perjantai, 14 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Törkeä rattijuopumus Kajaanissa sekä hirvikolari Paltamossa.

NordenBladet —

06.07.2020 klo 15.04Oulu
Vuonna 1994 syntynyt kajaanilaismies kuljetti henkilöautoa 0.79 milligramman humalatilassa ilman ajokorttia sunnuntai-iltana puoli yhdentoista aikaan. Poliisipartio kiinnitti huomiota ajoneuvoon, joka ajoi jalkakäytävällä Kajaanin Lohtajalla. Auto saatiin pysäytettyä Menninkäisentie 4 pihaan. Auton kuljettaja vaikutti erittäin päihtyneeltä ja häneltä puuttui myös henkilöauton ajo-oikeus. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Varhain maanantaina, heti puolenyön jälkeen, sattui Paltamon Melalahdessa Ouluntiellä hirvikolari. Hirvi osui autoon vain peruutuspeiliin ja juoksi tapahtuman jälkeen kiireellä metsään. Kolarissa ei tullut henkilvahinkoja ja autonkin vahingot ovat vähäisiä. Myös hirvi selvivi ilmeisimmin ilman loukkaantumista. Paltamon rhy:n srva- henkilöt kävivät tarkastamassa hirven kunnon

Lähde: Poliisi.fi

Säilytä polkupyörääsi ja sähköpotkulautaa lukitussa tilassa

NordenBladet —

06.07.2020 klo 15.01Sisä-Suomi
Tampereella anastetaan huomattava määrä polkupyöriä. Uutena kasvavana ilmiönä on yleistyvien sähköpyörien ja -potkulautojen anastaminen.
Poliisi pyytää huomioimaan, että hyväkään lukitus ei välttämättä estä tekijää anastamasta omaisuutta, jos se on vartioimattomana.
Poliisi suosittelee erityisesti arvokkaiden sähköpyörien ja -potkulautojen suhteen, että niitä ei jätettäisi valvomattomaan paikkaan esim. kerrostalon tai omakotitalon pihaan. Säilytä niitä lukitussa tilassa aina kun mahdollista.

Lähde: Poliisi.fi

Etelä-Karjalassa rattijuopumuksia ja liikenneturvallisuuden vaarantamisia

NordenBladet —

06.07.2020 klo 14.52Kaakkois-Suomi
Perjantaina ja lauantaina Joutsenossa tavoitettiin kolme mieskuljettajaa, joista kahden epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kolmannen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kuljettamalla henkilöautoa Joutsenon kohdalla valtatie 6:lla 151 km/h nopeudella 100km/h nopeusrajoitusalueella.
Sunnuntaina Lappeenrannassa tavoitettiin naiskuljettaja sekä kaksi mieskuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeisiin rattijuopumuksiin. Sunnuntaina Imatralla pysäytettiin mieskuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kuljettamalla henkilöautoa Imatran kohdalla valtatie 6:lla 156 km/h nopeudella 100km/h nopeusrajoitusalueella.

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 6.7.2020

NordenBladet —

06.07.2020 klo 14.12Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Ajokiellossa olleet ajelivat huumausaineiden vaikutuksen alaisena Vantaalla Kivistössä
Keimolantie, 5.7.2020 klo 8.25
Poliisipartio pysäytti Vantaalla Keimolantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Miehelle tehtiin huumepikatesti, joka oli positiivinen. Mies kertoi partiolle käyttäneensä lähipäivinä useita huumaaviksi luokiteltavia aineita. Mies vietiin poliisiasemalle asian selvittämiseksi ja kuulusteltavaksi sekä käytettiin verikokeissa. Vuonna 1999 syntynyt mies oli tapahtuma-aikaan ajokiellossa. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Keimolantie, 5.7.2020 klo 22.10
Poliisipartio valvoi liikennettä Keimolantiellä ja pysäytti henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamista varten. Autoa kuljettaneelle vuonna 1070 syntyneelle miehelle tehtiin puhalluskoe, jonka tulos oli nolla. Huumepikatestin tulos oli kuitenkin positiivinen. Miehellä ei ollut myöskään ajo-oikeutta. Hänet vietiin verikokeisiin ja kuulusteltiin saman tien. Hän myönsi syyllistyneensä rikokseen ja kertoi käyttäneensä useita huumausaineita edeltävinä päivinä. Henkilöauton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisin esitutkinta ministerivastuuasiassa valmistunut

NordenBladet —

06.07.2020 klo 11.35Keskusrikospoliisi
Helmikuussa 2020 alkanut esitutkinta ministerivastuuasiassa on valmistunut. Keskusrikospoliisi toimittaa seuraavaksi esitutkintapöytäkirjan valtakunnansyyttäjälle. Tiedotusvastuu asiassa on perustuslakivaliokunnalla.

Lähde: Poliisi.fi

Huomio erityisesti Sastamalassa asioiva – muista varata aika poliisin lupapalveluihin!

NordenBladet —

06.07.2020 klo 11.02Sisä-Suomi
Poliisin lupapalvelut ovat melko ruuhkaisia kesällä. Kun varaat asiointiajan etukäteen, vältyt jonottamiselta.
Erityisesti Sastamalassa poliisin lupapalveluissa on ollut ruuhkaksi asti asiakkaita, jotka eivät ole varanneet aikaa etukäteen. Jos et saa haluamaasi aikaa heti, varaa aika myöhemmin, peruutuksia ja uusia aikoja tulee varattavaksi tasaisesti.
Asioida voit missä tahansa poliisin lupapalveluja tarjoavalla poliisiasemalla. Huomioithan, että Sastamalan asema ei palvele lupa-asioissa tiistaisin kesän aikana.
Varaa aika poliisin nettisivuilta www.poliisi.fi tai lupaneuvonnan valtakunnallisesta puhelinnumerosta p. 0295 419 800 arkisin klo 8.00 – 16.15.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisitehtävä Vantaan Kaakkoisväylällä

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisilla on tällä hetkellä käynnissä poliisitehtävä Vantaan Kaakkoisväylällä. Tehtävä liittyy henkilön hengen ja terveyden suojaamiseen. Paikan päällä on myös pelastuslaitoksen yksiköitä ja sairaankuljetus.
Poliisi on evakuoinut paikan päältä sivulliset henkilöt ja heille ei koidu tilanteesta vaaraa.
Poliisi pyytää nyt tehtävälleen työrauhaa.

Lähde: Poliisi.fi

Kouvolan poliisi kaipaa havaintoja viikonlopun aikana vahingoitetuista henkilöautoista

NordenBladet —

06.07.2020 klo 10.21Kaakkois-Suomi
Kouvolan poliisilla on tutkittavana useita vahingontekoja viikonlopulta. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa.
Sunnuntai 05.07.2020 klo 01.30 Kanervistontie, Mielakka
Kanervistontiellä paloi farmarimallinen Ford Mondeo henkilöauto. Palon epäillään aiheutuneen ulkopuolisen henkilön sytyttämänä.
Sunnuntai 05.07.2020 klo 02.00 – 05.20 Mielakantie, Mielakka
Mielakantiellä paloi klo 05.20 hopea Fiat Punto merkkinen henkilöauto. Tapahtumapaikalla olevien jälkien perusteella on syytä epäillä henkilöauton ajautuneen ojaan, jonka jälkeen se on sytytetty palamaan. Henkilöauto on ilmoitettu anastetuksi Puutarhurinkadulta 05.07.2020 klo 02.00 jälkeen. Poliisi pyytää havaintoja myös anastustapahtumasta.
Sunnuntai 05.07.2020 klo 17.00 – 19.20 Koululaisentie, Voikkaa
Koululaisentie 2:n parkkipaikalla vahingoitettu kahta henkilöautoa. Harmaasta Mazda 6 mallisesta henkilöautosta rikottu tuulilasi. Samalla parkkipaikalla punaisesta Renault Megane mallisesta henkilöautosta rikottu tuulilasi, sekä matkustajan puolen molemmat ikkunat.
Poliisi kaipaa havaintoja edellä mainituista tapahtumista. Havainnot voi ilmoittaa:
rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi
0504479574

Lähde: Poliisi.fi

Päivittäistiedote

NordenBladet — Hämeessä oli rauhallinen vuorokausi sunnuntain ja maanantain välisenä aikana. Tehtäviä vuorokauden aikana oli yhteensä 207 kpl, joista yövuoron aikana molemmilla kenttäjohtoaluiella yhteensä 67 tehtävää.
Hämeenlinna. Sunnuntain puolen päivän jälkeen Mommilantien ja Perinkääntie risteyksessä moottoripyörän ja henkilöauton välinen kolari. Auto oli kääntýmässä vasemmalle Perinkääntielle ja moottoripyöräilijä ei ehtinyt jarruttamaan ja osui autoon. Moottoripyöräilijä ajoi Mommilantietä etelän suuntaan. Noin 70 vuotias moottoripyörän kuljettaja loukkasi tapahtumassa jalkansa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Hollola. Sunnuntaina ennen kello 18 Hollolan kirkolla alle 50 vuotias mies kuljetti henkilöautoa humalassa. Miehelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe, jonka tulos 0,60 mg/l. Asiaa tutkitaan törkeäna rattijuopumuksena.
Lahti. Sunnuntai iltana Mustamäenkadulla reilu kolmekymppinen mies henkilö oli pyytänyt asunnon avaamista talonmieheltä. Avausmaksun tullessa puheeksi mies oli hermostunut. Mies oli lyönyt ja potkaisssu talonmiestä, joka sai tapahtumasta vammoja. Mies tuotiin nukkumaan poliisilaitokselle. Asiaa tutkintaan pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.
Orimattila. Sunnuntai iltana auto oli suistunut ojaan Viljamäentiellä. Autoa kuljettanut mies henkilö löytyi tapahtumapaikan läheisyydestä ja hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,5 promillea. Asiaaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikennetruvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi

Mopoilija loukkantui Taivalkoskella

NordenBladet — Sunnuntai-iltana 05.07.2020 Taivalkosken keskustassa nuori mopopoika menetti moponsa hallinnan sillä seurauksella, että suistui vastaantulevien kaistan yli penkan puolelle. Mopoilija loukkaantui tilanteessa. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi