Reklaam

JULKKISBLOGIT

Iina Koppinen: Luonnostelu ja piirtäminen vasemmalla kädellä

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Kirjoittaessani en koskaan halua sortua olemaan liian ulkokohtainen taiteeseen ja sen tekemiseen liittyviä asioita käsitellessäni.  En tosiaankaan kuvittele, että kirjoitan pelkästään jollekin toiselle kuvan tekijälle, tai ainoastaan kuvataiteesta, vaan ihan kaikille, ja elämästäni elämästä myös.. vaikka olisikin  loistavaa kuulla onko kukaan teistä siellä ruudun toisella puolen esimerkiksi kuvataiteilija, harrastaja.. tai muutoin tekemisissä jonkin taiteen lajin kanssa?

Olen saanut nyt muutamia uusia kysymyksiä siihen tulevaan Q&A- postaukseen liittyen!  Kiitos kaikista niistä.. ihana päästä vastaamaan niihin piakkoin!  Ja vielä ehtii laittaa.. Pyrin saamaan niistä kasaan sellaisen hyväntuulisen vastauksia kysymyksiin- jutun!

Kerron tähän muutamia seikkoja itsestäni ja tavastani työskennellä.. sekä vasemmasta kädestäni.

kuva: Iina Koppinen

Vuosia sitten minulle tuli vaikea vamma toisen käteni kyynärpäähän.  Se piti leikata – niin vasempi käteni siis.  Ja kyllä kesti tosiaankin kauan kuntouttaa uusi titaanilla toimiva nivel käyttökelpoiseksi.. minä olin jotenkin kuvitellut, että leikkauksen jälkeen kaikki on ennallaan, mutta se oli kyllä virheluulo.  Pelkäsin hirveästi kuukausia, että käteni jää sellaiseksi – ettei taivu enää, kun fysioterapeutti käski minun tukea sitä seinää vasten ja taivuttaa väkisin kivusta välittämättä.  Ja minä olen varmaan huono kestämään senkaltaista kipua.  Kesti mielestäni iäisyyden ennen kuin aggressiivisen kuntoutuksen tuloksena se alkoi taipua.  En esimerkiksi tosiaankaan alussa ylettynyt juomaan kahvia, jos pidin kuppia vasemmassa kädessä, jos oli tilanteita, että puhuin vaikka puhelimeen.

Ajatellessani ennen kirjoittamista, että kerron tuosta, tuli mieleen pitkästä aikaa kokeilla piirtää myös vasemmalla kädellä!  Vahvempi käteni on siis varsinaisesti kyllä oikea, mutta ennen tuota vammaa, ja sitä seurannutta leikkausta, olin aikalailla molempi kätinen, mitä piirtämiseen tulee.  Minä päätin sitten rohkaistua kokeilemaan nyt ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen tätä luonnostelua näin.

Vasemmalla kädellä piirtäminen on todella mielenkiintoisen tuntuista verrattuna vahvempaan käteen.  Huomasin, että jännitän oikeaakin kättäni – oli kuin se olisi yrittänyt automaattisesti tsempata minun vasempaa kättä saamaan aikaan halutut viivat! Tulipahan jälleen havaittua, että vasemman käden hienosäätö tulee kyllä ottamaan aikaa, jos joskus haluan sillä ihan kunnolla piirtää..

Onko teistä kukaan yrittänyt kirjoittaa, tai piirtää koskaan vaikka ihan huvikseen tuolla tavalla – normaalista kädestä poikkeavasti?  Kyllähän sitä tulee pidettyä käsissä haarukkaa ja veistä, kirjoitettua koneella ja kaikkea – mutta vasta kynä kädessä huomaa sen toisen käden erilaisuuden.. Oli vaikea osata automaattisesti ottaa kynästä oikeaa otetta.  Ainakin minulla.  Ja tietenkin vasen käsi myös väsyy nopeasti alussa, kun sitä vaatii yhtä äkkiä suorittamaan tuollaista hienosäädetympää duunia.

Uskaltaudunpa kuitenkin näyttämään ne vasemmalla kädellä tekemäni luonnokset hevosista.  Mitäs tuumaatte?

kuvat: Iina Koppinen  – luonnos vasemmalla kädellä, ja valo, joka yllättäen ylettyi kuvassa huulilleni miltei

Opiskellessa meitä opetettiin käyttämään kumpaakin kättä – ja kokeilemaan myös piirtää kynä varpaiden välissä!  Siinäpä vasta kunnon treeniä jalkalihaksille.. Mutta kyllä sen nyt huomaa, että on tuo jälki aika erilaista.  En tiedä.. voiko sitä sanoa näissä kuvissa vielä ennemminkin hakevaksi, kuin vaikkapa herkemmäksi?  Jotkut, jotka ovat erikoistuneet tekemään kuvia kummallakin kädellä vuorotellen, sanovat, että tämä toisella kädellä aina vaihteeksi tekeminen tuo työn jälkeen herkkyyden aspektia.  Tuossa alla on oikealla kädellä tehty luonnos.. Suosittelen kuitenkin vaikka huvikseen kokeilemaan käyttää sitä toistakin kättä piirtämällä, tai kirjoittamalla.

kuva: Iina Koppinen

Sitten minun työskentyyn liittyviin juttuihini – kirjoitan etenkin nyt siis työssä vallitseviin läsnäoleviin, mutta silti ulkopuolisiin asioihin keskittyen.. Olipa vaikeasti ilmaistu.  Tulee tässä mieleen, että mitä minun entinen lukion äidinkielen opettajani sanoisi tuosta lauserakenteesta. Hui.

Työskentelyyn liittyvät ulkoiset jutut – ne vaihtelevat suuresti itse asiassa, aikalailla mielialan mukaan ne menee – joskus, kuten juuri kirjoittaessani tässä, kuuntelen musiikkia samalla.. täällä rokkaa just nyt. Haha.  Ja silloin tällöin perinteisesti maalatessani myös.  Tai sitten minulla on televisio päällä tuottamassa hallittua pientä taustahälyä.  Useimmiten kuitenkin haluan hiljaisuuden ympäröivän minua.  Ja todellakin mieluiten työskentelen studiossani, koska siellä minulla on kaikki haluamani valaistukset, ja kaikki mitä tarvitsen työhön sijaitsee siellä.  Säilytän minun isot maalipurkit tuollaisissa alla olevan kuvan tyyppisissä laatikoissa, ja lajittelen ne niihin eniten sen mukaan, kuinka paljon maalia on niissä jäljellä, mutta harvemmin käyttämäni maalit sijoittelen väriryhmittäin.  Minun mielestäni nuo tuollaiset kerran Lidlista hankkimani pahvilaatikot ovat aivan oivallisia työtarvikkeiden ja maalien säilyttämiseen siististi työhuoneessani. Etenkin, kun minulla menee isoihin töihini niin paljon maalia, että on parhainta tilata, tai käydä ostamassa ne aina puolen litran purkeissa.

Olen siten työskentelytavaltani hyvinkin järjestelmällinen.  Kaikelle on oma paikkansa – maaleille, siveltimille, kaikelle, mitä käytän töissäni.  En voi elää sekamelskan, tai kaaoksen ympäröimässä tilassa, enkä etenkään työskennellä, vaan haluan sen ulkoisen järjestyksen.  Näin siis ainakin omassa työhuoneessani, ja kotonani.  Minun mielestäni visuaalisen työn tekijä voi hyvinkin olla sellainen rutiinillinen..ainakin minä olen aika takertuvainen rutiineihini.  Sisälläni asuu osittain se kahdeksasta neljään työskentelevä ihminen.  Mutta huomaan kyllä toki aika  ajoittain lipsuvani, ja tekeväni töitä silloinkin, kun pitäisi levätä.. eli vaikka yöllä.. Ja suunnittelutyöt jäävät joskus, ne oikein jumittuvat pyörimään mieleen vaikka olisikin jo menossa jonnekin aivan muualle.  Mutta toisaalta ajattelen, että ellen luo itselleni tämänkaltaisia rutiineja, niin milloin sitten ehtisin todella kunnolla levätä?  Jos pitäisi koko ajan olla valpas kuitenkin sen työn suhteen.  Tämä on minulle sopiva ajatusmalli, kuinka minä pyrin tekemään.

kuva: Iina Koppinen

Ja kyllä.. pitää sanoa, olen huomannut, että tuo matkustelu myös vaikuttaa melko selkeästi minun työhöni.  Uudet maisemat ja tunnelmat – ne ovat hyvin voimakkaita kokemuksia minulle ja yleensä ensimmäisenä alan tehdä esittäviä tutkielmia, kotiuduttuani, tai ehkä parempi sanoa – asetuttuani hieman.  Tutkielmia siis paikallisesta kasvillisuudesta, kuten pieniä luonnoksia kukista, puista.. tietysti rakennuksista, arkkitehtuureineen, ja maisemakokonaisuuksia ..  Visuaalinen läsnäolo uusissa paikoissa – kyllä se muutos tavalliseen on hyvin voimakas aina.  Ja jos olen jossain pidempään, ne maisemat alkavat ilmentyä paperille, tai kankaalle konkretismin sävyttein myös.  Minulla on tapana maalata paikoista joissa oleskelen pidempään, sellainen koti-ikkunanäkymä..vaikka se ei matkoilla mikään pysyvä koti- ikkuna olisikaan, mutta sellaisiksi niitä maalauksiani kutsun.

Tässä alla on esimerkimaalaus yhdestä semmoisesta koti- ikkunasta.  Se on öljy kankaalle vuodelta 2005.

Matkailu on oivaa aikaa minulle vaihdella tekniikoitani, ja saada uudelleen touchia niihin sellaisiin, joita en ole aikoihin käyttänyt.

Ja tuosta vasemman käden käyttämisestä varmaan tuli muuten mieleen, että olen piirtänyt ihan pienestä lapsesta lähtien.  Selkeintä varmaan sanoa, että noin kaksi vuotiaasta.. Heti, kun sain kynän ja palan paperia ryhdyin piirtämään ja piirsin niin kauan, että paperi oli aivan täynnä.  Voi sitä lapsen iloa, kun sai jonkin asian onnistumaan!  Isäni piirteli vikkelin, varmoin ottein minulle aina välillä hassuja kettuhahmoja.  Olen ajatellut etsiä jostain sellaisen hänen tekemänsä kuvan esiin, ja laittaa sen tuonne minun työhuoneeni seinälle kehyksissä!  Ne ovat semmoisia korvaamattomia muistoja lapsuudesta yhä ja aina, ne yhteiset piirtämishetket isäni kanssa, kun hän töiltään ehti keskittyä minun silloiseen lapsen maailmaani ja piirtää kaikkea, mitä minä sitten yritin myös tietysti matkia!

Palataan taas ihan pian..

 

xx

Iina

Iina Koppinen: Näkökanta ikoneihin ja ikonimaalaukseen – katsojana ja keräilijänä

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Hiljaisuus pääsiäispäivän aamuna on käsinkosketeltava. Tyhjät ovat kadut vielä ihmisistä. Se tuntuu miltei samalta, kuin ikonitaide, sen rauhallisuus, ja ikonikuvista huokuva äänettömyys. Nyt, kun pääsiäispäivä alkaa jo kääntyä pian kohti alkavaa iltapäivää minä ajattelin lähestyä tätä pääsiäisen aikaa kirjoittamalla jotain ikoneista ja ikonimaalauksen tekniikasta teille.  

Ikoni ei ole oikeastaan taidekuva ollenkaan, vaan hengellisyyden liittyminen siihen on ulottuvuuksista suurin. Henkisyyden ja hengellisyyden liittyminen, ja siis niiden ilmentäminen. Ikonin maalaaminen jo itsessään on hartaudenharjoittamisen muoto, sanovat ne jotka ovat paremmin, kuin vain teknillisesti tutustuneet ikonimaalaukseen. Tuossa huomioitavaa on, että vaikka ikoni on visuaalinen kuva, sen tekemisprosessia kuvataan usein mielellään ennemminkin kaunokirjoittamiseksi, eikä niinkään maalaamiseksi.

Minulle ikonimaalaukset ovat katsojana visuaalisia, jopa sellaista rauhoittavaa nautinnollisuutta tuovia kuvia. En voi tietenkään unohtaa, että ne ovat hengellisiä kuvia – ja ovat sitä selkeästi ja voimakkaasti. Mutta vaikka niiden sijaintipaikatkin on määritetty, kuinka niiden tulisi sijaita vaikkapa huoneistossa, niin ovathan ikonit sisustuksen osana, olemassa olollaan, katsojaansa puoleensavetäviä.. kutsuvia, ja huomiota herättäviä.

Puhun siis ikoneista itse nimenomaan katsojana. Ikonimalarit sanovat, että toistaessa näitä ikonikuvia – niihin alkuperäisiin, kuten Konevitsan Jumalanäiti liitetty ihmeitä tekevä, ja parantava aura siiirtyy aina uudestaan ikonimaalarin toteuttamassa kuvassa eteenpäin. (Ikoni sananahan tulee siis kreikankielestä, ja tarkoittaa kuvaa.) Perinteisesti ikonit kuvataan kaksiulotteisina, mutta aina niillä kuvannetaan hengellistä maailmaa.

kuva:  Iina Koppinen

Yllä oleva ikoni on nimeltään Vladimirin Jumalanäiti.

Kuvaan itse mieluiten aitoja käsintehtyjä ikoneja, vaikka painettuina niitä on myös suuret määrät liikkeellä. Tunnen ikonien toisintoja tekeviä ihmisiä, kerääjiä, ja erään modernin ikonimaalauksen tekijän.

Ennen kuin ikonimaalauskurssilla ryhdytään tekemään työtä, kuvaa, tutustutaan valitun pyhän henkilön elämäkertaan ja tapahtumaikonin sisällöstä kertoviin teksteihin.  Se on siten tärkeää, koska tarkoitus on saattaa myöhemmin valmistuva ikoni eläväksi ja pyhäksi.

Ikonitaiteessa on keskeistä tuo ikonin suhde sen katsojaan. Ja ikonin maalaaminen poikkeaa kaikesta muusta maalaamisesta. Siinä ei varsinaisesti anneta luovuuden virrata, sillä kaikki – kuvat, värit ja materiaalit on tarkoin määritetty. Niissä ei ole mitään epämääräistä, jokainen muoto on päätetty ja määrätty ennalta. Se on ikään kuin pyhien kirjoitusten täytäntöönpanoa kuvilla.

Ja ikonimaalari kertoo, että mielellään suotavaa on omata tietynlaista sielullista herkkyyttä, ja tulkinnan kyvystä on hyötyä, ikonia maalattaessa, sillä prosessi vaatii hiljentymisen ja hengellistymisen voiman – siitähän ikonimaalauskursseillakin lähdetään liikkeelle, tai niille hakeudutaan myös siksi.

Visuaalisessa mielessä ikoninmaalauksessa on siis kysymys alkukuvan toistamisesta. Useimmiten ikoneissa on kuvattu joku kanonisoitu, pyhäksi julistettu henkilö. Niissä voi olla myös Raamatullinen tapahtuma, kuten ylösnousemus, tai Jeesus ratsastamassa Jerusalemiin.

kuva: Iina Koppinen

Itse ikonin maalaustyöskentely aloitetaan maalaamalla pohjavärit sivellen useita kerroksia päällekäin sävyn ja kuultavuuden aikaansaamiseksi.

Mutta sitä ennen – jo oikean puumateriaalin löytäminen ikonimaalauksessa on ikonimaalarille haaste. Mutta kaikkien noiden vaiheiden jälkeen sanotaan että nimenomaan tuo olifioiminen antaa valmiille ikonin kuvapinnalle sen lopullisen sisältäpäin kuultavan valon voiman.

Mistä sitten on teknillisesti perinteinen ikonimaalaus tehty? Pohjalauta, liimakerros, kangas, pohjustuskerros, väripigmentistä ja sideaineesta koostuva maalaus, ja lopuksi olifa.  Näistä toisiinsa kerroksittain sitoutuvista perusosista.

Alimmaisena ovat yhteen liimatut laudat, eli puupohja. Se yksi haastavimmista asioista on löytää siis puuseppä, jolta voi saada nimenomaan tähän tarkoitukseen sopivan kuivan puupohjan joka ei halkeilisi, kun siihen laitetaan liima-, ja liituseos päälle. Ikonihan maalataan pohjustetulle puulle, johon on liimattu sideharsonkaltainen kangas.

Vain harvoissa tapauksissa, ellei nykyaikaista modernia ikonimaalausta oteta huomioon, on käytetty aiemmin vain pelkkään kangasta pohjana. Tosin ennen nykyaikaista modernia ikonimaalaustekniikkaa ja sen ilmentämistä – puhuttiin paljon kansanikoneista, joista käytettiin tekniikkaterminologiana ja tyylillisesti jopa nimityksiä, kuten romanttinen naturalismi. Ne olivat ikoneja, joita valmistettiin kaikista saatavilla olevista materiaaleista.  Mutta ikoni on aina ikoni, se on hengellinen kuva.

Pohjustus on toinen vaihe, se valmistetaan liimasta ja liitujauhosta, ja perinteinen ikonipohjustus on aina valkoisen sävyinen. Kun tämä pohjustus on valmis, piirretään huolellisesti tuo ikonin esipiirros.

Ennen esipiirroksen toteenlaittamista tulee ikonimaalarille jälleen yksi vaikeaksikin koettu vaihe. Sillä todennäköisesti löytyy useita samaa aihetta esittäviä teoksia, joiden lähestyminen huolellisesti on erityisen tarpeen. Nimenomaan, mitkä yksityiskohdat ja värit toistuvat kaikissa näissä esikuvissa, ja mikäli niistä löytyy poikkeamia, niin kuinka monessa mallissa on sama poikkeama?

Valmistuttuaan piirros siirretään laudalle ja päästään maalausvaiheen toteutukseen. Se on työn niin sanottu kolmas kerros, joka koostuu munankeltuaisesta ja vedestä valmistetusta emulsiosta sekä siihen sekoitettavista väriaineista – temperatekniikasta. Tekniikka ei ole helppo, näin yksi ikonimaalari toteaa, ei ainakaan ennen, kuin pääsee temperan hallitsemiseen kiinni.

Niin, ja tuo päällimmäiseksi tuleva olifa ikoneissa tarkoittaa kosteuden vaikutuksilta suojaavaa, kuivuessaan kovettuvaa kasviöljyä.

Mikäli teitä kiinnostaa ikonien historia ja haluatte lisätietoa, suosittelen pappismunkki Arsenin ikonikirjaa. Ja niin – onko muuten lukioissani ketään, joita ikonit puhuttelevat joko visuaalisesti tai muuten?

Mistä teidän pääsiäinen koostuu?  Minun pääsiäiseeni kuuluu oma rauha, vähän kai sellainen sisäänpäin kääntynyt – voisi sanoa – hiljaisuus ja kotijutut. Kahvin juominen auringossa, liikkuminen, nauttiminen näistä nyt niin aurinkoisista ja kevättä lupaavista päivistä.. ja narsissit, jotka puhkesivat juuri sopivasti kukkaan.

 

kuvat: Iina Koppinen

Taitaa olla kahvin aika. Taas. Mitäs piditte ikoniaiheesta? Palataan pian ihqut! *hymy*

 

xoxo

Iina

 

Iina Koppinen: Kuvan ja tekstin liitto – puhetta kritiikistä kuvantekijänä

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – En voi lakata ihastelemasta, miten kauniisti joku kykenee yhdistämään sanansa ja kuvansa yhteen. Niissä on usein sellaista runollista, melankoliaa huokuvaa katsetta kaukaisuuteen – sanoissa, joista lauseet syntyvät, ja joilla ne antavat lisämuodon yllä olevalle kuvalle vaikka ehkä lyhyesti, mutta ytimekkäästi.  Sellaista lukemalla, ja katselemalla, toisten tekeminä, saan myös paljon ideoita itsekin.

En usko, että olen ainut, jota näin kiinnostavat yhä enemmän myös tekstien lisäksi niiden taustat, tai niihin liitettyjen kuvien taustat. Kaikenlaiset tunteet voivat yhdistää, tai erottaa meitä ihmisiä, mutta parhaimmassa tapauksessa ne myös johtavat hedelmällisiin näkökulmiin.  Missä olosuhteissa tämä kuva, ja siihen liittyvä teksti on saanut muotonsa? Minulle tämä kirjoittaminen on suureksi osaksi varmasti, ehkä hieman itsekkäästikin, oivaltamisen iloa. Ja tämä on tilani saada kertoa se.


Kuvat ja teksti: ”Katu ikkunasta – tuolla alhaalla on kuin mielenmaisema hänellä, joka kadotti jonkun toisen, tärkeimmän. Yhtä suolaisen sulava, pieniä vesivirtoja täynnä, ja niin liukas” – Iina Koppinen

Kuvan tekijänäkin on hyvä omata kyky antaa kritiikkiä – ainakin siinä mielessä, että kykenen antamaan sitä myös itselleni.  Katsomaan omia teoksia siten, että niistä voi kertoa oman arvionsa, antaa omanlaisen kritiikkinsä.  Erinomainen foorumi tällaiselle ovat etenkin haastattelut, koska niissä voi parhaimmillaan päästä antamaan painettuun mediaan ainutlaatuisen arvion teoksistaan, tai näyttelyistä.

Parhaassa tapauksessa voin kuvantekijänä tarjota omista töistäni vilpittömän kritiikin kaltaista esteettistä opastusta katsojille.  Se on minulle näkemysten tarjoamista, jonka kautta katsojan on helpompi lähestyä teoksia, siten, että ne myös vaikuttavat tämän näkökannan – kritiikin kautta kiinnostavammilta, syvällisemmiltä ja merkityksellisemmiltä.  Ja tietenkin myös, kertoa toisille, kuinka minä elän nämä teokset läpi.


teoskuva: ”kurkistuskohtia / työn alla / work in progress” – Iina Koppinen

Se on sellaista sosiaalista todellisuutta. Eihän varsinainen taidekriitikkokaan vain arvioi teoksia, vaan myös tuottaa ja muovaa kulttuurin merkityksiä. Kritiikin, arvioiden ja näin ollen myös mielipiteiden tehtävänä on tuoda taiteesta esiin sen tekijän älyllisiä ja esteettisiä mieltymyksiä ja makua – ylipäätänsä kuvantekijän itsensä taustalla olevia vaikuttimia, kuten sosiaalinen ympäristö ja ympäristön kulttuuriset tekijät, ja tällä tavoin kritiikillä parhaimmillaan kyetään edistämään keskustelua itse työstä, ja sen teemoista.

Tärkeintä tämänkaltaisessa kritiikissä on todellakin kehottaa katsojaa näkemään. Yhtenä vahvuutena visuaalisen työn tekijänä minullakin on hyvä ja tarpeen omata taiteen asiantunteva lähestyminen, itsenäinen ote, päättelyn kiinnostavuus.  Kritiikki sanoina on varmaan aina keskeneräistä eikä viimeistä sellaista sanaa tule varmaan kukaan sanomaan, ei etenkään, kun kyseessä ovat uudet teokset. Tuo näkökantojen tarkistaminen on siis itsellenikin hyväksi, jos ajatellaan, millaista taidetta kulloinkin ripustan esille, ja mitä haluan siitä sanoa.

teoskuvat: ”Kurkistuskohtia”, ja edelliseen tuomaroituun näyttelyyn osallistuneet työni ”Kukkia ja Palloja – sommitelma I ja II” – Iina Koppinen

Teema. Se kasvaa maalaussarjaksi. Ja nämä erilaiset tyylilliset painotukset otteina työstämistäni sarjoista – niistä syntyy näyttely.  – Tuo on ensimmäinen lause yhdestä vapaamuotoisesta biografiastani, joita usein tarvitaan hakiessa siis näyttelyitä, tai yhteistyökumppaneita.

Kuvat:  ”Omakuvat”  – Iina Koppinen

Niin. Olen tosiaan itsekin saanut runsaasti ulkopuolisia kritiikkejä, arvosteluita.. ja ennen kaikkea yleisön mielipiteitä teoksistani visuaalisen kuvantekijänä. Yleisön mielipide, ja tuomareiden ja kriitikoiden mielipiteet – mutta etenkin tuo yleisön – katsojien antamat palautteet, ne ovat hienoja juttuja, sillä jokainenhan meistä kyllä varmasti tietää, mistä pitää, ja mistä ei!

Tässä alla on kuva maalauksesta, johon olen kirjoittanut lisäksi arvion, millä minä kritiikin tavoin yhdistän kuvan sanoihin, jotka tuovat lisämausteensa itse teokseen. Näin ollen siis sanat ja kuva yhdistyvät.

teoskuva: Iina Koppinen – teos sarjasta ”Metallielementit”

Kuvantekijänä antamani kritiikinomainen arvio teokseen

Kun tuon veistoksenomaisuuden kankaalle metallivärein.  Työstän useita kerroksia, ja säilyttääkseni veistoksenomaisuuden, käytän spray- maalia, jotteivat siveltimen vedot tule esiin.  Tällä tavoin minä maskeeraan maalauksen enemmän ja enemmän veistoksellisempaan suuntaan, sen ominaisuuksiin ulottaen. Siinä samalla teos on kuin asetelma – kuin kuvattu kuva metallin palasista, joiden ulkoisesti summittainen järjestys tulee esiin nykytaiteellisena veistotyön näyttämönä. Olen ottanut johtotähdekseni selkeyden ja johdonmukaisuuden ja kaapinut pois kaiken ylimääräisen. Ottanut pois kaikki liioitellut purskahdukset.  Minä olen loihtinut kankaalle metallisen muotokuvan modernista veistoksesta – näin hienoisine kullassa ja hopeassa kiiltävien palojen vilpittömän olomuodon, minä olen tuonut katsojille.  Jättänyt näkyviin valojen ja varjojen miltei katoavaa leikkiä metallinhohtoisilla pinnoilla. Tämä on minun näkökantani, minun kulmani katsoa veistoksellisia piirteitä kankaalle kuvattuna.

Miksi juuri tätä maalausta kannattaa katsoa? Siinä on omana visuaalisena kuvanaan tuotu esiin ehkä jopa kokeellisella tekniikalla veistos – otettu pois mahdollisuus katsoa useammasta kulmasta. Otettu pois mahdollisuus koskettaa, tuntea patsaalle, ja veistoksille ominainen muoto.

Näin ollen halkeamista ja reunoista poiketen, olivat ne teräviä tai pyöristettyjä – voi tällä tavoin vierailla väliin myös tasaisella pinnalla!

Se on siirretty kankaalle, kuin kuva tavalliseen sanomalehteen. Voit kokea, muttet koskettaa. Tekniikka hiipii graffitimaisella alueella, vaikkei lopputulema näytä siltä. Se nostaa itsensä graffitimaista tekniikkaa maistellen ja myötäellen itsensä sisään museoon, tai galleriaan, aivan samoin, kuin ulkoilmaveistosten visuaalisen maailman yksisuuntaisena näkyvän kappaleen.


Kuva: Iina Koppinen -”Peiliselfie”   

Ohh.. Pääsiäinen tekee tuloaan.. minä niin toivon Teille aurinkoista pääsiäisen aikaa.. te ihanat. Palataan pian!

xx

Iina

 

 

EXCLUSIVE Haastattelu: Linda Lampenius avautuu viulistin urastaan, ulkonäköpaineista, Hugh Hefneristä ja nykyisestä elämästään

Tekijä
Ozzy Vikman
-

OHMYGOSSIP – Ciao ihmiset! Oli ilo ja kunnia puhua mun frendin Lindan kans, eli puhuttiin musiikista, näyttelemisestä ja tottakai Playboy Mansionista. Linda on tehnyt laajasti töitä viihdealalla, ja tässä on mun haastattelu ihanan frendin, viulisti Linda Brava Lampeniuksen kanssa!

1. Voitko kertoa niille lukijoille, jotka ei tunne sua, mistä olet eniten tunnettu?
Olen soittanut konsertteja ympäri maailmaa 8-vuotiaasta asti, mutta lehdet alkoivat kirjoittaa minusta viikottain, joskus päivittäin, vuonna 1996. Olin silloin mukana Pertti (Spede) Pasasen kolmessa TV-sarjassa ja aloin klassisen musiikin lisäksi soittaa poppia sähköviululla. Poppia soittaessa pukeuduin vaatteisiin, jotka kuuluivat pop-imagoon. Silloin syntyi hirvittävä ”haloo” siitä, että tein niin, vaikka olin klassinen viulisti. Sen jälkeen minusta tuli Björn Borg-uimapukujen malli Suomessa, Ruotsissa ja Englannissa. Muutin USA:an 1997 ja olin mukana mm. maailman suurimmassa TV-sarjassa ”Baywatch”. Meillä oli noin miljardi katsojaa. Olen julkaissut neljä levyä ja muutama vuosi sitten sain olla mukana arvostetussa amerikkalaisessa musiikkiohjelmassa ”PBS-Special”, joka näytettiin 200 TV-kanavalla. Soitan jatkuvasti klassisissa konserteissa ja lähden joka joulu joulukiertueelle.

2. Miten susta tuli julkkis? Onko se ollut pitkä tie vai tapahtuiko kaikki ns. yhdessä yössä?
Julkkiksena oleminen on monesti aikamoinen riesa. Rakastan musiikkia ja olen esiintynyt 3-vuotiaasta. Ensimmäiset vuodet esiinnyin laulajana vanhempieni kanssa. Valitettavasti media kiinnostuu klassisista artisteista vain, jos he tekevät itsensä hyvännäköisiksi tai lisäävät jotakin seksikästä imagoonsa. Tänä päivänä on surullista nähdä, miten monet nuoret haluavat tulla julkkiksisksi. Soitin Sibelius-akatemian Sinfoniaorkesterin konserttimestarina Jussi-gaalassa 1996. Seuraavasta päivästä eteenpäin, minusta kirjoitettiin koko ajan Suomessa ja vuosi sen jälkeen ympäri maailmaa.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=4&v=jEIbB-FkMEs

3. Opiskelit Sibelius-akatemiassa, oliko sulle jo nuoresta asti selvää, että haluat musiikkialalle?
Vanhempani lauloivat kotona, koska olivat näyttelijöitä ja laulajia. Olin usein mukana teatterissa ja 3-vuotiaana aloin esiintyä laulaen vanhempieni kanssa. Olin musiikkileikkikoulussa 2-vuotiaasta. 5-vuotiaana aloin soittaa viulua ja 8-vuotiaana lähdin ensimmäiselle kiertueelle USA:an ja Kanadaan. En ole koskaan edes miettinyt muuta uraa kuin muusikko.

4. Oliko klassinen musiikki sun intohimo vai mikä sai sut lähtemään viihdealalle ja Jenkkeihin esim. Baywatch-sarjaan, joka on mun sukupolvelle iso juttu… Miten sä koit itse USA:n ja Skandinavian eron, kumpi on enemmän sun juttu? Jäikö jotain hampaankoloon, olisitko halunnut jatkaa viihdealaa Jenkeissä?
Asuin USA:ssa kaksi vuotta. Muutin Los Angelesista Lontooseen, koska sain levytyssopimuksen EMI:n kanssa ja he halusivat, että levyttäisin Abbey Road studiossa ja asuisin Lontoossa. Minulla oli paljon esiintymisiä Englannissa ja matkustin Lontoosta promo-matkoille Aasiaan ja Eurooppaan levy-yhtiöni kanssa. Muuttaisin mielellään takaisin USA:han. Menin naimisiin ruotsalaisen puolustusasianajaja Martin Cullbergin kanssa 2008 ja sen jälkeen olemme saaneet kaksi lasta. Siksi olen esiintynyt enimmäkseen Ruotsissa viime vuosina.

5. Kun olit USA:ssa niin tapasit varmasti viihdealan isoja nimiä… Kuinka paljon esim- Hugh Hefnerillä on ollut merkitystä ja vaikutusta sun elämään?
Hugh Hefner oli isähahmo minulle. Hän oli hyvin erilainen oikeassa elämässä kuin reality-sarjoissa tai mediassa. Asuin pari yötä per viikko Playboy Mansionissa kahden vuoden ajan. Äitini asui silloin kanssani Playboy Mansionissa. Hefner antoi minulle diilin, jonka nimi on ”Celebrity cover & editorial & pictorial”. Muita julkkiksia, jotka ovat saaneet saman diilin ovat mm Mariah Carey, Cindy Crawford, Naomi Campbell, Drew Barrymore, Kim Basinger, Kim Kardashian, Paris Hilton ja Charlize Theron. Olen ikuisesti Hefnerille kiitollinen siitä kunniasta ja hänen ystävyydestä.

6. Olet tehnyt paljon viihdealalla. Mistä olet itse eniten ylpeä? Mitä haluaisit vielä saavuttaa, mitä et ole vielä tehnyt?
Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, että Lord Andrew Lloyd Webber halusi minun soittavan soolo-osuuden hänen sinfoniassaan ”Metal Philaharmonic” Englannissa. Arvostan tietenkin saavutuksiani klassisen musiikin parissa enemmän kuin viihdealalla. Klassista viulunsoittoa on harjoiteltava tuntitolkulla monen vuoden ajan, ennen kuin soitto alkaa kuulostaa siltä kuin sen pitäisi. Pop-biisit on helppo oppia nopeasti, mutta niitä on hauska soittaa. Haluaisin tehdä musiikkishown, jossa yhdistyvät kaikki musiikkilajit. Haluaisin kutsua vierailevia artisteja ja soittaa kaikkien kanssa.

7. Onko jotain mitä kadut urallasi tai tekisit toisin, jos siihen tulis mahis?
Olen miettinyt tuota asiaa, nyt kun kirjoitan kirjaa elämästäni. En kadu mitään elämässäni. Olen saanut kokea niin mahtavia asioita ja ne vastoinkäymiset, joita olen kokenut, ovat opettaneet minua arvostamaan kaikkea hyvää elämässä.

8. Olet kaunis ja seksikäs nainen, ja niinkuin varmaan tiedät, olet seksisymboli monelle ympäri maailmaa. Onko sulla koskaan ollut paineita näyttää aina hyvältä? Ja onko ulkonäöstä ollut enemmän haittaa vai hyötyä sun uralla?
Olen usein pitänyt itseäni rumana ja minulla on ollut huono itsetunto. Vasta viime vuosina olen oppinut hyväksymään ulkonäköni. Kun itsetunto on huono, ei auta, että edes Playboy tai kansainvälinen lehdistö kehuu kauniiksi. Ulkonäöstäni on valitettavasti puhuttu enemmän kuin viulunsoitostani.

9. Miten päädyit Baywatchiin, se kiinnostaa ainakin mua? Saitko ystäviä sarjasta, joiden kanssa pidät vieläkin yhteyttä? Minkälaiset fiilikset sulle jäi sarjasta ja sen teosta?
Esiinnyin Playboy Mansionissa uutena vuotena 1997-1998. Silloin Baywatchin tuottajat olivat paikalla ja sanoivat jo samana iltana minulle ja Hefnerille, että heidän oli saatava minut mukaan TV-sarjaan.

Oli tietenkin suurta saada olla mukana maailman suurimmassa TV-sarjassa kautta aikojen. Baywatch oli jumalattoman suuri produktio. Kuvauksissa työskenteli noin 100 henkilöä. Kuvauspäivät olivat hyvin pitkiä. Meikissä piti olla joko 05:30 tai 06:30 aamulla. Äitini oli mukana kuvauksissa kesällä 1998, kun kuvasimme. Tässä on musiikkivideoni Baywatch-sarjasta.

10. Missä asut nykyisin ja miten kuvailisit sun arkea tällä hetkellä?
Asun lähellä Tukholmaa, huvila-alueella jonka nimi on Ålsten. Esiinnyn paljon täällä Ruotsissa. Ennen joulua olin taas pitkällä kiertueella. Minun on harjoiteltava päivittäin. Ihmiset luulevat usein, että artistit ovat töissä vain esiintyessään. Harjoittelu on rankkaa työtä ja itse esiintymiset ja konsertit ovat hauskoja tapahtumia. Kaipaan amerikkalaisten ihmisten ystävällisyyttä ja avoimuutta. Ruotsissa ja Suomessa ihmiset harvemmin hymyilevät tai tervehtivät toisiaan esim. ruokakaupassa. Kateus on yleisempää täällä kuin USA:ssa. Unelmoin usein muutosta takaisin USA:an.

11. Mitä projekteja sulla on tällä hetkellä? Miltä tulevaisuus näyttää, nähdäänkö kaikkien rakastama Linda vielä Suomen tv:ssä?
Tällä hetkellä minulla on viulunsoiton harjoittelun ja muutaman konsertin lisäksi kaksi suurta projektia. Kirjoitan kirjaani elämästäni ruotsalaiselle kirjakustantajalle, Forumille. Toinen projekti on luonnolliset luontaistuotteet DAY ja NIGHT, jotka olen kehittänyt yhdessä BetterYoun kanssa. Huolehdin itsestäni treenamalla sekä syömällä terveellistä ruokaa ja ravintolisiä. Kokeiltuani useita eri ravintolisiä minulla oli lähes 20 eri purkkia keittiökaapissani. En ollut löytänyt valmistetta, mikä sisältäisi kaikki nämä ravintolisät. DAY ja NIGHT vastaavat niitä tarpeita, jotka olen tunnistanut ravintolisiä koskevan kiinnostukseni ja kokemukseni kautta. Haluan auttaa ihoani ja kehoani pysymään nuorekkaana niin pitkään kuin mahdollista. Tuotteita myydään myös Suomessa valmistajan kotisivuilla.

12. Onko jotain vinkkejä, mitä haluat sanoa lukijoille, jotka asuu Suomessa ja haluaisivat pyrkiä Jenkkeihin tai maailmalle viihde- tai musiikkialalle?
Maailmalla kilpailu on kovaa. Siellä pärjää artistina pelkästään, jos on sekä lahjakas että ahkera. Artistiksi tuleminen ei ole sama asia kuin onnistuminen esim. instagram-profiilina. Tavoitteet täytyy olla taivaissa, jotta päätyisi hyvien joukkoon. Nöyryys on säilytettävä. Ne, joilla nousee päähän onnistuminen esim. Idolsissa tai The Voicessa, pudotetaan aika pian takaisin maan päälle. Koskaan ei pidä allekirjoittaa sopimuksia ilman asiantuntijoiden tai juristien apua.

Tässä minun kotisivuni http://www.lindalampenius.com

Hyvää alkanutta kevättä toivovat Ozzy & Linda

Kuvat: 4x Linda Lampenius and Ozzy Vikman (Yksityinen kokoelma)

Iina Koppinen – mistä on taideblogini tehty

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Taas sanat vilistävät mielessäni kuin villi, raaka ja harjaantumaton viiva, lopulta edeten yli paperin reunojen.. kuin etsien tietä sieltä, missä sitä ei ole.  Ne viettävät etsikkoaikaansa, jotta ne lopulta tulisivat ulos, artikuloituisivat oikeassa järjestyksessä.  Jos kuvaisin blogin kirjoittamista kuvataiteeseen liittyvin termein, niin mitä termejä silloin käyttäisin?

Kun olen lukenut joitakin saamiani kysymyksiä – (tämä ei vielä ole se Q&A- postaus, se on vasta tulossa, joten kysymyksiä vain lisää!) niin väkisinkin minulle nousee jostain ylös, jotenkin semmoinen hassu tunne.. sellainen fiilis, kuin kirjoittaisin haastattelua itsestäni! Haha!  Kuvat kuvina, ja teksti tektinä? Ei.  Tietenkin teksti ja kuvat voidaan yhdistää.  Kuva tukee, tai antaa kontrastia tekstille, ja päin vastoin.  Kuvitin kerran eräälle henkilölle hänen runonsa, niitä oli useita, ja yksi kuva per runo siis kirjoituskilpailua varten, ja projekti oli erittäin mielenkiintoinen.  Silloin kuvat kulkevat rintarinnan, tai antaen lisänäkemystä, lisäkiinnekohtaa itse tekstille.

kuvat: ”Kuvaa kirjoittaen!” – Iina Koppinen

Olen saanut joitakin kysymyksiä liittyen visuaalisen taiteen tekemiseen, mutta myös koskien tämän blogin kirjoittamista – onko kuvataiteesta vaikeaa kirjoittaa, kun se kerran kuitenkin itsessään pohjautuu niin laaja- alaisesti juuri kuvantekemiseen.  No ainut, tai isoin problematiikka minulla on ehkä otsikointi.  Joskus joudun miettimään todella tarkkaan, kuinka otsikoin kunkin postauksen.  Kuinka saisin siitä tarpeeksi puoleensavetävän, mutta, että otsikko myös kuvaa sitä, mistä kirjoitan tekstissä-, ja tekee sen kiinnostavasti.

Muutoin kuvailevuus kirjoittaen, en koe sitä ongelmaksi.  Otsikoinnin kanssa minun pitäisi olla enemmän kekseliäs ja kehittyä.  Muistaa miettiä, mikä on itselleni syy kirjoittaa tänään, ja mitä lukija – joku toinen ihminen jossain toisaalla.. millä minä saan hänet kiinnostumaan kirjoituksestani ja kuvistani yhä uudelleen, tai miksi juuri tämä blogi olisi mielenkiintoista lukea läpi.. että minä osaisin sen viitoittaa oikein!  Siinä mielessä toki kuvataiteessa on paljon helpompi antaa nimiä maalauksille, tai kuvasarjoille.  Usein niitä nimetessä olen käyttänyt erityisesti sommitelmaa sanana, viljellyt sitä oikein todenteolla moderneissa, konkretistisissa töissäni.  Sommitelma – Kukat I- IV. tyyliin.  Blogin kirjoittajana tuo tekstin otsikointi on huomattavasti tätä vaativampaa.

Ja minua kiinnostaa niin paljon myös kommunikaatio sanojen, kirjoittamisen kautta.  Blogi on loistava väylä – joillekin jopa reitti mainostaa, eikä vain kertoa; se on erinomainen reitti tuoda esille töitään.. antaa niille näkyvyyttä.  Minusta on hyvin tärkeä ajatella blogia osana omaa työtä, että se on kuin laajennus siitä, kuka minä olen kuvataiteilijana ja millaisia työni ovat.  Jos ei yritä olla kukaan muu, kuin oma itsensä, kertoessaan omasta elämästään ja työstään, niin silloin se toimii – ja siitä tulee omana olemassa olevana väylänään myös hienovarainen, mutta sitäkin merkittävämpi osa- alue ajatellen lähtökohtaansa, kuvataidetta.  Siitä tulee lisää syvyyttä ja laajuutta omana artikuloituna muotonaan.

Ok.  Ehkä joku voi ajatella, että työn pitää riittää puhumaan itse itsestään, mutta siinäkin on oma juttunsa, oma muttansa.  Eihän kukaan voi myydä mitään, ellei kukaan tiedä, mistä sitä voi ostaa, missä sitä voi katsoa, tai kokea.  Ja ennenkaikkea voin itsestäni sanoa, että ellei mistään löytyisi infoa – tietoa niistä taiteentekijöistä, tai heidän taiteestaan, joista olen kiinnostunut, niin se olisi todella kurjaa.  Osa siitä, mikä kiinnostaa niiden kuvien takana, iso osa, jäisi saamatta tietää..  Ja minulle blogin aloittaminen kuvan tekemisen rinnalle, ei se ollut mitenkään vaikea ratkaisu.  Tekstin ja kuvan yhteinen taika vaatii niiden kummankin onnistumista.  Ja vaikka välttelenkin sitä sanaa inspiraatio, niin olisihan se ihana jos juuri minun tekstini ja minun blogini saisi ihmiset viihtymään sen parissa!  Inspiroitumaan.  Tulemaan hyvälle tuulelle.  Saamaan ideoita, tai vinkkejä.

Akvarellimaalauksessa suosin todella paljon erittäin laadukkaiksi havaitsemiani Winsor&Newtonin Cotman Watercolours- sarjan maaleja.  Niitä saa, mikäli jotain väriä kuluu enemmän, tai haluaa tietyn erityisen värin tai sävyn – niitä saa yksittäispakattuina, myös tilattua netistä.  Ja koska kyseessä siis on vesiväri, niin tämä tuubivaihtoehto kestää todella pitkään myös, se toimii niin riitoisasti veden kanssa.  Ja alla on tuollainen työ vaiheessa- kuva akvarellilla teteutettuna, sekä osittain tussilla.. minun luonnoslehtiöstä.

Kuvat ja luonnoslehtiöstä ”work in progress/ työn alla” – akvarelli paperille: Iina Koppinen

Akvarellimaalauksessa käytetään termiä laveeraus.  Laveeraamalla ensin taustaan haluttua väripigmenttiä huomattavasti suuremmalla annoksella vettä, ja antaen sen sitten kuivua, ennen varsinaista akvarellin maalaamista – tuo on maisemia tehdessä akvarellitekniikalla etenkin hyvä idea – sillä ei sitä taustaa, kuten vaikka taivasta sinne enää niin helposti saa, mikäli on jo ensin maalannut edempänä perspektiivissä olevat jutut yksityiskohtaisesti.  Helpompi tehdä pohjustukseen vähintään esiaste laveeraamalla. Ja näin siis tausta halutuin sävyin, mutta kuitenkin niin, ettei tämä tausta ole liian mahtipontinen, liian tumma. Sen jälkeeen voi alkaa rakentaa teosta yksityiskohta yksityiskohdalta, siten kuin ne yksityiskohdat tulevat perspektiivissä ulommas, esille, siinä järjestyksessä.

Tätä minä ajattelen kirjoittamisessakin.  Ensin valitaan idea, ja sen jälkeen se pitää kertoa, kirjoittaa ymmärrettävästi.. kietoa se lauseisiin, tuoda sitä enemmän ja emmän esille taustalla häämöttävästä ideasta.  Ja lauseilla ja kuvilla siitä tulee lopulta myös valittua kehykset blogipäivityksille.  Ja kehyksissä itsessäänhän pitää ottaa huomioon työn väriskaala, ja sävyt valitaan tuomaan balanssia pienellä silauksella kontrastia.  Olisikohan se kulloisenkin blogikirjoituksen otsikko, minun kirjoitukseni kehys, se minun oma intresantti loppusilaus?  Niin minusta ainakin tuntuu.

Minuun ensimmäisiä suuresti vaikuttaneita henkilöitä, siis kuvataiteen saralla, oli Andy Warhol.  Muistan, kun olin vasta peruskoulussa, ja Andy Warholin iso näyttely tuli esille Suomeen.  Innostuin aivan valtavasti tutkimaan hänen tekniikoitaan, ja myöhemmin enemmän myös häntä personana.  Andy Warhol teki arkipäiväisistä asioista taidetta, ja se kuulostaa edelleen niin mahtavalta idealta.  Hänen taustansa mainospiirtäjänä saattoi vaikeuttaa hänen vakavasti otettavuuttaan taiteilijana, mutta sen kautta syntyi hänen imagonsa ja taiteensa.  Sieltä tulleista vaikutteista hän ymmärsi myös kaupallisuuden ja brändäyksen.  Silloiset oivallukset eivät tosin tavoittaneet esimerkiksi hänen sukulaisiaan, joille hän lahjoitti teoksiaan.  Ehkä he eivät vain uskoneet, että jonain päivänä Andy olisi todella arvostettu taiteilija, uranuurtaja, ja hänen teoksiensa arvo olisi oikeasti tehnyt heidät rikkaiksi.  Aitoa Andy Warholin teosta minulla ei ole – ehkä sitten joskus, kun olen rikas..haha.. sellaista minulla ei ole omalla taideseinälläni, mutta kylläkin sellaisten edesmenneiden konkretistien, kuten Veikko Koskinen, ja Raimo Paavola, tuossa seinälläni on.  Raimo Paavolan luonnoksia ja yksi akvarelliteos, sekä Veikko Koskisen muutamia öljyvärimaalauksia olen ostanut.  Vaikka ne ovat tekniikan ja tyylin akselilla hyvin toisistaan poikkevia konkretistisia teoksia, ne sopivat yhteen, jopa siis samalle seinälle.. ehkäpä juuri tuon huomattavan työtavan ja aiheen käsittelyn erilaisuuden takia.

Kuva luonnoslehtiöstä: akvarelli paperille – Iina Koppinen

Monesti sitä olen omienkin töiden suhteen yllättynyt, jos meillä on ollut suurinpiirtein sokkotreffit galleriassa ryhmänäyttelyyn jonkin toisen taiteen tekijän kanssa, enkä ole saanut nähdä hänen teoksia ennalta, paitsi, että olen tiennyt, että ne on”hirvittävän suurensuuresti erilaisia” verrattuna omiin töihini.  Vaikka ensin sitä kauhistelee, että mitenkähän nämäkin sitten saadaan sovitettua samojen seinien sisään, niin kyllä vain voivat tyystin toisistaan eroavat työt, sulautua peremmin kuin hyvin yhteen.  Erilaisuus on rikkaus!  Ja tuossa myös syy, miksi minä en enää arastele kertoa käyttämistäni työtekniikoista ja menetelmistä, sillä toivon, että jos niistä on apua ja inspiraatiota, iloa, ja, että voin antaa jollekin toiselle jotain hyvää, niin se tuo iloa minullekin.  Ja vaikka varmaan meissä jokaisessa asuu pieni kilpahenkinen maratoonari, niin silti näissä asioissa me olemme yksilöitä.  Enhän minäkään kirjoita, kuin Mika Waltari, vaikka pidän aivan hirveästi hänen tavastaan kirjoittaa.

kuva:  Iina Koppinen – ”herkkyyteni”

Ja olen ollut käytettävissä myös tosiaan esimerkiksi apuna ohjaamassa pieniä työpajatyyppisiä kursseja lapsille.  Sieltä varmaan itää tuo minun oma innostuneisuuteni kuvittaa satukirja . tai toteuttaa joskus, kun sen aika on – sellainen lapsille suunnattu sadunomainen kotipaikkakuntahistoriikki yhdistäen tarinankerronnan paikkakunnan tietynlaisiin murresanoihin, sanontoihin, ja historiaan.  Mutta näillä näkymin, kun ajattelen, niin se olisi aika suuritöinen, ja materiaalia josta valita, sitä pitäisi haalia ja tehdä laaja- alaisesti.. – olisi vaativa projekti tehdä yksin.  Mieluummin silloin ottaisin aihealueesta kiinnostuneita, ja sen vaativuuden hallitsevia ihmisiä tiimiksi.  Luultavasti.  Joka tapauksessa tuokin on yksi niitä minun tulevaisuuden suunnitelmiani.. yksi päämäärä, idea, kaikkien näyttelyiden ja muiden lomassa.

kuva: Iina Koppinen

Mutta niin, jos haluatte tietää jotain minusta, niin laitakaa kysymyksiä tulemaan esim Twitterin kautta (byiinakoppinen), tai fb:n kautta: Iina Koppinen, myös inboxin kautta käy.

 

Voimaa, iloa ja intoa Teille.. kaikkea hyvää.  Ollaan yhteydessä.. *hymy*

 

xoxo

Iina

 

 

 

 

Tuija Järvinen: Vierailemme keittiössäni II osa

Tekijä
Tuija Järvinen
-

OHMYGOSSIP – Aurinkoista ja hyvän mielen sunnuntaita ihanat lukijani! Ajattelin tehdä jatkoa ensimmäiselle ”Vierailemme keittiössäni” -blogilleni. Tässä juuri paloittelin perunoita, bataattia ja porkkanoita laittaakseni ne kiehumaan veteen. Tarkoituksenani on tehdä sunnuntailounaaksi ja -illalliseksikin kasvisbroilerikeittoa.

Talvella on todella mukava tehdä ja syödä erilaisia keittoja. Keitto on erityisesti hyvää pakkaspäivän ruokaa. Sitä saa tehtyä edullisesti ja voit syödä samaa keittoa vaikka parikin päivää, jos teet sitä tarpeeksi suuren annoksen. Mielestäni keitto vaan paranee mitä useammin sitä lämmittää.

En halua tehdä joka päivä uutta ruokaa, joten valmistan yleensä ruuan pariksi kolmeksi päiväksi kerrallaan. Muita suosikkikeittojani on kalakeitto, jota teen yleensä turskasta tai kirjolohesta. Nyt ostin pakkaseen Pirkan kahden kalan kuutioita sisältävän pakkauksen, josta saan tarvittaessa tehtyä hyvin nopeasti ja vaivattomasti kalakeiton. Perunapalat, porkkanaa, kalakuutioita, vettä (kermaa), mausteita ja tilliä, näistä aineksista saa valmistettua maukkaan kalakeiton. Yleensä käytän ruuanlaitossa vaaleaa lihaa, broileria (antibioottivapaata) tai kalkkunaa, mutta aika ajoin teen lihaisista Vatajan nakeista keiton. Poikkeus vahvistaa säännön.

Erilaisista kasviksista saa myös maukkaita ja täyttäviä keittoja. Lempparikeittoni on bataattiporkkanakeitto (Vierailemme keittiössämme blogissa olikin jo maininta). Ainekset pilkotaan ja keitetään pehmeiksi vedessä, lisätään mausteita ja seos laitetaan blenderiin tai survotaan sauvasekoittimella hienoksi sametin pehmeäksi keitoksi. Joskus laitan keittojen sekaan vielä pienen voinokareen. Keiton aineksina voit käyttää mitä tahansa kasviksia; parsakaalia, kukkakaalia, edellä mainittuja jne. Se näistä keitoista.

Alla olevissa kuvissa on vinkkejä tekemistäni erilaisista ruoka-annoksista, joita on helppo valmistaa kotona. Usein teen erilaisia salaatteja, lisäksi oheen keitettyjä kasviksia ja kalaa tai broileria. Pyrin rakentamaan ruoka-annokseni aina lautasmallin mukaisesti. Bon appetit!

Tärkeimmät ruoka-aineet ja mausteet, joita minulla on aina kaapissani; tomaatteja, banaaneja, maustamatonta jugurttia, mustikoita, mustikkakeittoa (niin terveellistä!), basilikaa, sitruunoita (juon aamusta aina sitruunavettä), D-vitamiinia, kalaöljyä, bataatteja, salaattia ja kurkkua.

Lopuksi vinkkejäni: Laitan broilerikeiton sekaan hiukan hunajaa, antaa pikantin maun. Keitoissa voi käyttää myös tavan kerman lisäksi maustekermoja mm. kolmen juuston kerma on todella bueno. Jos kaloreita haluaa laskea, niin sitten jättää kermat pois.

Käytän sitruunaa lisäksi käsien desinfiointiin. Hieron sitruunaa käsiini ja huuhtelen. Kädet pysyvät puhtaina ja pehmeinä. Sitruuna ja ruokasooda ovat hyviä kodin desinfiointiaineinakin (altaat, pinnat). Vältän vahvoja kemikaaleja. Hiuslakkaakaan en ole käyttänyt vuosiin. En käytä mitään suihkutettavia aerosoleja, sillä uskon, että ne aiheuttavat pitkässä juoksussa mm. astmaa.

Muistathan pestä ja kuoria kasvikset hyvin!

<3 tuija

Valokuvat: tj,  ja olen itse valmistanut kaikki ruoka-annokset.

  1. Ruoka-annosesimerkki: Tonnikalapihvi (paistettu), bataattimuussia, keitettyjä porkkanoita, kermaviilikastike & sitruunalohkolla ja kurkku-meloni-rypäle-persilja-jäävuorisalaattia

2. Ruoka-annosesimerkki: kotitekoista perunamuussia, tuorejuustolla täytetyt uunisilakkafileet, kermaviilikastike ja tomaatti-kurkku-jäävuorisalaatti

3. Ruoka-annosesimerkki: Porkkana-parsakaali-valkoinen papukeitto

4. Ruoka-annosesimerkkini: Uuniaurajuustoperunaviipaleet, aurajuustouunilohi, täytetty uunitomaatti, keitettyjä porkkanasiivuja, maustekurkkulohkoja ja kurkku-rypäle-cosmopolitansalaattia

5. Ruoka-annosesimerkkini: Bataattimuussia, paistettua broilerifilettä, kurkkua, porkkanasiivuja, vihreitä oliiveja, täytetty tomaatti (juusto), vihreätä salaattia ja mausteena basilikan lehtiä

6. Ruoka-annosesimerkkini: Juuri valmistunut peruna-bataatti-porkkana-broilerikeittoni! Voin taata, että oli hyvää!!! Nam.

 

Iina Koppinen: Kuinka sanoin kuvailen yksilöllistä luomista ja itse prosessia työssä

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Olen hokenut itselleni – useampaankin otteeseen, että joidenkin asioiden suhteen minun tulisi lopettaa yliajatteleminen, ja ongelmien näkeminen siellä, missä niitä ei ole.  Pitäisi katsoa niitä hyviä asioita.  Olla kiitollinen olemassa olevista arvokkaista jutuista työssä ja elämässä ylipäätänsä.  Koska niitä hyviä asioita on niin paljon kuitenkin.

Usein sorrun herkkyyttäni ruikuttamaan itsekseni jotakin aivan turhaa unohtaen ne hyvät jutut.  Se taas ei ole mitenkään nerokas tapa suhtautua työhön, mihinkään työhön.  Millään osa- alueellahan asiat eivät ole itsestään selvyyttä.  Mutta se negatiivisuus vasta onkin itseä hidastava tekijä.

kuvat: Iina Koppinen 

Toki on niin kovin tarpeellista antaa itselleen aikaa.  Antaa itsensä vaikka sitten.. vääntelehtiä, tai lojua löysänä, kuten minä noissa yllä olevissa kuvissa! Haha.  Sillä – kaikki alkaa niistä perusasioista.  Aivoille, ja koko kropalle, omalle itselle kannattaa antaa aikaa – lepoa, sekä hetkiä jolloin ajatukset saavat vapaasti vaeltaa.  Minulle parhainta tuohon on liikkuminen ulkona.  Tai kotijuttujen tekeminen, niiden tavallisten kotiaskareidenkin tekeminen voi ihan oikeasti tuntua todella luksukselta, kun ne saa tehdä rauhassa, ja omalla aikataululla.  Parhaiten kai ilmaisen sen sanomalla, että välillä on vain niin tärkeä muistaa katsoa jonnekin ihan muualle.  Kuten kaikki elimet – niin myös aivot toimivat paremmin, mikäli ovat hyvässä, virkeässä ja innostuneessa tilassa.

kuva: Iina Koppinen  

Sitten työhön.  Siitä minä ajattelen varmaan vähän tylsästi, sen kummenmitta suureellisuuksia – minulle työhön ryhtyminen on se, mikä riittää.  En ajattele siihen yhteyteen mitään inspiraatioita tai muita mahdollisia proosallisia ilmauksia!  En minä itsekään aina hahmota kaikkia vaiheita, jotka ovat mukana oman työni luovassa puolessa, tai sanotaanko paremmin – läsnä.  Tämä, vaikka työ olisi kuinka rationaalista ja määrätietoista.

Valmisteluvaihe työn aloittamiseen tietenkin.. silloin työstän niitä tavoitteita, joita minulla on, ja suunnitelmia.  Niistä syntyy omat kokonaisuutensa.  Minulla on siis useampikin työ yhtä aikaa valmistumassa yleensä, koska jokin – yleensä hyvin erilainen tilattu teos vaikkapa .. saattaa olla aiheena parempi jättää hiukan hautumaan.  Sillä välin teen omia töitäni.

Ja sitten on sellainen kypsyttelyvaihe, jossa kaikki minun aistini ovatkin yhtä äkkiä ryhtyneet kahmimaan kaikkea sitä raakamateriaalia, mitä ympäristö tarjoaa – oli se sitten aikakausilehti, tai vaikkapa jokin muoto esineessä, liikenteessä, luonnossa..jotain, mitä joku sanoo viereisessä pöydässä kahvilassa, ja minä satun kuulemaan sen… tai vaikkapa oliivitölkki kaupan hyllyllä, niin hassulta kuin se kuulostaakin.  Ideoita voi tulla paljon, mutta niistä täytyy löytää se, mikä on paras toteuttaa.

En minä välttämättä lähde toteuttamaan minun ensimmäistä ideaa heti siten suurelle kankaalle tarkastelematta sitä ensin pienellä pohjalla, jolloin säästyy kangasta ja maalia.  Joskus testaan väripalettia ja aikomieni muotojen symmetriaa, ja lähtökohtia ihan yksinkertaisesti kuvankäsittelyohjelmalla.

Toisaalta.. kun aloitin suunnittelemaan joitakin kankaalle tulevia juttuja kuvankäsittelyohjelmalla, minulle heräsi kiinnostus siihen, miten pitkälle ja mielenkiintoisille väylille digitaalisella taiteella itsessään voikaan päästä!  Se olikin huikeaa.. olin tehnyt – tavallaan – sitä jo lapsena.. tosiaankin tavallaan – piirtänyt isäni koneella niitä näitä – lapsen vapauden sykkiessä sydämessäni.. silloista ilmaisua ajatellen.  Mutta ohh, nyt se onkin ”digital art”!  Minulle uusi juttu, mutta uskomattoman mielenkiintoinen havahtuminen digitaiteen kaikkiin mahdollisuuksiin!

kuvat: Iina Koppinen, teos: ”digital art I – my woman’s psychology?”

Kaavoihin ei saa kangistua, siksi aina niin kovasti painotan sanaa edistys.  Mutta jotkut, jo aiemmin hyviksi havaitsemani tekniikat voin tarvittaessa, ja työn niin vaatiessa, ottaa käyttöön.  Se, että työskentelen maalauksieni suhteen sarjoissa, tarkoittaa sitä, että hion sen hyvän idean mahdollisimman pitkälle.  Ja ideoiden hiominen vaatii potentiaalia.. intensiivisyyttä; voimaa tehdä ja toteuttaa se kulloinenkin idea toimiviksi kokonaisuuksiksi.  Siksi, ja sen takia minusta tuntuu, että on kirjoitettava myös tuosta sanasta brändi samaan hengenvetoon.

Minulta on kysytty tuon sanan merkitystä, ehkä hieman ihmetellenkin, äkkiseltään, koska se lukee sivuillani.  Että kuinka se brändi tähän minun työhöni liittyy?  Niin.  Minulle visuaalisen taiteen tekijänähän se tarkoittaa pyrkimystä  oman näkyvyyden kehittämiseen siten, että juurikin se oma työ erottuu taidekentällä.  Siihenhän se sanana pyrkii, ja minä yksilönä työssäni.  Ja siihen liittyy myös paljon muutakin, ihan pieniäkin nyansseja.. kuten että joku ihminen kiinnostuu työstäni vaikkapa niin paljon, että haluaa kuulla niitä minun tarinoitani visuaalisen taiteen takana.

Myös jokaisen henkilökohtainen menneisyys, ja tai kokemusmaailma noin yleensä, tarjoaa runsaan varaston asioita, joita toisilla ei ole, vaan se on sitä yksilöllisyyttä.  Sekin on valtavan suuri alue josta ammentaa.  Miettikää – kaikki se, mitä jokainen meistä on persoonina oppineet ja tehneet.  Se, mikä minussa on minun omaa, luo väylän tarjota jotain aivan oman kaltaista, uniikkia siten – omankaltaista, vaikka esimerkiksi alkuperäinen ulkokohtainen kokemus olisi sama.. emme me reagoi siihen samoin, emme tee siitä välttämättä samoja päätelmiä, emmekä näin ollen myöskään samoja luovia loppuratkaisuja.

Jokainen on niin äärettömän omanarvoisensa, eikä sitä tule koskaan unohtaa.

Kuva: Iina Koppinen ”työ vaiheessa”

Luovuushan on ennenkaikkea eräänlaista ongelmanratkaisua ja se on osa kaikkea toimintaa.  Minulle luovuus ei tule mistään tietystä tunteentilasta, vaan luultavasti juurikin keskittymisestä siihen työn tekemiseen, ja tällöin omien välittömien tunnetilojen jäädessä taustalle.  Sitenkin ajattelen, että luovuutta ei pitäisi sanana ehkä niinkään erottaa, kuin ennemminkin ottaa osaksi toimintaa.

Mitäs tykkäätte kuvista?  Te ihanat..

Palataan pian.. *hymyjä*

xoxo

Iina

Iina Koppinen: Vaatimattomasti kunnianhimoisia ajatuksia laiskana päivänä

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP – Minulla on ystävätär, joka asuu Tukholmassa, joten käymme paljon keskustelua kirjoittamalla.  Hänellä on niin kaunis tyyli kirjoittaa – hän kykenee kirjoittamaan samalla tavoin, kuin miten hän puhuu.  Se on hyvin hienovaraista ja yksilöllistä.  Kirjeitä lukiessa minä tunnen välillä, kuin hän olisi niin lähellä, läsnä.. istuisin häntä vastapäätä kahvilassa, ikkunapaikalla, kun kadulla ihmiset kiiruhtavat ohitse.

Kaikki painotukset, sävyt, erityiset vivahteet liukuvat hänen kirjoituksessaan, niin kuin hän tosiaan ennemmin puhuisi, kuin kirjoittaisi.  Hyvin erityistä.  Aamulla olin keittämässä kahvia – nojailin keittiötasoon, juoden odottaessani – tämä on muuten yksi minulle tarpeellinen aamurutini, saada juoda raikasta, kylmää sitruunavettä – ja mietin tuota, kun olin juuri lukenut hänen uusimman kirjeensä sähköpostistani.. Sellainen kirjoituksen tyyli ja sanojen valitseminen, niiden käyttö – se on hyvin harvinaislaatuista ja omaperäistä, jotenkin minusta niin runollista.  Minäkin haluaisin kirjoittaa siten.  Mutta tietenkin omalla tavalla höystettynä.

Silloin tällöin saatan sanoa, että olen kateellinen jostakin asiasta.. mutta hyvällä tavalla kateellinen.  Ymmärrättehän.. huono kateus vain lisää negaatiota, kykenemättömyyttä ja paaduttaa, mutta sellainen hyvänlaatuisempi kateus – sanana se tarkoittaa minulle asioita, jotka saavat itsenikin yrittämään olla parempi.  Siitä saa omaa näkemystä ja kokemusta, missä voisi itsekin omissa asioissaan petrata.  Siten minä sen ainakin olen ajatellut ja koen.

Ai niin, ja tuosta sitruunasta pitikin vielä mainita, tarkentaa tähän hiukan.. kun mainitsin tuon sitruunaveden juomisen aamuisin – en tiedä, kai se vain on minulle jokin tarve saada sellainen kahvista täysin poikkeava piristysruiske sekoittaen kylmään veteen sitruunanmehu aamuisin!  Kirpeää.  Se on ollut minulla vuosia semmoinen niin totuttu tapa.. rutiini.

kuvat: Iina Koppinen

Minun tapani kirjoittaa esimerkiksi tätä blogia, on kirjata aiheita käsin muistiin kalenteriini valmiiksi, sillä pelkään, että unohdan ne muuten ennen kuin alan varsinaisesti kirjoittaa..  Niin on muutaman kerran todellakin käynyt!  Omasta mielestä loistoidea on haihtunut jonnekin täysin sanattomaan universumiin.  Ja joskus – onneksi harvemmin, mutta joskus – olen kokenut, että kun minun pitäisi alkaa kirjoittaa – tuntuu, kuin keskittymiskykyni muuttuisi lyhyeksi kuin lapsella.  Aiheet, ennen niiden saamaa kirjallista muotoa, saattavat muodostua hätkähdyttävän aasinsillattomista jutuista, ja vaikka kirjoittamani onkin minun todellisuuttani, minun faktaani – niin minun pitää kyetä kokoamaan se kaikki ulos päästäni, mielestäni.. jotta ne muodostuvat ymmärrettäväksi tekstikokonaisuudeksi.  Ja sekin, että saan sisällytettyä kulloiseenkin teemaan kuuluvat asiat kirjoittamalla.. enkä huitele ajattelemassa tuhansia muita asioita ja aihioita.

Tänään olen nauttinut omasta ajastani. Olen pohtinut ikkunasta lumisadetta katsoen, kuinka olen edistynyt, ja mihin suuntaan haluan edistyä visuaalisen ilmaisun työssäni, kuvataiteessa ylipäätään.

Onneksi silloin, kun vasta aloittelin näyttelyiden ripustuksia, ja hain yksityisnäytelyitä gallerioihin, minulla oli läheisiä, joilla oli jo pidempi, tottuneempi ote asioihin ja niiden hoitamiseen.  Olin toki opintojen yhteydessä osallistunut yhteisnäyttelyihin jo muutamia kertoja toisten opiskelijoiden kanssa.  Mutta pitää olla oma- aloiteisuutta, että voi edetä.  Ja pitää olla unelmia.  Tavoitteellisuutta.  Kuten oikeastaan kirjoittamisessa – on näyttelyissäkin aina kulloisessakin ripustuksessa oltava tietty selkeä teema.  Teosten täytyy olla vaikuttavia sekä yhdessä, että erikseen.  Niitä on voitava katsoa läheltä ja kaukaa.  Pyrin aina ottamaan näyttelyissäni huomioon sen tilan, mihin ripustus tulee, ja jos galleriatila on jossain kaukana niin on hienoa saada tiedot, kuten pohjapiirros, mahdolliset rajoitteet, ja mittasuhteet etukäteen tiettäväksi, ennen kuin on aika lähteä valmistamaan näyttelyä.

Puhun paljon modernista konkretismista liittyen omaan työhöni.  Ajattelin, että voisin vähän avata tätä käsitettä.  Moderni taidehan on käsitteenä siis nykytaidetta.  Kulloinkin syntynyt nykytaide –  ja sen jälkeen tuleva uusi taide tekee nykytaiteen käsitteestä modernin.  Tuon takia moderni taide on niin muuttuvaa.  Kamerat, kuvaaminen ja muut uudet tekniikat vaikuttavat suuresti juuri moderniin taiteeseen.  Konkretismi taas on vastakohta abstraktille.  Konkretismi on pääelementteinään väriä, viivaa, ja pintaa.  Se on selkeyttä.  Konkretismissahan luovuttiin alunperin esittävän taiteen pyrkimyksestä tiettyyn tilallisuuteen.  Vaikka konkretismin pohja- ajatuksena on juuri kaksiulotteisuudessa pidättyminen, selkeyden ilmaisu siten, niin silti tämä kolmas ulottuvuus on usein teoksissa mukana optisena ilmiönä.  Se on tarkkaa, tutkivaa ja jännittävää.

Tuo ensimmäinen kuva alla, akryyli kankaalle (100X100cm) on yksityiskokoelmassa esillä.  Hyvällä tuttavallani oli kerran migreeni – niin hän oli osoittanut muuten kyseistä maalausta, kun häneltä oli sattumalta kysytty, että mikä sinulla on.  Se on hänen huumoriaan.  Toivottavasti teille ei tule migreeniä, kun katsotte näitä..

kuvat: Iina Koppinen

Moderni konkretismi.  Sellaisen käsitteen alle olen asettanut valtaosan työstäni – mutta haluan näyttää myös teoksia, jotka ovat perinteisempää, klassista.. – sitä jo aiemmin sanomaani, esittävää kuvataidetta.

Esittävä taide näissä kyseisissä kuvissa, on nyt muotokuvia, mutta olen tehnyt, ja teen, paljon tutkielmia maisemista – skaala on laaja – ihan vaikkapa nyt vaikkapa puoliksi syötyyn omenaan.  – Kaikesta, mikä ympäröi, ja minkä voi tehdä visuaalisesti esittäväksi.

kuvat: Iina Koppinen

Nuo yllä olevat esittävät muotokuvat ovat kaikki yksityisomistuksissa, tai yksityisissä kokoelmissa.  Mitä te tuumitte näistä?  Haluatteko tietää lisää maalausten taustoista? Voin tehdä niistä myöhemmin erillisen postauksensa.

Onko suunnitelmia viikonlopulle?

Palataan ihanat!  Kaikkea hyvää viikonloppuun, menee se sitten töissä, tai vapaalla!

 

xx

Iina

 

 

 

HAASTATTELU HUUHKAJA-LEGENDA Joonas Kolkan kanssa: Suomen Fudis-tulevaisuus, onko sitä olemassa?

Tekijä
Ozzy Vikman
-

OHMYGOSSIP – Monet ihmettelee, miksei Suomi ole mukana EM- tai MM-kisoissa fudiksessa? Lätkässä menee kyllä hyvin ja siihen satsataan (mun mielestä rahallisesti aivan liian paljon). Itse olen sitä mieltä, että tarvitaan hemmetin hyvät junnuvalmentajat nuorille ja myös rahaa… Ilman ammattilaisten valmennusta Suomi ei tule koskaan olemaan mukana. Nyt siis kysyn mietteitä ja ajatuksia tähän frendiltä ja maajoukkuegenda Joonas Kolkalta, joka nykyisin asuu Hollannissa.

Tässä lyhyt esittely Joonaksesta:
Aktiivinen ura fudiksessa 1994–2010
Suomen maajoukkueotteluita yhteensä 98 (11)
Suomen cupin voitto 1995
Alankomaiden mestaruus 2000, 2001
Tässä lisää Joonaksesta ja hänen hienosta urastaan.

Rahaa pumpataan kiekkoon ja vaaditaan tuloksia joka vuosi. Entäs fudis? Mitä mieltä sä olet Suomen jalkapallon tilanteesta?
Raha on valitettavan tärkeä asia junnu-urheilussa, aikuisista puhumattakaan. Ilman rahaa / tukia on vaikea palkata uusia valmentajia tai parantaa harjoitusolosuhteita.

Suomen jalkapallon tilasta voi sanoa negatiivisesti, ettei maajoukkueet ole saavuttaneet kansainvälisesti oikein mitään. Seurajoukkueet eivät pärjää Euroopan kentillä eikä suomalaisia pelaajia ole paljon maailmalla.

Positiivista on, että Suomessakin on herätty kouluttamaan enemmän ja paremmin valmentajia. Palloliitto panostaa valmentajien kouluttamiseen. Yhä useammalla seuralla on täysipäiväisiä valmentajia ja kunnon ideoita / tietotaitoa, miten seuran toimintaa ja valmentamista pitää kehittää. Parhaat suomalaiset juniorit ovat selvästi saavuttaneet Eurooppalaista tasoa, mikä myös näkyy kiinnostuksena suomalaisiin pelaajiin.

Nykyään valmennat junnuja PSV:ssä Hollannissa. Mikä on sun ”metodi” ja miten bongaat lahjakkuudet? Onko Suomessa vastaavaa junnutoimintaa sun mielestä? Mitä siihen vaadittais, että päästäis samalle tasolle kuin muut maat?
Valmennan tällä kaudella alle 16-vuotiaita PSV:n akatemiassa. Oma metodini on oikeastaan se, että käytän kokemustani pelaajana ja valmentajana sekä pidän kokoajan silmät ja korvat auki, jotta oppisin uusia asioita.

Hollannin junnutoiminta on selvästi Suomea edellä. Parhaat akatemiat ovat todella ammattimaisia pelaajien kouluttamisessa, mutta ongelmana täälläkin on, että huippuakatemioita ei ole riittävästi.

Suomen jalkapallo on kehittynyt viimevuosina, mutta maailman suosituimman urheilulajin kehitys muualla on kovaa ja paikoitellen nopeampaa kuin Suomessa. Suomen jalkapallon pitää ottaa vielä enemmän oppia muista jalkapallomaista, mutta yrittää luoda paras mahdollinen urheilu/oppimisympäristö Suomeen, mikä sopii Suomen olosuhteisiin ja suomalaisille pelaajille. Suunta on oikea, että valmentajia koulutetaan enemmän, mutta toivottavasti siihen panostetaan tulevaisuudessa vielä enemmän.

Harjoitteluolosuhteita pitäsi myös vielä parantaa ja mahdollistaa täysipäiväisen harjoittelun vuodenajasta riippumatta.

Koulun ja urheilun yhteistyötä pitäisi myös parantaa. Ensimmäisinä kouluvuosina pitäisi lapsille tarjota liikuntaa päivittäin. Vanhemmille koululaisille harjoittelun ja koulun yhdistäminen pitäisi sujua helpommin.

Miten itse pelaajana pääsit käyntiin? Kuka oli sun suurin tuki, koska eihän kukaan yksin pärjää…? Miten arvioisit sun omaa uraa?
Asia mikä minua vei eteenpäin oli kova työ ja uskominen omiin kykyihin. Suomessa ei joukkuharjoittelun taso ole niin hyvä kuin suuremmissa jalkapallomaissa. Sen takia onkin erittäin tärkeää tehdä paljon ylimääräistä harjoittelua.

Vanhemmat olivat minulle tärkein tuki. Välillä tulee menestystä mutta myös usein takaiskuja, silloin vanhempien tuki korostuu.

Omasta urasta sen verran, että tietysti on hetkiä ja valintoja mitä toivoisin, että pystyisin niitä vielä vaihtamaan, mutta toisaalta olen tyytyväinen, että pystyin ottamaan kaiken irti peliurastani. Lukion jälkeen elin jalkapallolla ja 36-vuotiaana lopetin ammattilaisuran. Pelasin kuudessa maassa (premierleague ja bundesliga niihin lukien), champions leaguessa, Uefa-cupissa ja 98 kertaa Suomen maajoukkupaidassa, joten pystyn nyt tyytyväisenä miettimään näitä hetkiä uudestaan.

Milloin näet Suomen pärjäävän EM-tai MM-kisoissa? Milloin ja miten päästäis sinne tasolle?
Toivottavasti mahdollisimman pian, mutta viime vuosina on maajoukkue ollut liian kevyt saavuttamaan kisapaikkaa.

Työ alkaa pikkujunnuista ja jo näille pitää pystyä tarjoamaan parempaa harjoittelua ja valmentajia. Seuraava askel onkin sitten saada enemmän suomalaisia pelaajia Euroopan kentille ja muodostaa sitäkautta vahva A-maajoukkue.

Minkälaisia esikuvia sulla on ollut? Ja entä nykyään, onko joku esikuva?
Olihan niitä: Maradona, Zico, Matthäus… Nykyään ei ole oikeastaan esikuvia, mutta tietysti mielelläni seuraan huippupelaajia.

Haluatko olla valmentaja esim. Huuhkajille? Vai onko junnutoiminta sun ”kutsumus”?
Varmaankin jokainen valmentaja haluaisi olla jonain päivänä A-maajoukkueen valmentaja niinkuin minäkin, mutta tällä hetkellä olen junnuvalmentaja PSV:ssä ja nautin työstäni.

Mitä ura on sulta ns. vaatinut ja onko jotain ohjetta sanoa nuorille pelaajille, jotka haluaa uran futaajana? Oletko luopunut jostain? Kaduttaako joku?
Ammattijalkapallo vaatii paljon. Oikeastaan kaikki asiat keskittyy harjoitteluun, palautumiseen, terveelliseen syömiseen, riittävään nukkumiseen ja peleihin. Vaatii paljon itsekuria elää urheilulle päivästä toiseen. Loukkaantumisista takaisin tuleminen vaatii älyttömästi työtä ja henkisesti todella raskasta aikaa.

Toisaalta jalkapallo antoi myös paljon. Pystyin tekemään harrastuksesta ammatin ja pelaamaan kaikilla suurilla stadioneilla Euroopassa.

Ohje nuorille pelaajille on, että ilman kovaa työtä ei voi saavuttaa mitään, mutta muistakaa myös nauttia pelaamisesta ja muistakin asioista.

Mitä teet nykyään ja miltä tulevaisuus näyttää? Onko jotain mitä haluat vielä saavuttaa jalkapallon parissa?
Haluan jatkaa valmentamista, mutta selvää tulevaisuuden suunnitelmaa ei minulla ole. Tavoitteenani on kehittyä valmentajana ja sen myötä tehdä seuraavia päätöksiä.

Fudisterveisin,
Ozzy & Joonas


Joonas Kolkka


Ozzy Vikman

Iina Koppinen: Luontokuvausta ja leveitä lahkeita

Tekijä
Iina Koppinen
-

OHMYGOSSIP –  Voihan leveälahkeiset housut! Olen aikoinaan, ja välillä nykyäänkin, todella innokas suosimaan leveälahkeisia housuja.  Tämä mieltymykseni ei saanut kolausta edes silloin, kun olin poistumassa kirjastosta, ja näin jäätävän upean miehen kirjaston portaiden alapäässä.. ihastelin tuota hoikkaa, mutta veistoksellista (syntisen komeaa voisi sanoa..) miestä, jolla oli yllään puolipitkä miesten korkeakauluksinen musta talvitakki.  Ehkä juuri siksi, että itse katsoin niin intensiivisesti hänen olemustaan ne pitkät sekunnit, katseemme kohtasivat – kuin sadussa.. Hänellä, kuka lie, oli ihmeellisen siniharmaat silmät.  Herkät.  Tarkkaavaiset.

Sydän pamppaillen kuljin hänen ohitseen niin naisellisesti sipsutellen, kuin niillä vähän liukkailla portailla korkokengilläni saatoin.  Päästyäni jalkakäytävälle, panostin koko olemukseni huokumaan itsevarmaa naiseutta.  Kävelin muutaman kymmenen metriä, ja ajattelin, että haluan vielä kuitenkin nähdä, katsoisiko tuo mysteerimies mahdollisesti perääni.  Katsoihan hän. – No ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun nuo helposti tuuleen tarttuvat, polvesta alaspäin reilusti levenevät pitkät lahkeeni muuttuivat tuulen voimasta huomaamattani purjeiksi, ja astuin toisen kengän korolla lahkeen päälle, kykenemättä enää ottamaan aikomaani eteenpäin liikkuvaa askelta.  Kaaduin suoraan lumiseen kävelytien luiskaan!

En ollut kumma kyllä ikinä kompuroinut housunlahkeisiini, vaikka olisivat olleet minkälaiset trumpettihousut.. en edes noihin maksimaalisen leveisiin, enkä sen jälkeen.  Ainakaan vielä.  Se oli niin epätyylikäs kaatuminen kuin suinkin vain voi olla!  Ihan kunnolla yltäpäältä lumessa, myös kasvoistani, taistelin itseni takaisin kävelyreitille.  Harmittihan se ihan vietävästi, jostain syystä.. vaikka nyt jo pystyn nauramaan koko tapahtumasarjalle.  Mietin jopa, että miten dramaattisen ja huvittavan pienen lyhytelokuvan siitä voisi saada editointeineen, toteuttamalla tuo alkuperäinen tapahtuma toisintona, hallitusti, vähän niin kuin ”terapiaksi”.

Ja ne lahkeet olivat siis ainakin puolet vielä suuremmat, kuin alla olevan kuvan leveälahkeisissa farkuissa!

kuva: Iina Koppinen

Lueskelin tuossa aamulla vanhoja haastatteluja joita olen säästänyt.  Niistäkin näkee nyt selkeästi itsessä tapahtuneita muutoksia – siis myös itsessä, ja tietenkin edistyksen askelten jälkiä visuaalisen ilmaisun ja kuvataiteen parissa.  Vaikka ne eivät ole henkilökuvia, vaan näyttelyhaastatteluja, niin ne antavat itselle paljon näkökulmaa, mitä on ollut silloin, ja mitä on nyt.  Ne luovat muotokuvaa – omakuvaa. (Tuolla alempana on nähtävissä yksi omakuva – olen yhdistänyt sen runoon, joka osui silmiini.)

Ja yksi haastatteluista, ikävästi sivujen reunoista rispaantuneessa lehdessä, sivuaa yhtä minulle suurta rentoutuksen lähdettä – luontokuvausta.

Tähän alle sommittelen kuvien sarjoja, ja oheen alle myös kuvasin yhden pienen haastiksenkin.  Muistan, kun toimittaja jututti minua tunnin, ainakin, ripustus oli kesken, ja sitten.. – lopputuloksena tuo hyvin pieni juttu heidän lehteen.  Hyvin toimittaja oli kuitenkin saanut ytimen siihen.  Ymmärrän, että aina ei saa niitä koko sivun juttuja.  Ja kyse tietenkin siitäkin, paljonko tilaa heillä on kulloinkin lehdessä, mikäli haastatelu tehdään nopealla aikataululla, jotta se ehtii painoon mahdollisimman nopeasti.

kuva: Iina Koppinen

Kuinka kukin meistä näkee ja kokee maailman – siksikin on mielenkiintoista seurata, myös toisten kuvaajien teoksia!  Mutta nämä ovat kaikki siis omia aihekuvauksiani.

 

kuvat: iIna Koppinen

Mitä teille tulee mieleen luontokuvauksesta?  Maastoon sulautuva pieni kuvauskoju, jossa intohimoinen luontokuvaaja odottaa kameroineen sitä täydellistä luontokuvaa eläimestä vuorokausitolkulla – vai satunnaiset upeat kohteet, tai yksityiskohdat lenkkipolun varrella?  Olen kai vähän sellainen kausittainen luontokuvauksen harrastaja.  Kuvaan luontoa – erityisesti lintuja, kun järvien jäät alkavat antaa periksi  ja rannat ja salmet avautuvat sulaksi, kun  muuttolintuja saapuu levähtämään, matkalla minne lie.  Silloin minä liikun kameroineni rannoilla, ja kuvaaminen on uskomattoman rentouttavaa kaikin tavoin minulle! Pääsen omaan ”kuplaani” seuratessani näitä villejä, vapaita luontokappaleita ja niiden toimia.  Minulla on ollut useampikin kamera, mutta jostain syystä tämä vanhempi Olympuksen malli SP- 810 UZ kulkee minulla noina aikoina luonnon ollessa kyseessä, mukana joka paikassa.  Ihan vain siitäkin syystä, että se on niin nopea, kevyt ja simppeli muuttuviin tilanteisiin.

Luonto.  Tavalla tai toisella.  Kaikki se on luontokuvausta, minkä kohteena on luonto.  Oli se kamera kohdennettuna sateenkaareen, kuuhun, tai kevään ensimmäiseen perhoseen.  Perusjuttua, simppeliä – haluan vain sanoa, että kuka tahansa, jota aihealue kiinnostaa, voi aloitaa siitä uuden harrastuksen.  Ainakin minulle se on sellainen palkitseva harrastus.  Kun saa onnistuneen kuvan, niin se tunne on jotenkin niin – wow!

Olemme erään tuttuni kanssa puhuneet, että pitäisimme sen yhteisen luonnon linnut- näyttelyn jossain päin Suomea.  Minun tapani kuvata lintuja on laaja- alainen ja voisi sanoa..rajaton?  Usein tallennan mielestäni tunnelmaltaan hupaisia juttuja – ilmeitä, asentoja, joihin voi jotenkin samaistua.  Kuten kanadanhanhipariskunta lipumassa hyisessä kevään vedessä, jääriitteiden lomassa, yhdessä.  Mutta näyttelyt ja tilojen vuokraukset ovat usein pitkäjänteisyyttä vaativia – halutut tilat voivat olla kolmen, tai jopa neljänkin vuoden jonojen päässä.   Facebookin kautta olen joskus laittanut kuvia Suomen luonnonkuvaajien saitille, mutta nyt en pitkään aikaan.   Olen välillä liian kriittinen, ja se kriittisyys vain kasvaa, kun katselee toisten upeita otoksia – kuvauksia.   Ja luontokuvauksen ollessa tuollainen ajoittainen harrastus, en ole siis sellainen kojussa oleileva luontokuvaajatyyppi – kuvaan niin paljon kaikkea muutakin – tilanteita, omakuvia, taidekuvia rakennuksista, asetelmia, yksityiskohtia, ja ihmisiä.  Tunnelmia visuaalisen muotoilun ja rajauksen kautta.

Selaillessani niitä vanhoja lehtiä, joissa haastateluja.. tähän päivään minulle osui silmiin Tommy Tabermannin runo, se on tuollainen pysäyttävä juuri tähän päivään.  Ainakin minulle.  Kirjoitan sen tähän – ehkä se sopii jonkun toisenkin päivään?

” Epäröinnin

kynnyksellä

kysy, kuinka paljon rohkeutta

uskallat tänään

jättää käyttämättä. ”

 

 

kuva: Iina Koppinen

Runo todella koskettaa minua tänään.  Siksi tämä yllä oleva kuva.

Alla on yksittäisiä kuvia, joita olen Suomen luonnossa kuvannut.  Ensimmäisenä tuo viime vuoden kevään neitoperhonen.  Halusin tietää mitä kevään ensimmäisen perhosen näkeminen vanhankansan mukaan tarkoitaa tulevalle kesälle.  En saanut aivan tarkkaa tietoa etsimällä, mutta neitoperho ei ole ollenkaan huono ”enne” kevään ensimmäiseksi perhoshavainnoksi.  Tarkoittaa värikkyydessään monipuolista ja vaiherikasta kesää – niin ainakin yhdessä tekstissä luki.  Ja toisessa ”kiihkeää rakkautta”. Onko minun lukijoilla tietoa paremmin, mitä merkitsee?

kuva: Iina Koppinen

 

kuvat: Iina Koppinen

Tässä siis näytteitä – hyvinkin toisistaan poikkeavia kuvauksia.  Pysyittekö mukana?  Minua kiinnostaa tietää, mitä mieltä olette näistä luontokuvista?  Herättävätkö ne tunteita? Ajatuksia? Pidättekö?

*hymy

Palataan taas pian.. ihanat!  Hymyä Teille jokaiselle, missä olettekin – sekä kaikkea hyvää!

 

xoxo

Iina

 

 

 

 

1...345...14Sivu 4 / 14