Perustietoa OECD:stä koottuna tietopakettiin

NordenBladet — Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin, jonka aiheena on OECD eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö. OECD on kansainvälinen kehittyneiden markkinatalousmaiden järjestö, johon kuuluu 36 valtiota.

Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin, jonka aiheena on OECD eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö. OECD on kansainvälinen kehittyneiden markkinatalousmaiden järjestö, johon kuuluu 36 valtiota.

​OECD:n toiminnan tavoitteina on muun muassa kestävän taloudellisen kasvun ja työllisyyden edistäminen sekä hyvinvoinnin lisääminen.

OECD tuottaa tilastollista tietoa sekä analyysejä ja kannanottoja jäsen- ja kumppanimaistaan. Se mittaa eri toimialoja, mistä hyvä esimerkki on PISA-tutkimus, jossa vertaillaan kansainvälisesti koululaisten osaamistasoa. Analyyseillään järjestö avustaa jäsenmaittensa hallituksia yhteiskuntapolitiikan eri lohkojen kehittämisessä.

Eduskunnan kirjasto on OECD:n tallekirjasto, minkä ansiosta kirjasto saa tai hankkii järjestön julkaisuja kokoelmiinsa. Julkaisujen aihealueita ovat muun muassa yhteiskuntatieto, aluepolitiikka, kansainväliset suhteet, kehitysyhteistyö, kestävä kehitys, koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka, talouspolitiikka, työvoimapolitiikka, veropolitiikka ja ympäristöpolitiikka.

Eduskunnan kirjastossa laadittuun tietopakettiin on koottu perustietoa OECD:stä ja linkkejä tiedonlähteisiin ja julkaisuihin.

Tutustu OECD-tietopakettiin!

Lisätietoa: tietoasiantuntija Sirkka-Liisa Korkeila, etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory