Täysistunnon lähetekeskustelussa torstaina 12. syyskuuta oli käsittelyssä historian ensimmäinen ilmastolain mukainen vuosikertomus (K 17/2019 vp).
Ilmastolain mukaan valtioneuvosto toimittaa kerran vuodessa ilmastovuosikertomuksen eduskuntaan. Ympäristöministeriön laatimassa Ilmastovuosikertomuksessa seurataan keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) toteutumista. Tämä tarkoittaa erityisesti taakanjakosektorin päästökehityksen (päästökaupan ulkopuoliset sektorit) seurantaa suhteessa KAISU:ssa asetettuihin päästövähennystavoitteisiin. Vuosikertomuksessa tarkastellaan myös sektorikohtaista päästökehitystä. Joka toinen vuosi Ilmastovuosikertomukseen sisältyy myös kartoitus keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman mukaisesti käyttöön otetuista politiikkatoimista ja lisäksi joka neljäs vuosi arvio sopeutumissuunnitelman toimeenpanotilanteesta. Ensimmäiseen ilmastovuosikertomukseen sisältyvät kaikki yllä mainitut osa-alueet.
Ilmastovuosikertomuksessa tarkastellaan sekä jaksolle 2013–2020 että jaksolle 2021–2030 asetetun päästövähennysvelvoitteen saavuttamista. Velvoitteet perustuvat EU-tasolla sovittuihin jäsenmaakohtaisiin tavoitteisiin. Tällä hetkellä vaikuttaa todennäköiseltä, että saavutetaan jaksolle 2013–2020 asetettu vähennysvelvoite. Ilmastovuosikertomuksessa todetaan, että ilmastonmuutokseen sopeutumista on tarpeen vahvistaa ilmastonmuutoksen aiheuttamien riskien hallitsemiseksi.
Lähetekeskustelun jälkeen asia lähetettiin ympäristövaliokuntaan, jolle liikenne- ja viestintävaliokunnan, maa- ja metsätalousvaliokunnan ja talousvaliokunnan on annettava lausunto.
Ilmastokertomusta koskeva ympäristövaliokunnan sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan avoin kokous järjestetään tiistaina 17. syyskuuta klo 10-12. Avointa kokousta voi seurata suorana verkkolähetyksenä osoitteessa https://verkkolahetys.eduskunta.fi
Oppositio kysyi torstaina 12. syyskuuta kyselytunnilla hallituksen tavoitteesta tuoda vanhustenhoidon hoitajamitoitusta koskeva esitys eduskuntaan. Hoitajamitoitukseen liittyen oppositio kysyi esityksen aikataulusta, lain voimaantulosta sekä hoitajamitoituksen toteutuksen edellyttämästä rahoituksesta. Ensimmäisen kysymyksen aiheesta esitti Minna Reijonen (ps.), joka kysyi hoitajamitoituksesta sekä vanhusten hoivapalvelujen ja ympärivuorokautisen hoivan toteutumisesta.
Hallituksesta pääministeri Antti Rinne (sd.) sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoivat eduskunnalle, että esitys lakisääteisestä hoitajamitoituksesta annetaan eduskunnalle ennen joulua. Kiuru lisäsi tämän osalta, että esimerkiksi tukipalvelujen ja hoitotyön eriyttämistä koskevia tarkennuksia tulee vielä selvittää. Asiantuntijatyön ja selvitystyön esitykseen liittyen on määrä valmistua syyskuun loppuun mennessä.
Hoitotakuuseen liittyen suullisella kyselytunnilla esillä olivat myös työvoimansaannin turvaaminen hoitotyössä sekä vanhuspalveluiden kokonaisvaltainen laadun kehittäminen. Hoitajamitoituksen toteutumisen on arvioitu edellyttävän noin 4000 uuden hoitajan palkkaamista hoivatyöhön.
Suullisen kyselytunnin muita aiheita olivat mielenterveyspalvelujen tilanne ja terapiatakuu sekä ruokahävikki.
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) vuosikertomus on luovutettu eduskunnalle. Kertomuksen otti vastaan varapuhemies Tuula Haatainen. Tarkastusviraston puolesta kertomuksen luovuttivat pääjohtaja Tytti Yli-Viikari sekä vuosikertomuksen esittelijä Marko Männikkö.
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) esittelee vuosikertomuksessa eduskunnalle keskeisimmät havaintonsa valtion taloudenhoidosta ja hallinnosta. Erityisesti VTV nostaa esiin valtion omaisuuden vastuullisen hallinnan. Lisäksi tarkastusvirasto painottaa pitkän aikavälin strategisia tavoitteita.
YK:n yleiskokous on julistanut syyskuun 15. päivän kansainväliseksi demokratiapäiväksi vuonna 2007 muistuttamaan maailman päättäjiä ja jokaista yksittäistä ihmistä demokratian tärkeydestä. Omaltani osaltani ajattelen, että muistutus on juuri se, mitä nyt tarvitsemme. Jotkut teistä saattavat vielä muistaa erään saksalaisen yhtyeen laulun vuodelta 1991, muutoksen tuulista. Tuo kyseinen yhtye oli nimeltään Scorpions ja laulu oli ”Wind of Change”. Nämä muutoksen tuulet kaatoivat lopulta Berliinin muurin ja vastakkainasettelun 30 vuotta sitten vuonna 1989 siivittäen meidät toivon ja optimismin aikakauteen. Liberaalin demokratian voittokulku näytti tuolloin pysäyttämättömältä.
Nyt valitettavasti nuo muutokset tuulet ovat laantuneet ja demokraattinen kehitys on ainakin joissakin maissa kääntynyt päälaelleen. Voidaankin sanoa, että demokratia on monin paikoin uhattuna. Freedom Housen mukaan vapaus maailmassa on laskenut kolmenatoista peräkkäisenä vuonna. Poliittiset oikeudet ja kansalaisten perusoikeudet ovat laskeneet tasaisesti. Viime vuosituhannen lopun ja 2000-luvun alun positiivisen kehityksen jälkeen suunta on muuttunut. Negatiivista kehitystä on myös tapahtunut kaikilla mantereilla. Maailman maista luokitellaan tällä hetkellä vapaiksi 44 prosenttia. Loput maista ovat joko osittain vapaita tai Ei vapaita.
Parhaiten taloudellisesti menestyvät ne yhteiskunnat, joiden valtiosääntö antaa ihmisille suurimman vapauden osallistua poliittiseen päätöksentekoon. Demokraattinen valtiosääntö on siis taloudellisestikin järkevä, mutta se on myös eettisesti oikein. Demokratia tuokin selvimmin esille ihmisten arvot ja tavoitteet. Kunnioittaessamme demokratiaa kunnioitamme samalla jokaisen ihmisen oikeutta toimia itsensä ja yhteiskuntansa parhaaksi.
Täällä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa olemme tottuneet nauttimaan vahvoista demokraattisista instituutioista, kuten vapaista vaaleista, sanan- ja ilmaisun vapaudesta sekä vapaasta lehdistöstä. Nämä periaatteet lyötiin lukkoon Suomessa viimeistään silloin, kun valtionhoitaja Mannerheim vahvisti hallitusmuotomme hieman yli sata vuotta sitten.
Suomalaisen yhteiskunnan menestystarinan tärkeimmät sanat lausuttiin hallitusmuodossa, joka oli voimassa aina vuoden 2000 perustuslakiin saakka. Me suomalaiset olemme tulleet tunnetuiksi siitä, että naiset saivat jo varhain maassamme äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Samanlaisia edelläkävijöitä olimme myös parlamentarismin muotoilijoina. Hallitusmuoto oli eräs maailman ensimmäisistä kirjoitetuista valtiosäännöistä, jossa vahvistettiin parlamentarismin periaate eli ministerien vastuunalaisuus eduskunnalle.
Olemme myös tottuneet siihen, että vaikka demokratian pääperiaatteena onkin enemmistöperiaate, liittyy siihen myös vahvasti vähemmistön oikeuksien turvaaminen. Uskonkin vakaasti, että oikeudenmukainen yhteiskunta, joka takaa kaikkien yhdenvertaisen kohtelun luo myös perustan kestävälle yhteiskuntarauhalle. Tältä pohjalta on myös luontevaa välittää rauhan sanomaa kansainvälisesti.
Aina välillä demokratian sääntöjä on yritetty rikkoa, mutta siitä ei koskaan ole syntynyt mitään hyvää. Demokratian eteen on tehtävä töitä päivittäin – niin täällä eduskunnassa kuin yhteiskunnissa laajemminkin.
Oman haasteensa demokratiakehitykselle tuo sosiaalinen media ja tiedon keräämisen ja analysoinnin mullistuminen. Kuulemme lähes päivittäin uutisia hybridivaikuttamisesta ja valeuutisista, joiden tarkoitus on hämärtää käsitystä siitä, mikä on totta ja mikä muunneltua totuutta, valhetta.
Haluankin korostaa kestävän demokratian ja sivistyksen kohtalonyhteyttä. Voimme sanoa, että suurinta sivistystä on se, että ne ihmiset, joille on annettu eniten, ymmärtävät sen, että heiltä myös vaaditaan eniten. Samalla sivistys on ennen kaikkea kykyä ymmärtää omia tekojaan ja niiden seurauksia sekä ympäristöön että muihin ihmisiin. Koulutus ja kasvatus ovat tämän sivistyksen kivijalkoja. Ilman niitä harvalla on kykyä vaikuttaa meitä ympäröivään todellisuuteen. Ilman sivistystä harva erottaa totuuden valheesta. Sivistys on siten toimivan demokratian välttämätön edellytys. Sivistyksen merkitys korostuu yhtälailla perinteisissä vahvoissa demokratioissa kuin uusissa nousevissa demokratioissa.
Demokratialla on tulevaisuudessakin paikkansa kiistattomana kansan tahdon välittäjänä ja julkisen vallankäytön oikeutettuna kanavana – rauhan takuumiehenä. Tätä mieltä oli varmasti myös suomalaisen sivistyksen isä J.V Snellman, joka totesi, ettei Suomi voita mitään väkivallalla, sivistyksen voima on sen ainoa pelastus. Snellmanin sanat pätevät yhtälailla Suomeen kuin kaikkiin muihinkin demokratioihin.
Täysistunnon lähetekeskustelussa oli keskiviikkona 11. syyskuuta käsittelyssä kansalaisaloite, jossa esitetään tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämistä. Kansalaisaloitteen on allekirjoittanut yhteensä 61 266 henkilöä.
Aloitteessa ehdotetaan lainvalmisteluun ryhtymistä tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltämiseksi. Lain tulee kattaa kaikenikäiset tytöt ja naiset. Silpominen on tällä hetkellä Suomessa rikoslain vastaista, mutta aloitteessa ehdotetaan silpomisen kieltävää omaa lakia, joka kattaa myös ulkomailla tehdyt silpomiset.
Tyttöjen sukuelinten silpominen täyttää Suomen rikoslain mukaan pahoinpitelyn ja törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkit. Aloitteessa painotetaan, että silpomisen kieltävä erillislaki kuitenkin vahvistaisi viestiä siitä, että käytäntöä ei virallisesti hyväksytä Suomessa ja toimisi selkeämpänä työkaluna niille tahoille, jotka tekevät ehkäisevää työtä ja toimisi ajurina asennemuutostyölle. Erillislaki toimisi tukena esimerkiksi terveydenhoitohenkilökunnalle ja madaltaisi kynnystä ottaa silpominen puheeksi hyvissä ajoin. Vanhemmat eivät myöskään välttämättä pidä silpomista lapseen kohdistuvana väkivaltana ja siksi nykymalli ei riitä. Suomen sitoutuminen kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, sekä YK:n uudet kestävän kehityksen tavoitteet vaativat Suomea tarttumaan tähän ongelmaan ja lopettamaan silpomisen kaikissa sen muodoissa.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa naisten sukuelinten silpomista ei ole kielletty erillislailla. Tyttöjen silpomiselle ei ole terveydellisiä perusteluja ja toimenpiteen seuraukset ovat vakavia. Tämä oli myös näkökohta, joka korostui kansanedustajien puheenvuoroissa lähetekeskustelussa. Samoin puheenvuoroissa korostuivat ilmaisut teosta pahoinpitelynä, ihmisoikeusloukkauksena sekä naisiin kohdistuvana väkivallantekona.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoi, että ”keskustelemme tänään erittäin, erittäin tärkeästä ja vakavasta asiasta. Tyttöjen silpomisessa on kyse tyttöjen terveyttä ja hyvinvointia vahingoittavista hyvin, hyvin vakavista rikoksista. Silpominen aiheuttaa sen uhreille, tytöille ja naisille, sekä fyysistä että henkistä kärsimystä. Jokainen tyttöjen silpomistapaus on yksi liikaa. Näitä vastenmielisiä tekoja ei voi hyväksyä, ei koskaan eikä mistään syystä.”
Kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr.) painotti, että ”on todella tärkeää, että etsimme ne vaikuttavimmat keinot suojella niitä tyttöjä, joiden koskemattomuus on silpomisen takia uhattuna. Lainsäädännöllisten tarpeiden arvioimisen lisäksi on aivan olennaista varmistaa, että eri alojen ammattilaisilla on valmiudet puuttua asiaan ja tietoa siitä, miten tätä sukuelinten silpomista voidaan myöskin ennalta ehkäistä.”
Kansanedustaja Ben Zyskowicz totesi, että ”itse näen, että tällainen erillinen laki asiasta olisi tärkeä ennen kaikkea signaalina ja viestinä siitä, miten kiellettynä ja torjuttavana tätä Suomessa pidetään, vaikka nykyinenkin rikoslaki luonnollisesti kattaa tällaisen toiminnan. Uskon, että asiasta tiedottaminen sinne, minne tietoa halutaan levittää, olisi myös helpompaa, jos tästä säädettäisiin erillisellä lainsäädännöllä.”
Täysistunnossa kansanedustajat käyttivät yhteensä 46 puheenvuoroa ja lähetekeskustelun jälkeen asia lähetettiin lakivaliokuntaan.
Ensimmäinen ilmastolain mukainen vuosikertomus on annettu eduskunnalle. Maa- ja metsätalousvaliokunta ja ympäristövaliokunta järjestävät aiheeseen liittyvän julkisen kuulemisen 17.9. klo 10-12.
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta tutustuu kaksipäiväisellä matkalla Saksan sekä Berliinin liikenteen ajankohtaisiin kysymyksiin ja kehityshankkeisiin. Valiokunta tapaa liittopäivien liikennevaliokunnan varapuheenjohtaja Daniela Kluckertin sekä muita valiokunnan jäseniä. Berliinin liikennelaitoksella aiheina ovat muun muassa MAAS (liikkuminen palveluna) sekä Berliinin joukkoliikenteen kehitys.
Matkalle osallistuvat valiokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.), varapuheenjohtaja Ari Torniainen (kesk.) sekä valiokunnan jäsenet Pekka Aittakumpu (kesk.), Sandra Bergqvist (r.), Seppo Eskelinen (sd.), Janne Heikkinen (kok.), Juho Kautto (vas.), Jouni Kotiaho (ps.), Johan Kvarnström (sd.), Joonas Könttä (kesk.) Sheikki Laakso (ps.), Matias Marttinen (kok.), Jenni Pitko (vihr.), Mirka Soinikoski (vihr.), Ano Turtiainen (ps.) ja Paula Werning (sd.). Valiokunnasta matkalle osallistuvat lisäksi valiokuntaneuvokset Mika Boedeker ja Juha Perttula, valiokuntakanslian sihteeri Tiikka Suhonen sekä valiokunta-avustaja Ilkka Turula.
Arvoisa tasavallan presidentti, hyvät kansanedustajat ja kutsuvieraat
Ärade republikens president, bästa riksdagsledamöter och inbjudna gäster
Tämän juhlatilaisuuden aiheena on valta.
Hallitusmuodon hyväksymisen kautta sata vuotta sitten tehtiin kaksi tärkeää päätöstä.
Valitsimme hallitusmuodoksi tasavallan perinnöllisen monarkian sijasta.
Ja toiseksi suuntauduimme selkeästi parlamentarismiin presidenttivaltaisen järjestelmän sijasta.
Meillä valta on kansan vaaleissa antamana eduskunnalla, jonka luottamusta hallituksen on nautittava. Valta on perimmältään aina tässä salissa.
Ämnet för dagens jubileum är makt.
När regeringsformen godkändes för hundra år sedan fattades två viktiga beslut.
För det första valde vi republik som statsskick i stället för arvsmonarki.
För det andra gick vi klart in för parlamentarism i stället för ett presidentdominerat system.
Det är den folkvalda riksdagen som har makten, och regeringen måste ha riksdagens förtroende. Ytterst utgår makten alltid från den här salen.
Tasavallan presidentille annettiin sata vuotta sitten nykyistä enemmän valtaa, ja presidentin asema järjestelmässämme on edelleen keskeinen. Perustuslaissa osoitettujen valtaoikeuksien lisäksi presidentillä on onnistuessaan arvovaltaa paitsi kansallisesti myös suhteissamme ulos. Tätä määrittämätöntä vaikuttamisen pääomaa on toivottavasti olemassa, jos joskus ajautuisimme tilanteeseen, jossa muu vallankäyttö on työssään epäonnistunut.
Järjestelmä on sadan vuoden kuluessa kehittynyt. Parlamentarismia on harkitusti syvennetty sekä perustuslain pykälillä, että käytännön kautta. Nyttemmin on tavallista, että sama hallituskoostumus, tai ainakin sen runko, toimii kokonaisen vaalikauden.
Sadan vuoden aikana valtaa on myös siirretty. Asukkaiden omaa itsehallintoa edustavat kunnat käyttävät keskeistä yhteiskunnallista valtaa. Viranomaisilla on lakiin pohjautuvaa päätösvaltaa. Lisäksi valtaa on harkitusti sopimuksin siirretty kansainväliselle tasolle niissä asioissa, joissa eduskunta on katsonut kansainvälisen yhteistyön tuovan paremmin halutun lopputuloksen kuin pelkkänä kansallisvaltiona toimiminen. Kansainvälisistä sopimuksista tärkeitä ovat mm. Euroopan unionin perussopimus ja Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja.
Kansallisvaltio muodostaa kuitenkin vallan ytimen ja sillä on halutessaan mahdollisuus palauttaa valta instituutioilleen sekä kunnilta, viranomaisilta että kansainvälisiltä sopimuksilta.
Under de gångna hundra åren har det också skett vissa maktförskjutningar. Kommunerna, som företräder invånarnas självstyrelse, utövar i hög grad samhällelig makt. Med stöd av lag har myndigheterna makt att besluta i många frågor. Dessutom har befogenheter efter noggranna överväganden genom avtal överförts till ett internationellt plan i frågor där riksdagen ansett att det önskade resultatet lättare kan nås genom internationellt samarbete än genom enbart nationella åtgärder. Bland de viktiga internationella fördragen kan nämnas bland annat fördraget om Europeiska unionen och stadgan för Förenta nationerna.
Maktens kärna ligger likväl hos nationalstaten som, om den så önskar, har möjlighet att återta makt från kommuner, myndigheter och internationella organ till sina egna institutioner.
Vallankäyttö on siis asteittain hajautunut. Vaikka hajauttaminen on ollut järkevää, on sen seurauksena monien kansalaisten vaikea hahmottaa, missä valta on. Tällä on kielteinen vaikutus tuntemukseen vallankäytön oikeutuksesta.
Hallitusmuodon keskeinen idea on kestänyt aikaa hyvin. Suurin juhlan aihe on mielestäni se, että suomalaiset ovat halunneet pitää kiinni demokratiastamme ja oikeusvaltioperiaatteista läpi koko kuohuneen 1900-luvun. Oikeusvaltio oli arvossaan jopa rintamalla. Kaiken vallankäytön on pitänyt perustua lakiin ja rikkeet on käsiteltävä itsenäisellä tuomioistuinvallalla, johon poliitikot eivät sekaannu etukäteen eivätkä jälkikäteen. Tämän periaatteeen johdonmukainen noudattaminen on meidän poliitikkojen vastuulla.
Järjestelmämme ydin on edustuksellisuudessa. Kansalaiset valitsevat edustajansa, valtuutettunsa ja
Euroopan parlamentin jäsenensä. Näillä kaikilla on imperatiivinen mandaattinsa eli he ovat kautensa ajan oman harkintansa herroja ja rouvia. Kansalaiset luottavat heidän harkintakykyynsä ja yhteistoimintakykyynsä kaikissa niissä sadoissa asioissa, jotka tulevat päätettäväksi. Tätä järjestelmämme perustaa haastaa kuitenkin kehitys, jossa yhä suurempi osa kansalaisista pitää äänestyspäätöksensä tärkeimpänä perusteena yksittäistä asiaa.
Kokonaisvastuun ja siihen sisältyvän kompromissitarpeen sijasta yksittäiset asiat ja niihin usein kytkeytyvät mielikuvat ovat hallitsemassa poliittista keskustelua. Tässä näen rakenteellisen riskin legitimiteetin näkökulmasta. Jos valintaperuste vaaleissa ja päätöksenteon todellisuus ajautuvat kauas toisistaan, syntyy helposti turhautumista poliittista järjestelmää kohtaan. Miten siis kyetään yhdistämään edustuksellisuuden idea ihmisten voimakkaaseen haluun vaikuttaa yksittäisiin asioihin suoraan ohi edustuksellisuuden periaatteen?
Toinen haaste hallitusmuodollemme sisältyy tarpeeseen harjoittaa enenevässä määrin kansainvälistä yhteistyötä. Valtaa kansainvälisille järjestöille siirretään vain eduskunnan ratifiointipäätösten kautta. Monet kansalaiset kuitenkin kokevat, että valtaa on siirretty pysyvästi ulottumattomiin ja monet pelkäävät, että käynnissä on itsestään tapahtuva omalakinen vallan siirtyminen. Tätä tuntemusta ei pidä vähätellä.
Pidänkin hyvänä, että pääministeri ja hallitus EU:n komission puheenjohtajaa valittaessa pitivät kiinni Eurooppa neuvoston eli jäsenmaiden päätösvallasta asiassa. Myös Euroopan parlamentissa on tendenssi kasvattaa valtaa käytäntöjen kautta. On tärkeää, että vallanjako unionin jäsenmaiden ja sen instituutioiden välillä on selkeä ja sitä voidaan muuttaa vain valtioiden keskinäisellä sopimuksella, joka aina edellyttää kansallisten parlamenttien hyväksymispäätöksiä. Vallan liuittaminen ilman sopimusmuutoksia ei sovi.
Därför välkomnar jag att statsministern och regeringen håller fast vid att det är Europeiska rådet, det vill säga medlemsstaterna, som ska utse kommissionens ordförande. Också Europaparlamentet tenderar att utöka sin makt genom praxis. Det är viktigt att maktfördelningen mellan unionens medlemsstater och dess institutioner är klar och tydlig, och att den kan ändras endast genom inbördes avtal mellan staterna. Ett sådant avtal måste alltid godkännas av de nationella parlamenten. Däremot måste vi undvika maktförskjutningar som inte grundar sig på avtal.
Kolmas haaste, jonka nostan esille, liittyy turvallisuuteen. Turvallisuuden takaaminen on ollut vuosituhansien ajan valtion tehtävä – siitä kansalaiset ovat olleet valmiita maksamaan sekä taloudellisesti että rajaamalla omia oikeuksiaan kollektiivin eduksi. Perinteisesti turvallisuus on jaettu ulkoiseksi ja sisäiseksi turvallisuudeksi, jossa ulkoinen turvallisuus on lisäksi monissa maissa valtion päämiehen valtapiirissä. Nykykehityksessä jako ulkoiseen ja sisäiseen turvallisuuteen ei tarjoa riittävää lähestymistapaa. Eri turvallisuusviranomaisten ja koko poliittisen johdon keskinäistä yhteistyötä on kehitettävä arvioimalla asiaa turvallisuuden eikä sadan vuoden perinteen perusteella.
Ja neljäs haaste liittyy kykyymme tuottaa valitsemallamme järjestelmällä hyvinvointia kansalaisille.
Eräs kiinalainen professori luonnehti kerran, että siinä missä länsimaissa päätöksenteon oikeutus syntyy vaaleista, Kiinassa se syntyy performanssista, eli tuloksesta.
Koen, että yli sadan vuoden aikana länsimaissa kansalaisille ja yritystoiminnalle luotu vapaus ja mahdollisuus sivistyksen kehittymiseen on luonut innovaatioita ja kilpailun kautta taloudellista voittavaa tehokkuutta. Tämä malli on nyt haastettu. Joillakin autoratiivisilla yhteiskunnilla on kyky kohdistaa resursseja, investoida uusiin asioihin ja toimeenpanna muutoksia nopeasti. Tämä on muuttanut kilpailuasetelmia selvästi eikä ole itsestään selvää, että oma järjestelmämme on voittava. Demokratia haastetaan usein silloin, kun tyytymättömyys kasvaa. Tähän voidaan hetkellisesti vastata protektionismilla, mutta se on lähinnä itsensä pettämistä ja silmien sulkemista siltä, että uudistuksia pitää tehdä.
Demokratian onkin kyettävä oloissaan uudistamaan yhteiskuntaa tavalla, joka tuottaa kaivattua hyvinvointia ja turvallisuuden tunnetta. Demokratiankin on tuotettava tuloksia. Siinä vaiheessa kun demokratiassa koetaan päätehtävänä olevan entisen ja saavutetun turvaaminen, kannattaa sytyttää varoitusvalot. Suomi syntyi demokraattiseksi tasavallaksi pitkälti sen ansiosta, että Euroopassa kuninkaiden ja keisareiden vallan keskeinen pyrkimys oli pitää vanhat olot muuttumattomina. Se ei enää vastannut vapautta kaivanneiden ihmisten odotuksiin. Hallitusmuotomme oli vastaus tähän kehitykseen. Pidetään tämä perusasenne elossa tästä eteenkin päin.
On suuri ilo ja kunnia juhlistaa Suomen hallitusmuodon satavuotista taivalta eduskunnassa, tasavaltamme ja demokratiamme tärkeimmässä paikassa.
Noin kilometrin metrin päässä tästä paikasta kulkee katu, jota pitkin kulkiessaan ei välttämättä tule mieleen sen yhteys suomalaisen oikeusvaltion ja perustuslakimme kehittymiseen.
Leo Mechelin, jonka mukaan kyseinen katu on nimetty, ehti kuolla kolme vuotta ennen Suomen itsenäistymistä, mutta hän oli työllään luomassa perusteita tasavaltaiselle hallitusmuodollemme. Mechelin ei ole yhtä tunnettu kuin hänen elinaikanaan tai kuin hänen ansionsa antaisivat odottaa.
Eino Leino kirjoitti Mechelinin hautajaisia varten runon nimeltään Kansalaisseppel, jossa sanotaan:
“Pystynä kulki hän: tiensä ja määränsä tiesi,
kaiutti kansansa oikeutta kuin jalopeura;
kunnian soi hälle ystävä kuin vihamiesi,
kolme miljoonaa oli sankarin seura.”
Leino kuvaa Mechelinin merkitystä aikalaisilleen, itsenäisestä ja vapaasta maasta unelmoinneille ihmisille. Runossa vuodelta 1914 suomalaiset kuvataan vielä sorretuksi kansaksi ja Mechelin sen päämieheksi.
Mechelin jätti jälkeensä elävän perinnön, joka viitoitti Suomea kohti vapaata ja demokraattista oikeusvaltiota.
Minulla on ilo kertoa, että valtiovalta osallistuu Mechelinin koottujen teosten julkaisuun, minkä myötä tietoisuus demokratiamme, oikeusvaltiomme ja hallitusmuotomme yhdestä pioneerista toivottavasti lisääntyy.
Arvoisa puhemies,
matka länsimaiseksi oikeusvaltioksi on ollut huomattavasti pidempi kuin Mechelinkadulta Arkadianmäelle.
On kiittäminen viimeisen sadan vuoden ajan tässä salissa työskennelleitä, että Suomen hallitusmuoto ei jäänyt niin sanotuksi savolaiseksi projektiksi – siis aloittamista vaille valmiiksi.
Juuri käytännön soveltamiseen vaadittiin valtavasti rohkeutta.
Rohkeutta puolustaa demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia.
Rohkeutta torjua demokratiaamme uhanneet voimat.
Puhumme täysin syystä kiitollisuudella ja ylpeydellä sotiemme veteraaneista, jotka varmistivat Suomen itsenäisyyden rintamalla ja kotirintamalla. Olemme heille paljosta kiitollisia.
Samalla olemme kiitollisia myös suomalaisen demokratian veteraaneille, jotka puolustivat oikeusvaltiota ja jokaisen ihmisen oikeutta toimia tasavertaisena kansalaisena — osallistua, vaikuttaa ja äänestää.
Kiitollisia niille, jotka muovasivat ja mahdollistivat tänään juhlittavan hallitusmuodon.
Arvoisa puhemies!
Edistyksellinen hallitusmuotomme on mahdollistanut meille paljon.
Jatkuvan demokratiakehityksen.
Järjestelmällisen kansalais- ja ihmisoikeuksien parantamisen.
Länsimaisen oikeusvaltion, joka suojelee yksilöä sekä takaa ihmisten vapauden.
Hyvinvointivaltion, jonka ideana on aina ollut, että kenenkään ei tarvitse pelätä epäonnistumista ja että epäonnistuminen ei poista mahdollisuutta onnistua uudestaan.
Yhteiskunnan, joka on maailman turvallisimpia täällä asuville ihmisille.
Näistä saavutuksista on syytä olla kovin ylpeä. Ylpeä – ja kuitenkin samalla muistaa, että mikään ei ole tullut itsestään.
Jo aiemmin saavutettu yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli edistyksellisen ajattelun suurimpia saavutuksia ja toimi keskeisenä välineenä sille, että suomalainen yhteiskunta saattoi kehittyä valtavin askelin.
Suomalaisten päätöksellä, varallisuudesta tai taustasta riippumatta, olemme rakentaneet Suomesta yhteiskunnan, jota ihaillaan ympäri maailmaa.
Vaikka meilläkin on omat ongelmamme ja liian monen ihmisen arki on vieläkin liian raskas, meitä pidetään maailman onnellisimpana kansana.
Moni muu yhteiskunta pitää juuri meitä esikuvana. Ehkä siksi, että emme ole koskaan jämähtäneet paikoillemme, vaan katsomme tulevaisuuteen ja pyrimme eteenpäin. Kohti reilumpaa ja parempaa yhteiskuntaa.
Ja ehkä siksikin, että suomalaisille tyypilliseen tapaan olemme saavutuksistamme itseksemme ylpeitä, emme ylpistyneitä.
Arvoisa puhemies!
Vaikka juhlistamme tänään satavuotista hallitusmuotoamme, katsomme vahvasti tulevaisuuteen.
Ja kiitos edellisten sukupolvien tekemän työn, Leo Mechelinin ja monien muiden, meidän työmme on helpompaa. Kunniakas historiamme paitsi valaisee tulevaisuuttamme, myös antaa meille neuvoja ja selkänojaa.
Esimerkkinä neuvoista toimikoon pääministeri Rafael Paasion hieno toteamus:
“Jos et ole aivan varma, miten toimia, ole aina heikomman puolella.”
Pääministeri Paasion lausahdus lienee tarkoitettu ohjeeksi poliitikoille, mutta aivan yhtä hyvin se olisi voinut olla kuvaus hallitusmuotomme tai Suomen perustuslain tarkoituksesta.
Siitä, että jokaista ihmistä ja yksilöä suojellaan. Siitä, että jokaisen ihmisen vapaus turvataan.
Arvoisa puhemies,
tasavallan presidentti,
Suomen kansan edustajat!
Olemme tottuneet Suomessa länsimaisen demokratian ja oikeusvaltion perusarvoihin. Ihmisoikeuksiin, riippumattomiin tuomioistuimiin, sanan- ja lehdistönvapauteen sekä jakamattomaan ihmisarvoon.
Mutta meidän on muistettava, että nämä asiat eivät ole koskaan olleet itsestäänselvyyksiä. Eivät vuonna 1919 eivätkä vuonna 2019.
Niitä on puolustettava jokainen päivä. Vastuu siitä on meillä.
Demokratiaa ja oikeusvaltiota vastaan yritetään hyökätä. Sellaiselle toiminnalle on oltava nollatoleranssi. Toimimme tämän mukaisesti Suomessa, Euroopassa ja kansainvälisesti.
Miksi näin?
Koska hyökkäykset demokratiaa ja oikeusvaltiota vastaan ovat ennen kaikkea hyökkäyksiä kansalaisia, ihmisiä vastaan.
Hyökkäyksiä on nähty ennenkin, mutta jokainen kerta tämä sali on tehnyt tehtävänsä ja puolustanut suomalaista demokratiaa.
Niin toimimme jatkossakin, koska se on meidän tehtävämme.
Koska tiedämme, mitä ihmisille tapahtuisi, jos oikeusvaltioperiaatteesta luovutaan.
Ei mitään hyvää.
Siksi meidän kansan äänestämien päättäjien on syytä pitää mielessämme seuraava:
Jos emme ole aivan varmoja, miten toimia, puolustakaamme aina demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta.
