perjantai, 5 joulukuun, 2025

Poliisiuutiset

Toimintakyvyiltään heikentyneiden henkilöiden etsinnät ovat yleistyneet Hämeessä

NordenBladet —

31.03.2020 klo 14.11Häme
Väestön ikääntyminen heijastuu myös poliisin tehtäviin yleistyvinä kadonneen henkilön etsintöinä. Pelkästään maaliskuun 2020 aikana Hämeen poliisilaitoksen alueella on etsitty muistisairasta tai muuten toimintakyvyiltään heikentynyttä henkilöä yli 20 kertaa.
Tämän luvun perusteella voisi todeta, että etsinnöistä on tullut lähes jokapäiväisiä. Onneksi talvi on ollut leuto ja olosuhteet ovat mahdollistaneet etsittävän henkilön selviämisen ulkona pidempään ilman suojaa ja ravintoa. Kevään edetessä ja kesää kohti mentäessä kylmettymisen uhka vaihtuu nestehukkaan. Näin tapahtuu erityisesti silloin, kun liikkuminen suuntautuu maastoon eikä taajama-alueelle.
Omille teilleen lähteneellä ei useimmiten ole mukanaan mitään henkilökohtaista omaisuutta kuten matkapuhelinta, josta hänet voisi tavoittaa, tai lompakkoa, josta löytyisi hänen henkilötietonsa. Olisi erittäin tärkeää, että läheiset hankkisivat muistisairaalle turvarannekkeen tai muuta puettavaa teknologiaa, jonka avulla niin läheinen kuin viranomainenkin pystyisi löytämään omille teilleen lähteneen ihmisen, joka ei omin avuin kykene palaamaan lähtöpaikkaansa voimien ehtyessä. Nykyään useilla palveluntarjoajilla on vaihtoehtoisia teknologioita ja palveluita, joiden avulla henkilön löytyminen helpottuu merkittävästi. Tiedonhankinta näistä palveluntarjoajista on yksinkertaista.
Tärkeintä olisi, että muistisairas säästyisi henkiseltä hädältä – parhaimmillaan säästettäisiin hänen henkensä. Samalla läheiset säästyisivät huolelta ja siltä epävarmuudelta, onko läheinen kunnossa vai ei. Sivutuotteena säästyisi myös poliisin etsintöihin käyttämä resurssi, jolle on varmuudella käyttöä ilman etsintöjäkin. Erityisesti nyt, kun elämme erityisiä aikoja.

Lähde: Poliisi.fi

Lappeenrannassa tapon yritys ja perheväkivaltatilanne

NordenBladet —

31.03.2020 klo 12.37Kaakkois-Suomi
Sunnuntaina 29.3.2020 alkuillasta Lappeenrannan Joutsenossa yksityisasunnossa riidan seurauksena noin 40-vuotias mies löi teräaseella tuntemaansa noin 55 vuotiasta miestä vasempaan kylkeen.
Uhrin saamat vammat eivät ole hengenvaaralliset, hänet toimitettiin EKKS:aan, .
Molemmat miehet ovat poliisille entuudestaan tuttuja, poliisi on pidättänyt lyöjän epäiltynä tapon yritykseen a jatkaa jutun tutkintaa kuulusteluilla.
Poliisi tiedottaa tutkinnan etenemisestä lisää myöhemmin.
Maanantaina 30.3.2020 illalla Lappeenrannan Joutsenossa paikkakuntalainen noin 50-vuotias ex-mies pahoinpiteli yksityisasunnossa vaimoaan kuristamalla ja lattialle kaatamalla.
Tämän jälkeen mies oli uhannut kädessään olleella kirveellä entisen vaimonsa nykyistä miesystävää.
Miehen entinen vaimo ja nykyinen miesystävä olivat päässeet pakenemaan asunnosta. Poliisin saavuttua paikalle mies oli asunnossa lukitussa tilassa eikä noudattanut poliisin käskyjä.
Muutaman tunnin linnoittautumisen jälkeen poliisi murtautui asuntoon ja otti miehen kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn ja laittomaan uhkaukseen, kiinniotettaessa mies ei tehnyt vastarintaa.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Sulkavalla

NordenBladet — Poliisi sai maanantaina 30.3.2020 iltapäivällä ilmoituksen noin 60-vuotiaasta miehestä, jonka epäillään kadonneen luisteluretkellä Sulkavalla.
Omaiset olivat olleet edellisen kerran yhteydessä mieheen keskiviikkona 25.3. illalla ja miehen puhelimen tiedetään olleen päällä vielä torstaiaamuna.
Miehen mahdollisesta reitistä tai vaatetuksesta ei ole tietoa, mutta hänen tiedetään käyneen aiemmin retkiluistelemassa lähistöllä ja pukeutuneen yleensä luisteluretkilleen kevyesti.
Kadonnutta on etsitty Sulkavalla Vilkaharjun molemminpuolisilta vesialueilta maanantain ja tiistaiaamun aikana lentopelastusseuran lentokoneella ja rannoilta poliisipartion voimin.
Poliisi muistuttaa jäiden olevan paikoin hyvin heikkoja lähipäivien pakkasista huolimatta ja neuvoo yksin maastoon lähtevän ilmoittamaan aina suunnitelmistaan jollekin läheiselle.
Kaikista mieheen liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan numeroon 0295455305.

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 31.3.2020

NordenBladet —

31.03.2020 klo 11.32Itä-Uusimaa
Vantaalla janoisia sarjanäpistelijöitä
Näpistys
Vantaa, Myyrmäki, 30.3.2020 klo 13.00
Myyrmannin Alkossa noin 30-vuotias mies laittoi kaksi toffeelikööripulloa takkinsa taskuihin ja mies poistui maksamatta. Myöhemmin mies palasi takaisin Alkoon ja toisti tekonsa yhden samanlaisen pullon kohdalla. Tällä kertaa vartijat ottivat miehen kiinni kassalinjojen jälkeen. Poliisipartio kuulusteli miehen paikan päällä ja hän myönsi tekonsa. Miehellä oli tilillään vuoden aikana 36 aiempaa omaisuusrikosta tai niiden yritystä.
Näpistys
Vantaa, Myyrmäki, 30.3.2020 klo 19.55
Myyrmannin Alkossa noin 40-vuotias mies anasti kaksi viinapulloa laittamalla ne takkinsa sisään ja mies poistui liikkeestä maksatta pulloja. Vartijat havaitsivat anastuksen ja he ottivat miehen kiinni Myyrmäen juna-asemalla, jonne mies oli ehtinyt poistua. Tällä kertaa mieheltä jäi viinakset nauttimatta. Poliisipartio kuulusteli miehen paikan päällä ja hän myönsi tekonsa. Mies ei ollut liikkeellä ensimmäistä kertaa, sillä miehellä oli tilillään vuoden aikana 15 aiempaa vastaavaa tekoa.
Huumausainerikos, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos
Vantaa, Havukoski, 31.3.2020 klo 02.10
Konttitiellä poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Kuljettajaksi osoittautui noin 20-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Hänelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. Kuljettajan auto tuoksui voimakkaasti kannabikselle ja autoon suoritettiin paikanetsintä. Autosta löytyi kaupan muovikassi, jossa oli lasi- ja muovipurkki. Purkeissa oli yhteensä reilu 30 grammaa epäiltyä kannabista pakattuina pieniin minigrip-pusseihin. Lisäksi kuljettajan hallusta löytyi vajaa 200 euroa käteistä rahaa, joka otettiin poliisin haltuun. Rahojen epäillään olleen peräisin huumausainekaupoista. Kuljettaja käytettiin Helsingin Oikeuslääketieteenlaitoksella verikokeissa ja hänet tuotiin rikoksesta epäiltynä Vantaan poliisivankilaan.

Lähde: Poliisi.fi

Maanantaina tarkistettiin noin 46 000 ajoneuvoa – tiistain aamuliikenne sujui rauhallisesti

NordenBladet —

31.03.2020 klo 10.48Helsinki
Maanantaina 30.3. Uudenmaan rajan tarkistuspisteille saapuneiden ajoneuvojen kokonaismäärä oli 46 581. Maanteillä käännytettyjen osuus kokonaismäärästä oli 211. Junamatkustajia maanantaina oli 910, joista 10 jouduttiin käännyttämään. Vuorokauden aikana kirjoitettiin yksi sakko valmiuslain rikkomisesta.
Tiistaina 31.3. kello 00–09 välisenä aikana rajan tarkistuspisteille saapui 13 199 ajoneuvoa, joista raskasta liikennekalustoa oli 2 024. Käännytettyjä oli 23. Junissa matkusti 132 henkilöä, joista takaisin jouduttiin käännyttämään neljä. Kello yhdeksään mennessä valmiuslain rikkomisesta on kirjoitettu kaksi sakkoa.
– Tiistaiaamun liikenne on sujunut huomattavasti rauhallisemmin ja mukavammin kuin maanantaina. Ruuhkat ovat olleet pieniä. Näyttää siltä, että kansalaiset ovat ottaneet annetut määräykset vakavasti. Ohjeita on pääsääntöisesti noudatettu, kiitos siitä. Jatketaan samaan malliin ja pelataan yhteiseen maaliin, kertoo operaation yleisjohtaja, ylikomisario Juha Hietala.

Lähde: Poliisi.fi

Uudenmaan rajalla on tarkistettu tänään noin 24 000 ajoneuvoa kello 18:aan mennessä

NordenBladet —

30.03.2020 klo 19.29Helsinki
Uudenmaan rajalla on tarkistettu 23 791 ajoneuvoa kello 9.00–18.00 välisenä aikana maanantaina 30. maaliskuuta. Niistä 132 on jouduttu käännyttämään. Valmiuslain rikkomisesta ei ole annettu sakkoja.
Junamatkustajia on ollut 435, ja heistä viisi on käännytetty.
– Iltapäivän työmatkaliikenne sujui jouhevammin kuin aamulla. Jonottamaan joutui pisimmillään 10–20 minuuttia, kertoo operaation yleisjohtaja, ylikomisario Juha Hietala.

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 30.3.2020

NordenBladet —

30.03.2020 klo 15.41Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Mies anasti kaupasta olutta ja riehui kaupan pihalla
Vantaa, Metsolantie 2, 29.3.2020
Keski-ikäinen mies oli ottanut kaupasta kaksi kahdeksan oluen pakkausta ja kävellyt muitta mutkitta ulos kaupasta maksamatta juomista. Kaksi kaupassa työskennellyttä naismyyjää oli lähtenyt miehen perään ja saanut napattua oluet pois. Tämän jälkeen mies oli alkanut potkia ja huitoa kohti myyjiä. Myyjien avuksi tuli kaksi sivullista: mies ja nainen, jotka saivat taltutettua riehuvan näpistelijän ja painoivat hänet maahan.
Kenellekään kiinniottoon osallistuneelle ei tullut vähäistä vakavampia vammoja. Miestä epäillään useista lievistä pahoinpitelyistä ja näpistyksestä ja hänelle on annettu tiedoksi sakkovaatimus asiasta. Hän on tunnustanut syyllistyneensä rikokseen.

Lähde: Poliisi.fi

Lokaa kuljettanut jäteauto paloi Sotkamossa

NordenBladet — Kajaaniliasyrityksen lokaa kuljettanut jäteauto paloi Kuhmontiellä Sotkamossa aamukahdeksan aikaan. Ajossa ollut kuorma-auto oli kuljettajan mukaan ensin alkanut savuttaa ja sen jälkeen syttynyt ilmiliekkeihin. Palon alkamissyy on vielä tässä vaiheessa epäselvä. Auton hyttiosa kärsi palossa suuret vahingot. Tilanteessa ei tullut henkilövahinkoja.

Lähde: Poliisi.fi

Kuopiossa Ankkuritiellä oli murtauduttu pysäköityyn autoon.

NordenBladet —

30.03.2020 klo 13.48Itä-Suomi
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli murtauduttu Kuopiossa Ankkuritie 9 kohdalle pysäköitynä olleeseen henkilöautoon. Auton kuljettajanpuoleisen etuoven lukkoa oli väännetty jollakin esineellä. Autoa oli yritetty myös käynnistää. Asiaan liittyvistä mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa Kuopion poliisiasemalle numeroon 0295455068 tai sähköpostitse; vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Sunnuntaina tarkistettiin lähes 20 000 ajoneuvoa – maanantaiaamu oli ruuhkainen

NordenBladet —

30.03.2020 klo 12.15Helsinki
Uudenmaan maakuntarajan tarkistuspisteille sunnuntaina 29.3. saapuneiden ajoneuvojen kokonaismäärä oli 19 573. Niistä jouduttiin käännyttämään 397. Junamatkustajia oli sunnuntaina 824, joista käännytettyjä oli 13.
Maanantain vastaisena yönä ja maanantaiaamuna 30.3. kello 00.00-09.00 tarkistuspisteille saapui 14 474 ajoneuvoa. Näistä ajoneuvoista käännytettiin keskiyön ja aamuyhdeksän välisenä aikana 24. Junaliikenteessä tavattiin 82 matkustajaa, joista yksi käännytettiin.
Valmiuslain rikkomisesta on annettu yksi sakko.
Ensimmäinen Uudenmaan liikkumisrajoituksen aikainen arkiaamu oli tarkistuspisteillä ruuhkainen. Maanantaiaamuna 30.3.2020 Uudenmaan tarkastuspisteillä oli huomattavan paljon työmatkaliikennettä. Merkittävimmät ruuhkakeskittymät olivat kolmos- ja nelostiellä. Jonoa kertyi enimmillään noin 40 minuuttia. Ruuhkat olivat pääsääntöisesti ohi aamuyhdeksään mennessä.
– Liikennettä oli maanantaiaamuna Uudenmaan rajalla liikaa. Työmatkailijoiden tulee aikaistaa liikkumistaan ruuhkien välttämiseksi. Poliisin viesti kansalaisille on edelleen se, että rajan ylitys tapahtuu vain välttämättömissä tapauksissa. Yksityisautoilua tulee välttää viimeiseen asti, painottaa ylikomisario Jarkko Lehtinen Helsingin poliisista.
Uudenmaan liikkumisrajoitus astui koronapandemian vuoksi voimaan lauantaina 28.3.2020 klo 00.00. Liikkumisrajoitusta valvotaan tarkastuspisteillä ja liikkuvasti. Liikkumisrajoitus on voimassa 19.4.2020 asti.

Lähde: Poliisi.fi