NordenBladet — Länsi-Uudenmaan alueella viikonloppu on käynnistynyt yleisötapahtumien merkeissä. Poliisi valvoo erityisesti Lohjalla ja Hangossa, joissa partiot ovat selvittäneet muun muassa tappeluita, huumausainetapauksia ja monenlaisia häiriöitä.Lohjan Aurlahdessa vietettiin perjantaina 3.7. Rantajameja, jotka keräsivät Aurlahden alueelle runsaasti yleisöä. Osa kuulijoista saapui paikalle veneellä ja Länsi-Uudenmaan poliisi olikin valvomassa paitsi jalkautuen, myös veneestä käsin. Teimme vesiliikennevalvonnan aikana tarkastuksia, joissa kävi ilmi, että veneilijöiden asiat oli pääosin hyvin hoidettu ja veneiden kuljettajat ja päälliköt asiallisessa kunnossa. Ennen veneellä tapahtumaan tai muuallekaan lähtöä tulee päättää, kuka on veneen päällikkö eli se henkilö, joka vastaa muun muassa turvallisesta kulusta ja varusteista. Päällikkö voi olla myös muu kuin veneen kuljettaja. Veneen päällikön, joka antaa ohjeita venettä edes hetkellisesti kuljettavalle henkilölle, tulee kuitenkin olla ajokunnossa, aivan kuten kuljettajankin.Myös pelastusliivit olivat asianmukaisesti matkassa. Jokaisella veneessä olijalle tuleekin olla sopivan kokoinen pelastusliivi. Ajoittain poliisille tulee nimittäin vastaan veneellinen aikuisia, joiden matkasta löytyy vain lasten pelastusliivejä.Erään veneen kuljettajaa poliisi pääsi auttamaan laituriin, sillä veneen moottori oli mennyt epäkuntoon. Avustamistehtäviä tulee poliisille vastaan vesiliikennevalvonnassa lähes jokaisessa vuorossa.Lisäksi illan aikana sattui tapaus, jossa kaksi venettä törmäsi toisiinsa. Osallisina oli yhteensä yhdeksän henkeä, mutta tämän hetken tietojen mukaan tilanteessa selvittiin säikähdyksellä. Kaikilla oli yllään pelastusliivit.Rantajameissa alkuilta oli rauhallinenKuivalla maalla ilta alkoi Rantajamien ympäristössä suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Jonkin verran päihtymystä oli havaittavissa, ja yksi kuljettaja ajoi sähköpotkulaudalla niin voimakkaasti alkoholin vaikutuksen alaisena, että poliisin piti tämä matka pysäyttää.Illan mittaan häiriötehtävät lähtivät lisääntymään. Kun yhtä epäiltyä pahoinpitelyä selviteltiin, kävikin jo ilmi toinen. Häiriöiltä ei siis tapahtumassa vältytty, ja niitä on odotettavissa viikonlopun aikana myös lisää.Hangossa runsaasti tappeluita, rattijuopumuksia, huumeita ja häiriöitäHangossa kävijät viettivät samana iltana Regattaa ja itse tapahtuman ympärille muodostui kyseiselle viikonlopulle hyvin tyypillinen yö: paljon tehtäviä, tappeluita, rattijuopumuksia, huumausainekauppaa ja järjestyshäiriöitä. Poliisipartiot ovat selvitelleet useita epäiltyjä pahoinpitelyitä, joista osa on vaatinut myös jatkohoitoa. Olemme tehneet näiden tiimoilta muutamia kiinniottoja.Suuri osa juhlijoista on ollut nuoria, joista monet olivat alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Valitettavasti osa heistä on erittäin voimakkaasti päihtyneitä.Poliisi jatkaa valvontaa erityisesti Lohjan ja Hangon alueilla viikonlopun tapahtumien lähiympäristöissä.
Lähde: Poliisi.fi
