NordenBladet – Keskellä Atlantin valtameren myrskyisiä virtauksia sijaitsee upea, 18 saaresta koostuva Färsaarten saaristo. Saariston yhteispinta-ala on 1.399 km². Suurin saari on Streymoy, jossa on pääkaupunki Tórshavn kauniine värikkäine taloineen. Toinen suurempi kuntakeskus (kommun) on Klaksvík.
Maastonsa omaperäisyyden ja kauneuden, eristäytyneisyytensä ja tavoittamattomuutensa vuoksi Färsaaret ovat monille haaveiden kohde, varsinkin niille matkailijoille, jotka harrastavat lintuja ja valokuvausta. Färsaarilla pysähtyy vuosittain arviolta 3,5 miljoonaa yli 300 lajia edustavaa lintua ja siksi se on todellinen lintuharrastajien paratiisi.
Mitä tulee tehdä, jotta voisi nähdä mahdollisimman paljon? Suosittelemme vuokraamaan auton. Siinä missä Lapissa teillä kulkee poroja, Färsaarilla teillä on lampaita. Niitä on kaikkialla ja muistakaa, että te olette vieraita, eivät ne. Antakaa tietä ja ajakaa hitaasti. Ennen ajoa on hyvä tietää, että tunnelien läpi ajettaessa tulee maksaa maksu (lisätietoa löydätte sivulta tunnil.fo). Joissakin paikoissa tulee myös retkeilystä maksaa, sillä nähtävyydet sijaitsevat yksityisalueella. Hinnat voivat paikoin olla hyvinkin kalliita, mutta ovat elämyksensä arvoisia (katso lähemmin tästä: hiking.fo).
Pohjoismaiden tunnuksena ovat sankat ja mystiset kuusimetsät, mutta Färsaarilta niitä ei löydä. Färsaarilla ei ole metsiä ja kaikki puut ovat istutettuja, sillä luonnollinen maaperä – paksu basaltti- ja ohut multakerros – eivät anna puille mahdollisuutta juurtua millään tavoin. Kun färsaarelaiset haluavat nähdä puita, he menevät Kunoy-saarelle Kunoy-puistoon. Puiden puuttuminen on myös syy siihen, miksi färsaarelaisilla ei ole kansansoitinta ja lähes kaikki merkittävimmän muinaiset käyttöesineet, työkalut ja koriste-esineet tuli loihtia valaan-, kalan- tai lampaanluista. Soitinten puuttumisen korvaa kuitenkin Färsaarten ketjutanssi, jota tanssitaan kaikissa kansanjuhlissa ja kokoontumisissa. Jaloilla lyötävä rytmi ja erityinen askelyhdistelmä ei ole muuttunut vuosisatoihin. Ketjutanssi onkin färsaarelaisten ”kansansoitin”.
Färsaarelaiset ovat tottuneet säästämään, käyttämään vain välttämätöntä ja tulemaan toimeen vähällä – alkaen ruuasta ja lopettaen lämmitysmateriaaliin – kaikesta on ollut vuosisatoja puutetta ja siksipä onkin yksi tunnuksista, joita paikalliset itseään koskien käyttävät ”taistelu”. Färsaarelaiset eivät kuitenkaan ole köyhiä – ”valkoista kultaa” eli lampaanvillaa heillä riittää! Lampaat antavat villan lisäksi myös maitoa ja lihaa, ja ovat antaneet saarille nimenkin – Lammassaaret.
Sää Färsaarilla on vaihteleva ja matkalaukkuun on hyvä pakata sadeviitta, lämmin villapusero, T-paita ja aurinkolasit, sillä niitä kaikkia saattaa samana päivänä tarvita ja monta kertaa! Äärettömän ankarat luonnonolot ja eristyneisyys muusta maailmasta ovat muokanneet färsaarelaisista yhtenäisen ja toisiaan kunnioittavan yhteisön. Färsaarten asukasluku on yli 48.000. Asutuksen suuren hajanaisuuden vuoksi on yhteensä 30 kuntaa.
Kuva: 2x Pexels
Hyvä tietää:
– Lähin Färsaaria asuttu paikka on Shetlandin saaret, jotka sijaitsevat 300 kilometrin päässä. Islanti sijaitsee 450 km, Norja 675 km ja Kööpenhamina 1500 km päässä. Välimatka saariston pohjoisimmasta pisteestä eteläisimpään pisteeseen on 113 kilometriä, suurin välimatka idästä länteen on 75 kilometriä. Saarten maaperä on vulkaanista, korkein piste on 882 metriä meren pinnasta, Sættaratindur, ja se sijaitsee Eysturoyn saarella.
– Noin 6 % maasta on viljeltävää, loppua käytetään 70.000 lampaan laiduntamiseen.
– Färsaarilla käytetään tanskan kruunua, mutta siellä on käytössä myös samanarvoinen erityinen Färsaarten kruunu. Färsaarilla on pankkiautomaatteja, joista voi ottaa rahaa ulos, mutta varmasti on mukavampaa, kun ensimmäisiin menoihin on raha jo ennakolta valmiiksi vaihdettuna.
– Färsaarilla on oma lippunsa, setelinsä ja passinsa. Fäärin kieli on vahvistettu viralliseksi kieleksi, mutta tanskaa voi käyttää kaikissa virallisissa asioiden hoidoissa ja opetuskielenä kouluissa on tanska.
NordenBladet – Koe Norjan luonnonihmeet kaikessa ylävyydessään ja rauhallisuudessaan. Nauti vuonoista, hengitä raikasta vuoristoilmaa ja ihastele revontulia. Norja on luonnonihmeiden maa, jonka vuonoissa vuoret ja meri kohtaavat kauniimmin kuin missään muualla maailmassa. Norjan maisemien kauneutta on mahdoton pukea sanoiksi: se on koettava. Luonnon lisäksi Norjassa kannattaa käydä tutustumassa viikinkien perintöön ja maagisen kauniisiin puukirkkoihin.
UNESCOn maailmanperintökohteena vuonot ovat perinteisen Norjan kauneuden symboleja. Vuonoalueiden villit maisemat ovat helposti saavutettavissa ja tutkittavissa – joko omin päin tai oppaan johdolla.
Pääkaupungissa Oslossa kaupunkielämä ja näyttävä arkkitehtuuri kulkevat käsi kädessä luontoelämysten kanssa. Ei sovi unohtaa muita urbaaneja kaupunkeja, kuten Bergen ja sen kuuluisa hansalaituri Bryggen sekä Trondheim, Stavanger, Tromssa ja Kristiansand.
Norjan kaikessa hiljaisuudessa läpikäymä kulinaarinen vallankumous on elvyttänyt norjalaisen ruokaperinteen ja synnyttänyt täysin uusia ruoka-aineita. Ravintolat ja festivaalit tarjoavat muun muassa paikallista luomuruokaa.
Kesällä päivät ovat pitkiä ja yöt valoisia koko maassa. Napapiirin pohjoispuolella keskiyön aurinko ei laske lainkaan. Talvikuukausien aikana saatat nähdä revontulia tai voit nauttia luonnosta norjalaiseen tapaan, eli hiihtäen.
Tutustu Norjaan matkakohteena esitteiden ja videoiden kautta osoitteessa Visitnorway.com
Norja on unelmien matkakohde kaikille, jotka pitävät jylhistä maisemista ja villistä luonnosta. Lofooteilla odottavat terävien vuorten ympäröimät vuonot ja valassafarit, Finnmarkissa taas patikoidaan tuulen tuivertamilla tuntureilla ja kalastetaan kanjoneissaan kohisevilla koskilla. Reissun kruunaa pulahdus hyiseen Jäämereen. 5 x Norja (Pexels/Tobias Bjørkli)
NordenBladet – Turvallisuusalan asiantuntijat jakavat tietojaan siitä, miten voi huomata, että valitussa majoituslaitoksessa/-huoneessa on asennettuna salaisia kameroita tai miten voi suojata itseään, kun epäilee, että sinua tarkkaillaan salaa, kirjoittaa Huffington Post.
Kun Nealie ja Andrew Barker kirjautuivat viisine lapsineen vuokraamaansa taloon, he havaitsivat kauhukseen varsin pian, että heidän toimiaan tirkistellään salaisen kameran avulla.
”Me huomasimme, että savuanturiin oli piilotettuna kamera, joka oli yksityishuoneessa. Me matkustamme lasten kanssa”, Nealie Barker kirjoittaa Facebook-postituksessaan. ”Majoittaja tunnusti piilokameroiden olemassaolon vasta silloin, kun olimme esittäneet hänelle varman todisteen”. Perhe muutti samana iltana hotelliin. Perhe esitti valituksen Airbnb:lle ja majoituksesta maksettu raha maksettiin viipymättä pankkitilille takaisin ja esitettiin anteeksipyyntö.
Useat Airbnb-matkailijat ovat löytäneet huoneistaan piilotettuja kameroita ja tehneet asiasta valituksenkin. Airbnb:n sääntöjen mukaan tulee majoittajien ilmoittaa tiedoissaan, onko heillä julkisissa paikoissa kameroita. Yksityisissä tiloissa kuten kylpyhuoneessa ja makuuhuoneessa kaikenlaiset kamerat ovat ankarasti kiellettyjä.
Mitä tehdä, jos tilassa on kameroita, joista majoituspaikan tiedoissa ei ole mainintaakaan?
Kuten Barkerien tilanne osoitti, piilokamerat voivat sijaita epätavallisissa paikoissa ja lisäksi olla niin pieniä, ettei niitä huomaa.
Tässä on joitakin turvallisuusasiantuntijan neuvoja siitä, mistä voi päätellä, että sinua seurataan salaisesti, kun olet lepäämässä Airbnb-majoituksessasi:
1. Epätavallisissa paikoissa olevat esineet
Ajattele rauhallisesti, minne henkilö, joka haluaa tarkkailla sinua salaa, voisi kameran sijoittaa saadakseen sinusta haluamansa kuvat? Katso epätavallisia paikkoja. Jos näet, että savuanturi on täysin epäloogisessa paikassa tai että niitä on yhdessä tilassa kaksikin kappaletta, saatat epäillä perustellusti.
2. Näytä valoa nähdäksesi, heijastuuko jostain valoa takaisin
Yksi helppo keino on sammuttaa huoneessa valot ja sitten esimerkiksi puhelimen taskulampun kanssa liikkua huoneessa hitaasti ja tutkia, missä kamera voisi sijaita. Kameran linssi on kuin lasi ja se heijastaa valon takaisin. Yksi sijainneista voi olla vuoteen lähellä. Myös hälytyskellojen sisään sijoitetaan kameroita.
3. Skannaa Wi-Fi -verkon kautta
Näin edellä mainittu perhe löysikin majoituksessa kätkössä olleen kameran. IT-alalla työskentelevälle Barkerille tuntui heti epäilyttävältä, kun IP-osoitteiden joukossa oli epäilyttävä nimike ”IPCAMERA”
”Jos kamera ei olisi ollut samassa verkossa, en olisi löytänyt sitä”, Barker sanoi. Hän käytti sellaista Android-sovellusta kuin Network Scanner. On olemassa myös sellainen sovellus kuin Fing, jonka voi ladata sekä Android että iOS-laitteisiin. Näillä sovelluksilla voi skannata kaikkia laitteita, jotka käyttävät samaa verkkoa. Jos näet listissä muita nimikkeitä, mutta tilassa ei ole muita laitteita verkkoa käyttämässä, huoneessa voi olla kamera. Toinen asia on tietysti silloin, kun kamera saa virtansa yksityisestä verkosta, johon sinulla ei ole pääsyä, silloin skannaus ei löydä sitä. Samoin kaikilla kameroilla ei ole IP-osoitetta ja ne eivät saa virtaansa Wi-Fi -verkosta, vaan toimivat SIM-kortilla.
4. Kytke kamera irti tai peitä se jollain
Jos epäilet, ettet ole aivan varma siitä, tarkkaileeko joku sinua kameralla, peitä epäilyttävä esine. Jos epäilet esimerkiksi hälytyskelloa, ota yksinkertaisesti jokin vaatekappale ja heitä se kellon päälle. Vaatteen läpi ei kameralla näe yhtään mitään. Toinen vaihtoehto on kiskaista kellosta johto irti ja asettaa se pöytälaatikkoon.
Salakamerat ovat kuitenkin lähinnä harvinaisia. Koska Airbnb ei pysty tarkastamaan kaikkia majoituksia, riskit valitettavasti jäävät olemaan ja se tulee hyväksyä. Liian vainoharhaiseksi ei kannata muuttua ja suosittelemmekin keskittymään lomamatkaan!
NordenBladet – Tänään avattiin Frankfurtissa viisi päivää kestävät kirjamessut (16.-20. lokakuuta 2019). Vuosittain lokakuussa Frankfurt am Mainin messukeskuksessa järjestettävä näyttely on maailman suurin ja tärkein. Kirjamessuille osallistuvat kustantajat, välittäjät, kirjailijat ja muut kirjamarkkinoiden avainhenkilöt enemmästä kuin sadasta maasta.
Messuilla käy yhteensä noin neljännesmiljoona henkeä ja tilaisuuteen on akkreditoitu kymmenentuhatta toimittajaa. Frankfurtin messukeskuksen lisäksi järjestetään useita kirjallisuustapahtumia kaikille kiinnostuneille ja liiketapaamisia koko kaupungissa, sekä julkisissa tiloissa että hotelleissa.
Kirjamessujen perustajana vuonna 1949 oli Börsenverein des Deutschen Buchhandels (Saksan kirjakaupan börssiyhtiö). Vuodesta 1988 lähtien näyttelyssä esitellään yksi valittu päävieras. Messuilla annetaan useita palkintoja, muun muassa Saksan kirjakaupan rauhanpalkinto ja Saksan nuorten kirjallisuuspalkinto.
Tämän vuoden päävieras on Norja, joka on tämän vuoksi tuonut paikalle suuremman määrän kirjailijoitaan ja tarjoaa myös yleisemmin maata esittelevää ohjelmaa. Virosta on messuilla jo perinteisesti kustantajien liiton yhteinen näyttelyosasto.
Kirjailijoista messuilla esiintyvät Jojo Moyes, Jo Nesbø, Margaret Atwood, Ken Follett, Elif Shafak, Karl Ove Knausgård, Jussi Adler-Olsen ja lukuisat muut.
NordenBladet – Matkailu Pohjoismaissa on turvallista ja lyhyessä ajassa voi käydä katsomassa erilaisia nähtävyyksiä. Pohjoismaalaiset itsekin suosivat entistä enemmän matkustelua kotimaassa ja muissa Pohjoismaissa, sillä täkäläinen kulttuuri, kaunis luonto, korkeatasoinen palvelu ja uudet mahdollisuudet voittavat kaikki kaukomaiden matkat.
NordenBladetin toimittajat esittävät neljällä kielellä (englanti, suomi, ruotsi, viro) pohjoismaisille lukijoille parhaat matkakirjeet ja kiinnostavimmat tapahtumat sekä Skandinaviasta että Pohjoismaista yleisestikin. Matkaosastoamme lukee kuukausittain yli 750.000 lukijaa. Mutta mikä tekee Pohjoismaista niin mystisiä ja kiinnostavia? Vastaus on helppo – täkäläinen vuosisatoja vanha kulttuuri ja puhdas aito luonto! Rakkaus omaa kulttuuriperintöä kohtaan ja halu tallettaa ja välittää sitä omille lapsille on syvällä jokaisessa kunnon pohjoismaalaisessa. Säätäkin valitetaan yhä vähemmän, sillä kiinnostavaa toimintaa Pohjoismaissa on ympäri vuoden.
Tässä blogissa esitän katsauksen ja yhteenvedon kahden viikon pituisesta lomamatkasta Suomessa. Vastaava matka on yhtä helppoa suunnitella niin Viron, Ruotsin, Norjan kuin Suomen omillakin kansalaisilla, sillä matkaa ei välttämättä tarvitse aloittaa juuri Helsingistä. Pohjoismaissa on hyvät autotiet ja raja-asemien ylitys Skandinavian sisällä on helppoa, kun olet täkäläinen asukas.
Miksi valita automatka?
Lasten kanssa matkustaessa on aina paljon tavaraa mukana, ja kun auto kuljettaa ne, itsellä on vähemmän huolia. Autolla liikkuen voi omaa aikaa suunnitella juuri itselle sopivasti ja pysähtyä juuri siellä, missä siihen herää kiinnostusta. Pidän siitä, että näen paikkoja, joihin matkailijat eivät tavallisesti satu. Kaikkein värikkäimmät ja mieleen jäävimmät muistot ovat juuri täysin ”metsässä” olevista paikoista, joihin turistiryhmässä matkaillen ei ikinä sattuisi. TÄSSÄ artikkelissa (englanniksi) esitän lisäksi kahdeksan syytä siihen, miksi Pohjoismaissa on kiva matkailla autolla.
Miten automatka suunnitellaan?
Automatkan suunnittelu on yleisesti ottaen kuten minkä muunkin matkan suunnittelu. Päätä paikat, joissa haluat käydä. Tutki niitä tarkemmin – mitä nähtävyyksiä niissä on, missä ne sijaitsevat, mitä maksavat, missä voi syödä ja missä majoittua. On järkevää myös kirjoittaa tärkeimmät asiat muistiin, niin matkalla ollessa on helppoa olla ajan tasalla. Yksi asia, jonka olen toistuvasti kokenut, on se, että vaikka onkin mukavaa ottaa mukaan varmuuden vuoksi kaikkea, mitä voi tarvita, on järkevämpää laatia luettelo ja ottaa matkalla vain ehdottomasti tarvittava – mitä vähemmän, sitä helpompaa! On myös järkevää pakata asiat niin, että illalla hotelliin mennessä ei tarvitse joka kerta kantaa kaikkia matkalaukkuja mukana – jaa vaatteet ja muut tavarat niin, että osat voivat jäädä auton tavaratilaan! Automatkalla on tärkeää myös seurata polttoainemittaria – maaseudulla välimatkat ovat pitkiä ja kauppoja ja huoltamoita on vähemmän – ettei jäisi tien päälle, kannattaa tankata mieluummin usein.
Minä tein kahdelle viikolle tällaisen suunnitelman:
1 päivä 20. lokakuuta Helsinki-Tampere
2 h 26 min (216.8 km) tietä 25 tai E12
yöpyminen: hotelli varattuna
nähtävyydet ja kiinnostavat paikat, jotka jäävät matkan varrelle: luettelo tulostettuna mukaan
lounas: matkan aikana (summittainen hinta XX)
illallinen: hotellissa tai Tampereella kaupungilla (summittainen hinta XX)
Näin kirjoitin kaikista päivistä tiedot muistiin (miten pitkä matka kunakin päivänä ajetaan, miten kauan siihen menee suunnilleen aikaa ja missä voisi käydä). Yksin ajaessa kannattaa ajaa enintään 5 h päivässä, missään tapauksessa ei enempää, ja välillä kannattaa pitää sellaisia päiviä, joina olette monta päivää samassa paikassa. Silloinkin, kun joka päivä ajetaan vain parisataa kilometriä, se alkaa yhtenä hetkenä kyllästyttää sekä itseä että lapsia. Jaoin matkan niin, että pitempien ajojen jälkeen olimme monta päivää samassa paikassa. Kaupunkien välisten matkojen lisäksi tulee ehdottomasti ottaa huomioon sekin, että kohteessa kiertelette ja matkan varrellakin voitte poiketa jollekin ns. sivutielle. Koska me kuvasimme käytännössä jokaisen matkalle askeleen, laskimme aikaan myös selfien tekemisten ja Instan postitusten vaatiman ajan. Paras matka on se, jolla sinun ei tarvitse stressata aikataulusta, siksi on järkevää olla varaamatta aikataulua liian täyteen, vaan jättää kaikkeen kunnollinen aikavara.
Miten paljon kahden viikon Suomen matka maksaa?
Hyvä kysymys. Matkan hinta jakautuu suurin piirtein näin: kuljetus (bensiini), yöpyminen (hotelli* tai airbnb*), ruoka (aamulla hotellissa tai mukaan otetut tavarat, lounas matkalla, illallinen ravintolassa), nähtävyydet ja vapaa-aika (museoiden liput, turistikohteissa käynti, SPA-liput), shoppaus (matkamuistot, vaatteet jne). Monet eivät suunnittele shoppaamista matkaa suunnitellessaan, mutta käytäntö on osoittanut, että harvoin onnistuu matkailla ilman shoppailua, varsinkin kun kyseessä on lomamatka. Olen matkablogeissani esittänyt bensiinin hinnat, hotellien hinnat, ravintoloiden hinnat jne. Koska ymmärrettävistä syistä maksimihinta voi jokaisella olla erilainen, niin minimihinnaksi suosittelisin suunnitella ruokaan päivässä (n. 20-30 eur/henkilö) ja hotelliin n. 150.- euroa (2 akuista ja yksi lapsi tai yksi aikuinen ja kaksi lasta). Ravintolassa käydessä hinnat ovat suunnilleen tällaiset: pääruoka (alk. 20-40 eur); salaatti (alk. 15-25 eur), kahviloissa ja tavaratalojen ruokapaikoissa hinnat ovat edullisemmat.
Me teimme kolmistaan 12 päivässä käytännössä matkan Suomen ympäri ja pysähdyimme Levillä, Rovaniemellä ja Kuopiossa kaksi yötä, muissa kohteissa yksi yö. Tästä kuvasta näet tarkemmin, millaista reittiä kuljimme. Alla on esitetty kaikki matkakirjeet (matkablogit), jotka matkan aikana teimme. Blogit voi lukea totuttuun tapaan neljällä kielellä (ks. NordenBladet.ee; NordenBladet.com; NordenBladet.se ja NordenBladet.fi -sivuilta Helena-Reetin blogista)!
NordenBladet – Matkustamisesta pitävät ihmiset tietävät, että tuntikaupalla lentokoneessa istuminen ei vaikuta myönteisesti vointiin, silmiin eikä ihoon. Kaikilla meistä on kuitenkin todellisuudessa pienellä vaivalla mahdollisuus saapua perille raikkaan ja sädehtivän näköisenä. NordenBladet neuvoo, miten omasta ihosta voi huolehtia lentomatkalla.
Lennon aikana on lähes mahdotonta, että iho ei kuivuisi. Kotonamme suositeltava ilmankosteus on 35-50 %, mutta lentokoneessa ilmankosteus on noin 20 % tai vieläkin alhaisempi. Paitsi että lentomatkan aikana tulee juoda tavallista enemmän vettä, tulisi myös ihoa virkistää ulkoisesti ja turvautua esimerkiksi hyvään kosteuttavaa voiteeseen, hyaluronihappoa sisältävään seerumiin tai huulibalsamiin. Elämästä voisi tehdä helpomman käyttämällä lennolle mennessä meikkiä minimaalisesti tai matkustaa täysin au naturel.
Pitkällä lentomatkalla on erityisen tärkeää huolehtia jaloista. Istuminen ja ahdas tila on jaloille lisärasitus ja siksi suosittelemme käyttämään sekä ennen matkaa että myös matkan aikana magnesiumia sisältävää jalkasuihkeita. Pohjoismaissa on myynnissä huippulaatuinen, maailman luksus- ja apteekkikosmetiikkastandardien mukainen Elisheva & Shoshanan 100 % orgaaninen ”Magnesiumöljy Natural STRONG 31 %” koko kehon suihke, jota on saatavilla mukavassa 75 ml pullossa (lentokoneeseen voi ottaa mukaan enintään 100 ml tuotteita!). Suihke auttaa lihaksia rentoutumaan ja virkistää väsyneitä jalkoja.
Kuvat: 3 x ElishevaShoshana.com
Tuotetiedot 🇫🇮: Elisheva & Shoshanan ”Magnesiumöljy Natural STRONG 31%” on laajasti vaikuttava, lihaksia rentouttava, lihaskouristuksia lievittävä ja hermojärjestelmää rauhoittava luonnollinen terveystuote. E&S magnesiumöljy imeytyy iholle suihkutettuna huippunopeasti, soluihin päätymiseen kuluu 5-15 sekuntia. 10 suihkauksessa on 150-180 mg (43-60 % RDA). Soluihin pääsee magnesiumista jopa 95 %, joka on moninkertaisesti enemmän kuin kapseli-, jauhe- tai tablettimuodossa suun kautta saatuna – transdermaalinen magnesium ei rasita vatsaa eikä ruoansulatuskanavaa. Tuotetta voi suihkuttaa myös kielelle, mutta maku ei ole hyvä.
Magnesiumkloridi (MgCl₂) voi auttaa lieventämään seuraavia vaivoja: masennus, ärtyisyys, väsymys, päänsärky, astma, lihasjännitykset, lihaskivut, unihäiriöt, kouristukset, suolistosairaudet, detoksifikaatio, ylipaino ja magnesiumin puute. Magnesiumkloridi on merkittävä myrkyllisten aineiden ja raskasmetallien poistaja ja elimistön kivennäisainetasapainon palauttaja, se säätelee kolesterolin tuotantoa ja on hyvä verenpaineen normalisoija.
E&S:n ”Magnesiumöljy Natural STRONG 31%” (31 % tiiviste Zechstein-magnesiumkloridi) on hyvä lahja huolehtimaan sekä sinusta että rakastamistasi henkilöistä. E&S magnesiumkloridihiutaleet ovat peräisin 1600 m syvyydeltä maaperästä, Hollannin ja Pohjanmeren alla sijaitsevista 250 miljoonan vuoden ikäisistä Zechsteinin suolakerrostumista. Magnesiumöljy on 100 % luonnollinen ja sitä voi käyttää kaikenikäiset henkilöt, ml. lapset, raskaana olevat ja imettävät äidit, ja ne sopivat myös diabeetikoille ja kasvissyöjille.
NordenBladet – Aurinkoinen ja trooppisen lämmin tervehdys! Takana on muutaman vuorokauden kestänyt lomamatka Suomessa. Säät suosivat joka ikinen päivä. Vaikka en ota aurinkoa, sen saamista ei voinut välttää, joten tänään sunnuntaina voinkin sanoa päivittyneeni.
Lähdin matkaan hyvän ystäväni kanssa varhain tiistaiaamuna. Ensin ajoimme Merikarviaan, jossa yövyimme tilavassa kaksiossa, jossa oli oma sauna. Huoneistosta löytyi lisäksi kaikki kodin- sekä pesukoneet puhumattakaan isosta televisiosta. Näin koko yön painajaisia, joten yö oli levoton. Herättyämme ja aamupuuhat tehtyämme ajoimme Köffiin (paikallinen baariravintola) aamupalalle. Aamupalan jälkeen suunnistimme lähellä sijaitsevalle Lankosken sillalle sekä ihailemaan kauniita Lankosken maisemia.
Seuraavaksi lähdimme ajamaan Porin suuntaan. Kohteenamme oli kauniit ja kuumat Yyterin dyynit. Saavuttuamme perille, huomasimme, että tienvieret olivat täynnä autoja pitkältä matkalta. Päätimme kuitenkin ajaa mahdollisimman lähelle Yyterin rantaa. Se kannatti, sillä saimme autopaikan melkein välittömästi Yyterin läheisyydestä. Meillä kävi todellinen tuuri, koska autoparkkipaikka oli totaalisen täynnä autoja.
Auton parkkeerattuamme, otimme uima- ja rantakamppeet mukaamme ja suunnistimme dyyneille. Rannalla oli todella kuuma ja tukahduttava olla. Aika ajoin puhaltava tuuli lievitti hiukan tukalaa oloamme. Uituamme, puimme päälle ja menimme rantabaariin syömään. Emme jääneet Poriin yöksi, koska hotellihuoneiden hinnat hipoivat taivaita, eikä vähiten siitä syystä, että Porin Jazzit olivat meneillään. Lähdimme ajamaan Tamperetta kohden. Olin päättänyt käydä Marilyn Monroen maailmannäyttelyssä , kun luin siitä ensimmäisen kerran. Näyttely oli todellakin katsomisen arvoinen. Tampereen Vapriikin näyttelyssä oli esillä Marilynin pitämiä vaatteita, lehtileikkeitä, esineitä, kirjoituksia ja elokuvateatteri, jossa pyöri hänen elokuviaan. Tampereella yövyimme Viinikanniemen leirintäalueella mökillä. Tampereelta ajoimme Jyväskylään. Majoituimme Hotelli Alexandrassa. Tapasin illalla hyviä ystäviäni ja kävimme kuuntelemassa live bändiä..
Tampereen jälkeen meitä kutsui Keski-Suomi ja Laukaa. Ostimme teltankin, sillä perheeni oli kutsunut meidät kesävieraiksi. Mikäs siinä oli olla telttailemassa Sarajärven kauniissa maisemissa. Laukaassa olimme pari vuorokautta. Nyt olen siis kotoutunut. Nyt on seuraavaksi edessä vaatteiden pesua ja muita kotihommia. Vielä on viikko lomaa jäljellä, joten eihän sitä tiedä mitä seikkailuja ensi viikko tuo vielä tullessaan….
Hyvää tulevaa viikkoa!
<3 tuija
Valokuvat: TJ ja HM
Lankosken rannalla.
Yyteri.
Marilynin iltapuku elokuvasta: Prinssi ja revyytyttö.
Joe DiMaggion maila ja pallo. Hän oli tunnettu yhdysvaltalainen baseball pelaaja aikoinaan ja yksi Marilynin aviomiehistä v. 1954 – 1955.
Marilynin talon pohjapiirros. Pinta-ala vähän yli 200 m2. Koti oli vaatimaton aikoinaan maailman suurimmalle filmitähdelle.
MARILYN MONROE 1926 – 1962 , on edelleen maailman tunnetuin filmitähti. Legenda elää.
NordenBladet – Viikingit olivat muinaisskandinavialaista syntyperää olleita merenkävijöitä, joille luonteenomaisen kulttuurin kukoistusaika oli noin 700-1000 -luvuilla (ns. viikinkiaika). Nimitys viikinki pohjautuu todennäköisesti vanhaan skandinaaviseen samaan vík, joka tarkoittaa lahtea; viikinki on siis ”lahtelainen” eli merenkävijä. Vaikkakin viikingit antoivat nimen kokonaiselle aikakaudelle, nämä sotaisat merenkulkijat muodostivat suhteellisen pienen osan tuon ajan Pohjoismaiden väestöstä, joka suurimmalta osin toimi rauhallisen maanviljelyn parissa. Toisen teorian mukaan viikinkien nimi tulee vanhasta englanninkielestä, sanasta wíc, joka tarkoitti asutuskeskusta, jossa käytiin kauppaa. Valloitusten ohella viikingit toimivat myös käsityön ja kaupankäynnin parissa.
Viikingit olivat taitavia laivanrakentajia. Heidän pitkien laivojensa laudoitus ja suuret neliskulmaiset purjeet takasivat tuon ajan oloissa varsin hyvän merikelpoisuuden. Merimatkat veivät viikingit Islantiin, Grönlantiin ja Pohjois-Amerikan rannikolle. Suuria löytöretkiä edeltävänä kautena viikingeillä on huomattava rooli uusien alueiden löytämisessä, mutta tietoja heidän retkistään eivät erityisesti levinnyt, sillä mittauksia ei suoritettu ja karttoja ei laadittu.
Itäsuuntaan purjehtineita viikinkejä kutsuttiin myös varjageiksi. Heidän toimintansa ulottui Bysanttiin saakka ja heillä oli merkittävä rooli Kiovan-Venäjän valtion muodostumisessa. Ranskan rannikolla viikinkejä kutsuttiin normanneiksi.
Viikinkiretkiä suorittivat (varsinkin 1000-1100 -luvuilla) virolaisetkin, varsinkin saarenmaalaiset.
Heikon poliittisen järjestäytymisen, kristinuskon leviämisen ja sotimistapojen kehittymisen vuoksi viikingit jäivät 1100-luvulta lähtien Euroopassa taka-alalle. He perustivat monin paikoin omia asutuskeskuksiaan ja sulautuivat paikalliseen väestöön.
Kiinnostus viikinkien toimintaan heräsi uudelleen romantiikan aikakaudella, jolloin heitä alettiin kuvata epähistoriallisesti idealisoituina uhkarohkeina ja mahtavina sotureina. Myöhemmän popkulttuurin (elokuvat, sarjakuvat yms.) vaikutuksesta levisi melkoisen epätarkkoja käsityksiä viikinkien toiminnasta, ulkonäöstä ja elinoloista. Nykyisin muinaishistoriasta kiinnostuneet jäljittelevät ja seuraavat viikinkiajan aineellista ja henkistä kulttuuria arkielämässä, viikinkileireillä ja -festivaaleilla, ulkoilmamuseoissa ja teemapuistoissa.
Kansallissosialistinen ideologia sai vaikutuksia Pohjolan rodun myyttisestä ja historiallisesti epätotuudellisesta kuvailemisesta. Osa viikingeistä kiinnostuneista on kokoontunut odinismia, aasainuskoa, wotanismia ym. uuspakanallisia uskomuksia seuraaviin uskonnollisiin yhteisöihin. Äärimmäiset vakaumukset ja vastakkainasettelun etsintä aiheutti Norjassa sen, että viikingeistä innostunut Varg Vikernes alkoi polttaa kirkkoja.
300 vuoden aikana, noin vuosina 800–1050 jKr., kaukaa Pohjolasta tulleet villit miehet –viikinkisoturit – pitivät hirmuhallinnon alaisena keskiaikaista Länsi-Eurooppaa. Halu saada enemmän kultaa ja hopeaa, orjia ja uusia maa-alueita oli se, joka pakotti viikingit nostamaan purjeensa ja lähtemään kodeistaan tämän päivän Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Heidän yllättävät ja julmat ryöstöretkensä olivat legendaarisia. Kristityt munkit kuvailivat kauhulla rikkaiden luostarien ja kaupunkien ryöstämistä ja hävitystä.
Viikingit olivat kuitenkin muutakin kuin hävittäjiä. He olivat myös ovelia kauppiaita, kokeneita merenkävijöitä, taitavia käsityöläisiä ja laivanrakentajia. He elivät skaldien ja saagojen maailmassa, arkielämässä heidän yhteiskuntansa oli omana aikanaan huomattavan avoin ja demokraattinen.
Kukapa meistä ei olisi törmännyt romanttisiin kuvauksiin viikingeistä muinaisen Pohjolan sankareina. Valitettavasti enemmistö sellaisista kuvitelmista on täynnä virheitä. Paras esimerkki on tässä yhteydessä laajalti levinnyt kuva sarvikypäräisistä isokokoisista miehistä laivassa, jota uljas lohikäärmeen pää koristaa. Todellisuudessa viikingit eivät koskaan käyttäneet sarvikypäröitä, miesten keskimääräinen pituutensa oli 165 cm ja naisten 154 cm. Valtava enemmistö viikingeistä oli rauhallisia talonpoikia, kun taas merikaupan ja -rosvouden parissa heistä toimi vain kourallinen. Skandinavian viikinkiaika ja sitä vastaava aikakausi Baltiassa – nuorempi rautakausi – ovat olleet Virossa laajalle yleisölle melko vähän tunnettuja varsinkin neuvostoajan esihistorian käsittelyssä voimassa olleiden rajoitusten vuoksi.
Virosta, varsinkin Saarenmaalta löydetyt vierasperäiset esineet, sikäläiset satamapaikat ja linnat todistavat yhteiskunnasta, jossa järjestyneiden naapurimaiden kanssa samalla tasolla olleilla merenkululla ja kaupankäynnillä – valitettavasti myös merirosvoudella – oli tärkeä osansa. Skandinaavien idänretkiä ei ole mahdollista käsitellä kiinnittämättä huomiota muinaisiin saarenmaalaisiin, kuurinmaalaisiin ja myös muihin Itämeren itärannikon asukkaisiin. Käytettäessä termiä ”viikingit” sen laajemmassa merkityksessä voi täydellä varmuudella puhua myös virolaisista viikingeistä.
Viikinkien retket
Viikingit vaelsivat, kävivät kauppaa ja hävittivät koko Euroopassa päätyen idässä Bagdadiin ja lännessä peräti Amerikkaan. Islanti löydettiin vuonna 870 ja Grönlanti vuonna 985. Viikinki Leif Eriksson oli ilmeisesti ensimmäinen eurooppalainen, joka astui Amerikan maaperälle Newfoundlandissa nykyisessä Kanadassa jo vuonna 1001.
Viikinkiajan nimellisenä alkuna pidetään vuotta 793, kun yllättäen pohjoisesta ilmestyneet soturit hävittivät Lidisfarnen luostarin Englannin koillisrannikon saarella. Sellainen häikäilemättömyys oli koko kristitylle maailmalle shokki. ”Pohjoismaisten pakanoiden” ryöstöretki ei silti jäänyt viimeiseksi, vaan samanlaisesta tuli Länsi-Euroopalle kauheaa todellisuutta vielä moneksi vuosisadaksi.
Viikingit tunkeutuivat pitkin Euroopan suuria jokia – Rhein, Seine, Loire – aina Pariisiin saakka. Pariisia hävitettiin vuonna 845 pääsiäisen aikaan; kutsumattomista vieraista vapautumiseksi Ranskan kuningas Kaarlen piti maksaa viikingeille 3150 kg hopeaa. Lisäksi viikinkipäällikkö Ragnar otti mukaansa matkamuistoksi palasen kaupungin porttia. Ehkäpä kaupunkilaisia lohdutti tieto siitä, että sekä Ragnar että pääosa hänen miehistään kuoli paluumatkalla odottamattomiin sairauksiin.
Viikingit alkoivat talvehtia valloitetuissa paikoissa ja ryöstöretket venyivät toisinaan vuosien pituisiksi. Kului vielä lukuisia vuosia ja osa viikingeistä, kuten esimerkiksi ne, jotka olivat pysähtyneet Normandiaan ja Pohjois-Englantiin, sulautuivat paikalliseen väestöön ja omaksuivat paikallisen kielen.
Viikingit idäntiellä
Itäviikingit, joita toisinaan kutsutaan myös varjageiksi, purjehtivat Itämeren yli ja pitkin Venäjän suuria jokia alas etelän suuntaan. Monien tällaisten matkojen kohteena oli tuolloisen maailman rikkaimmat kaupungit, Bysantin keisarikunnan pääkaupunki Konstantinopoli (nykyinen Istanbul) ja Arabian kalifaatin pääkaupunki Bagdad, mutta viikingit ovat käyneet myös Jerusalemissa ja varmaankin kauempanakin. Bysantin keisarin henkivartiosto koostui viikingeistä; mutta täytyy sittenkin mainita, että meidän päiviimme säilyneiden henkivartijoiden nimien joukossa on myös useita suomalais-ugrilaisia ja balttilaisia henkilöiden nimiä.
Perimätiedon ja Venäjän kronikkojen tietojen mukaan lähinnä nykyisestä Ruotsista kotoisin olleet itäviikingit perustivat vuonna 862 Vanhan Venäjän valtion. Luoteis-Venäjällä heidän tärkeimmät keskuksensa olivat Novgorod, Vanha-Laatokka ja Irboska. Viikinkien muodostaman yläluokan olemassaolosta sekä näissä kaupungeissa että myös Kiovan ympäristössä todistavat runsaat skandinavialaisperäisiä hautaustapoja noudattaneet haudat.
Todennäköisesti kaikkia Orienttiin vieviä kauppateitä valvoivat itämerensuomalaiset ja balttilaiset kansat. Se oli niin sanottu Idäntie – Austervegr – jonka kautta Eurooppaan virtasi itämaisia mausteita ja hopeaa, Itämaihin taas Pohjois-Euroopan turkiksia, vahaa ja orjia.
Baltiasta lähti kolme reittiä, jotka länsimaat Venäjän suurten jokien kautta itään. Ensimmäinen niistä ulottui Keski-Ruotsista Ahvenanmaalle, sieltä rannikkoa pitkin nykyiseen Helsinkiin ja jatkui Suomenlahden rantaa pitkin Laatokalle. Toinen tie alkoi Saarenmaalta, kulki Pärnu- ja Emajokea pitkin ylös, pienempien vesistöjen kautta Peipsi-järvelle ja sieltä edelleen Venäjälle. Runsaat aarteet ja vanhimmat Viron kaupungit tämän tien varrella todistavat siitä, että kyseessä oli ilmeisesti kolmesta vaihtoehdosta suosituin. Kolmas tie vei suoraan Venäjälle Väinäjokea pitkin.
Viikinkiajan Viro
Vaikka viikingit perustivatkin siirtokuntiaan nykyiselle Venäjälle ja myös Suomen länsi- ja itärannikolle, he eivät pystyneet vakiinnuttamaan asemaansa Baltiassa. Silti pääosan tärkeistä kauppateistä piti kulkua täkäläistä rannikkoa ja jokia pitkin. Luultavasti tähän oli syynä Skandinavian kronikoissa kuvattu ”idäntien miesten” aktiivisuus, joka ei sallinut ruotsalaisten viikinkien perustaa omia kauppakeskuksiaan tänne. Varsinkin Saarenmaan ja Kuurinmaan merenkävijät muuttuivat Skandinaviaan syntyneille pikkuvaltioille vaarallisiksi 1000- ja 1100-luvuilla, joita toisinaan romanttisesti kutsutaankin Viron (vast. Latvian) viikinkiajaksi.
Selkeimmän todistuksen Viron läpi virranneista rikkauksista antavat maaperään kätketyt hopea-aarteet, joiden runsaudessa voi Viron kanssa Itämeren ympäristössä kilpailla ainoastaan Gotlannin saari. Myös täkäläinen arkeologinen löydösaineisto viittaa erittäin tiiviisiin yhteyksiin sekä ruotsalaisten viikinkien että myös Venäjän varjagien kanssa.
Muinaisista virolaisista viikinkimaailman täysivaltaisina jäseninä kertovat runsaat hautalöydöt. Ymmärrettävästi korujen ja aseiden kanssa haudattiin vain yhteiskunnan rikkaimpia jäseniä, alueiden ja kylien vanhimpia ja näiden perheenjäseniä. Aseet ja korut, jotka poltettiin yhdessä vainajan kanssa, olivat joskus skandinavialaisperäisiä tai sikäläisten esikuvien mukaan paikalla valmistettuja. Kansainvälisiä ovat olleet varsinkin aseet, joka on myös ymmärrettävää, koska sodassa tuli pysyä naapurien kanssa samalla tasolla. Myös miesten korut ja luultavasti vaatteetkin muistuttivat Virossa muiden Pohjoismaiden vaatteita. Sekin todistaa yhteisestä maailmankuvasta – kuvitelma päällikölle tai muuten varakkaalle soturille sopivista aseista ja koruista oli Itämeren itä- ja länsirannikolla samanlainen.
Viikingit – merten valtiaat
Viikingit olivat taitavia ja rohkeita merenkävijöitä. Pitkillä puisilla laivoillaan he purjehtivat myös myrskyisten merten yli. Merellä viikinkilaiva liikkui pääasiassa neliskulmaisen purjeensa avulla, rannikon läheisyydessä tai jokireiteillä kulkua varten masto laskettiin ja alettiin soutaa. Jos vain mahdollista oli, viikingit purjehtivat rannikolta näköetäisyydellä ja päiväsaikaan. Avomerta ylitettäessä navigointiin käytettiin aurinkoa ja tähtiä. Oikean tien löytämiseksi tarkkailtiin huolellisesti myös tuulen suuntaa, merilintuja ja aaltojen luonnetta.
Parhaiten säilyneet viikinkilaivat on löydetty rikkaiden viikinkipäälliköiden haudoista, tunnetuimpina voisi mainita Osebergin ja Gokstadin laivat Norjassa. Vaikka näissäkin tapauksissa on puumateriaali pääosin lahonnut, voi laivan muodon restauroida säilyneiden rautaosien mukaan. On tiedossa myös runsaasti viikinkilaivoja esittäviä kuvia.
Nykyaikana ovat yritteliäät henkilöt rakentaneet Skandinavian maissa uudelleen useita viikinkilaivoja ja jopa matkustaneet niillä oikeiden viikinkien laivareiteillä.
Milloin Virosta löydetään oma viikinkilaiva?
Se on kysymys, joka on innostanut kaikkia täkäläisiä muinaisajan tutkijoita. Arkeologit tietävät, että viikinkiaikana Virossa poltettiin kuolleet toisinaan laivassa tai veneessä kuten Skandinaviassakin, mutta polttamattomia viikinkilaivoja ei ole Viron hautauksista löydetty. Kukapa tietää, ehkäpä jokin tuhoutunut viikinkilaiva odottaa edelleen löytäjäänsä joko rannikkomeressä tai nyt jo maalle jääneenä. Maanpinta on viimeisten tuhannen vuoden aikana noussut Virossa niin nopeasti, että useissakin viikinkiajan satamapaikoissa viljellään nykyisin jo peltoa.
Kronikoitsija Henrik Lättiläinen on kirjoittanut virolaisilla olleen kahdentyyppisiä laivoja – piratica ja liburna. Näistä ensimmäinen oli sotalaiva, toinen pääasiassa kauppalaiva. Sotalaivaan mahtui noin 30 miestä ja siinä oli korkea, luultavasti lohikäärmeen- tai käärmeenpäinen keula ja neliskulmainen purje. Virolaisten viikinkien laivat olivat siten samantapaisia kuin skandinavialaisten viikinkien laivat, mutta rakenteellisissa yksityiskohdissa oli ilmeisesti myös eroja.
Vanhimmat Viron vesistä löydetyt laivanhylyt ovat peräisin 1200-1300 -luvuilta ja ne on löydetty Pärnusta ja Saarenmaalla Maasilinnasta. Riiasta on löydetty 1100-1200 -luvun viikinkilaivan hylky, joka latvialaisten asiantuntijoiden mukaan saattaa olla valmistettu Kuurinmaalla tai Saarenmaalla.
Muinaisten laivojen ja merenkäynnin parissa on Virossa toiminut vedenalaisen arkeologian tutkija Vello Mäss, jolta on tästä aiheesta ilmestynyt äskettäin kirja. Siinä esitettyjä tietoja ja kuvia on käytetty myös tässä.
Viikingit sotureina
Henkilökohtainen urheus oli luonteenpiirre, jota viikingit arvostivat yli kaiken. Sotilaiden tuli olla joka hetki valmis seuraamaan päällikköään tai kuningastaan taisteluun, ryöstö- tai kaupparetkelle. Vain sodassa saavutettiin ikuista mainetta ja jokaisen haaveena oli kaatua taistelussa, ase kädessä. Siten surmansa saaneita odotti Valhalla, jossa he saattoivat puuhata ikuisesta sen parissa, joka oli lähinnä heidän sydäntään: syödä, juoda, juhlia ja tapella.
Virolaiset viikingit Skandinavian saagoissa
Virolaiset ja virolaiset merenkävijät mainitaan skandinavialaisissa saagoissa ja muissa kirjallisissa lähteissä useita kertoja. Usein puhe on epämääräisesti ”idänteiden miehistä”, joilla tarkoitetaan muun muassa virolaisia, lähinnä saarenmaalaisia, sekä kuurinmaalaisia. Viro tai sen eri alueet mainitaan useissa riimukivissä kertomassa henkilön oleskelusta tai jopa kuolemasta Virossa.
Snorri Sturlusonin saagan mukaan Ruotsin kuningas Erik olisi järjestänyt vuosina 850-860 retkiä Itämeren itärannikolle, muun muassa Viroon ja jopa alistanut nämä alueet itselleen.
Vuonna 967 matkusti Norjan tuolloin kolmevuotias kuningas Olav Trygvesson äitinsä Estridin kanssa kauppiaiden seurassa Novgorodiin Estridin veljen Sigurdin luo, kun heidän kimppuunsa hyökkäsivät merellä virolaiset merirosvot. Olav sattui äidistään eroon ja myytiin yhdessä kahden seuralaisensa, Torulfin ja Torgilsin kanssa raa’alle virolaiselle, jonka nimi oli Klerkon ja joka tappoi Torulfin tämän heikkouden vuoksi. Olavin ja Torgilsin Klerkon vaihtoi hyvään vuoheen.
Poikien uusi isäntä Klerk myi heidät edelleen ystävällisten virolaisten perheeseen, jossa isännän nimi oli Reas ja emännän nimi Rekon. Olav kasvoi Virossa ja vapautui vasta kuusi vuotta myöhemmin, kun hänen setänsä näki hänet sattumalta torilla ja osti hänet ja Torgilsin vapaiksi. Äiti Estrid vapautui vasta vuosia myöhemmin.
Njallin saagan lauluissa mainitaan islantilaisten viikinkien meritaistelu virolaisten kanssa jossain Saarenmaan lähellä vuonna 972. Kronikoitsija kutsuu virolaisia Viron viikingeiksi ja näiden laivoja sotalaivoiksi.
Novgorodista tullut varjagi Ulf (Uleb) lyötiin v. 1032 Novgorodin kronikan mukaan ilmeisesti nykyisen Tallinnan lähellä Rautaisten Porttien luona käydyssä meritaistelussa.
Historioitsija Saxo Grammaticuksen tietojen mukaan kuurinmaalaiset ja saarenmaalaiset hävittivät vuonna 1170 Tanskan alueita. Virolaisia merirosvoja oli todennäköisesti myös vuonna 1187 Keski-Ruotsin pääkaupungin hävittäneiden ”idäntien miesten” joukossa. Henrik Lättiläisen kuvauksissa 1200-luvun alkupuolelta mainitaan toistuvasti saarenmaalaisten ryöstöretket Skandinaviaan, samoin meritaistelut saarenmaalaisia vastaan Itämeren itärannikolla.
Linnoitukset
Kun verrataan Itämeren itä- ja länsirannikon muinaista kulttuurikuvaa, silmään pistää itärannalle ominainen erityinen linnoitusten runsaus. Sellaista suuntausta voidaan havaita jo pronssiaikana, mutta juuri viikinkiaikaan linnoitusten määrä muuttuu erityisen huomiota herättäväksi. Viikinkiaikaan mennessä olivat muotoutuneet kihlakunnat, jotka myöhempänä aikana toimivat hallinnollisina ja kirkollisina alueellisina yksiköinä. Kihlakunnan keskuksissa, myöhempien kirkkojen läheisyydessä, linnoitusmäet sijaitsivatkin. Linnoitukset ovat valtakeskuksia ja paikallisen ylimyksen hyvin varustettuna residenttinä.
Linnoitukset muuttuivat poikkeuksellisen vahvoiksi 1000-luvulla, kun osa aiemmista linnoituksista hylättiin ja niiden läheisyyteen rakennettiin uusia. Monien muiden ilmiöiden tapaan sekin viittaa tärkeisiin yhteiskunnallispoliittisiin muutoksiin tuon ajan Virossa; ilmeisesti suurempaan kerrostumiseen ja vallan keskittymiseen.
Arkeologisten kaivausten yhteydessä on selvinnyt, että linnoitukset olivat jatkuvassa käytössä. Yhdestä Viron suurimmista linnoituksista, Varbolasta, on löydetty yli 70 eri asuinrakennuksen jäänteet. Talot rakennettiin hirsistä ja niiden nurkassa oli uuni. Ylimysten taloja ei ole muiden joukosta erotettu, koska linnoitus on tutkittu vain osittain.
Viikinkiaikainen vaatetus
Virolaisten miesten vaatetus viikinkiaikaan muistutti huomattavasti sen ajan skandinavialaisten vaatetusta. Erityisen suuri samanlaisuus ilmenee Gotlannin ja Keski-Ruotsin viikinkien kanssa. Täydelliseen vaatetukseen kuuluivat villaisen housut, pitkä pellavainen tai villainen paita ja viitta, joka ulottui noin polviin. Viitan tai päällysvaatteen kaulus ja reunat olivat usein reunustetut pronssispiraaleilla.
Vyöt ja myös miekkavyöt olivat koristellut pronssinastoilla. Vyöllä oli aina pronssipellin reunustama tuppi, jossa oli puukko.
Skandinavian viikingeistä eroten virolaismiehet käyttivät paljon sormuksia ja rannerenkaita. Siinä missä balttilaiskansoilla oli erityisiä sotilaisen rannerenkaita, Virossa miehet käyttivät pääasiassa samoja rannerengastyyppejä kuin naisetkin (vain spiraalirannerengasta ja Saarenmaan tyyppistä rannerengasta ei esiinnyt miesten haudoissa koskaan).
Viikinkiajan alussa miehet kiinnittivät viittansa rengaspäisin neuloin. 900-luvulla rintaneulat muuttuivat vain naisten koruiksi ja miehet alkoivat käyttää päällysvaatteiden ja paitojen etumusten kiinnittämiseen hevosenkenkäsolkia.
Miesten päähineistä meillä on hyvin vähän tietoja. Liiviläisten ruumishaudoissa esiintyy toisinaan nahasta ja kankaasta valmistettuja hattuja, joissa on pronssispiraalikoristeita.
Viikinkiaseet
Pääosa Virosta löydetyistä viikinkiajan aseista edustaa laajalti levinneitä kansainvälisiä asetyyppejä. On kuitenkin mahdollista mainita joitakin erityispiirteitä. Kokonaisia miekkoja on Viron haudoista löydetty harvoin, yleensä vain miekan kahvan palasia. Kaikki löydetyt miekat edustavat Skandinaviassa yleisiä tyyppejä.
Kaikkein eniten voi haudoista löytää keihään teriä, joiden tyypit vaihtelevat erittäin ylellisistä tuontiesineistä aina yksinkertaisiin kotimaisiin tuotteisiin. Heitto- ja pistokeihäiden kärkiä on tavallisesti samassa haudassa yhdessä. Heittokeihäiden kärkiä on Virosta löydetty hyvin paljon. Joissakin haudoissa on myös kirveitä.
Henrik Lättiläinen kertoo virolaisesta keihäin aseistautuneesta jalkaväestä ja mainitsee erityisten heittolaitteiden avulla toimivat heittokeihäät. Monista haudoista ovat arkeologit löytäneet ratsastusvarusteita. On ilmeistä, että ylimykset taistelivat ratsain miekoilla ja jalkaväki käytti heitto- ja pistokeihäitä.
Hautaesineiden liittäminen päivittäiseen aseistukseen on aina hyvin kyseenalaista. Hautojen ympäristöstä löydetään usein keihäänkärkiä, joskus myös kilven keskiosan jäänteitä, jotka on ilmeisesti heitetty tai jätetty sinne jonkin rituaalin yhteydessä, joka on järjestetty hautaamisen aikana tai sen jälkeen. Kilven lisääminen hautaan ei ilmeisesti ollut tapana. Nuolen kärkiä löytyy harvoin, mutta liiviläisten ruumishaudoissa on usein kilpien ja nuolipussien jäänteitä.
Aseita, ennen kaikkea miekkaa, ylistetään Skandinavian saagoissa ja parhaille niistä annettiin jopa nimiä. Hyvät aseet, kuten damastilla päällystetyin terin varustetut miekat ja keihään kärjet, olivat hyvin kalliita. Ylellisimmät aseet koristeltiin hopealangalla tai ohuella hopea- ja kultakerroksella, johon kaiverrettiin monimutkainen ornamentti.
Naisten vaatetus
Naapurimaiden tapaan virolaisen naisen vaatetukseen kuului pellavainen (talvella villainen) paita, jota peitti villainen hihaton suljettu päällysvaate eli mekko. Etelä-Virossa, jossa latgallien vaikutukset olivat voimakkaampia, suljetun päällysvaatteen sijasta käytettiin myös kiedottavia hameita.
Juhlatilaisuuksissa ja kylmään aikaan naiset käyttivät moninkertaisia villakankaisia hartiahuiveja, jotka oli reunoistaan koristeltu sisään kudotuin tai hevosenjouhin kiinni ommelluin pronssispiraalein ja värikkäin kudotuin nauhoin. Hartiahuivi kiedottiin olkapäiden ympäri ja kiinnitettiin edestä hevosenrautasoljella.
Pronssispiraalien runsaus viikinkiajan naisten haudoissa on huomattava. Spiraaleilla kantattiin mekot, hartiahuivit ja päähuivit eli liinat. Kirjailuja ei ole säilynyt.
Vyötäröllä kannettiin kudottua tai nahkavyötä. Nahkavyöt olivat kaunistetut pronssinastoin ja vyöllä riippui pronssipellillä koristeltu puukontuppi, avainnippu tms. Vyö on myös historiallisena aikana ollut yksi tärkeimmistä vaate-esineistä nimenomaan maagisessa merkityksessä. Vyöllä on uskottu olevan suojaavia ja maagisia ominaisuuksia; vanhemmat runolaulut kertovat usein vyötä kutovista (elämänlanka-aihe?) neitosista. Vyötä käytettiin usein myös öisin, jopa raskaana olevien naisten tuli käyttää vyötä (suojaksi pahaa silmää vastaan).
Pronssispiraaliset pääkorut ja pronssikuvioin koristellut liinat olivat yleisiä koko Virossa. Vaatimus, jonka mukaan aviovaimot eivät saa poistua kotoaan peittämättä päätään, oli todennäköisesti vallitsevana jo viikinkiaikaan (Skandinaviassa on sama perinne). Tämä tapa yhdistetään pääsääntöisesti samanaikaisesti sekä tarpeeseen erottaa aviovaimot jollain statussymbolilla että myös monissa esiteollisissa yhteiskunnissa yleiseen uskomukseen, jonka mukaan miehen kanssa sukupuolisuhteessa olevan naisen hiukset sisältävät voimaa ja että tätä voimaa tulee hallita (ts. hiukset tulee leikata tai peittää).
Huomattavin koru, jota virolaisnaiset 1000-luvulla käyttivät, oli ehdottomasti rintakoru, johon kuului rintaketjuja, rintaneuloja ja ketjunkannattimet. Ketjujen pituus ja määrä riippui ilmeisesti käyttäjän varakkuudesta, mutta pääosa viikinkiajan naisten haudoista sisältää ainakin joitakin rintaketjun paloja. Viikinkiajan alussa neulat olivat melko vaatimattomia, mutta 900-luvulta alkaen neulat muuttuivat suuremmiksi ja ketjut pitemmiksi ja raskaammiksi. Ketjuihin kiinnitettiin usein riipuksia ja kulkusia.
Rikkaimmat naiset käyttivät samaan aikaan monta kaularengasta ja jopa kymmentä rannerengasta. Viikinkiajan Viro oli rikas monien erilaisten rannerenkaidensa puolesta, joista vain spiraalirannerengasta esiintyi koko maassa. Sormuksiakin oli useita eri tyyppejä ja niitä käyttivät sekä naiset että miehet. Solkien typologia on samoin hyvin runsas; soljilla kiinnitettiin hartiahuivi ja paidankaulus.
Naisten korut jakautuvat kahteen perustyyppiin: Saaren- ja Läänenmaan ja Itä-Viron koruihin. Saaren- ja Läänenmaalla käytettiin paljon kolmion muotoisia rintaneuloja ja eräänlaisia rannerenkaita ja kaularenkaita. Itä-Virossa ei käytetty viikinkiajan alussa rintakoruja lähes lainkaan, jonka vuoksi on todennäköistä, että rintaneulojen avulla kiinnitettävän vaatteen sijasta Itä-Viron naiset käyttivät ympärille kiedottavaa hametta. Itä-Viron tyyppisiä rintakoruja (ristinmuotoisella päällä) alettiin käyttää vasta 1000-luvulla. Ranne- ja kaularengastyyppejä oli sen sijaan Itä-Virossa enemmän kuin Läänenmaalla.
Viikinkien naiset ja lapset
Viikinkien naisilla oli enemmän itsenäisyyttä kuin keskiajan Euroopan naisilla. Emäntä hallitsi ja johti kodin taloutta, varsinkin kun miehet olivat pitkillä retkillään. Naisten ja miesten työt olivat tuolloisessa maailmassa selkeästi jaetut ja toistensa toimialoille ei niin vain tunkeuduttu. Vaikka Skandinavian legendoissa esiintyykin naissotureita valkyyrioita, meidän päiviimme ei ole säilynyt mitään tietoja todellisista naissotureista.
Skandinavian maista eroten on Itämeren itärannikolla joskus pantu naisille hautaan mukaan aseita, joko työvälineinä tai statussymboleina. Puukko runsaasti pronssilla koristetussa tupessa kuului Virossa jokaisen naisen juhlavaatetukseen.
Kaikki viikinkiajan naiset viettivät osan päivästä värttinällä kehräten. Oli valtavan aikaa vievää työtä saada villasta tai pellavasta lankaa, josta sitten pystysuuntaisilla kangaspuilla kudottiin kangasta. Meidän päiviimme säilyneissä viikinkiajan kuvissa naiset pitelevätkin usein kädessään värttinää.
Viron viikinkiaikaisia naisten hautoja tiedetään yhtä paljon kuin miestenkin hautoja. Rikkaiden naisten hautoja tuntuu ensi silmäyksellä esiintyvän enemmänkin, mutta sellainen vaikutelma voi jäädä siitä, että naiset käyttivät yleensäkin enemmän koruja.
Yleisesti uskotaan, että hautaustavat heijastavat yhteiskunnan uskomuksia ja maailmankuvaa. Viikinkiajan runsaat hautaesineet naisten haudoissa viittaavat todennäköisesti naisen merkittävään asemaan tuon ajan yhteiskunnassa, ja siihen vaikutti sekä hänen oma että hänen puolisonsa status.
Poltossa huonosti säilynyt luumateriaali ei mahdollista vainajan iän toteamista ja siksi on vaikea sanoa, pantiinko myös naimattomien tyttöjen hautoihin runsaasti esineitä vai oliko sellainen vain aviovaimojen yksinoikeus (eli toisin sanoen: oliko vanhempien yhteiskunnallinen asema yhtä tärkeä kuin puolison asema). Nuoremman rautakauden ruumishautauksissa tyttöjen hautaukset ovat kuitenkin naisten hautauksia vaatimattomammat.
Joistakin Saarenmaan naisten haudoista on löydetty punnuksia. Samantapaisia hautauksia on Skandinaviassakin. Osa tiedemiehistä näkee siinä naisten aktiivisen osallistumisen kaupantekoon, osa yhdistää punnukset vain statussymboliikkaan. Luultavasti naisilla olikin enemmän rooleja täytettävänään kuin vain taloudenhoito, sillä miehethän viettivät suuren osan ajasta kotoa loitolla kauppaa käyden ja sotien.
Arabialainen vaeltaja, joka kävi Hedebyn muinaiskaupungissa Etelä-Skandinaviassa vuonna 950, kirjoitti, että sikäläisillä naisilla oli tapana korostaa silmiensä kauneutta maalaamalla niiden ympärystät tummiksi. Kuvailija lisäsi, että saman tekevät myös monet viikinkimiehet. Korujakin miehet käyttivät yhtä runsaasti kuin naiset.
Lapsia viikinkiajan ihmisillä oli paljon, mutta enemmän kuin puolet näistä kuoli pikkulapsina. On arveltu, että yksivuotispäivänsä näki kymmenestä vastasyntyneestä vain kolme. Naistenkin keskimääräinen elinikä oli miesten vastaavaa lyhyempi, varsinkin kun hyvin monet nuoret naiset kuolivat lapsivuoteeseen.
Viikinkien lapset kasvoivat kotona, jossa he oppivat erilaisia töitä vanhemmiltaan ja yhteisön muilta jäseniltä. Skandinaviassa, mutta ehkäpä myös Virossa, oli tapana antaa varsinkin päälliköiden perheiden poikia joksikin aikaa kasvattilapsiksi jonkun toisen päällikön perheeseen.
Pojat alkoivat jo varsin pieninä harjoitella aseiden käsittelyä, alkuun puu- ja sittemmin oikeilla aseilla. Poikien haudoista on joskus löydetty myös oikeiden aseiden pienempiä kopioita.
Kun viikingit jäivät vieraaseen maahan pitemmäksi aikaa, he toivat sinne myös vaimonsa ja lapsensa. Näin syntyikin skandinaavien siirtokuntia, joiden asukkaat kuitenkin jo muutaman sukupolven kuluttua sulautuivat paikalliseen väestöön.
Lue myös: Maagiset symbolit ja niiden merkitykset pohjoismaisessa mytologiassa: Mikä on Vegvísir?
NordenBladet – Vegvísir on muinainen symboli, joka tunnetaan useimmiten riimukompassina eli viikinkien kompassina. Suoraan käännettynä symbolin islanninkielinen nimi tarkoittaa ”tienviittaa” tai ”tienmerkkiä”. Vegvisir itse koostuu kahdeksasta viikinkien maagisesta yhdistelmäriimusta (sigil). Yhdistelmäriimuja (yhdistelmästä riippuen) käytettiin ja käytetään nykyisinkin riimumagiassa tiettyihin tavoitteisiin – tiettyjen tapahtumien luomiseen, joidenkin ominaisuuksien vahvistamiseen tai suojaamiseen.
