NordenBladet – Omaishoitajatuki vaikeavammaisen lapsen huoltajalle on Virossa 19,18 euroa. Ei, EI TUNNISSA, vaan se on koko summa koko kuukaudesta (30 päivästä)! Joku voi saada myös jopa 75 euroa, kun kyseessä on niin hankala lapsi, joka elää vain letkujen varassa.
Kiinnitän huomiota siihen, että tämä on tuki vanhemmalle, joka ei pysty lapsen huoltamisen vuoksi käymään töissä. Samoin tämä tuki on voimassa vain siinä tapauksessa, että sen saaja ei saa tukea työttömyyskassasta (tai työkassassa, joksi viraston nimi Virossa haluttaisiin muuttaa).
Rakkaat poliitikot – toivon sydämestäni, ettei tämä karman velka kostaudu teidän omille lapsillenne ja lapsenlapsillenne – te ette tiedä, mitä merkitsee vammaisen lapsen kasvattaminen ja koko elämän uudelleen järjestäminen… Olkaa hyvä ja kertokaa minulle, mitä sellainen omaishoitaja, joka vaikeavammaisen lapsen huoltamisen vuoksi ei voi käydä töissä, taata itselleen ja lapselleen 19 eurolla?
Kun summaan lisätään suurimmat mahdolliset tuet (vaikeavammaisen lapsen tuki 80,55, perhetuki (lapsilisä) 55,00, yksinhuoltajan tuki 19,18 ja äärimmäisyyteen mentäessä vielä toimeentulotuki 140,00+112,00=252,00), joita voi hakea (ja oletamme, että hakija ne myös saa), niin vammainen lapsi ja lapsen omaishoitaja saavat kahdestaan: 425,91 (yhtä henkilöä kohti 212,96 kuukaudessa). Olkaa hyvät ja näyttäkää minulle sellainen talousarvio, jolla tällä summalla on mahdollista maksaa asuinkustannukset, ruokakulut, hoitomaksut ja kaikki muut menot. Vammaiset lapset saavat kunnan kautta tarvittaessa myös koulukuljetustukea, koulun ruokailurahaa ja osittaista toimintakorvausta (esimerkiksi logopedi, toimintaterapeutti), mutta millaisia tukia ja etuja omaishoitaja saa? Millainen ihminen voisi elää 19 euron palkalla?
En haluaisi antaa ajatuksen juosta kovin kauas alkuperäisestä aiheesta, mutta jos eteenpäin katsomme, päädymme Kauksin Üllen artikkeliin, joka ilmestyi hiljattain sanomalehdessä Maaleht. Siinä yksi ajatus oli tällainen:
/…/ Hävitetään ikivanha keräilytalous /…/ mutta tarkastajia tulee aina vain lisää. Pohditaan, miten pieniä piirakanpaistajia ja rahkajuuston tekijöitä voisi valvoa, mutta valtion tasolla kelmit voivat vahingoittaa valtiota. Silloinkin, kun joku eroaa, hän saa mukaansa runsaat korvaukset.
Kuvitelkaa nyt yhtä vammaisen lapsen vanhempaa, jonka tulot päivässä ovat alle euron ja kuvitelkaa sitten, mitä tapahtuu, jos hän (esitämme sattumanvaraisen esimerkin) menee tunniksi maaseutukaupan eteen myymään kotipuutarhassa kasvatettua tilliä tai itse virkattua liinaa. Sanokaamme, että hän ansaitsee sillä 5-10 euroa. Jos hän ei ilmoita tätä tuloa, hän on rikollinen, ja jos hän ilmoittaa sen, hän menettää tukensa. Tästä syntyy seuraava ERITTÄIN SUURI reikä, joka Virossa vaatisi paikkaamista — pienyrittäjiin suhtautuminen, heille esitetyt vaatimukset ja kirjanpitoa, verotusta ja muuta paperiasioiden hoitoa koskevat vaatimukset. HALOO!! Todellakin HALOO Viron valtio!! Kohta täällä ei ole enää yhtäkään yrittäjää, joka ilmoittaisi Viron sisällä minkäänlaista tuloa. Ja eikö todellakaan kyetä tukemaan heikkoja ja ahdistetaan pari sataa euroa ansaitsevia byrokratiaa viimeistä piirtoa myöten noudattamalla (jo pelkästään kirjanpitäjän palkka on useimmilla suurempi kuin itse tulot)… se ei ole normaalia.
Kysymys 1: Onko 425,91 on jonkun mielestä summa, jolla kaksi ihmistä voi inhimillisesti tai ollenkaan tulla kuukauden toimeen, jos sivutuloja ei ole? Heti kun on sivutuloa, ei saa toimeentulotukea. Voiko 425 eurolla vuokrata asunnon, maksaa laskut (vesi, sähkö, puhelin, TV, internet), ostaa bensiiniä autoon, korjata autoa tai muita kotona hajoavia laitteita, käydä lääkärissä, ostaa ruokaa, ostaa lääkkeitä, jne.
Kysymys 2: Miksi omaishoitajan, jolla voi olla vaikkapa kaksi korkeakoulutusta, tulee elää toimeentulotuella? Miten sellainen vaikuttaa tavallisen ihmisen psyykeen? Hän tulisi toimeen oikein hyvin, jos voisi käydä töissä tai jos saisi vastaavaa palkkaa omaishoitajana.
Ihmettelen todella, että on olemassa ihmisiä, joiden mukaan tämä tilanne ei ole dramaattinen. Norjassa, Ruotsissa tai Suomessa ihmiset olisivat jo kauan sitten olleet julisteineen kaduilla ja valtion johtajat vaihdettu tai pakotettu tosiasioiden eteen. Kun olemme niin alistuvia kaiken suhteen, niin onkin mahdollista, että parlamentin jäsenet saavat auto-, bensiini-, ruoka-, komennus-, pysäköinti- ja mitä vielä tukia, sataa erilaista korvausta jne. omien muutenkin runsaiden palkkojensa lisäksi samaan aikaan, kun puolet yhteiskunnasta elää sorrettuna ja köyhyydessä. Erilaisten tukien asteikko on täysin pielessä. Ja veronmaksajat eivät sano sanaansa siitä, mihin heidän palkastaan saatu raha menee.
Valtion ei pidä kenenkään lapsia (olkoot sitten vammaisia tai terveitä) ylläpitää ja tukea, vaan tietysti lapsen vanhemman (vanhempien), MUTTA kun on luotu erilaisia tukijärjestelmiä, niin silloin tukien pitää olla loogisia – niin vanhukselle, vammaiselle lapselle, omaishoitajalle kuin vangillekin. HUOM! Nämä eivät suinkaan ole kielteisiä kantoja ja huomautuksia valtiota kohtaan, vaan pohdintaa monille kipeästä aiheesta ja yritys löytää parempia ratkaisuita, ei vain soimata tai istua sormet ristissä. Minusta Virossa tavallista kansalaista kiinnostaa liian vähän se, mitä maassa tapahtuu ja miten maata johdetaan. Kaiken suhteen on liian paljon välinpitämättömyyttä.
Sanottakoon taustatiedoksi se, että vankien ruokaraha päivässä on keskimäärin 7,55 euroa ja heidän ei tarvitse huolehtia asuinkustannuksista, kunnallistekniikkakuluista, vaatteista eitä sairaanhoitomenoistaan – se kaikki on heille maksutonta.
Viron TV:n ajankohtaislähetys Aktuaalne kaamera kertoi (huhtikuussa 2017), että vankien ja pidätettyjen muonitus on jatkuvasti kallistunut ja on alueittain hyvin erihintaista. Siten yhden pidätetyn päivittäinen ruoka-annos maksaa Võrussa peräti 17 euroa, Haapsalussa taas 13 euroa ja Pärnussa 11 euroa. Suuremmissa kaupungeissa on pidätettyjä ja vankeja sekä myös valtion hankinnalla järjestettävän muonituksen tarjoavia yrityksiä enemmän, joten Tallinnassa ruoan hinta jään kuuden euron paikkeille, kun taas Tartossa yksi ruokapäivä maksaa neljä ja puoli euroa.
Puolustaen koko Viron lapsia ja heikko-osaisia kysyn:
MIKSI VERONMAKSAJAN raha menee taparikollisten, roistojen, raiskaajien ja murhaajien ylläpitoon, samaan aikaan kun vammaiset ihmiset, vammaisten omaishoitajat, monet pikkulapset, suurperheet, yksinhuoltajaäidit (-isät), vanhukset ja myös rehelliset työttömät kärsivät nälästä ja häpeästä ja elävät henkiinjäämisen rajoilla?
NordenBladet – Baltian uusiutuvan energian yrityksen Nelja Energia AS (4Energia) puhdas voitto laski tämän vuoden ensimmäisenä puolivuotiskautena vuosien vertailussa kolmanneksen verran eli 36,4 prosenttia 3,6 miljoonaan euroon. Samalla yrityksen liikevaihto kasvoi viime vuoden ensimmäisiin kuuteen kuukauteen verrattuna 10,3 prosenttia 36,7 miljoonaan euroon, yritys ilmoitti Oslon pörssille.
Käyttökate väheni 10,9 prosenttia 18,9 miljoonaan euroon ja voitto ennen veroja (EBIT) laski 22 prosenttia 10,1 miljoonaan euroon. Konserni tuotti kuudessa kuukaudessa tuulesta 313,8 gigawattituntia sähköä, joka on 14 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2017 ensimmäisenä puolivuotiskautena.
Virossa tuulipuistojen tuotanto väheni viime vuoteen verrattuna 21 prosenttia 131,3 gigawattituntiin, Liettuan tuulipuistot tuottivat puolessa vuodessa 182,6 gigawattituntia sähköä eli 9 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Keskimääräinen tuulen nopeus oli Virossa 6 metriä sekunnissa ja Liettuassa 5,9 metriä sekunnissa, viime vuonna Virossa 6,4 ja Liettuassa 5,9 metriä sekunnissa.
Eesti Energian tytäryhtiö Enefit Green AS (entinen: Eesti Energia Taastuvenergia Ettevõte) ilmoitti toukokuussa, että ostaa 289 miljoonalla eurolla 100 prosentin osuuden Nelja Energiassa, lisäksi Enefit Green ottaa itselleen Nelja Energian 204 miljoonan euron lainat. Sopimus voi aiheuttaa kaikkien Nelja Energian osakkeiden omistuksen siirtymisen ja odottaa kilpailuviraston hyväksyntää. Osana sopimusta Nelja Energia myi vähemmistöosakkuudet yrityksissä Marble Management OÜ ja Marble Invest OÜ.
Nelja Energia on Baltian suurin uusiutuvan energian tuottaja, jolle kuuluu Virossa ja Liettuassa 17 tuulipuistoa kokonaisteholtaan 287 megawattia. Lisäksi Nelja Energia avasi viime vuonna Latviassa toimivan 3,9 megawatin sähkö- ja 19,2 megawatin lämpöenergian yhteistuotantolaitoksen, ja 140.000 tonnisen vuosituotannon pellettitehtaan. Nelja Energialla on myös pienosakkuus kahdessa virolaisessa biokaasulaitoksessa. Viime vuonna Nelja Energia tuotti 804 gigawattituntia uusiutuvaa energiaa.
Nelja Energia AS:stä kuuluu ennen myyntisopimuksen loppuun saattamista Vardar Eurus AS:lle 77 prosenttia ja virolaisille sijoittajille 23 prosenttia. Vardar Eurus on Norjassa rekisteröity yritys, josta 90 prosenttia kuuluu norjalaiselle energiayritykselle Vardar AS ja 10 prosenttia Pohjoismaiden ympäristösijoitusrahastolle NEFCO (The Nordic Environment Finance Corporation). NEFCO on kansainvälinen sijoitusrahasto, joka sijoittaa ympäristöystävällisiin hankkeisiin. Rahaston omaisuuden määrä on 115 miljoonaa euroa.
OHMYGOSSIP – Ne, jotka ovat seuranneet blogiani jo pitempään, tietävät, että mielialani liikkuvat äärimmäisyydestä toiseen – voin ylistää mukavaa elämää maalla ja haaveilen täydellisestä erakon elämästä, minimaalisista kustannuksista ja menoista ja yksinkertaisesta elämästä (lue esimerkiksi TÄSTÄ), mutta sitten taas ylistänkin maailman kalleimpia ja ylellisimpiä kylpyläalueita, luksuskiinteistöjä ja -hotelleja (ks. esimerkiksi jotain kiinteistöihin sijoitussuunnitelmaani TÄSTÄ). Niin se on – elämässä tarvitaan molempia – sekä glamouria että yksinkertaisuutta ja harkinta-aikaa. Rakastan todella luontoa ja myös yksinäisyyttä, mutta en köyhyyttä. Elämässä kaikki ei ole niin mustavalkoista.
Yleisesti ottaen kuitenkin pidän rahasta ja varakkuudesta, sillä raha on suora tie. Varmasti monet nyt tässä yhteydessä kommentoivat ajatuksissaan – mihin tarvitaan suoraa tietä, suora tie on ikävä jne… mutta tarkoitan tässä blogipostituksessani sitä, että se on ”yksi huoli vähemmän” ja siitä olette varmasti samaa mieltä, että huolia on meidän jokaisen elämässä liian paljon – ja paljon suurempia huolia, kuin mitä raha on.
Paljon ylellisyyttä voi toisinaan kyllästyttää ja kyllästyttääkin, mutta paljon köyhyyttä on sietämätöntä. Ja köyhät ihmiset ovat yleensä katkeroituneita, kateellisia ja surumielisiä – kuten kirjoitin TÄSSÄ. Onni ei kätkeydy rahaan, mutta ilman rahaa tulee onneton olotila nopeasti. Olen nyt kokeillut useita vaihtoehtoja ja nyt tiedän, mistä pidän. Pidän vaihtelusta. Pidän siitä, että on mahdollisuuksia. MAHDOLLISUUDET JA VAPAUS – juuri se on rahassa kaikkein kauneinta! Voin elää yksinkertaisesti – kun se on minun valintani, mutta en silloin, jos minulla ei yksinkertaisesti ole muuta mahdollisuutta. Tällä en halua sanoa sitä, että kylven rahassa, vaan sitä mitä ajattelen rahasta ja sen vaikutuksesta ihmiseen. Ahsoooo, ja se lause että ”Raha pilaa ihmiset” – sitä käyttävät oikeastaan vain ne, jotka itse todella haluaisivat rahaa. Olkaamme rehellisiä – KÖYHYYS pilaa ihmiset – ja vielä miten! Kivat ihmiset, joilla ei ole rahaa, sattuvat yksinkertaisesti hankaluuksiin, heidän haaveensa himmenevät, heidän motivaationsa häviää. Eikö olekin niin? Köyhyys tylsistää ihmisiä – monet ovat sen ansainneet, mutta on myös niitä, joiden ei pitäisi olla köyhiä, mutta jotka valitettavasti ovat. Mutta siitä kysymyksestä, miksi joku on köyhä ja joku rikas – siitä puhumme jossakin toisessa postituksessa.
Sanokaa edes joku, jonka raha on pilannut? Mainitkaa esimerkiksi kolme ihmistä, jotka olivat ennen köyhiä ja mukavia, mutta nyt ovat rikkaita törppöjä. Oletteko varmat, että se oli raha, mikä ne ihmiset pilasi? Oletteko varmat, että he eivät jo ennen olleet törppöjä, tai että he yleensäkään ovat törppöjä? Ehkäpä se olikin monta luokkaa alempana olevien ja taloudellisilta mahdollisuuksiltaan heikkojen ihmisten panettelua, negatiivinen energia ja täyttymätön henkilökohtainen ahneus, joka sellaisen ajatuksen synnytti? Tai ehkäpä ne ihmiset eivät olekaan rahan pilaamia? Tai ehkä he voivat lopultakin lähettää hyvillä mielin matkoihinsa ihmiset, joista eivät ole koskaan pitäneet? Mikä on totuus? Kuka on oikeassa? Mitäpä siitä… minun totuuteni on se, että rahaa tarvitaan – tarkemmin sanottuna riippumattomuutta muista. Ja tämä raja on jokaisella erilainen – se raja, mitä riippumattomana tehdään, riippumattomuudelta odotetaan. Ostetaanko purjeveneitä, villoja, yksityisiä saaria ja sijoitetaan unicorn-yrityksiin tai tyydytään siihen, että kukaan ei opeta miten oma pari tuhatta sijoitetaan ja mitä perjantai-iltana tehdä. Minä esimerkiksi rakastan haaveilla suuresti elämisestä. Kuten yhdessä aiemmassa postituksessani (Helena-Reet: MINUN TIENI MILJARDÖÖRIKSI eli miten päästä maailman kaikkein elitistisimmän ihmisryhmän jäseneksi?) kirjoitin, minun haaveeni ovat jo huomattavasti korkeammalla. Olemme saavuttaneet niin paljon skandinavialaisella mediakonsernilla NordenBladet ja viihdesivustoilla OHMYGOSSIP, samoin Ohmygossip Couture on hyvin menestynyt – että minun tulee toisinaan ihan nipistää itseäni ymmärtääkseni, että se kaikki tapahtuu todellisuudessa. Olen hyvin motivoitunut ja rakastan niin kovin sitä mitä teen! Jokainen päivä on seikkailua ja olen varma siitä, että vielä eräänä päivänä johdan itsekin unicorn-yritystä.
Mitä mieltä te olette – pilaako raha ihmiset vai tekeekö sen päinvastoin köyhyys?
OHMYGOSSIP – ”Sen sijaan, että heittäisin kahvin juomisen jälkeen kahvinporot pois, kuivaan ne ja teen niistä toisinaan kehon kuorintavoidetta. Sitä on huippuhelppoa tehdä ja kuorinnan jälkeen iho on erityisen pehmeä ja tuoksuu ihanasti”, Mariliis Anger kirjoittaa blogissaan. ”Yksi plussa on sekin, että kahvi on selluliitin vihollinen ja jos teillä on sen suhteen ongelmia, niin kahvilla kuoriminen auttaa vähentämään niitä. Lisäksi teidän ei tarvitse suihkun jälkeen voidella vartaloanne, sillä kuorintavoiteessa oleva oliiiviöljy/kookosrasva jo sinällään kosteuttaa ihoa syvälle!”
TARVITAAN:
1 kupillinen kahvinporoja
6 tl oliiviöljyä tai kookosrasvaa
3 tl merisuolaa tai sokeria
TEE NÄIN:
Jos päätät käyttää kookosrasvaa, aloita sen sulattamisesta. Ota keskikokoinen kulho ja sekoita siinä kaikki ainesosat. Pane seos purkkiin tai (muovi)rasiaan. Ennen käyttöä suosittelen hieromaan kehoa kuivalla harjalla pyörein liikkein ongelmallisilta alueilta (tai koko vartalon), sillä se saa veren paremmin liikkeelle ja näin kuorinta-aineesta on enemmän hyötyä.
Levitä kuorintavoide keholle ja hiero taas pyörein liikkein ja lopuksi huuhtele pois. Jotta tästä olisi paras mahdollinen hyöty, kuori itsesi joka kerta kun käyt suihkussa.
NordenBladet – Luoteis-Viroon ja Läänemaan maakuntaan satun hyvin harvoin, mutta sitä kiinnostavampaa on löytää uusia paikkoja. Tein lasten kanssa yhden päivän automatkan reittiä Tallinna – Ääsmäe – Laitse – Riisipere – Turba – Risti – Palivere – Taebla – Linnamäe – Sutlepa – Pürksi – Österby – Hosby – Riguldi – Nõva – Vihterpalu – Hatu – Pae – Harju-Risti – Padise – Rummu – Vasalemma – Keila – Saue – Tallinna. Matkan varrelle jäi runsaasti nähtävyyksiä (kartanoita, museoita) ja muuten vain luonnonkauniita ja kiinnostavia paikkoja.
NordenBladetin johtajana yksi tehtävistäni on Skandinavian kulttuuriperinteen ja jokapäiväisten olosuhteiden esittely ja tallentaminen. Kuljen paljon pitkin Viroa ja muita Pohjoismaita, kuvaan historiallisia paikkoja ja välitän lukijoilleni rehellisen kuvan tämän päivän elämästä. Ainoastaan parin viime viikon aikana olen käynyt yli kahdessakymmenessä Viron kartanossa ja ajanut lähes sadan pikkukaupungin ja kylän läpi. Olen haastatellut ihmisiä ja kuullut kiinnostavia paikallisia tarinoita. Olen saanut oikein hyvän katsauksen maan eri alueiden elämästä ja olosuhteista.
Kotimaanmatkailu ja automatkat saavuttavat suosiota molemmin puolin Itämerta. Pohjolan asukkaat ovat alkaneet arvostaa enemmän kotiseutuaan ja monet perheet rakastavat juuri viikonlopun yhden tai kahden päivän automatkoja. Pakolaisten suuri maahanmuutto on saanut meidät arvostamaan sitä, minkä nyt tunnemme menettävämme – viikinkiaikojen mystistä perinnettä, pohjoismaista vaaleahiuksista ja -ihoista kaunista naista, kiehtovia kuusimetsiä, maaseudun koskematonta luontoa ja kulttuuria. Sisimmässämme emme halua jakaa tätä kaikkea kenenkään kanssa ja emme halua sekaantua mihinkään. Suurella ”hurraalla” Euroopan unioniin liittyminen ei tunnu enää pitkään aikaan monille miellyttävältä saavutukselta vaan pikemminkin surulliselta oman rahan (Viron kruunu, Suomen markka) menetykseltä ja elämänlaadun laskulta. Kenellekään ei ole mitään kohtuullista ulkomaalaisten määrää vastaan, mutta kun Pohjoismaat ovat menettävässä ilmeensä, sillä kaikki on yhteistä suurta Euroopan unionia – niin kantaväestö tuntee olevansa menettämässä juurensa ja omaleimaisuutensa. Se on jotain, jota hyvin monet ajattelevat, mutta hyvin harvat uskaltavat sanoa ääneen. Jotta nämä juuret eivät katkeaisi, on tärkeää esitellä kulttuuriperintöä, tukea sitä ja kehittää ja välittää sitä uusille sukupolville. Sitä tulee opettaa ja esitellä myös uusille pohjoismaalaisille.
Mutta nyt minun pieneen automatkaani. Ensimmäinen pysähdys Alexelan huoltoasema Ääsmäellä. Bensiini on kallistunut – litra maksaa jo 1,39 eurot. Siinä missä aiemmin pienen auton tankin täytti 40 eurolla, nyt tulee uhrata 50 euroa. Ensimmäisenä vierailukohteena, n. 26 km päässä Tallinnasta, oli tien varteen jäävä Laitsen kartano.
Laitsen kartano (saksaksi Laitz) irtosi vuonna 1637 Ruilan kartanosta ja on kuulunut aikojen kuluessa monille omistajille. Vuodesta 1883 alkaen kartano kuului Woldemar Reinhold Karl Alexander von Üxküllille (1860–1945), joka rakensi uuden päärakennuksen (valmistui vuonna 1892). Vuonna 1919 rakennus otettiin maareformin yhteydessä valtion haltuun. Sittemmin siellä oli aluksi nuorisokoti, myöhemmin radioaseman toimisto ja asuntoja. Radioasema (Viron radion ja television lähetyskeskuksen yksi osasto) toimi kartanon vieressä olevalla alueella vuosina 1949–1998. Sillä oli kaksi tehokasta keskiaaltolähetintä (mm. Viron radion kanava I) ja joukoittain lyhytaaltolähettimiä. Laitsen kartanossa toimi neuvostoajan loppuun saakka postitoimisto, kirjasto, lääkäriasema, elokuvasali, paikallinen automaattinen puhelinasema, sovhoosin ruokala ja pieni leipomo. Vuosina 1994–1995 kartano oli käytännössä tyhjä, se oli pari vuotta lämmittämättäkin ja alkoi jo hieman rapistua. Vuodesta 1997 alkaen Laitsen kartano on yksityisessä omistuksessa.
Laitsen kartanosta (linnasta) kivenheiton päässä on Laitsen Graniitvilla, jonka monet tuntevat Kanal 2:n lähetyksestä ”Laula mu laulu”. Historiallisen maakivirakennuksen alakerrassa on kaksi isoa salia kokousten pitämiseen. Yläkerrassa on sviittejä eri taiteilijoiden teoksineen niille, jotka haluavat jäädä yöpymään. Graniittivillan ympärillä on paljon suuria teoksia sisältävä veistospuutarha – talon isännän, tunnetun virolaisen kuvanveistäjän Tauno Kangron (52) tuotantoa. Kangro on sanonut, että löytää inspiraatiota juuri skandinavialaisesta mytologiasta, eläimistä, ihmisistä ja uskonnosta. Materiaalina Kangro käyttää kiveä ja pronssia. Hänen veistoksistaan on tullut monien virolaisten paikkojen symboleita. Kangron töitä on myös Saksan, Tanskan, Ranskan, Ruotsin ja Suomen kaupunkien aukioilla ja kodeissa.
Matkamme johti edelleen Tallinnan-Haapsalun maantietä Ants Laikmaan talomuseoon (Kadarpikun kylä, Lääne-Nigulan kunta). Ants Laikmaa (5.5.1866 − 19.11.1942) oli yksi Viron taidehistorian värikkäimmistä persoonista, tunnettu muotokuva- ja maisemamaalaaja, jonka suosikkitekniikaksi muodostui pastelli. Kadarpikun kylässä Tammikun tilan mailla taiteilija aloitti kotinsa perustamisen vuonna 1917 ja hanke päätyi vuonna 1932 Tallinnassa sijainneen ateljeekoulun sulkemiseen ja Taeblaan muuttamiseen. Vuodesta 1960 alkaen taiteilijan koti on avoinna talomuseona. Vierailijat näkevät sekä taiteilijan ateljeen, työ- ja asuintilat että kodin yhteyteen kuuluvan puiston, johon taiteilija itse on myös haudattuna. Puisto on sikäli kiehtova, että Laikmaa istutti elämänsä aikana vierainaan käyneille kuuluisille kulttuurihenkilöille omistettuja tammia. Siellä on esimerkiksi puu Marie Underille, Friedebert Tuglakselle, Gustav Suitsulle ym.
Talomuseon ensimmäisessä kerroksessa on mestarin elämää esittelevä näyttely ja tytär Aino Maria Kilpiön elämästä kertova muistohuone. Yläkerrassa on ateljee, työ- ja makuuhuone henkilökohtaisine esineineen ja etnograafisine antiikkiesineineen. Mestarin talon omalaatuinen arkkitehtuuri, kesämaja ja puisto muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Ants Laikmaan kiinnostus kauniita naisia kohtaan oli legendaarinen, mutta hänen isänä olemisen kykynsä eivät olleet kehuttavat. Kulttuuripiirit tiesivät, että hänellä on tytär, mutta siitä ei puhuttu.
60-vuotiaan Laikmaan ja hänen kolme kertaa nuoremman mallinsa Rosalie Miikmaan eli Mikun tytär Aino Maria syntyi 20. huhtikuuta 1927 Viipurissa Suomessa, Laikmaan sukulaisten luona. Lapsi jäi Suomeen ja annettiin lastenkotiin. Neljävuotiaan tytön otti kasvattaakseen lastenkodin työntekijä Ida Maria Kilpiö, joka sai siihen suostumuksen Ants Laikmaalta. Vasta 30 vuoden kuluttua Aino Maria Kilpiön kuoltua häneltä jääneet valokuvansa ja arkistonsa päätyivät hänen isänsä talomuseoon kasvattisisaren lasten ansiosta, jotka olivat ottaneet sen sydämenasiakseen.
Taeblasta kiidimme eteenpäin Linnamäen läpi Noarootsin suuntaan. Matkan varrelle jäi paikallinen AjaO-kauppa, samanniminen ketju on Viron maaseudulla laajalti levinnyt.
Noarootsi liittyy virolaisten ajatuksissa lähinnä rantaruotsalaisiin (estlandssvenskar), jotka elivät täällä 1200-luvun puolivälistä vuoteen 1944 saakka. Rantaruotsalaisista on Noarootsin kuntaan jäänyt myös ruotsalaisia paikannimiä. Noarootsi-nimen taustaa peittää edelleen salaisuuden verho, mutta siitä on olemassa monenlaisia legendoja. Kirjallisissa lähteissä Noarootsi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1319 (Nucke).
Noarootsissa teimme ensimmäisen pysähdyksen käsityöputiikin ja matkailutietopisteen HEIN luona. Hosbyn kylässä sijaitsee lisäksi Noarootsin Pyhän Katariinan kirkko, Noarootsin hautausmaa, Hosbyn vanha hautausmaa ja Noarootsin vapaussodan muistomerkki.
Seuraavaksi kohteeksi valitsimme Saaren kartanon. Saaren kartano (saksaksi ja ruotsiksi Lückholm) oli Noarootsin kihlakunnassa sijainnut ritarikartano. Nykyisin se sijaitsee Lääne-Nigulan kunnassa Läänemaan maakunnassa. Vuonna 1919 maareformissa kartanosta irrotettiin 9 uutta uudistilaa. Tunnettujen historioitsijoiden Carl Russwurmi ja Paul Johansenin mukaan Lyckholmin kartanon (Saaren kartano) osti Suuren Pohjan sodan jälkeen Friedrich Adolf von Rosen yhdessä puolisonsa Hedwigin (synt Normann) kanssa. Siitä lähtien kartano siirtyi aina isältä pojalle kuuden sukupolven ajan. Nykyisen Lyckholmin museon, kartanon päärakennuksen ja Skanskoplin omistaja on viimeisen kartanonomistajan poika. Se on poikkeuksellista, sillä viime vuosisatoina paljot Viron kartanot myytiin pois. On asiakirjoin todistettavissa, että Rosenien perhe on asunut Baltiassa vuodesta 1282 lähtien. Nykyinen Saaren kartanokokonaisuus on kunnostettu vuosina 1995–2001. Kunnostettuna on myös 1700-luvun hevostallin rauniot alkuperäiseen tyyliin, ja rakennuksessa on nyt Lyckholmin museo.
Saaren kartano on yksi vähäisistä Noarootsin paikoista, jossa voi ruokailla ja myös halutessaan majoittua. Älkää kuitenkaan unohtako, että maksaminen tapahtuu vain käteisellä rahalla!
Noarootsin Österbyssa katselimme myös 1930-luvulla rakennettua ja 1998 kunnostettua Einbin tien varressa sijaitsevaa Viron itsenäisyyden ajan seuratoimintaan liittyvää paloasemaa ja sataman aallonmurtajaa. Aallonmurtaja on 265 m pituinen ja sieltä oli säännöllinen veneyhteys Haapsaluun aina vuoteen 1994 asti. Noarootsi on harvaan asuttu maalauksellinen paikka, monet talot ovat niin suloisia, kuin postikorttia varten luotuja. Lapset olivat niin hyvällä tuulella, että Estella Elisheva (12) päätti paloaseman luona tehdä kärrynpyöriäkin. Psss! Lisään piakkoin kuvia Läänemaan matkasta myös Instagram-tileillemme (@Estella.Elisheva & @helenareetennet).
Kävimme myös katsomassa 1800-luvulla rakennettua Pürksin kartanoa, joka sijaitsee kunnan keskustassa Pürksin kylässä. Kartano kuului vuoteen 1919 saakka Ungern-Sternbergien suvulle. Vuosina 1920-1943 kartanossa toimi Pürksin maatalous- ja kansalaisopisto. 1989-1995 rakennus kunnostettiin ja nykyisin siinä toimii Noarootsin lukio.
Nyt suuntauduimme Riguldin kautta Nõvan suuntaan. Matkalle jäi Riguldin kartano, joka sijaitsee nykyisin hallinnollisen jaon mukaan Lääne-Nigulan kunnassa Läänemaan maakunnassa. Ensisilmäyksellä luulin, että kartano on kuvassa oleva kivirakennus, mutta lähempi tarkkailu selvitti, että kartano itse onkin punainen puurakennus hieman vesakoituneessa puutarhassa. Minusta tuntui siltä, että siellä kummittelee, enkä uskaltanut mennä kuvaamaan puutarhaa. Matkalla monta kertaa tuntui siltä, että joku kävelee selkäni takana. Creepy! Kotona luin, että kartanon perusti vuonna 1620 Jacob de la Gardie. 1700-luvulta aina vuoteen 1939 kartano oli von Tauben aatelissuvun omistuksessa. Kartanon viimeinen omistaja ennen von Taubejen Virosta poistumista vuonna 1939 oli Gustav Woldemar von Taube. Kartanon päärakennus on 1800-luvulla rakennettu yksikerroksinen hirsitalo, jossa on korkea aumakatto. Kartanon päärakennus, puisto, aitta, vaunuvajan rauniot, kellari, sepänpaja, aitamuurit ja kuivain on merkitty kulttuurimuistomerkkeinä valtiolliseen rekisteriin. Kartanon kiinteistö on Tallinnan Tondin peruskoulun (!) omistuksessa. Vuodesta 2012 lähtien Riguldin kartanon hallinnoijana on Riguldi Kodu -niminen säätiö, joka on tehnyt kartanosta vammaisten nuorten keskuksen. Outoa, etten ollut tästä kartanosta ennen kuullutkaan – nuorempi tyttärenikin Ivanka Shoshana (10), jolla on diagnosoitu autismispektrin häiriö, käy Tallinnassa Tondin koulua. Eikö olekin kiinnostavaa, että yli tuhannesta Viron kartanosta tieni johti juuri sinne?!
Äkkiä tunsimme, että vatsamme ovat tyhjät ja nähtävyyksiä enemmän meitä kiinnosti se, että löytäisimme nopeasti jonkin paikan, jossa voisi syödä. Onneksi sellainen mahdollisuus löytyi Nõvasta. Siellä oli kauppa ja kahvila samassa talossa ja ”Kalasaba”-kahvilan (suom. kalanpyrstö) ruokavalikoima oli varsin runsas. Ruokailun jälkeen kävimme nopeasti vilkaisemassa aivan kahvilan takana sijaitsevaa Nõvan kartanoa.
Nõvan seutu kuului keskiaikana Padisen luostarille ja luostarin talouskartano on mainittu kirjallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1559.
1600-luvulla Nõvan kartanon omistaja vaihtui usein: vuonna 1609 Ruotsin kuningas Karl IX lahjoitti kartanon Otto von Budenbrockille, joka myi sen vuonna 1639 Fromhold von Lepsille. F. von Lepsin kuoltua kartano kiinnitettiin velkojen katteena bürgermeister Berend Hetlingille, mutta vuonna 1657 F. von Lepsin poika vänrikki Friedrich von Leps sai kartanon takaisin. F. von Lepsin kuoleman jälkeen kartanon peri hänen veljensä, tuomari Reinhold von Leps. 1600-luvun lopulla kartano kiinnitettiin velkojille, mutta vuonna 1686 kartanoa supistettiin ja se annettiin vuokralle Fromhold von Lepsille, joka jäi kruunulle velkaa. Hänen velkansa maksoi Christoph Droummer, joka sai panttioikeuden, jonka luovutti vuonna 1720 Otto Krügerin perillisille.
Suuren Pohjan sodan jälkeen omaisuuskomitea määräsi vuonna 1723 Nõvan kartanon yhdelle O. Krügerin perillisistä, Christoph Krechterille. C. Krechter panttasi omissa ja muiden perillisten nimissä Nõvan leskeksi jääneelle kapteenin rouva Hedwig Katharina von Mohrenschildtille (synt. von Ulrich), joka hankki vuonna 1744 omistusoikeuden ja siten kartano yhdessä Hatun kartanon kanssa kuului nyt von Mohrenschildteille. Vuonna 1775 H. K. von Mohrenschildtin perilliset möivät Nõvan kartanon vänrikki Hermann Otto von Mohrenschildtille (H. K. von Mohrenschildtin pojanpoika), joka kuoli naimattomana. Vuodesta 1778 kartanon omistajana oli H. O. von Lepsin tyttärentyttärentytär Christina Charlotte (synt. Ruden) von Franza, jonka kuoleman jälkeen kartanon peri Karl Ernst von Franza. K. E von Franzan kuoltua (1833) tämän neljä tytärtä möivät Nõvan kartanon paronitar Charlotte Helene Elisabeth von Ungern-Sternbergille (synt. Below), Peter Ludwig Konstantinin puolisolle.
Nõvan kartanon kunnostettu päärakennus
Vuonna 1838 C. H. E von Ungern-Sternberg panttasi Nõvan kartanon yhdessä Sealepan ja Vallipen karjakartanoiden kanssa miehensä veljelle Eduard von Ungern-Sternbergille kolmeksi vuodeksi. Vuonna 1844 Heinrich Georg Eduard von Ungern-Sternberg osti kartanon panttioikeuden omistukseensa. Vuonna 1863 Heinrich Georg Eduardin kuoltua kartanon peri hänen pojantyttärensä Josephine (Josy) Magdalene von Ungern-Sternberg.
Vuonna 1919 Josephine Magdalene von Baggehufwudtin (synt. von Ungern-Sternberg) peri hänen poikansa Eduard Baggo (Baggehuffwudt). Kartano otettiin vuoden 1919 maareformissa valtion haltuun. Kartanon valtiollistamisen jälkeen rakennukseen muutti vuonna 1920 koulu ja seuraavina vuosikymmeninä rakennuksessa tehtiin useita perusteellisia muutoksia koulun tarpeiden mukaisesti. 2000-luvun alussa rakennus oli niin kärsinyt, että se tuli purkaa, ja vuonna 2002 vanhan rakennuksen paikalle rakennettiin suunnilleen samankokoinen ja mittasuhteiltaan samanlainen uusi koulutalo, joka osittain jäljittelee kartanon päärakennusta.
Nyt siis vatsat täynnä ja paluumatkalla ajoimme Hatun kartanon ohi. Hatun kartano (saksaksi Hattoküll) oli ritarikartano Harju-Ristin kihlakunnassa Harjumaan maakunnassa. Historiallisen hallintojaon mukaan kartano kuului Harjumaan Ristin kihlakuntaan, nykyisin se sijaitsee Harjumaan Lääne-Harjun kunnan alueella. Hatun kartano irrotettiin Padisen kirkkokartanosta vuonna 1609 ja sen ensimmäinen omistaja oli ruotsalainen Lars Svensson. Suuren Pohjan sodan jälkeen kartano kuului pitkään Mohrenschildtien suvulle. Vuonna 1792 kartano siirtyi Padisen Rammien hallintaan, jotka jäivät Hatun kartanon omistajiksi vuonna 1919 tapahtuneeseen valtiollistamiseen saakka. Christian von Rammille jäi vuoden 1919 maalain mukaan Hatun kylässä 24,41 ha kokoinen Kahejõen tila. Hatun kylä (vanha nimimuoto Hatto külla) sijaitsi 1700-luvulla kreivi Ludwig August Mellinin laatiman kartan mukaan Kaldamäen puron (Kaldama) länsirannalla ja Hatun kartano (Hattokül) Kaldamäen puron itärannalla. Kartanon päärakennuksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1853 Clas Gustav Reinhold von Rammin aikana ja se valmistui vuonna 1864. Rakennuksen muotoilussa hallitsee uusgoottilainen tyyli. Nykyisin kartanon päärakennus on säilynyt lähes alkuperäisessä muodossaan, jäljelle on jäänyt myös muutama sivurakennus: ajohevosten talli-vaunuvaja pylväineen, sepänpaja ja aitta, jotka sijaitsevat rivissä sisäänajotien varressa. Viron neuvostotasavallan aikana rakennusta käytettiin koulutalona ja kansantalona, se kuului Ristin kyläneuvoston alueeseen ja Kunglan sovhoosille.
Oma elämyksensä oli nähdä Padisen luostarin rauniot. Padisen luostari oli Padisella sijainnut sistersiläisluostari, jonka 1300-luvulla perustivat Dünamündesta kotoisin olevat munkit Tanskan kuninkaan Erik Menvedin luvalla. Rakentaminen alkoi vuonna 1305 ja kesti taukoineen 200 vuotta. Luostarin keskiaikaisesta sisustuksesta on säilynyt nykyisin Ristin kirkossa oleva 1300-luvun kirkonkello (Viron vanhin) ja samalta vuosisadalta oleva harvinainen Kolgatan ryhmä (nykyisin Viron taidemuseon osastossa Nigulisten kirkossa). Luostari oli ensimmäinen Harjumaan maakunnan arkkitehtuurimuistomerkki, joka sai uudelleen itsenäistyneessä Virossa tätä koskevan merkinnän. Padisen luostarin merkitys arkkitehtuuri- ja historiakohteena on sekä Virossa että koko Pohjois-Euroopan alueella erittäin suuri. Luostarin vieressä sijaitsee von Rammien suvulle kuuluva Padisen kartanon kunnostettu päärakennus.
Keskiaikana lähiseudun maat kuuluivat Padisen luostarille. Luostarin yhteyteen kuuluva kartano on mainittu ensi kertaa vuonna 1319. Luostari lopetti toimintansa vuonna 1559 ja sen maat siirtyivät vuonna 1561 Ruotsin valtiolle. Vuonna 1622 Kustaa II Aadolf lahjoitti kartanon Riian bürgermeisterille Thomas von Rammille, jonka perillisille kartano kuului vuoden 1919 valtiollistamiseen saakka. Kartanon päärakennuksen Rammit ostivat takaisin vuonna 1998.
Minulle alkaa eri kartanoissa käynnistä, kuvaamisesta ja niistä kertomisesta kertyä jo oma kartano-atlas – on kiehtovaa nähdä, millaisessa kunnossa eri kartanot ovat nykyisin ja on kiinnostavaa tutkia niiden historiaa ja kertoa siitä teille. NordenBladet on nykyisin yksi laajimmista (jos ei jopa ainoa) mediajulkaisuista, joka esittelee kartanoiden tämän päivän tilannetta – toisin sanoen antaa lukijoille paitsi historialliset tiedot myös kuvan nykypäivästä.
Vasalemman kartano (saksaksi Wassalem) on Harjumaan maakunnan Harju-Madisen kihlakunnassa sijainnut ritarikartano. Nykyään muinainen kartano sijaitsee Harjumaan maakunnan Lääne-Harjun kunnassa. Vasalemman kartanon päärakennus on virolaisen uusgotiikan huomattavimpia ja myöhäisimpiä esimerkkejä. Keskiaikana Vasalemman kylä ympäristöineen kuului Padisen luostarin maihin. Suuren Pohjan sodan aikaan 1700-luvun alussa Padisen omistajat von Rammit perustivat näille alueille pienen apukartanon.
Vasalemman kartano alkunsa itsenäisenä yksikkönä 17. maaliskuuta 1825, kun von Rammien perinnönjaossa nämä maat irrotettiin Padisen kartanon maista. Kartanon omistajaksi tuli Thomas von Ramm. Ensimmäinen päärakennus oli pieni puurakennus, jossa oli kaksipylväinen portiikki. Se sijaitsi nykyisen rakennuksen lähellä ja purettiin vuonna 1940.
Vuonna 1874 von Rammit möivät kartanon Theodor Boustedtille.
Vuonna 1886 kartano siirtyi norjalaissyntyisen Baggehufwudtien aatelissuvun omistukseen. Kyseessä oli yksi Harjumaan varakkaimmista kartanosuvuista, jonka omistuksessa olivat myös Nõvan ja Sakun kartanot. Viimemainitussa oli tuon ajan Viron aateliston yksi johtohahmoista, Valerian von Baggehufwudt, käynnistänyt oluttehtaan, josta muodostui yksi Baltian suurimmista oluttehtaista. Suuri osa uuden herraskartanon rakennuksessa tarvittavasta pääomasta tuli hänen Nõvalta kotoisin olevalta, kuuluisaan Ungern-Sternbergien sukuun kuuluvalta puolisoltaan Juliane von Ungern-Sternbergilta.
Vuonna 1892 Valerian von Baggehufwudt lahoitti Vasalemman kartanon poikansa Eduardin nimiin. Eduard von Baggehufwudt (vanhempi) toimi isänsä jalanjäljissä samoin tehtailijana ja avioitui arkkitehti Nikolai von Glehnin tyttären Elsbethin kanssa. Vuonna 1911 heidät erotettiin Viron ritarikunnasta. Hänen poikansa Ned de Baggo on tunnettu alastonkuvaaja.
Kartanon viimeinen omistaja oli päärakennuksen rakennuttaja Eduard von Baggehufwudt. Vuonna 1915 hänen kyyditettiin Venäjälle. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän siirtyi asumaan Saksaan.
Vuoden 1919 maareformissa kartano valtiollistettiin ja siitä tuli puutarhakoulu ja Tallinnan opettajaseuran lomakoti.
Vuodesta 1922 lähtien aina tähän päivään saakka rakennuksessa on toiminut koulu (nykyisin Vasalemman peruskoulu). Päärakennuksen lähellä on muistokivi Julius Oengolle, joka oli sikäläisen koulun johtaja.
Estella Elisheva ilmoitti minulla Vasalemman kartanon nähdessään, että sen arkkitehtuurista hän pitää ja että meillä pitäisi olla sellainen talo. Se on suunnilleen sama kuin isosiskoni poika, joka Kroatian satamassa isolla laivalla ollessaan kysyi, miksi ”meidän laivassamme” on vieraita ihmisiä”. 😀
Matkamme alkaakin olla lopuillaan… ajamme Keilan kulttuurikeskuksen ohi ja käännyn vielä kerran takaisin ottaakseni kuvan Keilassa Haapsalun maantien varressa olevasta talosta, jonka seinällä on hieno maalaus.
Seuraavassa postituksessa kerron teille seikkailuista Kaakkois-Virossa Setumaalla!
OHMYGOSSIP – Viulu on yksi maailman monipuolisimmista instrumenteista – valitettavasti se on myös yksi vaikeimmin valittavista. ConsumerHelp.guide kysyi kuuluisilta viulisteilta (Estella Elisheva, Tasmin Little, Sophie Armstrong, Jenny Oaks Baker, Damien Escobar, Una Palliser, Anastasios Mavroudis, Justerini Brooks, Lindsey Stirling, Sarah Charness, Ariella Zeitlin-Hoffman, Deni Bonet, Hannah Kirby, Rohan Roy, Asher Laub, Judy Kang, Anne Harris, Rob Landes, Philippe Quint, Dr. David Wallace, Val Vigoda, Elena Thompson), mikä heidän huippuvalintansa heidän taitoihinsa ja kokemuksiinsa perustuen oli, ja miksi.
Vain 12-vuotias Estella Elisheva on kysytty viulisti. Nuoresta iästään huolimatta hän löytää inspiraatiota klassisesta musiikista ja taiteilijoista. Hän antaa konsertteja kaikkialla Pohjoismaissa ja hänen on katsottu olevan yksi ikäluokkansa lahjakkaimmista muusikoista. Voit katsoa hänen kotisivuaan estellaelisheva.com tai tilata hänen YouTube-kanavansa.
”Olen hyvin nuori ja minulla ei ole vielä paljon kokemusta eri viuluista. Itse käytän Magginin kopiota, mutta Lance Armstrong on kerran sanonut: Ei ole kyse polkupyörästä. Minä sanon teille saman: ei ole kyse viulusta – tärkeintä on tunne, rakkaus musiikkiin ja asenne. Mielestäni suurten viulistien kanssa on sama – he voivat soittaa helppoa lasten musiikkia, mutta kuulet ja tunne eron ja huomaat heti heidän suuruutensa.
Haluaisin ehdottomasti kokeilla testata erilaisia viuluja tulevaisuudessa ja pidellä kuuluisaa Stradivariusta ja muita mestariteoksia. Mutta juuri nyt keskityn harjoitteluun ja soittamiseen niin hyvin kuin osaan. Teen yhteistyötä nykyisen viuluni kanssa, olemme ystäviä ja tuemme toisiamme – jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Minulla ei ole huonoa sanottavaa nykyisestä viulustani. Ei ole mahdollista soittaa, jos ei pidä ”kumppanistaan”, ja sellainen viulu minulle on. Ajattelen vaativammista viuluista sitten, kun siihen tulee tarvetta.”
OHMYGOSSIP – Viime viikonloppu oli minulle erittäin tunnepitoinen. Juhannuksena sain surullisen uutisen, jonka mukaan yksi ystävättäreni, rakas Maily Luberg, on kuollut. Maily (35) kamppaili akuuttia leukemiaa (verisyöpää) vastaan yli kolme vuotta, välillä olimme jopa varmat siitä, että hän on parantunut syövästä, mutta valitettavasti ankara sairaus tuli takaisin. Vielä huhtikuussa oli toivoa, että löytyy hoito. Yhdessä syöpähoitosäätiön ”Kingitud elu” (suomeksi lahjoitettu elämä) kanssa hän sai kokoon riittävän summankin tukeakseen kallista hoitoa, mutta valitettavasti lääkkeet eivät enää auttaneet.
Minä tunsin Mailyn yli kymmenen vuoden ajan. Kun lapseni olivat pieniä, hän oli meillä kotiapulaisena – auttoi lapsenhoidossa ja puutarhapuuhissa. Maily oli maalta (Taeblasta) peräisin ja ahkera, taitava, hyväntahtoinen ja rehellinen. Aina ystävällinen ja avulias. Ystävystyimme nopeasti ja meistä tuli myös perheystävät. Sittemmin hän teki nopeasti uraa ravitsemusyrityksessä – aloitti kassasta, mutta kohosi jo vuodessa myymälänjohtajaksi. Juuri ennen kuolemaa hänen yksi haaveensa toteutui – aivan oma koti (oma talo).
Myönteisemmistä asioista puhuen, Mailylla oli ihana avioliitto – hänen miehensä Marek ilmoitti hänelle jo 4-vuotiaana, että ottaa hänet puolisokseen, ja niin tapahtuikin. Heillä oli koko elämän kestänyt ystävyys ja rakkaus. Kymmenen vuoden aikana tuli istutuksi useat kerrat kahvikupin ääressä ja puhuttua ihmisistä avomielisesti, mutta koskaan hänellä ei ollut mitään pahaa sanottavaa omasta miehestään. Uskon, että Maily ja Marek kokivat yhdessäolonsa aikana enemmän rakkautta kuin pääosa ihmisistä 70 vuoden yhteiselon aikana.
On uskomattoman masentavaa mennä niin nuoren henkilön hautajaisiin. Se on täysin luonnonvastaista. Sanon rehellisesti, etten vieläkään pysty käsittämään, ettei häntä enää ole. Olit rakas! Lepää rauhassa, rakas Maily.
Alempana Mailysta joitakin kuvia, jotka on otettu yhteisellä Kreikan matkalla.
OHMYGOSSIP – Kaikki kaksitoista horoskooppimerkkiä ovat erilaisia ja näin sekä luonteeltaan että elämännäkemykseltään – joku pitää tärkeimpänä uraa, joku perhettä ja joku taas suosii elämänsä läpi kulkemista ilman velvollisuuksia. Kun puhutaan merkkien luonteista, niin mikä niistä on kaksinaamaisin eli kaikkein epärehellisin?
Selviää että sellaisia ovat kaksosten merkin alla syntyneet ihmiset. Kaksoset ei ole luonteeltaan huono ihminen, hän haluaa kyllä hyvää, mutta se ei aina onnistu ja usein hän puhuu ennen kuin ajattelee, ja tästä ongelmat saavatkin alkunsa.
Kaksoset rakastavat selän takana puhumista ja tekevät sitä ilman minkäänlaista syyllisyyden tunnetta – se kuitenkin merkitsee sitä, että kun hän sinun seurassasi ollessaan puhuu muista selän takana pahaa, toisten seurassa ollessaan hän puhuu sinusta pahaa.
Valehtelu on hänelle erittäin helppoa ja hän tekee sitä niin usein, ettei itsekään ymmärrä, että on juuri valehdellut, mutta taaskin tulee muistaa, että hän ei tee sitä koskaan pahuuttaan.
NordenBladet – Virolaisneitonen Marleen Marnot on ilmeisesti ensimmäinen virolainen, joka on saanut työtä maailmankuulussa Diorin muotitalossa. Lontoon uliopistossa designin alalta loppututkinnon suorittanut tyttö on muun muassa pukenut brittiläisen monarkian nuorimmat tenavat. Marnot on liittymässä Diorin muotitaloon aluksi vuoden pituiseksi jaksoksi. Muotitaloon hän pääsi omien sanojensa mukaan sitkeän työn ja vahvan portfolion ansiosta, kirjoittaa sanomalehti Õhtuleht.
”Olen jatkuvasti työskennellyt kolme vuotta yliopiston ohella designin alalla ja rakentanut sinä aikana itselleni kunnollisen portfolion, viime vuonna olin esimerkiksi tekemisissä kuningasperheen kanssa”, neitonen kertoo.
Britannian kuningasperheen nuorempien tyylikkäästä ulkonäöstä Pippa Middletonin häissä huolehti samoin Marleen. Hän oli harjoittelemassa yrityksessä Pepa & Company, joka on tunnettu kuninkaallisten lasten vaatettaja. Marleenin yksi päätehtävistä oli tyylitellä kokoelma ”Celebration”, jota kuninkaalliset lapsoset häissä käyttivät.
Viime vuoden kesällä hänelle tarjottiin harjoittelupaikkaa myös maailman tunnetuimmassa muotitalossa Vogue, mutta hän päätti kieltäytyä tästä tarjouksesta. ”Silloin minun tärkein motivaationi oli oppia mahdollisimman paljon erilaisia aspekteja koko brändistä, jonka vuoksi suuntauduin mieluummin pienempiin brändeihin, joissa sain enemmän osallistua erilaisiin rooleihin” hän perustelee valintaansa.
OHMYGOSSIP – Voimakas rajaus ei imartele pieniä silmiä samalla tavalla kuin suurempia, mutta pienisilmäisille on omat kikkansa, joilla viedä vaikutelmaa toivottuun suuntaan. Mac Cosmeticsin meikkitaiteilija neuvoo Byrdie -sivustolla kokeilemaan seuraavaa.
1. Käytä nudevärejä – Muista, ettei rajausväriä tarvitse aina käyttää nimenomaan rajaamiseen. Esimerkiksi ihonvärinen kynä silmän sisäluomella avaa silmiä ja saa ne näyttämään suuremmilta.
2. Häivytä rajausta – Vältä tarkkaan vedettyä linjaa. Erityisesti pienille silmille sopii häivytys. Kun rajaat silmän sisäluomen, lisää väriä hieman myös silmän ulkonurkkiin.
3. Rajaa pehmeästi – Tee rajaus pehmeällä kädellä. Nestemäisillä rajausväreillä tulos voi näyttää kovalta ja saada silmät näyttämään todellisuutta pienemmiltä. Pehmeämmän kädenjäljen voi saada luomivärillä.
