Poliisi tutkii ampumista Vantaalla Seutulassa

NordenBladet — Ampuminen tapahtui Seutulassa sijaitsevassa omakotitalossa perjantain ja lauantain välisenä yönä.Lauantaina 23. maaliskuuta noin kello 10.30 poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan Vantaalla Seutulassa sijaitsevassa omakotitalossa oli ammuttu edeltävänä yönä aseella ainakin yksi laukaus kattoon. Kukaan ei loukkaantunut tapauksessa.Tehtävälle osallistui useita poliisipartioita ja kohdeasunto eristettiin poliisin saavuttua paikalle. Kohdeasunnosta otettiin tapaukseen liittyen kiinni kaksi henkilöä ja poliisi takavarikoi paikalta luvattoman käsiaseen.Poliisi jatkaa tapahtumien kulun selvittämistä ja tapausta alustavasti tutkitaan ampuma-aserikoksena ja laittomana uhkauksena. Rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä. Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.

Ampuminen tapahtui Seutulassa sijaitsevassa omakotitalossa perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Lauantaina 23. maaliskuuta noin kello 10.30 poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan Vantaalla Seutulassa sijaitsevassa omakotitalossa oli ammuttu edeltävänä yönä aseella ainakin yksi laukaus kattoon. Kukaan ei loukkaantunut tapauksessa.

Tehtävälle osallistui useita poliisipartioita ja kohdeasunto eristettiin poliisin saavuttua paikalle. Kohdeasunnosta otettiin tapaukseen liittyen kiinni kaksi henkilöä ja poliisi takavarikoi paikalta luvattoman käsiaseen.

Poliisi jatkaa tapahtumien kulun selvittämistä ja tapausta alustavasti tutkitaan ampuma-aserikoksena ja laittomana uhkauksena. Rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä. Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Reipas ylinopeus Mikkelissä talvikelissä

NordenBladet — Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoonMikkelissä perjantaina klo 15 aikaan Pieksämäentiellä poliisi mittasi tutkalla lahtelaiselle henkilöauton nuorelle mieskuljettajalle tutkalla 80 km/h -nopeusrajoitusalueella 140 km/h ajonopeuden. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon

Mikkelissä perjantaina klo 15 aikaan Pieksämäentiellä poliisi mittasi tutkalla lahtelaiselle henkilöauton nuorelle mieskuljettajalle tutkalla 80 km/h -nopeusrajoitusalueella 140 km/h ajonopeuden. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Teon nimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lauantain vastainen yö oli Lapissa rauhallinen

NordenBladet — Viikonlopun vietto alkoi Lapissa pääosin rauhallisesti. Perinteisiä poliisitehtäviä riitti kuitenkin eri puolilla maakuntaa.Rattijuoppo hurjasteli Inarissa

Viikonlopun vietto alkoi Lapissa pääosin rauhallisesti. Perinteisiä poliisitehtäviä riitti kuitenkin eri puolilla maakuntaa.

Rattijuoppo hurjasteli Inarissa

Inarissa poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän tielle, jossa kaahaillaan moottoriajoneuvoilla. Partiota vastaan ajoi auto huomattavaa ylinopeutta. Auton kuljettajan pysäytettyä autonsa selvisi, että hän kuljetti autoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Lisäksi auto oli poistettu liikenteestä ja muutenkin liikennekäyttöön sopimaton. Kuljettaja vastailee teoistaan rikospoliisin huomassa.

Vahingonteko Rovaniemellä

Rovaniemeläisen kerrostalon alaoven ikkuna oli rikottu ja porraskäytävässä nukkui tuntematon mies. Poliisipartio tuli paikalle ja herätteli nukkumatin. Miehen matka jatkui partion kyydissä putkaan selvittämään päätään.

Pahoinpitely yksityisasunnossa Kemissä

Poliisille tuli ilmoitus pahoinpitelystä yksityisasunnossa Kemissä puolen yön jälkeen. Ilmoittajana toiminut nainen kertoi partiolle, että hänen miehensä oli pahoinpidellyt häntä useamman kerran illan ja yön aikana tönimällä ja puristamalla. Mies oli poistunut asunnosta, kun oli kuullut naisen soittavan hätäkeskukseen. Partio etsi miestä, mutta ei häntä aluksi tavoittanut. Vähän ajan kuluttua tuli kuitenkin uusi ilmoitus naiselta mutta partion mennessä paikalle oli mies taas poistunut asunnosta. Tällä kertaa poliisikoira jäljitti miehen piilottelemasta läheisen omakotitalon pihalta. Mies tuotiin Kemin poliisilaitokselle kiinniotettuna. Miestä epäillään pahoinpitelystä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Iäkäs mies kateissa Raumalla

NordenBladet — Poliisi on saanut ilmoituksen iäkkään miehen katoamisesta Raumalla.Kello 17.48: Mies on löytynyt. Uutista ei enää päivitetä.Kello 17.35: Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista hätäkeskukseen numeroon 112.Kello 17.32: Mies liikkuu ikäisekseen ketterästi kävelykepin kanssa, joka hänellä nytkin on mukanaan. Hänellä on ulkoiluvaatetus, jalassaan kunnon kengät, päässään baskeri ja hän käyttää ns. hengettömiä silmälaseja.Kello 17.27: Raumalta Aittakarinkadulta on kello 16 jälkeen lähtenyt ulos 99-vuotias Vilho, joka ei ole palannut takaisin. On mahdollista, että mies ei löydä takaisin omin avuin.Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.

Poliisi on saanut ilmoituksen iäkkään miehen katoamisesta Raumalla.

Kello 17.48: Mies on löytynyt. Uutista ei enää päivitetä.

Kello 17.35: Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista hätäkeskukseen numeroon 112.

Kello 17.32: Mies liikkuu ikäisekseen ketterästi kävelykepin kanssa, joka hänellä nytkin on mukanaan. Hänellä on ulkoiluvaatetus, jalassaan kunnon kengät, päässään baskeri ja hän käyttää ns. hengettömiä silmälaseja.

Kello 17.27: Raumalta Aittakarinkadulta on kello 16 jälkeen lähtenyt ulos 99-vuotias Vilho, joka ei ole palannut takaisin. On mahdollista, että mies ei löydä takaisin omin avuin.

Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kanteli käräjäoikeuden päätöksestä vapauttaa murhasta epäilty mies

NordenBladet — Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi rikoksesta epäillyn heti vangittavaksi.Oulun Talvikankaalta löytyi yksityisasunnosta kuollut nainen marraskuussa 2023. Poliisi epäili naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi. Tapauksen tultua ilmi käräjäoikeus vangitsi murhasta epäillyn miehen poliisin vaatimuksesta. Rikoksesta epäilty oli vangittuna marraskuusta asti, kunnes hän vaati vangitsemisasian uudelleen käsittelyä. Asiaa käsiteltiin Oulun käräjäoikeudessa 14. maaliskuuta 2024. Käräjäoikeuden päätöksellä rikoksesta epäilty mies vapautettiin samana päivänä. Poliisi kanteli käräjäoikeuden päätöksestä Rovaniemen hovioikeuteen 15. maaliskuuta.Hovioikeus antoi asiaan päätöksen 20. maaliskuuta ja kumosi käräjäoikeuden päätöksen. Rikoksesta epäilty mies määrättiin heti vangittavaksi. Poliisi on toimittanut miehen Oulun vankilaan. 

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi rikoksesta epäillyn heti vangittavaksi.

Oulun Talvikankaalta löytyi yksityisasunnosta kuollut nainen marraskuussa 2023. Poliisi epäili naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi. Tapauksen tultua ilmi käräjäoikeus vangitsi murhasta epäillyn miehen poliisin vaatimuksesta. Rikoksesta epäilty oli vangittuna marraskuusta asti, kunnes hän vaati vangitsemisasian uudelleen käsittelyä. 

Asiaa käsiteltiin Oulun käräjäoikeudessa 14. maaliskuuta 2024. Käräjäoikeuden päätöksellä rikoksesta epäilty mies vapautettiin samana päivänä. Poliisi kanteli käräjäoikeuden päätöksestä Rovaniemen hovioikeuteen 15. maaliskuuta.

Hovioikeus antoi asiaan päätöksen 20. maaliskuuta ja kumosi käräjäoikeuden päätöksen. Rikoksesta epäilty mies määrättiin heti vangittavaksi. Poliisi on toimittanut miehen Oulun vankilaan.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Henkilö aiheutti häiriötä koulun alueella Siuntiossa

NordenBladet — Kouluun tai oppilaisiin ei kohdistunut uhkaa. Poliisi otti henkilön kiinni.Poliisi sai aamupäivällä 22.3. ilmoituksen henkilöstä, joka aiheutti käyttäytymisellään häiriötä siuntiolaisen koulun läheisyydessä. Henkilö oli muun muassa potkinut palloa koulun ikkunoita kohti ja huitonut aurauskepillä kulkiessaan lähialueella. Poliisi tavoitti henkilön ja otti hänet kiinni.Henkilö ei poliisin tietojen mukaan tarkoituksellisesti kohdistanut kouluun tai oppilaisiin uhkaa.

Kouluun tai oppilaisiin ei kohdistunut uhkaa. Poliisi otti henkilön kiinni.

Poliisi sai aamupäivällä 22.3. ilmoituksen henkilöstä, joka aiheutti käyttäytymisellään häiriötä siuntiolaisen koulun läheisyydessä. Henkilö oli muun muassa potkinut palloa koulun ikkunoita kohti ja huitonut aurauskepillä kulkiessaan lähialueella. Poliisi tavoitti henkilön ja otti hänet kiinni.

Henkilö ei poliisin tietojen mukaan tarkoituksellisesti kohdistanut kouluun tai oppilaisiin uhkaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Blogi: Kyberrikosten torjunta on yhteistyötä, jossa kaikilla on roolinsa

NordenBladet — Poliisin blogissa Keskusrikospoliisin Kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö Mikko Rauhamaa käsittelee kyberrikosten torjuntaa.Verkkorikollisuus on lähes aina kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka torjunta ja tutkiminen vaatii yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa. Poliisi tekee yhteistyötä yritysten ja organisaatioiden kanssa myös estääkseen rikoksia ennalta. Yhteistoiminta ja tiedonvaihtoharjoitus laajojen hybridi-, kyber- ja informaatiohäiriöiden varalta järjestetään joka toinen vuosi. Poliisi on yhdessä muiden viranomaisten kanssa mukana TIETO-harjoituksessa tänäkin vuonna ja panostaa erityisesti rikosilmoitusten laatimisen ohjeistamiseen. Lue koko blogi täältä: https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/kyberrikosten-torjunta-on-yhteistyota-jossa-kaikilla-on-roolinsa

Poliisin blogissa Keskusrikospoliisin Kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö Mikko Rauhamaa käsittelee kyberrikosten torjuntaa.

Verkkorikollisuus on lähes aina kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka torjunta ja tutkiminen vaatii yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa. Poliisi tekee yhteistyötä yritysten ja organisaatioiden kanssa myös estääkseen rikoksia ennalta. 

Yhteistoiminta ja tiedonvaihtoharjoitus laajojen hybridi-, kyber- ja informaatiohäiriöiden varalta järjestetään joka toinen vuosi. Poliisi on yhdessä muiden viranomaisten kanssa mukana TIETO-harjoituksessa tänäkin vuonna ja panostaa erityisesti rikosilmoitusten laatimisen ohjeistamiseen. 

Lue koko blogi täältä: https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/kyberrikosten-torjunta-on-yhteistyota-jossa-kaikilla-on-roolinsa

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisitehtävä Tampereella Kauppakadulla on päättynyt

NordenBladet — Tehtävä on ohi.Poliisi on poistunut paikalta. Tehtävä ei aiheuttanut vaaraa eikä poliisi epäile rikosta. Tehtävästä ei tiedoteta enempää. 

Tehtävä on ohi.

Poliisi on poistunut paikalta. Tehtävä ei aiheuttanut vaaraa eikä poliisi epäile rikosta. Tehtävästä ei tiedoteta enempää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla tehtävä Kauppakadulla Tampereella

NordenBladet — Poliisi on paikalla.Poliisilla on käynnissä tehtävä Tampereella Kauppakadulla yksityisasunnossa. Se ei aiheuta vaaraa. Poliisi on paikalla ja selvittää tapahtumia. Asiassa ei epäillä rikosta.  

Poliisi on paikalla.

Poliisilla on käynnissä tehtävä Tampereella Kauppakadulla yksityisasunnossa. Se ei aiheuta vaaraa. Poliisi on paikalla ja selvittää tapahtumia. Asiassa ei epäillä rikosta.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Murto Kuusenjuurentiellä

NordenBladet — Joensuun Hammaslahdessa Kuusenjuurentiellä yritettiin 20 – 21.3.2024 klo 23.30 – 7.30 välisenä aikana murtautua asuttuun omakotitaloon.Lisäksi lukitsemattomaan, kaksi varastoa käsittävään piharakennukseen tunkeuduttiin ja anastettiin moottorisaha ja pistosaha.

Joensuun Hammaslahdessa Kuusenjuurentiellä yritettiin 20 – 21.3.2024 klo 23.30 – 7.30 välisenä aikana murtautua asuttuun omakotitaloon.

Lisäksi lukitsemattomaan, kaksi varastoa käsittävään piharakennukseen tunkeuduttiin ja anastettiin moottorisaha ja pistosaha.

Poliisi pyytää tapahtumasta havaintoja soittamalla poliisipäivystyksen numeroon 0295 415 320 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi