NordenBladet — Sunnuntai-iltana 05.07.2020 Taivalkosken keskustassa nuori mopopoika menetti moponsa hallinnan sillä seurauksella, että suistui vastaantulevien kaistan yli penkan puolelle. Mopoilija loukkaantui tilanteessa. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
06.07.2020 klo 08.36Itä-Suomi
Sunnuntai-iltana poliisi tapasi Juuassa noin 40-vuotiaan paikkakuntalaisen naisen, joka kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,02 o/oo ja hänellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisi muistutti kuskia sakolla rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Myöhään sunnuntai-iltana Ilomantsin Hömötintiellä sattui kahden henkilöauton törmäys. Ennen poliisin paikalle tuloa toinen osallinen, noin 50-vuotias ilomantsilainen mies oli ehtinyt poistua paikalta, mutta hänen henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Kolarissa ei sattunut henkilövahinkoja.
NordenBladet —
Poliisi etsii Kuopion Nilsiän taajamassa sunnuntaina klo 22 aikaan kadonnutta 77-vuotiasta Ritva Iskaniusta. Iskanius on noin 160 cm pitkä ja hoikka vartaloltaan, harmaa polkkatukka. Iskaniuksella oli päällään kadotessaan oranssi takki ja mustat housut. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen 112.
NordenBladet — Rovaniemen poliisi sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 02:22 hätäkeskukselta ilmoituksen kolarista Korkalovaarantien ja vaaranlammentien risteyksessä. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt ensihoidon yksikköön ja poistunut paikalta. Poliisin mentyä paikalle selvisi, että ambulanssi oli ajanut Korkalovaarantietä Korkalovaaran suuntaan edessään väriltään tumma auto. Vaaranlammentien risteyksessä auto oli ollut kääntymässä oikealle Vaaranlammentielle, kun se olikin yllättäen jatkanut eteenpäin ja törmännyt ambulanssin oikeaan etukulmaan. Ambulanssissa ei ollut potilaita tapahtumahetkellä.
Ambulanssin henkilökunnan mukaan auton ajo oli ollut kiemurtelevaa. Auto oli ollut väriltään tumma ja näytti vanhalta. Auton helmassa ja takapuskurissa oli ollut lisäksi punaista maalia.
Poliisi pyytää ilmoittamaan tapahtuman mahdollisista silminnäkijähavainnoista tai tiedoista liittyen tuntomerkkien mukaiseen autoon. Tiedot voi välittää soittamalla virka-aikana puhelimitse numeroon 0295466250 tai lähettämällä ne sähköpostitse osoitteeseen rovaniemi.tutkinta.lappi@poliisi.fi.
05.07.2020 klo 14.51Itä-Suomi
Itä-Suomen poliisi / Joensuun poliisilaitoksen liikenteen valvontaan irrotettu teemapartio suoritti liikenteen valvontaa Joensuussa ja sen lähialueilla jälleen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (4.- 5.7.2020).
Valvonnan tuloksena poliisi kirjoitti 7 sakkoa ylinopeudesta sekä yhden rikosilmoituksen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kaikkiaan ajokieltoon määrättiin 8 kuljettajaa, ylinopeudet olivat 37 km/h – 64 km/h yli sallitun, viimeksi mainittu jo aiemmin tiedotettu Joensuun Kauppakaarella 30km/h rajoitusalueella mitattu 94 km/h.
Edellisenä yönä teemapartio määräsi ajokieltoon 16 kuljettajaa. Valvonta osoitti tarpeellisuutensa, sillä viikonlopun kahden illan ja yön aikana kaikkiaan 24 kuljettajaa määrättiin ajokieltoon ylinopeuksien vuoksi vaikka valvontaa suoritti päätoimisesti vain yksi partio.
NordenBladet — Sunnuntaina noin klo 02.00 henkilöauto ajoi moottoritietä pohjoisen suuntaan huomattavalla ylinopeudella. Poliisipartio mittasi auton nopeudeksi Vuorelan kohdalla 164 km/h, sallitun nopeuden ollessa kyseisellä kohdalla 100 km/h. Auton kuljettajaksi ilmeni paikkakuntalainen nuorehko mies, joka määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
NordenBladet — Tornio 4.7.2020 kello 19.02 törkeä rattijuopumus
Poliisipartiota tuli Jokivarrentiellä Ala-Vojakkalan kohdilla vastaan henkilöauto, jonka kuljettajan ajokunnon partio päätti tarkistaa. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen. Autoa kuljettanut torniolainen 54-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,39 promillea. Mies vietiin Tornion poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 1,13 mg/l. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Tornio 4.7.2020 kello 22.29 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos
Poliisipartiota tuli Kemintiellä kohdalla vastaan henkilöauto, jonka kuljettajan ajokunnon partio päätti tarkistaa. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen lähellä olevan huoltoaseman pihaan. Kuljettajana ollut torniolainen 39-vuotias mies puhalsi nollatuloksen, mutta kieltäytyi huumepikatestistä. Mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen ja hänen autoon suoritettiin paikanetsintä huumausaineen löytämiseksi. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hänellä on vuoden sisällä 4 kpl kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta
Tornio 3.7.2020 kello 15.00 – 4.7.2020 kello 07.00 varkaus
Satamakatu 12 pihalla ollut harmaa nelipyöräinen esla-potkupyörä anastettu. Pyörässä tunnisteet 62048 ja 3800.
Kemi 2-3.7.2020 varkauden yritys
Varikonkadulla sijaitsevan kylmäaseman maksulaitteeseen ja samalla tontilla olevaan rakennukseen yritettiin murtautua.
Tornio 15.6.-4.7.2020 varkaus
Kivirannalla Tapiolantiellä koulun viereisellä työmaalla olleeseen kaivinkoneeseen ja pyöräkuormaajaan murtauduttiin. Pyöräkuormaajasta anastettiin ohjausboxi, työkalupakki, LA-puhelin ja takakameran näyttö.
Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot näistä asioista sähköpostitse osoitteeseen meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi tai arkisin puhelimitse numeroon 0295466156
NordenBladet — Lahti
Lauantaina iltapäivällä Mukkulassa henkilöauto ja polkupyöräilijä kolaroivat risteyksessä. Noin 75-vuotias nainen kuljetti henkilöautoa ja tuli risteykseen tarkoituksenaan kääntyä oikealle. Hän ei ollut havainnut samaan aikaan vasemmalta tullutta polkupyöräilijää. Pyörää kuljettanut noin 60-vuotias nainen törmäsi pyörätien jatkeena olleella suojatiellä auton vasempaan kylkeen. Autoilijan ajosuunnassa oli väistämisvelvollisuutta osoittava kärkikolmio. Ilman kypärää pyöräillyt nainen vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Autoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauantai-iltana keskustassa noin 50-vuotias mies kuljetti henkilöautoa päihtyneenä. Yksin autossa ollut kuljettaja puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Hämeenlinna
Lauantaina iltapäivällä Lammin kirkonkylässä noin 55-vuotias nainen kuljetti henkilöautoa päihtyneenä. Hän puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Asikkala
Lauantai-iltana Vääksyssä noin 65-vuotias mies kuljetti henkilöautoa päihtyneenä. Hän puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Verikokeen jälkeen mies otettiin kiinni. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Hattula
Sunnuntaina aamuyöllä poliisi tavoitti noin 20-vuotiaan miehen kolmostiellä ajamassa etelän suuntaan huomattavalla ylinopeudella. Poliisi mittasi tutkalla auton nopeudeksi 188 km/h rajoituksen ollessa 120 km/h. Hän puhalsi nollatuloksen, mutta oli silminnähden päihtynyt. Huumausainepikatesti oli positiivinen. Mies oli määrätty ajokieltoon 2018 ja hän oli jäänyt kiinni kortitta ajosta seitsemän kertaa viimeisen vuoden aikana. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Poliisi tavoitti myös toisen samanikäisen miehen kuljettaman henkilöauton, joka oli ajanut kilpaa edellisen miehen kanssa. Hän oli myös ajo-oikeudeton ja myönsi ajaneensa huomattavaa ylinopeutta. Hänet oli määrätty ajokieltoon 2019. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Molemmissa autoissa oli kyydissä yksi matkustaja.
Hollola
Sunnuntaina aamuyöllä Tennilässä noin 25-vuotias mies menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan ja suistui tieltä ajosuunnassaan oikealle. Auto oli edennyt pientareella noin 50 metriä ja lopulta pysähtynyt törmäten puuhun. Kyydissä oli neljä matkustajaa, joiden kunnon ensihoidon yksikkö tarkasti paikan päällä. Kenellekään ei tullut vammoja. Kuljettaja puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
NordenBladet — 04.07.2020 illalla poliisipartio pysäytti henkilöautoilijan Nurmeksessa Kajaanintiellä , koska hänelle oli mitattu 80 km/h rajoitusalueella nopeus 125km/h. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vakavasta piittaamattomuudesta liikenneturvallisuutta kohtaan, josta syystä kuljettaja oli määrätty väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajaa ja matkustaa epäillään lisäksi veropetoksesta ja salakuljetuksesta heidän autostaan löytyneen huomattavan noin 2800 nuuskapurkin määrän johdosta.
Joensuussa mitattiin Kauppakaarella nuorelle motoristille 30 km/h rajoitusalueella 97km/h nopeus, josta syystä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Nopeus mitattiin 04.07.2020 klo 22.50 aikaan. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Tien pinta oli ollut sateen jälkeen kostea.
04.07.2020 klo 17.27Sisä-Suomi
Sisä-Suomen poliisilla oli lauantaina 4. heinäkuuta huomiota herättänyt tehtävä Haapalinnan asuinalueella Tampereen Hyhkyssä. Tehtävä alkoi aamupäivällä ja jatkui iltapäivään saakka.
Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä paikan päältä. Paikalla oli runsaasti poliisin yksiköitä.
Tapauksen tutkinta on alkuvaiheessa, joten toistaiseksi tapahtumista voidaan tiedottaa niukasti. Tarkempi tiedottaminen tässä vaiheessa vaarantaisi tutkinnan. Tarvittaessa tapahtumista kerrotaan lisää aikaisintaan ensi viikolla.