OHMYGOSSIP – Katselen hyvin usein ilmoituksia kiinteistöistä ja maapaikoista, ja satuin nyt löytämään yhden, jossa myydään pientä majaa, jossa ei ole sähköä ja jonne ei ole kunnollista tietäkään, majaa, joka on pikkukaupungeistakin hyvin kaukana… Hinta on monta kertaa markkinahintaa korkeampi ja talvella siellä ei ole mitään tekemistä… Mutta voitteko sanoa, että se ei ole ihana?! Olen rakastunut – täysin sokeasti rakastunut. Koska tuo ”vau-tunne” valtaa minut usein, odotan vähän, ennen kuin teen mitään, mutta haluan jakaa teidän kanssanne tämän miellyttävän tunteen!

Aivan, tiedän kyllä, että olen hyvin tunteellinen – uudet ajatukset, tilanteet ja haasteet sytyttävät minut helposti, mutta en silti pysty hillitsemään itseäni, kun näen sellaisen luonnon ihmeen! Jos minulla ei olisi lapsia, jotka tulee viedä kouluun ja harrastuksiin, en todennäköisesti epäilisi hetkeäkään. En ole pitempään aikaan nähnyt kauniimpaa näkymää – luonto, metsät, villi ympäristö. Se salpaa hengityksen… vaikka siihen liittyy myös paljon pelottavaa. Minä esimerkiksi olen hyvin arka. Yksin kotona ollessa sytytän kaikki valot ja tunnin ennen nukkumaanmenoa omistan rukoilemiselle. Pelkään pimeää ja yksinäisyyttä, mutta haluan vapautua sellaisesta pelosta – haluaisin alkaa vastustaa omia pelkojani. Pitäisin koskemattomasta ja villistä luonnosta, jota ihmiskäsi ei ole vielä pilannut – juuri sellaisesta kuin näissä kuvissa on. En tarvitsisi televisiota, sähköä, jääkaappia tai muita mukavuuksia – todellisuudessa pidän yksinkertaisuudesta, vaikka minusta jää usein aivan päinvastainen kuva. Tietenkin toisinaan en edes tiedä, mitä tarkalleen haluan, mutta nuo näkymät aiheuttavat minussa halun sukeltautua sankkojen metsien ja yksinäisyyden helmaan. Epäilemättä siellä on paljon karhuja, käärmeitä, susia ja tavallisen elämän kannalta epämukavuuksia… mutta varmasti siellä on myös taika-avain, joka hoitaa terveiksi rasittuneet ja kaupunkielämään väsyneet sielut. Tuon paikan nähdessäni minussa heräsi sellainen tunne, kuin näkisin kuvan Jaan Tätten elokuvasta Meeletu (Mieletön), jossa rikas liikemies (Rain Simmul), jolla kaikki elämässä tarvittava näytti olevan olemassa, ei pysty enää sietämään tähänastista arkielämäänsä ja muuttaa asumaan maalle elääkseen siellä taas omana itsenään ja löytääkseen paikan tässä maailmassa.

ETSIN ITSEÄNI, ETSIN OMAA PAIKKAANI ELÄMÄSSÄ, HARHAILEN! Ajattelen yhä useammin sitä, mitä oli, mitä on ja mitä on vielä tulossa.

PS! Valokuvat on otettu kiinteistöportaalista KV.

OHMYGOSSIP – Minulla on outo suhde kartanoihin, sellainen rakkauden ja pelon välimuoto. Pidän siitä, että historiaa arvostetaan ja pidetään mielessä ja muistomerkkejä kunnostetaan, mutta en pidä siitä, että tämän päivän kartanot ovat lähinnä liikeyhtiöitä eivätkä asuinpaikkoja. On myös ikävä nähdä, että kauniiden kartanoiden viereen on lisärahalla ja ahneustarkoituksessa pystytetty jotain halvalla ja kehnosti rakennettuja ”hirviöitä”, joihin kartanon nimellä houkutellaan turisteja majoittumaan. Sekin on vahinko, että nykyisin myytävien kartanoiden ympärillä olevien maiden hehtaarimäärät ovat jatkuvasti pienempiä.

Kaikki edellä kuvattu on tietenkin suhteellisen ymmärrettävää. Viro on pieni ja täällä ei ole kovin paljon ihmisiä, jotka ovat samanaikaisesti rikkaita ja rakastaisivat maalaiselämää, jotka haluaisivat elää jossain keskustasta kaukana 20+ tai 30+ huoneen linnassa, kolme neljännestä vuodesta sitä erittäin kalliisti lämmittäen, suurista tiluksista huolehtien, sivistyksestä kaukana ollen ja linnan vanhojen henkien kanssa kamppaillen (puhumattakaan miljoonista euroista, joita kartanon asiallinen kunnostaminen vaatii). Herää myös kysymys, kuka alkaisi elää siellä? Nykyisin ihmisillä on hyvä, jos nopean elämänrytmin ohessa on kyetty synnyttämään yksi lapsi. Sellainen linna vaatisi 10+ lasta! Istutko yksin yhdessä huoneen nurkassa ja illan pimeydessä ajattelet, mitä muissa 29 huoneessa tapahtuu?

Mutta kuitenkin, ihmiset ostavat kartanoita, sillä ostohinta tuntuu edulliselta ja ajatus olla kartanonherra nousee nopeasti päähän. Minä en olisi tässä asiassa niin optimistinen. Se, että saat itsellesi puolella miljoonalla tai miljoonalla eurolla ränsistyneen kartanon Virosta, ei vielä tee sinusta kartanonherraa. Oikeastaan vanhan kartanon saa vieläkin edullisemmin – olen nähnyt ilmoituksia, joissa kartanon saa jopa parillasadallatuhannella eurolla. Kyse on tietysti täysin rapistuneista paikoista. Suuren osan kartanonomistajista sellainen ostos tekee aivan narreiksi. Heidän tulee kiistellä muinaismuistoviranomaisten kanssa ja erilaisin trikein näyttää, että jotain muka kunnostetaan, vaikka todellisuudessa suurin osa pystyy 10 vuoden aikana parhaassa tapauksessa paikkaamaan kattoa jostain nurkasta tai pystyttämään lupaavan näköiset rakennustelineet. Olen itsekin välillä ajatellut, että silti ostaisin – olkoon, odotamme, ajattelemme, katsomme – mutta sitten se tuntuu petokselta. Sekä itsensä että tuollaisen paikan pettämiseltä.

Olen ajatellut, että niin… kartano houkuttelee minuakin, vaikka samalla vihaan vanhoja ränsistyneitä asioita, suuruudenhulluutta (sairautta, jota itsekin silti ajoittain poden), paikkoja, joissa voi kummitella, liiallista tuhlausta, liiallisia velvollisuuksia… mutta toisaalta sellainen olisi haaste… ja haasteista minä pidän. Vaikkei taloudellinen tilanteeni tänään ei mahdollistaisikaan kartanonomistajaksi ryhtymistä, leikittelen välillä sillä ajatuksella – teen laskelmia, hahmottelen ja suunnittelen omassa päässäni. Olen välillä ajatellut, että olisi upeaa ostaa jokin kartano, jossa joskus parisataa vuotta sitten sukulaiset nöyristelivät ja nöyryyttivät itseään kartanonherran edessä… että historia kääntyisi myönteiseen suuntaan. Mutta tällainen niin sanottu koston motiivi on todellisuudessa kaikkein tuhoisin ja järjettömin. Elämässä kaiken pitää tapahtua rakkauden energian avulla, terveellä ja eteenpäin vievällä energialla, ei ahneudella, kostolla ja toisille näyttämisen energialla. Tulee kuvitella, että olet maailman tärkein, rikkain ja rakastetuin ihminen — miten silloin käyttäytyisit? Millaisia päätöksiä tekisit? Miten toimisit, jos sinulla ei olisi tarvetta todistaa kenellekään mitään? Miten silloin eläisit?

Fotod: 3x Taagepera loss (TÄHELEPANU! Pildid on leitud internetist ja uploadisin need siia omavoliliselt. Ei leidnud autorit, kellele viidata. Kui autor tunneb oma pildi ära ning soovib, et lisame ta nime või soovib hoopis, et eemaldame pildi blogi juurest, siis palun võtke ühendust ja täidame teie soovi koheselt.)

Valokuvat: 3x Taageperan linna (HUOMIO! Kuvat on löydetty internetistä ja latasin ne tähän omin luvin. En löytänyt tekijää, johon viitata. Jos tekijä tuntee valokuvansa ja haluaa, että lisäämme nimen tai että poistamme kuvan blogista, pyydän ottamaan yhteyttä, niin täytämme toiveen välittömästi.)

Minusta ensimmäinen ja kaikkein tärkein asia kartanon ostamisen yhteydessä (edellyttäen tietysti, että taloudelliset mahdollisuudet vastaavat kartanon ostoa) on rakkauden ja tunnistamisen tunne – jos sitä ei ole, älä suorita ostoa. Ollaksesi todella onnellinen, elä niin, että elämäsi jokaista askelta saattaa rakkaus! Pidän monista kartanoista, mutta ”sitä oikeaa klikkausta” en ole tähän mennessä yhdenkään osalta sattunut. En ole tosin kovinkaan monissa kartanoissa käynyt ja niitä nähnyt, mutta ajattelen, että oikeat asiat tulevat sinun luoksesi itse ja viestivät sinulle itsestään itse. Lähes täydellisen merkin sain internetissä täysin sattumalta törmätessäni jugend-tyylisen Taageperan kartanon kuvaan, mutta kun näin sivurakennuksen, joka oli rakennettu kivenheiton päähän, tunteet jäähtyivät. No, sen voisi tietysti purkaa jne… mutta siihen, että asua 32-huoneen linnassa Valgamaalla, siihen ei pidä olla vain miljonääri, vaan olla kaikin puolin taloudellisesti turvallisessa asemassa. Koska en ole nähnyt paikkaa ja sen ympäristöä omin silmin, en jää käsittelemään sitä nyt pitempään — vaikka tunnustankin, että olen kiinnostunut ja uteliaisuuteni on herännyt. Jotain siellä on… tarkemmin mitä, sitä en tänään vielä tiedä.

Kiinteistön ostaminen on kaikkein helpointa. Vaikka kiinteistö ei olisikaan tänään myytävänä, se myydään neuvotteluteitse sopivaan hintaan joka tapauksessa. Minulla on kuitenkin kartanoita kohtaan rakkauden lisäksi pelko. Minulla on sellainen tunne, että jos ostotoimenpide on tehty jossain muussa tarkoituksessa (haluat perustaa sinne bisneksen/hotellin), se voi pilata vanhan kulttuurimuistomerkin auran ja siinä asuvien vanhojen henkien ja aikojen kuluessa sinne vakiintuneiden myyttisten olentojen rauhan. En ihmettelisi lainkaan, jos ilmenisi, että vanhassa kartanossa asuu Haltioita, jokin puun henki (esimerkiksi Saarnin henki), Henkiä (Spertus/Spiritus), joitakin teko-olentoja (esimerkiksi Painajainen) tai joitakin kuoleman henkiä (esimerkiksi Kummitus tai Peikko tai Virvahenki… pahimmassa tapauksessa myös Ihtiriekko). Tuskinpa kukaan haluaisi, että hänen kallis ostonsa/sijoituksensa alkaa vastarintaan tai vielä hirveämpää, tekee hänet suorastaan hulluksi ja johtaa hullujenhuoneeseen. Vanhaan aikaan oli erittäin yleistä, että kartanon omistajat haudattiin kartanon maille ja se merkitsee sitä, että ne, jotka eivät vieläkään ole kyenneet päästämään otettaan ”arvokkaasta ja kalliista” maisesta omaisuudestaan, valvovat edelleen kartanossa tapahtuvaa. Pääsääntöisestihän enemmistö kartanonherroista oli omana aikanaan hyvin rikkaita ihmisiä, joilla oli pakkomielteitä ja jotka painostivat mielipiteillään muita – joka tekee heidän hengistään samanlaisia – yhtä ahneita, hallitsevia ja dominoivia. Harkitsemattomasti ja huolettomia muutoksia tekemällä voi saada heidän vihansa päälleen. Samoin joku katkeroitunut tai väärin kohdeltu alainen (talonpoika tai -tyttö) on voinut jäädä kuolemansa jälkeen sinne kummittelemaan. Nyt olen kyllä kääntänyt asian tosi mystiseksi, mutta ajattelen, että sellaisen vanhan kohteen oston yhteydessä kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota tällaisiin asioihin. Pelätä ei silti pidä, sillä rakkaudella ja huolehtivaisuudella voi energioita aina puhdistaa ja rukouksilla voi tuoda rauhan juuri sinne, missä sitä tarvitaan.

OHMYGOSSIP – Kesäisin minulla on käynnissä puuhakas talveen valmistautuminen. Haluan juoda vain sellaista yrttiteetä, jonka ainesosat olen itse kasvattanut, itse poiminut ja itse kuivannut. Niissä on erityistä voimaa. Kun kesällä juon esimerkiksi tuoretta (lehdistä, kukinnoista tai varsista) teetä, niin talveksi varaan ja kuivatan kasveja. Niitä on sitten hyvä itse päivä toisensa jälkeen juoda ja tarjota ystävillekin.

Minun suosikkejani ovat lehmuksenkukat, piparminttu ja kamomilla, mutta kerään aina myös vadelmanlehtiä ja -varsia, mustaherukan lehtiä ja tyrnin lehtiä – näitä kaikkia saan omasta puutarhasta. Tänä vuonna ovat poimimatta vielä koivun ja mustikan lehdet. Heinäkuu on yrttiteeainesten poimintaan parasta aikaa. Siinä missä monet kasvien ystävät keräävät ja kuivaavat ennemmin touko- ja kesäkuussa, niin minä pidän kasveista ja lehdistä, jotka ovat nähneet riittävästi auringonvaloa ja päivää, ja tallettaneet itseensä runsaasti lämmintä ja valkeaa energiaa. Päivä hoitaa! Jopa sellaisilla päivänä, joina aurinkoa ei näy, on suuri hoitokyky!

Jotta yrttiteen hoito-ominaisuudet olisivat vieläkin suuremmat, on aina suositeltavaa ennen poimimista keskustella puun tai pensaan kanssa – sano sille, että tulet hyvin aikein, että kasvista on paljon apua ja luonnollisesti kiitä sitä hienosta sadosta. Älä ole myöskään vastapalveluksen suhteen säästeliäs – silitä kasvia, hymyile sille ja kehu sitä.

Tässä myös pieni opetus siitä, mihin eri kasvit auttavat:

Lehmuksenkukat – Biokemialliselta koostumukseltaan lehmuksenkukat sisältävät runsaiden vitamiinien lisäksi sokereita, flavonoideja, parkkiaineita, fytonsideja, glukosideja, eteerisiä öljyjä ym. ainesosia. Lehmuksenkukkatee tunnetaan yleisestä tulehduksenvastaisesta vaikutuksestaan, se rauhoittaa ja rentouttaa sekä pumppaa kehoon terveyttä ja elinvoimaa. Sitä käytetään kansalääketieteessä vilustumisen, kuumeen, flunssan, kurkkukivun, keuhkoputkentulehduksen ja yskän hoitoon. Teellä on jossain määrin myös rauhoittavaa, lievempiä ruoansulatushäiriöitä ja sileiden lihasten kouristuksia rentouttava sekä lievästi tulehduksenvastainen vaikutus. Isoäitieni viisaudestani tiedän kertoa teille vielä sen, että lehmuksenkukkatee pidentää elämää ja vanhaan aikaan lehmuksenkukkia pidettiin yleisesti kuolemattomuuden symboleina. Ja se, jolla on unettomuusongelmia, asettakoon nukkumaan mennessään silmilleen lehmuksen lehtiä ja juokoon illalla mietoa lehmuksenkukkateetä! Lehmuksen voima rauhoittaa teitä ja antaa makoisan unen!

Piparminttu – Piparmintun lehdet sisältävät eteeristä öljyä, parkkiaineita (6–12 %), karoteenia, flavonoideja, ursoli- ja oleanolihappoa. Piparmintun eteerisistä öljyistä 40–70 % muodostaa mentoli ja 10–25 % mentoni. Lehdissä on lisäksi triperteenejä, hesperidiinia, betaiinia, kuparia, mangaania ym. hivenaineita, jotka kaikki laajentavat kasvin hoitovaikutusta. Kansanviisaus on suositellut piparminttua monien vatsaongelmien yhteydessä pahoinvoinnista kuukautisvaivoihin, samoin ärtyneen suolen oireyhtymän yhteydessä. Piparminttuteellä on rauhoittava ja kipua lievittävä vaikutus. Se auttaa neuroosia, unettomuutta ja liiallista ärtymystä vastaan. Piparminttuteetä on hyödyllistä juoda myös päänsäryn ja pahoinvoinnin yhteydessä.

Kamomilla – Kamomillan kukinnot sisältävät eteeristä öljyä, flavoniglykesideja, kumariinia derivaatteja, hamasuleenia, koliinia, C-vitamiinia, karoteenia, katkeroaromiainetta, rasvaöljyä ja limaa. Sisältää antioksidantteja, jotka tukevat elimistön vastustuskykyä. Eteerinen öljy sisältää lisäksi bisabololia (bisabololilla ja hamasuleenilla on tulehduksenvastainen vaikutus). Kumariinipitoisuuden vuoksi kamomilla vähentää vedenohennuslääkkeiden (varfariini) vaikutusta. Voi myös estää raudan imeytymistä. Kansanlääketieteessä kamomilla on rakastettu yrttikasvi, joka auttaa tukemaan ruoansulatuskanavan normaalia toimintaa ja jolla on hermojärjestelmää vahvistava vaikutus – alentaa verenpainetta, hidastaa sydämenlyöntejä, vähentää jännitystä, lisää tyytyväisyyden tunnetta ja empatiakykyä. Kamomillateen juominen auttaa säilyttämään hengitysteiden terveyttä ja hyvinvointia. Vaikuttaa rauhoittavasti kurkkuun, nieluun ja äänihuuliin. Tukee elimistön vastustuskykyä. Sisältää antioksidantteja. Auttaa tukemaan rentoutumista ja normaalia ja terveellistä unta.

Vadelmanlehdet ja -varret – Vadelmanlehdissä ja -varsissa on C- ja E-vitamiinia, karotiinia, frageriinia ja fenyylikarboksyylihappoa. Vadelmanlehti- ja/tai -varsitee auttaa jännitystä ja hermostuneisuutta vastaan, siitä on apua ripuliin, se toimiin hikoiluttavasti, sitä voi juoda vilustumisen yhteydessä (lievittää yskää, kurkkukipua, särkevää suuta), se auttaa herkkien ienten ja suun haavaumien yhteydessä, laskee turvotusta, hoitaa ihovaivoja (paiseita), auttaa kivuliaiden kuukautisten yhteydessä ja säilyttää ihon kauniina, kimmoisana ja hohtavana. Raskaana olevilla lievittää aamupahoinvointia, nopeuttaa ja helpottaa synnytystä ja stimuloi maidon syntyä.

Mustaherukanlehdet ja -varret – Mustaherukan lehdet sisältävät C-vitamiinia, fytonsideja, magnesiumia, mangaania, hopeaa, kuparia, rikkiä ja eteerisiä öljyjä. Mustaherukanlehtiuute auttaa myös poistamaan elimistöstä liian puriini- ja virtsahapon. Suuren vitamiinipitoisuuden vuoksi mustaherukanlehdillä on vahvistava, virkistävä ja väsymystä karkottava vaikutus.

Tyrninlehdet – Tyrnitee nostaa immuniteettia. Ientulehduksen yhteydessä apua on väkevästä tyrniteestä. Jos haluatte vahvistaa hiuksia, voitte käyttää samaa teetä myös hiustenpesuun. Tyrnin lehdistä ja oksista valmistetulla liuoksella huuhtelu vahvistaa hiusten juuria ja auttaa hilsettä ja hiustenlähtöä vastaan.

Koivunlehdet – Koivunlehdet sisältävät eteeristä öljyä, pihkaa, C-vitamiinia, saponiineja, parkkiaineita, flavonoideja ja tuoreina niissä on myös voimakkaita antibioottisesti vaikuttavia aineita. Koivunlehtitee edistää virtsan-, hien- ja sapeneritystä (suositeltavaa juoda munuais- ja sappikivitaudin yhteydessä). Koivunlehtitee herättää ihmisissä intuitiivisiä voimia ja muuttaa heidät sensitiivisiksi – se vapauttaa peloista, epäilyistä ja murehtimisesta. Koivunlehtitee auttaa elimistöä puhdistumaan myrkyllisistä aineista, koska sillä on diureettinen (vettä poistava) vaikutus.

Mustikanlehdet ja -varret – Mustikan lehdissä on paljon C-vitamiinia ja neomyrtilliinia, jonka vuoksi ne ovat loistavia antioksidantteja. Mustikanlehtitee auttaa ikääntymiseen liittyvien fysikaalisten muutosten ja kroonisten sairauksien torjuntaan. Mustikanlehtitee on hyvää verisuonistolle ja sillä on ruoansulatusta tukeva ja veren sokeripitoisuutta vähentävä vaikutus.

2x Lehmuksenkukat (Kuva: Helena-Reet Ennet)


2x Vadelmanlehdet (Kuva: Helena-Reet Ennet)

Mustaherukanlehdet (Kuva: Helena-Reet Ennet)

Tyrninlehdet (Kuva: Helena-Reet Ennet)

OHMYGOSSIP – Sanovatko ihmiset usein pahasti niistä, joita he itse todellisuudessa muistuttavat (tai ehkäpä haluavat muistuttaa)? Onko tällainen reaktio alitajuntaista käytöstä vai tahallista jonkin tilanteen kiistämistä? Koska käännän postituksiani monelle kielelle ja tänään kirjoitan postituksen ja huomenna käännän – vaikkakin jo päivässä paljot tunteet muuttuvat ja toisinaan herättävät minussa kysymyksiä – niin miksi näin asian eilen niin ja tänään aivan toisin tai miksi minä lainkaan esitin jostain juuri sellaisen mielipiteen?!

Pyrin jo vuosia tekemään parhaani nähdäkseni ihmisissä hyvää, mutta koska olen sellainen pilattu kuin olen, näen edelleen silti hyvin usein pahaa juuri ensimmäisenä. Se on jotain, johon minun tulee ehdottomasti puuttua. Ihmisiä ei saa arvostella! Arvostella voi äärimmäisessä tapauksessa ihmisten tekoja, ei ihmisiä itseään. Eikä toisen tekojakaan tarvitse pohdiskella. Miksei? Siksi että aivan kaikki ihmiset ovat täällä maailmassa viedäkseen sielunsa seuraavalle tasolle, kasvaakseen, kehittyäkseen, saadakseen oppituntinsa, joiden avulla lopulta tullaan paremmiksi ja täydellisimmiksi Kaikkein Korkeimman silmissä. Arvioiden antaminen on kaikkein alhaisin teko, jota voi tehdä. Ensinnäkin, eläkäämme omaa elämäämme ja toiseksi jokaisella ihmisellä on elämässä oma tarkoituksensa. Ihminen toimii, käyttäytyy ja on juuri sellainen kuin on siksi, että hän tarvitsee elämässään sen oppitunnin, hän on saanut korkeammalta tuon tehtävän suorittaakseen.

Mutta nyt tulen sitten minä, joka ensimmäisenä, mitä sylki suuhun tuo, kirjoittaa (blogipostitus TÄSSÄ), että entinen presidentin rouva on kauniisti sanottuna lutka ja entinen presidentti ei ole myöskään kummempi ihminen – pöyhkeä ja mitä kaikkea vielä lisäksi. No, taivas auttakoon! Näitä ajatuksia myöhemmin kääntäessäni minulle selvisi, että itse olen yksi sairas eukko. Olenko minä muka itse jokin oikea moraalinvartija?! En ole! Minun elämässäni on toistuvasti ollut tapauksia, joissa olen ollut juuri samanlainen ”heikkomoraalinen”, jollaiseksi toisia tässä väitän (ja lisäksi julkisesti mediassa ja sataan kieleen käännettynä). Ja esittelenkö itseäni vähemmän kuin Evelin Ilves?! En varmastikaan. Presidentti Toomas Hendrik Ilves hallitsee monia vieraita kieliä (englantia, saksaa, latviaa, espanjaa), on nähnyt maailmaa ja seurustellut maailman mahtavien kanssa – olenko kateellinen? Minusta tuntuu, että olen. Postittelen itse samanlaisena ”amatsonina” kuin häntä kuvasin ja usein minunkin elämässäni, siksi että olen jossain suhteessa ehkäpä jotakuta rikkaampi ja koulutukseni ja kielitaitoni on parempi, on sattunut, että suhtaudun muihin ylenkatsoen ja pöyhkeästi. Siitä sanotaan, että on helpompaa nähdä pieniä vikoja muissa kuin omia suuria vikojaan. Toisin sanoen… eläkäämme omaa elämäämme ja nähkäämme muissa ihmisissä ennen kaikkea hyvää. Sen sijaan, että sanoa ”vaikeneva, ylpeä, purukumia jauhava ja pöyhkeä” olisin voinut löytää viisi myönteistä ominaisuutta, jotka lähemmin tarkastellen varmasti helposti löytäisin.

Tämän päivän ajatuksia: Olkaamme myönteisempiä, nähkäämme ihmisissä hyvää, älkäämme arvostelko! Elämä on Kaikkein Korkeimman lahja meille – se on pyhä! Suojatkaamme, rakastakaamme ja löytäkäämme siinä vain hyvää! Elämä on liian lyhyt, että sitä voisi tuhlata kielteisiin ajatuksiin! Ja vieläkin enemmän – hyvyys kasvattaa hyvyyttä, se on kiistaton tosiasia! Rakkauden energia on suurinta – jakakaamme rakkautta! Halaan teitä!

OHMYGOSSIP – Kun puhutaan verkkosivustosta, kaikkia kiinnostaa ensimmäisenä kysymys ”paljonko teillä on omia lukijoita?”. Minä ja minun Viron, Skandinavian, Amerikan ja Brasilian verkkosivustoni eivät ole poikkeus. Vastaan lähes viikoittain kysymyksiin, kuinka paljon OHMYGOSSIP- ja NordenBladet-sivuilla on lukijoita, kuinka paljon on seuraajia sosiaalisessa mediassa, paljonko artikkeleita ilmestyy päivässä, miten suuri meidän toimituksemme on ja mikä tärkeintä – millä nikseillä olen saanut itselleni niin paljon lukijoita ja seuraajia.

Koska teen NordenBladetia ja OHMYGOSSIPia harrastuksena – se tarkoittaa, että yleensä käytän niihin rahaa enkä kylve mainosrahoissa, en näe mitään syytä siihen, että minun pitäisi teiltäkään salata omia niksejäni, joilla ja miten saan sivustoille lukijoita ja pidän heidät sivustoilla. Niin tai näin, en näe syytä, miksi emme voisi hyviä neuvoja ei keskenämme jakaa. Ainahan se, joka antaa, saa myös takaisin – olen usein epäillyt sitä, että nykyisin olen varma, että asia todellakin on niin – autat muita, niin sinuakin autetaan. Ole huolehtiva, niin sinustakin huolehditaan!

INTOHIMO & PITKÄJÄNNITTEISYYS – Ne ovat ensimmäiset niksit ja todennäköisesti myös sellaiset, jotka koskevat lukijoita kaikkein eniten. Meidän artikkelimme eivät tulvi piilomainoksia, sivustolla ei vilku liian paljon ärsyttäviä ja aiheeseen liittymättömiä mainoksia ja artikkelit ovat rehellisiä – välillä niin rehellisiä, että jälkeenpäin kadun – ”oliko tarpeen sanoa niin suoraan?!”. Toisin sanoen teen sitä, mitä rakastan, ja rakastan omaa työtäni todella paljon! Olen seurustellut lukijoitteni kanssa jo niin kauan, että sekä minulle että heille on syntynyt tietynlaista riippuvuutta. Ok… se on sellaista höpö-höpö-höpö-juttua. Tulitte lukemaan artikkelia siksi, että haluatte konkreettisia vinkkejä. Jatkan tärkeysjärjestyksessä seuraavalla.

INVESTOINTI TULEVAISUUTEEN – Nyt tulee vastalause ensin sanotulle: ”Pikemminkin kulutan rahaa”. Toisaalta teen niin kuten jokainen ihminen kuluttaa tietyn summan harrastuksiinsa, toisaalta se on harkittua toimintaa – investoin tulevaisuuteen. Koska minulla on mahdollisuus elää muista tuloista, on internetin mahdollinen voitto suunniteltu tulevaisuuteen – siinä on hyvää se, että en ole missään tapauksessa häviäjä, sillä puuhastelen sen parissa, josta pidän. Tällaista toimintaa voivat itselleen sallia harvat, se on etuoikeus. Käytän koko mainoksista saadun rahan yritykseen – investoin edelleen. Palkkaa en ole maksanut itselleni yrityksen aloittamisesta lähtien. Sen lisäksi, mitä mainoksista, yhteistyöstä, barter-sopimuksista ja erilaisista diileistä tulee ja investoin heti laajentamiseen, sijoitan sivustoihin myös paljon omaa rahaani (energiasta ja ajasta puhumattakaan!).

Mutta tarkemmin…

TWITTER – Se on sama kanava, joka toi voiton USA:n presidentille Donald Trumpille – suuri osa ihmisistä nimittäin ”elää” sosiaalisessa mediassa! Sitä olisi tyhmää aliarvioida. Kuten kaikkien muidenkin liiketoimien osalta ratkaisevaa on ajoitus – olin Twitterissä paikalla jo vuonna 2009, silloin kun enemmistö virolaisista oli vasta Orkutissa ja ei tiennyt edes FaceBookista mitään – silloin oli Twitterilläkin vähemmän käyttäjiä ja ne, jotka olivat, olivat automaattisesti ystäviä. Oli helppoa löytää uusia ”ystäviä”. Twitterissä on sääntö, jonka mukaan voit lisätä päivässä enintään 1000 ihmistä – käytän sitä mahdollisuutta, sillä toisaalta ne ihmiset katsovat ”kuka on se, joka minut lisäsi”, ja toisaalta n. 20-40 % niistä, jotka itse lisäät, alkavat myös seurata sinua. Koska minulla on sivustoja hyvin monissa maissa ja eri kielillä, niin luonnollisesti niillä kaikilla on erilliset tilit ja siten erillinen uusien seuraajien lisääminen ja erikseen uusia seuraajia. Mikä sitten on sivustojen yhteinen tavoite – joka tulee yhdelle sivustolle, sattuu hyvin helposti myös seuraaville. Eli toisin sanoen, yksi tukee toista ja toinen ensimmäistä…

FACEBOOK – Käytin pitkän aikaa Facebookissa maksullista “boost”-mahdollisuutta, joka toimia vuosia erittäin hyvin. Maksoin artikkeleiden esittämisestä (enintään 150 eur kuussa) – valitsin alueen ja ajan, jolloin halusin ne esitettäviksi ja voilà… lukijoita tuli, mutta tänään tuo palvelu on lähinnä lompakkoa tuhoava ja hyödytön. Toisinaan vanhasta tottumuksesta “boostaan” juttuja, mutta tulos on yleensä hyvin huono. On ollut jopa niinkin, että boostaan (annan halvimman esimerkin) 1 eurolla ja sillä saan n. 500 esittämistä ja tyyliin 1 klikkaus artikkelia kohti! Se on luonnollisesti täydellinen kaaos ja suorastaan naurettavaa, erityisesti kun otetaan huomioon, että ennen Facebookin boost toi jo vain 1 eurolla artikkelille useita tuhansia klikkauksia. Facebook on alkanut ammentaa itsensä tyhjiin, se on varmaa. Olen jo yli 6 vuotta useissa Etelä-Amerikan sosiaalimedian verkostoissa, joita nykyisin Euroopassa ja Skandinaviassa ei vielä tunneta.

HAASTATTELUT – Maailmassa on miljoonia verkkosivustoja ja suurempia tai pienempiä mediakanavia. Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvä asia löydetään myös ilman mainontaa, joten konkreettisesti mainontaan (pois lukien FB boost) olen käyttänyt vain pari kertaa (ja voin eteenpäin kiiruhtaen sanoa, että siitä ei ole ollut mainittavaa hyötyä). Olen (lähinnä Twitterin kautta) etsinyt yhteistyökumppaneita ja kanavia, joissa OHMYGOSSIP-, NordenBladet- ja myös Ohmygossip Couture -brändejä voi mainostaa. Olen tarjonnut haastatteluita ja erilaisia tapoja yhteistyöhön. Olen saanut tuhansia kieltäviä vastauksia ja vielä enemmän huomiotta jättämistä (kirjeeseeni yksinkertaisesti ei vastata), mutta olen saanut myös paljon myönteisiä vastauksia ja suostumuksia yhteistyöhön. Tässä on tärkeää olla pelkäämättä, olla masentumatta ja ponnistaa rohkeasti eteenpäin. Aina on niitä, jotka eivät vastaa, jotka eivät ole kiinnostuneita, mutta myös niitä, jotka ovat erittäin kiinnostuneita! Ne täytyy vain seuloa esiin! Monet ulkomaiset verkkosivustot, sanomalehdet, aikakauslehdet, blogin pitäjät ja myös vain sosiaalisen median kanavat ovat ensimmäisen kanssani tekemänsä yhteistyön jälkeen halunneet uusia hankkeita, joka ovat ymmärtäneet, että yhteistyö on menestyksen avain. Kaikki yhteistyö on aina hyödyllistä! Minä esimerkiksi en jätä ”oven taakse” koskaan edes itseäni 90 % ja vieläkin ”pienempiä ja heikompia” yhteistyökumppaneita. Miksi? Koska ensinnäkin, kaikilta voi aina oppia, kaikilla on aina jotain, mitä sinulla ei ole ja elämässä ei koskaan tiedä, milloin pieni kasvaa isoksi! Ihmiset ovat usein pessimistejä, kamppaavat toisiaan jne. — mutta ne, jotka eivät suhtaudu niin, voivat kaikki varauksetta lopulta myöntää, että toisen auttaminen ja yhteistyö ovat tuoneet heille enemmän iloa, hyötyä ja menestystä kuin vahinkoa. Ei tarvitse pelätä, että toisesta tulee ”isompi, rikkaampi ja parempi”, vaan että yhdessä meistä tulee ”vielä isompia, vielä rikkaampia ja paljon onnellisempia”! Jaettu ilo on aina suurempi ilo!

TUOTTEET – yhtenä hetkenä Sinun sivustostasi tulee brändi – nimi on ollut niin paljoissa eri kanavissa, että se herättää kiinnostusta eri alojen yrityksissä. Esimerkiksi OHMYGOSSIP-nimellä on ilmestynyt paljon erilaisia tuotteita – alkaen teistä ja lopettaen huiveihin ja laukkuihin. Ja nyt en puhu meidän omasta Ohmygossip Couturen tuotannosta, vaan siitä, että eri yritykset ovat halunneet tehdä yhteistyötä tuottaakseen oman tavaramerkkinsä nimissä ainutlaatuinen OHMYGOSSIP-tuote. Miten päästään siihen, että yritykset haluavat tuoda markkinoille omia tuotteitaan Sinun tavaramerkilläsi? Olen käyttänyt kahta tapaa – olen kirjoittanut blogissani artikkeleita ajatuksistani, toiveistani ja haaveistani ja toiseksi olen kirjoittanut Twitterissä twiittejä, joissa olen selvästi esittänyt oman toiveeni. Ihmisiin on helpompi saada yhteyttä, kun olet avoin, viestit omista ajatuksistasi ja julkistat haaveitasi, sillä enemmistö ihmisistä ei ole selvännäkijöitä! Älä pelkää julkistaa toiveitasi ja haaveitasi!

MONET MARKKINAT – Yksi minun suurista voiton avaimista on ehdottomasti monipuolisuus. Olen tehnyt erilliset sivut ja sosiaalisen median tilit sekä ratkaisut eri maiden sivuille. Minun brändieni eri uutiset ilmestyvät sisällöstä riippuen 5-8 kielellä, ja jo pelkästään se on perustana suuremmille lukijaluvuille kuin mitä yhdellä ainoalla kielellä ilmestyvät uutiset saavuttaisivat. Luetuimmat mutta samalla vaikeimmat ovat englanninkieliset markkinat, sillä ne ovat suhteellisen laajat ja tulee kovasti ponnistella pitääkseen selvää suuntaa siinä, onko uutinen suunnattu Englantiin, Amerikkaan vai lukijalle, joka muuten osaa englantia. Monikielisyys antaa nopeasti monopolin monilla alueilla ja monissa tilanteissa – lähes jokainen yhteistyökumppani on heti kiinnostunut, kun kuulee, että hänen uutisensa voi hänen alun perin toivomansa kielen lisäksi julkaista myös monilla muilla kielillä ja muissa maissa. Liikemiehet ajattelevat laajasti! Ja toimittajan pitää ajatella vielä laajemmin!

HENKILÖKOHTAINEN KONTAKTI – se on kaikkein eniten aikaa vievää ja vaikeinta. Ihmisten kanssa tulee seurustella ja säännöllisesti. Se puolestaan vaatii paljon aikaa. Se on kohta, joka tulee ottaa huomioon – noin vain helposti ei synny mitään! Jokainen hanke vaatii aikaa, sijoituksia ja YOU NEED TO SHARE LOVE! (sinun pitää jakaa rakkautta!), sillä jos haluat vain saada antamatta mitään vastaan, suunnitelmalla ei ole pitää tulevaisuutta. Lyhyellä tähtäyksellä se voi palvella sinua, mutta pitkällä tähtäyksellä jäät häviäjäksi. Tee muille sitä, mitä haluat sinulle tehtävän!

OHMYGOSSIP – Päivät lentävät, olen jo kauan sitten palannut kaksipäiväiseltä lomaltani, puuhastelen puutarhassa ja teen muita arkisia toimia. Edellisen tiistain ja keskiviikon Viljandissa käynti sai minut kuitenkin täysin järkkymään – toisaalta se oli maailman paras miniloma, mitta toisaalta löysin itsestäni hyvin paljon puolia, jotka alustavasti tarkastellen pelottavat paljon minua itseäni. Esimerkiksi se, että olen varma, että minulla on enemmän ”kykyjä” kuin haluaisin itselleni myöntääkään.

Mutta nyt jatkan sieltä, jonne viimeksi jäin. Kun Mustlassa oli käyty, ajattelimme, että Võrtsjärvi on vain kivenheiton päässä – käymme sielläkin. Sikäläiset tunnetummat ja vierailtavimmat nähtävyydet ovat Kivilõppen Kalevipojan ja Vanapaganan kivet. Ilma suosi meitä kaikin puolin, reitillämme ukosti vain kerran, mutta suuremmat sateet ohitimme. Suurempana osa päivästä oli jopa hyvin kaunis ilma. Oli erittäin hienoa olla siskon kanssa tuolla tavalla automatkalla pitkin Viljandin seutua, välillä puhuimmekin, että se oli aivan oikean loman tapaista ja sitä ei vaihtaisi mihinkään hienoon ja kalliiseen ulkomaanmatkaan.

Kello oli noin viisi, kun päätimme ajaa Võrtsjärven rannalta Paistuun Pahuveren kautta. Olin ollut kello yhdeksästä aamulla ratissa, viimeiset kaksi tuntia jalka kauhean kipeänä. Otimme Mustlan Konsumista kaksi pulloa Värskan vettä ja sisko otti ajajan paikan. Välimatkat Viljandissa ovat lyhyet ja riippumatta siitä, missä olet, ehdit seuraavaan pisteeseen suhteellisen nopeasti. En ole varma, ajoimmeko Pahuveren läpi, mutta perillä olimme hyvin pian. Joku sukulaisista oli jo käynyt hautausmaalla ja haudat olivat kunnossa, ämpärillä ja kastelukannulla ei ollut siellä mitään tehtävää. Yllätykseksemme oli erään haudan luota kaatunut suuri puu niin, että kanto oli puoliksi jätetty maahan ja juuret osittain maassa, osittain haudan päällä. Hyvin outoa ja rumaa. Joku oli myös vaihtanut vanhan ja luonnollisen (kahdesta hirrenpuolikkaasta tehdyn) tuolin lakattuun penkkiin, joka meistä muistutti arkkua, jolla on jalat. Nyrpistelimme nenäämme ja ajattelimme, että se ei lainkaan sovi sinne. Myöhemmin kysyin äidiltäni, mistä se kauhea istuin sinne tuli, ja hän sanoi, että Peeter-setä (isäni veli) teki sen omin käsin, ja niin suhtauduimme siihen heti toisella tavalla. Kun poika on itse omin käsin tehnyt jotain oman äitinsä haudalle, et enää voi suhtautua siihen sillä tavalla – jälkikäteen ajattelimme asiaa jopa liikuttuneina.

Nälkä alkoi yllättää ja päätimme, että tarkastamme Instun kylässä olevan Männikun Metsätilan. Että jos pidämme siitä, jäämme sinne, ja jos emme pidä, niin Viljandin keskustasta löytyy varmasti joku kunnollinen hotelli. Paistusta Intsuun on hyvin lyhyt matka. Pian olimmekin perillä ja iloksemme paikka oli erittäin kaunis. Rauhallisella paikalla tuuheassa vanhassa kuusimetsässä. Siellä oli samaan aikaan perheleiri – oletteko ennen kuullut jotain sellaisesta? Minä en, en tiennyt, että on leirejä, joissa perheet (äiti-isä-lapset) käyvät yhdessä. Joka tapauksessa hyvin kiinnostavaa! Leiriläiset nukkuivat teltoissa ja pelkäsimme, että he alkaisivat illalla pitää liian kovaäänistä juhlaa – meillä oli aikomus kävellä rauhallisesti metsässä, keskustella, juoda kamomillateetä ja mennä nukkumaan. No, sellainen oli meidän kaupunkilaisten pilattu ajattelutapa. Leiristä ei kuulunut minkäänlaista melua, suurin osa telttailijoista meni aikaisin nukkumaan. Kaikki ympärillä oli niin ystävällistä, rehtiä, kivaa ja sympaattista. Emme halunneet enää mennä minnekään kahvilaan tai ravintolaan syömään, joten ajoimme Viljandiin ja toimme kaupasta illallisen ja aamiaisen (viinirypäleitä, vesimelonin, salaattia ja voileipäainekset). Talo oli aivan tyhjä ja vain meidän käytössämme. Valitsimme itsellemme huoneen, söimme illallista, keskustelimme ja menimme huoneeseemme. Ja silloin se alkoi… Olen vakuuttunut siitä, että emme olleet Mustlasta lähtien yksin – joko henki, kummitus tai olento – en tiedä miten sitä pitäisi kutsua, oli seurannut meitä, tai sitten meitä seurasi synkkä energia, jota itse aiheutimme alitajunnassamme ja pelossamme – olipa se sitten näistä yksi tai toinen, mutta se oli aivan kauheaa! Sellainen tunne, että meidän lisäksemme paikalla on vielä joku, jota emme todellisuudessa näe, mutta jonka aistimme ja tunnemme. Joka pakottaa meitä tekemään päätelmiä. Ihan käskee ajattelemaan itseään. Tunsin voimakasta painetta poistaa suurimman osan kuvista, joita olin päivän aikana ottanut (sisäinen tunteeni sanoi, että en saa ikuistaa niitä), samoin minun omatuntoni pakotti minut monta kertaa pyytämään anteeksi sitä, että kävimme sopimatta vieraalla tontilla, ja synkkä ja painostava tunne, joka illalla ikään kuin paisui ja paisui, pelotti meitä niin, että aloimme rukoilla aktiivisesti. Sanoin Hashemille kovaan ääneen, että haluan olla vain ja varauksetta VALON puolella ja jos minulle on annettu ominaisuus, että jotkut kanavat tai mitkä lie avautuvat ja minä tunnen ja vaistoan niitä, niin minä pelkään sellaisia asioita ja haluan olla näkemättä niitä ja välttää kontaktia niihin. Olen toistuvasti aikaisemminkin tuntenut, että tunnen ja aistin liian paljon, näen asioita, joita paljot muut eivät näe, ja kun vaan itseni, voin lukea paikkoja ja ihmisiä kuin avoimia kirjoja – mutta minä en halua mitään sellaista, en mitään sellaista! Minä pelkään sellaisia asioita erittäin paljon! Rukoillessa tuli lopulta uni. Aamulla meillä oli suunnitelmissa palkata kiinteistönvälittäjä mennäksemme uudelleen ”sorkkimaan” niitä kiinteistöjä, mutta se ajatus oli lähtöön mennessä pilalla – autostani oli nimittäin rengas puhki ja aivan tyhjä. Tarvitsimme autoapua. Jälleen (jalan venäyttämisen jälkeen) joku lähetti merkin, että me emme saa käsitellä sitä aihetta enää tänään tai muutenkaan. Kerron teille seuraavassa postituksessa, mitä sitten tapahtui ja miksi pelkään selvännäkemistä. Kerron teille myös televisiossa itselleen kuuluisuutta hankkineesta noidasta, Marilyn Kerrosta, joka on meidän sukulaisemme ja niin sanotulla noitaportaikolla jopa yksi suvun vaatimattomimmista. Voitte arvata, millaisia voimia sitten muilla on, kun sellainen suuri tekijä on vasta ns. ”lastenkengissään”.

jatkuu..

OHMYGOSSIP – Uskomatonta miten paljon tunteita yhteen päivään voi mahtua! Pieni vierailu Viljandiin oli kuin vierailu avaruudessa – niin paljon tunteita, niin paljon löytöjä, niin paljon uutta ja kiinnostavaa! Ruudikülassa poikkesimme metsään – sisko kumisaappaissa ja minä varvassandaaleissa. Ei mennyt kauan ennen kuin aloin valittaa, että heinissä on käärme tai jotain muuta. Toisin sanoen pilasin yhteisen tapahtumamme. Lähdimme takaisin autolle ja panin jalkaan sukat ja siskon tossut. Jatkossa oli vähän turvallisempaa. Hyvin pian kuitenkin huomasimme, että kauniin metsän paikalla olikin vesaikko. Vot, sillä tavoin. Eipä Virosta niitä kauniita kuusikoita enää olekaan niin helppoa löytää.

Vietettyämme jonkin aikaa metsässä teeskennellen viisaita ilmeitä ja valittaen, että miten vanhaan aikaan kaikki oli toisin, päätimme mennä Mustlaan. Mustlaan halusimme mennä siksi, että Memm (isän äiti) sanoi aina, että mennään Mustlan bussilla. Se tarkoitti, että ajoimme Ruudikülaan Viljandin linja-autoasemalta Mustlan bussilla. Koska Memm niin paljon toisti sanaa Mustla, ajattelimme, että meidän täytyy käydä siellä. Emme tietenkään katsoneet karttaa, siksi satuimmekin täysin sattumanvaraisiin paikkoihin. Oikeastaan se oli osittain myös tavoitteemme – ei mennä pisteestä A pisteeseen B suurta maantietä pitkin, vaan mieluummin seikkailla ja eksyillä tuntemattomilla pikkuteillä. Me jopa toivoimme sitä, mutta koska kaikki teinviitat ja tiet on tehty niin loogisesti, eksyminen oli hyvin hankalaa.

Hieman ajoa kauniin Viljandimaan läpi ja ihaillen kauniita viljapeltoja ja runsaita hernepeltoja – päädyimme Holstresse. Siellä meitä tervehti Pärnin kauppa. No niin, sanoin, että täältä täytyy lähettää Margukselle kuva, niin hänellä on parempi mieli kuin minun edellisen, hiukan liian pitkälle menneen postituksen jälkeen (hänen sukunimensä on Pärn). Sanon usein niin jyrkästi, että jälkeenpäin kadun. Menimme kauppaan, jossa oli sinitukkainen myyjä ja tein automaattisesti pari kuvaa alkoholitiskistä ja pikkuleipähyllystä. Blogin pitäjänä teen aivan kaikesta koko ajan kuvia, sillä koskaan ei voi tietää, mitä saattaa myöhemmin tarvita. Silloin tuo sinipäinen myyjä sanoi, että kaupassa ei saa kuvata, ja niin lähdimme mutisten ulos. Kaupan edessä sattui kuitenkin erittäin ikävä juttu. Jäin katselemaan tien toisella puolella olevaa bussia, ja jalka niksahti ja kaaduin koko komeudessani pitkälleni – venäytin jalkani inhottavasti. Olin aivan varma siitä, että jalka on loukkaantunut. Siinä käsityksessä ja jalka kovasti särkien ajoimme Holstresta eteenpäin Mustlan suuntaan.

Pian olimmekin Mustlassa ja olimme aidosti ihmeissämme, että paikkakunta on niin pieni – yksi kahvila, yksi Konsum, kunnantalo, kirjasto ja koulu – siinä kaikki. Kahvilassa myytiin kuitenkin erittäin maukkaita paikallisia ruokia. Otimme yhteisesti itse tehdyn seljankan (1,50 €), paikallisen keittiön valmistaman tuulihatun ja halvaleivän sekä maitokahvin, yhteensä ei kulunut kai neljää euroakaan – en muista tarkkaan, mutta ne maistuivat jumalallisilta! Olimme yllättyneet, että sellaisessa pikkuisessa paikassa on niin maistuva ja superedullinen ruokalista!!

Sitten menimme katsomaan yhtä Tarvastun kunnassa myynnissä olevaa taloa. Se, mitä nyt kerron, on pelottavaa. Ainakin meitä se pelotti niin että vapisimme, kaduimme ja rukoilimme puoli kahteen asti yöllä. Olimme löytäneet kiinteistösivustolta KV.ee erään vanhan maatilapaikan myynti-ilmoituksen ja ajattelimme, että jos paikka on vinksin vonksin, sen voisi ostaa ja kunnostaa. Koska aikataulumme oli sattumanvarainen, emme viitsineet soittaa välittäjälle tai omistajalle ja ajattelimme, että katsomme etäämpää ja siinä kaikki (vanhat talot ovat sisältä joka tapauksessa samanlaisia röttelöitä ja vaativat täydellisen remontin). Ajoimme sinne-tänne ja kolmanteen paikkaan, mutta lopulta löysimme taloon vievälle tielle. Pysäköimme auton tien varteen ja astelimme heinämaan yli kyseisen kohteen suuntaan. Minulla jalka särki, mutta uteliaisuus ja jännitys ylittivät kivut. Pian olimmekin vanhan maatilakeskuksen portilla. Porttia tai aitaa siellä ei ollut, mutta tarkoitan tontin rajaa, ajatuksellista porttia. Sieltä emme olisi saaneet mennä eteenpäin – sehän oli yksityistä maata ja niin ei tehdä, mutta koska kyseessä oli myynnissä oleva tontti ja täysin tuntemattomassa maapaikassa, niin en tiedä millä oikeudella ajattelimme, että menemme astelemaan pihalle nähdäksemme millainen pihamaa on. Ja nyt tulee jotain kauheaa. Seisoin talon vieressä ja tunsin, että takanani on jotain. Todellakin tunsin, että joku seisoo selkäni takana. Kuljimme siskon kanssa talon ympäri ja sanoin hänelle, että tiedätkös, pidät nyt todennäköisesti minua kummallisena, mutta minulla on sellainen tunne, että täällä kummittelee. Ja nyt tulee vielä kauheampi paikka. Olin täysin varma, että sisko sanoo jotain tyyliin ”juo vähemmän” tai ”sinulla on krapula”, mutta hän sanoikin, että hänellä on sama tunne. Tarkemmin kuvattuna hän katsoi minua silmät kauhusta pullollaan ja sanoin näin: ”Minulla on täsmälleen sama tunne, en halunnut sanoa sinulle, sillä pelkäsin (vanhempana sisarena) pelottavani sinua, mutta minullakin on tunne, että joku koko ajan seuraa meitä ja on takanamme. Täällä on jotain kummallista. En osaa kuvata sitä sanoin, mutta täällä ei ole kaikki kunnossa. Täällä on jokin synkkä energia, jokin surullisuus, masennus, jotain epäluonnollista”.

Poistuimme puutarhasta takaisin tontin rajalle ja meidät valtasi erittäin epämukava tunne. Kävelimme autolle ja näimme erään paikallisen asukkaan. Emme osanneet selittää itsellemme, mitä juuri oli tapahtunut. Paikallinen nainen kertoi, että täällä ei ole vuosiin asunut ketään ja lähistöllä ei ole myöskään lapsia. Ajoimme edelleen Võrtsjärven rannalle, sitten Pahuveren kautta Paistuun ja sieltä Intsun külaan Männikun metsätilalle… mitä siellä alkoi tapahtua, on vielä kamalampaa – se kummitus/henki joko seurasi meitä tai pelko vaikutti havaintoihimme – joka tapauksessa on hyvin epäloogista, että tapahtui jotain sellaista, minkä kaksi ihmistä tuntee ja kokee samanaikaisesti … Käynnistä Võrtsjärven rannalle, Paistun hautausmaalla käynnistä ja Männikun metsätilasta voi lukea seuraavasta postituksesta!

OHMYGOSSIP – Viljandista Ruudikülaan on 8 km ja jossain matkan varrella pitäisi olla surullisen kuuluisa Ärma. Minun tietoni sen tarkasta sijainnista ovat ehkä väärät, mutta sanon suoraan, etten viitsi paneutua sen sijaintiin lähemmin.

Matkalla Viljandin keskustasta Ruudikülaan vitsailimme siskon kanssa, että lähdemme majoittumaan Ärman tilalle (Ärman tila kuuluu huippuaktiiviselle Twitterin amatsoonille ja tviittaajalle Toomas Hendrik Ilvekselle, joka oli Viron presidentti vuosina 2006-2016, ja nykyisinkin hänen Twitter-tililtään voi lukea, että hän on edelleenkin presidentti, sillä esittelyssään hän suuntaa lukijan sivustolle president.eel), hänen Virossa olevan Ärman tilansa käyttöön on Viron yritystoiminnan kehitysrahaston ja hänen yrityksensä OÜ Ermamaa kautta anottu ja saatu Viron oloissa hyvinkin suuria summia, ja tilaa on mainostettu suurena matkailutilana… sijaitkoon se sitten matkalla meidän rakkaaseen Ruudikülaamme tai jossain muualla, mutta yleisölle avointa matkailutilaa siellä ei ole ja tavallisella kansalaisella ei ole sinne myöskään asiaa.

… Ja aivan rehellisesti sanoen se kiinnostaa minua erittäin vähän. Vaikka en suoraan ja henkilökohtaisesti meidän entistä presidenttiämme tunnekaan, on sekä hänestä että hänen entisestä puolisostaan Evelinistä jäänyt minulle pikemminkin sellaisen nousukkaan, ylpeän ja pöyhkeän ihmisen vaikutelma. On mahdollista, että olen henkilöiden suhteen nyt erittäin epäoikeudenmukainen, mutta tämä on vain sellainen näkemys, sellainen tavallisen ja turhan keskimääräisen Viron asukkaan näkemys. Herra Ilves on epäilemättä viisas ja tehnyt paljon tarpeellisia askeleita Viron hyväksi, mutta häneen liittyy sellainen vaikeneva, pöyhkeä ja purukumia jauhava ylpeilevyys, joka tuo hänelle ennemmin vihamiehiä kuin ystäviä. Samoin hänen entinen puolisonsa rouva Evelin Ilves oli lähinnä puutteellisesti koulutettu, itseään mielellään esittelevä ja pikemminkin elämäntavoiltaan kevyt nainen kuin vakavasti otettava mielipiteenmuokkaaja. Herra Ilveksen uudesta puolisosta jää minulle henkilökohtaisesti tuntuvasti sympaattisempi ja kunnollisempi vaikutelma. Mutta todellisuudessa en halua tällä hetkellä puhua kenestäkään heistä. Satuin aiheesta sivuun. Täysin. Ja tavoitteeni on nähdä myönteistä eikä kielteistä, mutta silti ajaudun pohdiskelemaan ja näkemään kaikessa vain huonoa ja huonointa. Milloin oppisin lopultakin virheistäni?!

Jatkan! Viljandissa, Ruudikülassa, asui minun isänpuoleinen isoäidin veli Peeter. Siellä kävimme usein lapsena, ja se paikka on minulle hyvin rakas. Se oli äärettömän köyhä ja tuolloin vielä erityisen hylätty, mutta isoäiti puhui aika kaikesta niin jännittävästi, että tuo ympäristö tuntui minulle lapsena ihmemaalta. Silgutaren (nykyisin sitä paikkaa kutsutaan nimellä Päeva-Pilli) tilalta kivenheiton päässä on hauskanniminen ”Koerakuse allikas” eli koirankusen lähde – siellä kävimme pienenä uimassa. Aivan kauhea paikka – täynnä iilimatoja, mutta mitä siitä, suuri ja kaunis lapsuudenmuisto. Luonto on siellä vielä koskematon, pysäytimme auton ja näimme kuinka pieni metsäkauris asteli tien yli. Näimme myös pienen sorsaperheen lähteellä ja ystävällisen lehmäkarjan seuraavalla tilalla. Minä rakastan eläimiä! Eläimet lämmittävät aina sydäntä, samoin kuin lapset. Lapsilla ja eläimillä on minun mielestäni hyvin samanlainen energia – sellainen puhdas, rehti, ystävällinen ja suloinen! Silgutare on myyty yli 10 vuotta sitten eräälle suomalaisnaiselle, joka asuu Suomessa ja käy Virossa harvoin. Etsimme omistajan ja kyselimme, millaisia suunnitelmia hänellä on vuosia sitten ostetun paikan suhteen. Surullista on todeta, että rakastettu paikka rapistuu jo vuosia ja vanhoja ikipuita kaadetaan arkisiksi polttopuiksi. Paikka herättää minussa rakkaita tunteita – samalla on outoa katselle, kuinka läheisyyteen nousee suuria taloja ja viljelyksiä ja vastakohtana vanha maatilapaikka häviää. Minun isovanhempani piilottelivat itseään sodalta lähes 10 vuotta siellä talon alla ja metsikössä! Talolla ei ole suurta arvoa – vanha röttelö, jonka seinät vaivoin pysyvät pystyssä, mutta ne ikipuut ja pensaat, ne ovat isovanhempieni istuttamia, ja kun niitä kaadetaan polttopuiksi tai juhannuskokkoon, niin siitä on erittäin sääli. Se aura, joka siellä on, kertoo omaa tarinaansa, ainakin meille. Minä uskon puiden energiaan, puiden juurten muistiin jne. Luonto näkee ja muistaa!

Ruudikülassa ajoimme kierroksen ja kiirehdimme eteenpäin Mustlan suuntaan… Lupasin jo edellisessä postituksessa kirjoittaa Holstresta, Paistusta, Mustlasta ja kummituksista, mutta kuten näette, se siirtyi yhden postituksen verran eteenpäin! Lupaan, että jo seuraavassa postituksessa!

______________________________

Kotiin saavuttuani tarkastin, missä se Ärman tila todellisuudessa sijaitsee.

Wikipedian tiedot ovat seuraavat (käännös virosta):
Ärman tila (myös: presidentin koti) on Viljandin maakunnan Ablan kunnan Veskimäen kylässä Abja-Paluosasta muutaman kilometrin päässä sijaitseva maatila. Tila kuuluu Ilvesten suvulle jo vuodesta 1763 lähtien. Kiinteistö on merkitty kiinteistökirjaan numerolla 145039. Kiinteistöön kuuluu peltoa ja metsämaata yhteensä 80,1 hehtaaria. Tilan kokonaispinta-ala on 82 hehtaaria. Ärman tilan omistaja (jonka osoite on edellä mainittu) on presidentti Toomas Hendrik Ilves. Ärman tila on vuokrattu rajavastuuyhtiölle Ermamaa (rekisteriin merkitty 18.1.2005, rekisterinumero 11097847), jonka hallituksen jäsen on Evelin Ilves ja joka käyttää nimeä Ärman matkailutila. Vuodesta 2006 lähtien tilaa käytettiin presidentin residenssinä, ulkomaisten vieraiden vastaanottoon ja presidentti Toomas Hendrik Ilveksen majoittamiseen.

Ärman tilan muuttaminen matkailukeskukseksi
Evelin Ilves alkoi muokata vanhasta ja rapistuneesta maatilarakennuksesta nykyaikaista taloutta. Sitä varten hän itse asui Ärmalla monta vuotta. Hän perusti rajavastuuyhtiön Ermamaa OÜ ja yritys kirjasi maatilakokonaisuuden omaisuudekseen. Viron yritystoiminnan kehityssäätiön kautta Ermamaa sai 13. maaliskuuta 2006 Euroopan unionin rakennerahastosta tukea lähes 2.979.000 kruunua eli 190.392,80 euroa. Hankkeen omarahoitus oli 50 prosenttia.

Vierastalon huoneilla oli suurmiesten nimet: Lennart Meri, Winston Churchill, Gustav Adolf jne. Konferenssi ja elokuvasali nimettiin Euroopan unionin perustajan Robert Schumanin mukaan.

Vuoden 2007 kesäkuussa julkistettiin matkailukohteen hinnasto. Ärman tila oli suhteellisen kallis. Vierastalon huoneiden hinnat yhdeksi yöksi kahdelle hengelle olisivat olleet 1.625–6.900 kruunua ja kaikkein kallein olisi ollut presidentin sviitti. Koko keskuksen vuokraaminen vuorokaudeksi olisi maksanut 25.900 kruunua. Lisämaksusta olisi saanut puistossa tehdä nuotion (310 kruunua), ottaa mukaan lemmikkieläimen (310 kruunua päivässä) ja vuokrata polkupyörän (75 kruunua tunti). Kolmen vartin esittelykierrokselle Ärman tilan mailla olisi voinut osallistua 465 kruunulla yhtä osallistujaa kohti. Oli muitakin palveluita.

Ilvesten itsensä mukaan heistä tuli presidenttipari yllättäen. Ilmeni, ett presidenttiä koskevien ankarien turvallisuusmääräysten vuoksi Ärman tila ei todellisuudessa voinut toimia konferenssikeskuksena ja vierastalona. Esimerkiksi jos presidentti olisi halunnut yllättäen ajaa tilalleen, olisi kaikki vieraat tullut evakuoida, sitten suorittaa uusi turvallisuustarkastus ja vasta sitten presidentti olisi voinut tulla tilalle.

Ongelman ratkaisemiseksi Toomas-Hendrik Ilves otti saman vuoden heinäkuussa Ärman tilan vuokralle puolisonsa yritykseltä Ermamaa. Hintaa ei julkistettu. Matkailukohteiden vuokraaminen ei ole Virossa yleistä ja siksi kiinteistöasiantuntijat eivät osanneet arvioida vuokrasumman kokoluokkaa edes summittaisesti.

Tällainen päätös herätti lehdistössä kritiikkiä. Mihkel Mutt nimitti sitä skitsofreniseksi tilanteeksi ja yhdistyksen Korruptsioonivaba Eesti (Lahjontavapaa Viro) hallituksen puheenjohtaja Tarmu Tammerk sanoi, että kyseessä on tapaus, johon liittyy korruptiovaara, varsinkin jos vuokrasumma on hyvin korkea.

Ärman tilan skandaali
12. lokakuuta 2016 puhkesi skandaali, kun Yritystoiminnan kehityssäätiö (Ettevõtluse Arendamise Sihtasutus, EAS) ilmoitti, että OÜ Ermamaan, joka oli saanut vuonna 2006 EAS:n kautta Euroopan unionin rakennerahastoista 190.000 € tukea, tulee vuonna 2012 EAS:n tekemän päätöksen mukaisesti palauttaa siitä vain 10 % 19.039 euroa. Se oli yllättävää, sillä muilta aikavälillä 2004–2006 matkailuun tukea saaneilta, mutta matkailun parissa toiminnasta luopuneilta yrittäjiltä vaadittiin tuki takaisin kokonaisuudessaan. EAS perusteli Ermamaan osalta tehtyä poikkeusta sillä seikalla, että tilalla oli presidentin virkakautena vastaanotettu runsaasti ulkomaisia vieraita ja epävirallisia vieraita.

Asia tuli parlamentin lahjonnanvastaisen erikoiskomitean pohdittavaksi ja komitean puheenjohtaja Artur Talvik sanoi mediassa, että hänen mielestään Ilveksen hyväksi haluttiin tehdä päätös tietoisesti. Vuonna 2012 Yritystoiminnan kehitysrahaston hallituksen puheenjohtajana ollut Maria Alajõe sanoi kuitenkin, että päätökseen ei oltu vaikutettu poliittisesti. Toomas Hendrik Ilves sanoi medialle, että hän oli tietoinen päätöksestä jo vuonna 2012, mutta ei tiennyt päätöksen yksityiskohtia. Valtiovarainministeriö suoritti tarkastuksen, jonka tuloksena todettiin, että EAS:n päätös oli virheellinen ja tuki tulisi palauttaa 90 %:sesti. Valtiovarainministeriö katsoi myös, että valtion tulisi julistaa 90 prosenttia Ermamaalle maksetuista tuista tukikelvottomiksi ja aloittaa menettely sen takaisinmaksamisesta Euroopan komissiolle. EAS täytti tämän vaatimuksen ja maksoi summan itse Euroopan unionille takaisin.

Omistusoikeuteen liittyvää (2015)
17. huhtikuuta 2015 tasavallan presidentin kanslian lehdistötiedotteessa ilmoitettiin, että Toomas Hendrik Ilveksen ja Evelin Ilveksen 30. huhtikuuta 2015 voimaantulevan avioerosopimuksen mukaan Ärman tila jää Toomas Hendrik Ilveksen yksinomaisuudeksi ja on hänen virkakotinaan tasavallan presidenttinä.

OHMYGOSSIP – Tiistaiaamuna kello 09.00 nostin ämpärin, kastelukannun ja joitakin muita tavaroita autoon ja lähdin liikkeelle Viljandin suuntaan. Ämpäri ja kastelukannu siksi, että tekisin vähän töitä Paistun hautausmaalla. Olin edessä odottavasta minimatkasta erittäin innostunut! Lapset lähtivät edeltäneenä päivänä Saarenmaan isoäidin luokse ja minulle avautui pitkästä aikaa myös aikaa itselleni. Yleensä olen käyttänyt tällaista itselle jäävää aikaa aikana muille, aikana siivoamiselle, aikana super-intensiiviseen työhön tai johonkin muuhun käyttöön – tällä kertaa varasin sen todellakin itselleni!

Tiistaiaamu… heräsin kello kahdeksan suureen krapulaan, ripustin blogiin suomenkielisen postituksen, katsoin uteliaana montako tykkäystä vironkieliseen blogiini sosiaalimediassa on tullut (täysin sairasta ja itseä hävittävää toimintaa – niinkuin se merkitsisi jotain tai antaisi jotain!) ja aloin pakata tavaroita. Edellisenä iltana olin ns. henkisestä heräämisestäni niin innoissani, että menin juhlistamaan sitä, ja alkoholin suhteen tuli liioiteltua. Otin aamun aikana kolme aspiriinia ja vannoin, etten enää koskaan käytä alkoholia. Sitten menin peseytymään, pesin hiukset ja jopa poistin jaloista karvat ja päätin, että ”tänään mikään ei pilaa hyvää tuultani”. Nostin tietokoneen laukkuun, sitten nostin tietokoneen uudelleen laukusta pois. Sitten nostin uudelleen laukkuun ja taas pois – ajattelin, että minun pitää murtautua tästä tietokoneen ääressä istumisen tottumuksesta. Tietokone jäi kotiin ja se oli minulle erittäin, erittäin suuri askel! Se oli minulle samaa kuin alastomana aikakauslehden kannessa poseeraaminen – jotain täysin uutta ja yllättävää, jotain, jota en tavallisesti tee tai todellisuudessa tahdokaan tehdä. Jotain tavallisesta rutiinista poikkeavaa. Pian aloitinkin matkan reittiä Saku-Rapla-Türi-Viljandi. Tõdvan Alexela-huoltamolla täytin auton tankin. Se maksoi tarkalleen 31,31 € (minulla on pieni ja taloudellinen auto ja tankki ei ollut aivan tyhjä!) ja viillätin eteenpäin. Tiellä ajattelin kaikenlaisia ajatuksia, pääosan ajasta huomasin pohtivani, että tällä hetkellä olen hirveän onnellinen. Hymyilin ajatuksilleni koko ajan ja ajattelin, että satakoon taivaalta mitä tahansa, minun lomaani ja minimatkaani se ei häiritse. Sanottakoon, että tavallisesti en siedä sadetta lainkaan. Ja viime aikoina hymyilen sekä muille että itselleni hyvin harvoin jos koskaan. Ennemminkin olen sellainen vihainen ja vastenmielinen, josta Margus käyttää ilmaisuja ”vanha”, ”lihava” ja ”noita”. En ole mainittavampi ilon lähde ollutkaan, puhumattakaan silmänilosta, suurine ylipainoineni. Lääkäriksi opiskelemattakin ja ilman ammattilaisen diagnoosiakin on täysin selvää, että olen vuosia potenut hyvin syvää masennusta. Minun osaltani se ilmenee niin, että elämästä on kadonnut kaikenlainen ilo ja välistä löydät itsesi pohtimasta ajatusta, että ”lopulta ehkä haudassa tulee rauha”. Minua ympäröivät tosin rakastavat läheiset ja sukulaiset, mutta usein en pysty erottamaan, ovatko he ”liian rakastavia” vai ”liian hallitsevia, valvovia ja sanelevia, mikä on oikein, mikä väärin ja millä ehdoilla mitäkin tulee tehdä”.

Ajoin ja ajoin ja yhtenä hetkenä saavuin Türille. Türillä tervehti iso kyltti – ”Tervetuloa kevätpääkaupunkiin! Hymyilkää!”. Hymyilin ja ajattelin, että onpa kiva kyltti. Sitten ajattelin, että minun Margukseni veljen vaimon isoäiti asuu täällä, näin kivassa paikassa ja että täällä on vuosittain mukavat kukkamarkkinat, ja että ensi vuonna pitäisi niilläkin käydä… ja sitten ajoinkin jo pienen Türin keskustan läpi, siellä näin hyvin paljon eläkeläisiä ja huomasin ajattelevani, että Türi on Viron Miami Boca Raton, johon vanhukset kerääntyvät nauttimaan rauhallisesta elämästä. Näitä ajatuksia pohtien jatkoin Viljannin suuntaan, jossa minun piti tavata sisareni noin 11 aikaan, aloittaaksemme kahdestaan verrattoman seikkailumme Viljandin läpi!

Kello 11 aikaan olin sitten Viljandissa. Pysäköin auton ja suuntauduin Amrita Cafe’hen, jossa isosiskoni jo odottelikin minua. Koska hän oli vasta hiljattain oli myynyt autonsa eikä ollut vielä ostanut uutta, hän oli saapunut Tartosta bussilla. Hän on muutaman vuoden minua vanhempi (se tarkoitta, että yli nelikymppinen!), mutta suuren fitness-riippuvuutensa ansiosta näyttää minua puolet hoikemmalta ja nuoremmalta. Bussinkuljettaja oli häneltä kysynytkin, haluaako hän täysihintaisen lipun vai opiskelijahintaisen lipun! Hehhee… hienoa, eikös?! Tilasimme vihreän salaatin paahdetun punajuuren ja fetan kera 6,20 €, Mancello-pizzan 9,20 €, teen ja kahvin. Käyn Viljandissa poiketessani aina tuossa kahvilassa, viihdyn siellä ja saan sieltä aina positiivisen alun päivälle. Kahvilan jälkeen katselimme, myytäisiinkö jossain läheisyydessä kumisaappaita, mutta ei myyty. Siskolla oli hienot Ted Bakerin kumisaappaat mukanaan, koska suunnittelimme jo menevämme suolle, metsään ja kukaties minne, mutta minulla oli aamulla niin kova krapula, että tulin varvassandaaleissa ja unohdin tossut ja kumisaappaatkin. Sanotaan niin, että se ei ole lainkaan minun tapaistani, sillä tavallisesti teen jopa luetteloita siitä, mitä minnekin otan mukaan ja pakkaan tavarat viikon etukäteen valmiiksi. Olen tavallisesti erittäin velvollisuudentuntoinen, harkitseva ja suunnittelen asioita kauan ja perusteellisesti etukäteen. Tällä kertaa oli kuitenkin mennyt aivan päinvastoin. Koko käyttäytymiseni ja olemukseni olivat täysin toisessa ääripäässä. Lähellä kumisaappaita ei myyty ja pitempään me viitsineet niitä etsiä… Lähdimme matkaan Ruudikülan suuntaan, ajatellen presidentin Ärman tilaa tai lähemmin tilalle poikkeamista. Ärman nimittäin pitäisi sijaita jossain meidän lapsuuden ajan kesämökin lähellä, mutta koska emme ole ikinä olleet siitä erityisemmin kiinnostuneita, emme ole tarkemmin ja enempää tutkineet asiaa…

jatkuu… (seuraavassa postituksessa: Ruudiküla, Holstre ja Mustla sekä kysymys lukijoille jo ennakkoon: voiko vanhoissa paikoissa kohdata kummituksia? Uskotteko kummituksiin? Onko henkiä todellisuudessa olemassa?)