NordenBladet — Porin poliisipartio tavoitti 31.3.2020 klo 17.25 Porista Ahteentieltä henkilöauton, jonka kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Pysähtyneen auton viereltä tavatulle kuljettajalle, vuonna 1981 syntyneelle mieshenkilölle, suoritetun puhalluskokeen tulos oli 0,88 mg/l:ssa. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
01.04.2020 klo 08.00Itä-Suomi
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos suoritti tiistaina 31.3.2020 toimintaa poliisin virka-avun perusteella Ilomantsin Koiterejärvellä, jossa lauantaina 28.3.2020 auto vajosi jään läpi järveen. Auton kyydissä oli tuolloin yhteensä viisi miestä, joista kolme pelastautui. Kaksi miehistä upposi auton mukana.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai eilen tarkastettua järven pohjassa olleen auton ja löysi kaksi miestä menehtyneenä auton sisältä. Vainajat saatiin nostettua autosta. Poliisi esittää kiitokset Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen toimijoille tuloksekkaasta yhteistyöstä haastavissa olosuhteissa.
Poliisi jatkaa edelleen asian esitutkintaa ja rikosnimikkeinä ovat törkeä rattijuopumus, kaksi kuolemantuottamusta ja vaaran aiheuttaminen. Rikoksesta epäiltynä on alle 30-vuotias mies, joka toimi uponneen auton kuljettajana.
Asiasta ei tämän hetkisten tietojen perusteella ole tarvetta enää tiedottaa ennen esitutkinnan päättämistä.
01.04.2020 klo 07.52Keskusrikospoliisi
Yleisimpiin verkko-opiskeluympäristöihin kohdistetut palvelunestohyökkäykset ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun Suomen kouluissa on siirrytty etäopiskeluun koronaepidemian myötä. Yleistyminen on havaittu myös Liikenne- ja viestintäviraston Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksessa viime viikkojen aikana.
– Hyökkäykset ovat varsin kotikutoisia, todennäköisesti ne ovat lasten ja nuorten tekemiä. Tällainen toiminta voi rasittaa verkko-opiskeluympäristöä ja häiritsee muiden etäopiskelua, sanoo tietoturva-asiantuntija Markus Happonen Kyberturvallisuuskeskuksesta.
Palvelunestohyökkäyksen yrityksiä eli niin sanottuja DDoSeja on Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan tehty lähes päivittäin, ja niiden määrä on kasvussa.
Palvelunestohyökkäyksellä voi olla pitkät rikosoikeudelliset seuraukset
Keskusrikospoliisin Kyberrikostorjuntakeskuksesta muistutetaan vanhempia, että palvelunestohyökkäys ja sen yritys ovat lain mukaan rikoksia, joista voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.
– Rikosrekisteriin on mahdollista saada merkintä, vaikka nuori olisi alle 15-vuotias. Hölmöilyllä voi olla vakavat seuraukset lapsen tulevaisuudelle. Sillä ei ole merkitystä, ymmärtääkö lapsi, että kyseessä on rikos, rikoskomisario Marko Leponen KRP:stä huomauttaa.
Palvelunestohyökkäyksiä tutkitaan esimerkiksi rikosnimikkeillä tietojärjestelmän häirintä tai sen törkeä tekomuoto.
– Toistaiseksi merkittäviltä vahingoilta verkko-opiskeluympäristöissä on vältytty. Ilmiöllä on kuitenkin myös yhteiskunnallisia haittavaikutuksia, sillä hyökkäykset aiheuttavat kriisiaikana runsaasti ylimääräistä työtä IT-tuelle, Leponen sanoo.
Kyberturvallisuuskeskus ja KRP:n Kyberrikostorjuntakeskus vetoavatkin vanhempiin, että he seuraisivat, mitä lapset ja nuoret netissä puuhaavat.
– Tällaisessa poikkeustilanteessa, jossa koulutyö ei rytmitä koululaisten päivää samalla tavalla kuin normaalisti, on aikaa keksiä yksin tai porukassa arveluttavaakin tekemistä. Palvelunestohyökkäyksissä ei kuitenkaan ole kyse viattomista jäynistä, vaan oikeista rikoksista, Leponen ja Happonen muistuttavat.
NordenBladet — Laukaa klo 19:05. Satamatiellä henkilöauto oli ajautunut tieltä ulos. Kuljettaja oli poistunut paikalta. Poliisi tapasi autoa kuljettaneen miehen hieman myöhemmn. Kuljettajaa epäillään törkeäastä rattijuopumuksesta sekä liikennerikkomuksesta.
Lempäälä klo 04:49. Valtatie 3 etelään menevällä kaistalla Pirkanhovin kohdalla henkilöauto oli syttynyt tuntemattomasta syystä palamaan ja paloi kokonaan . Autoa kuljettanut mies selvisi vammoitta.
NordenBladet — Pelastuslaitos sammuttaa parhaillaan suurta teollisuusrakennusta Salossa Sahantiellä.
Poliisi sai tiedon palosta klo 18:10.
Sammutus- ja raivaustöissä sekä jälkivartioinnissa tulee päivystävän palopäällikön mukaan kestämään pitkään.
Tekninen ja taktinen tutkinta palon syttymissyyn selvittämiseksi käynnistyy pelastus- ja raivaustöiden päätyttyä aikaisintaan huomenna.
Palon syttymissyytä on tässä vaiheessa liian aikaista arvioida.
Asialle määrätään tutkinnanjohtaja keskiviikon aikana.
31.03.2020 klo 19.57Helsinki
Uudenmaan rajalla on tarkistettu tänään tiistaina kello 9.00–18.00 yhteensä 20 870 ajoneuvoa, joista raskasta liikennekalustoa oli 4 766 ajoneuvoa. Ajoneuvoista 73 jouduttiin käännyttämään.
Junamatkustajia mainitulla aikavälillä oli 561, joista kahdeksan käännytettiin.
Yhdelle henkilölle on annettu sakko valmiuslain rikkomisesta.
– Verrattuna maanantain vastaavaan ajanjaksoon liikennettä on ollut muutamia tuhansia ajoneuvoja vähemmän. Ruuhkahuippujen sijaan iltapäivän liikenne tuntuu tasoittuneen useammalle tunnille, kertoo operaation yleisjohtaja, ylikomisario Jorma Makkonen.
NordenBladet — Liperissä poliisilla oli huomiota herättävä kotietsintä n. 13.30 alkaen. Paikalla oli useita poliisipartioita mikä herätti huomiota paikkakunnalla. Poliisi otti kiinni paikkakuntalaisen miehen aiemmin tapahtuneeseen ampuma-aserikokseen liittyen.
Pohjois-Karjalan alueella tapahtui myös kaksi erillistä moottorikelkkaonnettomuutta jääalueilla. Molemmat moottorikelkat ajoivat railoihin. Molemmissa tapauksissa selvittiin ilman henkilövahinkoja, mutta vakavan onnettomuuden mahdollisuus oli olemassa molemmissa tapauksissa. Jääalueilla on tällä hetkellä vaarallista liikkua. Lämpimän jakson jälkeen tulleet yöpakkaset ovat jäädyttäneet avoimiksi jo tulleita paikkoja ohueen riitteeseen ja ohuen jään päälle tullut lumi on peittänyt nuo vaaranpaikat. Liikkuminen jäällä vaatii nyt erityistä varovaisuutta.
Suonenjoella ilmeni n. 14.30 aikaan henkirikoksen yritys, minkä tutkinta aiheutti normaalista enemmän poliisin liikehdintää Suonenjoen alueella. Poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni tapahtumapaikalta. Poliisi tiedottaa tapauksesta huomenna aikaisintaan klo 15 mennessä.
Lapinlahdelta VT 5:ttä n. 5 km etelään tapahtui 16.45 aikaan rekan ulosajo. Tapahtumasta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Rekka tönäisi suistuessaan valotolpan kenolleen. Ajoneuvosta valuu nestemäistä sokeria ojaan.
Tienpinnat ovat Itä-Suomessa tällä hetkellä lumisateesta johtuen paikka paikoin todella jäisiä ja siksi liukkaita. Liikenteessä tulee noudattaa nyt erityistä varovaisuutta. Jos kesärenkaat on jo vaihdettu alle, liikenteeseen ei tule lähteä lainkaan.
31.03.2020 klo 16.02Oulu
Poliisi on aikaisemmin tiedottanut tutkivansa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut 8.12.2019 Kempeleessä.
Lauantaina ja sunnuntaina välisenä yönä 8.12.2019 noin kello 04 hätäkeskukseen ilmoitettiin puukotuksesta yksityisasunnossa Kempeleessä. Paikalle meni useita poliisipartioita ja ensihoitoyksikkö. Ensihoitoyksikön lääkäri totesi asunnosta löytyneen uhrin kuolleeksi. Uhri on 80-luvulla syntynyt kempeleläinen nainen.
Asian selvittämistä varten poliisi suoritti aamuyöllä useita kiinniottoja. Kuulustelujen jälkeen poliisi vapautti muut kiinniotetut, mutta pidätti 90-luvulla syntyneen naisen epäiltynä taposta. Epäilty on myöhemmin vangittu todennäköisin syin epäiltynä taposta.
Esitutkinnan perusteella uhri ja epäilty tekijä tunsivat toisensa entuudestaan. Epäilty oli mennyt aamuyöllä uhrin asunnolle. Epäilty tekijä ja uhri olivat keskustelleet keskenään ihmissuhteista. Keskustelu oli epäillyn mukaan mennyt riitaiseksi ja edennyt fyysiseksi tappeluksi, jonka yhteydessä epäilty tekijä oli kerran puukottanut uhria keskivartaloon. Epäilty on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa uhrin kuolemaan johtaneen vamman, mutta epäilty on kiistänyt syyllistyneensä asiassa tahalliseen henkirikokseen.
Poliisi on tutkinut tapahtunutta epäiltynä tappona. Asia on siirtynyt syyteharkintaan 30.3.2020. Esitutkinnan aikana on tullut esiin myös vähäisempiä rikosepäilyjä, jotka ovat siirtyneet syyteharkintaan. Syytteen nostamisen määräpäivä on 15.4.2020.
31.03.2020 klo 15.01Pohjanmaa
Henkilöauto jäi Vaasasta Seinäjoelle matkalla olleen InterCity-junan alle Mustasaaressa Tuovilan tasoristeyksen kohdalla. Onnettomuus tapahtui n. klo 13. Henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa välittömästi. Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat onnettomuuden syytä.
31.03.2020 klo 14.55Oulu
Ulkomaalainen, vuonna 1988 syntynyt mies syyllistyi törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lehtovaarantiellä Kajaanin Hoikankankaalla maanantaina puoli kuuden aikaan illalla. Mies oli ajanut poliisiautoa vastaan ja poliisit olivat kiinnittäneet huomiota auton rikkoontuneeseen vilkkuun. Poliisi kiinnostui asiasta ja aikoi tarkistaa sekä ajoneuvon- että kuljettajan kunnon. Pian kohtaamisen jälkeen auto oli suistunutkin ulos tieltä ja kuljettaja haahuili auton ulkopuolella. Kuljettaja puhalsi 0.80 milligramman lukeman. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokortti otettiin poliisin haltuun.