Reklaam

JULKKISBLOGIT

Iina Koppinen: Taiteesta kirjoittaminen ja kommunikaation ainutlaatuisuus

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP –  Istun ikkunapaikalla katsoen kaunista vanhaa vaahterapuuta.  Vanhaa, kuin taivas.  Kukaan ei edes tarkalleen tiedä, milloin se on siihen istutettu.  Mutta se on sama vaahtera paikoillaan, kuin oli lapsuudessani jo.  Saman kokoisena ihan minun lapsuudestani lähtien jo ollut – olen katsonut sitä jokaisena vuodenaikana elämässäni.  Talvella siinä riippuva pieni punainen ruokintapaikka, pieni mökki, tarjoaa tilaisuuden seurata talven lintuja – korppejakin… ja paljoa määrää erilaisia pieniä lintuja, jotka talvehtivat täällä, uhmaavat pakkasia.    

Aamun viileys alkaa väistyä jo, ja aurinko leikkii vaahteran lehvästössä valon ja varjon loputonta leikkiä.  Tämä kaikki tässä on tyyntä ja hyvää.

Olen tässä ajatellut sisällön tuottamista blogiin. Siten, että ei se sisältöjen tuotettu määrä tosiaankaan missään teksteissä ole oikotie onneen.  Vaikka kirjoittaisi joka päivä jotakin julki aktiivisesti, mutta sisältö ei keräisi lukijoita – ei vakituisia eikä lopulta edes hajanaisia – on sama kuin kirjoittaja kuvittelisi, että jano lähtee lopullisesti, ottamalla yhden lasin vettä.  Minä kirjoitan siksi, että kuten monissa muissakin taiteen lajeissa, niin myös taiteesta kirjoittaessa, haluan luoda yhteyden tekijän ja kokijan välille. Sen sellaisen sillan, jolla ajatukset kulkevat.

kuva: Iina Koppinen, omakuva

Isäni on nuoruudestani lähtien ollut hyvin suorasukainen kommentoija liittyen kaikkeen, mitä olen tehnyt.  Minähän halusin teini- ikäisenä ollessani ryhtyä runoilijaksi, tai kirjailijaksi.. Ja sitten, alkaessani tehdä kuvallista ilmaisua, hän antoi minulle, ja antaa yhäkin, noita kullanarvoisia kommenttejaan kiertelemättä.  Kommunikaatiossamme hän toimii katsojana, eli kokijana, kriitikkona ja joskus hän heittää minulle puolivalmiiseen teokseen jonkin jujun, mikä ei sinällään ole ehkä valmiiksi määritelty, mutta se havahduttaa minut tekijänä tuottamaan idean loppuun.

luonnoskuvat:  Iina Koppinen

Tässä on luonnoksia.  Kahvikuppi on uudempi luonnoslehtiökuvaus.  Ja sitten on vanha omakuvaluonnos, joka on isäni työhuoneen seinällä.  Jotenkin muistan, että tämän saman pöydän ääressä, kuin nyt istun – minä toistakymmentä vuotta sitten katsoin peiliin, ja tein tuon nopean luonnoksen kasvoistani.  Hän otti sen jossain vaiheessa itselleen, ja laittoi seinälleen.

 

luonnoskuva: Iina Koppinen – ”Kenkä iltapäivään” //  ”Shoe for evening”

Taide ilman kokijaa ei ole mitään.  Tulkintaprosessi on jokaisen yksilöllisen katsojan näkökulma, luova tulos siitä, mitä hän näkee.  Jokainen teos on jokaiselle kokijalleen erilainen.  Samoin se on luultavasti täysin erilainen minulle, joka olen sen tehnyt.  Mutta pidän olla läsnä näyttelyissäni, juuri voidakseni vahvistaa tätä taiteen tulkintaa.. tarjota siitä kiinnostuneille toteutukseen liittyvää informaatiota, tekniikkatietoutta, tarinoita – tai ihan mielenkiinnosta kuunnella, kuinka kukin näkee minun työni!  Eräs tuttuni huudahtikin kerran aivan yllättäen nähtyään silloisen näyttelyni ”Mitä sinulle on oikein tapahtunut!”  Kyseessä oli oikeastikin teokset joissa oli tarkoituksellisesti teollista kliinisyyttä.. paljon kurinalaisia linjoja ja voimakkaita värien vastakkainasetteluja.  Todellakin kävin silloin läpi hyvin raskasta vaihetta, läheisen menettämisen pelkoja ja loputtomuuden pelkoa.

En kuitenkaan koskaan ole koskaan tehnyt töitäni huokuen henkilökohtaisia negaatioita, tai tuskaa.  Se on sellainen taiteenlajeihin liitetty vanha myytti varmaan.  Minä teen töitä keskittyen ja haluan olla silloin hyvin tasapainoinen, ja keskittyminen työhön lisää sen tunteen harmoniaa.

Mielestäni on vähän ehkä väärä lähtökohta ajatella, että taide – kuvallinen, kirjoittava, musiikki.. että se parhaimmillaan syntyisi jonkun yksilön kärsimyksestä!  Kärsimyshän on kaikkea muuta, kuin edellytys saada jotain tehtyä, toteutettua!  Onhan tuo nyt sanomattakin selvää – ainakin minusta, että usein ihmiset pakenevat omia henkilökohtaisia tuskiaan joihinkin aivan muihin asioihin, kuin ensimmäisenä konkreettiseen työn tekemiseen.  Työ, ja sen tekeminen antavat ihmiselle syyn elää, mitä tuskaisuus ja ongelmallisuus taas ei tee.  Kärsimyshän saa mielestäni ennemmin haluamaan paeta elämää ja todellisuutta.

teoskuvat: Iina Koppinen, kalligrafia, ”Itku” // calligraphy pens ”Crying”,  akvarelli ”Pala banaania”  // ”A piece of banana”

Olen jonkin verran tutustunut toki esimerkiksi kuvataideterapeuttien kertomuksiin katsomalla youtube – pätkiä, mutta olen varma, että sitä ei hädän hetkellä ja avun antamisen muotona kannata tarjota kenellekään ihmiselle joka tekee kuvallista ilmaisua vaikka työkseen.  Ja vaikka olenkin kiinnostunut psyykestä ja psykologiasta noin ylipäätään – luen vapaa- ajallani paljon sellaista materiaalia – niin minusta ei ainakaan tulisi minkäänsortin kuvataideterapeuttia!  Olen siitä varma.. alkaisin luultavasti vahingossakin ohjaamaan, ja neuvomaan.. olemaan kuin jokin opettaja.  Olisin varmaan sellainen malttamaton, häiritsevä kommentoija pahimmillaan.

kuva ja teoskuva:  Iina Koppinen

Taiteiden tulkinta ei vaadi sinänsä erityistä ikää, tai koulutusta.  Jokainen pystyy antamaan vähintään sen oman arvionsa, pitääkö, vai eikö pidä.  Mutta kun teoksesta löytää jotakin, mikä herättää ajatuksen, on tullut taiteen koskettamaksi.  Yllä olevan teoksen myin näyttelystä henkilölle, joka todella etsi jotakin hyvin uutta, modernia pintaa kotiinsa.  Hän laittoi myöhemmin minulle viestin, että nauttii siitä – että se oli tärkeä löytö.  Tottakai tuollainen palaute lämmittää!

Olen tässä puolittain onnessani ja puolittain hermostunut kaikesta, kun saatuani sen kutsun näyttelyyn Jyväskylässä sijaitsevaan galleriaan, niin tuossapa tulee kuitenkin aina todettua, millainen operaatio se ripustus on!  Olin ajatellut vain pitää myöhemmin syksyllä yhden yksityisnäyttelyn ja osallistua muutamiin tuomaroituihin näyttelyihin.  Joten tämä oli yllätys. Positiivinen sellainen!  Olisihan se hölmöä olla ottamatta vastaan tilaisuuksia, jotka vievät eteenpäin!

Nyt pitää vain päivittää biografia, tehdä valmiiksi lehdistölle esite omasta työstä, ja laittaa ajoissa valmiiksi työt, joita minulta toivotaan.  Jokaisella visuaalisen taiteen tekijällä on paljon lautasellaan, kun ajatellaan, kuinka saada oma työ – mutta siis myös itsensä sen tekijänä, markkinoitua siten.. mikä se jokaisella onkaan, omanlaisensa.. persoonallinen versio menestyksestä?

alkuperäisluonnos: Iina Koppinen ”Kenkä iltapäivään”  //  original sketch ”Shoe for evening”

Parhain tapa antaa ja kirjoittaa taidekritiikkiä, tai arvosteluja, on ehdottomasti mielestäni se kriitikon ja tekijän välinen keskustelu.  Siitä vuoropuhelusta syntyvä kommunikaatio.  Mutta voinko minä kirjoittaa asioita tällä tavoin, blogiin – siten että ne kestäisivät aikaa?  Että vaikka ne ovat hetken kuvajaisia – niin olen miettinyt sitä.. mikä saa sanat kestämään aikaa? Onko se mahdollista edes?

kuva: Iina Koppinen, ”Vaahtera” // ”Maple”

Tuossa yllä kuva ikkunasta ulos, kohti vanhaa vaahteraa ja puutarhaa.

Nauttikaa auringosta, te ihanat.. Palataan!

 

xoxo

Iina

 

 

 

 

Iina Koppinen: Sanoja kuvitellen – ja vinkkejä teosten ripustamiseksi kotiin

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Oh, miten kauniisti toukokuu onkaan hellinyt lämpimillä aurinkoisilla ilmoillaan! Tämän paahteisen viikonlopun paras juoma onkin mielestäni ollut kylmä appelsiinimehu sekoitettuna veteen.  Itse asiassa niin kylmä, että siinä on jäähileitä.  Olen oleskellut laiskana auringossa.  Siksikin, että sisäisen avaruuden, omien ajatuksien kuuleminen on tärkeää.   Se ei tarkoita, että olisin ulkopuolinen tästä maailmasta, tai vallitsevasta todellisuudesta, vaan eniten se tarkoittaa, että voidakseni hyvin, tarvitsen yksityisiä hetkiä, ollakseni taas ihminen joka jaksaa antaa itsestään myös muille, ympäröiville ihmisille, asioille, läheisille.

Ellei olisi aikaa itselle, niin kuinka voisi olla jaksava toisille?  Ja ylipäätään se, että saan tehdä työtäni, mitä rakastan – silloin pystyn antamaan iloa.

Mutta tosiaan, säiden puolesta – vielä toissa perjantaina olin verhoutunut pontsoon ja pitkiin farkkuihin.  Nyt ei mitään tarvetta niin tuhdille pukeutumiselle.  Olisi aika taas järjestää vaatekaapit siten, että kevyemmät kesävaatteet ovat helpommin saatuvilla, ja laittaa ne viileämpien aikojen vaatteet taemmaksi.

Mutta.. tämä minun taipumukseni miettiä ja analysoida paljon, on kyllä joskus myös siitä huono, että pääni surratessa täysillä, aiheutan itselleni harhauttavia esteitä, esimerkiksi mitä kirjoittamiseeni tulee.  Ajatus, että jokaisen sanan pitäisi olla loppuunsa hiottu ja valmis.

Mutta luotan kuitenkin siihen, että te ette hylkää minua ainakaan sen takia, että kirjoitukseni hiukan myöhästyy.. Luultavasti olisi varsin eri asia, jos olisin viime tingassa pakottanut ja puristanut itseni ulkoistamaan jotain, mikä ei ole tarpeeksi siten hyvin koostunut kirjoitus, eikö vain?

Siispä sanoja kuvitellen minä otin kirjoittamiseen jatkoaikaa, ja kävinkin ostamassa uudet kalligrafiakynät eripaksuisine vaihtokärkineen.  Niiden kärkivalikoima takaa hienomuotoisen piirron jäljen, vaikka äkkiseltään ne ovatkin niin erilaiset, kuin perinteiset normaalit piirtotussit.  Mutta sopivat tuon niin erilaisen jälkensä ansiosta piirtämiseen siis erinomaisesti.  Tein itse asiassa luontolehdestä nappaamastani kuvasta mallin ottamalla sellaisesta talven jäljiltä väsyneestä, hajanaisesta ruovikosta piirroksen, kokeilumielessä.

kuvat ja teoskuva: Iina Koppinen (teos: Talven jäljiltä väsyneitä korsia rantavedessä, kalligrafia ja muste, 2018)

On niin kiva saada kokeilla erilaisia tekniikoita välillä. Se antaa havainnointiin, koordinaatioon ja toteutukseen uutta otetta..hahmottamista ja ulottuvuutta.

Tuli tuossa mieleeni sellainenkin huomio, että tosiaan käytän joskus kirjoittaessani näitä samankaltaisia teemoja, kuin vaikkapa syventääkseni jonkin aiemman blogikirjoitukseni sisältöä.  Mutta joskus tuntuu, että pitää lisätä jokin osuus, mikä on jäänyt aiemmin sillä tavalla ilmaisematta.

luonnoskuva, työn alla: Iina Koppinen

Ajattelin tuossa kylvyssä päivän jäljiltä puhdistautuessani huvittuneena sitä, kun olen pitäessäni yksityisnäyttelyitä, joutunut pyytämään ripustusapua useinkin ystäviltäni, ja heidän mielestään se on  kokemuksena ollut jokseenkin hikistä ja hieman epäkiitollista toimintaa!  Vaikka minä päätän, mikä ripustetaan minnekin, ja toimin ripustamassa itsekin.. mutta silti.  Olen ollut vahingossa varmaan joskus sellainen vähän turhan päällepäsmäri.  Ja vaikka näyttelyripustuksessa ottaisi kuinka tiedossa olevat puitteet huomioon etukäteen, niin yllätyksiäkin on tullut, jolloin tekniikka on jouduttu kokonaan vaihtamaan.

Ja juontui siitä mieleen myös, että olen joskus käynyt ihan asiakkaan kotona pyynnöstä, antamassa mielipiteeni, että mihin ostettu teos tulisi ripustaa, kaiken sisustuksen ynnä muun suhteen. Eihän ripustaminen sinällään kuulosta hirveän vaikealta, koska taidesisustamisessa turha arkuus kannattaa unohtaa.  Mutta on se minullekin jonkun toisen kotona ollut todellakin vähän – sanotaanko, että jännittävä momentti, sanoa se mielipide kaiken mallailun jälkeen, että mikä kohta olisi juuri se oikea ripustukselle.  Etenkin varmaan niiden seiniin tulevien jälkien takia!

Ihan helpoimmat vinkit sellaiselle aremmalle taidesisustajalle ripustukseen ovat, että se teos ripustettaisiin myös kotona hyvin silmän korkeudelle, että linjaus olisi siisti.. ja mikäli teoksia on muitakin samalla seinällä, niin niiden keskipisteen tulisi olla samalla korkeudella.  Tuo on luultavimmin paras ja harmonisin ripustusvinkki ajatellen erikokoisten teosten ripustamista.

Eikä isolle seinälle, joka muutoin on tyhjä, kannata laittaa kovin pientä taideteosta yksikseen.  Se ei yksinkertaisesti oikein toimi.  Itse ainakin tykkään ripustaa omaan kotiin myös kokonaisuuksia.  Niitä pieniä teoksia, grafiikkaa, digitaidetta, printtejä voi vapaasti yhdistellä olemaan ikään kuin kollaasikokonaisuuksia seinällä kehyksineen vaikkapa.  Ja jos on tilanne, että teokset tulevat päällekkäin seinälle, niin rohkaisen kokeilemaan, miltä isompi teos näyttää ylempänä, jos kyse erikokoisista töistä.

Seinämateriaali pitää ottaa ripustaessa huomioon.  Betoni-, tai tiiliseinätyyppi, sekä myös murenemisen takia kipsilevyseinä, vaatii poraamista yleensä aina, jotta teokset eivät tipu seiniltä itsekseen.  Ja niihin pitävät kiinnitykset tulevat ruuveilla helpoiten.  Puuseinään olen itse käyttänyt sekä taulukoukkuja, että pieniä nauloja.

Ai niin, kiitän todella paljon kommenteista koskien sitä minun epäonnistunutta työtäni, josta kirjoitin, ja julkaisin kuvan edellisessä postauksessa!  Se ei enää vaikutakaan niin epäonnistuneelta.  Haha!  Taidanpa sittenkin säästää tuon kyseisen piirroksen, ihan senkin takia, kuinka erilaisia mielipiteitä se herättää näköjään.

Ja siis muutoinkin kommentit ja kysymykset ovat aina tervetulleita!

teoskuva ja kuva: Iina Koppinen, (teos sarjasta ”Sarja Kuvia”, 2016, akryyli kankaalle) ja omakuva ”Ajatuksissaan”

Tuo kuva yllä tuli siis otettua toissa perjantaina, silloin tunsin vielä tarvetta pitkille farkuille.  No, on täällä yöt aika viileitä vielä.  Ainakin huomasin nyt nukuttuani ikkuna auki, että aamulla oli vilustunut olo, ja veto ikkunasta oli tehnyt hartiani kipeiksi.   Toivottavasti pääsen yli tästä tämän toukokuisen kesän alun loppumisen pelostani, kun Suomen kesä on aina niin arvaamaton.

Kaikkea hyvää tulevaan viikkoon, ihanat.  Palataan!

 

xx

Iina

Tuija Järvinen: Uskalla elää – olemme täällä vain kerran todistettavasti!

Tekijä
Tuija Järvinen
-

Aurinkoinen lauantain halitervehdys!

OHMYGOSSIP – Katsoin juuri radiotoimittaja Jenny Lehtisen small talk -tyyppisen Jenny + Brunssilla tv-ohjelman, jossa oli vieraana  kiinteistömoguli Kaisa Liski ja radiopersoona Kimmo Vehviläinen. Ohjelmassa keskusteltiin keski-ikäisyydestä ja kaikesta siihen liittyvästä; vanhenemisen pelosta, sairastumisesta, seksielämästä jne. 

Tämä ohjelman aihe kirvoitti minut tarttumaan tietokoneeni hiireen ja postaamaan blogin melko pitkän ajan jälkeen. Taukoa on ollut (nk. yksityisestä kirjoittelusta), mutta en ole tuntenut tarvetta kirjoittaa mistään erityisesti. Minun pitää saada aina se ”inspiraatio” – teen sitten mitä tahansa luovaa, lisäksi päiväni ovat jo muutenkin täynnä tekemistä. Lisää olisi tulossa mikäli minua innostaisi ja olisi vaan aikaa tuottaa eräs kauneusalan tapahtuma.

Itse blogin aiheeseen mennäkseni, olen törmännyt ihmeellisiin asioihin ja ennakkoluuloihin omalla kohdallani. Tyyliin; ei tuon ikäisenä ole sovelias olla uimapukumallina (tai ylipäätään, ulkomailla on jopa 70-80 -kymppisiä malleja), onpa joku kommentoinut sitäkin, kun olen ollut somessa valokuvassa farkut jalassa. Haloo!! Millä ihmeen vuosisadalla nämä ko. henkilöt elävät? Mistä lähtien ei keski-ikäinen ole saanut ”elää”? Pitäisi ilmeisesti laittaa huivi päähän ja pukeutua johonkin harmaaseen säkkiin? No, en sitten varmasti – ikinä.

Minusta tämän päivän naiset ovat niin iättömiä, että on todella vaikeaa arvioida heidän ikäänsä. Minusta on joskus mukavaa istua kaupungin terassilla, seurata ja katsella ihmisiä. Kyllä tämän ikäinenkin nainen ymmärtää myös mieskomeuden päälle, awink. Jenny Lehtistä tuntui hirvittävän ajatus vanhenemisestä tv-ohjelmassaan. Kylmä faktahan on se, että me kaikki vanhenemme ajallamme. Onneksi se tapahtuu hitaasti ajan kanssa eikä yhdessä yössä. Se helpottaa asiaan sopeutumista. Voimme yrittää hidastaa prosessia eri keinoin, mutta aikaa vastaan ei ole lääkettä. Tulemme häviämään sodan  satavarmasti.

Tärkeää on kuitenkin pitää itsestä hyvää huolta, jotta välttyisi ennenaikaiselta sairastumiselta, tosin tämäkään ei ole aina meidän käsissämme. Moni on kysynyt sitä, miten olen säilyttänyt nuorekkuuteni. No, siihen on todella yksinkertainen resepti: säilytä huumorintajusi ja elämän nälkäsi/ilosi! Itse olen ikuinen luonnonlapsi. Otan päivän kerrallaan niin kuin se tulee enkä juurikaan elä tulevassa liikaa. Turha on murehtia huomista, kun on tämäkin päivä elettävänä. Siksi mun ehdoton motto elämälle onkin: Carpe diem!

Tästä aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka, mutta kuninkaalliset häät kutsuvat!

Hyvää ja kaunista viikonloppua. Rakasta itseäsi, jotta voit rakastaa muita.

<3 tuija

Kukka Sinulle!

 

Iina Koppinen: Kuvina – onnistumisen iloja ja yksi eeppinen epäonnistuminen

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Luovuus on kuin leikkivä lapsi.  Se ei ole siten ajatellen mielestäni vain jokin tietynlaisen ihmisen luonteenpiirre – vaan kaikkialla tarvitaan luovuutta.  Kaikki ihmiset käyttävät luovia ominaisuuksia, erilaisissa töissä ja asioissa vain.  Siitä luovuudesta uskoakseni syntyy se tavoitteiden toteutumisen ja onnistumisen riemu myös.  

Virheellisiä, epäonnistuneita töitä.. vai muuten vain rumia töitä?  Niitä sellaisia tuntuisi itsestäni jotenkin niin ikävältä näyttää.  Se tuntuisi suurinpiirtein jonkinlaiselta itsensä ammatilliselta sabotoimiselta!  Tällaista työtä en ikinä ripustaisi esille näyttelyyn, enkä liittäisi minun portfolioon.. mutta ooops – päästän sen julki blogissani siltikin?  Eihän kukaan meistä halua näyttää julki itseään huonoimmillaan?

luonnos ja kuva: Iina Koppinen ”Kädet” // ”Hands”, ink on paper sketch

On olemassa suuret määrät luonnoksia, joita säästän siitä syystä, että pidän niistä.  Ja jos pidän niistä tarpeeksi paljon, jotta voin näyttää ne esille – niin silloin ne ovat läpäisseet minun oman henkilökohtaisen, tarkoituksellisen ja ehkä hieman perfektionistisen suhtautumiseni tekemiseeni.  Terve itsekritiikki on siis oikeastaan elinehto monellakin alalla, mutta etenkin visuaalisella työn saralla.  Jotkut antavat mieluiten ulkopuolisen kriitikon valita teokset ja keskittyvät vain siihen tuottamiseen, mutta minulla sellainen ei toimisi.

Kaikki haluavat kuitenkin ja lopulta, tehdä parhaansa.  Kerrankin kamppailin erään maalaussarjan jälkeen, uuden aloittamisen kanssa – se oli sellainen valtava epäonnistumisen, ja epätoivon tunne, kun tuntui ettei mikään luista.  Sain kuitenkin aikaan lopulta teoksen, joka oli aivan jotain muuta, kuin sitä edeltänyt sarja.  Olin siihen ihan tyytyväinen, mutta se oli niin erilainen, todella simppeli verrattuna aiempiin paljon enemmän valokuvamaiseen ja kolmiulotteiseen toteuttamiseen pohjautuvaan sarjaan.  Niin paljon erilainen, että hätkähdin, kun se tuomaroidussa näyttelyssä ripustettiin seinälle, ja sitten se vielä pääsi yksityiseen kokoelmaan!  Minulla oli eniten siis ollut hukassa sen toteutus käytännössä, ja siitä tullut epävarmuus kasvoi, ja ylsi päässäni luuloksi, etten minä voi enkä minä pysty.

Rumia luonnoksia en ollut ajatellut ollenkaan päivänvaloon, koskaan.  Vaikka ne ovat erehtyvyydessään inhimillisiä, eikä niitä ole kiillotettu tosiaankaan loppuun asti.  Päin vastoin.  Se, että lähdin tuota inhimillisyyttä ajattelemaan, se sai kai minut tosiaan ajattelemaan sitä jotenkin äärimmäisen epämukavaa, ja pelottavaa tunnetta, mikä itselle syntyy jo ajatuksesta paljastaa mielestäni epäonnistunut työ.

Mutta.. tässä on tuo viikon epäonnistunut tussipiirros.  Mitä mieltä te olette?

luonnos ja kuva:  Iina Koppinen – epäonnistunut luonnos // sketch failure

Monia asioita tulee helposti ajateltua negaation kautta.. jos negaationa pidetään sitä, että rajaan vastaukseni kysymykseen niihin puitteisiin, onko minun mahdollista esimerkiksi taloudellisesti toteuttaa kysytty asia.  Olen vain oppinut ajattelemaan siten, mutta toisaalta huomaan sen myös olevan se tosikko- osa persoonalisuudessani.  Jos minä voisin.. pitäisi oppia taas ajattelemaan mieluumminkin, että minä voin.  

Tuossa alapuolella on muuten kuva kokonaisuudessaan siitä maalauksesta, josta mainitsen kirjoittaessani, kuinka vaikealta, epätoivoiselta sen toteutus tuntui aluksi.

teos ja teoskuva:  Iina Koppinen ”Tasapainossa? vol.2”, akryyli kankaalle, 2015

Ja jos ajatellaan, että pelkästään aistimme ottavat vastaan jo yhden päivän aikana valtavan määrän informaatiota.  Osa siitä jää sellaiseksi, mitä ei varsinaisesti tietystikään edes haivainnoi tapahtumahetkellä – kaoottiseksi säläksi, josta olen ajatellut osan unista syntyvän, kun alitajuntamme käsittelee tunteitamme ja kaikkea meissä olevaa tietoutta.. informaatiota yhdistellen ja muovaten niitä mitä erikoisimmiksi näyiksi ja unimaailmoiksi.  (Minä ainakin, enkä usko olevani ainut, olen nähnyt unissa sellaisia asioita, joita olen sitten myöhemmin googlannut ihan oikeastikin, koska en ole tiennyt tietäväni sellaista, mitä nukkuessa olen jossakin aamulla muistamassani unessa ”tiennyt” – koskien etenkin joitain sanoja etenkin tms. )

Niin siten ajattelen, että tuo luovuuskin on jokaisen ihmisen ulottuvilla ja jokainen toteuttaa sitä omassa elämässään ja työssään, ja omalla näkemyksellään.. eivät ne ole vain pelkästään jotain kauniita, tai hienoja sanoja.. tai jotenkin vaikeasti tavoitettavia.. luovuus on itsensä oivaltamista.   Ja luovuus, ideat, mielikuvitus..  kun on halu, niin silloin on tärkeää opetella antamaan niille väylä ja itselle parhaiten soveltuva keino, jolla ne voi kukin toteuttaa.  Loppujen lopuksihan luovuudessa on kyse uuden näkökulman löytämisestä tuttuihin asioihin.

luonnoskuva: Iina Koppinen ”Mielikuvituskala” 

Niinhän se Andy Warhol sanoi:

”Rahan tekeminen on taidetta ja

työnteko on taidetta ja hyvä

bisnes on

parasta taidetta.”

 

xx

Iina

 

 

 

 

 

 

Iina Koppinen: Kysymyksiä ja joitakin vastauksia – lisänä kuvia uudesta piirrossarjasta

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Tuttava, jota en ollut nähnyt aikoihin, huikkasi minulle eilen mennessään lastensa kanssa sirkusta katsomaan ”Oletko sinä ajatellut liittyä sirkukseen?” Nauroin, ja vastasin vitsillä takaisin ”Ehkä.  Huomenna.” Nykyisin joskus tuntuu, että sirkus itsessään on enemmän looginen ja vähämmän hassu, tai erikoinen, kuin sitä ympäröivä maailma, jossa elämme, hän jatkoi.

Ja eilen – kun oli niin lämmintä viimeinkin, ja hiljaista, sitten myöhemmin illalla.. mutta auringon vielä ollessa taivaalla, minä kuuntelin lintujen laulua puissa, ja tunsin sellaista suurta rauhaa mielessäni ja sydämessäni. Se on ehkä harvinaista nykyään, mutta uskon, että jokainen meistä haluaa joskus pysähtyä hetkeksi. Minä ainakin tarvitsen sellaisia taukoja kaikesta, ihmisvilinästä – haluan olla lähellä luontoa, voida sulkea silmät, ja kuunnella keväisen metsän ääniä.

kuvat: Iina Koppinen (luonnoksia uusimmasta piirrossarjastani ”Minun käteni”, tussi paperille 2018 // Iina Koppinen, ink on paper, 2018, from serie ”My hands”)

Ennen kuin vastaan muutamiin kysymyksiin, joita olen saanut ihmisiltä, niin kerron tässä Seinäjoella toimipistettään pitävästä Anouk Studiosta, joka myy taidejulisteita painettuna 100% kierrätetylle paperille.  Anouk Studio on kahden nuoren kulttuurituottajan kehittämä verkkokauppa, ja tuolla nimellä löytyy heidän kotisivut sekä Instagram- galleria, josta voi katsoa keitä taiteilijoita heiltä voi kulloinkin tilata.. ihan senkin takia, jos satutte innostumaan taideteosten hankkimisesta kotiin! He toimivat nimenomaan yhteistyössä kuvataiteilijoiden kanssa. Teoskuvat painetaan 160 gramman paperille, mikä on aika paksua, mutta sen pystyy vielä esimerkiksi kuljetusta varten rullaamaan ilman, että se halkeilee.  Heiltä voi tilata myös tuollaisiin töihin sopivat kehykset.

Minä innostuin heidän taidepainatuksestaan jo senkin takia, koska kuten olen aiemmin puhunut, niin suunnittelen jossain vaiheessa toteutuvaksi näyttelyä, mikä sisältäisi kuvataidettani printteinä.  Mikäs sen parempi idea, kuin painattaa ne kierrätetylle paperille!  Kangasprinttiin verrattuna paperi kuullostaa nyt minusta tosi mielenkiintoiselta, vaikka sille printattaisiin maalauspohjaisia teoskuviani.

Ja jokatapauksessa taidejulisteet ovat laadukas tapa tuoda omaan kotiin vaikkapa nykytaidetta, ja Anouk Studiohan tekee jo runsain mitoin yhteistyötä suomalaisten ja useiden ulkomaalaisten kuvataiteen tekijöiden kanssa. Heiltä kysyinkin mahdollisuutta itse yhteistyöhön nyt alustavasti sen näyttelyasian tiimoilta.  Minun omalta kannaltani tällaiset yhteistyöt ovat innostavia, ollessaan samaan aikaan realistisia.

Mutta en ole vain vielä saanut vastausta galleristilta.. jolta olen hänen taidettani nähtyään saanut alustavan kutsun osallistua kesän näyttelyyn Jyväskylän seudulla – että onko hänestä aivan liian villi idea minulta, ripustaa esille myös taidejulisteita?  Saa nähdä.  Kerroin hänelle tämän villihkön ideani siten, että näin hän voisi myydä teoskuvia useamman samasta aiheesta minulta, mikäli kysyntää ilmenee.

harjoitelmakuva: Iina Koppinen

Sinä, joka kysyit, millaista on minun aito oikea oma käsialani – se on lennokasta, koukeroista, mutkikasta..vaikeaselkoista se on suoraansanottuna!  Jos kirjoitan jotain, käytän tekstausta, tai vaikkapa sarjakuvissa sitä selkeää ”tikkukirjaimin” kirjoitusta.  Mutta tässä tuo käsialanäytteeni.  Tottapuhuen olen joskus itsekin joutunut tavaamaan omia kirjoituksiani kalenterista, tai muistiinpanoja.. Haha!

käsialani: Iina Koppinen

Kiitos myös sinulle, joka kysyit nähtäväksi jonkin grafiikan vedoksen, tai opiskeluaikaisia duunejani!  Enpä ollut tutkaillut niitä vuosiin – eikä grafiikkaa ylipäätään ole minulta sillä tavalla nähty.  Kun aloin penkoa niitä luetteloita, portfolioita ja opintokansioita – pääsin samalla sukeltamaan naurunpurskahdusten saattelemana muistoihin.  Ihan oikeasti. Loistavaa!  Mutta itse kuvassa siis nähtävillä vahingossa syntynyt grafiikka – etsaus, jonka tyrin silloin käyttämällä kuivaneulapiirrintä sen kaivertamiseen.  Jäljestä tuli hyvin hento.  Siinä mielikuvitushevonen lepuuttaa toista takajalkaansa .. ja lintu istuu langalla, tuossa alhaalla.

teos ja kuva: Iina Koppinen

Halusin itsepintaisesti painaa muutaman tuollaisen, vaikka se oli virheestä syntynyt.. tein siitä kyllä hapotusvaiheilla toteutetun etsaus ja akvatinta- tekniikankin.

teoskuva: Iina Koppinen, 2018, sarjasta piirroksia ”Kädet”, tussi paperille

Asiasta toiseen, ja toisenlaiseen kysymykseen.  Kyllä, käytän meikkiä todellakin myös suojatakseni ihoani, joka on sellainen, kuulemma – tämän ihoanalyysin teki minulle siis ihohoitaja/ kosmetologi jo muutama vuosi sitten.. Ihoni on niin sanotusti hyvin ohut kasvoissa, se paleltuu helposti, ja palaa helposti, ja pintaverisuonet näkyvät siinä myös helposti punastumisefektinä, vaikkapa kun on kuuma.  Halusin silloin tutkituttaa, ettei minulla vain ole couperosaihoa.  Kuinka tämä ihohoitaja sen nyt silloin sanoikaan – hän kutsui sitä yhden kerroksen ihoksi.  Siksi se on hyvä ja tärkeä hoitaa ja suojata erityisen huolellisesti, eikä esim. liian voimakkaat kasvokuorinnat ole ollenkaan minua varten.  Olin eilen itkenyt, joten minulla on kuvassa silmät surulliset.. tämä kuva on kuitenkin minusta, ilman sitä meikkiä.  Tällainen minä olen.   Sen jälkeen, kun olen itkenyt vapauttavaa itkua ja pessyt saunassa meikkini pois.

kuva: Iina Koppinen, omakuva kyynelten jälkeen, ilman meikkiä

kuva: Iina Koppinen

Kello on hieman jo yli puolen päivän.. parvekkeelle lankeaa kivasti aurinko valoineen ja lämpöineen.  Kiitos inspiroivista kysymyksistä, joita te olette minulta kysyneet!

Ciao! Kirjoittelen taas pian..

 

xx

Iina

 

Tuija Järvinen: ZinZinon Balance Oil (kalaöljy) – terveysihmeitä tekeviä vaikutuksia!

Tekijä
Tuija Järvinen
-

OHMYGOSSIP – Keväinen tervehdys ja tuulahdus Kuopiosta! Nyt on aika julkistaa oman elimistöni rasvahappotasapainon tulos. Olen siis nauttinut noin 120 päivää ZinZinon Balance Oilia (kalaöljyä) oman painoni mukaisesti ja tulos on nähtävillä alhaalla olevasta taulukosta. Pakko todeta, että tulokset ovat todella hyvät! Oloni on myös ollut hyvä ja olen saanut olla terve.

Elimistön rasvahappotasapaino on hyvin tärkeä asia. Voit testata oman rasvahappotasapainosi, ottamalla verikokeen ja lähettämällä sen nimettömästi ZinZinon laboratorioon (Balance test). Sieltä testitulokset saavuttuaan noin 20 päivän kuluessa kertovat mikä on elimistösi tilanne. Mikäli se ei ole kohdallaan, voit saavuttaa hyvät tulokset muutamassa kuukaudessa ZinZinon Balance Oil -kalaöljyn avulla kuten minäkin.  Voit tilata suoraan ZinZinon sivulta Balance testin kotiisi.  Lisää testistä ko. omalla sivulla. Alempana näet kaaviosta entiset ja nykyiset arvoni . Sieltä näkyvät myös tavoitteelliset optimaaliarvot.

Balance Oil -kalaöljy

Sitä on saatavilla mm. appelsiinin, sitruunan ja mintun makuisena. Se on täysin luonnollinen ravintolisä. Tämä ravintolisä auttaa saavuttamaan optimaalisen omega 6- ja omega 3 -rasvahappojen tasapainon vain 120 päivässä. Lisäksi se kasvattaa omega-3 rasvahappotasoja elimistössä. Balance Oil sisältää polyfenolipitoista oliiviöljyä ja luonnonvaraisten kalojen öljyä. Pullon mukana on annostelukuppi, jolla voit mitata juuri sinun painollesi sopivan määrän.

Miksi sitten elimistön rasvahappotasapaino on niin tärkeä?

Vaikutus:

  • näkökyky
  • lihasten terveys
  • solujen toiminta
  • hiukset, kynnet (omat hiukseni ovat jo 65 cm:n pituiset, kiiltävät ja hyväkuntoiset)
  • verenpaine (omani pysynyt normaalina)
  • ihon terveys ja elastisuus (ihoni hyvässä kunnossa, ei juurikaan sanottavammin ryppyjä)
  • vähentää oksidatiivista rasitusta
  • luuston terveys
  • tekee hyvää sydämelle
  • tehostaa immuunijärjestelmää (koko talvena en sairastanut edes flunssaa!!!)

Omasta kokemuksestani siis hyvästä sellaisesta, suosittelen lämpimästi testaamaan oman rasvahappotasapainon (Balance testi) ja toimimaan sen mukaan, mikä tuloksesi on. Mikäli asiassa on kysyttävää, ota yhteys esim. facebookin messengerin kautta minuun tai tuija.b.jarvinen@gmail.com.

Aiempi blogini aiheesta: http://ohmygossip.nordenbladet.fi/articles/2895-tuija-jarvinen-zinzino-testi-veren-rasvahappoprofiilin-testausmenetelma

ZinZinon kotisivu: www.zinzino.com

Hyvää kesän odotusta!

<3 tuija

valokuvat: tuija järvinen ja kotialbumi

ZinZino – tuotteita, joiden testihenkilö olen ollut.

Tässä näkyvät ennen 14.09.2017  ja jälkeen 23.04.2018  elimistöni rasvahappoarvoni. Tavoite eli Target  on myös nähtävillä taulukossa. Edistystä on siis tapahtunut ja paljon!

Niin kesää odottaessa…… 🙂

 

Iina Koppinen: Signeeraamisen tärkeys ja kuvataiteilijaurani ensimmäisiä töitä esillä nyt

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Rakastan ääntä, jonka keväinen vesisade tekee ikkunaruutuun.  Muistuu mieleeni eräs avajaispäivä, jolloin eteeni asteli jonkun peruskoulun matematiikan opettaja, ja hän halusi tietää, kuinka paljon matematiikkaa kuvataiteilija voi tarvita.   Se oli ensimmäinen kysymys.   Toinen koski jotain aivan muuta.. hän oli esittänyt kysymyksen luokassaan jokaiselle uudelle yläasteelle saapuvalle oppilaalle – kumpi on suurempi nollan ja ykkösen välinen rajatila, vai universumi?

No, sinänsä mikäli puhutaan matematiikasta, niin ainakin usein kirjoitan ylös tosiaankin (mikäli haluan käyttää mahdollisesti tasan samaa väriä uudestaan) maalisekoitukseen tulevat määrät luonnoslehtiöön, jotta ne eivät unohdu.  Vastasin myös kohteliaasti, että minusta universumi tulee aina ensin, ja vasta sitten voimme mitata nollan ja ykkösen välisen tilavuuden.. Hän oli hieman eri mieltä, koska aina voi lisätä uuden mittayksikön, vaikka universumin tilavuus olisi mitattu.  Mielipiteensä kullakin, minun on tämä.

kuva: Iina Koppinen

Rakastan sitaatteja etenkin John Lennonilta ja Andy Warholilta!  Tuo oli aivan pakko lisatä tähän kohtaan!  Jaa miksikö John Lennonilta.. no, minä pidän hänen musiikillisesta tuotannostaan, kun hän aloitti soolotuotantonsa.

kuva: Iina Koppinen, v. 2009, digital art, and photo ”Water/ Vesi”

Aiempina vuosina en ollut kovin tarkka signeeraamaan töitäni, kuin vasta silloin jos ne lahjoitettiin, tai myytiin.  Ja silloinkin signeeraaminen meni vähän miten sattuu.  En ollut kehittänyt itselleni sopivaa, mutta hyvin tarpeellista tekniikkaa ajatellen nimenomaan maalauksia.  Nykyisin en koskaan signeeraa maalauksiani eteen, vaan kankaan taakse.  Sinne tulee signeeraus, nimenselvennys, teoksen valmistumisvuosi ja tekniikka sekä teosnimi.

Nuo tiedot tulevat sellaiseen keskeiseen kohtaan, mikä näkyy vaikka maalaus kehystettäisiin, ja paikkaan, josta sitä ei voi mitenkään poistaa.  Tämä tapa saattaa olla osittain persoonallinen, mutta en halua työn, tai sen sommittelun mitenkään.. sanotaanko – kärsivän mistään ylimääräisestä, tai siihen kuulumattomasta.  Se antaa myös teoksen ostajalle mahdollisuuden ripustaa maalaus haluamallaan tavalla.

Tämä koskien kuitenkin vain maalauksien signeerausta.  Eriasia ovat piirrokset, grafiikan vedokset ja teokset jotka esittävät suoranaisesti jotain.  Ilman signeeraustahan työ on periaatteessa arvoton – ja vaikka se tunnistettaisiinkin tekijänsä teokseksi myöhemmissä vaiheissa – sen mahdollinen jälleenmyyntiarvo esimerkiksi ei todellakaan ole niin suuri kuin kuvataiteilijan omilla signeeratuilla teoksilla.

Kun on tullut eteen joko myyntitapahtuma, tai lahjoitus jollekin taholle, käytän hyvin mielelläni nykyisin myös itse työn myymisen lisäksi aitoustodistuksia, jotka määrittelevät ja antavat lisäanalyysia teokselle.  Silloin mahdollisen ostajan tai lahjoituksen saajan on aina helpompi puhua teoksesta uniikkina kappaleena, saada siihen lisäsyvyyttä sanoista.

Alla oleva maalaus oli esillä minun ensimmäisessä yksityisnäyttelyssäni Kamanan Vinttigalleriassa Keuruulla.  Juuri edelisenä iltana, kun valmistelin sitä näyttelyäni ”Ihmisiä”, ryhdyin kokemaan semmoista aloittelijan suurta epävarmuutta, kuinka näin vapaa taide otettaisiin vastaan, ja hermostuttuani ja stressaannuttuani.. päätin tehdä joitakin viime hetken korjauksia, joista sain sitten kyllä kuulla – ”Miksi olet peittänyt rinnat, miksi kaikki ei vain näy?”  Minä olin silloin hädin tuskin hieman päälle kaksikymmentä vuotias, ja pelkäsin että liiallinen .. näkyvyys, voisi tehdä hallaa näyttelylle.  Pelkäsin, että siitä tulisi liian, sanotaanko.. jopa groteski, vaikka hahmot olivat enkelisiipisiä ihmisiä ja niiden olisi pitänyt esiintyä siis kaikessa alastomassa inhimillisyydessään!  Näin ainakin kuulin.   Olen joskus ajatellut tuottaa sarjan uudelleen esille.  Päivitettynä.

teoskuva:  Iina Koppinen, öljy kankaalle, 100X100cm, teosvuosi 2002.  ”Ihmisiä sarjasta – Mies”

teoskuva: ”Joki syksyn tullessa” – Iina Koppinen, teosvuosi ja tekniikka: 2003, öljy kankaalle, yksityiskokoelma

Yllä olevasta maalauksestani minulla oli jäljellä vain aika kärsineen tuntuinen valokuva – mutta toivon että saatte kiinni sen satumaisesta atmosfääristä – sen miljööstä.  Tämä on alkuperäinen kuvataidekuva, myöhemmin olen käsitellyt samaa maisemaa erilaisilla valaistuksilla ja tehnyt siitä jopa sen satukirjamaisen version.

teoskuva:  Iina Koppinen, öljy kankaalle, 2002, yksityiskokoelma

Jotenkin arastelen esitellä vanhoja töitä!   Mutta niitäkin on tärkeää joskus muistaa silmäillä, ihan itsenikin, koska ne antavat niin suurta ja jopa hämmentävää kontrastia aina siihen, mitä on ollut.. mitä on nyt ja mitä haluan, että oma työni tulee olemaan.  Kaikki tosiaan perustuu edistysaskeliin työssä kuin työssä.

Kameran lisäksi kannan mukanani miltei aina – paitsi nyt jonnekin ruokakauppaan mennessä, mutta tarkoitan, pienillä autoilureissuilla.. vaikkapa etsimässä kuvattavaa tai matkalla jonnekin tiettyyn paikkaan, aina luonnoslehtiötä ja piirtokyniä.  Mikäli saan jonkin idean tai näen jotain kiinnostavaa, minkä kuvaan muutoinkin, se on hyvä saada myös luonnosteltua käsin paperille.

Olen oppinut vähän vaikean kautta kantamaan mukanani piirrostarpeita, sillä silloin kun ne eivät ole olleet mukanani, olen yleensä joutunut katumaan, ja harmittelemaan asiaa – joten ne on parempi todellakin pitää mukana.

Minulle on joskus eräs ystävättäreni hieman myhäillyt asiasta.. kun minulla on aina hänen mielestään puoli omaisuutta mukanani, repussani ja laukussani, kun lähden liikkeelle kameroiden ja papereiden, kynien.. ja joskus jopa kannettava mukanani.  Ymmärrän, se on paljon näköisesti tavaraa.

Tiedättekö – on ollut jo lapsena niin jännittävää saada nähdä kuvataiteilijoiden luonnoskirjoja ja vihkoja.  Ne ovat kuin sanoinkuvaamaton päiväkirja.  Silloin tosin ei ollut vielä näin pitkälle kehittyneitä kameroita, eikä muutakaan sellaista tekniikkaa kuin nykyisin.

Mutta on siitä olemassa todellinen hyöty kenelle tahansa visuaalisen alan työn tekijälle.  Se, että piirtää aina kun mahdollista..  On hyvä studion ulkopuolellakin kyetä kehittämään omia ideoita, ja etenkin omaa taitoa piirtää ja kuvata!  Tietenkään ne pikaisimmat luonnokset ja harjoitelmat eivät ole tarkoitettu oikeastaan muiden nähtäväksi, mutta ne ovat pohjia tuleville piirroksille, jotka myöhemmin voivat maalauksina tai sekatekniikkana, tai piirroksina näkyä katsojille vaikkapa taidenäyttelyssä.

Tässä alla on nyt kaksi tämän viikon harjoitelmaa.  Sellaisia, joita puolestaan en arastele luonnoksinakaan – tai harjoitelmina näyttää.

harjoitelmia uusilla piirtokynillä: luonnos – Iina Koppinen – ”Mielikuvituskala”, luonnos kankaalle gelly roll- valkoisilla piirtotusseilla.

Nuo Gelly Roll-kynät ovat aivan mahtavia tosiaan tehdä kuivuneille pinnoille yksityiskohtaisia juttuja piirtäen.  Ei tarvitse sivellinta eikä sabluunoita näihin sekatekniikallisiin töihin (akryyli ja valkoinen&musta piirtokynä kankaalle)  Näitä kyniä ei siis tarvitse esimerkiksi ravistaa ennen käytöä, eivätkä ne leviä vahingossakaan niin kuin jokin aiemmin käyttämäni valkoinen kynä on tehnyt.  Tilaan paljon tarvikkeita Jyväskylän Flyktmanilta –  on hyvin laaja- alainen taidetarvikekauppa heillä siellä.

kuva ja luonnoskuva:  Iina Koppinen

Lopuksi laitan teille tähän näkyville todella spookyn – ehkä vähän pelottavan kuvan.. tein sen aikoinaan kuvataidekoulussa!  Se on hiili paperille.  Meille annettiin kaikenlaisia tehtäviä ja ”kotitehtäviä”, ja joskus ne olivat hyvin monitulkintaisia.  Tämä alla oleva hiilipiirros on minun tulkintani sanasta ”Hyljätty”.

teoskuva:  Iina Koppinen, hiili paperille, 2001

Ihana keväinen aurinko paistaa pilvilohkojen seasta.  Ajattelin lähteä kuvausreissulle.

Kaikkea hyvää teille.

 

xoxo

Iina

Iina Koppinen: Kirjoittaen ja kuvaten – sekä silmät suljettuna kokeilu piirtää

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Tämä postaus on tehty suurella määrällä kahvin juontia.  Se on tehty kuvausreissuista ja luonnoksista.. ja niiden kuvista.  Bloggaamisen maailma on parhaimmillaan upeaa, sillä jokaisella kirjoittajalla on oma niin kovin uniikki tapansa ilmaista itseään sanoin ja kuvin.   Vaikka nykyisin grafologit eivät niin helpolla pääsisikään tutkimaan käsialaa, niin kyllä se oma juttu vain silti kaikkine sanavalintoineen ja kokonaisuuksineen tulee aina hyvin yksilöllisesti esille.

Sitä haluaa – tai minä tahtoisin tässä, kirjoittaa kevyen pakottomasti ilmaistua tekstiä, sillä uskon, että lukijakin voi aistia sen, jos teksti on jotenkin joko liian hiottu tai sitten kirjoittaminen ei luista.  En tiedä, huomaako sen, vai kuvittelenko vain?  Ehkä paras vinkki ikinä,  minkä olen saanut aikoinaan ajatellen siis nimenomaan kirjoittamista on, että ellet itsekään lukisi sitä, älä julkaise sitä!  Tavallaan kyllä hyvinkin totta.  Eihän lukijallekaan jää innostunut olo, jos tekstistä puuttuu se idea, oma into kertoa.

Tämän oman taideblogini sisältöhän on lisäosiltaan myös sellainen aika elämäntapa/-tyyli painotteinen.  Mutta eikö juuri kirjoittajankin elämä ole se osa kiinnostusta lukemaan ryhtyessä?

Eilen, auringon paistaessa ja lumihiutaleiden leijaillessa hiljalleen taivaalta..vesipisaroiden sijaan – lähdin viettämään aikaa autoilemalla ja etsimällä kuvattavia kohteita vähän kauempaa.  Semmoinen pieni sightseeing-reissu, johon tosiaan sisältyi ulkoiluakin, eikä vain autossa köröttelyä.

Sain joitakin kivoja kuvia ja editoidessa niitä nyt, päädyin hieman tavallisesta poikkeaviin ratkaisuihin myös rajauksen suhteen.

kuvat: Iina Koppinen

Joutsenen juoksu veden pinnalla sen ottaessa ilmaa siipiensä alle.   Vesilintu kuvattuna vastavaloon.

Viikkoni on ollut hyvin omien töiden ja suunnitteluluonnosten täyttämä – ja sain tuossa muuten yhteydenoton välittäjältä, tai periaatteessa kyselyn, mahdolliseen työn toteuttamiseen liittyen – kuinka minä sen tekisin, kun siis hän lähetti minulle kuvan.. ja millainen aikataulu ja niin edelleen.  Vastasin niihin, mutta tietysti kyseessä on kilpailutus, joten se joka on asiakkaan mielestä paras, niin hänethän siihen sitten valitaan.   Saa nähdä, miten käy, mutta todellakin minulla on myös paljon nyt omia töitä, joten en hampaat irvessä mainostanut itseäni.. ei, kun.. siis en mainostanut itseäni siis mitenkään tekohymy korvissa, vaan aika realistisesti.  Ja minun pitäisi aina muistaa, ettei tarvitsekaan vaikuttaa liian innokkaalta, koska se voi jotenkin lyödä yli – tehdä vastakkaisen, ennemmin kuin sen halutun vaikutelman..

En tiedä, olenkohan ollut vähän kranttu muutenkin tällä viikolla.. mietin.  Omien maalausten ja töiden markkinoinnissa saa olla niin tarkka.  Niin, tai ainakin yksi sähköposti erään ulkomaisen, pääosin online- gallerian kuraattorilta sai minut hiukan varpailleen.  En väitä etteikö se olisi syntynyt puhtaasta kiinnostuksesta töihini, se yhteydenotto, mutta kun tarjotaan mahdollisuutta päästä uuden lehden ulkomailla ilmestyvään printtiversioon New Yorkissa, tai Euroopan suurissa gallerioissa ja museoissa.. niin suosittelen ihan kaikille kyllä, että taustat kyseisiin julkaisuihin on hyvä tarkistaa joka tapauksessa.

kuvat ja luonnoslehtiön tussipiirrokset: Iina Koppinen (alempi kuva: ”Superhero”/ ”Supersankari”)

Blogihan on jo yksi parhaimmista foorumeista julkaista omista teoksista kuvia.  Samoin kuvapalvelut, tai muut omat sivustot.  Mutta toki.. Jos jostain MoMasta otettaisiin yhteyttä, niin tanssisin ja hyppisin varmaan itseni katosta läpi.  En tuomitse uusia julkaisuja siis todellakaan, oletan vain, että uusienkin julkaisujen kuraattorit ovat valmiita kertomaan, miksi he ovat kiinnostueet juuri minun töistäni, minulle, ja myös heidän printtiversionsa tarkemmat ilmestymispaikkatiedot.  Mikäli sähköpostissa kuitenkin lukee juuri jotain, että maksamalla tietyn summan, voit päästä meidän verkkogalleriaan esille, ja lisätä teostesi näkyvyyttä, niin tsekatkaa taustat.  Voihan olla, että lehti ja online- galleria on oikea, mutta he ovat vasta hyvin alussa, ja silloin taas saattaisi olla hyväkin olla ensimmäisiä esillä siellä, sillä voihan olla, että heistä kasvaa joku päivä suuri imperiumi.

Onko kukaan teistä koskaan yrittänyt kokeilla ihan tavallista arkea vaikka kotona, silmät kiinni?  Eikös vain olekin vaikeaa?  Minä kokeilin kerran sisätiloissa muutaman tunnin ja ahdistuin.  Näköaisti on vain niin kovin tärkeä siihen oppineelle!  Ainakin kun sitä on tottunut käyttämään, se on korvaamaton.  Luin yhden artikkelin siitä kuinka ilman näköaistia syntynyt nuori neito kykeni elämään elämää; kertoi elokuvista joita oli katsonut, tai nähnyt unia – ja kertoi kuinka kokee värejä – hänen mielikuvituksensa kaiken tuon suhteen on siis hyvin rikas.

Kun olin opiskelemassa, muistan, että meille tuli minun kämppiksen kanssa jokin haaste mieleen, ja yritimme piirtää silmät sidottuina.  Se on ihan äärettömän vaikeaa!  Idea on, että yhtä äkkiä aivot käyttävätkin käden tekemää muistoa viivasta sen sijaan, että voisi katsoa, minne viiva kulkee.  Kokeilin sitä nyt sitten, kaikkien näiden vuosien jälkeen.  Valitsin yrittää piirtää härän ja ihmisen sivuprofiilin.  Tässä alla tulokset niistä.  Mitäs mieltä olette?  Näkyykö niissä edes aavistus härkää, tai se äkäisen miehen sivuprofiili?

kuvat: silmät kiinni piirretyt ”härkä ja miehen sivuprofiili”

Noista luonnoksista ja piirroksista tuli mieleen muistaessa kertoa, että sain nyt uudet tussit tilattua vihdoin.  Tykkään ihan hirveästi myös siis mustan, ja ylipäätään kaiken kuivan pinnan, peittävistä valkoisista eri kärkivahvuuksilla olevista piirtokynistä.  Ovat aivan mahtavia!  Teen niistä ja niillä piirtämisestä esittelyä erikseen teille ensi viikolla.  Yritän muistaa tehdä.  No ei, kyllä minä muistan!  Mutta nuo uudet Gelly Roll bright white- kynät ovat siis erinomaisia harmaasävypiirrosten valkoisia kohtia, tai vaikkapa kuivaneen akvarelliin valokohtia tehdessä!

kuvat: omakuvat – Iina Koppinen 

Taitaa olla aika keittää vielä ne kolmannet aamukahvit.. tai aamupäiväkahvit.  Oikein hyvää sunnuntaipäivää ja sitten sitä alkavaa uutta viikkoa, ihqut!

 

xx

Iina

 

 

 

Iina Koppinen – Asiaa kehystämisestä

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Mikä on erityisesti saanut minut hymyilemään näinä aurinkoisina, ja kevättä uusina lintujen ääninä lupailevina päivinä – ne ovat vastaantuleva tuntematon, joka hymyilee kuulokkeet korvilla.  Tuttu ihminen joka havahduttaa minut moikkaamalla kadun toiselta puolen.  Yhtä äkkiset positiiviset tapahtumat, sellaisetkin, joita ei osaa odottaa.  Ne antavat minulle tunnetta onnesta, ja yhteenkuuluvuudesta ihmisenä ihmisten joukossa.  

Ajattelin kirjoittaa jotain kehystämisestä.  Onhan se suuri osa maalauksen läsnoloa vaikkapa kodin tilassa.  Lopputulos ratkaistaan yleensä asiakkaan kanssa yhdessä – tai sitten he luottavat minun kykyyni valita ne kehykset vaikkapa tilaustyöhön.  En kehystä siis varsinaisesti itse kuin sellaisia näyttelykehyksiä, ja nehän ovat yleensä simppeli ohut puurima maalauksen ympärille.  Näyttelyihin ei enää niin tule tätä taidetta kehystettyä, sillä isot nykytaitaiteelliset työt eivät välttämättä vaadi lainkaan kehystä.  Eivät välttämättä edes isoissa julkisissa tiloissa, eivätkä muutoinkaan.

Teos sekä kuva: Iina Koppinen (akryyli kankaalle 100X100cm)

Kehykset ja se maalaus ovat kuitenkin suuri osa kodin sisustuksen osana, vaikka vanhempiin maalauksiin yhä kehystäjät suosittelevat parhaiten maalauksen aikakauden tyyppisiä kehyksiä, ja grafiikka ja valokuvat kehystetään yleensä pelkistetyn tyylikkäästi, jotta kehys ei veisi liikaa tilaa.. huomiota itse työstä.

Maalauksen kehystäminen on tosiaan hieman muutakin kuin makuasia, vaikka siitä liikkeelle lähdetäänkin.  Kehyksen tulee korostaa maalausta – sen pääasiallinen pyrkimys on tuoda sisältämäänsä työtä kauniisti esille.  Yleensä en tiedä, millaiseen sisustukseen tilattu työ tulee, ellei maalauksen tilaaja anna jotain ohjeita, tai toiveita.. tai halua lähteä kehystäjälle itse, sillä silloin kehystäjämestari voi antaa oman osaavan näkemyksensä asiaan.  Minulla on vuosia ollut yhteistyö juuri tämän takia saman kehystäjän kanssa, koska luotan hänen näkemykseensä ja ideoihinsa.

Kehysten vaikutus on kuitenkin suuri, niin maalaukselle, kuin sitä ympäröivälle sisustuksellekin.  Samaan aikaan halutaan saada työ erottumaan, mutta myös sulautumaan kivan harmonisesti tulevaan ympäristöönsä.  Minun yksinkertainen vinkki kehyksiin on se, että valitaan yksi keskeinen väri teoksesta.  Yleensä kannattaa valita kaksivärinen kehyslista, joista toinen väri esiintyy teoksessa.  Mutta ei sitä kaikista dominoivinta väriä, jotta kaikki ei vain jotenkin miksaannu liiaksi yhteen!  Sellainen väri jota on noin pyöristetysti 20 prosenttia teoksessa, on sopiva kehyslistaan sävyn valinnalle.

Komplementtiväri on värin vastakohta, kontrasti.  Tämä on hyvä tietää, mikäli teoksessa on hyvin voimakkaita väriskaaloja.   Silloin vastavärin avulla kehyksissä voidaan luoda tuota väriä pehmeämmäksi.  Eli hyvä ottaa huomioon, jos haluaa sisustuksellisesti ajatella tulevan työn paikkaa ja sen väriskaaloja verrattuna tiedettyyn tilaan.  Minä menen kehystäjälle saadakseni maalaukselle kaikista eniten sitä tukevat ja tavallaan vahvistavat kehykset.  Mutta jos ajatellaan sisustusta myös, niin silloin näitä turvallisia kakkosvärejä kehykseen ovat valkoinen, musta, ja tietenkin kulta.  Niiden etu olla olemassa toisena sävynä kehyksessä on, että ne periaatteessa kaikista parhaimmin sopivat yleensä mihin tahansa sisustukseen – auttavat maalauksen soveltumaan sisälle sinne.

Kuva: Iina Koppinen

Tähän yllä olevaan maalaukseen, mikä on Ilya Repin- replika – ei minun oma tekemäni, valitsin esimerkiksi tuollaiset hyvin turvalliset sisustuselementilliset kehykset.

Mikäli teoksessa on paljon pehmeitä linjoja, kannattaa valita värien lisäksi kehyslista, jossa tämä muoto jatkuu pyöreähkön kehyksen muodossa.  Ja vastavuoroisesti – mikäli teoksessa on paljon viivoja tai kulmia, kannattaa valita kulmikkaampi, graafisempi kehyslistan muoto.

Näiden jujujen perusteella minä valikoin kehyksiä maalauksiini.

Teos ja kuva:  Iina Koppinen 

Tuo yllä oleva kuva on Maailman taidetta- näyttelystä, joka oli pari vuotta sitten Multiaisen Sadon yhteydessä.  Olin niin otettu, kun minun maalaukseni oli samassa tilassa esimerkiksi surrealisti Salvador Dalin töiden kanssa!  Otsikon kuva on otettu myös sieltä, siinä näkyy toinen maalaukseni, joka on nykyisin yksityisessä kokoelmassa.

Kuvat ja luonnoslehtiökuva (harjoitelma akvarellilla ja tussilla): Iina Koppinen

Minulla on erityisesti kaksi sitaattia Andy Warholilta, jotka tuntuvat aina olevan yhtä eläviä mielessäni.  Ne auttavat saamaan fiilistä positiiviseksi.  ”Idea ei elä ikuisesti, se on sitä varten, että siitä tehdään jotain”  – ja toinen, – ”Kuvissa hienoa on se, että ne eivät muutu, vaikka ihmiset muuttuvatkin”

Ihan totta.  Tuon viimeisen sitaatin lausuma kiinnostaa minuakin.  Joskus teen kuvia hetkistä.  Pienistä, jo silloin ehkä ohimenneistä hetkistä, ja sen hetken tunnelmista.  Tai minun kokemastani tunnelmasta siinä.  Ja minulla on tapanani tallentaa aika paljon, välillä ehkä liikaakin, kameralla kaikkea.

 

Ihanaa kun olette olemassa!  Toivon, että tuosta kehysjutusta on teille jotain hyötyä! *hymy*

 

xx

Iina

 

 

 

Tuija Järvinen: Kuntoilupäivä ystävän seurassa!

Tekijä
Tuija Järvinen
-

OHMYGOSSIP – Ihanan keväinen, lämmin ja aurinkoinen tervehdys täältä Kuopio Citystä! Tänään on ollut todella mahtava sää. Hyvä pointti on se, että lumet saavat vihdoinkin kyytiä….yes! Kyllä tätä kevään alkamista on odotettukin. Tämä päivä oli muutenkin hauska ja toiminnallinen, sillä pidimme ystäväni kanssa nk. yhdistetyn kuntosali & kylpyläpäivän.

Lähdimme ajelemaan ennen puolta päivää kohti Siilinjärveä tarkoituksenamme mennä kuntoilemaan virkistyskylpylä Fontanellaan. Paikka on meille jo ennestään tuttu. Siellä on todella monipuoliset kylpyläpalvelut mm.; iso poreamme, lasten pieni -sekä iso allas. Lisäksi on pidempi allas uimista sekä kuntouimista varten ja pyöreä allas, jossa on erilaisia tehokkaita vesihierontapisteitä. Niissä voi hierotuttaa eri kehon osia, selkää, kipeytyneitä hartioita ja niskaa. Toki Fontanellasta löytyy lapsille ja lapsenmielisille vesiliukumäkikin. Olen sen kerran laskenut ja se jäi kyllä viimeiseksi kerrakseni. Kokemus oli sen verran hurja ja pelottava. Vauhdista ei myöskään ollut puutetta.

Ensiksi päätimme mennä kuntosalille. Kävin eilenkin salilla, mutta viikossahan pitää harrastaa liikuntaa se muutama kerta, jos aikoo saada siitä kunnon hyödyn. Olin todella tyytyväinen kuntosalin laitteisiin (ensimmäistä kertaa kävin Fontanellan kuntosalilla). Laitteet olivat uudemman aikaisia kuin mitä olen tottunut täällä Kuopion salilla. Teimme vähän yli tunnin treenin ja sen jälkeen menimme kylpylän puolelle. Uimme sekä nautimme lopuksi porekylvystä. Kyllä se on niin, että vesiliikunta on mukavaa ja rentouttavaa. Kylpylä oli lisäksi täynnä iloisia ja aktiivisia ihmisiä. Siellä oli ikäihmisten vesijumppa sekä paikallisen päiväkodin lapset hoitajineen. Vilskettä ja melskettä ei siis paikasta puuttunut.

Kahden tunnin kuntoilun jälkeen alkoikin jo pahasti hiukoa, joten menimme kylpylän yhteydessä sijaitsevaan ravintolaan. Lounas puffetin ruokatarjonta näytti niin houkuttelevan monipuoliselta ja terveelliseltä, joten tilasimme lounaan suoraan siitä. Söimme mm. broileria kasvispinaattikastikkeessa, erilaisia salaatteja, punajuuriviipaleita, keitettyjä perunoita ja riisiä. Saatuamme mahamme kylläisiksi lähdimme takaisin kotimatkalle.

<3 :lla tuija

valokuvat: minä ja ystävä

 

 

1234...14Sivu 3 / 14