NordenBladet — Savonlinnassa lauantaina aamuyöllä tavattiin kaksi rattijuoppoaLauantaina aamuyöllä noin klo 02.30 Savonlinnan Kauppatorilla rattijuoppo törmäsi pysäköityyn autoon. Paikalle tullut poliisipartio puhallutti autoa kuljettaneen parikymppisen miehen ja tulos oli hieman yli kaksi promillea. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Pari tuntia myöhemmin hätäkeskukseen oli ilmoitettu, että henkilöauto on pysähtyneenä Savonlinnantielle ja kuljettajan paikalla ollut mies ei herää ohikulkijoiden herätysyrityksistä huolimatta. Paikalle meni ensin ambulanssi, jonka henkilökunta oli saanut miehen hereille, poliisit puhalluttivat noin 60-vuotiaan miehen ja tulos oli 2,6 o/oo. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

Savonlinnassa lauantaina aamuyöllä tavattiin kaksi rattijuoppoa

Lauantaina aamuyöllä noin klo 02.30 Savonlinnan Kauppatorilla rattijuoppo törmäsi pysäköityyn autoon. Paikalle tullut poliisipartio puhallutti autoa kuljettaneen parikymppisen miehen ja tulos oli hieman yli kaksi promillea. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Pari tuntia myöhemmin hätäkeskukseen oli ilmoitettu, että henkilöauto on pysähtyneenä Savonlinnantielle ja kuljettajan paikalla ollut mies ei herää ohikulkijoiden herätysyrityksistä huolimatta. Paikalle meni ensin ambulanssi, jonka henkilökunta oli saanut miehen hereille, poliisit puhalluttivat noin 60-vuotiaan miehen ja tulos oli 2,6 o/oo. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi