OHMYGOSSIP – Jokaisella naisella on meikkilaukussaan ja hyllyillään kasoittain monenlaisia kauneustuotteita, joista osa seisoo muuten vain käyttöään odottamassa ja osa on jatkuvassa käytössä. Naisia, jotka eivät käytä kosmetiikkaa lainkaan, on vähän. Valitettavasti monissa suosituissa kauneustuotteissa on vahingollisia aineita, jotka voivat aiheuttaa allergiaa, ihonärsytystä ja myös syöpää!
Asiantuntijoiden mukaan kaikkien naisten tulisi heittää meikkilaukustaan pois ne luomivärit, jotka sisältävät sellaista ainetta kuin alumiinijauhe. Kyseessä on karsinogeeninen aine eli toisin sanoen se saattaa aiheuttaa ihosyöpää.
Siitä huolimatta, että valmistajat eivät saa lisätä luomiväreihin alumiinijauhetta, niin kuitenkin tehdään ja aina sitä ei ole mahdollista pakkauksestakaan nähdä. Yleensä tässä yhteydessä kyseessä on halpa kosmetiikka ja tuntemattomat tuotebrändit.
Kun aistit, että iho alkaa luomivärin levittämisen jälkeen kutista, pese se nopeasti pois ja lopeta tuotteen käyttäminen heti.
OHMYGOSSIP – Kun sormus on valittu, niin mihin sormeen se sujautetaan? Onko tehdyllä valinnalla myös jotain merkityksiä ja jos on, niin millaisia? Vanhaan aikaan sormuksen pitämisellä eri sormissa oli tietyt ja perinteiset merkityksensä. Sormushan on olemukseltaan hyvinkin maaginen koru, johon liittyi myös tiettyjä sääntöjä. Nykyisin tällä alalla asiat ovat merkittävästi muuttuneet ja harvat ihmiset noudattavat aiempia perinteitä (paitsi vihkisormuksen osalta).
Oikeastaan on erittäin tärkeää, missä sormessa sormusta pidät ja astrologien mukaan sillä voi jopa muuttaa luonnetta. Riittävän tarkkaavaisuuden yhteydessä jokainen ihminen tuntea, miten sormus tuo esiin yhden tai toisen ominaisuuden, vahvistaa tunteita tai suuntaa ajatuksia.
Oikea ja vasen käsi
* Vasenkätisten henkilöiden tulisi käsitellä seuraavaa artikkelin osaa päinvastaisesti
Sormuksen käytössä ensimmäinen oleellinen asia on se, kumpaan käteen sormus pannaan. Tässä tulee ottaa huomioon se, että vasen käsi on vastaanottaja, oikea taas on aktiivinen käsi. Vasen käsi on yin, oikea on yang. Kun sormus pannaan vasempaan käteen, muutamme koko kehomme vastaanottavammaksi kaikelle sille, mitä meitä ympäröivässä maailmassa on tapahtumassa. Siksi vasemman käden käyttäminen sormuksen pitämiseen on hyvä sellaisissa tapauksissa, joissa kärsimme energian puutteesta.
Panemalla sormuksen oikeaan käteen lisäämme luovuuttamme, dynaamisuuttamme ja kohteliaisuuttamme. Oikean käden käyttö sormuksen pitämisessä lisää energiavarastomme kulumista. Siitä ei kuitenkaan kannata heti päätellä, että sormuksen pitäminen oikeassa kädessä on ajattelematonta, koska energiankulu on suuri. Tärkeää ihmiselle on tasapaino, ja siksi sekä energiavarastojen kerääminen että niiden kuluminen erilaisten ajatusten ja suunnitelmien toteutukseen on välttämätöntä.
Jokainen sormi edustaa jotain arvoja, jotka kaikki ovat sinällään myönteisiä, mutta liioittelujen ja äärimmäisyyksien yhteydessä ne voivat osoittautua kielteisiksi. Jupiterin kunnianhimoisuus ja itsevarmuus voi muuttua ylpeydeksi ja ahneudeksi. Merkuriuksen intuitiivisuus ja nopea ajattelu voi muuttua vastahakoisuudeksi ihmissuhteissa. Jokaisen sormen arvoilla on siten olemassa sekä myönteisiä että kielteisiä puolia, jonka vuoksi ne tulee ottaa huomioon sormusta pidettäessä. Nämä näkökannat eivät välttämättä tosin ole heti nähtävissä, mutta pitemmällä tähtäyksellä niillä saattaa olla hyvinkin merkittävä vaikutus.
Ihmisen viisi sormea:
Jupiter (etusormi)
Tunnussanat: Itsevarmuus, kunnianhimoisuus, johtajan ominaisuudet, päätöksentekokyky.
Etusormi liittyy ulkoiseen maailmaan, joka meitä ympäröi. Se koskee myös suhteitamme muihin ihmisiin ja tasapainonhaluamme omassa elämässämme. Sormus etusormessa tuo esiin meidän johtajan ominaisuutemme, päätöksentekokykymme, kunnianhimomme ja itsevarmuutemme. Jupiterin luonne liittyy sisäiseen vahvuuteen ja tahdonvoimaan, josta syystä tässä sormessa sormusta pitävät tavallisesti yritysten johtajat tai poliitikot. Tässä sormessa pidettävä sormus kasvattaa myös kykyä hoitaa raha-asioita ja menestyksen saavuttamista yleensäkin. Rakkausasioissa etusormessa oleva sormus tarkoittaa sitä, että ihminen on naimaton ja etsii elämäänsä mahdollisuuksia avioitumiseen.
Saturnus (keskisormi)
Tunnussanat: Tasapaino, oikean ja väärän erottaminen, lainkuuliaisuus, totuuden etsintä, hyvät tavat, itseanalyysi, salaperäisyys.
Saturnusta kutsutaan tasapainon merkiksi. Se osoittaa, että ihminen on rauhallinen, analysointikykyinen ja harkitsee ennen päätöksen tekemistä kaikkia asian puolia ja vasta-argumentteja. Oikeudenmukaisuuden tunto on tärkeällä sijalla ja se määrittää päivittäisessä elämässä tehtävien päätösten suunnan. Sormuksen pitäminen tässä sormessa tarkoittaa sitä, että ihminen tarkkailee itseään, jonka vuoksi tämä ihminen pystyy välttämään suuremmat ongelmat. Tämä henkilö on taipuvainen olemaan ongelmineen usein yksin, koska suosii niiden ratkaisemista itse ja välttää avun kysymistä muilta.
Rakkausasioissa sormuksen pitäminen keskisormessa tarkoittaa rakastumisen alkua.
Apollo (sormussormi, nimetön)
Tunnussanat: myönteisyys, luovuus, itseilmaisu.
Apolloa kutsutaan ”sormusten sormukseksi” erittäin vakavasta syystä. Tässä sormessa pidettävä sormus tuo ihmisessä esiin kaikki myönteiset arvot. Apollo edustaa ennen kaikkea luovuutta, jonka vuoksi tässä sormessa sormuksen pitäminen vaikuttaa poikkeuksellisen myönteisesti niihin ihmisiin, joille itseilmaisu, taide ja luovuus ovat tärkeitä. Apollon energia parantaa itseilmaisutaitoa ja antaa erityisen sysäyksen rakkauden ja kauneuden alalla. Jo ammoisista ajoista lähtien on tässä sormessa pidetty vihkisormusta. Tämä sormus liittyy sydämeen, jonka vuoksi sen voi yhdistää myös lupausten antamiseen. Tässä sormessa pidettävä sormus auttaa paremmin säilyttämään myös omat tunteet hallinnassa. Sanotaanhan, että kun vihkisormus on sormessa, ihminen muuttuu rauhallisemmaksi ja hillitymmäksi.
Merkurius (pikkusormi)
Tunnussanat: älykkyys, analyysi, viestintä
Merkurius edustaa kanssakäymisen energiaa. Kuvaannollisesti sanottuna Merkurius on sekä vastaanottajan että lähettäjän roolissa. Se merkitsee viestintää joka suhteessa, ei vain verbaalisesti. Sormuksen pitäminen pikkusormessa muuttaa ihmisen vastaanottavaksi ja intuitiiviseksi. Tämä mahdollistaa saada osansa monenlaisesta arvokkaasta tiedosta. Se taas muuttaa ihmisen huomattavasti älykkäämmäksi. Tämä ihminen ei kuitenkaan pidä tietoa vain itsellään, vaan on aina valmis jakamaan sitä muiden kanssa. Rakkausasioiden kannalta sormus pikkusormessa osoittaa sitä, että ihminen on houkutuksille avoinna. Pikkusormessa oleva sormus viestii lisäksi siitä, että ihminen on naimaton.
Peukalo
Tunnussanat: vakaus, tahdonvoima, kehitys, kunnianhimo
Peukalo on ainoa sormi, jolla ei ole annettu nimeä kreikkalaisen jumalan mukaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että peukalo olisi jollakin tavoin vähemmän tärkeä. Peukalo edustaa tahdonvoimaa. Tässä sormessa pidettävä sormus tuo ihmisen elämään mukanaan monenlaisia muutoksia ja kehityksiä, mutta ne ovat taipuvaisia olemaan pysyviä ja hyödyllisiä vain silloin, kun sormusta pidetään sormessa. Siksi kannattaisi olla varovainen, kun sormus pannaan peukaloon. Sormuksen pitäminen peukalossa ei ole kovin tavallista. Silti kun jossain sellaisen henkilön näkee, voi päätellä, että kyseinen henkilö on tahdonvoimainen ja varmasti menestyksen suuntaan liikkumassa. Rakkausasioiden kannalta peukalossa pidettävä sormus merkitsee sitä, että henkilö on on etsimässä kumppania.
OHMYGOSSIP – Meille kaikille annetaan syntymän hetkellä erityinen lahja, joka tekee meidät erilaisiksi ja ainutlaatuisiksi ja joka antaa meille erityisiä taitoja ja kykyjä. On erittäin tärkeää, ettei näitä kykyjä päästetä hukkaan. Kehittämällä sinulle annettua lahjaa voit saavuttaa ennennäkemättömiä korkeuksia ja näin millä tahansa elämän alueella. Numerologian avulla tätä prosessia voi nopeuttaa ja alkaa heti kehittää omaa lahjaa.
Millainen on syntymäaikaasi liittyvä luonnon mukaasi antama lahja.
Saadaksesi tietää, millaisia kykyjä luontoa sinulle antoi, tulee tarkkailla syntymäpäivääsi. Aseta kaikki numerot riviin, kunnes saat numeron 1 – 9 – se onkin sinun lahjasi numero. Esimerkiksi: synnyit 15.01.1980. Asetamme kaikki numerot riviin: 1+5+0+1+1+9+8+0=25. Nyt taas 2+5=7. Lahjan numero tässä tapauksessa on – 7. Kun lahjan numero on laskettu, tulee vain lukea sen merkitys ja saat tietää, millaisella alalla saavutat menestystä.
1 – johtajakykyjen tunnus. Saavutat suurta menestystä missä tahansa kollektiivisessa työssä, siksi, että osaat saada ihmiset osallistumaan ja seuraamaan itseäsi. Henkilöt, joilla on tällaisen lahjan numero, ovat yritteliäitä, vastuuntuntoisia, pitkäjännitteisiä ja sosiaalisia. Olet synnynnäinen johtaja. Jos ole tällä hetkellä matalammassa asemassa, pidä mielessäsi, että kaikki ovat aloittaneet matalalta – ja ala toimia aktiivisesti.
2 – rauhan ja diplomatian tunnus. Tämä numero siunaa omistajaansa neuvottelutaidolla. Osaat toimia vaativien ihmisen kanssa ja ratkaista helposti kaikenlaisia konflikteja ja kiistoja. Ihmiset, joilla on tällaiset kyvyt, voivat saavuttaa menestystä lähes kaikilla aloilla: heistä tulee hyviä psykologeja, asianajajia, diplomaatteja ja yrittäjiä.
3 – elämänilon ja inspiraation tunnus. Ne, joita on siunattu tämän kyvyn tunnuksella, eroavat runsaalla mielikuvituksellaan, energisyydellään ja halullaan luoda jotakin ja myös taidolla ilmaista ajatuksiaan niin vakuuttavasti, etteivät edes läheiset ihmiset aina pysty erottamaan harhautusta totuudesta. Kolme-ihmiset saavuttavat suurta menestystä taiteellisilla aloilla – varsinkin näyttelijöinä.
4 – käytännöllisyyden ja keskittymisen tunnus. Suuri keskittymiskyky ja erityinen huomio yksityiskohtiin auttavat ihmisiä, jotka ovat tämän numeron vaikutuksen alaisia, saavuttamaan menestystä jopa kaikkein raskaimmassa ja yksitoikkoisimmassa työssä. He selviävät menestyksellä vaikeista laskennoista ja laativat tarkkoja suunnitelmia, siksi he toteuttavat itseään loistavasti rahoitusalalla, samoin arkkitehtuurin ja rakentamisen aloilla.
5 – uteliaisuuden ja energisyyden tunnus. Ne, jotka ovat syntyneet tämän merkin alaisuudessa, pyrkivät oppimaan tuntemaan ympäröivää maailmaa, analysoimaan ja selittämään sen ihmeellisiä ilmiöitä. Ja aina numeron viisi ihmisiä on siunattu loputtomilla voimavaroilla avaamaan itselleen ja ympäröiville ihmisilleen uusien tietojen horisontit. Heistä tulee erinomaisia tiedemiehiä, opettajia ja arkeologeja.
6 – velvollisuuden ja uskollisuuden tunnus. Luonto on siunannut tämän numeron henkilöitä suurella voimalla, joka ilmenee täydellisenä korkeiden inhimillisten tavoitteiden palvelemisessa. Tällaiset henkilöt – ovat loistavia kasvattajia, opettajia ja lääkäreitä. Aina silloin, kun heidän työnsä on riittävän kaukana mainitusta luettelosta, he herättävät huomiota läheisten auttamisessa: he tukevat, antavat viisaita neuvoja ja kasvattavat suurenmoisesti lapsiaan.
7 – luovuuden ja viisauden tunnus. Se, jota siunaa tämän lahjan numero, on hyvin älykäs ja hänellä on analyyttisiä kykyjä. Numeron seitsemän ihmiset hankkivat helposti tietoa, syventyvät asioiden olemukseen, luovat syviä siteitä maailman ilmiöiden välillä. Hyvin ymmärtäviä: taito ”nähdä ihmisen läpi” ilmenee yleensä jo lapsuudessa. He toteuttavat itseään menestyksekkäästi millä tahansa intellektuaalisella ja luovalla alalla. Lisäksi joillakin heistä kehittyy ajan mittaan selvännäkijän kykyjä.
8 – tahdon ja lujuuden tunnus. Tämän numeron vaikutuksessa syntyneet ovat kykeneviä löytämään ratkaisun mihin tahansa hankalaan tilanteeseen ja ylittämään kaikki esteet tiettään tavoitteen suuntaan. Numero kahdeksan ihmiset saavuttavat suurta menestystä kaikilla aloilla, jotka vaativat moraalista tai fyysistä sietokykyä, varsinkin urheilun alalla.
9 – luovuuden tunnus. Usko ihanteeseen ja pyrkimys maailman täydellisyyden suuntaan erottaa ne, joihin vaikuttaa tämä lahjan numero. Tällaiset henkilöt ovat esteettisesti vastaanottavia ja luovia, siksi he toteuttavat luovilla aloilla: suullinen luovuus, näytteleminen, musiikillinen luovuus.
OHMYGOSSIP – Enkelit ovat jumalallisia valon ja rakkauden olentoja, jotka on lähetetty meidän elämäämme vartijoiksi ja oppaiksi. Suojelusenkelit ovat ainutlaatuisia jokaisen ihmisen osalta. Jokaisella meistä on oma tiimimme. Jollakin ihmisellä on yksi enkeli, toisilla voi olla enemmän. Niiden määrästä riippumatta voit aina kääntyä myös muiden enkeleiden puoleen, kun tunnet siihen tarvetta.
Enkelit kunnioittavat vapaata tahtoasi ja välttävät suoraa sekaantumista elämääsi, jos et pyydä sitä, mutta usein ne jättävät sinulle merkkejä. Kun pyydät apua, enkelisi kommunikoivat kanssasi intuitiivisilla tunteilla ja monilla muilla tavoilla. Jos et ole päätöksessäsi varma, voit aina pyytää ”merkkiä”. Enkelien merkit auttavat meitä tuntemaan suoran yhteyden, vahvistavat intuitiotamme ja antavat meille varmuutta liikkua eteenpäin.
Kun enkelit haluavat herättää huomiotasi, varoittaa sinua tai muistuttaa sinua jostain tärkeästä, on monia yleisiä tapoja, mille ne pyrkivät herättämään huomiotasi.
Tässä on viisi viestiä, joita et saisi jättää huomiotta:
KORVIEN SOIMINEN. Korvien soiminen – se on hyvin tavallinen tapa, jolla enkelit ojentavat sinulle auttavan kätensä. Se on vahvistava merkki. Sillä enkelit pyytävät sinua kiinnittämään huomiota siihen, että intuitiosi on oikealla tiellä.
NUMERO 11. Numerot – ne ovat yleismaailmallista kieltä, jota enkelit käyttävät viestintään. Numeroiden toistuminen sisältää viestin, riippumatta siitä numerosta, jonka näet. 11 – se on herätys. Enkelisi kutsuvat sinua ”heräämään” henkisesti ja löytämään totuuden, josta olet epävarma, mutta jonka tiedät olevan totta.
SULAT. Yllättävä sulan löytäminen – se on selvä merkki suojelusenkeliltäsi uskomiseen. Varmuus siitä, että kaikki menee hyvin ja et ole yksin. Se on muistutus siitä, että pyytäisit enkeleiltäsi apua ja ohjausta, etkä ryhtyisi kamppailemaan ongelman kanssa yksin.
HAUKAT. Haukka – se on intuition tunnus. Enkelit lähettävät haukkoja merkkinä siitä, että tulee seurata omia vaistoja, koska intuitiosi on silloin täysin oikea.
AURINGONSÄTEET. Sinun Solar plexus –chakrasi on hyvin herkkä energian suhteen. Juuri siksi intuitiosta sanotaan myös, että ”on sellainen tunne vastassa, että…”. Enkelisi lähettävät tälle alueelle tunteen, jolla varoittavat sinua siitä, että kaikki ei ole aivan oikein. Se voi tuntua pahoinvointina, painostuksena ja epämiellyttävyytenä. Älä jätä näitä merkkejä huomiotta, kiinnitä huomiota siihen, mitä on tapahtumassa. Esimerkiksi kun tunnet pahoinvointia aina silloin, kun olet jonkin tietyn ihmisen lähellä, se on merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa ja sinun tulee tietää se ja toimia tilanteen mukaan (esimerkiksi välttää tämän ihmisen kanssa kahdestaan jäämistä).
OHMYGOSSIP – Kesä on täydessä vauhdissa ja lapset keksivät joka päivä uusia leikkejä ja uutta toimintaa – kylpevät kotipuutarhaan sijoitetussa altaassa, leikkivät leikkimajassaan, käyvät juoksemassa, leikkivät naapurin lasten kanssa ja kokkaavat. Estella soittaa myös joka päivä viulua ja lukee pakollista kirjallisuuttaan, jota koulusta annettiin kesällä luettavaksi. Leikkimaja on ollut olemassa jo vuosia, mutta nyt lapset innostuivat sen kunnostamisesta ja sinne muuttamisesta. Koko päivä siivottiin, talosta kuljetettiin tavaroita leikkimajaan ja luonnollisesti suunniteltiin myös siellä yöpymistä.
No, yöpykööt, ajattelin. Ei ole järkevää kieltää kaikkea. Mutta kuten oletin, niin myös tapahtui – kello kahdentoista aikaan yöllä molemmat lapset olivat taas talossa – sillä leikkimajassa oli muka ”vihainen sääski”, joka ei antanut nukkua. Itse olen taipuvainen luulemaan, että majassa oli epämukavaa tai jopa pelottavaa. Nyt on kuitenkin kokemus olemassa ja mieliala jälkeenpäin hyvä. Alempana joitakin kuvia altaastamme, lasten leikkimajasta ja Estella Elishevan tekemistä herkuista.
Yksi kesäisistä suosikeistamme on maustamattomasta jogurtista tehty jälkiruoka. Siihen tarvitaan maustamatonta jogurttia (tai kreikkalaista jogurttia), hunajaa, tuoreita marjoja ja mysliä. Sekoita komponentit ja maukas ja terveellinen jälkiruoka on valmis! Mmmm**** Löysimme Rimistä myös kivan mukin (taisi maksaa euron), johon juuri tällaisen jogurtin voi tehdä kouluun/harjoituksiin/matkalle mukaan otettavaksi. Erittäin kiva ja käytännöllinen. Kansi sulkeutuu kunnolla ja mysliosan voi panna erikseen kannen sisään. Oh, niin, vielä sitten itse tehty marjajäätelö – lapsilla on suuri tekemisen ilo, valitettavasti vain muotista irrottaminen ei vielä onnistu meiltä. Ehkä joku osaa antaa vinkin, miten itse valmistetun jäätelön saa siististi muotista irti?
NordenBladet – Perjantai-iltana noin 20.30 aikaan mieleeni tuli ajatus, että haluaisin mennä Etelä-Viroon. No, kun tuo halu on syntynyt, niin sitä vastaan on vaikea kamppailla – yksinkertaisempaa on antaa sille periksi. Niinpä 20.45 oli matkalaukkuni jo pakattuna, pieni auto lastattu täyteen tavaraa (mukaan lukien peitteet, lakanat, tyynyt… no, ikään kuin kaiken varalta) ja kiidimme Sakusta Raplan ja Türin kautta Imaveren suuntaan. Koska kiireesti pakatessa ei koskaan tiedä, minne matka vie, otan kaikki vähänkin tarpeelliset asiat mukaan – ja autossa olikin kaikkea kumisaappaista alkaen aina lasten leluihin saakka.
Takaisin kotona olimme niinkin pian kuin 23 tuntia myöhemmin (lauantaina klo 19.30), mutta mitä kaikkea on mahdollista tällaisessa lyhyessä ajassa tehdä, kun tahtoa on! Ohjelma oli niin tiivis, että tänään on sellainen tunne, kuin olisi käynyt viikon mittaisella lomamatkalla.
Ensimmäinen pysähdys oli Imavere. Halusin nähdä Imaveren ritarikartanon (saksaksi Immafer) Pilistveren kihlakunnassa ja sen ympäristöä. Imaveren kartano perustettiin vuonna 1748, jolloin se erotettiin naapurissa olevasta Loopren kartanosta. Kartano on kuulunut sekä von Salzan että von Pistohlkorsin suvuille. Viimeinen vuoden 1919 kansallistamista edeltänyt kartanon omistaja oli Eugen von Pistohlkors. Viron kartanoiden enemmistön tapaan se on rappeutunut, vesakoitunut ja jätetty hoitamatta. Imaverestä ajoimme Põltsamaan läpi Tarttoon. Yövyimme nuoremman sisareni luona, josta jatkoimme aamulla matkaa n. kello 12 aikaan.
Seuraava pysähdys oli Tõraveressä ja sitten pian Elvassa. Elvan sisäänajo oli lupaava, tie kiemurteli kuusimetsien välissä, mutta keskus ei ollut erityisen vaikuttava. Pidän enemmän sellaisista nukke-kaupungin tyyppisistä pikkukaupungeista, kuten esimerkiksi Tarvastu ja Mustla. Ostimme vettä ja otimme automaatista käteistä, sillä ajattelimme, että yöpyisimme seuraavan yön Intsulla Männikun Metsätilalla (Viljannissa) – olen yöpynyt siellä kerran sisareni kanssa ja pidin siitä (katso blogi TÄSTÄ & TÄSTÄ). Elvassa teimme pienen kierroksen – bussiaseman ja musiikkikoulun luo, ja ajoimme eteenpäin. Ajattelin itsekseni, että kuka ties missä täällä asuu laulaja Kerli Kõiv.
Elvan läpi ajettuamme päätimme, että poikkeamme kaikkialle, missä vain jokin kiinnostavampi nähtävyys jää matkan varrelle. Seuraava pysähdyspaikka oli Meerin ritarikartano (saksaksi Meyershof) Nõon kihlakunnassa Tarton maakunnassa. Kartano on mainittu 1500-luvulla ja silloin se kuului Tarton tuomiokapitulille. Kartanon viimeinen omistaja ennen vuonna 1919 tapahtunutta kartanoiden kansallistamista oli Ernst Karl Maria von Seidlitz. Valitettavasti en ottanut Imaveren ja Meerin kartanoista kuvia, mutta ne olivat hyvin samantapaiset (kaksikerroksiset, väriltään punaiset, suhteellisen samanlaista tyyliä ja nykyisin rapistuneita ja yksityisomistuksessa olevia rakennuksia). Molemmat kartanot olivat alun perin yksikerroksisia, mutta niitä käytettiin myöhemmin kouluina ja toinen kerros rakennettiin päälle. Tästä hetkestä alkaen päätin, että kuvaan kaikki kiinnostavat paikat jakaakseni kuvat teille tässä blogissa, ja kaduin, etten ollut ottanut jo kartanoista kuvia.
Seuraavana matkan varrelle jäi Rõngun kunnan alueella sijaitseva Vana-Kirepin kartano. Kirepin kartano (saksaksi Kirrumpäh) on perustettu 1600-luvulla. Vuosisatojen kuluessa kartanon omistajat ovat vaihtuneen usein. Ennen vuoden 1919 kansallistamista kartano kuului Bruno von Samson-Himmelstjernale. Puinen päärakennus on säilynyt, samoin valkoinen kiviaitta, jossa on kolme kaariaukkoa.
Rõngun bussiaseman kautta kulkien matkamme varrelle jäi tieviittojen mukaan Rõngun vasallilinnoitus (saksaksi Ringen), joka oli Tarton piispan vasallin linna, jonka rauniot sijaitsevat Rõngun lähellä Lossimäen kylässä (Rõngun kauppalasta 2 km luoteessa Valgutan tien vierellä). Linnoitus rakennettiin 1300-luvun ensimmäisellä puoliskolla (luultavasti vuonna 1340) ja se suojasi Tarton hiippakunnan lounaisosaa. Linnoitus kuului keskiajalla Tödwenien suvulle. Vuodesta 1583 lähtien se oli jesuiittaveljestön käytössä ja vuonna 1625 jesuiitat räjäyttivät sen ruotsalaisvallan saapuessa. Ajoimme kai vähän väärin ja emme nähneet tuota linnoitusta, mutta Lossimäellä kiinnitimme sen sijaan huomiota hienoon postilaatikkojen ja infotaulun ratkaisuun ja Valgutan puroon.
Rõngusta suuntauduimme Korusten ja Pikasillan kautta Suislepan kylään, jossa teimme seuraavan pysähdyksemme nähdäksemme Õhne-joen rannalla sijaitsevan Uue-Suislepan kartanon. Uue-Suislepan eli Suislepan kartano (saksaksi Suislep) perustettiin vuonna 1796, kun Venäjän tsaari Paul I erotti sen valtiolle kuuluvasta Vana-Suislepan kartanosta ja lahjoitti Ernst Mengdenille. Vuonna 1799 kartano siirtyi von Kruedenerien aatelisperheen omistukseen, ja jäi suvulle vuoden 1919 kansallistamiseen saakka. Kansallistamisen jälkeen herraskartanoon muutti koulu, joka taitaa toimia siellä edelleenkin. Myös monet sivurakennukset ovat säilyneet, niistä huomattavin on kartanokeskuksesta muutaman sadan metrin päässä luoteessa sijaitseva tuulimylly.
Tarvastu otti meidät vastaan kauniilla picnic-pöydällä, joka muistutti minua heti siitä, että vatsa on tyhjä. Minulla on suunnitelma mennä Mustlan keskustassa sijaitsevaan kahvilaan (Posti-katu 21), mutta se oli kiinni. Olin siitä hyvin surullinen, koska siellä on maailman parhaat kotitekoiset keitot, pääruoat ja leivokset ja vielä millaiseen hintaan! Käytännössä ilmaiseksi. Sen sijaan ostimme Mustlan Konsumista (Posti-katu 52a) salaatit ja kertakäyttöhaarukat ja kiidimme takaisin Tarvastun joen varrella, Tarvastun puiston reunalla olevan upean picnic-pöydän luo. Vatsat täynnä lähdimme katsomaan Tarvastun ritarikuntalinnan raunioita. Oi, siellä oli kivaa, sillä siellä raunioissa on nimittäin lampaita! Lapset olivat niin haltioissaan, ja millaiset verrattomat näkymät ylhäältä avautuvat! Aivan mahtavat!
Mustlan keskus on hyvin sympaattinen, taloihin ja bussipysäkkeihin on piirretty kuvia ja katutolpissa roikkuu kukka-amppeleita. Valitettavasti Tarvastun käsityöpaja ja museo olivat lauantaina suljetut.
Edelleen menimme Tarvastun hautausmaalle (Tinnikuru, 69716 Viljandi). Olin siellä ensimmäistä kertaa, sillä Viljannissa käymme yleensä Paistun hautausmaalla, jossa suurin osa isän puolen sukulaisista on haudattuna. Mutta koska viime aikoina olen hyvin kiinnostunut esivanhemmista ja sukupuusta, löysin netistä Genin tiedoista, että sinne on haudattuna ainakin kaksi lähisukulaistani. Holstressa Tokerpillin tilalla vuonna 1844 syntynyt Peeter Pill (talollinen) ja Tarvastussa Oinaan tilalla syntynyt Peeter Pillin poika Jaan Pill (kartanon pehtoori). Jaan on minun isäni Jüri Ennetin isoisä ja Peeter isoisoisä. Soitin isälle ja kysyin, miten haudan löytää ja pian sen löysimmekin. Pääportista ensimmäinen tie vasempaan ja sitten oikealla. Siellä ison puun alla Jaan Pill olikin. Valitettavasti isä ei tiennyt Peeter Pillin (11.1.1844-9.5.1909) hautapaikkaa, mutta itse luulen, että ehkäpä se on siellä aivan vieressä, mutta hautakiveä ei valitettavasti ole ja sukulaiset eivät tiedä. Ehkä saan hautausmaan hoitajalta ensi kerralla kuulla – menen sitten ilman lapsia ja voin tutkia lähemmin tietoja erilaisista esivanhempien tiloista ja hautapaikoista.
Tarvastun hautausmaalta suuntauduimme kohti Holstrea. Etsimme sieltä Tokerpillin tilan maat (historian arkistoissa usein myös nimillä Tocka, Tocho ja Tokre) – 83,3 hehtaaria metsää ja peltoa sekä maatilarakennusten paikka. Holstresta Mõnnasten tietä Luigan suuntaan. Tokerpillin tilalla syntyi vuonna 1702 Peeter, sitten vuonna 1732 hänen poikansa Jakob, sitten vuonna 1767 tämän poika Jaan, sitten vuonna 1805 tämän poika Peeter, sitten vuonna 1844 hänen poikansa Peeter. Vuonna 1844 Tokerpillil tilalla syntynyt Peeter onkin minun isäni isoisoisä, jonka pitäisi olla haudattuna Tarvastuun, kuten hänen kartanon pehtoorina toiminut poikansakin Jaan Pill. Ennen tätä haudattiin kaiketi tilan pihalle, tarkemmin ei ole tiedossa. Isän puolen esivanhemmat elivät Tokerpillissä yli 300 vuotta, en ole vielä ehtinyt tutkia, kuka, milloin ja kenelle sen myi – tiedän vain, että nykyisin se ei valitettavasti ole meidän sukulaistemme omistuksessa. Koska sisäänajotielle oli asetettu kyltti isoin tekstein ”Sisäänajo vain omistajan kirjallisella luvalla”, en uskaltanut ajaa eteenpäin – kukapa kaikenlaisia hulluja tietää, ottavat vielä haulikon ja ampuvat. Niin ankaraa kylttiä, että vaaditaan peräti kirjallinen lupa, ei taida aivan normaali ihminen kotitielleen asettaa. Varsinkin, kun Viljannissa on erittäin ystävällistä kansaa, jonka mentaliteetti on lähinnä sellaista tyyliä kuin ”avvain ompi ovimaton alla” ja luuta asetettuna vasten ovea, kun ei olla kotona. Lasten kanssa sellaista riskiä ei uskalla ottaa. Niinpä Tokerpilliin tutustuminen jäi seuraavaan kertaan. Soitan etukäteen ja sovin tapaamisesta.
Tokerpillin jälkeen lähdimme Paistun hautausmaalle. Silloin kello oli viisi ja ajattelimme, että ehkäpä lähdemme takaisin kotiin. Sanoista tekoihin. Paluumatka kulki Suure-Jaanin, Lahmusen, Vändran, Järvakandin ja Raplan kautta. Niin paljon elämyksiä 23 tunnissa! Kustannukset: bensiini 36 EUR + n. 20 EUR (salaatit, kivennäisvedet, limsat, jäätelöt).
OHMYGOSSIP – Vaikka en ole Virossa kovinkaan suuri ravintoloissa ja kahviloissa kävijä, on toisinaan jostakin tarjouksesta täysin mahdotonta kieltäytyä. Jos jossain tapahtuu jotain ainutlaatuista/uudenlaista, niin sen haluan nähdä omin silmin! Amarillo-ravintola on nimittäin keksinyt mahtavan konseption, jossa kahdeksan henkilöä istuu ravintolassa saman pöydän ympärillä ja nauttii yllätysruokalistaa.
Minulle tästä tilaisuudesta kertoi Solo by Sokos Hotels Estorian ja Original by Sokos Hotels Virun markkinointipäällikkö Evelin Org. Olin alussa suhteellisen epäileväinen, mennäkö vai jättääkö menemättä, mutta nyt jälkikäteen ajattelen, että tuossa tilaisuudessa voisi käydä uudelleenkin! Oli erittäin kivaa! Terveiset täältä myös uusille tuttaville!!
Pöydän kahdeksalle hengelle voivat varata ystävyksetkin, mutta jos haluat osallistua tilaisuuteen yksin tai seuralaisen kanssa (kuten minä), niin yllätysruokalistan lisäksi koet myös niin sanotusti yllätyspöytäseuraa. Hahaaaa… Crazy but brilliant! Ihanteellista niille, jotka pitävät kommunikoinnista ja uusien tuttavuuksien luomisesta. Pidin tilaisuudessa siitäkin, että ruokalista oli joustava – voit valita vegan-menun tai nauttia runsaan lihavalikoiman. Kaikki juomasekoituksetkin olivat toiveen mukaan joko alkoholia sisältäviä tai alkoholittomia – jonka vuoksi samaan tapaan yllättyivät sekä ne, jotka tulivat työn jälkeen autolla, kuin ne, joilla on mielessään saada iltaan vähän rentoutusta. Koska tilaisuus alkaa kello kuusi, siellä voi käydä myös vanhempien lasten kanssa.
Estella Elisheva (12) on jo kuin ”kala vedessä” – otan hänet kaikkialle mukaan, että hän näkisi mitä elämä on ja miten asioita hoidetaan. Hän nyt on todennäköisesti asiallisempi kuin mitä itse olin 21-vuotiaana. Kun lapsi matkustaa, hän näkee erilaisia tilanteita ja kommunikoi – ja kehittyy huomattavasti nopeammin. Hän on käynyt minun kanssani lukemattomissa ulkomaisissa konferensseissa, lehdistömatkoilla ja messuilla – sen ansiosta hän ymmärtää miten tärkeitä ovat täsmällisyys, tuttavuudet ja etiketti. Hän ymmärtää liikelounaat ja oppii ohesta pieniä vinkkejä. Olen matkustellut hänen kanssaan lähes kaksi vuotta ja usein hän on ollut tilaisuuksissa ja kokouksissa vapaampi, tehokkaampi ja asiallisempi kuin useat aikuiset. Maailmankuvan kehittymisen lisäksi se luo myös lujan äiti-lapsi -suhteen. Rakastan häntä niin paljon ja rakkaus on se, mitä haluan lastenikin tuntevan. Vaikka minulla ei olisikaan taloudellisesti mahdollista tarjota heille niin paljon kuin ehkä haluaisin, niin rakkaudesta ja turvallisuuden tunteesta heidän ei tarvitse koskaan tuntea puutetta. Minähän olen leijonaemo! 😀
Mutta mitäs minä tässä höpötän… Antaa kuvien puhua puolestaan! Alempana valokuvia keskiviikkona Amarillossa pidetyltä ”The Table” -yllätysillalliselta!
NordenBladet – Viikingit olivat muinaisskandinavialaista syntyperää olleita merenkävijöitä, joille luonteenomaisen kulttuurin kukoistusaika oli noin 700-1000 -luvuilla (ns. viikinkiaika). Nimitys viikinki pohjautuu todennäköisesti vanhaan skandinaaviseen samaan vík, joka tarkoittaa lahtea; viikinki on siis ”lahtelainen” eli merenkävijä. Vaikkakin viikingit antoivat nimen kokonaiselle aikakaudelle, nämä sotaisat merenkulkijat muodostivat suhteellisen pienen osan tuon ajan Pohjoismaiden väestöstä, joka suurimmalta osin toimi rauhallisen maanviljelyn parissa. Toisen teorian mukaan viikinkien nimi tulee vanhasta englanninkielestä, sanasta wíc, joka tarkoitti asutuskeskusta, jossa käytiin kauppaa. Valloitusten ohella viikingit toimivat myös käsityön ja kaupankäynnin parissa.
Viikingit olivat taitavia laivanrakentajia. Heidän pitkien laivojensa laudoitus ja suuret neliskulmaiset purjeet takasivat tuon ajan oloissa varsin hyvän merikelpoisuuden. Merimatkat veivät viikingit Islantiin, Grönlantiin ja Pohjois-Amerikan rannikolle. Suuria löytöretkiä edeltävänä kautena viikingeillä on huomattava rooli uusien alueiden löytämisessä, mutta tietoja heidän retkistään eivät erityisesti levinnyt, sillä mittauksia ei suoritettu ja karttoja ei laadittu.
Itäsuuntaan purjehtineita viikinkejä kutsuttiin myös varjageiksi. Heidän toimintansa ulottui Bysanttiin saakka ja heillä oli merkittävä rooli Kiovan-Venäjän valtion muodostumisessa. Ranskan rannikolla viikinkejä kutsuttiin normanneiksi.
Viikinkiretkiä suorittivat (varsinkin 1000-1100 -luvuilla) virolaisetkin, varsinkin saarenmaalaiset.
Heikon poliittisen järjestäytymisen, kristinuskon leviämisen ja sotimistapojen kehittymisen vuoksi viikingit jäivät 1100-luvulta lähtien Euroopassa taka-alalle. He perustivat monin paikoin omia asutuskeskuksiaan ja sulautuivat paikalliseen väestöön.
Kiinnostus viikinkien toimintaan heräsi uudelleen romantiikan aikakaudella, jolloin heitä alettiin kuvata epähistoriallisesti idealisoituina uhkarohkeina ja mahtavina sotureina. Myöhemmän popkulttuurin (elokuvat, sarjakuvat yms.) vaikutuksesta levisi melkoisen epätarkkoja käsityksiä viikinkien toiminnasta, ulkonäöstä ja elinoloista. Nykyisin muinaishistoriasta kiinnostuneet jäljittelevät ja seuraavat viikinkiajan aineellista ja henkistä kulttuuria arkielämässä, viikinkileireillä ja -festivaaleilla, ulkoilmamuseoissa ja teemapuistoissa.
Kansallissosialistinen ideologia sai vaikutuksia Pohjolan rodun myyttisestä ja historiallisesti epätotuudellisesta kuvailemisesta. Osa viikingeistä kiinnostuneista on kokoontunut odinismia, aasainuskoa, wotanismia ym. uuspakanallisia uskomuksia seuraaviin uskonnollisiin yhteisöihin. Äärimmäiset vakaumukset ja vastakkainasettelun etsintä aiheutti Norjassa sen, että viikingeistä innostunut Varg Vikernes alkoi polttaa kirkkoja.
300 vuoden aikana, noin vuosina 800–1050 jKr., kaukaa Pohjolasta tulleet villit miehet –viikinkisoturit – pitivät hirmuhallinnon alaisena keskiaikaista Länsi-Eurooppaa. Halu saada enemmän kultaa ja hopeaa, orjia ja uusia maa-alueita oli se, joka pakotti viikingit nostamaan purjeensa ja lähtemään kodeistaan tämän päivän Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Heidän yllättävät ja julmat ryöstöretkensä olivat legendaarisia. Kristityt munkit kuvailivat kauhulla rikkaiden luostarien ja kaupunkien ryöstämistä ja hävitystä.
Viikingit olivat kuitenkin muutakin kuin hävittäjiä. He olivat myös ovelia kauppiaita, kokeneita merenkävijöitä, taitavia käsityöläisiä ja laivanrakentajia. He elivät skaldien ja saagojen maailmassa, arkielämässä heidän yhteiskuntansa oli omana aikanaan huomattavan avoin ja demokraattinen.
Kukapa meistä ei olisi törmännyt romanttisiin kuvauksiin viikingeistä muinaisen Pohjolan sankareina. Valitettavasti enemmistö sellaisista kuvitelmista on täynnä virheitä. Paras esimerkki on tässä yhteydessä laajalti levinnyt kuva sarvikypäräisistä isokokoisista miehistä laivassa, jota uljas lohikäärmeen pää koristaa. Todellisuudessa viikingit eivät koskaan käyttäneet sarvikypäröitä, miesten keskimääräinen pituutensa oli 165 cm ja naisten 154 cm. Valtava enemmistö viikingeistä oli rauhallisia talonpoikia, kun taas merikaupan ja -rosvouden parissa heistä toimi vain kourallinen. Skandinavian viikinkiaika ja sitä vastaava aikakausi Baltiassa – nuorempi rautakausi – ovat olleet Virossa laajalle yleisölle melko vähän tunnettuja varsinkin neuvostoajan esihistorian käsittelyssä voimassa olleiden rajoitusten vuoksi.
Virosta, varsinkin Saarenmaalta löydetyt vierasperäiset esineet, sikäläiset satamapaikat ja linnat todistavat yhteiskunnasta, jossa järjestyneiden naapurimaiden kanssa samalla tasolla olleilla merenkululla ja kaupankäynnillä – valitettavasti myös merirosvoudella – oli tärkeä osansa. Skandinaavien idänretkiä ei ole mahdollista käsitellä kiinnittämättä huomiota muinaisiin saarenmaalaisiin, kuurinmaalaisiin ja myös muihin Itämeren itärannikon asukkaisiin. Käytettäessä termiä ”viikingit” sen laajemmassa merkityksessä voi täydellä varmuudella puhua myös virolaisista viikingeistä.
Viikinkien retket
Viikingit vaelsivat, kävivät kauppaa ja hävittivät koko Euroopassa päätyen idässä Bagdadiin ja lännessä peräti Amerikkaan. Islanti löydettiin vuonna 870 ja Grönlanti vuonna 985. Viikinki Leif Eriksson oli ilmeisesti ensimmäinen eurooppalainen, joka astui Amerikan maaperälle Newfoundlandissa nykyisessä Kanadassa jo vuonna 1001.
Viikinkiajan nimellisenä alkuna pidetään vuotta 793, kun yllättäen pohjoisesta ilmestyneet soturit hävittivät Lidisfarnen luostarin Englannin koillisrannikon saarella. Sellainen häikäilemättömyys oli koko kristitylle maailmalle shokki. ”Pohjoismaisten pakanoiden” ryöstöretki ei silti jäänyt viimeiseksi, vaan samanlaisesta tuli Länsi-Euroopalle kauheaa todellisuutta vielä moneksi vuosisadaksi.
Viikingit tunkeutuivat pitkin Euroopan suuria jokia – Rhein, Seine, Loire – aina Pariisiin saakka. Pariisia hävitettiin vuonna 845 pääsiäisen aikaan; kutsumattomista vieraista vapautumiseksi Ranskan kuningas Kaarlen piti maksaa viikingeille 3150 kg hopeaa. Lisäksi viikinkipäällikkö Ragnar otti mukaansa matkamuistoksi palasen kaupungin porttia. Ehkäpä kaupunkilaisia lohdutti tieto siitä, että sekä Ragnar että pääosa hänen miehistään kuoli paluumatkalla odottamattomiin sairauksiin.
Viikingit alkoivat talvehtia valloitetuissa paikoissa ja ryöstöretket venyivät toisinaan vuosien pituisiksi. Kului vielä lukuisia vuosia ja osa viikingeistä, kuten esimerkiksi ne, jotka olivat pysähtyneet Normandiaan ja Pohjois-Englantiin, sulautuivat paikalliseen väestöön ja omaksuivat paikallisen kielen.
Viikingit idäntiellä
Itäviikingit, joita toisinaan kutsutaan myös varjageiksi, purjehtivat Itämeren yli ja pitkin Venäjän suuria jokia alas etelän suuntaan. Monien tällaisten matkojen kohteena oli tuolloisen maailman rikkaimmat kaupungit, Bysantin keisarikunnan pääkaupunki Konstantinopoli (nykyinen Istanbul) ja Arabian kalifaatin pääkaupunki Bagdad, mutta viikingit ovat käyneet myös Jerusalemissa ja varmaankin kauempanakin. Bysantin keisarin henkivartiosto koostui viikingeistä; mutta täytyy sittenkin mainita, että meidän päiviimme säilyneiden henkivartijoiden nimien joukossa on myös useita suomalais-ugrilaisia ja balttilaisia henkilöiden nimiä.
Perimätiedon ja Venäjän kronikkojen tietojen mukaan lähinnä nykyisestä Ruotsista kotoisin olleet itäviikingit perustivat vuonna 862 Vanhan Venäjän valtion. Luoteis-Venäjällä heidän tärkeimmät keskuksensa olivat Novgorod, Vanha-Laatokka ja Irboska. Viikinkien muodostaman yläluokan olemassaolosta sekä näissä kaupungeissa että myös Kiovan ympäristössä todistavat runsaat skandinavialaisperäisiä hautaustapoja noudattaneet haudat.
Todennäköisesti kaikkia Orienttiin vieviä kauppateitä valvoivat itämerensuomalaiset ja balttilaiset kansat. Se oli niin sanottu Idäntie – Austervegr – jonka kautta Eurooppaan virtasi itämaisia mausteita ja hopeaa, Itämaihin taas Pohjois-Euroopan turkiksia, vahaa ja orjia.
Baltiasta lähti kolme reittiä, jotka länsimaat Venäjän suurten jokien kautta itään. Ensimmäinen niistä ulottui Keski-Ruotsista Ahvenanmaalle, sieltä rannikkoa pitkin nykyiseen Helsinkiin ja jatkui Suomenlahden rantaa pitkin Laatokalle. Toinen tie alkoi Saarenmaalta, kulki Pärnu- ja Emajokea pitkin ylös, pienempien vesistöjen kautta Peipsi-järvelle ja sieltä edelleen Venäjälle. Runsaat aarteet ja vanhimmat Viron kaupungit tämän tien varrella todistavat siitä, että kyseessä oli ilmeisesti kolmesta vaihtoehdosta suosituin. Kolmas tie vei suoraan Venäjälle Väinäjokea pitkin.
Viikinkiajan Viro
Vaikka viikingit perustivatkin siirtokuntiaan nykyiselle Venäjälle ja myös Suomen länsi- ja itärannikolle, he eivät pystyneet vakiinnuttamaan asemaansa Baltiassa. Silti pääosan tärkeistä kauppateistä piti kulkua täkäläistä rannikkoa ja jokia pitkin. Luultavasti tähän oli syynä Skandinavian kronikoissa kuvattu ”idäntien miesten” aktiivisuus, joka ei sallinut ruotsalaisten viikinkien perustaa omia kauppakeskuksiaan tänne. Varsinkin Saarenmaan ja Kuurinmaan merenkävijät muuttuivat Skandinaviaan syntyneille pikkuvaltioille vaarallisiksi 1000- ja 1100-luvuilla, joita toisinaan romanttisesti kutsutaankin Viron (vast. Latvian) viikinkiajaksi.
Selkeimmän todistuksen Viron läpi virranneista rikkauksista antavat maaperään kätketyt hopea-aarteet, joiden runsaudessa voi Viron kanssa Itämeren ympäristössä kilpailla ainoastaan Gotlannin saari. Myös täkäläinen arkeologinen löydösaineisto viittaa erittäin tiiviisiin yhteyksiin sekä ruotsalaisten viikinkien että myös Venäjän varjagien kanssa.
Muinaisista virolaisista viikinkimaailman täysivaltaisina jäseninä kertovat runsaat hautalöydöt. Ymmärrettävästi korujen ja aseiden kanssa haudattiin vain yhteiskunnan rikkaimpia jäseniä, alueiden ja kylien vanhimpia ja näiden perheenjäseniä. Aseet ja korut, jotka poltettiin yhdessä vainajan kanssa, olivat joskus skandinavialaisperäisiä tai sikäläisten esikuvien mukaan paikalla valmistettuja. Kansainvälisiä ovat olleet varsinkin aseet, joka on myös ymmärrettävää, koska sodassa tuli pysyä naapurien kanssa samalla tasolla. Myös miesten korut ja luultavasti vaatteetkin muistuttivat Virossa muiden Pohjoismaiden vaatteita. Sekin todistaa yhteisestä maailmankuvasta – kuvitelma päällikölle tai muuten varakkaalle soturille sopivista aseista ja koruista oli Itämeren itä- ja länsirannikolla samanlainen.
Viikingit – merten valtiaat
Viikingit olivat taitavia ja rohkeita merenkävijöitä. Pitkillä puisilla laivoillaan he purjehtivat myös myrskyisten merten yli. Merellä viikinkilaiva liikkui pääasiassa neliskulmaisen purjeensa avulla, rannikon läheisyydessä tai jokireiteillä kulkua varten masto laskettiin ja alettiin soutaa. Jos vain mahdollista oli, viikingit purjehtivat rannikolta näköetäisyydellä ja päiväsaikaan. Avomerta ylitettäessä navigointiin käytettiin aurinkoa ja tähtiä. Oikean tien löytämiseksi tarkkailtiin huolellisesti myös tuulen suuntaa, merilintuja ja aaltojen luonnetta.
Parhaiten säilyneet viikinkilaivat on löydetty rikkaiden viikinkipäälliköiden haudoista, tunnetuimpina voisi mainita Osebergin ja Gokstadin laivat Norjassa. Vaikka näissäkin tapauksissa on puumateriaali pääosin lahonnut, voi laivan muodon restauroida säilyneiden rautaosien mukaan. On tiedossa myös runsaasti viikinkilaivoja esittäviä kuvia.
Nykyaikana ovat yritteliäät henkilöt rakentaneet Skandinavian maissa uudelleen useita viikinkilaivoja ja jopa matkustaneet niillä oikeiden viikinkien laivareiteillä.
Milloin Virosta löydetään oma viikinkilaiva?
Se on kysymys, joka on innostanut kaikkia täkäläisiä muinaisajan tutkijoita. Arkeologit tietävät, että viikinkiaikana Virossa poltettiin kuolleet toisinaan laivassa tai veneessä kuten Skandinaviassakin, mutta polttamattomia viikinkilaivoja ei ole Viron hautauksista löydetty. Kukapa tietää, ehkäpä jokin tuhoutunut viikinkilaiva odottaa edelleen löytäjäänsä joko rannikkomeressä tai nyt jo maalle jääneenä. Maanpinta on viimeisten tuhannen vuoden aikana noussut Virossa niin nopeasti, että useissakin viikinkiajan satamapaikoissa viljellään nykyisin jo peltoa.
Kronikoitsija Henrik Lättiläinen on kirjoittanut virolaisilla olleen kahdentyyppisiä laivoja – piratica ja liburna. Näistä ensimmäinen oli sotalaiva, toinen pääasiassa kauppalaiva. Sotalaivaan mahtui noin 30 miestä ja siinä oli korkea, luultavasti lohikäärmeen- tai käärmeenpäinen keula ja neliskulmainen purje. Virolaisten viikinkien laivat olivat siten samantapaisia kuin skandinavialaisten viikinkien laivat, mutta rakenteellisissa yksityiskohdissa oli ilmeisesti myös eroja.
Vanhimmat Viron vesistä löydetyt laivanhylyt ovat peräisin 1200-1300 -luvuilta ja ne on löydetty Pärnusta ja Saarenmaalla Maasilinnasta. Riiasta on löydetty 1100-1200 -luvun viikinkilaivan hylky, joka latvialaisten asiantuntijoiden mukaan saattaa olla valmistettu Kuurinmaalla tai Saarenmaalla.
Muinaisten laivojen ja merenkäynnin parissa on Virossa toiminut vedenalaisen arkeologian tutkija Vello Mäss, jolta on tästä aiheesta ilmestynyt äskettäin kirja. Siinä esitettyjä tietoja ja kuvia on käytetty myös tässä.
Viikingit sotureina
Henkilökohtainen urheus oli luonteenpiirre, jota viikingit arvostivat yli kaiken. Sotilaiden tuli olla joka hetki valmis seuraamaan päällikköään tai kuningastaan taisteluun, ryöstö- tai kaupparetkelle. Vain sodassa saavutettiin ikuista mainetta ja jokaisen haaveena oli kaatua taistelussa, ase kädessä. Siten surmansa saaneita odotti Valhalla, jossa he saattoivat puuhata ikuisesta sen parissa, joka oli lähinnä heidän sydäntään: syödä, juoda, juhlia ja tapella.
Virolaiset viikingit Skandinavian saagoissa
Virolaiset ja virolaiset merenkävijät mainitaan skandinavialaisissa saagoissa ja muissa kirjallisissa lähteissä useita kertoja. Usein puhe on epämääräisesti ”idänteiden miehistä”, joilla tarkoitetaan muun muassa virolaisia, lähinnä saarenmaalaisia, sekä kuurinmaalaisia. Viro tai sen eri alueet mainitaan useissa riimukivissä kertomassa henkilön oleskelusta tai jopa kuolemasta Virossa.
Snorri Sturlusonin saagan mukaan Ruotsin kuningas Erik olisi järjestänyt vuosina 850-860 retkiä Itämeren itärannikolle, muun muassa Viroon ja jopa alistanut nämä alueet itselleen.
Vuonna 967 matkusti Norjan tuolloin kolmevuotias kuningas Olav Trygvesson äitinsä Estridin kanssa kauppiaiden seurassa Novgorodiin Estridin veljen Sigurdin luo, kun heidän kimppuunsa hyökkäsivät merellä virolaiset merirosvot. Olav sattui äidistään eroon ja myytiin yhdessä kahden seuralaisensa, Torulfin ja Torgilsin kanssa raa’alle virolaiselle, jonka nimi oli Klerkon ja joka tappoi Torulfin tämän heikkouden vuoksi. Olavin ja Torgilsin Klerkon vaihtoi hyvään vuoheen.
Poikien uusi isäntä Klerk myi heidät edelleen ystävällisten virolaisten perheeseen, jossa isännän nimi oli Reas ja emännän nimi Rekon. Olav kasvoi Virossa ja vapautui vasta kuusi vuotta myöhemmin, kun hänen setänsä näki hänet sattumalta torilla ja osti hänet ja Torgilsin vapaiksi. Äiti Estrid vapautui vasta vuosia myöhemmin.
Njallin saagan lauluissa mainitaan islantilaisten viikinkien meritaistelu virolaisten kanssa jossain Saarenmaan lähellä vuonna 972. Kronikoitsija kutsuu virolaisia Viron viikingeiksi ja näiden laivoja sotalaivoiksi.
Novgorodista tullut varjagi Ulf (Uleb) lyötiin v. 1032 Novgorodin kronikan mukaan ilmeisesti nykyisen Tallinnan lähellä Rautaisten Porttien luona käydyssä meritaistelussa.
Historioitsija Saxo Grammaticuksen tietojen mukaan kuurinmaalaiset ja saarenmaalaiset hävittivät vuonna 1170 Tanskan alueita. Virolaisia merirosvoja oli todennäköisesti myös vuonna 1187 Keski-Ruotsin pääkaupungin hävittäneiden ”idäntien miesten” joukossa. Henrik Lättiläisen kuvauksissa 1200-luvun alkupuolelta mainitaan toistuvasti saarenmaalaisten ryöstöretket Skandinaviaan, samoin meritaistelut saarenmaalaisia vastaan Itämeren itärannikolla.
Linnoitukset
Kun verrataan Itämeren itä- ja länsirannikon muinaista kulttuurikuvaa, silmään pistää itärannalle ominainen erityinen linnoitusten runsaus. Sellaista suuntausta voidaan havaita jo pronssiaikana, mutta juuri viikinkiaikaan linnoitusten määrä muuttuu erityisen huomiota herättäväksi. Viikinkiaikaan mennessä olivat muotoutuneet kihlakunnat, jotka myöhempänä aikana toimivat hallinnollisina ja kirkollisina alueellisina yksiköinä. Kihlakunnan keskuksissa, myöhempien kirkkojen läheisyydessä, linnoitusmäet sijaitsivatkin. Linnoitukset ovat valtakeskuksia ja paikallisen ylimyksen hyvin varustettuna residenttinä.
Linnoitukset muuttuivat poikkeuksellisen vahvoiksi 1000-luvulla, kun osa aiemmista linnoituksista hylättiin ja niiden läheisyyteen rakennettiin uusia. Monien muiden ilmiöiden tapaan sekin viittaa tärkeisiin yhteiskunnallispoliittisiin muutoksiin tuon ajan Virossa; ilmeisesti suurempaan kerrostumiseen ja vallan keskittymiseen.
Arkeologisten kaivausten yhteydessä on selvinnyt, että linnoitukset olivat jatkuvassa käytössä. Yhdestä Viron suurimmista linnoituksista, Varbolasta, on löydetty yli 70 eri asuinrakennuksen jäänteet. Talot rakennettiin hirsistä ja niiden nurkassa oli uuni. Ylimysten taloja ei ole muiden joukosta erotettu, koska linnoitus on tutkittu vain osittain.
Viikinkiaikainen vaatetus
Virolaisten miesten vaatetus viikinkiaikaan muistutti huomattavasti sen ajan skandinavialaisten vaatetusta. Erityisen suuri samanlaisuus ilmenee Gotlannin ja Keski-Ruotsin viikinkien kanssa. Täydelliseen vaatetukseen kuuluivat villaisen housut, pitkä pellavainen tai villainen paita ja viitta, joka ulottui noin polviin. Viitan tai päällysvaatteen kaulus ja reunat olivat usein reunustetut pronssispiraaleilla.
Vyöt ja myös miekkavyöt olivat koristellut pronssinastoilla. Vyöllä oli aina pronssipellin reunustama tuppi, jossa oli puukko.
Skandinavian viikingeistä eroten virolaismiehet käyttivät paljon sormuksia ja rannerenkaita. Siinä missä balttilaiskansoilla oli erityisiä sotilaisen rannerenkaita, Virossa miehet käyttivät pääasiassa samoja rannerengastyyppejä kuin naisetkin (vain spiraalirannerengasta ja Saarenmaan tyyppistä rannerengasta ei esiinnyt miesten haudoissa koskaan).
Viikinkiajan alussa miehet kiinnittivät viittansa rengaspäisin neuloin. 900-luvulla rintaneulat muuttuivat vain naisten koruiksi ja miehet alkoivat käyttää päällysvaatteiden ja paitojen etumusten kiinnittämiseen hevosenkenkäsolkia.
Miesten päähineistä meillä on hyvin vähän tietoja. Liiviläisten ruumishaudoissa esiintyy toisinaan nahasta ja kankaasta valmistettuja hattuja, joissa on pronssispiraalikoristeita.
Viikinkiaseet
Pääosa Virosta löydetyistä viikinkiajan aseista edustaa laajalti levinneitä kansainvälisiä asetyyppejä. On kuitenkin mahdollista mainita joitakin erityispiirteitä. Kokonaisia miekkoja on Viron haudoista löydetty harvoin, yleensä vain miekan kahvan palasia. Kaikki löydetyt miekat edustavat Skandinaviassa yleisiä tyyppejä.
Kaikkein eniten voi haudoista löytää keihään teriä, joiden tyypit vaihtelevat erittäin ylellisistä tuontiesineistä aina yksinkertaisiin kotimaisiin tuotteisiin. Heitto- ja pistokeihäiden kärkiä on tavallisesti samassa haudassa yhdessä. Heittokeihäiden kärkiä on Virosta löydetty hyvin paljon. Joissakin haudoissa on myös kirveitä.
Henrik Lättiläinen kertoo virolaisesta keihäin aseistautuneesta jalkaväestä ja mainitsee erityisten heittolaitteiden avulla toimivat heittokeihäät. Monista haudoista ovat arkeologit löytäneet ratsastusvarusteita. On ilmeistä, että ylimykset taistelivat ratsain miekoilla ja jalkaväki käytti heitto- ja pistokeihäitä.
Hautaesineiden liittäminen päivittäiseen aseistukseen on aina hyvin kyseenalaista. Hautojen ympäristöstä löydetään usein keihäänkärkiä, joskus myös kilven keskiosan jäänteitä, jotka on ilmeisesti heitetty tai jätetty sinne jonkin rituaalin yhteydessä, joka on järjestetty hautaamisen aikana tai sen jälkeen. Kilven lisääminen hautaan ei ilmeisesti ollut tapana. Nuolen kärkiä löytyy harvoin, mutta liiviläisten ruumishaudoissa on usein kilpien ja nuolipussien jäänteitä.
Aseita, ennen kaikkea miekkaa, ylistetään Skandinavian saagoissa ja parhaille niistä annettiin jopa nimiä. Hyvät aseet, kuten damastilla päällystetyin terin varustetut miekat ja keihään kärjet, olivat hyvin kalliita. Ylellisimmät aseet koristeltiin hopealangalla tai ohuella hopea- ja kultakerroksella, johon kaiverrettiin monimutkainen ornamentti.
Naisten vaatetus
Naapurimaiden tapaan virolaisen naisen vaatetukseen kuului pellavainen (talvella villainen) paita, jota peitti villainen hihaton suljettu päällysvaate eli mekko. Etelä-Virossa, jossa latgallien vaikutukset olivat voimakkaampia, suljetun päällysvaatteen sijasta käytettiin myös kiedottavia hameita.
Juhlatilaisuuksissa ja kylmään aikaan naiset käyttivät moninkertaisia villakankaisia hartiahuiveja, jotka oli reunoistaan koristeltu sisään kudotuin tai hevosenjouhin kiinni ommelluin pronssispiraalein ja värikkäin kudotuin nauhoin. Hartiahuivi kiedottiin olkapäiden ympäri ja kiinnitettiin edestä hevosenrautasoljella.
Pronssispiraalien runsaus viikinkiajan naisten haudoissa on huomattava. Spiraaleilla kantattiin mekot, hartiahuivit ja päähuivit eli liinat. Kirjailuja ei ole säilynyt.
Vyötäröllä kannettiin kudottua tai nahkavyötä. Nahkavyöt olivat kaunistetut pronssinastoin ja vyöllä riippui pronssipellillä koristeltu puukontuppi, avainnippu tms. Vyö on myös historiallisena aikana ollut yksi tärkeimmistä vaate-esineistä nimenomaan maagisessa merkityksessä. Vyöllä on uskottu olevan suojaavia ja maagisia ominaisuuksia; vanhemmat runolaulut kertovat usein vyötä kutovista (elämänlanka-aihe?) neitosista. Vyötä käytettiin usein myös öisin, jopa raskaana olevien naisten tuli käyttää vyötä (suojaksi pahaa silmää vastaan).
Pronssispiraaliset pääkorut ja pronssikuvioin koristellut liinat olivat yleisiä koko Virossa. Vaatimus, jonka mukaan aviovaimot eivät saa poistua kotoaan peittämättä päätään, oli todennäköisesti vallitsevana jo viikinkiaikaan (Skandinaviassa on sama perinne). Tämä tapa yhdistetään pääsääntöisesti samanaikaisesti sekä tarpeeseen erottaa aviovaimot jollain statussymbolilla että myös monissa esiteollisissa yhteiskunnissa yleiseen uskomukseen, jonka mukaan miehen kanssa sukupuolisuhteessa olevan naisen hiukset sisältävät voimaa ja että tätä voimaa tulee hallita (ts. hiukset tulee leikata tai peittää).
Huomattavin koru, jota virolaisnaiset 1000-luvulla käyttivät, oli ehdottomasti rintakoru, johon kuului rintaketjuja, rintaneuloja ja ketjunkannattimet. Ketjujen pituus ja määrä riippui ilmeisesti käyttäjän varakkuudesta, mutta pääosa viikinkiajan naisten haudoista sisältää ainakin joitakin rintaketjun paloja. Viikinkiajan alussa neulat olivat melko vaatimattomia, mutta 900-luvulta alkaen neulat muuttuivat suuremmiksi ja ketjut pitemmiksi ja raskaammiksi. Ketjuihin kiinnitettiin usein riipuksia ja kulkusia.
Rikkaimmat naiset käyttivät samaan aikaan monta kaularengasta ja jopa kymmentä rannerengasta. Viikinkiajan Viro oli rikas monien erilaisten rannerenkaidensa puolesta, joista vain spiraalirannerengasta esiintyi koko maassa. Sormuksiakin oli useita eri tyyppejä ja niitä käyttivät sekä naiset että miehet. Solkien typologia on samoin hyvin runsas; soljilla kiinnitettiin hartiahuivi ja paidankaulus.
Naisten korut jakautuvat kahteen perustyyppiin: Saaren- ja Läänenmaan ja Itä-Viron koruihin. Saaren- ja Läänenmaalla käytettiin paljon kolmion muotoisia rintaneuloja ja eräänlaisia rannerenkaita ja kaularenkaita. Itä-Virossa ei käytetty viikinkiajan alussa rintakoruja lähes lainkaan, jonka vuoksi on todennäköistä, että rintaneulojen avulla kiinnitettävän vaatteen sijasta Itä-Viron naiset käyttivät ympärille kiedottavaa hametta. Itä-Viron tyyppisiä rintakoruja (ristinmuotoisella päällä) alettiin käyttää vasta 1000-luvulla. Ranne- ja kaularengastyyppejä oli sen sijaan Itä-Virossa enemmän kuin Läänenmaalla.
Viikinkien naiset ja lapset
Viikinkien naisilla oli enemmän itsenäisyyttä kuin keskiajan Euroopan naisilla. Emäntä hallitsi ja johti kodin taloutta, varsinkin kun miehet olivat pitkillä retkillään. Naisten ja miesten työt olivat tuolloisessa maailmassa selkeästi jaetut ja toistensa toimialoille ei niin vain tunkeuduttu. Vaikka Skandinavian legendoissa esiintyykin naissotureita valkyyrioita, meidän päiviimme ei ole säilynyt mitään tietoja todellisista naissotureista.
Skandinavian maista eroten on Itämeren itärannikolla joskus pantu naisille hautaan mukaan aseita, joko työvälineinä tai statussymboleina. Puukko runsaasti pronssilla koristetussa tupessa kuului Virossa jokaisen naisen juhlavaatetukseen.
Kaikki viikinkiajan naiset viettivät osan päivästä värttinällä kehräten. Oli valtavan aikaa vievää työtä saada villasta tai pellavasta lankaa, josta sitten pystysuuntaisilla kangaspuilla kudottiin kangasta. Meidän päiviimme säilyneissä viikinkiajan kuvissa naiset pitelevätkin usein kädessään värttinää.
Viron viikinkiaikaisia naisten hautoja tiedetään yhtä paljon kuin miestenkin hautoja. Rikkaiden naisten hautoja tuntuu ensi silmäyksellä esiintyvän enemmänkin, mutta sellainen vaikutelma voi jäädä siitä, että naiset käyttivät yleensäkin enemmän koruja.
Yleisesti uskotaan, että hautaustavat heijastavat yhteiskunnan uskomuksia ja maailmankuvaa. Viikinkiajan runsaat hautaesineet naisten haudoissa viittaavat todennäköisesti naisen merkittävään asemaan tuon ajan yhteiskunnassa, ja siihen vaikutti sekä hänen oma että hänen puolisonsa status.
Poltossa huonosti säilynyt luumateriaali ei mahdollista vainajan iän toteamista ja siksi on vaikea sanoa, pantiinko myös naimattomien tyttöjen hautoihin runsaasti esineitä vai oliko sellainen vain aviovaimojen yksinoikeus (eli toisin sanoen: oliko vanhempien yhteiskunnallinen asema yhtä tärkeä kuin puolison asema). Nuoremman rautakauden ruumishautauksissa tyttöjen hautaukset ovat kuitenkin naisten hautauksia vaatimattomammat.
Joistakin Saarenmaan naisten haudoista on löydetty punnuksia. Samantapaisia hautauksia on Skandinaviassakin. Osa tiedemiehistä näkee siinä naisten aktiivisen osallistumisen kaupantekoon, osa yhdistää punnukset vain statussymboliikkaan. Luultavasti naisilla olikin enemmän rooleja täytettävänään kuin vain taloudenhoito, sillä miehethän viettivät suuren osan ajasta kotoa loitolla kauppaa käyden ja sotien.
Arabialainen vaeltaja, joka kävi Hedebyn muinaiskaupungissa Etelä-Skandinaviassa vuonna 950, kirjoitti, että sikäläisillä naisilla oli tapana korostaa silmiensä kauneutta maalaamalla niiden ympärystät tummiksi. Kuvailija lisäsi, että saman tekevät myös monet viikinkimiehet. Korujakin miehet käyttivät yhtä runsaasti kuin naiset.
Lapsia viikinkiajan ihmisillä oli paljon, mutta enemmän kuin puolet näistä kuoli pikkulapsina. On arveltu, että yksivuotispäivänsä näki kymmenestä vastasyntyneestä vain kolme. Naistenkin keskimääräinen elinikä oli miesten vastaavaa lyhyempi, varsinkin kun hyvin monet nuoret naiset kuolivat lapsivuoteeseen.
Viikinkien lapset kasvoivat kotona, jossa he oppivat erilaisia töitä vanhemmiltaan ja yhteisön muilta jäseniltä. Skandinaviassa, mutta ehkäpä myös Virossa, oli tapana antaa varsinkin päälliköiden perheiden poikia joksikin aikaa kasvattilapsiksi jonkun toisen päällikön perheeseen.
Pojat alkoivat jo varsin pieninä harjoitella aseiden käsittelyä, alkuun puu- ja sittemmin oikeilla aseilla. Poikien haudoista on joskus löydetty myös oikeiden aseiden pienempiä kopioita.
Kun viikingit jäivät vieraaseen maahan pitemmäksi aikaa, he toivat sinne myös vaimonsa ja lapsensa. Näin syntyikin skandinaavien siirtokuntia, joiden asukkaat kuitenkin jo muutaman sukupolven kuluttua sulautuivat paikalliseen väestöön.
Lue myös: Maagiset symbolit ja niiden merkitykset pohjoismaisessa mytologiassa: Mikä on Vegvísir?
NordenBladet – Vegvísir on muinainen symboli, joka tunnetaan useimmiten riimukompassina eli viikinkien kompassina. Suoraan käännettynä symbolin islanninkielinen nimi tarkoittaa ”tienviittaa” tai ”tienmerkkiä”. Vegvisir itse koostuu kahdeksasta viikinkien maagisesta yhdistelmäriimusta (sigil). Yhdistelmäriimuja (yhdistelmästä riippuen) käytettiin ja käytetään nykyisinkin riimumagiassa tiettyihin tavoitteisiin – tiettyjen tapahtumien luomiseen, joidenkin ominaisuuksien vahvistamiseen tai suojaamiseen.
OHMYGOSSIP – Eilen pidimme kotipuutarhassa Estella Elishevan (12) ja Ivanka Shoshanan (10) yhteisiä synttäreitä. Estella aloitti aamun 4 km juoksulla ja raikkaalla smuutilla Ivanka valitsi vaatteita, joita vieraiden saapuessa käyttää. Minulla valmistelut olivat alkaneet jo keskiviikkona. Monta päivää hioin puutarhaa, leikkasin ruohoa ja perjantaina aloin valmistella ruokia – tein koko ruokalistan alusta loppuun itse. Menu kuitenkin oli hyvin yksinkertainen – makaronisalaatti, uuniperunat, nakit, tuoresalaatti ja hedelmät sekä jälkiruoaksi vadelma-mansikka-mustikka-banaani kermakakut. No, ja sitten vielä popkornia ja Baltiinon jäätelöt!
Olette varmasti nähneet sen tyytyväisen ilmeen, jonka lapset loihtivat kasvoilleen, kun syövät jäätelöä? Mutta oletteko nähneet lasten ilmettä, kun puutarhaan ajaa jäätelöauto ja nostaa kyydistä 12 suurta jäätelölaatikkoa – jokaisessa laatikossa 20-40 jäätelöä?! Jos ette ole sellaista ilmettä nähnyt, minä kuvaan sitä… Oikeastaan en pysty kuvaamaan sitä, uskon, että historian parhaillakin kirjailijoilla voisivat sanat loppua. Toisin sanoen puutarhaamme ajoi Balbiino-yrityksen Jätskiapu (Jätsiabi) ja järjesti pienille syntymäpäivän viettäjillemme mieliinpainuvan lahjan. Niin meidän kuin naapuriemmekin pakastimet ovat vielä kauan jäätelöä tulvillaan. Suuret kiitokset, Balbiino!
Estella oli suunnitellut synttäreiksi joukoittain kiinnostavia leikkejä – aarteenmetsästyksestä erilaisiin urheilupeleihin saakka. Hän on hyvin luova – hän osaa keksiä vähäisistä välineistä jännittäviä asioita. Kolme ystävätärtä jäi meille yöksikin, tytöt pelasivat pitkään Aliasta, Monopolia ja integroituivat – osa Estellan vieraista oli nimittäin kotikieleltään venäläisiä ja toiset taas virolaisia. Koulussa (Tallinnan juutalainen koulu) Estella puhuu venäjää, mutta musiikkitunneilla (Sakun musiikkikoulussa), urheiluharjoituksissa ja naapureiden kanssa taas viroa. Sää oli mahtava ja pienet puutarhajuhlamme onnistuivat kaikin puolin!
OHMYGOSSIP – Ivanka Shoshana täytti tänään 10 vuotta ja sai lopulta kauan odottamansa lahjat (ks. TÄSTÄ). Koska hän oli odottanut niitä niin kauan ja muistutti minua joka päivä siitä, että hän haluaa syntymäpäiväksi saada juuri ne, niin hän ilmoitti jo eilen, että tänään keskiviikkona hän ei lähde kouluun. Aamulla paistoin hänelle raparperileivoksen ja herätimme hänet syntymäpäivälaululla. Heti kun hän näki lahjat, hän alkoi leikkiä. Se on todella oikein kiva nukke – puhuu, itkee, liikuttaa suutaan jne. Ivanka on nyt sille kuin pieni äiti – huolehtii, pyyhkii kyyneleet, niistää nenän, halaa jne. Hän oli lahjat saadessaan niin iloinen ja silloin minäkin olin iloinen 🙂
Estella Elisheva antoi tänään koulun jälkeen venäjänkieliselle medialle haastattelun. Siinä kerrotaan hänen voitostaan viulukilpailussa (lue myös TÄSTÄ), hänhän on nyt virallisesti Viron kolmanneksi paras viulunsoittaja! Niin upeata! Lähdin hakemaan häntä lounaaksi koulusta ja koska hänellä ei ole tänään päivällä treenejä eikä viuluntuntia, sillä illalla on polkupyöräkilpailut (hän ajaa vuoripyörällä, tai maastopyörällä, en edes tiedä, mikä sen oikea nimi on), päätimme, että menemme käymään Viru keskuksessa. Halusin mennä kirjakauppaan, koska minulla oli joitakin Viru keskuksen lahjakortteja ja ajattelimme, että vilkaisemme uutta paljon kehuttua vegaaniravintolaa nimeltä FAFA´S, joka avattiin huhtikuun keskellä Viru keskuksen I kerroksessa (Amarillon vieressä). Omalaatuinen paikka sen puolesta, että siellä on kolme erilaista ruokalistaa – vegaaneille, kasvissyöjille ja vielä samalla myös lihavalikoima (kana, kebab). Kyseessä ei ole tosin kosher-ravintola, mutta siellä tarjotaan minulle erittäin hyvin maistuvia juutalaisia ruokia. Ruokalistalla on paljon eksoottisia ja kiinnostavia makuja – tabbouleh, hummus, matbukha, tzatziki, munakoiso, tahini, pesto jne. ovat vain joitakin esimerkkejä.
Minä otin Kebab Meze -salaatin (resepti: tabbouleh, hummus, matbukha, tzatziki, munakoiso, tahini, valaffel, tomaatti, kurkku, lehtisalaatti, sinappikaali, persilja, oliiviöljy, sitruunamehu ja pita) – hinta 9,90 EUR, Estella Elisheva otti Fafa´s kanan (ainesosat: tzatziki, matbukha, munakoiso, tomaatti, kurkku, tabbouleh, salaatti, persilja, pita) – hinta 8,90 EUR, ja sitten otimme kahteen pekkaan vielä ranskanperunoita matbukhan kera 2 EUR, veden 2 EUR ja limsan 4 EUR. Ne vasta olivat isot annokset ja miten hyvää!!! Mmmmmmm…
