Lapin poliisi valvoo tehostetusti pääsiäisen ajan liikennettä

NordenBladet — Päätiestön lisäksi Lapin poliisi keskittää valvontaa tunturikeskuksiin johtaville teille. Valvonnan painopisteitä ovat erityisesti ajonopeudet, ajotapa sekä ajoneuvojen kunto ja kuormaus.Perinteisten valvontamuotojen ohella poliisi käyttää automaattisia liikennevalvontalaitteita. Poliisi valvoo myös moottorikelkkailua painottaen hiihtokeskusten alueita.Pääsiäisen menoliikenne näkyy pohjoisen teillä kiirastorstainaMenoliikenteessä on odotettavissa ajoittaista jonoutumista Pohjois-Suomessa myös alkuillasta, kertoo Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja komisario Mika Grönroos.Matka-ajossa ylimääräisellä ohittelulla sekä kiireellä ei voita aikaa ja voi aiheuttaa vaaratilanteita tiellä liikkujille. Ajo-olosuhteet ovat pääsiäisenä Lapissa talviset, mikä on muistettava ajonopeuksissa. Myös turvavälit on huomioitava, jotta jää aikaa reagoida vaihtuviin liikennetilanteisiin sekä eläimiin. Ennen matkalle lähtöä ajoneuvon ja talvirenkaiden kunto kannattaa tarkastaa.Moni tunturikeskuksiin matkaava vetää perässään kevytperävaunua, jossa kulkee kelkka tai kaksi. Myös nämä ovat valvonnan alla ja Grönroosin mukaan huolimattomasti takapainoiseksi kuormattu kevätperävaunu voi jarruttomana äkillisessä tilanteessa aiheuttaa ajoneuvon hallinnan menetyksen.Lapissa pääsiäisliikenne näkyy myös maastossaPääsiäiseksi on odotettavissa runsaasti maastoliikennettä niin tunturikeskusten lomalaisten kuin mökeille menevien keskuudessa. Lunta on paljon ja hyvät ajokelit jatkuvat pitkälle kevääseen. Poliisi toivoo moottorikelkkailijoiden tiedostavan maastoliikenteeseen liittyvät riskit.Nopeuden sovittaminen riittävän alhaiseksi on keskeisintä vahinkojen ennaltaehkäisyssä. Moottorikelkkailussa ei tarvita kovaa nopeutta vahingon syntyyn, koska ajoympäristö on haastava. Kapeat reitit mutkittelevat puustojen keskellä, jossa liikutaan tehokkailla moottorikelkoilla, usein vähällä ajokokemuksella.Kokemattomien kuljettajien, jotka vuokraavat moottorikelkan, toivotaan hakevan ajotuntumaa opastetulta safarilta tai kysyvän vuokraamoista ”harjoitteluavaimia” kelkkoihin. Näissä avaimissa moottorikelkan kiihtyvyyttä ja huippunopeutta on rajoitettu. Harjoitteluavaimilla on mahdollista pienentää vakavan vahingon riskiä merkittävästi.Alkoholi ei kuulu moottorikelkkailuun, kuten ei minkään ajoneuvon kuljettamiseen. Käytä suojakypärää ja hätäkatkaisijaa, tunnista ajoympäristöön liittyvät riskit ja kuljeta moottorikelkkaa ainoastaan paikoissa, joissa ajaminen on sallittua Grönroos muistuttaa turvallisen ajokokemuksen perusteista.

Päätiestön lisäksi Lapin poliisi keskittää valvontaa tunturikeskuksiin johtaville teille. Valvonnan painopisteitä ovat erityisesti ajonopeudet, ajotapa sekä ajoneuvojen kunto ja kuormaus.

Perinteisten valvontamuotojen ohella poliisi käyttää automaattisia liikennevalvontalaitteita. Poliisi valvoo myös moottorikelkkailua painottaen hiihtokeskusten alueita.

Pääsiäisen menoliikenne näkyy pohjoisen teillä kiirastorstaina

Menoliikenteessä on odotettavissa ajoittaista jonoutumista Pohjois-Suomessa myös alkuillasta, kertoo Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön johtaja komisario Mika Grönroos.

Matka-ajossa ylimääräisellä ohittelulla sekä kiireellä ei voita aikaa ja voi aiheuttaa vaaratilanteita tiellä liikkujille. Ajo-olosuhteet ovat pääsiäisenä Lapissa talviset, mikä on muistettava ajonopeuksissa. Myös turvavälit on huomioitava, jotta jää aikaa reagoida vaihtuviin liikennetilanteisiin sekä eläimiin. Ennen matkalle lähtöä ajoneuvon ja talvirenkaiden kunto kannattaa tarkastaa.

Moni tunturikeskuksiin matkaava vetää perässään kevytperävaunua, jossa kulkee kelkka tai kaksi. Myös nämä ovat valvonnan alla ja Grönroosin mukaan huolimattomasti takapainoiseksi kuormattu kevätperävaunu voi jarruttomana äkillisessä tilanteessa aiheuttaa ajoneuvon hallinnan menetyksen.

Lapissa pääsiäisliikenne näkyy myös maastossa

Pääsiäiseksi on odotettavissa runsaasti maastoliikennettä niin tunturikeskusten lomalaisten kuin mökeille menevien keskuudessa. Lunta on paljon ja hyvät ajokelit jatkuvat pitkälle kevääseen. Poliisi toivoo moottorikelkkailijoiden tiedostavan maastoliikenteeseen liittyvät riskit.

Nopeuden sovittaminen riittävän alhaiseksi on keskeisintä vahinkojen ennaltaehkäisyssä. Moottorikelkkailussa ei tarvita kovaa nopeutta vahingon syntyyn, koska ajoympäristö on haastava. Kapeat reitit mutkittelevat puustojen keskellä, jossa liikutaan tehokkailla moottorikelkoilla, usein vähällä ajokokemuksella.

Kokemattomien kuljettajien, jotka vuokraavat moottorikelkan, toivotaan hakevan ajotuntumaa opastetulta safarilta tai kysyvän vuokraamoista ”harjoitteluavaimia” kelkkoihin. Näissä avaimissa moottorikelkan kiihtyvyyttä ja huippunopeutta on rajoitettu. Harjoitteluavaimilla on mahdollista pienentää vakavan vahingon riskiä merkittävästi.

Alkoholi ei kuulu moottorikelkkailuun, kuten ei minkään ajoneuvon kuljettamiseen. Käytä suojakypärää ja hätäkatkaisijaa, tunnista ajoympäristöön liittyvät riskit ja kuljeta moottorikelkkaa ainoastaan paikoissa, joissa ajaminen on sallittua Grönroos muistuttaa turvallisen ajokokemuksen perusteista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä jälleen runsaasti päihtyneitä kuljettajia liikenteessä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 145 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Varsinkin Päijät-Hämeen puolelta tavattiin useita rattijuoppoja. Huomioitavaa oli, että yhtään huumausaineissa autoa kuljettanutta ei tavattu liikenteestä.PÄIJÄT-HÄME

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 145 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Varsinkin Päijät-Hämeen puolelta tavattiin useita rattijuoppoja. Huomioitavaa oli, että yhtään huumausaineissa autoa kuljettanutta ei tavattu liikenteestä.

PÄIJÄT-HÄME

Sunnuntaina kello 10.20 aikaan partio pysäytti Lahdessa Urpupolulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 26-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miehen kuljettama auto oli myös katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu.

Kello 12.45 aikaan partio pysäytti Lahdessa Kiveriönkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 42-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

Kello 14.30 aikaan partio pysäytti Sysmässä Suopellontien ja Suurkyläntien risteyksen tuntumassa henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 61-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.

Kello 20.45 aikaan partio pysäytti Lahdessa Lahdenkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 30-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

KANTA-HÄME

Ei tilannekeskuksesta tiedotettavia tapahtumia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi otti yhden henkilön kiinni Laajasalossa

NordenBladet — Poliisi sai sunnuntaina 24. maaliskuuta noin kello 17.30 hätäkeskuksen kautta tiedon, että yksi henkilö oli uhannut viestillä toista henkilöä. Poliisi otti tapaukseen liittyen yhden miehen kiinni.Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan uhkaus oli tullut kuvaviestinä kolmannelle henkilölle, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Lähetetyssä kuvassa epäillyllä henkilöllä oli hallussa ampuma-ase. Poliisi lähti tavoittamaan kuvan lähettäjää ja henkilö otettiin kiinni Helsingin Laajasalossa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Ampuma-asetta ei löytynyt asunnosta. Tehtävälle osallistui useita poliisipartioita.Tapausta tutkitaan alustavasti laittomana uhkauksena. Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa, eikä tapauksesta toistaiseksi tiedoteta enempää.

Poliisi sai sunnuntaina 24. maaliskuuta noin kello 17.30 hätäkeskuksen kautta tiedon, että yksi henkilö oli uhannut viestillä toista henkilöä. Poliisi otti tapaukseen liittyen yhden miehen kiinni.

Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan uhkaus oli tullut kuvaviestinä kolmannelle henkilölle, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Lähetetyssä kuvassa epäillyllä henkilöllä oli hallussa ampuma-ase. Poliisi lähti tavoittamaan kuvan lähettäjää ja henkilö otettiin kiinni Helsingin Laajasalossa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Ampuma-asetta ei löytynyt asunnosta. Tehtävälle osallistui useita poliisipartioita.

Tapausta tutkitaan alustavasti laittomana uhkauksena. Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa, eikä tapauksesta toistaiseksi tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Porin kauppatorilla väkivaltatilanne.

NordenBladet — Poliisi tutkii Porin kauppatorilla tapahtunutta väkivaltatilannetta, jossa yksi henkilö sai vammoja teräaseesta.Poliisi sai sunnuntaiaamuna hieman ennen kello 5 ilmoituksen Porin kauppatorilta, jossa kerrottiin yhden henkilön saaneen vammoja teräaseesta. Tilanteen selvittämisen seurauksena poliisi on ottanut kolme henkilöä, joiden epäillään liittyvän tekoon. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä.

Poliisi tutkii Porin kauppatorilla tapahtunutta väkivaltatilannetta, jossa yksi henkilö sai vammoja teräaseesta.

Poliisi sai sunnuntaiaamuna hieman ennen kello 5 ilmoituksen Porin kauppatorilta, jossa kerrottiin yhden henkilön saaneen vammoja teräaseesta. Tilanteen selvittämisen seurauksena poliisi on ottanut kolme henkilöä, joiden epäillään liittyvän tekoon. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä.

Asian esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja tällä hetkellä poliisilla ei ole vielä mahdollista kertoa yksityiskohtaisia tietoja.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa suorittamalla kuulusteluja ja muita esitutkintatoimenpiteitä. Asiasta tiedotetaan enemmän, kun se on esitutkintaa vaarantamatta mahdollista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Viikonlopun juhlinta jatkui kosteissa merkeissä Lapissa

NordenBladet — Viikonlopun juhliminen on jatkunut yleisen ilonpidon mutta myös alkoholin merkeissä. Valitettavasti osa viikonlopun viettäjistä istahti humalapäissään auton rattiin.Rovaniemellä poliisi turvasi Pride-kulkuetta

Viikonlopun juhliminen on jatkunut yleisen ilonpidon mutta myös alkoholin merkeissä. Valitettavasti osa viikonlopun viettäjistä istahti humalapäissään auton rattiin.

Rovaniemellä poliisi turvasi Pride-kulkuetta

Rovaniemen Pride-viikko huipentui lauantaina Pride-kulkueeseen, joka keräsi noin neljäsataa osanottajaa. Poliisi turvasi kulkueen sujumisen häiriöittä. Kulkue sujui aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä halki kaupungin keskustan.

Törkeä rattijuopumus Sodankylässä

Sodankylässä poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta. Poliisipartio tavoitti kyseisen auton erään talon pihasta, mutta kuljettaja oli mennyt taloon sisälle eikä suostunut avaamaan ovea. Partion päästyä taloon sisään se löysi autoa kuljettaneen henkilön, joka yritti piiloutua poliisilta. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Törkeä rattijuopumus Kemissä

Rikostutkinnan partio oli matkalla lauantaina iltapäivällä tehtävälle, kun he huomasivat Sauvonväylän ja Karjalahdenkadun risteyksessä liikenteenjakajan ylitse ajavan henkilöauton. Henkilöauto rikkoi liikennemerkin ja ajautui kevyen liikenteen väylälle. Ajoneuvo palasi takaisin ajoradalle ja jatkoi matkaa.

Poliisipartio joutui ajamaan huomattavaa nopeutta saavuttaakseen kyseisen henkilöauton. Partio pysäytti henkilöauton moottoritielle. Kuljettajana ollut mies puhallutettiin alkometrillä ja hän puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Mies tuotiin tarkkuusalkometriin Kemin poliisilaitokselle, määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kuulusteltiin. Hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Rattijuopumus Kemissä

Poliisipartio pysäytti Kemissä iltapäivällä Keskikadulla henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettajana oli poliisin entuudestaan tuntema nainen. Alkometri näytti naiselle 0-tuloksen, mutta naisen käytöksen vuoksi hänen epäiltiin olevan muun päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena. Naisella ei ole myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Nainen käytettiin verikokeissa mahdollisten veressä olevien päihdyttävien aineiden selvittämisen vuoksi. Naista epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Posiolla rähinämieltä

Synttärijuhlat äityivät tappeluksi Posiolla, kun joku vieraista riehaantui. Yksi rähinöitsijöistä lähti jo kertaalleen pois, mutta palasi sitten takaisin juhlataloon, missä tappelu jatkui. Poliisipartio selvitti asiaa ja toimitti riehujan putkaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kuolemaan johtanut ulosajo tie-25:lla Raaseporissa

NordenBladet — Poliisi tutkii 24.3.2024 aamuyöllä Raaseporin Meltolassa Tie-25:lla tapahtunutta henkilöauton ulosajoa, jossa noin 61 -vuotias mieskuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin.Asiaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana sekä ilmeisen ylinopeuden vuoksi törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Poliisi tutkii 24.3.2024 aamuyöllä Raaseporin Meltolassa Tie-25:lla tapahtunutta henkilöauton ulosajoa, jossa noin 61 -vuotias mieskuljettaja menehtyi saamiinsa vammoihin.

Asiaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana sekä ilmeisen ylinopeuden vuoksi törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pieksämäellä reilu ylinopeus 60 km/h -nopeusrajoitusalueella

NordenBladet — Kuljettaja määrättiin ajokieltoon, matkustajia kyydissä kolme henkilöä samaan aikaanPieksämäellä Järvisuomentiellä lauantaina klo 21 aikaan poliisi mittasi paikkakuntalaiselle henkilöauton mieskuljettajalle tutkalla 60 km/h -nopeusrajoitusalueella 114 km/h ajonopeuden. Tien kohta oli pimeän aikaan katulampuin valaistu. Kyydissä kolme matkustajaa.  Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Kuljettaja määrättiin ajokieltoon, matkustajia kyydissä kolme henkilöä samaan aikaan

Pieksämäellä Järvisuomentiellä lauantaina klo 21 aikaan poliisi mittasi paikkakuntalaiselle henkilöauton mieskuljettajalle tutkalla 60 km/h -nopeusrajoitusalueella 114 km/h ajonopeuden. Tien kohta oli pimeän aikaan katulampuin valaistu. Kyydissä kolme matkustajaa.  Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Rikosnimikkeenä näin ollen törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuoppoja jäi kiinni Oulun poliisilaitoksen alueella viikonlopun aikana

NordenBladet — Rattijuoppoja tavattiin ympäri Oulun poliisilaitoksen aluettaLauantaina 23.3, noin klo:10.30 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Paltamoon. Tehtävän mukaan mies on törmännyt henkilöautolla edellä ajaneen traktorin perään. Poliisin mennessä paikalle selvisi, että henkilöauto oli törmännyt edellä ajavan traktorin vasempaan takarenkaaseen ja suistunut sitten ojaan. Kummatkin kuljettajat puhallutettiin alcometriin poliisin toimesta. Henkilöautoa kuljettanut, noin 60-vuotias kajaanilainen mies puhalsi 0,85 mg/l. Hänet käytettiin poliisin toimesta verikokeessa. Miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeään rattijuopumukseen ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.

Rattijuoppoja tavattiin ympäri Oulun poliisilaitoksen aluetta

Lauantaina 23.3, noin klo:10.30 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Paltamoon. Tehtävän mukaan mies on törmännyt henkilöautolla edellä ajaneen traktorin perään. Poliisin mennessä paikalle selvisi, että henkilöauto oli törmännyt edellä ajavan traktorin vasempaan takarenkaaseen ja suistunut sitten ojaan. Kummatkin kuljettajat puhallutettiin alcometriin poliisin toimesta. Henkilöautoa kuljettanut, noin 60-vuotias kajaanilainen mies puhalsi 0,85 mg/l. Hänet käytettiin poliisin toimesta verikokeessa. Miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeään rattijuopumukseen ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.

Lauantaina 23.3, noin klo:14.50 aikaan poliisin huomio kiinnittyi Pudasjärvellä Kuusamontiellä (VT 20) ajaneeseen henkilöautoon, joka näytti ajavan ylinopeutta. Poliisipartio lähti seuraamaan tätä henkilöautoa ja kytki poliisiautoon hälytyslaitteet ja pysäytysvalon päälle. Seurattavan ajoneuvon nopeus vaihteli ja kuljettaja käytti huomattavaa ylinopeutta.

Poliisi tavoitti myöhemmin epäillyn auton kuljettajan. Miehen epäillään syyllistyneen mm. törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisi toimitti noin 20-vuotiaan nivalalaisen miehen kiinniotettuna Kuusamon poliisivankilaan.

Raahessa lauantaina 23.3, noin klo:17.58 aikaan poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten. Henkilöauton kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe ja se antoi tuloksen 0,89 mg/l. Poliisi toimitti kuljettajan verikokeisiin.

Henkilöautoa kuljettanutta, noin 30-vuotiasta naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisi sai hätäkeskuksesta tehtävän Kalajoelle tielle nro 8 sunnuntaina 24.3, klo:03.15 aikaan. Tehtävän mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä ja osunut valaisinpylvääseen.

Poliisin saavuttua tapahtumapaikalle puhallutettiin auton kuljettaja. Kuljettajan puhalluskoe näytti 0,60 mg/l. Noin 20-vuotiaan oululaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Järvenpäässä kadoksissa ollut nainen on löytynyt

NordenBladet — Järvenpäässä lauantaina 23. maaliskuuta kadonnut nainen on löytynyt hyvävointisena.Poliisi kiittää kaikkia havaintonsa ilmoittaneita. Nainen löytyi hyvävointisena. 

Järvenpäässä lauantaina 23. maaliskuuta kadonnut nainen on löytynyt hyvävointisena.

Poliisi kiittää kaikkia havaintonsa ilmoittaneita. Nainen löytyi hyvävointisena. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii Järvenpäästä kadonnutta naista

NordenBladet — Nainen on nähty viimeksi lauantaina 23. maaliskuuta noin kello 13. Havainnot kadonneesta naisesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.Kadonnut nainen on 77-vuotias ja hänellä on mahdollisesti yllään varvastossut, mustat housut ja vaalean ruskea kevättakki. Nainen on 160 cm pitkä ja hän kävelee hieman linkuttaen, mutta melko ripeästi. Nainen on kadonnut Järvenpään Pajalasta, mutta hän saattaa liikkua laajemmalla alueella. Havainnot kadonneesta voi ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112.

Nainen on nähty viimeksi lauantaina 23. maaliskuuta noin kello 13. Havainnot kadonneesta naisesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.

Kadonnut nainen on 77-vuotias ja hänellä on mahdollisesti yllään varvastossut, mustat housut ja vaalean ruskea kevättakki. Nainen on 160 cm pitkä ja hän kävelee hieman linkuttaen, mutta melko ripeästi. Nainen on kadonnut Järvenpään Pajalasta, mutta hän saattaa liikkua laajemmalla alueella. Havainnot kadonneesta voi ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112.

]]>

Lähde: Poliisi.fi