OHMYGOSSIP – Viime viikkoina minun aikani on keskittyneesti kulunut kosmetiikkabrändi Elisheva & Shoshanan aktiiviseen kehittämiseen. Puoli vuotta työprosessissa ja testauksessa olleet kosmetiikkatuotteiden reseptit alkavat muotoutua ja saada oman ilmeensä. On saapunut aika, jolloin näkemyksissäni visualisoituneet ideat saavat todellisen hahmon – ensimmäiset tuotteet ovat valmiit ja nyt ne odottavat etikettejään ja pakkauksiaan.
Minulle koko valmistusprosessi on ollut stressitöntä ja super fun aikaa – olen tehnyt asiaa, josta todella pidän. Se on minulle kaikkein tärkeintä – teen vain sellaisia asioita ja puuhaan vain sellaisten asioiden parissa, joista olen kiinnostunut ja joista saan tyydytystä. Sitä kutsutaan vapaudeksi. Usein minulta kysytään, miten minun liiketoimeni ovat niin menestyviä, miten on mahdollista, että prosentuaalisesti hyvin paljon pienemmällä tiimillä voi tehdä niin paljon. Se ei ole oikeastaan suuri salaisuus – KAIKKI ne, jotka tekevät minun kanssani yhteistyötä, ovat ammattilaisia – sellaisia ihmisiä, jotka todella rakastavat omaa työtään. Koska elämä on lyhyt ja minulla ei ole tarvetta kenenkään edessä kumarrella, niin olenkin yhteydessä vain niihin ihmisiin, jotka tekevät / hoitavat asioitaan sydämellä ja intohimolla. Asian parissa puuhaavat henkilöt, jotka rakastavat tätä työtä ja haastetta. Luonnollisesti vastaan tulee myös poikkeuksia ja en allekirjoita väitettä, että kaikki hankkeeni olisivat aina ja ikuisesti olleet menestyksekkäitä. Vuosien mittaan on ollut myös aika ”mukavia epäonnistumisia”. Se ei kuitenkaan muuta alkuperäistä totuutta – olen toiminut vain sellaisten asioiden parissa, jotka antavat minulle henkistä tyydytystä – siten olen aina voittanut enkä hävinnyt. Olen aina kasvanut sekä ihmisenä että kokemusvarannoltani. Jos toimit sellaisen asian parissa, joka on sinulle läheinen, häviäminen ei ole mahdollista.
Lehdistö on ollut elämäni suurin intohimo – olen erittäin ylpeä saavutuksistani tällä alalla. Tiedän, että maailmassa ei ole kovin paljon ihmisiä, jotka voisivat sanoa, että johtavat kuusikielistä mediakanavaa onlinessa, joka ilmestyy painettuna, on edustettuna 17 maassa ja jolla on sosiaalisessa mediassa Skandinavian lehdistömaastossa monopoli. Juuri se onkin ollut minun panokseni pohjoismaisessa mediamaastossa.
Nyt kuitenkin haluan itselleni uusia haasteita – haluan tuoda markkinoille (hoitavan) kosmetiikkasarjan, joka on luotu ennen kaikkea pohjoismaisille ihmisille. Kaikki ovat kuulleet ilmaisun ”Skandinavialainen hyvinvointimalli” – mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että ajatellaan ihmisen tasolla – tehdään siten, että ihminen, hänen elinympäristönsä ja siihen liittyvä asetetaan etusijalle. Ajatellaan tulevaisuutta, ei vain tätä päivää. Koko elämän, liiketoiminnan ja tuotantoketjun tulee olla luontoystävällinen ja kestävä.
Olen tehnyt Elisheva & Shoshanan (E&S) ensimmäisille käsityönä valmistuneille tuotteille alustavaa mainontaa Instagrammissa ja Facebookissa ja kirjoittanut vain kaksi pientä tekstiä NordenBladetiin (blogini ilmestyy neljällä kielellä – viro, suomi, ruotsi, englanti) ja nyt yllätyin jälleen – unohdan toisinaan, että vaikkakin olemme suuressa mittakaavassa yritys, jonka olemus on pikemmin ”kirjoitettu makuuhuoneessa” kuin 7000 ihmistä toimistossa – niin vaikutuksemme on lukijamäärän ja medianäkyvyyden puolesta laajempi kuin monilla valtiollisilla lehdillä. Siten olin alkuun suorastaan lapsellisen iloinen, kun Amazon.co.uk halusi tehdä kanssani yhteistyötä. Amazon! Amazon.com, Inc (aiemmin tunnettu myös nimellä Cadabra, Inc.) on Alibaba Groupin jälkeen maailman toiseksi suurin verkkotavaratalo. Ihailen erittäin paljon sen perustajaa, 54-vuotiasta Jeffrey Preston Bezosia. Täytyy olla todella lahjakas, määrätietoinen ja ahkera rakentaakseen sellaisen yrityksen, joka tekee sinusta maailman ykkösmiljardöörin. Mystisen lahjakas! Ja kun mittasuhteiltaan sellainen yritys haluaa yhteistyötä pikkuisen skandinavialaisen brändin kanssa – en osaa olla muuta kuin onnellinen ja kiitollinen 🙂
Minulle soitti eräs läheinen tuttava, joka kysyi: ”Olet kirjoittanut itsesi historiaan, teet tosi upeita asioita, mutta miksi sinä kysyt ihmisiltä, millainen sinun tuotteesi etiketin pitäisi olla? Oletko niin päätöskyvytön, ettet saa itse päätetyksi? Miksi annat itsestäsi sillä tavalla huonon kuvan?”. Olin erittäin yllättynyt tästä puhelusta. Kysymys ei ole siitä, ettenkö pystyisi itse päättämään, päinvastoin, olen liian egoistinen eikä minua yleensä kiinnosta muiden mielipiteet – minusta on hienoa kuunnella ja ottaa lukijoiden ajatukset huomioon, hehän ovat seuranneet minua 10+ vuotta – luotan niihin ihmisiin, ne ihmiset ovat minulle rakkaita. Tietenkin pystyn itse päättämään ja lopullisen päätöksen teenkin joka tapauksessa aina minä, mutta olen sitä mieltä, että hyvän tuotteen salaisuutena on aina yhteistyö. Juuri yksilöllinen lähestyminen, henkilökohtaiset kontaktit, rehti intohimo, rakkaus ja sielulla asian parissa toimiminen vie minusta elämään eteenpäin. Sydämellä tehty asia ei voi ns. pieleen mennä ja tuo, haluat tai et, sinulle aina parhaat ”menestyksen algoritmit”. Ainakin minun kokemukseni puhuvat sen puolesta.
OHMYGOSSIP – Koko kuluneen viikon puuhasin aktiivisesti kosmetiikkabrändimme Elisheva & Shoshanan kehitystyön parissa – rakennan vähitellen kotisivua (ElishevaShoshana.com), valmistan saippuoita ja suunnittelen etikettejä, samoin ajan paperiasioita, jotta kaikki olisi terveysviraston ja Euroopan unionin vaatimusten mukaista. Joten työtä ja asioiden hoitamista on melkoisesti.
Olen iloinen siitä, että asumme maalla – puhdas luonto ja ympäristö ovat ne, mitä tämän päivän kiireisessä elämänrytmissä yhä enemmän arvostetaan. Brändin luomisessakin haluan tuoda maaseutuelämän ja puhtaan luonnon voimaa ihmisiä lähemmäs. Mitä tiiviimpi suhteemme luontoon on, sitä onnellisempia ja tyytyväisempiä olemme. Jokainen laadukas ja puhtaista ainesosista valmistettu saippua, jokainen shampoo tai kylpyvaahto, on osa tätä tyytyväisyyden ketjua. Mitä terveellisempiä ja luonnollisempia valintamme ovat, sitä kiitollisempia meidän kehomme ja sielumme ovat.
Hyvän saippuan tekeminen on varsin pitkä prosessi. Jo keväällä ja kesällä kasvatimme, poimimme, keräsimme sekä omalta pelloltamme että Viron puhtaista metsistä kasveja – rohdoskasveja, lehtiä, juuria, varsia ja kukintoja ja kuivasimme niitä yrttiteeksi ja kosmetiikkaan luonnollisiksi väri- ja tuoksuaineiksi. Pääosa niistä aineista, jotka valmistamaamme saippuaan pannaan, sopii myös syötäviksi – olen pyrkinyt farmaseuttiemme kanssa reseptejä kehittäessä lähtemään siitä, että jos kosmetiikkaa tai hoitotuotetta voi värjätä, kaunistaa tai tuoksuttaa luonnollisesti, niin sen myös teemme. Tuotteessa oleva kahvin tuoksu tai kermainen sävy tulee kahvista, keltainen väri kotimaisista voikukan nupuista jne. Jokainen tuote on käsin tehty – valmistunut tuote on komponenteittain tehty omin käsin ja koneita ei tuotantoprosessissa käytetä. Itsestään selvää on, että emme testaa tuotteitamme eläimillä. Tällä hetkellä meillä on kehitettynä kolme ihanaa saippuareseptiä ja kolme ihanaa kylpysuolaa – tuotekehittelyprosessissa ovat suihkugeelit, shampoot ja vartaloöljyt. Reseptien kehittämisen, testauksen ja valmistamisen lisäksi tulee ottaa huomioon, että saippua vaatii jälkikypsymisaikaa saavuttaakseen oikean pH-tason ja antamaan parhaat tulokset käytössä. Joten tänään muottiin valetun ja huomenna kuivumaan asetettavan saippuan saa pakkaus- ja käyttövalmiiksi vasta kahden kuukauden kuluttua.
Suuren osa E&S-tuotteen prosessista käsittää kuitenkin ulkonäkö – logo meillä on ollut olemassa ja käytössä jo vuosia, mutta pullojen, purkkien, rasioiden etiketit ovat vasta suunniteltavina ja se on tärkeä osa työprosessia – haluan nimittäin, että kaikki näyttäisi kauniilta ja edustaisi tuotteitamme niiden arvon mukaisesti. Siksi myös oikeanlaisilla pakkauksilla ja oikealla muotoilulla on suuri paino. Haluaisin käyttää pakkauksissa vain kierrätettyjä materiaaleja – pahvia, PET-materiaalia jne. Muotoilin eilen etikettimallit meidän Kahvi-Arganöljysaippualle… mitä mieltä olette, millainen on paras ratkaisu – mitä tulisi lisätä/poistaa/muuttaa? 🙂 Muotoilen pakkaukset valmiiksi itse (olen tosi excited koko prosessista!!), sitten lähetän valmiit ideat ja mallit taiteilijalle ja painoon. Jos jollain on hyviä ideoita siitä, miten ja mitä voisi kivasti tehdä, millaisista pakkauksista pidätte ja millä tavalla pakattuja tuotteita ostaessanne suosisitte – kirjoittakaa minulle! Jokaisesta hyvästä ideasta tai hyödyllisestä vinkistä, jonka otamme käyttöön, lähetämme keksijälle palkinnoksi kauniin ja arvokkaan SPA-lahjapaketin!
OHMYGOSSIP – Lopultakin voin kertoa teille mahtavan uutisen – tuomme Elisheva & Shoshanan (E&S) kosmetiikkatuotteet markkinoille! Loin tämän tuotebrändin jo vuonna 2013 ajatuksenani tehdä jotain hyvää (vaalia eläimiä ja luontoa, elää säästäväisesti, kuluttaa vain luonnollista ja laadukasta) ja tehdä jotain yhdessä rakkaiden tytärteni Estella Elishevan ja Ivanka Shoshanan kanssa. Halusin, että meillä olisi yhdessä ns. ”oma projekti”.
Vuosia kirjoitimme vain elishevashoshana.wordpress.com-osoitteessa blogia ja teimme yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa. Sitten aloimme valmistaa läheisille ja tuttaville laadukkaita käsityönä valmistuneita neuleita. Mutta nyt tulevat piakkoin myyntiin ensimmäiset kosmetiikkatuotteet. Ensimmäisinä markkinoille – apteekkeihin, ekokauppoihin, (luonto-)kosmetiikkakauppoihin ja jälleenmyyjillemme – tulevat hoitotuotteet: erilaiset erittäin laadukkaat, sisällöltään puhdastakin puhtaammat käsityösaippuat, kylpysuolat ja SPA-tuotteet. Pääosa tuotteista sopii sekä herkkäihoisille henkilöille että allergikoille, samoin vauvoille ja raskaana oleville naisille. Kaikki E&S-tuotteiden reseptit on laadittu tiiviissä yhteistyössä huippuasiantuntijoiden – farmaseuttien, kemistien ja lääkäreiden – kanssa ja ne valmistetaan käsityönä, jotta tuotteen laatu ja sielu säilyisivät. Jokaiseen tuotteeseen on omistettu paljon esityötä, tutkimista, aikaa ja rakkautta. Jokainen tuote on sellainen, jota käytän mielelläni itse ja lapsillenikin!
Tuotekehittely on valmiina, ensimmäiset näytetuotteet ovat olemassa (ilman tuotekylttejä). Tällä hetkellä rakennan kotisivua (elishevashoshana.com) ja rekisteröin tuotteita (viivakoodit, sertifikaatit ja alan järjestää tuotekylttejä). Olen halunnut tehdä oman henkilökohtaisen luontokosmetiikkalinjan jo kauan sitten! Niinpä onkin huippujännittävää ottaa tänään ensimmäiset askeleet!
NordenBladet – Klaukkala (ruots. Klövskog) on kylä Nurmijärven kunnan eteläosassa Valkjärven lähistöllä. Se on kunnan suurin taajama, jossa on kaupunkimaisia piirteitä.
Klaukkalan asukasluku lähialueineen on lähes 20 000, ja Nurmijärven taajamista se kasvaa nopeimmin. Klaukkalan väkiluku alkoi nousta 1960-luvulla, jolloin se ylitti asukasluvullisesti Nurmijärven päätaajaman, Kirkonkylän. 1970-luvulla Klaukkala kasvoi myös suuremmaksi kuin Rajamäki, joka oli siihen asti asukasluvultaan Nurmijärven taajamista suurin. Nykyäänkin Klaukkalaan muuttaa asukkaita ennen kaikkea pääkaupunkiseudulta, sillä maaseututaajama puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta houkuttelee etenkin lapsiperheitä. 2000-luvun alussa Klaukkalaan rakennettiin paljon omakotitaloja, mutta tilanne on muuttunut, koska jopa kolme neljäsosaa uusista taloista on kerros-, rivi-, ja paritaloja. Klaukkalasta on matkaa Espoon, sekä Vantaan rajalle noin 5 km ja Helsinkiin alle 30 km. Sen halki kulkee seututie 132 Hämeenlinnanväylältä Lopelle. Väestönkasvun kasvattamat liikennemäärät tuottavat ongelmia, josta esimerkkinä toimii erittäin ruuhkainen Klaukkalantie, jota käyttää noin 16 000 ajoneuvoa/vrk. Ratkaisua ongelmaan haetaan Klaukkalan ohitustiellä, jonka urakka kilpailutetaan 2018. Tien arvioitu valmistumisaika on syksyllä 2021. Suunnitteilla on myös mahdollinen raideliikenneyhteys Helsinkiin, todennäköisesti jatkona Vantaankosken radalle. Vuonna 2017 alkoi Viirinlaakson rakentaminen. Viirinlaaksoon nousee mm. seitsemän kerrostaloa ja uusi matkakeskus. Sinne rakennetaan myös poikkeusluvan saanut 10-kerroksinen Klaukkalan ”maamerkki”, jonka alakertaan tulee Matkahuollon toimipiste, jonka yhteydessä ovat matkakeskuksen odotustilat, sekä ravintola. Klaukkalalaisten keskuudessa on mm. sosiaalisessa mediassa levinnyt ajatuksia siitä, että Klaukkala voitaisiin liittää joko Espooseen tai Vantaaseen, johtuen asukkaiden tyytymättömyydestä Nurmijärven kunnan päätöksiin. Myös monien rakennustöiden myöhästyminen ärsyttää alueen asukkaita.
Klaukkalan keskustan ilmettä hallitsevat kerrostalot, vanhat liikerakennukset ja Vaskomäki – suuri kallio keskellä taajamaa. Klaukkalan keskustaa ollaan kaavoittamassa uudelleen vanhan S-Marketin ja linja-autoaseman alueelta. HOK-Elanto neuvottelee yhteistyössä kunnan kanssa tonttien tulevaisuudesta, ja samalla selvitetään Vaskomäen muuttamista puistoalueeksi. Nykyään Klaukkalan keskustan painopiste siirtymässä hieman uuden matkakeskuksen, ja Viirinlaakson rakentamisen myötä. Myös urheilualueen läheisyyteen on nousemassa uusia kerrostaloja, joten Klaukkalan yleisilme on muuttumassa yhä kerrostalovaltaisemmaksi. Klaukkalan keskusta saa tulevaisuudessa uusia kerrostaloja vielä ainakin Viirinlaakson vieressä sijaitsevaan Kyijynpuistoon.
Klaukkalan palvelut ovat väestön lisääntymisen myötä alkaneet kehittyä vauhdilla. Virkistymismahdollisuuksia tarjoavat Klaukkalan urheilualue, Monikko, useat lenkkipolut, uimaranta, sekä jäähalli ja yksityinen tennishalli. Klaukkalan Tornimäkeen on tulossa kevään-kesän 2018 aikana kuntoportaat. Kuntoportaisiin tulee 337 askelmaa, ja sen korkeusero tulee olemaan 51 metriä.
Päivittäistavarakauppoja Klaukkalassa on neljä. Taajamassa on myös pikaruokaloita ja ravintoloita.
Klaukkalan palveluvalikoimaan kuuluu terveysasema, kirjasto, optikoita, kaksi kunnan hammashoitolaa ja yksityinen hammaslääkäri, sekä rautakauppa K-Rauta ja Tokmanni. Lemmikeille Klaukkalassa on eläinlääkäriasema Taikatassu sekä eläintarvikeliikeet Musti ja Mirri ja Halikatti. Klaukkalassa sijaitsee myös Kauppakeskus Viiri. Tällä hetkellä Klaukkalassa on vain yksi apteekki, mutta toinen on suunnitteilla. Klaukkalan ainoan apteekin kuormitus alkaa käydä liian suureksi, sillä sen on palveltava yli 17 000 asukasta.
Pian Klaukkalaan saadaan myös uusi matkakeskus Viirinlaakson rakentamisen myötä. Klaukkalasta on hyvät bussiyhteydet Helsinkiin, Hyvinkäälle, sekä muualle Nurmijärvelle. Bussiliikennettä Nurmijärvellä hoitaa Korsisaari
Taajamassa sijaitsee myös teollisuusalue Järvihaka.
Klaukkalassa on useita peruskouluja, joista suurin on ala- ja yläasteena toimiva Isoniitun koulu. Muita kouluja ovat esimerkiksi Urheilupuiston koulu, Harjulan koulu, Syrjälän koulu, Lepsämän koulu, Klaukkalan koulu, Mäntysalon koulu, Haikalan koulu, Metsäkylän koulu, Isoniittu ja Valkjärven koulu sekä ruotsinkielinen Vendlaskolan. Klaukkalassa on myös yksi Nurmijärven kolmesta lukiosta: Arkadian Yhteislyseo. Urheilualueen vieressä sijaitsee vuonna 2017 valmistunut monitoimitalo Monikko. Monitoimitaloa käyttää mm. Nurmijärven tanssiopisto. Mahdollisena nähtävyytenä voidaan mainita vuonna 2004 valmistunut Klaukkalan kirkko. Kylässä sijaitsee myös vuonna 1995 valmistunut, hirsistä rakennettu ortodoksinen Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko.
Usein Klaukkalan nimen merkitystä on pohdittu. Useasta lähteestä kerätyn tiedon perusteella nimi tulee talonnimestä johon sisältyy varhaisen isännän nimi, kansanomainen muunnos pyhimyksennimestä Nikolaus. Talon nimi on alkuaan suomea ja sen isäntää on kutsuttu Klaukaksi. Jo 1540 kylästä mainitaan Klaukka-niminen talo (Klauko 1710). Ruotsinkielisessä nimessä jälkiosalla skog ”metsä” on korvattu suomen kielen -la-johdin: Klöckeskog ”Klaukan metsätalo”. Kylästä käytettyjä nimiä historiasta ovat myös Klöckeskoogh vuonna 1527, Klockskoby vuonna 1540, Klöckeskoby vuonna 1544, Klaukala hemmi vuonna 1835 ja Klaukkala vuonna 1866.
[mappress mapid=”4″]
Klaukkalan nimen historia
Välillä hieman kevyempää tietoa kesken kuntarakennehässäkän. Aina välillä kysytään mistä nimi Klaukkala, ruotsiksi Klövskog oikein tulee. Useasta lähteestä kerätyn tiedon perusteella nimi tulee talonnimestä, johon sisältyy varhaisen isännän nimi, kansanomainen muunnos pyhimyksennimestä Nikolaus. Ilmeisesti talon nimi on alkuaan suomea ja sen isäntää on kutsuttu Klaukaksi. Jo 1540 kylästä mainitaan Klaukka-niminen talo (Klauko 1710). Ruotsinkielisessä nimessä jälkiosalla skog ”metsä” on korvattu suomen kielen -la-johdin: Klöckeskog ”Klaukan metsätalo”. Kylästä käytettyjä nimiä historiasta ovat myös Klöckeskoogh 1527, Klockskoby 1540, Klöckeskoby 1544, Klaukala hemmi 1835 ja Klaukkala by 1866.
Nurmijärvion Suomen kunta, joka sijaitsee Uudenmaanmaakunnassa. Kunnassa asuu 42 305 ihmistä. Nurmijärven pinta-ala on 367,26 km², josta 5,39 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 116,9 asukasta/km². Tuloveroprosentti on 19,5%. Nurmijärven vaakuna on sinipohjainen, jossa on allekkain 2+3+2 luonnonväristä vaaleatukkaista miestä, eli seitsemän veljestä, viitaten Aleksis Kiven synnyinpaikkaan.
Nurmijärven naapurikuntia ovat Espoo, Vantaa, Tuusula, Hyvinkää ja Vihti. Nurmijärvi on myös osa Helsingin seutua. Se sijaitsee nopeiden henkilöautoyhteyksien päässä Helsingistä, jonne matka Klaukkalasta kestää noin 30 minuuttia, Helsinki-Vantaan lentoasemalle 25 minuuttia, ja Kivistön asemalle noin 10 minuuttia. Linja-autoja Helsinkiin kulkee erityisesti Klaukkalasta melko tiheästi valtatietä 3 pitkin. Nurmijärven henkilöliikenne Hyvinkää–Karjaa-radalla lakkautettiin vuonna 1977.
Nurmijärvi on väkiluvultaan Suomen suurin kunta, joka ei käytä itsestään kaupunki-nimitystä. Nimityksestään huolimatta Nurmijärvi on tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan kaupunkimainen kunta, sillä sen suurimmassa taajamassa, Klaukkalassa, asuu yli 17 000 asukasta. Muita taajamia ovat Nurmijärven kirkonkylä, Rajamäki ja Röykkä. Nurmijärven kunta markkinoi itseään ns. Nurmijärvi-ilmiöön pohjautuvalla tunnuslauseella Nurmijärvi on ilmiö. Toisin kuin esim. Järvenpäällä, tai Keravalla, Nurmijärvellä ei ole yhtä selkeää keskustaa, vaan asutus on hajautunut erikokoisiin asutuskeskuksiin. Kunnan hallinto sijaitsee Nurmijärven kirkonkylässä. Nurmijärvi on toinen kahdesta Helsingin seudun kunnasta, joilla ei ole ruotsinkielistä nimeä, toinen on Mäntsälä.
Joukkoliikenne
Nurmijärvellä erityisesti Klaukkalasta on tiheät linja-autovuorot Helsinkiin. Klaukkalan Viirinlaaksoon on rakenteilla matkakeskus vanhan linja-autoaseman tilalle. Nurmijärvellä kulkee myös sisäisiä linja-autovuoroja. Nurmijärven kunnanvaltuusto on äänestänyt liittymisestä HSL-kuntayhtymään vuonna 2017, mutta liityntää ei ole tulossa. Nurmijärveläiset voivat ostaa HSL- lippuja HSL-alueella asuvien hinnalla, sillä Nurmijärvi on solminut kehyskuntasopimuksen HSL:n kanssa. Myös junaradan jatkamista Klaukkalaan on suunniteltu, todennäköisesti Vantaankosken radan jatkoksi. Viirinlaakson matkakeskuksen alle on varattu tilaa mahdollista rautatieasemaa varten. Marraskuussa 2017 Nurmijärven kunta ja Nurmijärven Linja Oy vaativat selvitystä Helsingin kaupungilta, koskien tietöiden takia erittäin ruuhkaista Mannerheimintietä. Kunta ja Nurmijärven Linja haluavat sujuvoittaa linja-autojen kulkemista. He väläyttivät jopa yksityisautojen siirtämistä kiertoteille ruuhka-aikaan. Kesällä 2017 Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti olla liittymättä HSL-kuntayhtymään, ja valita ELY-keskuksen mallin. ELY-keskus kilpailutti Nurmijärven joukkoliikenteen, ja voittajaksi päätyi Nurmijärven Linja Oy (Korsisaari). Tarjouksia tuli vain yksi. Nurmijärven kunta ja Vantaan kaupunki suunittelevat yhteistyössä syöttöliikennettä Klaukkalasta Kivistöön johtuen siitä, että tällä hetkellä Kivistöön pääsee vain omalla kulkuvälineellä, tai jäämällä pois Keimolanportin pysäkeillä.
Rakennuksia
Nurmijärven virastotalo, Rajamäen kirkko, Kiljavan sairaala, Rajamäen uimahalli, Klaukkalan kirkko, Seitsemän veljeksen koulu, Urheilupuiston koulu, Isoniitun koulu, Klaukkalan koulu, Syrjälän koulu, Harjulan koulu, Arkadian yhteislyseo, Nurmijärven yhteiskoulu, koulutuskuntayhtymä Keuda, Klaukkalan terveysasema, Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko, monitoimitalo Monikko, Klaukkalan jäähalli, Nurmijärven kirkko, Rajamäen terveysasema, kauppakeskus Viiri, Taaborinvuoren kesäteatteri.
Esihistoria
Nurmijärven alueella oli asutusta jo esihistoriallisella ajalla. Asuinpaikkalöydöistä suurin osa ajoittuu kampakeraamisen kulttuurin keskivaiheille (n. 4 500 – 3 500 eKr). Asuinpaikat sijaitsivat silloisen meren, jokien ja järvien rannoilla.
Nurmijärven alue ilman Hyvinkäätä Litorinameren loppupuolella vuoden 2 000 paikkeilla eKr. Vesistöjen rantaviivat noudattavat 40 metrin korkeuskäyrää. Karttaan on merkitty esihistorialliset asuin- ja löytöpaikat. (Nurmijärven kunta, Kiinteistö- ja mittaustoimi)
Eräalueena
Nurmijärven alue oli keskiajalle tultaessa hämäläisten erämaa-aluetta vailla vakinaista asutusta. Hämeeseen, Janakkalan seudulle oli kehittynyt huomattava asutuskeskus, joka toimi turkisten keruu- ja kauppapaikkana. Sen asukkaat oppivat tuntemaan Nurmijärven alueen metsät ja joet kulkiessaan rannikolle.
Nurmijärven asuttaminen
Kartta vuodelta 1751Hallinnon kiinteyttämiseksi ja valtakunnan olojen vakiinnuttamiseksi alettiin myös Nurmijärven erämaita keskiajalla asuttaa. 1300-luvun loppupuolelta alkaen tänne tuli hämäläisiä pohjoisesta ja rannikolta jonkin verran ruotsinkielistä väestöä. 1400-luvun puolivälissä asutusta oli jo niin paljon, että voitiin puhua kylistä, mutta asutustoiminta jatkui edelleen vilkkaana runsaan sadan vuoden ajan.
Asutuskauden loppupuolella (1540) Nurmijärvellä oli 15 kylää ja niissä yhteensä 115 taloa. Asukkaita oli arvioiden mukaan vajaa tuhat. Selvästi eniten (20) taloja oli Kirkonkylässä.
Vuonna 1751 signeeratussa kartassa näkyy kaksi Nurmijärven vanhinta ja tärkeintä kulkuväylää: Vantaanjoki ja Helsingin ja Hämeenlinnan välinen maantie. ( F.J.Nordencreutz, kartta Hyvinkään kaupunginkirjastossa)
Itsenäinen seurakunta
1558 perustettiin Helsingin pitäjän alainen Nurmijärven kappeliseurakunta, joka itsenäistyi vuonna 1605. Hallinnollisesti pitäjä oli jakaantunut kolmen pitäjän kesken: Helsingin pitäjän, Lopen ja Vihdin. Koska Nurmijärvellä ei ollut omaa nimismiestä, nurmijärveläiset kävivät kolmen eri käräjäkunnan käräjillä ja maksoivat veronsa eri puolilla pitäjää hieman eri laskutapojen mukaan. Pitäjän väkiluku oli noin 650.
Kartanot
Nurmijärven alueelle syntyi 1500- ja 1600-lukujen taitteessa kolme kartanoa: Numlahti 1590-luvulla, Kytäjä 1630-luvulla ja Raala 1640-luvulla. Numlahden kartanossa harjoitettiin alusta alkaen pienimuotoista teollisuutta. Läheinen Kuhakoski teki mahdolliseksi mylly- ja sahatoiminnan. Myöhemmin kartano omisti myös sähkölaitoksen sekä tiilitehtaan ja meijerin. Raalan kartanosta kehittyi Adlercreutzin suvun omistuksessa 1800-luvulla Uudenmaan huomattavimpia torpparikartanoita.
Kartanoiden välityksellä nurmijärveläiset tutustuivat vuosien varrella moniin uusiin asioihin ja vaikuttaviin persoonallisuuksiin. Ensimmäisen automobiilin Suomessa osti Kytäjän kartanon isäntä Hjalmar Linder vuonna 1900. Hänen Renault-avovaununsa ranskalaisine kuljettajineen oli pitkään ihmettelyn kohde.
Raalan kartanoa pidetään Aleksis Kiven ”Seitsemän veljeksen” Viertolan kartanon esikuvana. Stenvalleilla oli kartanoon monia yhteyksiä. Kartanon pehtorin pojat olivat Aleksiksen leikkitovereita Helsingin yläalkeiskoulussa. Isä Erik Stenvall ja pojat Emanuel ja Alpertti räätälöivät viikkokausia kartanossa. Juhani meni naimisiin kartanon pehtorin tyttären kanssa, Emanuel nai kartanon sisäkön ja asettui Raalaan asumaan.
Tuloja metsistä Nurmijärven talonpojat alkoivat 1700-luvun alusta laajemmin käyttää metsiä hyväkseen. Helsingin porvarit olivat ryhtyneet käymään puutavarakauppaa ulkomaiden, lähinnä Hollannin, kanssa ja he tarvitsivat lähialueilta hyvien kulkumatkojen päästä puutavaraa myyntiin. Nurmijärveltä löytyi sopivia, joidenkin tietojen mukaan Uudenmaan parhaita metsiä. Myytävät hollantilaiset tukit, pelkat, olivat neliskulmaisiksi veistettyjä tukkeja, joita käytettiin laiturien, laivojen ja talojen rakentamiseen.
1700-luvulaa sahatavaran myynti voitti alaa tukkikaupalta. Raalan kartanon saha Nukarinkosken rannalla oli valtakunnallisestikin merkittävä, sillä sinne hankittiin ensimmäisenä Suomessa tehokkaat hollantilaiset terät. Tällaisilla sahanterillä samasta puumäärästä saatiin useampia lautoja ja nopeammin kuin aikaisemmin.
Omaksi pitäjäksi
Nurmijärven hallintopitäjä muodostettiin 1775. Siitä lähtien pitäjässä oli oma nimismies ja se oli kaikin puolin jakamaton kokonaisuus. Asukkaita Nurmijärvellä oli tuolloin 1471.
Nurmijärven rosvot Vuoden 1822 aikana liikkui Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä laajalti tunnettu, pelätty ja raaka rikollisjoukko, jota kutsuttiin Nurmijärven rosvoiksi. Ydinjoukkoon kuului alun perin 13 miestä, joista 6 oli kotoisin Nurmijärveltä. Päämieheksi kohosi Nummenpään Pihtimäen talon poika, kirvesmies Mikko Södergård, jonka vaikutuksesta Nurmijärvestä tuli joukon tärkein toiminta- ja tukialue. Kopla keräsi ryöstöretkillään huikeita omaisuuksia.
Suunnitelmallisesti toimineen rosvojoukon kiinniottamiseen tarvittiin lopulta liki 700 venäläissotilasta. Asukkaita Nurmijärvellä oli tuolloin noin 4 000. Rikollisten kiinniottamista vaikeutti tukijoukkojen runsaus. Rikosten tutkinta ja tuomitseminen olivat aikoinaan Suomen suurimpia rikosjuttuja.
Pääkaupunki työllistää
Helsingin rakennuskaudet 1800-luvulla merkitsivät kukoistuskautta puutavarakaupassa Keski-Uudellamaalla, myös Nurmijärvellä. Kaikki kynnelle kykenevät ryhtyivät sahureiksi. Eniten lautoja pitäjässä tehtiin Palojoen ja Siippoon kylissä, joissa saha ”porasi” muistitiedon mukaan joka talossa. Muista kylistä vietiin Helsinkiin enemmän karkeampia rakennustarvikkeita: hirsiä, parruja ja piiruja. Puutavaran myynti oli merkittävin yksittäinen ansiotulojen lähde nurmijärveläisille. 1830-luvun tilastojen mukaan noin 50 % ansiotuloista tuli puutavaran myynnistä ja lisäksi 22 % puutavaraan liittyvästä rahdinkuljetuksesta sahoilta.
1800-luvun lopulta alkaen Helsingin laajeneva teollisuus ja palvelut tarvitsivat yhä enemmän työvoimaa. Myös Nurmijärveltä lähdettiin rakennustyömiehiksi, palvelijattariksi ja muihin kasvavan kaupungin tarjoamiin töihin. Yhä useammin myös naiset alkoivat muuttaa. Vuonna 1900 Pitkänsillan pohjoispuolella, johon monet muualta tulleista työläisistä asettuivat, asui 305 Nurmijärvellä syntynyttä. Nurmijärven asukasluku oli tuolloin 9359.
Teollisuutta Nurmijärven ensimmäiset teollisuuslaitokset syntyivät 1800-luvun lopussa. Tärkeimmät niistä olivat Rajamäen hiivatehdas ja Hyvinkään villatehdas. Pienemmistä teollisuuslaitoksista merkittävimpiä olivat Kytäjän viinatehdas ja Kirkonkylässä toiminut Koposen lääketehdas, joka oli laatuaan Suomen ensimmäinen.
Nykyisin Rajamäkenä tunnettu kylä alkoi kasvaa muutaman talon ryhmittymästä omaksi kyläkseen Rajamäen hiivatehtaan (Hyvinkään tehtaan Osakeyhtiö) perustamisen (1888) jälkeen. Tehdas kasvoi pian Suomen suurimmaksi hiivatehtaaksi ja viinanpolttimoksi. Toisen maailmansodan aikana tehtaalla valmistettiin sodassa käytettyjä polttopulloja ”Molotovin coctaileja”. Nykyään Altia Oyj:n nimellä toimivan tehtaan yksi tunnetuimmista tuotteista on Rajamäen etikka.
Rajamäen tehtaiden arkkitehtuuriin kiinnitettiin alusta saakka huomiota. Tehdasrakennukset yhdessä työväen asuinrakennusten, kirkon, koulujen ja muiden julkisten rakennusten kanssa muodostavat yhden Suomen korkeatasoisimmista teollisista ympäristöistä.
Apteekkari Albin Koponen perusti 1899 Nurmijärvelle Suomen ensimmäisen lääketehtaan, Nurmijärven apteekin lääkelaboratoorin, myöhemmin Lääkelaboratorio Alb. Koposen. Tehtaan päätuotteita olivat ”Filisiini” ja ”Filicon” -nimiset lapamatolääkkeet, jotka valmistettiin kivikkoalvejuuren juurakoista. Tämä saniainen on nykyisin Nurmijärven nimikkokasvi. Tehtaan toiminta loppui Nurmijärvellä vuonna 1964.
Apteekkari Koponen oli paitsi apteekkari ja lääketehtailija myös keksijä ja insinööri. Suurin osa alkuaikoina tehtaalla käytetyistä laitteista olivat hänen itsensä suunnittelemia ja paikan päällä valmistettuja, samoin etiketit ja rasiat. Filisiinikapselirasian etiketin alakulmassa on kuva Koposen suunnittelemasta eetteriuuttauslaitteesta.
Muutoksia aluerajoissa Hyvinkäästä tuli rautateiden rakentamisen jälkeen solmukohta, jonka ympärille muodostui asutustaajama. Väkimäärän kasvaessa seurakunnalliset, sosiaaliset ja kunnalliset tarpeet lisääntyivät ja niiden hoitaminen oli työlästä etäällä sijaitsevassa Nurmijärven keskuksessa. Alueen asukkaat halusivat itsenäistyä ja Hyvinkää erosi omaksi kunnakseen emäpitäjästään Nurmijärvestä 1917. Eron jälkeen Nurmijärven väkiluku oli n. 7500.
Nurmijärvi luovutti alueitaan myös Tuusulan pitäjälle. Siippoon kylän asukkaiden piiristä lähti vuonna 1929 aloite kylän liittämisestä Tuusulaan, liitos tapahtui vuonna 1931.
Lisää asukkaita ja teollisuutta
1940-luvulta alkaen osa Helsingissä töissä käyvistä asettui asumaan Nurmijärvelle. Asutuksen painopiste kunnassa alkoi vähitellen muuttua. Rajamäki oli 1960-luvulle saakka kunnan suurin taajama. 1960-luvulla Kirkonkylän ja Klaukkalan asukasmäärät alkoivat voimakkaasti kasvaa. Vuonna 1960 Klaukkala ohitti Kirkonkylän väestömäärän ja vuonna 1970 Rajamäen. 1970-luku oli Nurmijärvelläkin kaupunkimaisen rakentamisen alkua. Erityisesti Klaukkalasta kehittyi vähitellen kaupunkimainen lähiö.
Vuonna 1940 Nurmijärven kunnan väkiluku oli noin 7 900, 1950 noin 10 500, 1970 noin 16 500, 1980 noin 22 000 ja 1990 noin 28 000. Vuoden 2004 alussa kunnassa oli noin 36 000 asukasta.
1960-luvulla kuntaan alkoi tulla lisää teollisuutta. Monet yritykset muuttivat Nurmijärvelle Helsingistä. Sijoittumisen tärkeimpiä syitä olivat työvoiman saanti, hyvät kulkuyhteydet, kunnan luovuttamat tontit ja pääkaupunkiseudun läheisyyden tuomat markkina-alueet. Nykyisin Nurmijärvi on väestömäärältään Suomen suurin maalaiskunta.
Koulutus
Nurmijärvellä on peruskoulutuksen osalta 17 alakoulua (yksi ruotsinkielinen), 2 yhtenäiskoulua, 1 erityiskoulu ja kolme yläkoulua.
Toisen asteen koulutuksen osalta Nurmijärvellä on kolme lukiota ja yksi ammattikoulu. Kirkonkylässä Nurmijärven yhteiskoulun lukio, Rajamäellä Rajamäen lukio ja Klaukkalassa Arkadian yhteislyseo. Viimeksi mainittu on yksityinen, kaksi muuta ovat Nurmijärven kunnan ylläpitämiä. Ammattikoulu sijaitsee Perttulassa.
Sääksjärven rannalla Kiljavalla sijaitsevat myös Sak-Opisto ja Humanistisen ammattikorkeakoulun Nurmijärven yksikkö.
Rajamäellä toimii Työtehoseuran aikuiskoulutuskeskus.
Terveys
Nurmijärvellä toimii kolme kunnallista terveysasemaa: Kirkonkylän, Klaukkalan ja Rajamäen terveysasemat. Lisäksi Nurmijärvellä sijaitsee Kiljavan sairaala, joka toimii nykyään kuntoutussairaalana. Vuoteen 1932 asti Röykässä toimi Nummelan keuhkotautiparantola, ja samassa rakennuksessa toimi vuoteen 1989 asti Röykän psykiatrinen sairaala.
Liikunta
Nurmijärvi tarjoaa runsaasti liikuntamahdollisuuksia erilaisten lenkkipolkujen, urheilualueiden, jäähallin ja kuntosalien myötä. Klaukkalan Tornimäkeen on tulossa kuntoportaat kevään-kesän 2018 aikana. Kuntoportaissa tulee olemaan 337 askelmaa, ja korkeusero tulee olemaan 51 metriä. Nurmijärven urheiluseuroja ovat mm. Nurmijärven Jalkapalloseura, Kurra Hockey, Nurmijärven Yleisurheilu, Rajamäen kehitys, Rajamäen Rykmentti, menestynyt salibandyseura SB-Pro sekä Nurmijärven Taitoluistelijat. Urheilualueita/kenttiä löytyy Klaukkalasta, Kirkonkylältä ja Rajamäestä.
Nurmijärvellä toimii neljä partiolippukuntaa: Jukolan Veljet ja Siskot, Klapaset, Rajamäen Metsänkävijät ja Lepsämän partio.
Nurmijärvellä sijaitsee myös Nurmijärvi Golf (NGK), joka sijaitsee Hanko-Hyvinkää-tien varrella. Kentällä on yhteensä 27 reikää sekä kaikille avoin par 3 -rata.
Kaupalliset palvelut
Nurmijärveltä löytyy muun muassa ruokakauppoja, apteekkeja, ravintoloita, pikaruokaravintoloita, erikoisliikkeitä, huoltoasemia ja autohuoltoja. Kuntaan oli/on suunnitteilla kauppakeskuksia Rajamäen Kylänpäähän ja Klaukkalan Viirinlaaksoon. Kylänpään kauppakeskuksen rakennustyöt aloitettiin aitaamalla rakennusalue loppukesästä 2017. Kylänpään kauppakeskukseen tulee kaksi päätoimijaa, S-Market ja K-Supermarket sekä 6-8 pienempää liikettä, muun muassa Hesburger ja Kotipizza. Kylänpään kauppakeskuksen pinta-ala tulee olemaan noin 4800 neliömetriä. Viirinlaaksoon oli alunperin suunnitteilla Prisma, mutta HOK-Elanto vetäytyi hankkeesta, ja avasi uuden S-Marketin Brunniin. Viirinlaaksoon on tällä hetkellä rakenteilla kunnallistekniikkaa ja matkakeskus. Kauppakeskuksesta ei ole vielä tietoa. Kuitenkin kunnan kaupalliset palvelut ovat parantuneet väestönkasvun myötä.
Kulttuuri
Nurmijärven nimikkolintu on palokärki (Dryocopus martinus), nimikkoeläin on mäyrä (Meles meles), nimikkokasvi on kivikkoalvejuuri (Dryopteris filix-mas). Kiljavalla sijaitsee kirkasvetinen ja laskuojaton Sääksjärvi, jonka vesi vaihtuu maaperän kautta. Se on itse asiassa Suomen suurin lähde, jota koristavat poikkeuksellisen upeat hiekkarannat. Kaikkiaan Nurmijärven alueella on vain vähän järviä: Valkjärvi Klaukkalan luoteispuolella, Vaaksinjärvi Röykässä ja Herustenjärvet kunnan pohjoispäässä. Pieni osa Vihtijärveä on Nurmijärven luoteiskulmassa.
Palojoen kylässä on vuodesta 1953 lähtien vietetty Taaborinvuoren Kivi-juhlia Aleksis Kiven kunniaksi. Ensimmäinen juhla järjestettiin teatterinjohtaja Vilho Siivolan aloitteesta.
Muutaman kilometrin päässä kirkonkylästä, Helsinki-Hämeenlinna -moottoritien ja vanhan kolmostien välissä, sijaitsee vuonna 2001 valmistunut tanssihalli Ruusulinna.
[mappress mapid=”3″]
Avainsanat: Klaukkala, matkailu, matkablogi, matkabloggaaja, Nurmijärvi kartta, Nurmijärvi Helsinki, Nurmijärvi uimaranta, Nurmijärvi kunnanjohtaja, Nurmijärvi sähkö, Vurmijärvi vaakuna, Nurmijärven virastotalo, Rajamäen kirkko, Kiljavan sairaala, Rajamäen uimahalli, Klaukkalan kirkko, Seitsemän veljeksen koulu, Urheilupuiston koulu, Isoniitun koulu, Klaukkalan koulu, Syrjälän koulu, Harjulan koulu, Arkadian yhteislyseo. Nurmijärven yhteiskoulu, koulutuskuntayhtymä Keuda, Klaukkalan terveysasema, Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko, monitoimitalo Monikko, Klaukkalan jäähalli, Nurmijärven kirkko, Rajamäen terveysasema, kauppakeskus Viiri, Taaborinvuoren kesäteatteri, Tietoa kunnasta, Nurmijärven kunta, Nurmijärven uutiset, Nurmijärven opisto, opiskelu, kurssit, Klövskog, Aleksis Kiven tie, visit Nurmijärvi, visit Klaukkala, tourist attraction, map
OHMYGOSSIP – Eilen meillä Estella Elishevan (12) kanssa heräsi ajatus, että voisimme alkaa tehdä vlogeja. Mehän lähdemme lokakuun lopussa 3500 km pituiselle automatkalle Suomeen (lue lähemmin TÄSTÄ), ja haluaisimme tehdä siitä matkasta monta pientä filmiä. Itse me seuraamme monia YouTubereita ja päätimme, että kokeilemme itsekin taitojamme youtubereina. Tein ensimmäistä kertaa kamerallani (käytän kameraa Canon EOS 600D) videoklippejä ja latasin ne tietokoneeseen. Sitten olimmekin sen kysymyksen edessä, että miten niitä klippejä leikataan yhdeksi videoksi – emmehän ole aiemmin mitään sellaista tehneet.
Etsin jonkin aikaa ja mietin, millaista ohjelmaa käyttäisin. Päätin kokeilla Movavi Video Suitea. Se on maksullinen ohjelma ja maksoi 69 euroa. Muuten, minusta sivusto antaa joka kerta sinne mennessä eri hinnan… Mutta se siitä. Video-ohjelma oli ostettu, katselin sitä kuin yhtä maailman ihmeistä. En ymmärtänyt mitään. Youtubessa surffaamisen ja tutorialin katselun jälkeen päätin kokeilla. Ja yllättävällä tavalla kaikki meni suhteellisen sujuvasti. Suuria ja mahtavia efektejä en vielä osaa lisätä ja videoiden oikeaan kokoon leikkaaminen vaatii myös vielä harjoittelua, mutta ensimmäiseksi kerraksi tulos on ihan OK, I think. Suurempi ongelma minusta onkin se, että minun kamerassani on niin heikko zoomi, ja minulla ei ole myöskään statiivia – siten on mainiosti esiteltynä se, miten käteni vapisee… hahhaaa. Tuloksena on sellainen kiva ohimennen tehty kotikutoinen video 😀
Upeaa oli se, miten me jo ensimmäisen vlogin aikana opimme – sekä filmatessa että leikatessa. Seuraavalla kerralla olemme jo parissa asiassa fiksumpia ja valmistautuneempia. Haaveilen leikkaamisen ja kuvaamisen oppimisesta sellaisella tasolla, että osaisin käyttää myös green screeniä ja tehdä erikoisefektejä. Jos joku tietää jonkin huippuhyvän kurssin tai suostuu ”valaisemaan tätä maailmaa” minulle, pyydän kirjoittamaan minulle! Estella Elishevallekin se oli erittäin hyvä ”teatterikoulu” – ei ole mitään parempaa kuin nähdä itsensä sivusta. Jos hän joskus haluaa esimerkiksi pitää luentoja tai puhua suuren yleisön edessä, niin tällaisten videoklippien tekeminen kehittää todella paljon. Olen täysin vakuuttunut siitä, että jos postitamme jo esimerkiksi kolmannenkymmenennen videomme ja vilkaisemme tämän päivän vlogiamme, nauramme sydämestämme sitä, millaisten vaikeuksien kautta alku kulki. Mutta alku onkin aina vaikeaa – siitä ei saa koskaan masentua. Minä tein nuorena niin – en halunnut koskaan ripustaa eli julkaista mitään ennen, kuin se oli täydellinen, mutta valitettavasti täydellisyyttä takaa-ajamalla voi sattua, että monet upeat vlogit jäävätkin julkaisematta. Siten minun suositteluni omalle lapselleni on se, että juuri tehdessä oppii ja itsensä suhteen ei saa olla liian kriittinen.
Joka tapauksessa toivon, että pidätte vlogista! Kirjoittakaa (videon alle tai minulle FB:hen), mistä haluaisitte, että Estella Elisheva eniten vlogisi!
OHMYGOSSIP – Aloitin eilen suuren kiertomatkan suunnittelun — office tour + vacation! Viime vuonna OHMYGOSSIP-sivut liittyivät skandinavialaiseen mediaryhmään NordenBladetiin – tapahtui paljon muutoksia sekä yrityksen sisällä, verkkosivuilla että myös juridisesti. Alustava innostuksen vallassa suunniteltu kolme kuukautta kestävä verkkosivustojen ja toimistojen ”muutto” on erilaisten seikkojen vuoksi venynyt tähän päivään saakka – suomenkielinen ja ruotsinkielinen NordenBladet-sivu ovat edelleen avaamatta (erittäin todennäköisesti avaamme ne kuitenkin lähimmän puolen vuoden aikana).
NordenBladetilla oli neljä toimistoa Ruotsissa, kolme toimistoa Suomessa ja yksi Norjassa – viime vuonna suljimme ne kaikki, mutta koska osassa niistä on edelleen NordenBladetille kuuluvia tavaroita, toimin vieläkin lopettelemisen parissa. Tällä hetkellä NordenBladetin HQ on toimiston muodossa Tallinnassa, Virossa (tarkemmin sanottuna minun makuuhuoneeni oikeanpuoleinen nurkkaus kirjoituspöytineen :D), kirjanpito Skandinaviassa ja kokoukset pidämme pääasiassa internetissä, hotellien lobby-baareissa tai poikkeustapauksissa myös entisissä toimistotiloissa, jotka ovat osittain vielä vuoteen 2019 asti meidän hallinnassamme. En ole vielä päättänyt, minne kaksi uutta toimistoa tulee – yksi todennäköisesti Suomeen (Vantaa on tällä hetkellä ajatuksissa), toinen Ruotsiin (hyvin todennäköisesti Kalmarin maakuntaan). Nyt lokakuun alussa suunnittelen lähtöä suurelle Suomen kiertomatkalle – kerään siellä varmasti paljon ajatuksia ja ehkäpä sen jälkeen on helpompaa tehdä myös päätös myös siitä, missä tempossa toimitaan eteenpäin.
Mutta tarkemmin kiertomatka-aiheeseen… Tarkka reitti on vielä avoin, mutta suunnilleen on matkasta tulossa todennäköisesti tällainen:
Teen matkan aikana yhteistyötä useiden matkailutoimistojen ja premium-hotelliketjujen kanssa, osa diileistä ja vierailuista on jo sovittu, osaa sponsoreista vasta etsin. Tällä hetkellä teen esityötä – tutkin, missä mitäkin on ja mitä haluaisin nähdä ja missä käydä. Nykyisen suunnitelman mukaan olisi toive kulkea n. 3.000 – 3.500 km noin kahdeksassa päivässä. On mahdollista, että matka venyy pitemmäksikin. Matkan varrelle jää hyvin paljon kiehtovia paikkoja, joissa ehdottomasti haluaisin käydä, lisäksi haluaisin sisällyttää jokaiseen päivään satojen autossa kuluvien kilometrien lisäksi myös luksusta (mukava ravintola tai rentouttava SPA) ja paljon nähtävyyksiä, historiaa, museoita, kulttuuria ja valokuvasessioita, joiden aikana kuvata ja filmata koko matka. Ehdottomasti otan mukaan lapsetkin – 12-vuotiaan Estella Elishevan ja 10-vuotiaan Ivanka Shoshanan. Siitä tulee erittäin kiva, jännittävä ja mieleenpainuva matka, joka on samalla sekä villi että ylellinen!
Pssst!! Jos jollakin on ideoita, mitä me lisäksi voisimme matkamme aikana tehdä (mitä katsella, missä käydä, missä syödä, missä tehdä pysähdyksiä, missä yöpyä jne.) tai varoituksia (minne ei missään tapauksessa kannata mennä), kirjoittakaa minulle FB:n postilaatikkoon tai sähköpostiin! Kaikki upeat ideat, suositukset ja ehdotukset ovat tervetulleita!
OHMYGOSSIP – Uskon, että Skandinaviassa ei ole sellaista lasta, joka ei tietäisi ruotsalaisen lastenkirjailija Astrid Lindgrenin* kirjan Peppi Pitkätossu päähenkilöä – rikasta, villiä, voimakasta ja hyväntahtoista Peppiä. Monilla pohjoismaisilla lapsilla juuri tämä tyttö kaksine punaisine letteineen on tuonut lapsuuteen paljon kivoja tunteita. Muistan, miten pienenä pidin Pepistä ja samoin miten minun lapsillani oli pari vuotta sitten suuri Peppi-innostus.
Ruotsissa, Tukholmasta autolla Linköpingin kautta 350 kilometriä E4-valtatietä pitkin etelään (n. 4 h ajomatka) tai Göteborgista maantietä nro 40 Jönköpingin kautta itään päin (n. 3 h matka), sijaitsee Vimmerby, jossa vuonna 1981 avattiin alkuun Sagobyn nimellä ”Astrid Lingrenin Maailma” (osoite: Fabriksgatan 59840, Vimmerby / kotisivu: astridlindgrensvarld.se) – todellinen satumaa, joka kiehtoo niin lapsia kuin vanhempiakin. Ihanteellinen paikka, jossa käydä koko perheen voimin! Jännittävä teemapuisto on avattuna toukokuusta elokuuhun ja siellä voi tavata monia tunnettuja Astrid Lindgrenin lastenkirjojen sankareita.
[mappress mapid=”6″]
Ruotsalaiselta nimeltään ”Astrid Lingrens Värld” (kansan suussa tunnettu myös nimellä ”Pippi Longstocking Värld”) sijaitsee 180.000 neliömetrin alueella ja sieltä voi löytää kaikkea – elokuvateatterin, teatteriesityksiä, suuren satulinnan täynnä ihania nukketaloja, kahviloita, kauppoja, leikkikenttiä, museon, minieläintarhan jne. Puistossa työskentelee yli 50 näyttelijää, jotka esittävät erilaisia kirjojen henkilöitä. Omin käsin voi silittää Pepin hevosta ja käydä hänen suuressa keltaisessa huvikummussaan, jonka nimenä on Villekulla Cottage. Ruotsinkielisiä näytäntöjäkin on monta kertaa päivässä.
Pidän lasten kanssa matkustamisesta – olkoon se sitten lasten matka tai jokin oma työmatkani. Mahdollisuuksien mukaan otan aina lapset mukaan. Ivanka Shoshana (10), jolla on diagnosoitu autismi, on ponnistuksieni ansiosta kasvanut hyvin reippaaksi. Siitä huolimatta, että autistisen lapsen kanssa on hyvin vaikeaa matkustaa (koskaan ei tiedä, milloin hänelle tulee paha tuuli ja hän heittäytyy huutaen pitkälleen ja sinulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin ympärillä olevien ihmisen jäätävien ja tuomitsevien katseiden edessä ottaa lapsi syliin ja poistua nopeasti paikalta), on matkustaminen juuri yksi tärkeä tekijä, joka on laajentanut hänen maailmankuvaansa ja auttanut sosiaalistumaan. Tänään voin rauhallisin mielin ottaa hänet kaikkialle mukaan – kiusallisia tilanteita syntyy aina vain harvemmin, yleensä ei lainkaan. Uuuh, mutta mitä tapahtui Pepinmaalla. Estella Elisheva (matkan aikaan 9-vuotias), joka on tavallisesti erittäin kuuliainen ja jonka kanssa on alusta lähtien ollut hyvin helppoa, ryntäsi suuresta innostuksesta ja löytämisen ilosta yhteen suuntaan ja Ivanka Shoshana (matkan aikaan 7-vuotias) toiseen suuntaan – mutta ymmärrän toki lapsia. Koko teemapuisto on niin ihmeellinen, että aikuinenkin unohtaa itsensä! No, ja tietenkään emme voineet poistua ilman että olisimme päälaesta jalkapohjiin saakka pukeutuneen Peppi-brändin vaatteisiin.
Liitä oheen kuvia matkastamme (kesältä 2015).
__________________________
*Astrid Anna Emilia Lindgren (o.s. Ericsson, 14. marraskuuta 1907 Vimmerby, Ruotsi – 28. tammikuuta 2002 Tukholma) oli maailmankuulu ruotsalainen lastenkirjailija. Tunnetuimpia hänen luomiaan hahmoja ovat Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli, Ronja Ryövärintytär ja Katto-Kassinen sekä muista kirjoista tunnetuimpia Mio, poikani Mio ja Veljeni, Leijonamieli.
Lindgrenin lapsuudenkoti on kunnostettu lastenkirjallisuuden ja -kulttuurin tutkimuskeskukseksi.
Lindgren syntyi Näsin tilalla lähellä Smoolannin Vimmerbytä. Hänen isänsä oli maanviljelijä Samuel August Ericsson ja äiti Hanna Ericsson. Lindgrenillä oli kolme sisarusta: vanhempi veli Gunnar (1906–1974), josta tuli poliitikko, ja kaksi nuorempaa siskoa Stina (1911–2002) ja Ingegerd (1916–1997). Hän aloitti koulunkäynnin Vimmerbyssä syksyllä 1914.
Lindgren aloitti 16-vuotiaana koulun päätyttyä työt toimitusharjoittelijana paikallislehti Vimmerby tidningissä. Tultuaan raskaaksi hän muutti 18-vuotiaana vuonna 1926 pois kotikylästä Tukholmaan ja opiskeli konekirjoitusta ja pikakirjoitusta. Hän ei halunnut mennä naimisiin pojan isän, Vimmerby tidningin päätoimittajan Reinhold Blombergin, kanssa ja muutti siksi kotikylästä pois. Lapsi, Lars (”Lasse”, k. 1986 syöpään) syntyi samana vuonna, mutta asui varhaislapsuutensa sijaisperheessä Kööpenhaminassa. Lindgren oli Lassen syntyessä 19-vuotias..
Lindgren työskenteli sihteerinä Kungliga Automobilklubbenissa, jossa hän tutustui konttoripäällikkö Sture Lindgreniin. Hän oli 23-vuotias, kun he vuonna 1931 menivät naimisiin. Silloin hän haki luokseen poikansa, joka kasvattiäidin sairastuttua oli asunut Vimmerbyssä. Kolme vuotta myöhemmin syntyi toinen lapsi Karin. Perhe muutti vuonna 1941 Dalagatanilla sijaitsevaan asuntoon, josta näkyi Vasaparkeniin. Siellä Lindgren asui kuolemaansa asti. Hän asui yksinään 50-vuotiaasta asti (1957), kun hänen miehensä oli kuollut ja lapset muuttaneet pois kotoa ja menneet naimisiin. Perheellä oli kesäpaikka saaristossa Furusundissa. Uransa loppuvaiheessa hän pystyi kirjoittamaan rauhassa vain siellä.
Toisen maailmansodan aikana Lindgren työskenteli kirjeiden sensuroijana tiedustelupalvelussa. Hänen ensimmäinen kirjansa Britt-Marie lättar sitt hjärta (Riitta-Maija keventää sydäntään) ilmestyi 1944 ja sai toisen palkinnon vasta perustetun kustantamon Rabén & Sjögrenin tyttöjenkirjakilpailussa. Vuoden kuluttua hän voitti saman kustantamon lastenkirjakilpailun kirjallaan Pippi Långstrump (Peppi Pitkätossu). Lindgren työskenteli vuodesta 1945 kirjailijantyön ohella 25 vuotta Raben & Sjögrenin lastenkirjatoimittajana. Aika ajoin, kirjoittaessaan omia kirjojaan, hän työskenteli puolipäiväisesti. Koska kustantamolla ei ollut erillistä ulkomaanosastoa, hän valvoi itse myös omien kirjojensa asioita ulkomailla.
Lindgren kuoli 94-vuotiaana influenssaan.
Tunnetuimpia hahmoja ja kirjoja: Useimmat Lindgrenin kirjat voi jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: jotkut, kuten Eemeli ja Melukylän lapset, kuvaavat tapahtumia lähimenneisyydestä (Lindgrenin ja hänen vanhempiensa lapsuudesta), jotkut sijoittuvat kirjoittamisajan nykymaailmaan (esimerkiksi Kalle Blomkvist ja Lotta) ja jotkut selvästi fantasiamaailmaan (Veljeni Leijonamieli ja Mio). Peppi jää jaottelun ulkopuolelle, sillä siinä on realistisia ja fantasian elementtejä.
Peppi Pitkätossu on maailman vahvin tyttö, joka asuu yksin Huvikumpu-nimisessä talossa, ja hämmästyttää naapuritalon kilttejä Tommia ja Annikaa. Vaahteramäen Eemeli on vintiömäinen poika, joka elää perinteisessä maalaistalossa, tekee metkuja ja joutuu hankaluuksiin. Marikki on vilkas alakouluikäinen pikkukaupungin tyttö, josta kertovissa kirjoissa on myös yhteiskunnallista ulottuvuutta. Mio, poikani Mio on fantasiakirja kuninkaan rakkaimmasta lapsesta. Kalle Blomkvist on rikoksia ratkova teinipoika pikkukaupungista. Ronja, Ryövärintytär on fantasiakirja tytöstä, joka elää linnassa keskellä satumetsää isänsä ja muiden ryövärien kanssa. Saariston lapset kertoo Melkerssonin sisarusten lomasta saaristossa. Veljeni Leijonamieli on fantasiakirja, joka käsittelee myös kuolemaa Katto-Kassinen on itsekeskeinen satuhahmo, yksinäisen Pikkuveljen mielikuvitusystävä Lotta on tavallisen perheen nuorin lapsi, jonka arjessa on monia kommelluksia. Rasmus on orpopoika, joka saa perheen. Melukylän lapset kertoo pienen Bullerby kylän lapsista Etelä-Ruotsissa vuosisadan alkupuolella.
OHMYGOSSIP – Tunnetteko toisinaan, että tarvitsette lisäinspiraatiota, uusia tuntemuksia, jotain uutta. Mikä löydän inspiraatiota lähinnä blogeista ja vlogeista. Surffaan usein blogista blogiin (vlogista vlogiin), mutta inspiraation löytäminen ei silti ole helppoa. Tänään katselin erilaisia ruotsalaisia bloggaajia ja satuin Janni Olsson Delérin blogiin ja sieltä edelleen hänen puolisonsa Jonin vlogiin – aivan fantastinen bloggaajapari! Se, miten he vloggaavat, on suorastaan – superupeaa! Love it so much!
Ihmettelin, etten ole nähnyt heidän blogiaan aiemmin, sillä lue usein erilaisia ruotsalaisia blogeja. Muuten, joka pitää blogeista, Ruotsissa on erittäin paljon superhyviä bloggaajia! Minä pidän blogeista ja vlogeista, jotka perustuvat laatuun – joista näkee sekä omistautumista, entusiasmia että vaivannäköä – laadukkaita kuvia, harkittu juoni jne. Tänään esittelen siis nämä kaksi blogia.
Jonin ja Jannin blogeista (katso: jonolssondeler.com ja janniolssondeler.com) heijastuu niin paljon MYÖNTEISYYTTÄ! Havahduin heti näkemään – pidän ”Yes”-ihmisistä – myönteisistä ihmisistä, jotta näkevät elämässä hyvää, eivät huonoa. Jotka elävät täysillä, mutta osaavat samalla arvostaa elämässä pieniä asioita, tukevat ja rakastavat toisiaan, ovat kunnianhimoisia, sopivassa määrin turhamaisia ja osaavat nauttia elämästään. Samoin herättää huomiota se, että ihmisillä on harrastuksia. Voi tuntea, tehdäänkö jotain intohimolla vai muuten vain – heidän postituksistaan voi nähdä, että teemaan suhtaudutaan sydämellä – kokeillaan uusia kameroita, faneihin ollaan yhteydessä suoraan, etsitään itseään, ollaan täynnä energiaa – puhumattakaan aktiivisesta ja urheilullisesta elämäntavasta, jota molemmat harrastavat. Olen viettänyt tänään koko päivän Jon ja Janni Olsson Delérin kanssa – en yksinkertaisesti voinut lopettaa. Tällä hetkellä on sellainen tunne, kuin olisimme jo vanhat ystävykset. Otin jopa tietokoneen juoksumatolle mukaan katsoakseni Jonin vlogeja… Hehee… Huomaamattani kuntoilin pitkään, sillä aika yksinkertaisesti lensi niin nopeasti. Kiitos teille niin upeista vlogeista ja postituksista! Olette erittäin myönteisiä ja inspiroivia!
Tämän päivän blogin päättääkin yksi Jonin lause. Lainaan: ”When you think it´s enough, double it!” (”Jos ajattelet, että riittää, tuplaa se!”). Ajatus, joka sopii lähes kaikkiin tilanteisiin. Aurinkoa – halaan!
NordenBladet – Jatkan postitusta kaksipäiväisestä matkasta Setomaalle ja Etelä-Viroon (lue ensimmäinen osa TÄSTÄ). Jäin matkablogini kuvauksessa kesken Saatsen kohdalla – se on pikkuinen virolainen kylä Venäjän rajan kupeessa. Kello oli jo reippaasti yli viisi ja pienen Saatsen kylän ainoa pikkupuoti oli jo kiinni. Se aiheutti meissä suurta huolta, sillä tiesimme, että ruokailupaikkoja ei välttämättä enää jää matkan varrelle, ja halusimme ostaa illaksi syötävää ja juotavaa. Ajoimme Saatsen kyläaukealle ja museoon, mutta nekin olivat jo kiinni. Kummallista oli se, ettemme nähneet pihoillakaan ja koko kylässä ainuttakaan ihmisolentoa, emme yhtäkään!
Kylä oli hyvin pieni – kylän aukea, museo, pikkuruinen puoti, muutamia pihoja, kirkko ja hautausmaa. Viimemainitulle ei ehkä olisi pitänyt iltaa vasten nuoremman tyttären Ivanka Shoshanan (10) kanssa mennä (varsinkin siksi, että sinne ei ole haudattu ketään läheistä), se sai hänet rauhattomaksi. Kävimme vasta hiljattain hautajaisissa, samoin kävimme lasten kanssa Viljandin hautausmailla – kuolema-aihetta on mahdollisesti ollut liian paljon – Ivanka on vielä pieni ja ei ymmärrä sitä kovin hyvin. Käynti sai hänet hieman tolaltaan ja jälkeenpäin kadun sitä. Samalla tiedän, ettei häntä voi kasvattaa ”vaaleanpunaisessa kuplassa” – siitä huolimatta, että hän on autisti, toivon, että hän näkisi ja kokisi kaikkea niin paljon kuin mahdollista samalla tavalla kuin tavallisetkin lapset. Elämä on elämä ja siihen liittyy myös kuolema.
Saatsessa käynnin jälkeen tunsimme, että halusimme jo majoittua johonkin ja viettää iltaa rauhallisesti – oli tunne, että oli pyöritty jo ympäriinsä riittävästi. Mutta koska olimme ”korvessa” ja pienillä paikkakunnilla, kilometrien matkalla ei tullut vastaan mitään – ei puotia, taloja, majoitusmahdollisuudesta puhumattakaan. Lievä ahdistus tuli päälle, sillä autolla ympäriinsä ajellessa ilta alkoi hiljalleen saapua. Äkkiä olimme saapuneet Koidulan raja-asemalla Viron ja Latvian rajalla. Kiidimme eteenpäin – ainoana tavoitteena löytää puoti ja yömaja. Väsymyksestä huolimatta olivat tunteet pinnalla ja Setomaalla käynnistä pidimme kovin. Minulla heräsi Setomaata kohtaan suurempi kiinnostus, kun kävin tyttäreni Estella Elishevan kanssa Tallinnassa turismimessuilla Tourest 2018 tekemässä NordenBladetille juttua Viron matkailukohteista (katso lisää TÄSTÄ). Tapasimme siellä hyvin paljon upeita ihmisiä ja kyläseurojen edustajia. Yksi nimi, joka tulee heti mieleen, on Elin Priks (kuvassa oikeanpuoleisin) – erittäin vilkas ja mahtava nainen, joka kehittää Setomaan matkailua. Hän kertoi Setomaasta niin paljon kiinnostavaa ja myöhemmin vielä Facebookissa kutsui minut Setomaalle käymään. Niin lämmin tuttavuus ei jää huomiotta! 🙂
Pitkää aikaa ei kulunutkaan, kun keskellä tyhjyyttä ilmestyi esiin Orava A&O-ruokakauppa ja muutaman kilometrin päässä metsikköön kätketty Väike-Oravan lomakeskus (Oravan kylä, Põlvamaa). Soitimme tien poskessa olevassa kyltissä mainittuun matkapuhelimeen ja varasimme huoneen. Kymmenen minuutin päästä saapuivat lomakeskuksen emäntä ja isäntä ja antoivat meille avaimet – olimme suuren, maalauksellisen alueen ainoat vieraat. Sytytimme takkaan tulen ja asetuimme alakertaan televisiota katsomaan ja illallista nauttimaan – juuri siihen aikaan, kun siellä olimme, Englanti pelasi jalkapallon MM-kilpailuissa Kolumbiaa vastaan 3. heinäkuuta).
Usein, kun kerron NordenBladetin ruotsalaisille, norjalaisille tai suomalaisille työntekijöille Virosta tai Viron majoitusmahdollisuuksista, he kuuntelevat tarinaani kuin ”satua ihmemaasta”. Viro onkin ihmemaa! Paikoin se on surullista, sillä monilla maalla asuvilla ihmisillä on erittäin vähän rahaa, mutta yleensä ilahduttavaa – sillä missään ei ole niin kaunista luontoa ja niin rehtejä ihmisiä kuin Viron maaseudulla. En väsy kehumasta heitä! Olen matkustellut erittäin paljon Pohjoismaissa, käynyt maaseutupaikoissa, keskustellut ihmisten kanssa, kuunnellut heidän ongelmiaan ja iloinnut heidän saavutuksistaan – ympäriinsä liikkuen ja matkaillen edessäsi avautuu aivan uusi maailma, herää aivan uusia ajatuksia ja myös huolia ja iloja.
Majoituksemme maksoi 25 euroa kolmelta yhteensä – meillä oli kaksikerroksinen omakotitalo ja n. 10.000-15.000+ neliötä hoidettua puutarhaa ympärillämme. Mitään erityistä luksusta ei ollut, mutta kaikki oli puhdasta ja kunnossa ja RAUHALLISTA! Ajattelimme keskenämme, että jo pelkästään ruohonleikkuu sillä tontilla vaatii niin paljon työtä ja hoitoa, puhumattakaan saunojen ja talojen siivoamisesta jne. Hyvin edullinen, hyvin rauhallinen, niin hyvää vaihtelua! Erityisen sopiva niille, jotka haluavat olla poissa kaupungin melusta. Koska meillä ei ollut käteistä rahaa, saimme lisäksi sovittua, että jätimme rahan aamulla Oravan kauppaan – niin paljon hyvät ihmiset luottavat Etelä-Virossa vieraisiinsa. Ei mitään passin kopioita ja muita ikäviä toimenpiteitä. Sydänjuuria myöten liikuttavaa!
Katsoimme jalkapalloa. Jalkapallon MM-kilpailuissa oli kaksi peliä ja viimeiset neljännesfinalistit. Ruotsi alisti Sveitsin 1:0 ja Englanti alisti tilanteessa 1:1 päättyneen normaaliajan jälkeen rangaistuspotkukilpailussa Kolumbian numeroin 4:3! Viimeksi mainitun ennustimmekin. Oikeastaan noiduimme – hahaaa… mutta siitä en kerro tänään. Niin minulla kuin minun sisarellanikin on vahvoja meedion ja noidan kykyjä ja erityisen voimakkaasti ne tulevat esiin silloin, kun olemme yhdessä tai teemme jotain yhdessä. Toisinaan se on kivaa, toisinaan suorastaan pelottavaa, sillä niin kummallista kuin se onkin (silloinkin, kun emme itse halua sitä), me näemme ja voimme muuttaa tulevaisuutta, lukea monissa tapauksissa ihmisten ajatuksia, hallita energiaa, nähdä auroja. Joskus pelkään sitä, joskus yritän jättää sen huomiotta, joskus suhtaudun siihen yksinkertaisesti elämäni yhtenä osana.
Panin Ivanka Shoshanan noin kymmeneltä nukkumaan ja kun hän oli nukahtanut, rupattelimme siskon kanssa tunteja…
Jätettyämme aamulla majoituksesta maksun Oravan kauppaan, suuntauduimme Võruun. Vatsat olivat tyhjät, mutta pian löysimme pienen ja mukavan kahvilan. Sen nimi oli kai ”Muffini-kahvila”, jos en erehdy. Kahvila on kunnollinen, mutta Võru on minusta aika ruma paikka – tarkoitan nimenomaan keskustaa. Ei omaa ilmettä, ei mitään kiinnostavaa. Tavallisesti pienet paikkakunnat ovat kauniita ja omapiirteisiä – mutta minusta Võru on aivan mitäänsanomaton. Sitä vastoin kaupungin ympäristö – Haanja, Rõuge jne… ovat Viron kauneimpia paikkoja!
Võrusta otimme suunnan Otepäälle ja Pühajärvelle.
Otepää on taas yksi ihmeen kaunis paikka. Otepäällä elämä pulppuaa kaikkina vuodenaikoina – lumiseen aikaan kaupunki saa talvipääkaupungin tittelin, kesällä kaupunki taas houkuttelee kumpuilevine metsäpolkuineen ja järvensilmineen.
Aktiivisen lomailun mahdollisuudet ovat tässä yhdessä Baltian ja Pohjolan tunnetuimmassa talviurheilukeskuksessa rajattomat. Täällä on harrastuspaikkoja murtomaahiihtäjille, laskettelijoille, lumilautailijoille, moottorikelkoilla hurjastelijoille, kelkkailijoille ja myös (lumisessa) maastossa retkeilijöille. Me verryttelimme jalkojamme, Ivanka leikki vähäsen, sisko otti urheiluleiriltä mukaan poikansa ja sitten ajelimme Tarton kautta jokainen omaan kotiinsa. Mahtavaa! Automatkat ovat viime aikoina kiistattomia suosikkejani – ne eivät vaadi paljon aikaa ja ovat sopivan mukavaa vaihtelua työpäiville.
Syys-lokakuussa minulla on taas edessä pitempi NordenBladetin toimistojen vierailu ja kiertely Suomessa – haluan ottaa työkiertueelleni mukaan sekä Estella Elishevan (12) että Ivanka Shoshanan (10). Mutta kaikesta tästä jo seuraavissa blogipostituksissa! Halaan teitä ja toivotan teille kaunista elokuun jatkoa!
NordenBladet – Tänä kesänä olemme tehneet runsaasti lyhyitä Viron sisäisiä automatkoja (lue esimerkiksi Keski-Viron ja Etelä-Viron blogi reitiltä Tallinna – Rapla – Türi – Imavere – Tartto – Tõravere – Elva – Nõo – Rõngu – Koruste – Pikasilla – Suislepa – Tarvastu – Mustla – Holstre – Paistu – Viljandi – Suure-Jaani – Lahmuse – Vändra – Järvakandi – Kehtna – Saku TÄSTÄ ja Luoteis-Viron blogi, joka kertoo reitistä Tallinna – Ääsmäe – Laitse – Riisipere – Turba – Risti – Palivere – Taebla – Linnamäe – Sutlepa – Pürksi – Österby – Hosby – Riguldi – Nõva – Vihterpalu – Hatu – Pae – Harju-Risti – Padise – Rummu – Vasalemma – Keila – Saue – Tallinna TÄSTÄ).
Tämänkertaisessa blogissa vien teidät Setomaalle! Estella Elishevalla (12) oli Värskassa viululeiri ja siksi ajattelin, että lapsen leirille viemisestä voisi tehdä pienen Setomaan kierroksen. Kuten aina, starttasimme Tallinnan kupeesta Sakusta, jossa meillä on ihana koti – olen niin onnellinen, että voi kasvattaa lapsia sellaisessa rauhallisessa, turvallisessa ja luonnonkauniissa ympäristössä. Pidän ajelusta pienillä ja rauhallisilla teillä – siksi lähdin Kajamaan kautta Viljandin maantielle ja sieltä Raplan ja Türin läpi Etelä-Järvamaalla sijaitsevaan Kabalan kylään. Kabalassa teimme ensimmäisen pysähdyksen ja kuvasimme Kabalan kartanoa ja paikallista A&O-kauppaa. Tosi pieni ja suloinen virolaiskylä, aina kun ajan sen kautta, minulle tulee erittäin hyvä tunne. Vaikka pidänkin merimaisemasta, olen kaiketi sielultani pikemmin sisämaan ihminen. Kaikki pitkät pellot, sankat erämetsät, mäet ja laaksot ovat minulle hyvin läheisiä.
Kabalan kartano (Pilistveren pappilan henkikirjoissa nimellä Cabbal) oli Pilistveren kihlakunnassa Viljandimaalla sijainnut kartano. Nykyisin kartanon maat kuuluvat Järvan maakunnan Türin kunnan alueeseen. Vuoden 1905 syksyllä Kabalassa toimi kartanonherrojen itsepuolustuksen esikunta. Vuodesta 1923 alkaen kartanon päärakennuksessa on toiminut Kabalan koulu, myöhemmin sinne tuli myös lastentarha. Historiallisesti kartanonkeskuksen läpi kulki Türin-Viljandin maantie (nykyisin Türin-Arkman maantie), joka oikaisujen jälkeen kulkee parisataa metriä kartanosta länteen.
Kabalasta ajoimme edelleen Imavereen, jossa satuimme erittäin kivaan paikkaan – matkan varrelle jäi nimittäin Sassin maatila strutsitarhoiheen! Lapset olivat strutseja nähdessään niin innoissaan. Ympäröivät tilan maat olivat kunnossa ja huollettuja – kuten reippailla virolaisilla on tapana. Sassin tilalta parin kilometrin päässä on Imaveren ritarikartano – siitä kirjoitin pidemmälti TÄSSÄ, mutta koska en silloin valokuvannut, postitan sieltä kuvia nyt! Tarttoon tai Etelä-Viroon mennessä pidän juuri tätä tietä ajamisesta – kyläteitä ajaen matka kulkee tosin hitaammin, mutta samalla on kiinnostavaa tarkkailla ympäristöä. Vaikka Imaveren kartano onkin rapistunut, siitä ei ole huolehdittu ja lisärakennus on suorastaan kamala, kartanoa ympäröivä alue on rauhallinen ja kaunis. Monista muista Viron kartanoista poiketen sen ympärillä on riittävästi maita – peltoa ja metsää – ennen kuin naapuri katsoo ikkunasta. Mahtava paikka rakentaa SPA- ja/tai hotellikeskus.
Imaverestä ajoimme Adaveren kautta Tarttoon, josta otin kyytiin myös vanhemman sisareni. Suunnitelma oli sellainen, että viemme Estella Elisheva Värskan leirille ja minä, Ivanka Shoshana ja Maris jatkamme matkaa Setomaalle ja Etelä-Viroon seikkailemaan. Tie Tartosta Värskaan oli suhteellisen tylsä – ehkä siksikin, että meillä oli kiire ja en kovin paljon seurannut tien varren viittoja, jotka olisivat opastaneet nähtävyyksille. Mielialamme oli niin hyvä, että lauloimme autossa ja laskimme niin hurjasti leikkiä, että silmät olivat naurusta kipeinä. Põlvassa valokuvasimme Karl Kikasinhahmon (muistomerkin).
Joka ei tunne Viron musiikkihistoriaa, hänelle tiedoksi, että Kikas (synt. 4. marraskuuta 1914, kotipaikka Põlvan rajoni, Valgjärven kolhoosi) oli legendaarinen haitarinsoittaja. Kikasia pidetään instrumentikeksijä August Teppon jälkeen eniten haitarikulttuuriin vaikuttaneena henkilönä Virossa. Uudenlaisella ja mukaansatempaavalla soitollaan hän teki alun perin Etelä-Virossa yleisen soittimen tunnetuksi koko maassa.
Ei kulunut kauan, kun olimmekin Lobotkan kylässä – bussipysäkki näytti niin mahtavalta, että otin siitä kuvan. Muuten, ”Muinaistulien öitä”, jonka kantavana ajatuksena on Itämeren kansojen yhteyden ja yhteistyön kehittäminen, vietetään tänä vuonna 25. elokuuta – kuten aina, soittoniekkojen musiikin säestämänä ja paikallista ruokaa nauttien. Kautta Viron sytytetään tuhansia kokkoja, luonnollisesti myös Lobotkan satamassa, Värskan lahden rannalla. Kokot sytytetään kerran vuodessa muistuttamaan historiallisista meren rantamien merkkitulista. Viikinkiaikana niin tehtiin käytännön tarpeesta, nykyisin välittämään ennen kaikkea myönteisiä ajatuksia ja viestejä.
Miksi tuon ”Muinaistulien yön” esiin juuri Lobotkan kylään liittyen? Siihen täytyy nimittäin tuntea vähän Lobotkan kylän taustaa. Kylässä asuu noin 75 henkeä ja kylän pinta-ala on lähes 500 hehtaaria. Lobotkan kylän asukkaat järjestivät ensimmäiset kyläpäivät vuonna 1998, ja niihin saatiin taloudellista tukea Värskan kunnalta. Kyläpäiville tuli kylän entisiä ja nykyisiä asukkaita, yhteensä runsaasti yli sata henkeä. Kyläseura perustettiin vuonna 1999 jakamaan velvollisuuksia ja vastuuta kylässä järjestettävistä tilaisuuksista. Yhteistyössä Värskan kunnan kanssa löydettiin uusi kyläaukea. Talkoilla rakennettiin kyläkeinu ja kunnostettiin aukeaa. Ensimmäinen tilaisuus, joka tällä pienen kylän ponnisteluilla saavuttamalla aukealla järjestettiin, oli – Muinaistulien yö. On niin upeaa, miten Viron syrjäisimmissäkin paikoissa vaalitaan ja välitetään vanhoja perinteitä ja kulttuuria – näytetään, että elämää ei ole vain pääkaupungissa! Siitä minä todella pidän!
Kun Estella Elisheva oli saatettu leirille, ajattelimme, että tutustumme Värskaan. Vanhasta ajasta oli kuultu niin paljon ”Värskan sanatoriosta” – joskus se oli ollut niin pop paikka. Päätimme nähdä sen omin silmin. Ei tarvinnut edes mennä sisään, jo kauempaa katsoen ymmärsin, että mitään poppia siellä ei ollut – on vain vanhan maineen rippeet. Sanatorio vaatisi perusteellista uudistamista – vielä parempi olisi, jos se purettaisiin ja rakennettaisiin uusi. Minä sairastuisin siinä sanatoriossa todennäköisesti ”vielä pahemmin” – kauniita mäntymetsiä, ja sitten äkkiä vanha pysähtyneisyyden ajan jäte. Niin ruma, etten halunnut ottaa valokuvaakaan. Mutta sitäkin paremman vaikutelman antoi Värskan vesikeskus. Mielessä kävi sekin ajatus, että jospa jäisi sinne yöksi, mutta ei — minulla oli suunnitelmissa ”extreme-vaihtoehto” – suunnitelma mennä jonnekin täysin tuntemattomaan. Se oli oikea päätös!
Päätimme jatkaa Saatseen – halusin omin silmin nähdä, mitä tapahtuu ja millainen tuo Viron kaikkein Venäjän puoleisin Kaakkois-Viron asutuskeskus on, jonne pääsee vain kulkemalla kahdesti Venäjän alueen läpi. Matkan varrelle jäi ”Üüklubi”, joka nauratti meitä kovin (Viron yleiskielessä tuota murteellista sanaa vastaa Ööklubi, yökerho) ja Setukaisten maatalomuseo – Seto Talumuuseum -, jonka pihalla ruokailimme. Ruokalistasta emme ymmärtäneet mitään, olimme kuin ulkomaille sattuneita – setukaisten kieli on niin erilaista kuin viron kieli. Esimerkiksi Suulliim on kylmä keitto… Tutkin myös kahvilan pöydällä ollutta sanomalehteä, mutta sekin oli kuin kiinaa. Jotain saattoi luonnollisesti ymmärtää, mutta hyvin kummallista sitä oli lukea. Kuin toinen Viro. Siinä missä Võrussa on pieni murre – viron sanan ”soe” sijasta sanotaan ”lämmi” (eli suomeksi lämmin), ja on muitakin esimerkkejä – Setomaalla on aivan toinen kieli. Siihen varmasti tottuisi ja sen oppisi nopeasti, mutta Tallinnasta tulleelle henkilölle se on silti vierasta.
Ruoka vei kielen mukanaan ja palvelu oli miellyttävää. Hinnat olivat kohtuulliset, vaikkakin hieman kalliimmat kuin esimerkiksi Võrtsjärven lähellä Mustlassa tai Võrusta kivenheiton päässä olevassa Rõugessa, mutta samalla huomattavasti edullisemmat kuin Tallinnassa. Totutusta poikkeava ruokalista (mukaan lukien setukaiskieliset nimet) tarjosi elämyksen ja jätti unohtumattoman vaikutelman.
Setukaisten museo avattiin 17. heinäkuuta vuonna 1998. Setukaisten maatalomuseossa – voi tutustua 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun talonpoikaisarkkitehtuuriin, vanhoihin työkaluihin ja käsitöiden runsauteen. Näyttelyyn kuuluu puolisuljettu piha, asuinrakennus, vaate-, vilja- ja ruoka-aitta, navetta heinälatoineen, työpaja, suojakatoksia, savusauna, savipaja, sepän paja, riihi ja ”tsäimaja” (teemaja eli lounas talon pihalla). Pääosa rakennuksista on alkuperäisiä, kotoisin Pohjois-Setomaalta. Maatalomuseon haaraosasto sijaitseekin muuten Saatsessa. Sen on perustanut paikallinen koulunjohtaja Viktor Veeber poolt ja se avattiin vuonna 1974. Toukokuussa 2004 rakennettiin myös mainittu ainutlaatuinen tsäimaja.
Vatsat täysinä suuntauduimme kohti Saatsea. Outo tunne oli ajaa kahdesti Venäjän läpi. Sitä ei voinut välttääkään, mutta ajattelin itsekseni – olisiko kovin vaikeaa tehdä uusi maantie (soratie) pienellä kaarella, miksi minun pitää pieneen virolaiseen kylään ajaessani lukea, että kuljette Venäjän alueen läpi ja pysähtyminen ja jalan liikkuminen on kiellettyä. Ennen Saatsea oli jopa rajapartio, joka kysyi meiltä, minne matka. No, sanoin, että ”olemme löytämässä Viroa” 🙂
Saatse (setukaisten kielessä Satserina; käytetään myös nimiä Satserinna, Satseri, Korki ja Gorki) on Võrun maakunnan Setomaan kunnassa sijaitseva kylä.
Kylässä on peruskoulu, kansantalo, ortodoksinen Saatsen Suurmarttyyri Paraskevan kirkko, hautausmaa ja raja-asema. Saatsen postitoimisto suljettiin vuonna 2007. Saatsen ortodoksikirkko on merkitty rakennusmuistomerkkiluetteloon. Se on pyhitetty suurkärsijä Paraskevalle. Kivikirkko valmistui vuonna 1801 aiemman puukirkon lähelle. Vuonna 1839 sille lisättiin puinen kellotorni, joka korvattiin uudella vuonna 1884. Koulun historia ulottuu vuoteen 1895, jolloin se avattiin kihlakunnankouluna Linnasten kylässä. Sieltä se pian siirrettiin saatseen ja muutettiin valtion alakouluksi. Saatsen hautausmaalla on monta hyvin vanhaa kiviristiä. Kylän kupeessa Samarinassa on kotiseutumuseo – Saatsen setukaismuseo. Vassilin (Solovskin) kylää halkoo Saatsen-Petserin tie, johon liittyvät sen alueella Saatsen-Pattina tie ja Saatsen-Perdakun tie. Kylän lähellä Värskan–Ulitinan tiellä Sesnikin ja Lutepään välillä sijaitsee ns. Saatsen saapas, jossa tie kulkee 1 km matkan Venäjän alueella. –
