisia asioita sekä vaalikauden alkua.

Vanhasen mukaan syysistuntokaudella selvitetään mahdollisuuksia lisätä hallituksen ja eduskuntatyön ennakoitavuutta ja sujuvuutta.

– Eduskuntatyötä uudistava työryhmä on asetettu, ja se tulee keskittymään yksittäisen edustajan työskentelyolosuhteisiin, sekä eduskunnan toimintaan kokonaisuutena. On hyvä läpivalaista prosesseja ja katsoa, voidaanko asioita tässä ajassa tehdä jollakin tavalla toisin, Vanhanen totesi.

Eduskunnan syysistuntokaudella näkyy myös Suomen EU-puheenjohtajuuskausi.

– Hallitukselta ja ministereiltä tämä vaatii paljon aikaa, mikä vaikuttaa syksyn kulkuun. Eduskunnassa puheenjohtajuuskausi näkyy lähinnä Suuressa valiokunnassa sekä järjestettävinä kokouksina, Vanhanen sanoi.

Vanhanen kiinnitti myös huomiota sananvapauteen.

– Sananvapaudesta keskustelu on tärkeä aihe tässä ajassa. Ympäri maailmaa käytävä keskustelu koettelee sananvapauden rajoja; sitä, mikä on soveliasta, sivistyneeseen käytökseen kuuluvaa ja mikä ei. Eduskunnassa kaikista asioista pitää voida puhua, mutta muita loukkaamatta ja leimaamatta, Vanhanen painotti.

Vanhasen infon tallenteen voi katsoa eduskunnan verkkopalvelusta

Lähde: Eduskunta.fi

Seksuaalirikoksesta tuomitun karkotusta koskeva kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle

NordenBladet —

Kansalaisaloite ”Seksuaalirikoksesta Suomessa tuomitun oleskeluluvan peruuttaminen ja karkotus” luovutettiin eduskunnalle tiistaina 3. syyskuuta. Kansalaisaloitteen otti vastaan eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Tuula Kulovesi.

Maaliskuussa 2012 alussa tuli voimaan perustuslain muutos, joka mahdollistaa kansalaisaloitteen jättämisen eduskunnalle. Vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Allekirjoitukset aloitteeseen on kerättävä kuuden kuukauden kuluessa.

Kansalaisaloite KAA 5/2019 (luettavissa myöhemmin tänään)
Kansalaisaloitteiden käsittely eduskunnassa

Lähde: Eduskunta.fi