40 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Iina Koppinen: Meillä jokaisella on ominaisuuksia jotka tilanteesta riippuen ovat joko meidän vahvuuksia, tai heikkouksia

Tekijä

21 marraskuun, 2018

OHMYGOSSIP – Minä niin tykkään puhua arjesta, omista rutiineista, tätä blogia kirjoittaessani. Se on kaikkea sellaista mikä liittyy hyvinvointiin ja sitä kautta onnelliseen elämään. Rakastan rauhallista elämää.. mutta henkilökohtaisen elämän takia olen viime aikoina usein ollut niin kovin uupunut! Sillä se, mitä ympärillä tapahtuu, ei ole välttämättä omien käsien ulottuvilla, ja se taas vaatii sopeutumista.. paljon työtä itsen kanssa myös. Ja voin sanoa, että, kun minä olen uupunut, niin siitä ovat kärsineet – ainakin tunnen siten – kaikki läheiseni, vaikka en haluaisi. Tämä kulunut vuosi on ollut suuren muutoksen.. muutoksien aikaa. Paljolti kuitenkin myös nimenomaan hyvässä.

Kaikkihan me tarvitsemme ja haluamme eri asioita, ja jokainen on omassa elämäntilanteessaan. Sen oman elämän laatua on helppo kohentaa pienillä muutoksilla! Toisaalta – joskus se vaatii toki suuremman skaalan muutoksia – mutta oli kyse pienestä, tai suuresta, muutos on tarpeen jos omassa elämässä jokin tavallaan, kuinka sanoisi, hiertää samoin kuin se ärsyttävä kivi sandaalissa, tai kengässä – se pahuksen pieni hippu kasvaa suureksi, ellei sille tee mitään, vaan jatkaa kävelemistä poistamatta sitä..

kuva Iina Koppinen | aikakone | tiimalasi | 2018

Ystäväni pyysi minua kävelyllä ollessamme taas tekemään ihan pienen harjoitteen – hän sanoi, pysähdy. Minä pysähdyin seisomaan kasvot kohti pientä lampea. Hän sanoi itse tekevänsä näin usein.. sulkee silmät, tuntee maan jalkojen alla, ja keskittyy kuuntelemaan juuri sitä nimenomaista hetkeä – luonnon, tai kaupungin ääniä. Keskittymään juuri siihen hetkeen, silmät kiinni. Muuta se ei oikeastaan vaadi. Se oli suuri elämys jotenkin, taas ymmärtää, että tässä on juuri tämä hetki, jota elämme, ei mitään muuta! Hengitin kirpeää syysilmaa sieraimiini ja rauhoituin. Eikä ollut mitään muuta kuin se hetki.

Pienten ja suurten muutoksien idea ja lähtökohtaisesti tärkein asia, on olla rehellinen itselle. Olla rehellinen siitä, mitä haluaa, ja voida sanoa sen ääneen. Kysy siis itseltäsi asioita! Mitä minä haluan elämältäni? Olenko onnellinen? Viekö mahdollinen parisuhde liikaa energiaa, tai ystävyyssuhde? Olenko tällä hetkellä onnellinen? Mitkä asiat stressaa minua ja pyörivät päässäni jatkuvasti? Mitä mietin öisin?

Oh, tiedättekö, on olemassa todellakin niitä ihmisiä, jotka eivät kärsi tällaisista asioista, eikä heidän tarvitse sellaisia miettiä.. varmaan jokainen tuntee yhden sellaisen ihmistyypin. Minulla itselläni vain niin paljon kysymyksiä ja erilaisia havaintoja ja tunnetiloja muistiinpanoissani! Minua auttaa että kirjoitan ylös niitä. Pidemmän aikaa kun pitää kirjaa, huomaa helpommin, mitkä asiat toistuu.

Kipu on yksi kehon tapa ilmoittaa, että nyt ei ole kaikki hyvin.. tai että olen unohtanut itseni. Kun tuntuu, ettei kaikki ole hyvin, on tehtävä korjausliikkeitä. Sama kuin fyysinen kipu – sama toteutuu psyyken menetelmissä, jos jokin on pahoin, tai vie väärään suuntaan. Jos tuntee ahdistusta, ja on huono olo – sanon tämän ilman kirosanoja, koska en oikeastaan kiroile.. Asioille täytyy silloin tehdä jotain, eikä se ole keneltäkään pois, jos haluaa itse olla parempi – me kilpailemme enemmän itsemme kanssa kuin kenenkään muun.

kuva Iina Koppinen | omakuva | 2018

Pitää ottaa sitä kuuluisaa härkää sarvista ja pyrkiä ratkaisemaan ongelmat. On aika luoda strategia, opiskella ja harjoitella. Jos työtä ei tee, ei myöskään oman hyvinvoinnin parantamiseksi – niin ei pääse myöskään nauttimaan työnsä hedelmistä. On hyvä muistaa, kuinka tärkeää on olla tietoinen omista mietteistä. Sillä, jos et ole sitoutunut itseesi, tai olet unohtanut itsesi – olet todennäköisesti unohtanut myös olla myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Jos vain muistaisimme rakastaa itseämme.. olisi ihmissuhteet ja koko elämä niin paljon yksinkertaisempaa. Elämän tiede kaiketi tarkoittaa – toissijaista on mitä teet itsellesi ja hyvinvointiin pyrkiessäsi, kysymys on, miten teet sen. Itsensä tunteminen on hyvän elämän perusedellytys.

Minulla on ollut paljon pelkoja. Onneksi niistä voi päästä yli. Asioilla on usein tarkoituksensa, sillä elämä voi olla onnellista ja ihanaa – muistaen että me jokainen olemme vastuussa omasta elämästämme, ja sen tunteista, kuten onnellisuus.. Tuo kyselytuokio itselle vain on osoittautunut tärkeäksi! Koska olen ehkä siten niin herkkä, että minun on voitava syventyä omaan maailmaani, jotta voin olla luova, ja hyvä siinä mitä teen. Toisaalta hyvin kaksisuuntaistakin – ystävät ovat elämän pippuri ja sokeri, mutta joskus haluan vain pari tuntia olla – olla ihan vain yksin. Katsella kahvilassa ohi kulkevia ihmisiä, kuvitella, luoda visioita, ideoita.. joista osa toteutuu.

Ihmisenä olen sellainen, että niihin asioihin joista syvemmin innostun – niin minä heittäydyn! Vaikka se mitä alan tekemään, vaatisi kasapäin aikaa, vaivaa, intohimoa, niin minä heittäydyn! Itseen sitoutuminen tarkoittaa vastuun ottamista.

kuva Iina Koppinen | otsikko | taustalla Aimee Moy – Anouk Studio print | posteri | 2018

kuva ja alustava luonnos Iina Koppinen | chicken cage of terror – kauhistuksen kanahäkki | 2018

Laittakaa viestiä esimerkiksi jos toivotte itsellenne, tai vaikka lapsellenne tutoriaaleja tms., aiheita.. Ja ennen kaikkea, toivon, että voitte hyvin. Halauksia, ja hymy teille..te ihanat.

Iina

Iina Koppinen: Kuvia menneeltä viikolta – sekä outo markkinointikikka, jonka taannoin sain, ja teoksien hinnoittelu

Tekijä

Iina Koppinen

22 syyskuun, 2018

OHMYGOSSIP – Tämä hieman erikoinen ehdotus tehtiin minulle muutama vuosi sitten, kun tapasin erään markkinointiin erikoistuneen ihmisen, jolla oli todella villejä ideoita sen suhteen kuinka saada teoksille näyttelyissä huomiota. Kuinka saada useita hyvin erilaisia näytteilleasettajia sisällään pitävän taidenäyttelyn katsojat kiinnostumaan juuri siitä tietystä omasta teoksesta. Hän yritti saada suostuteltua minut uskaltamaan laittaa edes yhden maalaukseni alkuperäiseksi hinnaksi miljoona euroa. Vastasin silloin, kun en ollut markkinointiin vielä paljoakaan itse satsannut, että sehän vain tulkittaisin ihan väärin! En ihan itsekään tiedä, miten, mutta jollakin tavalla väärin, siitä olin varma.

Sanoin muistaakseni myös, että jokaisessa yhteisnäyttelyssä teosten hinnat eivät ole suoraan esillä – ne eivät välttämättä siis näy siinä teosluettelossa suoraan, minkä näyttelyyn tuleva katsoja saa – vaan ne annetaan tiedoksi vain juuri teoksesta kiinnostuneelle henkilölle näyttelyn valvojan toimesta. Niinpä hän sitten ehdotti, että laittaisin teoksen hinnan nimeksi teokselle. Minusta tuntui sekin liialliselta. Ja niin minä kokeilematta torppasin hänen visionsa. Olisitteko te suostuneet?

Varmaan moni muukin visuaalisen taiteen tekijä saattaa ajatella, että teoksen tulee herättää se mielenkiinto katsojalleen, tai ostajalle jostain muusta.. jostain tavallaan oleellisemmasta syystä, kuin sen hintalapusta. Kyseinen markkinointialan osaajahan lähti minun katsantokantiltani liikkeelle jotakuinkin väärästä päästä. Ymmärrän kyllä hänen pointtinsa, että tärkeintä olisi herättää keskustelua. Mutta on silläkin merkitystä, että millaista keskustelua herätellään. Ja sitä paitsi, kuinka pitkänäköistä olisi edes ollut loppujenlopuksi hinnoitella yksi maalaus sellaiseksi, että sen hintaa olisi jo pidetty pelkästään eräänlaisena performanssin muotona?

kuva Iina Koppinen | cinnamon- tuikku | hyggeilya iltaan | 2018

Hetkeksi takaisin tähän viikkoon. Olen onnistunut tavoitteissani melko hyvin. Siis vapaa- ajan, tarvittavan liikunnan, ja työn ja sosiaalisuuden suhteen. Otetettiin joitakin rentoja kuvia ystäväni kanssa, josta toivon pidempiaikaista kumppania myös yhteistyön merkeissä. Tätä iltaa vietän cinnamon- tuikkujen valossa iloisena siitä, että kaikki on kuitenkin niin hyvin. Tuossa television näytöstä meni sivusilmällä ohi Apollo13- elokuva, jonka olen nähnyt jo useita kertoja. Nyt katselin sitä ohimennen taas tässä himmennetyssä valaistuksessa – sängyllä tätä kirjoittaessani ja tunnelmoimassa torkkupeitto varpailla, samalla tasapainotellen läppäriä. Minulle syksyissä on aina oma tunnelmansa. Ja etenkin viileän utuisissa aamuissa. Viime tiistaiaamuna kävin kävelemässä pitkän matkaa rantaviivaa, koska toivoin joutsenpoikueen – nyt jo isoja, mutta yhä harmaita, uivan juuri siten maalauksellisesti usvasta suoraan kamerani eteen. Edes vastarannalle ei nähnyt, vaikkei se kaukana ollut. Jäi kyllä toiveeksi tällä kertaa saavuttaa kameraan se tämän kesäinen joutsenpoikue.

Lisäksi minulle annettiin rautatiputus, koska ilmeisesti normaali rautakapseli ei imeytynyt tarpeeksi hyvin. Hemoglobiini on aina ollut hyvä, joten tuota ferritiiniarvoa, kehon varsinaisten rautavarastojen arvoa nyt ei vain ollut tullut varmaan koskaan ennen edes mitattua. Yleensä muutoin pidän itsestäni ja voinnistani niin hyvää huolta kuin vain pystyn. Ehkä vähän erikoisempana tuotteena – pakurikääpää olen alkanut juoda teen muodossa, vaikka muutoin en oikeastaan tosiaan teen juoja olekaan. Mutta sen vaikutus kehon vastustuskykyyn on kyllä mainio, joten suosittelen, vaikka makunautintona ei sitä pitäisikään, varsinaisesti. Maku paranee huomattavasti jos siihen lisää sitruunaa.

Tässä ohessa minulla on muutama hajanainen kuva tältä viikolta.

kuva Iina Koppinen | aamun usvaa järvellä | lokakuun alkua | 2018

kuva Iina Koppinen | ideoimassa ja kaffella | minä ja Taina | 2018

kuva Iina Koppinen | ideoimassa ja kaffella | minä ja Taina | 2018

kuva Iina Koppinen | kahvi mustana, vai lattena? | 2018

kuva Iina Koppinen | iltaveneyttelyjä – yksi venytys kuvana 🙂 | omakuva | 2018

kuvat Iina Koppinen | ensimmäisessä kuvassa on pakurikääpäteetä, mutta jos flunssa yllättää suosittelen myös tuota – Lime&Ginger- teetä | lokakuu | 2018

Ai niin – tosiaan takaisin vielä tuosta alun erikoisesta sattumuksesta johtuen tuohon aiheeseeni, eli hintalapun laittamiseen teoksille, ja voiko yhden teoksen hinta muuttua esimerkiksi paikasta riippuen? Kyllä voi, jonkin verran.

Pelkän visioinnin ja palon lisäksi oman työn hinnoittelussa kannattaa ottaa huomioon se mikä oikeasti toimii.

Tiedostan, että omalle työlle hintalapun laittaminen ei aina ole helpointa mahdollista. Tällainen tapahtui kun pääsin taiteilijaseuran toimintaan mukaan – tai minulta kysyttiin, olisiko minulla sopivia, kiinnostavia teoksia ensimmäiseen isoon Pop- Op- näyttelyyn. Vuosi taisi olla 2009. Pop- Op- näyttelyt ovat pitäneet sisällään spontaania taidetta, ja niissä esille ovat päässeet myös ne tekijät, joiden pääasiallinen vahvuus ja juttu on jossain muussa taiteenlajissa, kuten musiikissa. Hinnoittelin työni siten, ettei ollut mahdollista mitenkään kuitata edes kaikkia niihin käytettyjä kuluja. Hyvä puoli edullisessa hinnoittelussa olikin taas se, että sain huomata omilla teoksillani olevan menekkiä laajemmassa mittakaavassa. Olin pitänyt runsain mitoin yhteis-, ryhmä-, ja yksityisnäyttelyitä jo siihen mennessä, mutta tuo vuosi oli käänteentekevä nimenomaan hyvällä tavalla.

Tällä tarkoitan sitä, että myös kuvataiteen hintaan vaikuttaa todella moni piilevä seikka. Kun ostaja ostaa teoksen, hän ostaa myös tunnetta, mielikuvia ja statusta. Periaatteessa hän ostaa taiteilijan.

Joskus sitä itsekin vähän hämmentyy yhä, miten teos myy ja mihin seikkoihin ostaja kiinnittää huomiota. Siksi on tärkeä pitää mielessä oman toiminnan laatu ja laatumielikuva. Ostajalle siis käsitys kuvataiteilijan toiminnasta voi olla hyvinkin oleellinen ostopäätökseen vaikuttava asia. Siis ammattitaitoisuus, asiakkaan ja työn arvostus itsessään. Teoksen laatu on yksi keskeisimmistä tekijöistä, mikä vaikuttaa teoksen kaupaksi käymiseen. Ja laatu taas on osaamista, hiottua lopputulosta ja vakuuttavia työtapoja. Laatu on luotettavuutta. Lisäksi se, mitä enemmän jostain teoksesta on saatavilla tietoa, sitä enemmän se kiinnostaa.

Ai niin, ja joskus teoksen myyntipaikkakin merkitsee hintaan, millä se saatetaan saada myytyä. Siksi minä jonkin verran säätelen teosten hintoja ylöspäin, mikäli ne ovat menossa vaikkapa näyttelyyn sellaiseen– sanotaanko nyt arvostettuun tilaan. Ilmiönä se on ihan mielenkiintoinen, mutta toisaalta ymmärrettävissä kontekstilla. Teos on ainakin tuolla tavoin aina suhteessa ympäristöönsä. Tuolla tavalla viime kesänä hinnoiteltuani pari kirkasta maalausta, asiakas haluasi ne galleristin kautta kokeiltavaksi kotiinsa, ja se oli jo sinänsä, vieraammalla paikkakunnalla, iso juttu minulle.

kuva Iina Koppinen | Ilkka| juttu Nelimarkkamuseon näyttelystä, jossa tuo minun maalaus mukana | 2018

Tokihan työn hinnan peruslähtökohtana on kartoittaa materiaalien kustannukset ja työn tekemiseen menevä aika, sekä hinnoitella oma ajankäyttönsä, mutta sen jälkeen tullaan vähän jännän teeman äärelle, koska taiteen hinnoittelu vastoin kuin miltä joskus vaikuttaa – ei ole mikään mutu– viidakko. Joka tapauksessa on oleellista tarvittaessa osata kertoa, mistä jonkin teoksen hinta koostuu ja mitkä seikat siihen vaikuttavat eniten. On siis suositeltavaa tutkailla ja opetella tuntemaan markkinoita ja markkinointia, sekä pysyä avoimin mielin.

Jos erehtyy toistuvasti aliarvioimaan hinnanmäärityksensä, niin se johtaa helposti myös siihen, ettei ostajiakaan ole. Jos markkinoilta kysytään, se arvo visuaalisena taiteilijana ja arvo teoksille on saattanut olla jo heti alussa korkeampi, kuin mitä sellainen helposti alihinnoittelun kulttuuri saattaa ymmärtää. Niinpä en neuvo ketään suoraan kopioimaan toisten kuvataiteilijoiden hintatasoa, vaan ennemminkin tulemaan tietoiseksi siitä, missä liikutaan.

Kuvataiteen hinnoittelun pitäisi painoittua enemmän faktoihin, kuin fiilikseen. Ja objektiivisuudestakaan ei ole haittaa. Mikäli sattuu olemaan hinnoittelun kanssa epävarma, niin ainakin itse olen kysynyt ennen vaikka jotain näyttelyä sellaisilta ihmisiltä, joilta tiedän saavani sen rehellisen arvion hinnan suhteuttamisesta. Siis hinnan suhteuttamisesta sen jälkeen, kun siihen menneet työkustannukset on laskettu siis jo pohjalle. Joskus voi siis tosiaan auttaa, mikäli uskaltaa pyytää jeesiä hinnoittamiseen. Uniikkius ja kilpailukyky samassa lauseessa eivät aina ole helppoa yhdistää.

Pelkkä hintahan ei tee työtä paremmaksi, koska kuten sanotaan, millä tahansa voi olla hintalappu, mutta vasta kun joku ostaa sen pyydetyllä hinnalla, se on sen todellakin sen arvoinen.

kuva Iina Koppinen | aikuiset jousenet syömässä | lokakuu | 2018

Ihanaa lokakuuta, murut!

Iina

Iina Koppinen: Motivaation nostatus – harhailevista ajatuksista takaisin työn teon prosessiin

Tekijä

Iina Koppinen

15 syyskuun, 2018

OHMYGOSSIP – Stressaantunut mieli ei ole luova. Olen havainnut sen taas, enkä siis tosiaankaan ensimmästä kertaa, konkreettisesti. Minähän olin niin innoissani uudesta aikataulusysteemistäni, ja sen noudattamisesta prikulleen oikein ja täsmällisesti. Ajattelin, että tästä se lähtee – unohtaen, etten ole kone, vaan ihminen. Ajattelin, että omien unelmien kuunteleminen ja niiden toteuttaminen lähtee käyntiin tuosta noin vain sormia napsauttamalla.

Tiedän, että stressistä ylipääsemiseen kaikissa olosuhteissa, on parasta vain aloittaa tekeminen silti. Eli ei ollenkaan siten päin, kuin minä tein tässä pari viikkoa – lykkäsin tekemisiäni, mikä taas pahensi oloani entisestään. Minulla on siis ollut suuria ongelmia saada itseni rauhoittumaan silloin, kun jokin ei vain onnistu.. unohdin onnistuneesti kaiken, mitä tiedän siitä, kuinka minun olisi pitänyt toimia. Työn on tarkoituskin olla haastavaa, mutta sitä voi lähestyä vaativimpina ajanjaksoina erikanteilta, vaihtamalla vaikkapa tekniikkaa.. Minulla nyt tuli kuitenkin hajautettua ajatukseni totaalisesti aivan muihin maailmoihin. Katselin videopätkiä netistä, kuuntelin, ja luin kaikkea, mikä ei millään liittynyt omaan työhöni, ei edes aihealueina. Kauhistuin joka päivä, kun työhön tarkoitettu ja varattu aika olikin hävinnyt jonnekin huomaamattani.

kuva Iina Koppinen | tuoleja metsäaukealla hiljentymiseen? | 2018

Taisin asettaa itselleni liikaa paineita unohtaen ettei kiireen yllättäessä olekaan käytettävissä sitä ajan tuomaa luksusta, jolloin ideoita voi hioa ja kehitellä rauhassa. Tein kymmeniä muita asioita. Esimerkiksi katsoin historiadokkareita, jotka eivät todellakaan liittyneet taidehistoriaan. Huomatessani että sisäinen kiireen tuntuni alkoi jo pyrkiä uniini, tulin jutelleeksi siitä eräälle ystävättärelleni kävelyllä ollessamme – mainiten siis lähinnä, että olen vähän hidastanut työtahtiani. Huomauttaen, että sain kyllä osallistuttua Nelimarkka-museossa tänä viikonloppuna avattavaan suureen näyttelyyn, ja tehtyä yhden soolonäyttelyn, ettei se kuulostaisi niin pahalta.

Tämä ihminen on tuntenut minut pitkään – ihana ja positiivinen tyyppi kaiken kaikkiaan. Hän siinä kysyi, että missä asioissa erityisesti olen hidastellut? Hänellä on sellainen jännä, painottava tyyli puhua, ja kysyä tiettyjä asioita. Vastasin, että oikeastaan uusissa asioissa, kuten kirjoittamisessa.. kun onhan tämä minulle siten uutta, että olen kirjoittanut tätä nimenomaista blogiani vasta viime joulukuusta saakka. Ja kerroin myös, että aika monessa muussakin järkevää, tai sellaista hyödyllistä työtä tarkoittavissa asioissa olen hidastellut. Hän sanoi yhä huvittuneen näköisenä, että olenko taas luomassa itselleni jotain ahdistavaa, pelottavaa blokkia – mikä johtaa itseen pettymisen kautta siihen että alan olla tuskallisen perfektionistinen, eikä lopulta mikään mitä teen näytä omasta mielestäni hyvältä? Häntä alkoi naurattaa – ja hän oli oikeassa. Kyllä, just tuota rataa olin menossa mielessäni. Unikin on minulle niin tärkeää, etten halua herätä painajaisiin hikisenä, ja sydän pomppien liikakierroksilla – miettien, että tänään minä onnistun, ja aloitan heti työrutiinini ja enkä enää ikinä ajattele sataa muuta asiaa sen sijaan. Ja, että olen itselleni myötämielisempi kriitikko, ja näin ollen työt lähtevät itsestään selvästi rullaamaan.

Suunnitelmana loistava, mutta huonoina päivinä hyväkin suunnitelma saattaa helposti epäonnistua.

Olin jättänyt aika moneksi päiväksi pois sen sellaisen aamuihini liittyvän vapaan piirtämisen, jonka tarkoitus on olla omaksi iloksi piirtämistä – sellaista, mikä saa ihan vapaasti olla vaikka kuinka kitchia. Joka kuitenkin samalla vaikuttaa positiivisesti käden ja silmien koordinaatioon eikä varsinainen studioon siirtyminen näin ollen ole siirtymistä kylmiltään tekemään jotain erityisesti tarkkuuta vaativaa. En ollut myöskään kokeillut uusia, tai pitkästä aikaa erilaisia tekniikoita, vaan olin saanut niistäkin jonkin jännitysreaktion aikaan päässäni.

Kuun alussa olin intoillut uudesta rytmistäni. Rytmeistä vain olen viime päivinä luistanut tehokkaasti tekemällä kaikkea muuta.

On toki paljon niitä aikoja jolloin olen hyvässä vedossa, ja kaikki työt valmistuvat ajallaan. Se on aina aikaa minkä toivoisin kestävän ikuisesti. Se, kun työprosessi tapahtuu ilman ponnisteluja ja muutenkin kaikki luistaa – on sujuvaa, nopeaa ja tehokasta, ja ehdin toteuttaa paljon muitakin asioita.

Mutta vaikka kuinka toivoisin, se erityisen hyvässä fiiliksessä, vedossa oleminen ei koskaan kestä ikuisesti. On aikoja jolloin olen epävarma siitä, mitä teen, ja epävarmuus aiheuttaa pelkoa helposti. Ja pelko aiheuttaa ahdistusta, ja se lisää aikaansaamattomuutta. Kuten nytkin nuo kuluneet pari viikkoa taaksepäin – toivoisin, että olisin käyttänyt aikani edes oman alani tietouden kartuttamiseen. Kun näin pääsee käymään, sisäinen kriitikkoni astuu yhä syyttävämpänä etualalle, jarruttamaan yrityksiäni saada aikaan mitään kunnollista. Tulee olo, että kuka minä taas luulin olevani?

Rutiinit saattavat joskus tuntua tylsiltä. Rutiineilla, jotka itselleni niin innostuneena kehitin.. aiheutinkin lopulta itselleni vain epämiellyttävän olon. Ja silloin helposti rikkoo tuon rutiinin alkamalla tehdä kaikkea sellaista, mitä ei pitänyt. Minä siis menin ja ostin lisää tapettia, tapetoin yhden seinän uudestaan, siivosin officen, työhuoneeni täysin ja pikkutarkasti, ja siitä päästyäni tuijotin historiaa ja avaruutta, ja matematiikkaa käsitteleviä ohjelmia. Sekä tutustuin nettikirppiksiin. Samalla miettien koko ajan, että asioiden täytyy muuttua, tietämättä kuitenkaan, miten olisin saanut sen joksikin oikeasti eteenpäin kehittyväksi ideaksi muotoiltua. Kivulias vaihe! Yritän aina miettiä itseni ulos tällaisesta, mutta sekään ei toimi!

Koska eihän sitä voi miettimällä selvittää ulospääsyä hajanaisista uusista ideoista, jotka kaiken lisäksi eivät vaikuta yhtään tukevan omaa kokonaisuutta. Silloin just pitäisi nimenomaan tehdä eikä vain ajatella, että teen. Tai, että teen kohta.

Tästä syystä siis olen nyt ollut pari viikkoa uupunut rutiineista, ja fiiliksessä, että mikään ei muka toimi. Ja se johtuu siitä, että minä en ole toiminut. Tämmöinen on niin turhauttavaa, että sitä ajatellessakin alkaa ärsyttää. Tämä oli vaikea vaihe. Yleensä olen käyttänyt hyväkseni oppeja, jotka ovat painuneet mieleeni jo kauan sitten opiskellessa, kun luovaan prosessiin tulee tällainen en pääse yli enkä ympäri- tyyppinen tila.

Ainut keino on koota itsensä ja jatkaa harjoittelua, keskittyä tekemään vaikka niitä erilaisia kitchin omaisia luonnoksia, tai pieniä maalauksia, koska niistä tulee olo, että tekee jotain joka tapauksessa. Se on todella tärkeää. Sellaisina aikaan saamattomina jaksoina on aika ajatella prosessin kokonaisuutta vaihe vaiheelta, eikä sitä tuotetta, mitä haluaisi ja pitäisi tehdä.

kuva ja luonnos Iina Koppinen | 2018 | byiinakoppinen | harjoituspiirros

Tuota kautta pääsee lopulta takaisin tilaan jolloin nauttii jälleen siitä, mitä tekee, ja jolloin tietää sen olevan tarpeeksi hyvää – sellaista, minkä tietää päätyvän ainakin näyttelyihin.. tai jopa jonkun toisen ihmisen seinälle.

Mutta sitä ennen pitää välillä tosiaan keskittyä viemään ajatukset pelkkiin työstöprosesseihin, ja tehdä rohkeasti uusia kokeiluja, ja sitä, mikä on myös kiinnostavaa – vaikkeikaan ehkä niin näyttävää. Motivaation nostatus lisää sujuvuutta uusiin työprosesseihin, projekteihin, ja sitä kautta muuhunkin elämään.

Ciao ihanat!

Iina

Iina Koppinen: Yksinkertaista mutta totta – tuotannon merkityksellisyys lisää hyvinvointia

Tekijä

Iina Koppinen

26 elokuun, 2018

OHMYGOSSIP – Joskus asioiden yksinkertaistaminen voi pelastaa koko päivän. Heräsin flunssaisena, joten minun oli vaikea lähestyä torkkupeiton alta alkavaa päivää, ajatellen siitä tulevan hieno – sellainen, joka on täynnä uusia mahdollisuuksia. Purnasin mielessäni tukkoisena päähäni jäänyttä lausetta ”Kaikki tulee tehdä niin yksinkertaisesti, kuin mahdollista, muttei yksinkertaisemmin.” , koska siten on todennut Albert Einstein – ja se on jäänyt jostakin dokumentista minun mieleeni.

Kaikenlainen luova työ on itsessään tasapainoinen kokonaisuus, jossa jokaisen elementin tulee tukea toistaan. Mikäli jokin yksityiskohta vie jatkuvasti huomion pois kokonaisuudesta – niin silloin ei ole vielä saavutettu tasapainoa jollainen tarvitaan onnistuneeseen lopputulokseen.

kuva Iina Koppinen | kaikki tarpeellinen on tarpeellista | 2018

On hyviä ja on huonoja päiviä. Minulla oli suuri työ saada itseni häivyttämään mielestäni pois kaikki häiritsevät ja huonot ajatusmallit. Tällaisia, tai tämänkaltaisia haasteita tulee varmasti jokaiselle välillä. Niin sanottu ammattimaisuus kirjoittamisessa, verrattuna päiväkirjamaiseen blogitekstiin vain on rajaltaan välillä niin hiuksen hieno, mielestäni. Kirjoittamisen tapoja kun on yhtä paljon kuin kirjoittajia. Joka tapauksessa hyvä kirjoitus on lopulta rakenteeltaan juuri yksinkertainen – sillä vaikka laatua painotetaan paljon jo pelkkänä sanana, niin kyse on kuitenkin kiinnostavuudesta ja sen mukanaan tuomasta oheistarjonnasta, eli informaatiosta. Yksinkertaisuuskin on laatua, vaikka se joskus puetaan kaunopuheisuuden monimuotoiseen verkkoon. Ei tarvitse lähteä selittämään ja avaamaan kaikkea – pitäisi muistaa luottaa siihen isoon kuvaan.

Tehdessäni paljon työtä lähinnä yksin – joskus pitkälläkin tähtäimellä, työstämiseen on jotenkin saatava motivaatio pysymään yllä. Sen ylläpitämiseen liittyy tietenkin kaikki elämän osa- alueet ja häiriötekijöiden karsiminen mahdollisimman minimiin. Minulle tärkeää on, että työympäristö on miellyttävä ja siisti. Ja ilonaiheiden pöydälle nostaminen tuo energiaa.

kuva Iina Koppinen | sisustus | taideposteri Anouk Studio | teos Hansaviertel Apartment House by Charlotte Taylor | 2018

kuva Iina Koppinen | kollaasikuva | ajanvietettä | 2018

kuva Iina Koppinen | kontrastit seinällä | uudet tapetit| 2018

Minuun on vaikuttanut aina niin paljon se, kuinka tunnen, jos asiat menevät väärin mielestäni, tai epäonnistun jossakin. On täytynyt alkaa viimeinkin ymmärtää, ettei kyse ole niinkään itse mahdollisesta tilanteesta, missä jokin meni vikaan vaan siitä, kuinka minä sisäistän sen. Tämän saatuani mieleeni, minä olen päättänyt kääntää ympäri elämäni haasteiden katsantokannan – nekin jotka olen jotenkin yliherkästi nähnyt esteinä, vaikka ne ovat asioita joista opiksi ottaminen on tärkeää ja kasvattavaa etenemisen kannalta. Jos voi muuttaa jotain itselle positiiviseksi niin miksipä ei tekisi niin. Jos ei voi muuttaa kaikkia asioita, tai vaikuttaa siihen, mitä elämässä ja ympärillä tapahtuu, niin voi ainakin muuttaa sitä, kuinka itse suhtautuu kaikkeen siihen.

Tällainen yksinkertaistaminen on joskus vaikeaa, mutta kun sen saavuttaa edes joissain osin niin huomaakin, että löytyy paljon aiheita saavuttaa tyyni, rauhallinen ja iloinen päivä, joka päivä. Ja sen myötä kykenee panikoimatta työstämään nekin osa- alueet omissa töissä, joissa on haasteita ja ehkä niitä koettuja esteitä – nekin kykenee tällöin tekemään tarvittavan hyvällä itseluottamuksella. Paras osio vaikkapa freelance- työssä onkin, että rakentuu oman työn ja ajankäytön vankempi osaaminen.

Oletteko te huomanneet, että kun toimii motivoituneena, niin sitä vähemmän loppujen lopuksi ne mahdolliset häiriötekijät tulevat edes häiritsemään?

Yksinkertaisuutta on myös olla rohkeasti oma itsensä. Konkreettisena esimerkkinä – kuvapalvelutililläni on sekalainen kollaasi omaa osaamistani käsitteleviä kuvia liitettynä yhteen arjen hetkien ja taidekuvien kanssa. Esille ei tule heti katsoessa selkeä yhtenäinen linja. Se näyttää minusta minut ihmisenä, sekä työni tekijänä – ei vain jompaa kumpaa. Se kuvastaa minua sellaisena kuin olen, ja sitä, mitä teen – mutta se kuvastaa myös sitä, miten minun motivaationi kehittyy, mistä ideat syntyvät, ja kuinka ne valjastuvat lopulta visuaalisiksi teoksiksi. Tiedostan, että yksi pääaihe olisi parasta pitää, ja rajata muutenkin esille tuodut jutut hyvin. Omien vahvuuksien ymmärtäminen ja korostaminen voi vaikuttaa vain positiivisesti. Sitä paitsi.. väittäisittekö, ettei huomio jonka somessa saatte, aiheuta hyvää mieltä?

kuva Iina Koppinen | omakuva | 2018

kuva Iina Koppinen | espresso ja tee ystävättären kanssa | 2018

Tämä nyt etenkin siksi, että digitalisoitumisen monimutkaistama maailma saattaa monimutkaistaa liian usein myös ajatuksenjuoksun. Sen ei pitäisi antaa sokaista itseään. En halua pirstaloitua missään, mitä teen. Riman yli on päästävä – joka kerta. Onhan meillä jokaisella näkemys itsestämme? Ja toisilla meistä? Kyllä. Siksi pitää yksinkertaisesti olla vahvuutta nähdä, mihin suuntaan haluaa mennä, tekemättä sitä kuitenkaan liian ryppyotsaisesti. Kulttuuri on se, mikä on saatava muuttumaan – tai ne oikeasti hyvätkään suunnitelmat eivät koskaan toteudu merkityksellisinä.

Olin ennen niin sanottu pöytälaatikkokirjoittaja. Nyt olen pyrkinyt rohkaisemaan niitä muutamia jotka tunnen, jotka yhä ovat sellaisia, toimimaan – näyttämään itsensä maailmalle. Emme elä norsunluutorneissa, joten tarinat ja kuvat kiehtovat – ja ne ovat helposti saavutettavissa.

kuva ja teos Iina Koppinen | Y niin kuin yksinkertaista| 2018

Eniten ja kaikista yksinkertaisimmin kyse on siitä, mitä jonkun toisen tarina antaa minulle, tai sinulle.

Iina

Iina Koppinen: Kuvaamisen kehitys ja sen yhteys blogimaailmaan

Tekijä

Iina Koppinen

19 elokuun, 2018

OHMYGOSSIP – Uskallanko katsoa uusiin suuntiin – nimenomaan sellaisiinkin suuntiin, joita ei niinkään mielletä nykyaikaisessa blogien, tai kuvauksen maailmassa suositeltaviksi? Visuaalinen taide syntyy luovuudesta, mutta sen synonyymi se ei ole. Rohkeus sinänsähän on myös pieniä asioita. Uskon, että valokuvaus on ollut pitkälti nousujohteessa juurikin blogien ja kuvanjakopalveluiden takia. Sen takia myös blogien muoto on muuttunut runsain mitoin – sekä niiden lukutapa. Nykyisin ei niinkään enää tule itsekään luettua ehkä bloggaajan muutamaa pitkää tekstiä viikossa, vaan selailen kuvia, ihastelen niiden intensiivisyyttä, estetiikkaa. Etenkin, koska seuraan paria muotiblogia ja sisustusaiheisia feedeja myös.

Minä aloin bloggaamaan visuaalisen taiteen takia. Kuvat ovat oivallinen lisä blogiin, ne auttavat hahmottamaan kaiken niin eri tavalla! Ja niiden antama sisältö vaikuttaa paljon. Valokuvaaminenhan on pitkälti kokemuksen kautta opittua käytännön taitoa, mutta visuaalisella silmälläkin pääsee jo melkoisen pitkälle. Minun tulee kuvattua päivittäin kaikenlaista ja valitut kuvat ovat aina suuri osa kirjoitukseni sisältöä. Kuvavalinnat tuovat fiiliksen. Lisäävät mielenkiintoa. Haluan uskaltaa kokeilla, vaikka joku ajattelisi täysin puhtaan kuvan puutteen jopa amatöörimokaksi – tai kuvat eivät olisikaan leveydeltään samoja kuin itse teksti blogissa.

Jos lukijoita on monta sataa tuhatta, on aivan sama tekeekö sellaista, mitä ei suositella, vai ei – lukijat rakastavat niitä silti. Sitä ennen suositetaan kuitenkin pysymään turvallisella alueella – jotta lukijakunta kasvaisi. Minä vain en jaksa odottaa – minä näytän kuvia, joita olen kuvannut, editoinut, ja siten haluan kertoa, että tällä viikolla minä tein tällaisia sommitelmia. Osa niistä on myös vanhempia, Italiassa otettuja.

Olen halunnut tutkia valokuvan kautta sen sisältämää visuaalista identiteettiäni. Ja ennen kaikkea olen halunnut löytää itselleni sopivan tavan tuottaa sisältöä – tehdä omaa tunnistettavaa tyyliä, mutta monimuotoisesti. Käyn kyllä jokaisen kuvan kanssa läpi oman pään sisäisen keskustelun, mietintäprosessin – mikä tässä minua kiinnostaa, kuinka olen sen editoinut, ja olisiko se sittenkin parempi jotenkin toisin. Tämän postauksen kuvissa olen kokeillut myös rajauksia, joissa ei näy ilmettä, kasvoja – ja ajattelinkin kysyä teiltä, että ovatko ne mahdollisesti puhuttelevempia, kuin ne joissa ilme näkyy?

kuva Iina Koppinen | 2018

Mikä on sitten minun mukavuusalueeni? Mitä isompia kuvat ovat, ja tarkempia, sen parempi. Harvoin otan kuvia ilman jalustaa, ja käytän viiden tai kymmenen sekunnin viivettä, että saan kädet pois kamerasta ja kamera pysyy paikoillaan. Kuvien muokkauksesta sanotaan usein nykyään, että niitä ei juurikaan pitäisi – ei ainakaan liikaa editoida, sillä silloin ne eivät yleensä kiinnosta. Ja tuo on kyllä ihan fakta. Kuvat siis kannattaa muokata siten ettei niistä näy että niitä on muokattu. Valoisuus, selkeys ja kultainen leikkaus, ne ovat tärkeitä ohjenuoria – ja tietenkin yhtenäisyys. Tämän nykyisen trendin vastaisesti otan kuitenkin myös paljon puhelinkuvia julkaisuun. Haluan säilyttää sellaisen rennon otteen, mutta sillä en tarkoita huonoa laatua. Arkirealismi sekoittuu kuvissani usein helposti johonkin taiteellislähtökohtaiseen jujuun.

Visio kuvista minulla on aina, mutta se toinen puoli, tärkeä osuus on katsojasta kiinni.

kuva Iina Koppinen | 2018

kuva Iina Koppinen | Ohmygossip | omakuva | 2018

En ryhtynyt näihin omakuviini virittelemään heijastimia, vaan kokeilin erilaisia valoja, siirrellen pelkkiä kirkkaita studiotyyppisiä valaisimia. En pidä epätäydellisyydestä enkä säröistä, heilahduksista, epätarkkuudesta kuvissa – en ole koskaan pitänyt. Sisätiloissa otetun muotokuvan onnistumisen ratkaisee suurimmilta osin juuri valaistus, sillä salaman valo on liian voimakas ja saattaa luoda rumia varjoja. Minulle kuvakansioihin ja kuviin palaaminen on myös aina sellaista, että ne tuovat kyseiset hetket takaisin eikä kuvaaminen myöskään vähennä läsnäoloa sen ottamistilanteessa, silloin kun jokin asia oikeasti tapahtuu. Mutta tuo mukavuusalue, siltä väistyminen – uuden kokeminen, kokeileminen, ja tiedon hankkiminen voi olla ponnistelua ja vaivannäköä vaativaa, mutta uteliaisuus uusia asioita kohtaan – uudet maisemat, toimintamallit, ja jopa ihmissuhteet ovat sitä luovuuden polttoainetta.

kuva Iina Koppinen | katukuva Todi | Italia | 2018

kuva Iina Koppinen | yksityiskohta | katukuva Todi | Italia | 2018

kuva Iina Koppinen | katukuva Todi | Italia | 2018

Pidän kyllä etenkin kuvista, joissa tapahtuu jotain, etenkin kun kyse on luonnon, tai ihmisten kuvaamisesta – mutta kaupungit ja arkkitehtuurikuvaamiset ovat erilaista. Sitä pidän myös tärkeänä, että niillä on oma tarinansa, joka vastaa parhaimmillaan kouralliseen kysymyksiä, tai jättää niitä. Itsekin tiedän, että lukijana ja katsojana ei niin kiinnosta, jos postauksessa on hajanaisia kuvia eritavoin käsiteltyinä. Mutta tiedättekö – minun pitää voittaa pelkoni kuvan suhteen. Haen kauneutta, yksittäisiä hetkiä tässä postauksessa esille, osasta jotain tarinaa, siitä minä nyt lähdin liikkeelle.

Tiedän, että lupasin myös lisätä sisustuksen puolelta kuvia, mutta en ole niihin vielä niin tyytyväinen, että voisin laittaa tähän postaukseen mukaan.

kuva Iina Koppinen | aamukaffet | 2018

Tänään aamu aukeni utuisena ja minä join kahvia katsellen hiljaisuuteen. Ympäristö oli niin toisennäköinen, sellainen mikä haihtuu pois, kun aurinko astuu esiin. Olen opetellut, ettei elämää voi elää jatkuvasti rajoittamalla itseltään jotain pois, vaikka vain siksi, että pelkäisi paljastuvansa siitä, ettei sopisi siihen muottiin, mihin kuvittelee kaikkien muiden suurinpiirtein sopivan. Meitä on niin monenlaisia. Ja jokaisesta tunteesta voi oppia jotain itsestä.

Iina

Iina Koppinen: Blog’n’roll – uskallusta sisustukseen ja näyttelyripustuksiin

Tekijä

Iina Koppinen

11 elokuun, 2018

OHMYGOSSIP – Aikaisen aamun viileä tuuli muistutti syksyn läheisyydestä, vaikka puiden takana aurinko yrittikin tavoitella minua ollessani pienellä kävelyllä. Siinä kävellessäni ajattelin tapetteja ja tapettikuoseja. Pitäisi tapetoida muutama osa työstudion seinää uudestaan, jotta siellä olisi mielekkäämpi työskennellä. Tuo aiempi tapetti, joka peittää osaa seinästä, on ollut siellä jo aivan liian kauan – vuosia. Sen koukeroiset suuret mustavalkoiset kuviot tuovat minulle jostain syystä mieleen kellon! Seinien uusiminen tuo aina ihan oman vibansa, ja minä haluan, että työtilassani on viihtyisää – siksi koska olen siellä niin paljon.

Olen hankkinut kotini hieman uutta taidetta, ja myös kiinnostavan yhden suuren taideposterin Anouk Studion tämän vuoden SPRING 18 – kokoelmasta. Se sopi oikein hyvin olohuoneeseen, ja sen hieman pastelliin vivahtava värimaailma toi valoisuutta, siirrettyäni paikalla aimmin sijainneen grafiikkatriptyykin varastooni odottamaan uutta sijoituspaikkaa. Laitan siitä, ja sisustuksesta kuvaa myös seuraavaan postaukseen. Nythän on vallalla tämä tiheämpi – juuri kollaasityyppinen sijoittelu sisustuksellisesti myös taideteosten suhteen. Aion toteuttaa minun syyskuussa Keuruun pääkirjastossa ensinäytöksensä saavan ”Matkoilta” – näyttelyn ripustuksen samoin. Se on minulle poikkeuksellista ja uuttakin yksityisnäytelyssä, sillä yleensä olen suosinut väljempää ripustamista.

kuva Iina Koppinen | Anouk Studio | SPRING 18 collection | teos Hansaviertel Apartment House by Charlotte Taylor

Teokset tulevat pääseinän sijaan olemaan sermeillä, koska näin saan runsain mitoin enemmän vapautta laittaa teoskokonaisuuksia haluamallani tavalla! Pääseinälle siimoin korkealta yläreunan ripustusrimaan kuvaprinttien, kehystettyjen sanojen, luonnosten ja pienten maalausten sijoittelu olisi ollut mielestäni liiaksi nuoralla tanssimisen kaltaista! Niihin ei olisi saanut laittaa mahdollisen liikkumisen estämiseksi esim. kaksipuoleista teippiä, joten.. tämä sermeille ripustaminen on kaikin puolin paras idea, koska niissä voi käyttää haluamiaan ripustuskorkeuksia ja tiheyksiä.

kuva Iina Koppinen | taidekuva 2018 | blogia varten | Blog’n’roll | 2018

kuva Iina Koppinen | taidekuva 2018 | blogia varten | Blog’n’roll – omakuva | 2018

Ylipäätään – kun hankkii kotiin taidetta, tärkeintähän on luonnollisesti sisustajan omat esteettiset mieltymykset. Taideteos on vain yksi niistä esteettisistä esineistä toisten sisustusjuttujen ja esineiden joukossa.. ainakin useimmiten. Visuaalisen alan tekijänä tämä ei ehkä kuulosta kovin mairittelevalta, mutta se on lopulta kuitenkin melkolailla todellisuutta. Hankin itsekin teoksia, elävöittämään, lisäämään kodikkuutta ja mielekkyyttä ympäristööni. Hankin sellaista taidetta, mikä minua kiinnostaa ja innostaa. Silti ymmärrän, että joku ihminen voi valita teoksen verhojen mukaan suurin piirtein näyttelystä kotiin, mutta on sillä silti kuitenkin aina merkityksensä – ei pelkkä värimaailma, vaan myös sisällön mielekkyys ostajalle. Tärkeintä olisi siis valita teos josta saa jotain henkilökohtaisesti irti. Silloin ne yleensä sopivat sisutukseen myös, helposti. Teokset voivat toimia tilanjakajina myös. Eikä naulan, tai ripustuskoukun lyömistä seinään tarvitsisi niin kovasti varoa. Ja kannattaa huomioida myös veistokset teoksina, joiden katseenvangitsevuus yhdistettynä tilaan ja sen jakautumiseen, saattaa tuoda neliöiltään pienempäänkin kotiin just sen tarvitun jutun ja jujun! Minä olen itse nyt etsimässä sellaista luultavasti kapeaa puuveistosta. Puuta sen takia, että se on kevyt materiaali. Pitkulainen, kapea malli sopisi lattialle tai vaihtoehtoisesti jollekin matalalla sijaitsevalle tasolle.

On realistista, että mikäli haluaa myydä teoksiaan, kuten minä haluan – on kyettävä hyväksymään, että jollekin teos voi olla yksinkertaisesti sisustuksen kokonaisuuden lisääminen, palveleminen. Uskon, että, mikäli myyn teoksen koristamaan jonkun ostajan olohuonetta, tai työpaikkaa, niin jonain päivänä nämä myydytkin teokset saattavat olla osana jotakin laadukasta kokoelmaa, esillä nykytaiteen näyttelyssä! Ja onneksi sellaisia tilanteita on jo ollutkin. Olen myös lainannut omia teoksiani kokoelmanäyttelyihin.

kuva Iina Koppinen | Galleria- kassini | 2018

kuva Iina Koppinen | taidekuva 2018 | blogia varten | Käsi ja sivellin | 2018

kuva Iina Koppinen | Otsikossa sanotaan | Uskalla sisustaa taiteella| 2018

Tuosta tullaankin siihen, mistä puhuin myös edellisessä haastattelussani – jos ihmiset eivät tunnista kuvataiteilijaa, se on todella nimenomaan juuri sitä huonoa mainosta. Minun mielestäni kuvantekijän saama julkisuus lisää sen todennäköisyyttä, että teosten arvo säilyy. Joten sanotaanko niin, että julkisuus yhdistettynä kyvykkääseen visuaalisen taiteen tekijään on myös ostajalle paras tae siitä, että ostaessaan hän tekee kaiken muun lisäksi hyvän sijoituksen!

Arvonsa myös taloudellisesti ajateltuna säilyttävät sellaiset teokset, jotka ilmentävät parhaiten kuvataiteilijan tyyliä eri sarjoista, ja eri aikakausilta. Vaikka on mainittava, että silloin kun hankkii teoksen kotiinsa, tai työpaikalle – ei sitä silloin useinkaan tule ajatelleeksi sitä, kuinka näkyvällä sijalla sen tekijä on vaikkapa mediassa tai teoksen mahdollista arvonnousua. Teoksen pitää tuntua oikealta, ja tietenkin sen pitäisi olla kulloinkin kyseisen kuvataiteilijan tuotannon parhaimmistoa, siis etenkin ostajan mielestä myös. Jokainen kuvataiteilija pyrkii kuitenkin tuomaan itsestään esille juuri sitä, jokaiseen näyttelyynsä. Aina, kun teos on jossain esillä – se on sitä uusinta uutta, aina uudestaan – vaikka olisikin todellisuudessa muutamia vuosia vanhemmasta sarjasta.

kuva Iina Koppinen | 2018 | omakuva

Vieläköhän tuosta tarkenisi mennä uimaan, vaikka tuuli on pyörittänyt vettä jo viileämmäksi..

Ciao, ihanat!

Iina

Iina Koppinen: Tuhat vuotta vanha linna Izzalini tukikohtana Umbrian seudulla sekä matkaajana että työtä tehdessä on täysi kymppi

Tekijä

Iina Koppinen

1 elokuun, 2018

OHMYGOSSIP – Se, mikä italialaisessa elämäntyylissä on ehkä parasta – mieleenpainuvinta, kaltaiselleni aikalailla toisenlaisen kulttuurin kasvatille.. ja sille minussa olemassa olevalle ei ihan pienelle suorittajatyypille – on se, että italialaiset osaavat todellakin nauttia elämästä. Ei ole ollenkaan erikoista työskennellä aamupäivällä katukahvilasta käsin. Tuon tietyn rentouden toivoisin voivani tuoda mielessäni mukanani Suomeen, ottaakseni siitä edes hitusen osaksi omaakin elämääni.

Etenkin siis päänsisäistä elämäntapaani. Uskon, että tuolla hyvällä tapaa, rentouden siivittämällä, elämään suhtautumisella, jonka Italiassa sain kokea, on paljon tekemistä henkilökohtaisen hyvinvoinnin kanssa – sillä se hyvinvoivuus näkyy ulospäin energisyytenä ja elämänilo oman itsen arvostamisena ja itsestä huolehtimisena. Varmaankin raikkainta ja myös rohkeinta mitä tällä aikakaudella voi antaa muille, on olla, mitä on.

On jotenkin niin virkistävää, ettei se elämän tuoma viisaus – saatika älyllinen säteily, vaikka sitä olisi jossain ihmisessä kuinka paljon – sulje pois mahdollisuutta joskus erehtyä, tai etteikö voisi olla joiltakin osin keskeneräinen. (Tästä puhutaan pääteemana haastattelussa jonka sain meilitse – ja tekstarina puhelimeen vielä matkalla ollessa.)

Italia on niin paljon muutakin kuin muodin mekka kuten Milano – jossa vauraus ja elämän vauhdikkuus ihanteellisine kaupunkilomineen tekee vaikutuksen ruokineen, houkuttelevine ostosparatiiseineen – ja lopulta se vie kielen mennessään! Italia on niin paljon enemmän, kuin Rooma – niin sanottu ikuinen kaupunki keskiaikaisine kortteleineen.

Italia on jokatapauksessa elämys! Olipa kyseessä millainen persoona tahansa.

Kuten jo annoin ymmärtää, Italia ei luultavimmin olisi maa, jossa haluaisin joskus oleskella kovin paljon kauemmin, kuten asua siellä, sillä moni asia ei vain toimi niin kuin siihen on tottunut. Ja siksi minä haluan Italian parhaat puolet – en niitä joskus leväperäisen oloisia tai sinne päin olevia juttuja. Tyyliin, että taxi tulisi ajoissa, jos sovitaan kaksi minuuttia, niin minulle se on yhä kaksi minuuttia eikä puoli tuntia tai kauemmin. Niuhottaja? Ei, en usko – oletan vain, että asioiden jotka sovitaan, tulee myös olla niiden sopimusten mukaisia. Jos siis haluaa asua Italiassa kauemmin vaikkapa työn tai opiskeluiden suhteen, niin kannattaa heittää osa asioista tavallaan olan yli. Lakata itsekin välittämästä niistä epäkohdista, joista vain voi. Ja ellei voi, ne on itse hoidettava kuntoon, kun ei siellä ole todellakaan aina kovin yksinkertaista!

Siitä taksista Todiin.. Pakko kertoa, että huomasin ilmeisesti epämääräisen sulkeutuneisuuteni verrattuna italialaiseen puhetapaan, kun keskittyessäni vain taksissa katselemaan maisemia ja silmäilemään mahdollisia kuvauskohteita – jotenkin upoten taas omaan mielen maailmaani – kuski kysyi hetken päästä, onko kaikki o.k., ja näytti peukkua. Silloin tajusin, että olen ollut poikkeavan hiljaa ehkä kaksi minuuttia – hän oli kai tottunut puheliaisiin asiakkaisiin. Vastasin, että kaikki on todellakin enemmän kuin hyvin. Sitten hän otti puhelimen, kirjoitti siihen italiaksi kysymyksiä, käänsi ne minulle sitten puhelimellaan italiasta englanniksi jotta saatoimme ymmärtää toisiamme. Todella hyvää palvelua sekin!

Hotelliksi muutettu linna Izzalini on paikka, jollaista voin suositella kaikille, jotka haluavat kokea Italian Umbrian seutua.

kuva Iina Koppinen | 2018 | Italia | Umbria | Castello Izzalini

Hotelli ja linna Izzalini niin kaunis keskiaikaisine vivahteineen, onhan se noin 1000 vuotta vanha. Ja pittoreski maalaismaisema sen ympärillä on vertaansa vailla. Izzalinin palvelu on loistavaa ja pitää kyllä mainita, että ylellisen ystävällistä – siitä olen todella kiitollinen! Huone jonka otin oli periaatteessa kaksio – ja sen ihana, pehmeä sänky takasi kunnon yöunet hiljaisuuden kera. Vesi suihkusta oli kyllä välillä aivan jäätävän kylmää, mutta toisaalta.. täältä Suomen helteistä Italian helteeseen, en valittanut siitä yhtään. Vuokrattu auto on myös todellakin tarpeen sillä vaikka esimerkiksi Todiin oli matkaa vain vajaan kymmenen kilometrin verran, niin se taximatka, minkä otin yhden kerran, maksoi suuntaansa 30 euroa. Suosittelen ottamaan tilauksen hotellilta, edestakaisin, sillä muutoin taksia saattaa olla vaikea saada. Ja jos aikoo matkaan fillarilla, kannattaa ottaa huomioon muhkuraiset ja hyvin mutkikkaat, ahtaat tiet, ja korkeuserot.

Hotelli Izzalinissa ei ole omaa poolia, mutta noin puolessa välissä kohti Todia, on normaalitasoinen yleinen uima- allasalue. Ja Izzalinin hyvin varustellut, erittäin siistit ja nykyaikaiset huoneet ovat kyseisen paikan tavaramerkki. Jokaisesta linnan ikkunasta aukeaa upeat näkymät italialaiseen maaseutuun. Siksi minä teinkin Izzalinista oman tukikohtani tutkia ympäröiviä seutuja ja kukkulakaupunkeja, tehdä työtäni luonnostellen ja kuvaten paljon. Se on niin lähellä kaikkea ympärillä olevaa, sen miltei uneliaasta fiiliksestä on niin helppo lähteä minne vain. Sain siis todellakin tehdä töitä rauhassa, mutta halutessa ajelin kauemmaksi tutkimaan kukkuloiden kaupunkeja – sillä sitä ne ovat ainakin suomalaisessa mittakaavassa.

Hotellin lähellä oleva ravintola Kairos Kafe tarjosi sopivat puitteet nopeasti pikkunälkään, ja maistelun paikallisiin viineihin hyvin edullisesti.

kuva Iina Koppinen | 2018 | Italia | Umbria | Izzalinin sisäkujaa

kuva Iina Koppinen | 2018 | Italia | Umbria | Izzalini

kuva Iina Koppinen | 2018 | Italia | Umbria | Linna Izzalini yöllä

Pitikin vielä mainita siitä haastiksesta! Todella hyvä mielestäni. Mitä mieltä te olette? Laitan kuvan kokonaisuudesta, sekä paremmin luettavissa olevan kokoonpanon itse tekstistä.

kuva Iina Koppinen | Keski- Suomalainen | 2018

kuva Iina Koppinen | Keski- Suomalainen | 2018 | haastattelun kootut osat kollaasina

kuva Iina Koppinen | Todi 2018 | kirjakaupassa

kuva Iina Koppinen | Castello Izzalini | 2018

Tässä pieniä kuvapainotteisia yksityiskohtia tältä matkaltani. Kysykää, jos tulee jotain mieleen, sillä tosiaan suosittelen Italiaa matkakohteeksi!

Puss, murut!

Iina

Iina Koppinen: Italian Umbriassa – visuaalisesti ilmaistuna ja sanoin tämä iisi, rento meno täällä

Tekijä

Iina Koppinen

21 heinäkuun, 2018

OHMYGOSSIP – Italia, Umbrian seutu – täällä matkaillessa kannattaa ottaa huomioon että levollisuus ja sellainen verkkainen elämä ovat rytmiltään ominaisuuksia seudulle. Italia on siitä hauska maa, että täällä yllättäen tulee minulle, vähän tottumattomalle – kenties myös ehkä pikkuisen malttamattomalle matkaajalle eteen aivan uusia juttuja. Onneksi tässä vanhassa linnassa, jossa majoitun, on wi-fi! Paikoitellen on seutuja joissa katvealueita, etenkin täällä vuoristoseudulla. Täällä voi maksaa setelirahalla, tai luottokortilla, mutta tosiaan mieluiten setelirahalla.

Minä olen niin ehtinyt tottua pois tuosta käteisen käytämisestä, mukana kantamisesta! Täällä sen huomaa. Todissa kävin eilen ostamassa Benettonin tossut, jotka ihan super – kivat! Niille on käyttöä, vaikka yleensä jalassani onkin suureksi osaksi minun luottosandandaalit kuvauslokaatioita etsiessä sekä muilla töiden suunnitteluun ja toteutukseen liittyvillä tutkimusmatkoillani. Hyvä, että on uudet tossut, koska en ottanut mukaan hirveästi kaikkea – ja nyt minut on iltapäivän kääntyessä iltaan kutsuttu pizzalle. Se käynti tulee kyllä ihan tarpeeseen sillä koneeni teki kapinan – olin ottanut juuri sen väärän saman näköisen piuhan mukaan – ja oikea on tietenkin Suomessa.

kuva Iina Koppinen | Todi | Italia | tuumailua | 2018

kuva Iina Koppinen | Todi | Italia | Umbria | 2018

Täällä on suositeltavaa osata muutama sana tai lause italiaa – paikalliset kyllä arvostavat yrityksiäni sen suhteen – ja silloin saa hymyilevää palvelua!

Täällä asiat menevät todellakin verkalleen, omalla painollaan, ja se ei ole aina ehkä ihan minun parhaita puoliani omaa itseä ajatellen, kun olen niin herkkä stressaamaan! Juuri sekin, että kun saavuin tänne Roomasta pitkän ajomatkan jälkeen, respa oli kiinni sellaisen siestan verran.. siis suurinpiirtein. Matka oli ollut vuokra-autolla hikinen, joten minua ei kauheasti naurattanut siinä vaiheessa!

Paikan rauhallisuus on iso plussa – voin tehdä töitäni ihan miten vain, eikä kukaan häiritse. Ja puitteet ovat tosi miellyttävät. Lähin kaupunki on vajaan kymmenisen kilometrin matkan päässä, Todi. Sievä pieni kiva kaupunki, täynnä pieniä, salaperäisiä pikkukujia. Kapeiden kujien hiljaisuudessa voi aistia suuria tarinoita menneisyydestä. Äärimmäisen viehättävää! Ja turvallista myös. Kuuntelin kävellessä siellä askelteni ääntä ja ihailin kukkaloistoa, joka kurkotteli alas vanhoilta parvekkeilta ylläni auringon ja varjojen häilyvässä kilpajuoksussa. Iäkkäämpi herrasmies katseli menoani – hän oli kantanut tuolinsa kotiovensa ulkopuolelle liki Todin muurin ulkopuolta – ja katseli kiireettömänä minnekään, alas tasangolle ja pelloille. Maisema on heille lähes sama vuodesta toiseen, mutta voin uskoa, ettei siihen hevillä kyllästy.

Umbria on maisemaltaan ja luonnoltaan selvästi vehreää, hyvin maalauksellista. Katukuvaus kiinnostaa täällä minua erityisesti. Napsin niin paljon kuvia, että jokin vahinkolaukauskin saattaa iskeä ihan hyvin. Ja lisäksi olen niitä ihmisiä, jotka napsivat kuvia lentokoneen ikkunasta – siis mikäli saan olla ikkunapaikalla, ja se on tarpeeksi puhdas, hyvä kuvaamiseen. Lento Helsinki – Rooma meni tosi hyvin, nopeasti ja hyvän palvelun kera nautittuna!

Perugiaa, jonne siis aion tänään – sanotaan Italian kukkulakylien kuningattareksi. Jos se on sellainen, kuin Todi, vaikkakin paljon isompi (aion sinne siis ajaa tänään!) – niin kuin uskon, että on, niin tuo historialtaan hyvin pitkä, muurien ympäröimä kaupunki on varmasti lumoava! Ainakin olen antanut itseni ymmärtää, että tulen ihastumaan siihen! Ja kuten jo sanoin, vuokra- auto on täällä ihan must, koska Italian yhteydet liikenteen suhteen eivät ole kovin hyvät.. ja se antaa myös tietynlaisen vapauden tottakai.

Joillekin tämä on unelmien maa. Täytyy sanoa, ettei ihan kaikinpuolin ole minun makuun – tätä maata varmaan rakastaa ja vihaa yhtä aikaa. Visionani on koostaa näyttelyni täällä, tehdä lisää töitä luonnoksin, kuvaamalla ja akvarellimaalaamalla. Duunia riittää täällä, sillä viikko on niin lyhyt aika. Ja mitä parhain paikka tämä linna on lepäämiseen, kiireettömyyteen.. silloin kun töiltä annan itselleni armoa, ja sitä olen antanut! Tekee hyvää sielulle. Täällä löytyy myös se syke siihen tulevaan näyttelysarjaan! Näyttelystä on muodostumassa moodiltaan iisimpi, hengittävä.

Maailma on laajempi kuin ajattelee, vaikka kuinka ajattelisi.. ehkä on hyvä saada matkustaa välillä. Tiedättekö, olen helposti näet sellainen sohvannurkkamatkaaja television ja netin kanssa. Pitää välillä oikeasti kokea ja liikkua, löytää uusia katsantokulmia, visioita. Täällä Umbrian seudulla tuntuu jotenkin olevan vastatusten tulevaisuus ja menneisyys. Täällä muovautuu käsikirjoitus tähän sarjaan tätä näyttelyteemaa, ja täällä minä teen visuaalista työtä sen pohjalta. Paljon tunnelmapaloja.

Kysymyksien ainut tarkoitus on itse saada olla hiljaa, oivalsin. Ei ole ollenkaan huono.. teen täällä vastauksia kysymyksiin näyttelyn kautta – vastaan visuaalisella ilmaisulla katsojien kysymyksiin.

Näiden kuvien kanssa,

Ciao bellissimo! Palataan pian!

Iina

Iina Koppinen: Ihana mökkeilyviikonloppu hektisen viikon päätteeksi

Tekijä

Iina Koppinen

15 heinäkuun, 2018

OHMYGOSSIP – Mielenkiintoinen viikko ja mahtava viikonloppu takana! Viime keskiviikkona oli minulla haastattelu Keski- Suomalaiseen.. en vielä tiedä ihan varmaksi tuleeko se huomenna ulos, koska toimittajalla oli paljon töitä buukattuna. Täytyy pyytää lähettämään se lehti sieltä toimituksesta itsellenikin – yleensä siis nuo lehdet, itseä, tai minun kohdalla myös työtä, koskevien juttujen tiimoilta saa vaivatta ihan tosiaan pyytämällä. Tosi ihana haastattelu – ja toimittaja, joka on aidosti kiinnostunut työstään, ja erittäin ammattimainen. Tehtiin se Punnosen talossa Keuruulla, missä nyt on meneillään se Keuruun taiteilijaseuran vuosinäyttely 2018.

Kyseisen taidenäyttelyn juryttanut taidehistorioitsija Harri Hirvonen kuvaili analyysissaan niin jotenkin sopivasti, juuri oikein teostani, mikä siellä on ripustettuna, siinä näyttelyssä mukana. Häntä oli muun muassa ”viehättänyt vallaton liike kuvapinnassa ja jatkumo sen ulkopuolelle. Kuten myös raikkaat värit ja mielleyhtymät solutasolle”. Maalaukseni sijaitsee Luonnon huonetilassa kyseisessä näyttelyssä, vaikka se on ehkä suoranaisesti paljon enemmän kevytmuotoinen – ennemmin kuin jonkinlaista kuvioiden ja värien harmonista leikkiä pallo-, ja kukkakuoseilla. Olen kiitollinen ja ilahtunut Harrin analyysista, sillä sen ydin joka tapauksessa on niin todellinen. Onhan se teos tyylilleni poikkeava – erilainen jo kirjoitetun ja erillisen sanomansa johdosta. Minähän en yleensä todellakaan siten julista visuaalisilla töilläni mitään erityistä. Minä käsittelen aiheita joista pidän, ja joista on mahdollista kasvattaa hyvin edistyviä teemoja.

Tuon maalauksen ääressä sijaisee sopivasti alapuolella asetelma nojatuoleja, ja siinä minä ja toimittaja, jota viimein pääsin kiittämään hänen edellisestä oivaltavasta haastattelustaan kanssani (silloin minulla oli näyttely Keuruun museossa, Kamanassa) – nyt juttelimme miltei pari tuntia tuntia. Se on tosi hyvä aika saada kertoa toimittajalle se, mitä hän tarvitsee syväluotaavampaa juttua varten – vaikkakin tuo pääpaino oli tietenkin työssäni. Ja tuohon kuului siis myös kuvaukset lehteä varten. (Ja Galleria Patinassa Jyväskylässä olikin käynyt toimittaja erikseen tekemässä 9 pääväriä- näyttelystä haastattelun.)

Olen hieman myöhässä tässä, syyskuussa koittavaa yksityisnäyttelyäni ajatellen.. minun olisi pitänyt jo tällä viikolla toimittaa lupaamani esitys siitä, mitä siihen tulen ripustamaan, ja millaisen näyttelyn kokoan saamaani tilaan. Mutta olettaisin ehtiväni vielä huomennakin.

Laitanpa tähän väliin muutamia kuvia viimepäivien vaatetuksesta ajatuksena ilta ja päivä.

kuvat Iina Koppinen | omakuvat | ylin – illaksi tai mökkeilyyn kenties pontso ja farkut | alin – suosikkimekkoni päivään tällä hetkellä | 2018

Puolipituinen mekko on ollut suosikkini näillä helteillä, koska se on sopivan ilmava ja hyvin hengittävää kangasta sekä tuo kuosi on muutenkin kiva mielestäni. Mukana tuossa alimmassa kuvassa myös varsinaiseen matkalaukkuun sopiva pieni erillinen pikkuinen kovapintainen matkalaukku maalaille jne tarvikkeille – tosi iisi silloin pakata, mikäli lähtee reissuun.

kuvat Iina Koppinen | ylempi kuva omakuva päivänkakkaroiden seassa | alin – lumpeenkukat | 2018 | minun Marimekkoni

Pakko sanoa tuosta pallokuosipaidasta, että se on kyllä todellakin minun Marimekkoni – kestänyt paljon aikaa, sillä äitini lahjoitti sen minulle useita vuosia sitten. Haluaisin vielä joskus Marimekon isoilla unikoilla varustetut pitkät verhot! Varmaan kuitenkin aika hillityn väriset.. ehkä sinisävyiset valkoisella pohjalla olettaen että kangas on aika paksua.

kuva Iina Koppinen | unikkokukka | 2018

Mökkiviikonloppu tuli oikein hyvään saumaan juostuani paikasta toiseen koko viikon. Se on niin kaunista olla hiljaisuudessa, ja rauhassa kuunnella takkatulen ääntä. Samalla käpertyneenä sohvannurkkaan ja katselemaan harvinaisen tyyntä järveä, jonka selällä saatoin nähdä joutsenen lentävän matalalla, niin, että se peilautui kirkkaasti vedenpinnasta, aivan kuin peilistä. Tietenkään en ehtinyt ikuistamaan kameralla sen lentoa ja kuvajaista, mutta ehkä kaikkea ei aina tarvitse tallentaa. On hyvä joskus vähän aikaa, ainakin minusta, voida halutessa olla ilman kaikkea tekniikkaa ympärillä. Tuolla mökillä ei ole edes televisiota enkä minä sitä sinne kaivannutkaan.

Myöskään sinne ei ole koskaan vedetty sähköjä, vaan on siis kaasulla toimivat varalämmittimet ja hella.. mutta aurinkokennolamput ulkosalla, pattereilla toimivat pitkäkestoiset säätövalot sisällä sekä tuoksutuikut riittivät mainiosti luomaan kaipaamani hämyisen kesäillan tunnelman. Vaikka olin ottanut kannettavan mukaan, niin silti jäi siellä kirjoittamatta. Ja saunassa jaksoi olla jotenkin ihan eritavalla, kun se on puulämmitteinen, hengittävämpi kaiketi – ja uimaan pääsi ihan muutaman kymmenen metrin päässä. Sepä se – myöhäinen iltauinta ja aikainen aamu- uinti. Virkistävää kyllä tosiaankin! Minuun siis iski todella sellainen mökkeilyfiilis, vaikka tiedän, että loputtomasti en voisi olla ilman nykyajan houkutuksia.. mutta uskon, että tuolla tulee vielä useamman kerran tänä kesänä käytyä.

kuvat Iina Koppinen | varhainen auringonnousu | perhonen: etelänhopeatäplä | 2018

Ihanaa alkavaa viikkoa teille, ihqut! Palataan..

Iina

Iina Koppinen: Galleria Patinan avajaiset – teosten sijoittelu ja mukana uusia tuttavuuksia visuaaliselta alalta

Tekijä

Iina Koppinen

8 heinäkuun, 2018

OHMYGOSSIP – Perjantaina oli taidenäyttelyn avajaiset Galleria Patinassa Jyväskylässä. Olen siellä siis kutsuttuna näytteille asettajana, ja yksi yhdeksästä heinäkuun taiteilijasta. Näyttelyn nimeksi oli valikoitunut ”9 pääväriä”. Oli oikein mukavaa tutustua uusiin ihmisiin – en siis ollut tavannut yhtäkään näytteille asettajaa aiemmin.

Galleristi oli tehnyt itselleni hyvin uudenlaisen ripustuksen – hyvin tiiviin ja silti kuitenkin harmonisen. Tyrmistyin aluksi, koska huomasin jo kaukaa kävellessäni kohti galleriaa, että minun suuret maalaukseni on sijoitettu näkymään näyteikkunaan.. tarkoitan, että vasta sen jälkeen ymmärsin ajatella, että tämähän on mainiota, oivallista – ihmiset voivat nähdä ne teokset silloinkin kun galleria on kiinni. Ja tarkemmin myös siksi on hyvä, että ne ovat ulospäin, ja, että ne ovat näyteikkunassa – niille ei olisi ollut sellaista tiettyä tilaa sisällä. Näin on tässä näyttelyssä todellakin paras, mitä loppujen lopuksi voi ajatellakaan. Teokset ovat aivan uudenlaisessa paikassa – kuin mainostamassa koko tätä näyttelyä. Pienemmät konkretistiset maalaukseni ovat kyllä yhtenevästi tiukassa, mutta hallitussa ripustuksessa sisäpuolella galleriaa. Voin vain todella sanoa, että galleristilla täytyy olla rautainen näkemys ja kokemus ripustuksiin, sillä ne yleensä tehdään kuitenkin niin nopealla aikataululla.

teoskuvat ja kuvat: Iina Koppinen | Galleria Patina | avajaiset | Jyväskylä

Tämä on kyllä tosiaan aivan uusi kokemus, hyvin positiivinen sellainen. Oikeastaan jokainen näyttely on aina tietenkin uusi kokemus. Sen vain sanon, että ammattimaista galleristia ja kulttuurituottajaa arvostan aina, joko järjestäessäni omaa näyttelyä, tai lähtiessäni mukaan näyttelyprojekteihin. Samoin pyrin aina antamaan myös sen, mitä minulta toivotaan, omasta itsestäni.. mutta kutsutilanteissa, ja muutoinkin, saatan sanoa suoraan – mikä mielestäni on parempi siten – ellen pysty itse jotakin tiettyä järjestämään omalta osaltani. Ettei tule kummallekaan osapuolelle näin ollen mitään ikäviä yllätyksiä, jotka voisivat jättää pahan maun jomman kumman osapuolen suuhun. On todella mielenkiintoista olla teoksineni mukana tässä näyttelyssä.

Kuten olen aiemminkin maininnut, tuo etiketti koskien teoksia, ja tietenkin myös ihmisiä – kuvia ottaessani minun piti kysyä kaikilta joilta pystyin, lupa heidän kuviinsa ja teoksiinsa.

Eräs ihastuttava taiteentekijä ja akvarellimaalauksen opettaja sanoi minulle, että älä kopioi, älä siteeraa – vaan varasta, lainatakseen Picassoa, saatuani sanotuksi, että hänkin antoi minulle paljon uusia näkökulmia oman taiteensa lisäksi myös minun teoksiani katsoessaan. Minullahan on tapana muutenkin ehkä käsittää jotain väärin, tai joskus oikein, siitä määrästä informaatiota, mitä suusanallisesti saan, esimerkiksi juuri omasta työstäni. Joskus kysyn, varmistaakseni, käsitinkö varmasti oikein. Tai sitten kysyn joltain toiselta läsnäolleelta henkilöltä, kuinka hän käsitti saamani palautteen.

Tämä kuvataiteilija sanoi, että en voisi kuitenkaan kertoa hänen sanojaan muutoin kuin omina uusina sanoinani, jotka ovat jo värjääntyneet minun persoonalle ominaisella tavalla. Tottahan se tavallaan on. Hän puhui akvarellimaalauksen termein siitä, kuinka tekijän tulisi olla ystävä värien kanssa, sillä avarellimaalaus on oikeastaan hyvin vaativaa, koska värin hallintaan voi tekniikkaa opiskellessa mennä runsaasti aikaa. Ettei tule ahdistua siitä, mitä ei heti hallitse, vaan nimenomaan kokea väri ystävänä, jolloin se on helpompi saada toimimaan. Meillä oli siis hyvin rennot ja miellyttävät avajaisjuhlallisuudet siellä. Aika meni siivillä! Paikalle tuli myös katsomaan taidekriitikko Hannu Castrèn, jonka arvioita olen lukenut hyvin mielelläni, jo siksikin, että hän on ihailtavan oivaltava ja hyvä kirjoittamaan. Castrénhan oli viime vuonna avaamassa Multiaisen Sadon yhteydessä minun ja erään toisen kuvantekijän duo- näyttelyä pop – up- tyyppisessä galleriassa.

Ehkä jokainen taiteilija – oli sitten kyseessä kuvataide, kirjallisuus, musiikki.. on ihmisten palvelija sen jälkeen, kun hän tuo työnsä julki. Siten että teosten avulla katsoja, lukija, kuuntelija – niiden kautta nämä katsojat, kokijoina, tulevat kykenemään hahmottaa maailmaa ja itseään sen osana, ja se auttaa heitä rakentamaan omaa identiteettiään ja jaksamistaan tässä osin niin hektisessä tai jopa pirstaleisessa maailmassa. Tämän osuuden minä kirjoittaessani olen nyt siis joko käsittänyt kuulijana alunperin, väärin tai oikein, mutta ainakin pyrin nyt asettamaan sen sanoineni oikein.

Moni sanoi pienemmistä töistäni – niin ainakin yhdestä, jonka olen tarkoituksella tehnyt silmää hämääväksi, että värit tosiaan hyökkäävät silmää vastaan, että niiden sävyt ja kuvioiden vastakkainasettelut hämmentävät koko näkökykyä.. joten ei siis ihme, jos joku kokee saavansa päänsäryn minun tiukoista hieman optisista konkretismin tavoin toteutetuista pikkusommitelmistani. Tätä kyseistä optisuuteen viittaavaa sarjaa edustava teos siellä tosin on vain yksi kappale nyt esillä.

kuvat ja teoskuvat: Iina Koppinen | Galleria Patina | Jyväskylä

Minna Lenfeldova ja teos | kuva Iina Koppinen | Galleria Patina

Katriina Korhonen ja teos | Galleria Patinan avajaiset | kuva Iina Koppinen

Minna Piispanen | teokset Minna Piispanen | kuvat Iina Koppinen

kuva: Iina Koppinen | jänniä oheistuotteita | Galleria Patina | Jyväskylä

Minusta kaikki ihmiset ovat omilta osinsa kauniita, joko persoonallisella, tai klassisella tavalla – sanoin, kun yksi taiteilija arveli, ettei hän ole fotogeeninen – ettei hänestä saa hyvää kuvaa. Ja nimenomaan kauneutta tarkoitan visuaalisesti ajateltuna. Minä taas luulen, että ellen minä, niin joku muu kuvaaja voi saada hänestä, tai kenestä muusta tahansa, kauniita kuvia. Paljon riippuu tilanteesta ja kuvaajasta. Minä en ehtinyt alkaa rauhoittaa, enkä alkanut mitenkään ohjaamaan kuviini suostuneita taiteilijoita. Se ei ole minun tehtäväni näissä kuvissa. Tiedän, että itsekin jähmetyn helposti uuden kuvaajan seurassa, ja vaatii monta otosta, joista ehkä sitten parhaimmillaan jonkun voi kelpuuttaa. Tuossa avajaistilanteessa kun itsekin pyrähtelin sinne tänne, ottamani kuvat ovat sen kaltaisia.. tilannekuvia. Itsestäni otan usein yksin kuvia, joten tiedän, että mikään ei korvaa toisen ihmisen apua kuvia ottaessa.

kuva Iina Koppinen | meiliosoitekuva | Galleria Patina | Jyväskylä

Tuossa yllä on minun meiliosoite, ei kylläkään suorana linkkinä, mutta jos teillä on jotain kysyttävää, niin kehotan sitä kautta myös ottamaan yhteyttä. Ensi viikon alussa saan toivottavasti taidehistorioitsija Harri Hirvoselta analyysia/ kritiikkiä eräästä teoksestani – Punnosen talossa Keuruulla sijaitsevassa ja näyttelyssä olevasta maalauksestani siis. Harri Hirvonenhan jurytti kyseisen näyttelyn.

Tuntuu todella hyvältä!

Toivon teille kaikkea sitä hyvää myös. Ciao!

Iina Koppinen

12 3 4 Sivu 1 / 4