OHMYGOSSIP – Tänään on virallinen Ystävänpäivä mutta itseasiassa se on jokaikinen päivä. Ystävää kannetaan sydämessa mukana aina.
Tämän päivän hektinen elämäntahti estää meitä usein tapaamasta ystäviämme konkreetisti paikan päällä mutta onneksi on erilaisia kommunikointikanavia. On kännykät, skype, tabletit jne. Kommunikointi onnistuu maailman toiselle puolellekin vaivatta. Tärkeintä on kuitenkin se, että aika ajoin muistamme ystäviämme ja kerromme miten tärkeitä he ovat meille.
Pelkkä tekstiviestikin lämmittää saajan sydäntä. Tärkeää ei ole aina paikan päällä näkeminen eikä mikään hieno lahjakaan, vaan se muistaminen, lämmin ajatus juuri sinua kohtaan. Se lämmittää mieltä ja sydäntä. Ystävät ovat elämän suola. He auttavat jaksamaan ja tukevat meitä eivätkä jätä hädän hetkelläkään. Aitoa ystävyyttä voisi verrata avioliittoon, se kestää niin myötä- kuin vastoinkäymisetkin.
Olen kuullut, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampi on solmia uusia ystävyyssuhteita. Tuleeko meistä kyynisempiä vai mikä voisi olla syynä tähän? Mitä kauemmin tätä elämän polkua täällä tallustaa niin toki usein saa enemmän myös huonoja ihmissuhdekokemuksia. Tärkeää on kuitenkin olla avoimin mielin ja asenne ratkaisee monesti. Meidän tulee kuunnella ihmisiä enemmän mitä sanottavaa heillä on. Kuunteleminen on hyvä taito. Silloin myös saa tietää toisesta asioita ja se auttaa ymmärtämään häntä sekä tutustut samalla häneen ihmisenä syvemmin.
Lähetetään siis tänään vähintään se ystävänpäivätekstiviesti. Se tekee varmasti sen saajan iloiseksi.
Kiitän henkilökohtaisesti kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat minua muistaneet. Minä muistan teitä vielä lisäksi tällä blogillani.
Kiitos myös kaikille niille ihmisille, jotka ovat auttaneet ja tukeneet sekä uskoneet minuun elämäni aikana. Suuri kiitos sydämellä. Ilman teitä ihania ihmisiä, elämä tuntuisi tyhjältä ja tarkoituksettomalta. Jokaisella ihmisellä pitää olla ainakin yksi hyvä sydänystävä, jolle voi kertoa ja puhua asioistaan. Jokaisen ihmisen pitää saada myös kokea rakkautta ja välittämistä. Saada kertoa hyvistä että pahoistakin tuntemuksistaan. Aito ystävä tukee toista vaikeuksien keskellä eikä jätä häntä pulaan. Hyvä ja aito ystävyys on verrattavissa miehen ja naisen väliseen avioliittoon, se kestää niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin.
Vietä ihana Ystävänpäivä. Muista olet TÄRKEÄ!
Kiitos juuri Sinä, kun olet. Olet hyvin tärkeä elämässäni. Ilman Sinua elämäni olisi tyhjää ja tarkoituksetonta. Ihanaa Ystävänpäivää.
OHMYGOSSIP – Talvinen pakkastervehdys Kuopiosta 2021! Täällä taas ollaan. Edellisestä postauksestani onkin jo aikaa. Nyt oli oikea aika taas jatkaa tätä matkaa. Joulun vietin Laukaassa kotikulmillani. Muistin läheisiä ja vein kynttilöitä sukumme haudoille. Uusi vuosi meni kotona osittain ikkunasta raketteja katsoessa ja loppuillan vietin karaokessa ystäväni kanssa (lue lisää täältä).
Tämä vuosi toi tullessaan minulle odotetun mielenkiintoisen kokopäivätyön (työ siirtyi viime vuodesta koronan takia tämän vuoden alkuun, harmittihan se kovasti viime vuonna), kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen aineopintojen jatkamista Joensuun yliopistolla, kevään kunnallisvaalit sekä tietenkin bloggaaminen vapaa-ajallani. Olen todella nöyrän kiitollinen näistä kaikista mahdollisuuksistani, jotka olen saanut tänä vuonna. Tämän hetkisessä maailman tilanteessa ei mikään ole varmaa. Työttömyys ja lomautukset jatkavat kasvuaan yritysten mennessä konkurssiin. Tämä on hyvin surullista. Olen nähnyt ja kokenut 90-luvun laman, joten en olisi halunnut kenenkään kokevan tätä korona-ajan aiheuttamaa lamaa. Rukouksin muistan erityisesti kaikkia niitä ihmisiä, jotka kärsivät tästä ajasta eniten. Toivon, että he säilyttäisivät uskonsa ja toivonsa. Itse olen kokenut kaikenlaista elämässäni, mutta uskon olen aina säilyttänyt. Enkä vähiten tästä syystä johtuen ole selvinnyt kovistakin tilanteista.
Perustin viime vuoden maaliskuussa Kuopion korona-apuryhmän Facebookiin (Korona-apuryhmä Kuopio). Me yksityiset ihmiset autamme suurella sydämellä ja vastikkeetta apua tarvitsevia ihmisiä. Annamme ruoka-apua, lahjoitamme kotitaloustarvikkeita ja vaatteita, asioimme ikäihmisten puolesta ja jaamme tärkeää informaatiota erilaisista paikoista, joista saa erilaista apua sekä päivitämme koronauutisia. Tämä ryhmä on minulle hyvin tärkeä. Lahjoitimme myös pieniä lahjoja useille ihmisille joulun alla.
Saan olla myös hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut olla terve. Myös läheiseni ovat olleet terveitä. Nyt on tärkeää pitää itsestään huolta. Minä syön päivittäin D-vitamiinia, C-vitamiinia, sinkkiä ja aika ajoin otan maitohappobakteerikuurin. Juon myös sitruunavettä ja joskus laitan sekaan ruokasoodaa. Tämä sekoitus poistaa kehosta pienhiukkasia sekä pitää elimistön happo-emästasapainossa. Moni kärsii elimistön kroonisesta tulehdustilasta. Ulkoilu on myös hyvin tärkeää. Metsässä voit olla ilman maskeja ja hengittää puhdasta ilmaa. Tämä on hyvin tärkeää keuhkoille, että ne pysyvät kunnossa ja puhtaina.
Halusin kertoa tärkeimmät kuulumiseni. Toivon, että sinulla on asiat mahdollisimman hyvin. Ja koskaan ei pidä menettää toivoaan, oli tilanne sitten mikä tahansa. Minä itse olen päättänyt aikoinani sen, etten ikinä anna periksi, niin kauan kuin henki minussa pihisee. Ja tämä päätökseni on sitten kantanut aina pahimman yli elämässäni.
OHMYGOSSIP – Talvinen tervehdykseni Kuopiosta! Siitä onkin aikaa, kun edellisen kerran bloggasin tänne. Aiemmat blogini ovat vielä kaikki luettavissa täällä; Julkkisblogit/ Tuija Järvinen kohdasta. Blogit sisältävät tietoa muodista, terveystuotteista, matkoistani mm. Marokossa jne. Tervetuloa lukemaan niitäkin tämän uudelleen startanneen blogini ohelle (tämä on jatkoa edellisiin postauksiini), uudet lukijat ja myös tervetuloa myös entiset lukijani!
Joulu ja uuden vuoden aatto 2020 menivät molemmat hyvin. Joulun aikaan käväisin kotonani Laukaassa viemässä lahjoja läheisilleni sekä kynttilät poisnukkuneiden omaisten haudoille. Uuden vuoden aattona vietin iltaa eräässä karaokeravintolassa ystäväni kanssa. Koronasta huolimatta olen elänyt elämääni eteenpäin. En koe mitään pelkoa enkä hysteriaa asian suhteen. Viruksia on ollut ja tulee aina olemaan. Hygienian suhteen tulee vain olla entistä tarkempi. Myös kannattaa pitää itsestään huolta, liikkua luonnossa ilman maskeja ja syödä terveellisesti. Minä käytän lisäksi D-vitamiinia (100 mikrogrammaa) ja C-vitamiinia selä lisäksi sinkkiä. Juon myös aika ajoin inkiväärishottijuomaa. Näin pysyy virukset ja flunssat loitolla, ainakin minun kohdallani ovat tähän saakka.
2x valokuvat ovat yksityisestä kokoelmasta
Tämä vuosi 2021 on hyvin kiireinen kohdallani. Minulla on päivätyön ohella vielä kasvatus- ja aikuiskasvatustieteen aineopintoja suorittamatta, sitten ovat kevään kunnallisvaalit. Minut saatiin houkuteltua mukaan Kristillisdemokraattien kunnallisvaaliehdokkaaksi. Lähdin mukaan tällä erää sitoutumattomana. Sitten yritän vielä blokata tänne joka viikonloppu vapaa-ajallani. Joten puuhaa riittää.
Kuopiossa on todellinen talvi. Pakkasta on ollut tänään -14 astetta ja lunta on aina hiihtämiseeen saakka. Todella kaunista katseltavaa tämä talvinen luonto!
Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Jaksamista uuteen viikkoon ja halaus.
t. Tuija, ikuinen luonnonlapsi
Ps. Minulla on You Tubessa uusi kanava nimeltä: Ikuinen luonnonlapsi, tervetuloa seuraamaan. Aikomus on tehdä sinne pian uusia videoita eri aiheista.
OHMYGOSSIP -Hyvää marraskuun alkua! Tuntuu todella oudolta, että marraskuussa on muutamia plussa-asteita ja ruoho vihertää. Tämän asian sain nähdä omin silmin muutama tunti sitten Suonenjoen hautausmaalla.
Veimme ystäväni sukulaisten haudoille kynttilöitä. Itse muistin omia rakkaita, poisnukkuneita läheisiäni erityisesti mummujani ja isääni, viemällä kynttilän nk. kauemmaksi haudattujen muistopaikkaan. Hautausmaa oli upea näky välkehtivänä valomerenä.
Olen tällä hetkellä ideoimassa jouluun liittyvää tapahtumaa ja tottakai olen huolissani siitä, muistaako taivas meitä valkoisilla lumihiutaleilla joulukuussa. Toki joulun tunnelman saa aikaan mm. jouluvaloilla, kuusella, joulupukilla ja joulun sanomallakin, mutta mielestäni todellisen joulun tunne tulee kuitenkin suoraan sydämestä.
Helena-Reet vierailulla Kuopiossa
Tämän ja monien muiden Ohmygossip- sivustojen omistaja ja päätoimittaja Helena-Reet Ennet poikkesi parin päivän reissulla Kuopiossa, samalla hänen tehdessään pitkän matkan ympäri Suomea. Tapasin heidät Hotelli Puijonsarvessa. Tyttäret olivat kasvaneet kovasti ja kaunistuneet.
Virolaiset käsintehdyt saippuat
Sain Helena-Reetiltä hänen tuottamiaan saippuoita lahjaksi. Hän on yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa kehittänyt ne. Sain käyttööni kolme erilaista saippuaa, joista tänään testasin saunassa Pioni + Kristallisuolasaippuaa. Tuoksu on mieto kukkaistuoksu ja saippua vaahtoaa sopivasti, ei liikaa. Iho tuntuu nyt hyvin puhtaalta ja pehmeältä. Käytin saippuaa myös kasvoihin ja se ei kuivattanut ihoani ollenkaan.
Tulen käyttämään ja testaamaan saippuoita ja kerron jatkoblogeissani omista kokemuksistani. Nyt toivotan oikein hyvää loppuiltaa.
Nyt on minulla nukkumaan menon aika.
<3 tuija
Tässä ovat kolme eri saippua laatua, Elisheva & Shoshana (Brändi on nimetty Helena-Reet Ennetin ihanien tyttärien mukaisesti)
OHMYGOSSIP – Tämä hieman erikoinen ehdotus tehtiin minulle muutama vuosi sitten, kun tapasin erään markkinointiin erikoistuneen ihmisen, jolla oli todella villejä ideoita sen suhteen kuinka saada teoksille näyttelyissä huomiota. Kuinka saada useita hyvin erilaisia näytteilleasettajia sisällään pitävän taidenäyttelyn katsojat kiinnostumaan juuri siitä tietystä omasta teoksesta. Hän yritti saada suostuteltua minut uskaltamaan laittaa edes yhden maalaukseni alkuperäiseksi hinnaksi miljoona euroa. Vastasin silloin, kun en ollut markkinointiin vielä paljoakaan itse satsannut, että sehän vain tulkittaisin ihan väärin! En ihan itsekään tiedä, miten, mutta jollakin tavalla väärin, siitä olin varma.
Sanoin muistaakseni myös, että jokaisessa yhteisnäyttelyssä teosten hinnat eivät ole suoraan esillä – ne eivät välttämättä siis näy siinä teosluettelossa suoraan, minkä näyttelyyn tuleva katsoja saa – vaan ne annetaan tiedoksi vain juuri teoksesta kiinnostuneelle henkilölle näyttelyn valvojan toimesta. Niinpä hän sitten ehdotti, että laittaisin teoksen hinnan nimeksi teokselle. Minusta tuntui sekin liialliselta. Ja niin minä kokeilematta torppasin hänen visionsa. Olisitteko te suostuneet?
Varmaan moni muukin visuaalisen taiteen tekijä saattaa ajatella, että teoksen tulee herättää se mielenkiinto katsojalleen, tai ostajalle jostain muusta.. jostain tavallaan oleellisemmasta syystä, kuin sen hintalapusta. Kyseinen markkinointialan osaajahan lähti minun katsantokantiltani liikkeelle jotakuinkin väärästä päästä. Ymmärrän kyllä hänen pointtinsa, että tärkeintä olisi herättää keskustelua. Mutta on silläkin merkitystä, että millaista keskustelua herätellään. Ja sitä paitsi, kuinka pitkänäköistä olisi edes ollut loppujenlopuksi hinnoitella yksi maalaus sellaiseksi, että sen hintaa olisi jo pidetty pelkästään eräänlaisena performanssin muotona?
Hetkeksi takaisin tähän viikkoon. Olen onnistunut tavoitteissani melko hyvin. Siis vapaa- ajan, tarvittavan liikunnan, ja työn ja sosiaalisuuden suhteen. Otetettiin joitakin rentoja kuvia ystäväni kanssa, josta toivon pidempiaikaista kumppania myös yhteistyön merkeissä. Tätä iltaa vietän cinnamon- tuikkujen valossa iloisena siitä, että kaikki on kuitenkin niin hyvin. Tuossa television näytöstä meni sivusilmällä ohi Apollo13- elokuva, jonka olen nähnyt jo useita kertoja. Nyt katselin sitä ohimennen taas tässä himmennetyssä valaistuksessa – sängyllä tätä kirjoittaessani ja tunnelmoimassa torkkupeitto varpailla, samalla tasapainotellen läppäriä. Minulle syksyissä on aina oma tunnelmansa. Ja etenkin viileän utuisissa aamuissa. Viime tiistaiaamuna kävin kävelemässä pitkän matkaa rantaviivaa, koska toivoin joutsenpoikueen – nyt jo isoja, mutta yhä harmaita, uivan juuri siten maalauksellisesti usvasta suoraan kamerani eteen. Edes vastarannalle ei nähnyt, vaikkei se kaukana ollut. Jäi kyllä toiveeksi tällä kertaa saavuttaa kameraan se tämän kesäinen joutsenpoikue.
Lisäksi minulle annettiin rautatiputus, koska ilmeisesti normaali rautakapseli ei imeytynyt tarpeeksi hyvin. Hemoglobiini on aina ollut hyvä, joten tuota ferritiiniarvoa, kehon varsinaisten rautavarastojen arvoa nyt ei vain ollut tullut varmaan koskaan ennen edes mitattua. Yleensä muutoin pidän itsestäni ja voinnistani niin hyvää huolta kuin vain pystyn. Ehkä vähän erikoisempana tuotteena – pakurikääpää olen alkanut juoda teen muodossa, vaikka muutoin en oikeastaan tosiaan teen juoja olekaan. Mutta sen vaikutus kehon vastustuskykyyn on kyllä mainio, joten suosittelen, vaikka makunautintona ei sitä pitäisikään, varsinaisesti. Maku paranee huomattavasti jos siihen lisää sitruunaa.
Tässä ohessa minulla on muutama hajanainen kuva tältä viikolta.
kuva Iina Koppinen | aamun usvaa järvellä | lokakuun alkua | 2018
kuva Iina Koppinen | ideoimassa ja kaffella | minä ja Taina | 2018
kuva Iina Koppinen | ideoimassa ja kaffella | minä ja Taina | 2018
kuva Iina Koppinen | kahvi mustana, vai lattena? | 2018
kuva Iina Koppinen | iltaveneyttelyjä – yksi venytys kuvana 🙂 | omakuva | 2018
kuvat Iina Koppinen | ensimmäisessä kuvassa on pakurikääpäteetä, mutta jos flunssa yllättää suosittelen myös tuota – Lime&Ginger- teetä | lokakuu | 2018
Ai niin – tosiaan takaisin vielä tuosta alun erikoisesta sattumuksesta johtuen tuohon aiheeseeni, eli hintalapun laittamiseen teoksille, ja voiko yhden teoksen hinta muuttua esimerkiksi paikasta riippuen? Kyllä voi, jonkin verran.
Pelkän visioinnin ja palon lisäksi oman työn hinnoittelussa kannattaa ottaa huomioon se mikä oikeasti toimii.
Tiedostan, että omalle työlle hintalapun laittaminen ei aina ole helpointa mahdollista. Tällainen tapahtui kun pääsin taiteilijaseuran toimintaan mukaan – tai minulta kysyttiin, olisiko minulla sopivia, kiinnostavia teoksia ensimmäiseen isoon Pop- Op- näyttelyyn. Vuosi taisi olla 2009. Pop- Op- näyttelyt ovat pitäneet sisällään spontaania taidetta, ja niissä esille ovat päässeet myös ne tekijät, joiden pääasiallinen vahvuus ja juttu on jossain muussa taiteenlajissa, kuten musiikissa. Hinnoittelin työni siten, ettei ollut mahdollista mitenkään kuitata edes kaikkia niihin käytettyjä kuluja. Hyvä puoli edullisessa hinnoittelussa olikin taas se, että sain huomata omilla teoksillani olevan menekkiä laajemmassa mittakaavassa. Olin pitänyt runsain mitoin yhteis-, ryhmä-, ja yksityisnäyttelyitä jo siihen mennessä, mutta tuo vuosi oli käänteentekevä nimenomaan hyvällä tavalla.
Tällä tarkoitan sitä, että myös kuvataiteen hintaan vaikuttaa todella moni piilevä seikka. Kun ostaja ostaa teoksen, hän ostaa myös tunnetta, mielikuvia ja statusta. Periaatteessa hän ostaa taiteilijan.
Joskus sitä itsekin vähän hämmentyy yhä, miten teos myy ja mihin seikkoihin ostaja kiinnittää huomiota. Siksi on tärkeä pitää mielessä oman toiminnan laatu ja laatumielikuva. Ostajalle siis käsitys kuvataiteilijan toiminnasta voi olla hyvinkin oleellinen ostopäätökseen vaikuttava asia. Siis ammattitaitoisuus, asiakkaan ja työn arvostus itsessään. Teoksen laatu on yksi keskeisimmistä tekijöistä, mikä vaikuttaa teoksen kaupaksi käymiseen. Ja laatu taas on osaamista, hiottua lopputulosta ja vakuuttavia työtapoja. Laatu on luotettavuutta. Lisäksi se, mitä enemmän jostain teoksesta on saatavilla tietoa, sitä enemmän se kiinnostaa.
Ai niin, ja joskus teoksen myyntipaikkakin merkitsee hintaan, millä se saatetaan saada myytyä. Siksi minä jonkin verran säätelen teosten hintoja ylöspäin, mikäli ne ovat menossa vaikkapa näyttelyyn sellaiseen– sanotaanko nyt arvostettuun tilaan. Ilmiönä se on ihan mielenkiintoinen, mutta toisaalta ymmärrettävissä kontekstilla. Teos on ainakin tuolla tavoin aina suhteessa ympäristöönsä. Tuolla tavalla viime kesänä hinnoiteltuani pari kirkasta maalausta, asiakas haluasi ne galleristin kautta kokeiltavaksi kotiinsa, ja se oli jo sinänsä, vieraammalla paikkakunnalla, iso juttu minulle.
kuva Iina Koppinen | Ilkka| juttu Nelimarkkamuseon näyttelystä, jossa tuo minun maalaus mukana | 2018
Tokihan työn hinnan peruslähtökohtana on kartoittaa materiaalien kustannukset ja työn tekemiseen menevä aika, sekä hinnoitella oma ajankäyttönsä, mutta sen jälkeen tullaan vähän jännän teeman äärelle, koska taiteen hinnoittelu vastoin kuin miltä joskus vaikuttaa – ei ole mikään mutu– viidakko. Joka tapauksessa on oleellista tarvittaessa osata kertoa, mistä jonkin teoksen hinta koostuu ja mitkä seikat siihen vaikuttavat eniten. On siis suositeltavaa tutkailla ja opetella tuntemaan markkinoita ja markkinointia, sekä pysyä avoimin mielin.
Jos erehtyy toistuvasti aliarvioimaan hinnanmäärityksensä, niin se johtaa helposti myös siihen, ettei ostajiakaan ole. Jos markkinoilta kysytään, se arvo visuaalisena taiteilijana ja arvo teoksille on saattanut olla jo heti alussa korkeampi, kuin mitä sellainen helposti alihinnoittelun kulttuuri saattaa ymmärtää. Niinpä en neuvo ketään suoraan kopioimaan toisten kuvataiteilijoiden hintatasoa, vaan ennemminkin tulemaan tietoiseksi siitä, missä liikutaan.
Kuvataiteen hinnoittelun pitäisi painoittua enemmän faktoihin, kuin fiilikseen. Ja objektiivisuudestakaan ei ole haittaa. Mikäli sattuu olemaan hinnoittelun kanssa epävarma, niin ainakin itse olen kysynyt ennen vaikka jotain näyttelyä sellaisilta ihmisiltä, joilta tiedän saavani sen rehellisen arvion hinnan suhteuttamisesta. Siis hinnan suhteuttamisesta sen jälkeen, kun siihen menneet työkustannukset on laskettu siis jo pohjalle. Joskus voi siis tosiaan auttaa, mikäli uskaltaa pyytää jeesiä hinnoittamiseen. Uniikkius ja kilpailukyky samassa lauseessa eivät aina ole helppoa yhdistää.
Pelkkä hintahan ei tee työtä paremmaksi, koska kuten sanotaan, millä tahansa voi olla hintalappu, mutta vasta kun joku ostaa sen pyydetyllä hinnalla, se on sen todellakin sen arvoinen.
OHMYGOSSIP – Stressaantunut mieli ei ole luova. Olen havainnut sen taas, enkä siis tosiaankaan ensimmästä kertaa, konkreettisesti. Minähän olin niin innoissani uudesta aikataulusysteemistäni, ja sen noudattamisesta prikulleen oikein ja täsmällisesti. Ajattelin, että tästä se lähtee – unohtaen, etten ole kone, vaan ihminen. Ajattelin, että omien unelmien kuunteleminen ja niiden toteuttaminen lähtee käyntiin tuosta noin vain sormia napsauttamalla.
Tiedän, että stressistä ylipääsemiseen kaikissa olosuhteissa, on parasta vain aloittaa tekeminen silti. Eli ei ollenkaan siten päin, kuin minä tein tässä pari viikkoa – lykkäsin tekemisiäni, mikä taas pahensi oloani entisestään. Minulla on siis ollut suuria ongelmia saada itseni rauhoittumaan silloin, kun jokin ei vain onnistu.. unohdin onnistuneesti kaiken, mitä tiedän siitä, kuinka minun olisi pitänyt toimia. Työn on tarkoituskin olla haastavaa, mutta sitä voi lähestyä vaativimpina ajanjaksoina erikanteilta, vaihtamalla vaikkapa tekniikkaa.. Minulla nyt tuli kuitenkin hajautettua ajatukseni totaalisesti aivan muihin maailmoihin. Katselin videopätkiä netistä, kuuntelin, ja luin kaikkea, mikä ei millään liittynyt omaan työhöni, ei edes aihealueina. Kauhistuin joka päivä, kun työhön tarkoitettu ja varattu aika olikin hävinnyt jonnekin huomaamattani.
kuva Iina Koppinen | tuoleja metsäaukealla hiljentymiseen? | 2018
Taisin asettaa itselleni liikaa paineita unohtaen ettei kiireen yllättäessä olekaan käytettävissä sitä ajan tuomaa luksusta, jolloin ideoita voi hioa ja kehitellä rauhassa. Tein kymmeniä muita asioita. Esimerkiksi katsoin historiadokkareita, jotka eivät todellakaan liittyneet taidehistoriaan. Huomatessani että sisäinen kiireen tuntuni alkoi jo pyrkiä uniini, tulin jutelleeksi siitä eräälle ystävättärelleni kävelyllä ollessamme – mainiten siis lähinnä, että olen vähän hidastanut työtahtiani. Huomauttaen, että sain kyllä osallistuttua Nelimarkka-museossa tänä viikonloppuna avattavaan suureen näyttelyyn, ja tehtyä yhden soolonäyttelyn, ettei se kuulostaisi niin pahalta.
Tämä ihminen on tuntenut minut pitkään – ihana ja positiivinen tyyppi kaiken kaikkiaan. Hän siinä kysyi, että missä asioissa erityisesti olen hidastellut? Hänellä on sellainen jännä, painottava tyyli puhua, ja kysyä tiettyjä asioita. Vastasin, että oikeastaan uusissa asioissa, kuten kirjoittamisessa.. kun onhan tämä minulle siten uutta, että olen kirjoittanut tätä nimenomaista blogiani vasta viime joulukuusta saakka. Ja kerroin myös, että aika monessa muussakin järkevää, tai sellaista hyödyllistä työtä tarkoittavissa asioissa olen hidastellut. Hän sanoi yhä huvittuneen näköisenä, että olenko taas luomassa itselleni jotain ahdistavaa, pelottavaa blokkia – mikä johtaa itseen pettymisen kautta siihen että alan olla tuskallisen perfektionistinen, eikä lopulta mikään mitä teen näytä omasta mielestäni hyvältä? Häntä alkoi naurattaa – ja hän oli oikeassa. Kyllä, just tuota rataa olin menossa mielessäni. Unikin on minulle niin tärkeää, etten halua herätä painajaisiin hikisenä, ja sydän pomppien liikakierroksilla – miettien, että tänään minä onnistun, ja aloitan heti työrutiinini ja enkä enää ikinä ajattele sataa muuta asiaa sen sijaan. Ja, että olen itselleni myötämielisempi kriitikko, ja näin ollen työt lähtevät itsestään selvästi rullaamaan.
Suunnitelmana loistava, mutta huonoina päivinä hyväkin suunnitelma saattaa helposti epäonnistua.
Olin jättänyt aika moneksi päiväksi pois sen sellaisen aamuihini liittyvän vapaan piirtämisen, jonka tarkoitus on olla omaksi iloksi piirtämistä – sellaista, mikä saa ihan vapaasti olla vaikka kuinka kitchia. Joka kuitenkin samalla vaikuttaa positiivisesti käden ja silmien koordinaatioon eikä varsinainen studioon siirtyminen näin ollen ole siirtymistä kylmiltään tekemään jotain erityisesti tarkkuuta vaativaa. En ollut myöskään kokeillut uusia, tai pitkästä aikaa erilaisia tekniikoita, vaan olin saanut niistäkin jonkin jännitysreaktion aikaan päässäni.
Kuun alussa olin intoillut uudesta rytmistäni. Rytmeistä vain olen viime päivinä luistanut tehokkaasti tekemällä kaikkea muuta.
On toki paljon niitä aikoja jolloin olen hyvässä vedossa, ja kaikki työt valmistuvat ajallaan. Se on aina aikaa minkä toivoisin kestävän ikuisesti. Se, kun työprosessi tapahtuu ilman ponnisteluja ja muutenkin kaikki luistaa – on sujuvaa, nopeaa ja tehokasta, ja ehdin toteuttaa paljon muitakin asioita.
Mutta vaikka kuinka toivoisin, se erityisen hyvässä fiiliksessä, vedossa oleminen ei koskaan kestä ikuisesti. On aikoja jolloin olen epävarma siitä, mitä teen, ja epävarmuus aiheuttaa pelkoa helposti. Ja pelko aiheuttaa ahdistusta, ja se lisää aikaansaamattomuutta. Kuten nytkin nuo kuluneet pari viikkoa taaksepäin – toivoisin, että olisin käyttänyt aikani edes oman alani tietouden kartuttamiseen. Kun näin pääsee käymään, sisäinen kriitikkoni astuu yhä syyttävämpänä etualalle, jarruttamaan yrityksiäni saada aikaan mitään kunnollista. Tulee olo, että kuka minä taas luulin olevani?
Rutiinit saattavat joskus tuntua tylsiltä. Rutiineilla, jotka itselleni niin innostuneena kehitin.. aiheutinkin lopulta itselleni vain epämiellyttävän olon. Ja silloin helposti rikkoo tuon rutiinin alkamalla tehdä kaikkea sellaista, mitä ei pitänyt. Minä siis menin ja ostin lisää tapettia, tapetoin yhden seinän uudestaan, siivosin officen, työhuoneeni täysin ja pikkutarkasti, ja siitä päästyäni tuijotin historiaa ja avaruutta, ja matematiikkaa käsitteleviä ohjelmia. Sekä tutustuin nettikirppiksiin. Samalla miettien koko ajan, että asioiden täytyy muuttua, tietämättä kuitenkaan, miten olisin saanut sen joksikin oikeasti eteenpäin kehittyväksi ideaksi muotoiltua. Kivulias vaihe! Yritän aina miettiä itseni ulos tällaisesta, mutta sekään ei toimi!
Koska eihän sitä voi miettimällä selvittää ulospääsyä hajanaisista uusista ideoista, jotka kaiken lisäksi eivät vaikuta yhtään tukevan omaa kokonaisuutta. Silloin just pitäisi nimenomaan tehdä eikä vain ajatella, että teen. Tai, että teen kohta.
Tästä syystä siis olen nyt ollut pari viikkoa uupunut rutiineista, ja fiiliksessä, että mikään ei muka toimi. Ja se johtuu siitä, että minä en ole toiminut. Tämmöinen on niin turhauttavaa, että sitä ajatellessakin alkaa ärsyttää. Tämä oli vaikea vaihe. Yleensä olen käyttänyt hyväkseni oppeja, jotka ovat painuneet mieleeni jo kauan sitten opiskellessa, kun luovaan prosessiin tulee tällainen en pääse yli enkä ympäri- tyyppinen tila.
Ainut keino on koota itsensä ja jatkaa harjoittelua, keskittyä tekemään vaikka niitä erilaisia kitchin omaisia luonnoksia, tai pieniä maalauksia, koska niistä tulee olo, että tekee jotain joka tapauksessa. Se on todella tärkeää. Sellaisina aikaan saamattomina jaksoina on aika ajatella prosessin kokonaisuutta vaihe vaiheelta, eikä sitä tuotetta, mitä haluaisi ja pitäisi tehdä.
kuva ja luonnos Iina Koppinen | 2018 | byiinakoppinen | harjoituspiirros
Tuota kautta pääsee lopulta takaisin tilaan jolloin nauttii jälleen siitä, mitä tekee, ja jolloin tietää sen olevan tarpeeksi hyvää – sellaista, minkä tietää päätyvän ainakin näyttelyihin.. tai jopa jonkun toisen ihmisen seinälle.
Mutta sitä ennen pitää välillä tosiaan keskittyä viemään ajatukset pelkkiin työstöprosesseihin, ja tehdä rohkeasti uusia kokeiluja, ja sitä, mikä on myös kiinnostavaa – vaikkeikaan ehkä niin näyttävää. Motivaation nostatus lisää sujuvuutta uusiin työprosesseihin, projekteihin, ja sitä kautta muuhunkin elämään.
OHMYGOSSIP – Syksyinen ja hieman ruskainen tervehdys! Tästä on jo melko pitkä aika, kun olen postannut tätä blogia. Päivät tuntuvat soljuvan niin nopeasti eteenpäin, etten tahdo enää pysyä niiden perässä. Tämän lisäksi aika on niin hupaa, jos voi näin sanoa. Tästä syystäkin aikaa pitää arvostaa enemmän ja tehdä ne asiat aina, kun ne pystyy.
Itsestäni on väärin ajatella, että teenpä sitten tämän vaikka ensi vuonna tai pahinta on ajatella itsevarmasti, että teenpä sitten eläkkeellä. Mistä me voimme tietää omaa aikaamme täällä maan päällä? Emme mistään varmaksi. Elämän aikakirjoissahan se on, mutta kirjat ovat meidän ulottumattomissamme ja hyvä niin.
Työskentelen eri tapahtumien parissa Kuopion kaupungille tällä hetkellä. Olen aiemmin tuottanut tapahtumia Kiuruveden ja Iisalmen kaupungeille. Tämä on juuri sitä työtä mistä pidän eniten ja intohimolla sekä rakkaudella tätä teen. Olen tuottanut erilaisia kulttuuritapahtumia, kauneus- sekä laulukilpailuja ja toiminut ison musiikkifestivaalin projektipäällikkönä. Lauantaina 18.8. pidettiin ensimmäiset suunnittelemani ja vetämäni Kuopion Neulamäen alueen torikaraokelaulukilpailut.
Jännitin – tottakai! – Tuleeko tapahtumaan tarpeeksi yleisöä, kilpailijoita, millainen sää on, pidetäänhän laulukilpailu Neulamäen torilla jne….Nämä ovat yleisiä tapahtumantekijöiden kysymyksiä ja osaltaan stressin aiheitakin. Nämä murheet osoittautuivat jälleen turhiksi. Kuulijoita oli 250 -300 (vaikka satoi välillä) ja kilpailijoita oli yhteensä 24 kolmessa eri ikäsarjassa.
Paikalle tuotiin palokunnan paloauto lapsia ja lapsenmielisiä varten. Neulamäen asukasyhdistys huolehti ruokatarjoilusta, liikenteen ohjauksesta ja paikalla oli kaksi järjestyksenvalvojaa. Tapahtumassa on tuhat pientä ja isompaa asiaa, jotka vetäjän pitää ne hoitaa luvista aina sähköihin saakka. Tilasin kuopiolaiselta Viihdekoukku Oy:ltä karaokejuontajan laitteistoineen. Kuopiolainen ME -hanuristi Anssi K Laitinen tuli paikan päälle esiintymään ja antamaan taidon näytteitään hanurillaan. Kiitos Anssi – ilahdutit monia!
Kaikki sujui paremmin kuin oletin ja odotin. Tuomaristoon kutsuin kuopiolaiset, ahkeran karaokeharrastajan Seppo Lentzin ja taitavan laulajan, Niina Blombergin, JezzBandistä. Itse toimin tuomaristossa jäsenenä sekä sen puheenjohtajana.
Karaokekilpailun voittajat
Lasten sarjan voitti suloinen ja vaalea enkelin kiharatukkainen 5 -vuotias Miroel Ikonen. Aikuisten sarjassa voiton nappasi upea ja mahtipontisen oopperaäänen omaava, Jarmo Eskelinen, toiselle sijalle tuli Mervi Kaplas ja aivan hänen hännillään roikkui englanniksi laulanut Taina Rajala. Seniori -sarjan voittaja oli Rauno Korhonen. Kaikki palkittiin hienoin palkinnoin ja paljon onnea vielä kerran kaikille.
Kukka- ja hautauspalvelu Rosanna Ky lahjoitti upeat kukkalaitteet voittajille ja samettiset, tummanpunaiset ruusut finalisteille. Viihdekoukku Oy lahjoitti mitaleita kaikille, lisäksi oli 2 kuntosalikorttia Element Studiolta, pokaaleita ja Kino Kuvakukosta lahjakortteja. Niiralan kulma lainasi telttakatokset, muita sponsoreita olivat Viadia ja Sale (ruoka- ja kahvitarjoilua). Kiitos lisäksi Neulamäen Seurakunnalle avajaispuheesta. Kiitän kaikkia sponsoreita vielä kerran!
Suuret kiitokset myös Neulamäen asukasyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena Pohjolaiselle ja muille siellä toimineille henkilöille. Kiitos ihan kaikille, jotka olitte mukana tapahtumassa ja tuitte sitä. I love you all <3 Yksin näitä tapahtumia ei todellakaan tehdä vaan yhteistyössä ja kiitos kuuluu kaikille.
Toivon tästä tulevan tradition. Tapahtuman jälkeen monet kyselivät jo seuraavan tapahtuman ajankohtaa ja toiveissa oli jo ensi kevät. Kiva kuulla, että tällekin oli tilaus.
Nyt toivotan hyvää viikonloppua ja kiitos, kun luit blogini – olen tällä hetkellä sairaslomalla, mutta pystyin jo kirjoittamaan tämän, joten oloni kohentuu pikkuhiljaa. Levätä pitää vielä kuitenkin.
Love, tuija
Tapahtuman järjesti: Kuopion kaupunki ja asukasyhdistys
Ps. Olen valtakunnallisen karaokelaulukilpailun tuomaristossa la 15.9. Rauhalahdessa. Siellä nähdään!
Ps. Tällä hetkellä olen jo kahden uuden tapahtuman kimpussa, niistä tuonnempana. On mukavaa tehdä ihmisille jotain kivaa ja saada heidät hetkeksi irti arjesta ja huolistakin 🙂 Se on tämän kaiken suola.
Valokuvat: tj, Sepe ja Seppo Lentz
ME -hanuristi Anssi K Laitinen, Kuopio.
Aikuisten voittajat: keskellä Jarmo Eskelinen, vasemmalla Mervi Kaplas ja Taina Rajala oikealla & finalistit
Seniorit sarja. Vasemmalla voittaja Rauno Korhonen.
Lastensarja. Voittaja Miroel Ikonen 2. oikealta.
Tuomaristosta: Kuopiolaiset laulaja Niina Blomberg ja karaokeguru Seppo Lentz
OHMYGOSSIP – Joskus asioiden yksinkertaistaminen voi pelastaa koko päivän. Heräsin flunssaisena, joten minun oli vaikea lähestyä torkkupeiton alta alkavaa päivää, ajatellen siitä tulevan hieno – sellainen, joka on täynnä uusia mahdollisuuksia. Purnasin mielessäni tukkoisena päähäni jäänyttä lausetta ”Kaikki tulee tehdä niin yksinkertaisesti, kuin mahdollista, muttei yksinkertaisemmin.” , koska siten on todennut Albert Einstein – ja se on jäänyt jostakin dokumentista minun mieleeni.
Kaikenlainen luova työ on itsessään tasapainoinen kokonaisuus, jossa jokaisen elementin tulee tukea toistaan. Mikäli jokin yksityiskohta vie jatkuvasti huomion pois kokonaisuudesta – niin silloin ei ole vielä saavutettu tasapainoa jollainen tarvitaan onnistuneeseen lopputulokseen.
kuva Iina Koppinen | kaikki tarpeellinen on tarpeellista | 2018
On hyviä ja on huonoja päiviä. Minulla oli suuri työ saada itseni häivyttämään mielestäni pois kaikki häiritsevät ja huonot ajatusmallit. Tällaisia, tai tämänkaltaisia haasteita tulee varmasti jokaiselle välillä. Niin sanottu ammattimaisuus kirjoittamisessa, verrattuna päiväkirjamaiseen blogitekstiin vain on rajaltaan välillä niin hiuksen hieno, mielestäni. Kirjoittamisen tapoja kun on yhtä paljon kuin kirjoittajia. Joka tapauksessa hyvä kirjoitus on lopulta rakenteeltaan juuri yksinkertainen – sillä vaikka laatua painotetaan paljon jo pelkkänä sanana, niin kyse on kuitenkin kiinnostavuudesta ja sen mukanaan tuomasta oheistarjonnasta, eli informaatiosta. Yksinkertaisuuskin on laatua, vaikka se joskus puetaan kaunopuheisuuden monimuotoiseen verkkoon. Ei tarvitse lähteä selittämään ja avaamaan kaikkea – pitäisi muistaa luottaa siihen isoon kuvaan.
Tehdessäni paljon työtä lähinnä yksin – joskus pitkälläkin tähtäimellä, työstämiseen on jotenkin saatava motivaatio pysymään yllä. Sen ylläpitämiseen liittyy tietenkin kaikki elämän osa- alueet ja häiriötekijöiden karsiminen mahdollisimman minimiin. Minulle tärkeää on, että työympäristö on miellyttävä ja siisti. Ja ilonaiheiden pöydälle nostaminen tuo energiaa.
kuva Iina Koppinen | sisustus | taideposteri Anouk Studio | teos Hansaviertel Apartment House by Charlotte Taylor | 2018
kuva Iina Koppinen | kollaasikuva | ajanvietettä | 2018
kuva Iina Koppinen | kontrastit seinällä | uudet tapetit| 2018
Minuun on vaikuttanut aina niin paljon se, kuinka tunnen, jos asiat menevät väärin mielestäni, tai epäonnistun jossakin. On täytynyt alkaa viimeinkin ymmärtää, ettei kyse ole niinkään itse mahdollisesta tilanteesta, missä jokin meni vikaan vaan siitä, kuinka minä sisäistän sen. Tämän saatuani mieleeni, minä olen päättänyt kääntää ympäri elämäni haasteiden katsantokannan – nekin jotka olen jotenkin yliherkästi nähnyt esteinä, vaikka ne ovat asioita joista opiksi ottaminen on tärkeää ja kasvattavaa etenemisen kannalta. Jos voi muuttaa jotain itselle positiiviseksi niin miksipä ei tekisi niin. Jos ei voi muuttaa kaikkia asioita, tai vaikuttaa siihen, mitä elämässä ja ympärillä tapahtuu, niin voi ainakin muuttaa sitä, kuinka itse suhtautuu kaikkeen siihen.
Tällainen yksinkertaistaminen on joskus vaikeaa, mutta kun sen saavuttaa edes joissain osin niin huomaakin, että löytyy paljon aiheita saavuttaa tyyni, rauhallinen ja iloinen päivä, joka päivä. Ja sen myötä kykenee panikoimatta työstämään nekin osa- alueet omissa töissä, joissa on haasteita ja ehkä niitä koettuja esteitä – nekin kykenee tällöin tekemään tarvittavan hyvällä itseluottamuksella. Paras osio vaikkapa freelance- työssä onkin, että rakentuu oman työn ja ajankäytön vankempi osaaminen.
Oletteko te huomanneet, että kun toimii motivoituneena, niin sitä vähemmän loppujen lopuksi ne mahdolliset häiriötekijät tulevat edes häiritsemään?
Yksinkertaisuutta on myös olla rohkeasti oma itsensä. Konkreettisena esimerkkinä – kuvapalvelutililläni on sekalainen kollaasi omaa osaamistani käsitteleviä kuvia liitettynä yhteen arjen hetkien ja taidekuvien kanssa. Esille ei tule heti katsoessa selkeä yhtenäinen linja. Se näyttää minusta minut ihmisenä, sekä työni tekijänä – ei vain jompaa kumpaa. Se kuvastaa minua sellaisena kuin olen, ja sitä, mitä teen – mutta se kuvastaa myös sitä, miten minun motivaationi kehittyy, mistä ideat syntyvät, ja kuinka ne valjastuvat lopulta visuaalisiksi teoksiksi. Tiedostan, että yksi pääaihe olisi parasta pitää, ja rajata muutenkin esille tuodut jutut hyvin. Omien vahvuuksien ymmärtäminen ja korostaminen voi vaikuttaa vain positiivisesti. Sitä paitsi.. väittäisittekö, ettei huomio jonka somessa saatte, aiheuta hyvää mieltä?
kuva Iina Koppinen | omakuva | 2018
kuva Iina Koppinen | espresso ja tee ystävättären kanssa | 2018
Tämä nyt etenkin siksi, että digitalisoitumisen monimutkaistama maailma saattaa monimutkaistaa liian usein myös ajatuksenjuoksun. Sen ei pitäisi antaa sokaista itseään. En halua pirstaloitua missään, mitä teen. Riman yli on päästävä – joka kerta. Onhan meillä jokaisella näkemys itsestämme? Ja toisilla meistä? Kyllä. Siksi pitää yksinkertaisesti olla vahvuutta nähdä, mihin suuntaan haluaa mennä, tekemättä sitä kuitenkaan liian ryppyotsaisesti. Kulttuuri on se, mikä on saatava muuttumaan – tai ne oikeasti hyvätkään suunnitelmat eivät koskaan toteudu merkityksellisinä.
Olin ennen niin sanottu pöytälaatikkokirjoittaja. Nyt olen pyrkinyt rohkaisemaan niitä muutamia jotka tunnen, jotka yhä ovat sellaisia, toimimaan – näyttämään itsensä maailmalle. Emme elä norsunluutorneissa, joten tarinat ja kuvat kiehtovat – ja ne ovat helposti saavutettavissa.
kuva ja teos Iina Koppinen | Y niin kuin yksinkertaista| 2018
Eniten ja kaikista yksinkertaisimmin kyse on siitä, mitä jonkun toisen tarina antaa minulle, tai sinulle.
OHMYGOSSIP – Uskallanko katsoa uusiin suuntiin – nimenomaan sellaisiinkin suuntiin, joita ei niinkään mielletä nykyaikaisessa blogien, tai kuvauksen maailmassa suositeltaviksi? Visuaalinen taide syntyy luovuudesta, mutta sen synonyymi se ei ole. Rohkeus sinänsähän on myös pieniä asioita. Uskon, että valokuvaus on ollut pitkälti nousujohteessa juurikin blogien ja kuvanjakopalveluiden takia. Sen takia myös blogien muoto on muuttunut runsain mitoin – sekä niiden lukutapa. Nykyisin ei niinkään enää tule itsekään luettua ehkä bloggaajan muutamaa pitkää tekstiä viikossa, vaan selailen kuvia, ihastelen niiden intensiivisyyttä, estetiikkaa. Etenkin, koska seuraan paria muotiblogia ja sisustusaiheisia feedeja myös.
Minä aloin bloggaamaan visuaalisen taiteen takia. Kuvat ovat oivallinen lisä blogiin, ne auttavat hahmottamaan kaiken niin eri tavalla! Ja niiden antama sisältö vaikuttaa paljon. Valokuvaaminenhan on pitkälti kokemuksen kautta opittua käytännön taitoa, mutta visuaalisella silmälläkin pääsee jo melkoisen pitkälle. Minun tulee kuvattua päivittäin kaikenlaista ja valitut kuvat ovat aina suuri osa kirjoitukseni sisältöä. Kuvavalinnat tuovat fiiliksen. Lisäävät mielenkiintoa. Haluan uskaltaa kokeilla, vaikka joku ajattelisi täysin puhtaan kuvan puutteen jopa amatöörimokaksi – tai kuvat eivät olisikaan leveydeltään samoja kuin itse teksti blogissa.
Jos lukijoita on monta sataa tuhatta, on aivan sama tekeekö sellaista, mitä ei suositella, vai ei – lukijat rakastavat niitä silti. Sitä ennen suositetaan kuitenkin pysymään turvallisella alueella – jotta lukijakunta kasvaisi. Minä vain en jaksa odottaa – minä näytän kuvia, joita olen kuvannut, editoinut, ja siten haluan kertoa, että tällä viikolla minä tein tällaisia sommitelmia. Osa niistä on myös vanhempia, Italiassa otettuja.
Olen halunnut tutkia valokuvan kautta sen sisältämää visuaalista identiteettiäni. Ja ennen kaikkea olen halunnut löytää itselleni sopivan tavan tuottaa sisältöä – tehdä omaa tunnistettavaa tyyliä, mutta monimuotoisesti. Käyn kyllä jokaisen kuvan kanssa läpi oman pään sisäisen keskustelun, mietintäprosessin – mikä tässä minua kiinnostaa, kuinka olen sen editoinut, ja olisiko se sittenkin parempi jotenkin toisin. Tämän postauksen kuvissa olen kokeillut myös rajauksia, joissa ei näy ilmettä, kasvoja – ja ajattelinkin kysyä teiltä, että ovatko ne mahdollisesti puhuttelevempia, kuin ne joissa ilme näkyy?
Mikä on sitten minun mukavuusalueeni? Mitä isompia kuvat ovat, ja tarkempia, sen parempi. Harvoin otan kuvia ilman jalustaa, ja käytän viiden tai kymmenen sekunnin viivettä, että saan kädet pois kamerasta ja kamera pysyy paikoillaan. Kuvien muokkauksesta sanotaan usein nykyään, että niitä ei juurikaan pitäisi – ei ainakaan liikaa editoida, sillä silloin ne eivät yleensä kiinnosta. Ja tuo on kyllä ihan fakta. Kuvat siis kannattaa muokata siten ettei niistä näy että niitä on muokattu. Valoisuus, selkeys ja kultainen leikkaus, ne ovat tärkeitä ohjenuoria – ja tietenkin yhtenäisyys. Tämän nykyisen trendin vastaisesti otan kuitenkin myös paljon puhelinkuvia julkaisuun. Haluan säilyttää sellaisen rennon otteen, mutta sillä en tarkoita huonoa laatua. Arkirealismi sekoittuu kuvissani usein helposti johonkin taiteellislähtökohtaiseen jujuun.
Visio kuvista minulla on aina, mutta se toinen puoli, tärkeä osuus on katsojasta kiinni.
kuva Iina Koppinen | 2018
kuva Iina Koppinen | Ohmygossip | omakuva | 2018
En ryhtynyt näihin omakuviini virittelemään heijastimia, vaan kokeilin erilaisia valoja, siirrellen pelkkiä kirkkaita studiotyyppisiä valaisimia. En pidä epätäydellisyydestä enkä säröistä, heilahduksista, epätarkkuudesta kuvissa – en ole koskaan pitänyt. Sisätiloissa otetun muotokuvan onnistumisen ratkaisee suurimmilta osin juuri valaistus, sillä salaman valo on liian voimakas ja saattaa luoda rumia varjoja. Minulle kuvakansioihin ja kuviin palaaminen on myös aina sellaista, että ne tuovat kyseiset hetket takaisin eikä kuvaaminen myöskään vähennä läsnäoloa sen ottamistilanteessa, silloin kun jokin asia oikeasti tapahtuu. Mutta tuo mukavuusalue, siltä väistyminen – uuden kokeminen, kokeileminen, ja tiedon hankkiminen voi olla ponnistelua ja vaivannäköä vaativaa, mutta uteliaisuus uusia asioita kohtaan – uudet maisemat, toimintamallit, ja jopa ihmissuhteet ovat sitä luovuuden polttoainetta.
kuva Iina Koppinen | katukuva Todi | Italia | 2018
kuva Iina Koppinen | yksityiskohta | katukuva Todi | Italia | 2018
kuva Iina Koppinen | katukuva Todi | Italia | 2018
Pidän kyllä etenkin kuvista, joissa tapahtuu jotain, etenkin kun kyse on luonnon, tai ihmisten kuvaamisesta – mutta kaupungit ja arkkitehtuurikuvaamiset ovat erilaista. Sitä pidän myös tärkeänä, että niillä on oma tarinansa, joka vastaa parhaimmillaan kouralliseen kysymyksiä, tai jättää niitä. Itsekin tiedän, että lukijana ja katsojana ei niin kiinnosta, jos postauksessa on hajanaisia kuvia eritavoin käsiteltyinä. Mutta tiedättekö – minun pitää voittaa pelkoni kuvan suhteen. Haen kauneutta, yksittäisiä hetkiä tässä postauksessa esille, osasta jotain tarinaa, siitä minä nyt lähdin liikkeelle.
Tiedän, että lupasin myös lisätä sisustuksen puolelta kuvia, mutta en ole niihin vielä niin tyytyväinen, että voisin laittaa tähän postaukseen mukaan.
kuva Iina Koppinen | aamukaffet | 2018
Tänään aamu aukeni utuisena ja minä join kahvia katsellen hiljaisuuteen. Ympäristö oli niin toisennäköinen, sellainen mikä haihtuu pois, kun aurinko astuu esiin. Olen opetellut, ettei elämää voi elää jatkuvasti rajoittamalla itseltään jotain pois, vaikka vain siksi, että pelkäisi paljastuvansa siitä, ettei sopisi siihen muottiin, mihin kuvittelee kaikkien muiden suurinpiirtein sopivan. Meitä on niin monenlaisia. Ja jokaisesta tunteesta voi oppia jotain itsestä.
OHMYGOSSIP – Aikaisen aamun viileä tuuli muistutti syksyn läheisyydestä, vaikka puiden takana aurinko yrittikin tavoitella minua ollessani pienellä kävelyllä. Siinä kävellessäni ajattelin tapetteja ja tapettikuoseja. Pitäisi tapetoida muutama osa työstudion seinää uudestaan, jotta siellä olisi mielekkäämpi työskennellä. Tuo aiempi tapetti, joka peittää osaa seinästä, on ollut siellä jo aivan liian kauan – vuosia. Sen koukeroiset suuret mustavalkoiset kuviot tuovat minulle jostain syystä mieleen kellon! Seinien uusiminen tuo aina ihan oman vibansa, ja minä haluan, että työtilassani on viihtyisää – siksi koska olen siellä niin paljon.
Olen hankkinut kotini hieman uutta taidetta, ja myös kiinnostavan yhden suuren taideposterin Anouk Studion tämän vuoden SPRING 18 – kokoelmasta. Se sopi oikein hyvin olohuoneeseen, ja sen hieman pastelliin vivahtava värimaailma toi valoisuutta, siirrettyäni paikalla aimmin sijainneen grafiikkatriptyykin varastooni odottamaan uutta sijoituspaikkaa. Laitan siitä, ja sisustuksesta kuvaa myös seuraavaan postaukseen. Nythän on vallalla tämä tiheämpi – juuri kollaasityyppinen sijoittelu sisustuksellisesti myös taideteosten suhteen. Aion toteuttaa minun syyskuussa Keuruun pääkirjastossa ensinäytöksensä saavan ”Matkoilta” – näyttelyn ripustuksen samoin. Se on minulle poikkeuksellista ja uuttakin yksityisnäytelyssä, sillä yleensä olen suosinut väljempää ripustamista.
kuva Iina Koppinen | Anouk Studio | SPRING 18 collection | teos Hansaviertel Apartment House by Charlotte Taylor
Teokset tulevat pääseinän sijaan olemaan sermeillä, koska näin saan runsain mitoin enemmän vapautta laittaa teoskokonaisuuksia haluamallani tavalla! Pääseinälle siimoin korkealta yläreunan ripustusrimaan kuvaprinttien, kehystettyjen sanojen, luonnosten ja pienten maalausten sijoittelu olisi ollut mielestäni liiaksi nuoralla tanssimisen kaltaista! Niihin ei olisi saanut laittaa mahdollisen liikkumisen estämiseksi esim. kaksipuoleista teippiä, joten.. tämä sermeille ripustaminen on kaikin puolin paras idea, koska niissä voi käyttää haluamiaan ripustuskorkeuksia ja tiheyksiä.
kuva Iina Koppinen | taidekuva 2018 | blogia varten | Blog’n’roll | 2018
kuva Iina Koppinen | taidekuva 2018 | blogia varten | Blog’n’roll – omakuva | 2018
Ylipäätään – kun hankkii kotiin taidetta, tärkeintähän on luonnollisesti sisustajan omat esteettiset mieltymykset. Taideteos on vain yksi niistä esteettisistä esineistä toisten sisustusjuttujen ja esineiden joukossa.. ainakin useimmiten. Visuaalisen alan tekijänä tämä ei ehkä kuulosta kovin mairittelevalta, mutta se on lopulta kuitenkin melkolailla todellisuutta. Hankin itsekin teoksia, elävöittämään, lisäämään kodikkuutta ja mielekkyyttä ympäristööni. Hankin sellaista taidetta, mikä minua kiinnostaa ja innostaa. Silti ymmärrän, että joku ihminen voi valita teoksen verhojen mukaan suurin piirtein näyttelystä kotiin, mutta on sillä silti kuitenkin aina merkityksensä – ei pelkkä värimaailma, vaan myös sisällön mielekkyys ostajalle. Tärkeintä olisi siis valita teos josta saa jotain henkilökohtaisesti irti. Silloin ne yleensä sopivat sisutukseen myös, helposti. Teokset voivat toimia tilanjakajina myös. Eikä naulan, tai ripustuskoukun lyömistä seinään tarvitsisi niin kovasti varoa. Ja kannattaa huomioida myös veistokset teoksina, joiden katseenvangitsevuus yhdistettynä tilaan ja sen jakautumiseen, saattaa tuoda neliöiltään pienempäänkin kotiin just sen tarvitun jutun ja jujun! Minä olen itse nyt etsimässä sellaista luultavasti kapeaa puuveistosta. Puuta sen takia, että se on kevyt materiaali. Pitkulainen, kapea malli sopisi lattialle tai vaihtoehtoisesti jollekin matalalla sijaitsevalle tasolle.
On realistista, että mikäli haluaa myydä teoksiaan, kuten minä haluan – on kyettävä hyväksymään, että jollekin teos voi olla yksinkertaisesti sisustuksen kokonaisuuden lisääminen, palveleminen. Uskon, että, mikäli myyn teoksen koristamaan jonkun ostajan olohuonetta, tai työpaikkaa, niin jonain päivänä nämä myydytkin teokset saattavat olla osana jotakin laadukasta kokoelmaa, esillä nykytaiteen näyttelyssä! Ja onneksi sellaisia tilanteita on jo ollutkin. Olen myös lainannut omia teoksiani kokoelmanäyttelyihin.
kuva Iina Koppinen | Galleria- kassini | 2018
kuva Iina Koppinen | taidekuva 2018 | blogia varten | Käsi ja sivellin | 2018
kuva Iina Koppinen | Otsikossa sanotaan | Uskalla sisustaa taiteella| 2018
Tuosta tullaankin siihen, mistä puhuin myös edellisessä haastattelussani – jos ihmiset eivät tunnista kuvataiteilijaa, se on todella nimenomaan juuri sitä huonoa mainosta. Minun mielestäni kuvantekijän saama julkisuus lisää sen todennäköisyyttä, että teosten arvo säilyy. Joten sanotaanko niin, että julkisuus yhdistettynä kyvykkääseen visuaalisen taiteen tekijään on myös ostajalle paras tae siitä, että ostaessaan hän tekee kaiken muun lisäksi hyvän sijoituksen!
Arvonsa myös taloudellisesti ajateltuna säilyttävät sellaiset teokset, jotka ilmentävät parhaiten kuvataiteilijan tyyliä eri sarjoista, ja eri aikakausilta. Vaikka on mainittava, että silloin kun hankkii teoksen kotiinsa, tai työpaikalle – ei sitä silloin useinkaan tule ajatelleeksi sitä, kuinka näkyvällä sijalla sen tekijä on vaikkapa mediassa tai teoksen mahdollista arvonnousua. Teoksen pitää tuntua oikealta, ja tietenkin sen pitäisi olla kulloinkin kyseisen kuvataiteilijan tuotannon parhaimmistoa, siis etenkin ostajan mielestä myös. Jokainen kuvataiteilija pyrkii kuitenkin tuomaan itsestään esille juuri sitä, jokaiseen näyttelyynsä. Aina, kun teos on jossain esillä – se on sitä uusinta uutta, aina uudestaan – vaikka olisikin todellisuudessa muutamia vuosia vanhemmasta sarjasta.
kuva Iina Koppinen | 2018 | omakuva
Vieläköhän tuosta tarkenisi mennä uimaan, vaikka tuuli on pyörittänyt vettä jo viileämmäksi..
