perjantai, 14 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Itä-Suomen poliisin alueen festivaalit sujuneet normaalisti

NordenBladet — Ilosaarirock, St Michel -ravit, Kiuruveden iskelmäviikot ja Suonenjoen Mansikkakarnevaalit eivät ole aiheuttaneet normaalia enempää tekemistä. Sen sijaan tehtävää muutoin kylillä ja kaupungeilla on riittänyt.Festivaalitapahtumat eivät ole työllistäneet poliisia normaalia enempää. Normaaleja järjestyshäiriöitä on ollut tasaisesti, mutta isommilta ylilyönneiltä on vältytty. Ilosaarirockista on otettu lauantai iltana kiinni 5 henkilöä. Ilosaarirockissa on huumausaineen käyttörikoksia tullut 6 kappaletta. Aineet ovat olleet kannabista, kokaiinia ja amfetamiinia. – On hienoa nähdä, että musiikkia osataan kuunnella rauhallisesti ja tarjottavaa nauttia kohtuudella kaikesta huolimatta, sanoo Itä-Suomen tilannekeskuksen yleisjohtaja komisario Tomi KarhuEdellisyönä, perjantai lauantai, poliisitehtäviä oli noin 100 kappaletta vähemmän kuin esim. juhannuksena. Tänään lauantai iltana kello 24.00 mennessä tehtäviä on ollut muualla kuin tapahtumissa hieman enemmän kuin edellisyönä. Poliisivankiloissa on kiinniotettuja oli perjantain ja lauantain välisenä yönä Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella 36 kappaletta. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 24.00 mennessä 18 kappaletta. Aamuyön aikana kiinniottoja tulee todennäköisesti vielä lisää. Näyttää siltä, että kiinniotettujen osalta yöt ovat samankaltaisia. Poliisi jatkaa aktiivista näkymistä tapahtuma-alueilla ja niiden ympäristössä.#kesänvilkkainviikonloppu näyttää edelleen normaalilta kesäviikonlopulta. Poliisi jatkaa toimintaansa loppuyön. 

Ilosaarirock, St Michel -ravit, Kiuruveden iskelmäviikot ja Suonenjoen Mansikkakarnevaalit eivät ole aiheuttaneet normaalia enempää tekemistä. Sen sijaan tehtävää muutoin kylillä ja kaupungeilla on riittänyt.

Festivaalitapahtumat eivät ole työllistäneet poliisia normaalia enempää. Normaaleja järjestyshäiriöitä on ollut tasaisesti, mutta isommilta ylilyönneiltä on vältytty. Ilosaarirockista on otettu lauantai iltana kiinni 5 henkilöä. Ilosaarirockissa on huumausaineen käyttörikoksia tullut 6 kappaletta. Aineet ovat olleet kannabista, kokaiinia ja amfetamiinia. 

– On hienoa nähdä, että musiikkia osataan kuunnella rauhallisesti ja tarjottavaa nauttia kohtuudella kaikesta huolimatta, sanoo Itä-Suomen tilannekeskuksen yleisjohtaja komisario Tomi Karhu

Edellisyönä, perjantai lauantai, poliisitehtäviä oli noin 100 kappaletta vähemmän kuin esim. juhannuksena. Tänään lauantai iltana kello 24.00 mennessä tehtäviä on ollut muualla kuin tapahtumissa hieman enemmän kuin edellisyönä. 

Poliisivankiloissa on kiinniotettuja oli perjantain ja lauantain välisenä yönä Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella 36 kappaletta. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 24.00 mennessä 18 kappaletta. Aamuyön aikana kiinniottoja tulee todennäköisesti vielä lisää. Näyttää siltä, että kiinniotettujen osalta yöt ovat samankaltaisia. 

Poliisi jatkaa aktiivista näkymistä tapahtuma-alueilla ja niiden ympäristössä.

#kesänvilkkainviikonloppu näyttää edelleen normaalilta kesäviikonlopulta. Poliisi jatkaa toimintaansa loppuyön. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisin Ankkuriryhmä tekee ennaltaestävää työtä kesän tapahtumissa

NordenBladet — Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella on kesän aikana useita erilaisia yleisötapahtumia, joihin jalkautuu poliisin lisäksi sosiaalitoimi ja nuorisotoimi. He tekevät yhteistyötä nuorten hyväksi.Itä-Suomen poliisilaitoksella Ankkuri -ryhmät jalkautuvat kesätapahtumiin Itä-Suomen alueella. Ankkuritoiminta on moniammatillista yhteistyötä, jolla tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja estetään ennalta rikollisuutta. Työtä tehdään tiimeissä, johon kuuluvat asiantuntijat poliisista, sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimesta. Poliisissa ankkuritiimejä on jokaisella poliisilaitoksella ympäri Suomea.Hyvä esimerkki tästä toiminnasta on meneillään oleva Ilosaarirock, minne Joensuun poliisiasemalla toimiva ankkuriryhmä jalkautuu. Kesän paras viikonloppu, kuten Ilosaarirock päivityksessään toteaan, tehdään nuorten osalta myös ankkuritoiminnan kautta. Alueella liikkuvat poliisit juttelevat nuorten kanssa, jotka ovat tapahtuma-alueella tai sen ympäristössä. Viranomaiset valvovat tapahtuman aikana nuorten päihteiden käyttöä ja pitävät huolta, että kotiin menee tieto jos siihen on aihetta. – Olemme eilisen ja tämän päivän aikana tavanneet satoja nuoria, joista suurin osa on juhlinut asiallisesti ja ilman päihteitä. Joitakin nuoria on toimitettu selviämisasemalle ja kotiin on välitetty tieto nuorten päihteiden käytöstä, sanoo rikosylikonstaapeli Minna Väistö Joensuun Ankkurista- Viesti vanhemmille meiltä valvovilta viranomaisilta on se, että tietäkää ja välittäkää mitä nuorenne puuhaa, olkaa yhteydessä säännöllisesti nuoriin illan aikana ja laittakaa kotiintuloajat, Minna jatkaa- Jos vanhempi sinulle tulee puhelu 0295 -alkuisesta numerosta rocki viikonloppuna niin vastaa, koska se on poliisi kun soittaa. Meille on tärkeää, että nuorella on vastassa kotona selväpäinen ja turvallinen aikuinen. Emme soittele huvikseen. Niin ja valmistaudu hakemaan nuoresi kotiin. Ilosaaressa nuorten kanssa kohtaamiset ovat olleet todella positiivisia. Muutaman kerran on käynyt niin, että nuoret eivät halua kertoa henkilöllisyyksiään virkatehtävää suorittavalle poliisille ja näiden tilanteiden hoito on pitkittynyt siihen saakka kunnes tiedot ovat selvinneet. Nuoria ehkä pelottaa hölmöilyittensä seuraamukset, mutta puhumalla heidät on saatu ymmärtämään, että viranomaisia tai seurauksia ei pidä pelätä vaan asiat pitää selvittää. Selvittely sitoo viranomaisresurssia välillä pitkäksi aikaa. 

Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella on kesän aikana useita erilaisia yleisötapahtumia, joihin jalkautuu poliisin lisäksi sosiaalitoimi ja nuorisotoimi. He tekevät yhteistyötä nuorten hyväksi.

Itä-Suomen poliisilaitoksella Ankkuri -ryhmät jalkautuvat kesätapahtumiin Itä-Suomen alueella. Ankkuritoiminta on moniammatillista yhteistyötä, jolla tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja estetään ennalta rikollisuutta. 

Työtä tehdään tiimeissä, johon kuuluvat asiantuntijat poliisista, sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimesta. Poliisissa ankkuritiimejä on jokaisella poliisilaitoksella ympäri Suomea.

Hyvä esimerkki tästä toiminnasta on meneillään oleva Ilosaarirock, minne Joensuun poliisiasemalla toimiva ankkuriryhmä jalkautuu. Kesän paras viikonloppu, kuten Ilosaarirock päivityksessään toteaan, tehdään nuorten osalta myös ankkuritoiminnan kautta. Alueella liikkuvat poliisit juttelevat nuorten kanssa, jotka ovat tapahtuma-alueella tai sen ympäristössä. 

Viranomaiset valvovat tapahtuman aikana nuorten päihteiden käyttöä ja pitävät huolta, että kotiin menee tieto jos siihen on aihetta. 

– Olemme eilisen ja tämän päivän aikana tavanneet satoja nuoria, joista suurin osa on juhlinut asiallisesti ja ilman päihteitä. Joitakin nuoria on toimitettu selviämisasemalle ja kotiin on välitetty tieto nuorten päihteiden käytöstä, sanoo rikosylikonstaapeli Minna Väistö Joensuun Ankkurista

– Viesti vanhemmille meiltä valvovilta viranomaisilta on se, että tietäkää ja välittäkää mitä nuorenne puuhaa, olkaa yhteydessä säännöllisesti nuoriin illan aikana ja laittakaa kotiintuloajat, Minna jatkaa

– Jos vanhempi sinulle tulee puhelu 0295 -alkuisesta numerosta rocki viikonloppuna niin vastaa, koska se on poliisi kun soittaa. Meille on tärkeää, että nuorella on vastassa kotona selväpäinen ja turvallinen aikuinen. Emme soittele huvikseen. Niin ja valmistaudu hakemaan nuoresi kotiin. 

Ilosaaressa nuorten kanssa kohtaamiset ovat olleet todella positiivisia. Muutaman kerran on käynyt niin, että nuoret eivät halua kertoa henkilöllisyyksiään virkatehtävää suorittavalle poliisille ja näiden tilanteiden hoito on pitkittynyt siihen saakka kunnes tiedot ovat selvinneet. Nuoria ehkä pelottaa hölmöilyittensä seuraamukset, mutta puhumalla heidät on saatu ymmärtämään, että viranomaisia tai seurauksia ei pidä pelätä vaan asiat pitää selvittää. Selvittely sitoo viranomaisresurssia välillä pitkäksi aikaa. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hirvensalmen vaativassa poliisitehtävässä on loukkaantunut yksi henkilö

NordenBladet — Poliisi on ottanut kiinni miehen, jota epäillään törkeästä pahoinpitelystä.Poliisipartiot ottivat tapahtumapaikalta kiinni 1991 syntyneen miehen. Mies ei tehnyt vastarintaa kiinniotossa. Loukkaantuneen henkilön vammat eivät ole vakavia. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja tilanne on vielä tutkinnan kannalta alussa ja tarkkoja yksityiskohtia tapahtumista ei tiedoteta vielä. Poliisi tiedottaa tapahtumasta tarvittaessa myöhemmin lisää. 

Poliisi on ottanut kiinni miehen, jota epäillään törkeästä pahoinpitelystä.

Poliisipartiot ottivat tapahtumapaikalta kiinni 1991 syntyneen miehen. Mies ei tehnyt vastarintaa kiinniotossa. 

Loukkaantuneen henkilön vammat eivät ole vakavia. 

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja tilanne on vielä tutkinnan kannalta alussa ja tarkkoja yksityiskohtia tapahtumista ei tiedoteta vielä. 

Poliisi tiedottaa tapahtumasta tarvittaessa myöhemmin lisää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hirvensalmella on poliisilla käynnissä henkilön kiinniottotehtävä

NordenBladet — Paikalla on useita poliisipartioita. Tällä hetkellä ihmisillä ei ole vaaraa ja tilanne on poliisin hallinnassa.Poliisille tuli ilmoitus 16.7. kello 18.07 omakotitalon pihapiirissä ammutuista laukauksista ja pihapiirissä liikkuvasta miehestä. Paikalle hälytettiin poliisipartioita. Tapahtumapaikka on taajaman ulkopuolella. Paikalle menneet partiot tavoittivat pihapiiristä miehen. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Poliisi tiedottaa asiasta hetken kuluttua uudelleen.

Paikalla on useita poliisipartioita. Tällä hetkellä ihmisillä ei ole vaaraa ja tilanne on poliisin hallinnassa.

Poliisille tuli ilmoitus 16.7. kello 18.07 omakotitalon pihapiirissä ammutuista laukauksista ja pihapiirissä liikkuvasta miehestä. Paikalle hälytettiin poliisipartioita. Tapahtumapaikka on taajaman ulkopuolella. Paikalle menneet partiot tavoittivat pihapiiristä miehen. Kiinniotto sujui rauhallisesti. 

Poliisi tiedottaa asiasta hetken kuluttua uudelleen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joensuussa törkeä ylinopeus

NordenBladet — Mies kuljetti henkilöautoa 154 km/ h.Mies kuljetti henkilöautoa kovaa ylinopeutta Joensuussa Kuopiontiellä VT9 lauantaina aamulla kello kymmenen aikoihin. Nopeudeksi mitattiin 154 kilometriä tunnissa rajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa. Liikenne oli tapahtuma-aikaan vilkasta ja ajokeli oli hyvä. Kyydissä ei ollut matkustajia. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

Mies kuljetti henkilöautoa 154 km/ h.

Mies kuljetti henkilöautoa kovaa ylinopeutta Joensuussa Kuopiontiellä VT9 lauantaina aamulla kello kymmenen aikoihin. Nopeudeksi mitattiin 154 kilometriä tunnissa rajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa. Liikenne oli tapahtuma-aikaan vilkasta ja ajokeli oli hyvä. Kyydissä ei ollut matkustajia. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kovia ylinopeuksia Kuopiossa ja Siilinjärvellä

NordenBladet — Kovia ylinopeuksia Kuopiossa ja Siilinjärvellä . Lisäksi varkauden yritys Suonenjoella.Ulkopaikkakuntalainen mies kuljetti perjantai – iltana Siilinjärvellä VT  5:llä henkilöautoa nopeudella 155 km/ h, sallitun nopeuden ollessa kyseisellä kohdalla 100 km/ h. Nopeus todettiin henkilöauton suorittaman ohituksen jälkeen vastaantulevasta poliisiautosta. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Ulkopaikkakuntalainen mies kuljetti myöhään perjantai- iltana Kuopiossa moottoritiellä henkilöautoa nopeudella 169 km/h, sallitun nopeuden ollessa kyseisellä kohdalla 100 km/h. Nopeus todettiin Kelloniemen rampin kohdalla. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Perjantain ja lauantain välisenä yönä murtauduttiin Suonenjoella Iisvedentie 1 osoitteessa olevaan liikerakennukseen. Murto tapahtui lauantain puolella kello 00.06, jolloin henkilökuntaa oli kuitenkin paikalla. Tekijät menivät sisälle pääoven kautta sorkkarautaa apuna käyttäen. Tekijöitä oli kaksi ja he poistuivat välittömästi havaittuaan henkilökuntaa liikkeen sisällä. Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyvistä havainnoista vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen [email protected] tai soittamalla numeroon 029 545 5068 

Kovia ylinopeuksia Kuopiossa ja Siilinjärvellä . Lisäksi varkauden yritys Suonenjoella.

Ulkopaikkakuntalainen mies kuljetti perjantai – iltana Siilinjärvellä VT  5:llä henkilöautoa nopeudella 155 km/ h, sallitun nopeuden ollessa kyseisellä kohdalla 100 km/ h. Nopeus todettiin henkilöauton suorittaman ohituksen jälkeen vastaantulevasta poliisiautosta. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Ulkopaikkakuntalainen mies kuljetti myöhään perjantai- iltana Kuopiossa moottoritiellä henkilöautoa nopeudella 169 km/h, sallitun nopeuden ollessa kyseisellä kohdalla 100 km/h. Nopeus todettiin Kelloniemen rampin kohdalla. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä murtauduttiin Suonenjoella Iisvedentie 1 osoitteessa olevaan liikerakennukseen. Murto tapahtui lauantain puolella kello 00.06, jolloin henkilökuntaa oli kuitenkin paikalla. Tekijät menivät sisälle pääoven kautta sorkkarautaa apuna käyttäen. Tekijöitä oli kaksi ja he poistuivat välittömästi havaittuaan henkilökuntaa liikkeen sisällä. Poliisi pyytää ilmoittamaan asiaan liittyvistä havainnoista vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 029 545 5068

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Useita rattijuoppoja kiinni Hämeen yössä

NordenBladet — Viisi rattijuoppoa ja yksi päihtynyt pyöräilijäLahtiPolkupyörällä jalkakäytävää pitkin pyöräillyt parikymppinen mies törmäsi yhteen porttikongista ulos ajaneen auton kanssa Vapaudenkadulla myöhään perjantaina illalla. Polkupyöräilijä loukkasi itseään kaaduttuaan katuun. Poliisi epäilee kumpaakin kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi polkupyörän kuljettaja on epäiltynä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.HeinolaNelikymppisen miehen epäilleen kuljettaneen henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Kangasvuokontiellä perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. JanakkalaNelikymppinen mies kuljetti matkailuautoa alkoholin vaikutuksen alaisena valtatiellä 3 perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. JanakkalaParikymppisen mies kuljetti pakettiautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Kuumolantiellä myöhään perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. RiihimäkiKolmekymppisen mies kuljetti henkilöautoa ylinopeudella ja alkoholin vaikutuksen alaisena valtatiellä 3 Kormussa myöhään perjantaina illalla. Poliisi mittasi henkilöauton nopeudeksi 164 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. RiihimäkiNelikymppisen miehen epäilleen kuljettaneen henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena valtatiellä 3 Kormussa perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.  

Viisi rattijuoppoa ja yksi päihtynyt pyöräilijä

Lahti
Polkupyörällä jalkakäytävää pitkin pyöräillyt parikymppinen mies törmäsi yhteen porttikongista ulos ajaneen auton kanssa Vapaudenkadulla myöhään perjantaina illalla. Polkupyöräilijä loukkasi itseään kaaduttuaan katuun. Poliisi epäilee kumpaakin kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi polkupyörän kuljettaja on epäiltynä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.

Heinola
Nelikymppisen miehen epäilleen kuljettaneen henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Kangasvuokontiellä perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Janakkala
Nelikymppinen mies kuljetti matkailuautoa alkoholin vaikutuksen alaisena valtatiellä 3 perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

Janakkala
Parikymppisen mies kuljetti pakettiautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Kuumolantiellä myöhään perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Riihimäki
Kolmekymppisen mies kuljetti henkilöautoa ylinopeudella ja alkoholin vaikutuksen alaisena valtatiellä 3 Kormussa myöhään perjantaina illalla. Poliisi mittasi henkilöauton nopeudeksi 164 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 120 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Riihimäki
Nelikymppisen miehen epäilleen kuljettaneen henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena valtatiellä 3 Kormussa perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kemissä kaksi rattijuopumusta

NordenBladet — Perjantaina 15.7.2022 illalla jäi Kemissä kiinni kaksi 22- vuotiasta rattijuoppoa.Perjantaina 15.7.2022 illalla jäi Kemissä kiinni kaksi 22- vuotiasta rattijuoppoa. Ensimmäisenä jäi kiinni nainen Perämerentiellä kello 21.00 liikennevalvonnan yhteydessä. Naiselle suoritettu puhalluskoe oli nolla, mutta huumausaineenpikatesti oli positiivinen bentsodiatsepiinille. Pari tuntia myöhemmin jäi kiinni mies Elijärventiellä autoilemasta päihtyneenä. Miehelle suoritettu puhallus tulos oli 0,25 mg/l ja huumausaineenpikatesti oli positiivinen amfetamiinille, bentsodiatsepiineille ja kannabikselle. Molemmissa tapauksissa on syytä epäillä rattijuopumusta ja huumausaineen käyttörikosta. 

Perjantaina 15.7.2022 illalla jäi Kemissä kiinni kaksi 22- vuotiasta rattijuoppoa.

Perjantaina 15.7.2022 illalla jäi Kemissä kiinni kaksi 22- vuotiasta rattijuoppoa. Ensimmäisenä jäi kiinni nainen Perämerentiellä kello 21.00 liikennevalvonnan yhteydessä. Naiselle suoritettu puhalluskoe oli nolla, mutta huumausaineenpikatesti oli positiivinen bentsodiatsepiinille. Pari tuntia myöhemmin jäi kiinni mies Elijärventiellä autoilemasta päihtyneenä. Miehelle suoritettu puhallus tulos oli 0,25 mg/l ja huumausaineenpikatesti oli positiivinen amfetamiinille, bentsodiatsepiineille ja kannabikselle. Molemmissa tapauksissa on syytä epäillä rattijuopumusta ja huumausaineen käyttörikosta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi valvoi perjantaina Suomipop- festivaalia Oulussa

NordenBladet — Poliisin näkökulmasta festivaali sujui perjantain osalta hyvin ja rauhallisesti. Järjestäjän mukaan yleisöä oli n. 7500 henkilöä.Illan aikana poliisi joutui poistamaan alueelta yhden henkilön, jonka järjestyksenvalvojat olivat ottaneet kiinni huvialueelta liiallisen juopumuksen vuoksi. Kiinnioton yhteydessä mies oli vastustellut järjestyksenvalvojia ja sai toimintansa seurauksena sakon.Tämän lisäksi järjestyksenvalvojat toivat poliisille yhden alle 18-vuotiaan nuoren miehen, jolla oli alkoholia hallussaan. Myös hänelle annettiin sakko. Muita suoranaisesti festivaaliin liittyviä tehtäviä poliisille ei tullut.

Poliisin näkökulmasta festivaali sujui perjantain osalta hyvin ja rauhallisesti. Järjestäjän mukaan yleisöä oli n. 7500 henkilöä.

Illan aikana poliisi joutui poistamaan alueelta yhden henkilön, jonka järjestyksenvalvojat olivat ottaneet kiinni huvialueelta liiallisen juopumuksen vuoksi. Kiinnioton yhteydessä mies oli vastustellut järjestyksenvalvojia ja sai toimintansa seurauksena sakon.

Tämän lisäksi järjestyksenvalvojat toivat poliisille yhden alle 18-vuotiaan nuoren miehen, jolla oli alkoholia hallussaan. Myös hänelle annettiin sakko. Muita suoranaisesti festivaaliin liittyviä tehtäviä poliisille ei tullut.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Suomen poliisilaitoksen suuret yleisötapahtumat sujuneet normaalisti

NordenBladet — Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella käynnissä olevat Ilosaarirock, Iskelmäviikot ja Mansikkakarnevaalit ovat sujuneet poliisin kannalta normaalisti. Tavallisia poliisitehtäviä on kuitenkin ollut tasaisesti.Ilosaarirockissa poliisi on valvonut järjestyshäiriöiden lisäksi huumausaineiden käyttöä. huumausaineen käyttörikoksia on kirjattu tapahtuma-alueelta viisi kappaletta. Kolmessa tapauksessa on kyseessä ollut kannabis, yhdessä amfetamiini ja yhdessä kokaiini. Kiinnijääneille on kirjattu sakko. Poliisi on ottanut kiinni Ilosaarirockista yhden henkilön ja alueen ympäristöstä neljä henkilöä. Kiinniotot ovat liittyneet järjestyshäiriöihin ja ilkivaltaan sekä päihtymykseen. Mansikkakarnevaalialueelta ei ole otettu kiinni ketään, mutta alueen ulkopuolelta on otettu kiinni kaksi, toinen häiriökäyttäytymisen vuoksi ja toinen päihtymyksen. Suonenjoella jäi jettipartiolle kiinni yksi epäilty ruorijuoppo, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,51 mg/l tuloksen. Vesiliikennejuopumuksen raja on 0,44 mg/l. Suonenjoen keskustassa on runsaasti juhlivaa kansaa edelleen. Kiuruveden iskelmäviikot ovat tähän asti olleet poliisin kannalta siistit juhlat. Paikalla on paljon iskelmäkansaa, joka on juhlinut rauhallisesti ja sovussa. Näyttää siltä, että #kesänvilkkainviikonloppu ei ehkä olekkaan se vilkkain. 

Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella käynnissä olevat Ilosaarirock, Iskelmäviikot ja Mansikkakarnevaalit ovat sujuneet poliisin kannalta normaalisti. Tavallisia poliisitehtäviä on kuitenkin ollut tasaisesti.

Ilosaarirockissa poliisi on valvonut järjestyshäiriöiden lisäksi huumausaineiden käyttöä. huumausaineen käyttörikoksia on kirjattu tapahtuma-alueelta viisi kappaletta. Kolmessa tapauksessa on kyseessä ollut kannabis, yhdessä amfetamiini ja yhdessä kokaiini. Kiinnijääneille on kirjattu sakko. Poliisi on ottanut kiinni Ilosaarirockista yhden henkilön ja alueen ympäristöstä neljä henkilöä. Kiinniotot ovat liittyneet järjestyshäiriöihin ja ilkivaltaan sekä päihtymykseen. 

Mansikkakarnevaalialueelta ei ole otettu kiinni ketään, mutta alueen ulkopuolelta on otettu kiinni kaksi, toinen häiriökäyttäytymisen vuoksi ja toinen päihtymyksen. Suonenjoella jäi jettipartiolle kiinni yksi epäilty ruorijuoppo, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,51 mg/l tuloksen. Vesiliikennejuopumuksen raja on 0,44 mg/l. Suonenjoen keskustassa on runsaasti juhlivaa kansaa edelleen. 

Kiuruveden iskelmäviikot ovat tähän asti olleet poliisin kannalta siistit juhlat. Paikalla on paljon iskelmäkansaa, joka on juhlinut rauhallisesti ja sovussa. 

Näyttää siltä, että #kesänvilkkainviikonloppu ei ehkä olekkaan se vilkkain. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi