OHMYGOSSIP – Aurinkoinen tervehdys jälleen rakkaat lukijat! Ihanaa, kun päivät ovat valoistuneet ja pidentyneet. Olen jo aamusta virkeämpi ja herään ilman kellonsoittoa automaattisesti. Savoa on hemmoteltu todella kauniilla ja aurinkoisella ilmalla, jota on kestänyt jo verrattain pitkään. Kauniiseen ilmaan on liittynyt hyvin tiiviisti kova pakkanen, mutta kyllä senkin kanssa pärjää, kun pukeutuu sään vaatimalla ja asianmukaisella tavalla.
Viime viikonloppuna käväisin Leppävirralla ystäväni kanssa. Kuopiosta sinne on hiukan yli 50 kilometriä matkaa. Vierailuumme oli syitäkin, nimittäin kylpylähotelli Vesileppiksessä oli konserttitapahtuma, jossa esiintyivät Petri Nygård sekä Klamydia yhtye. Petrin habituksen oleellisempiin tunnusmerkkeihin kuuluu hatun lisäksi muoviset, valkoreunaiset aurinkolasit. Näin hänet ensimmäistä kertaa ilman niitä. No, hän on ihan kivannäköinen suomalainen mies, ei siinä mitään. Klamydian muistan oman nuoruuteni ajoilta. Yhtyeen kaverit lienevät jo keski-ikäisiä, mutta yllätys, yllätys, kuulijat ja fanit ovat melko nuoria aikuisia. Tapahtumassa oli myös kuusi wrestling ottelua. Ottelijoita oli ulkomaita myöten. Sainpa parit yhteiskuvatkin heidän kanssaan. Oli muuten hurjan näköistä touhua!
Maanalainen Ice Cave jääluola oli uskomattoman kauniita jääveistoksia täynnä. Jääluolassa oli pidetty 10. helmikuuta jäänveiston maailmanmestaruuskilpailut 2018. Kilpailun voitti Japani, Suomi tuli kahdeksanneksi ja mm. Usa yhdeksitoista. Kilpailussa oli ollut mukana 12 maata. Jääluolassa sijaitsee myös jääputki, jota pitkin voi hiihtää, lasten jääpuisto liukumäkeineen ja aarteen etsintä labyrintti. Mikäli ajelet täälläpäin, suosittelen vierailua jääluolassa. Se on auki 24.6. saakka. Mietin vain jään sulamista…no ehkäpä lämpötila pidetään maan alla niin alhaisena, etteivät henkeäsalpaavan upeat jääveistoksetkaan sula pois.
Tässäpä näitä kokemuksiani tuli taas kerrottua. Tänä viikonloppuna olen vain kotosalla, vaikka olisikin ollut mahdollisuus päästä Saaran konserttiin. Joskus vain pitää kieltäytyä…ei aina jaksa joka paikkaan lähteä. Vaikka onhan se hienoa, että pyydetään ja halutaan seuraksi. Nöyrä kiitos. Tänään jännätään mikä biisi lähtee Saaran mukana Eurovision laulukilpailuun!
OHMYGOSSIP – Voi, miten arktinen ilmanala! Mistä lie.. Uralin takaa puhalteli tänne Suomen ylle. Nyt, kun aurinko on jo suonut valoaan ja on alkuiltapäivä, pakkasmittari näyttää vain -20 astetta pakkasta, mutta aamunkoiton hämärissä minun sisäinen ilmapuntarini sai kylmän ulkoilman tuntumaan ainakin -30 asteelta. Mutta onhan tämä kaunista, kylmää, mutta todella kaunista.
Onko minun lukijoissani ihmisiä, joille nämä kylmät ilmat ovat miltei parasta, nautinnollista aikaa? Itse olen kyllä niin kovin viluinen helposti, että kerrospukeutuminen ulos mennessä on nyt aivan ”täytyy”- juttu. Ja itse siis todellakin odotan leutoja aikoja, ja kevään alkamista!
Miettikää – oli aivan loistavan voimaannuttavaa, kun ohikulkiessani tuossa, siinä oli kahvilassa pieni tyttö pöydän äärellä piirtämässä, ja hän hyräili jotain tyyliin ”..mä oon mä, en kukaan muu..”, hän oli keskittynyt piirtämiseensä ja toisti tuota hyräilyä. Se oli yhtä aikaa niin suloista, mutta samaan aikaan tuntui oikein antavan sellaisen jujun itsellekin koko päivälle!
Olen tässä miettinyt myös, kuinka olisi parasta sijoittaa näitä kuvia tämän blogin sisältöön.. Olisiko parempi, että kaikki on yhdessä, vai onko parempi, mikäli kuvia on tekstin seassa?
kuvat: Iina Koppinen
Minulla on koko päivän vilistänyt pään sisällä sellaisia juttuja – ilmeisesti ihan minun omaa huumoriani – jotka eivät saa ketään muuta nauramaan, todellakaan.. Jos joskus olenkin kertonut, lopulta.. ystävien udellessa, että mitä, ja, tai mikä minua niin kovin hymyilyttää tai aiheuttaa naurunpurskahduksia – niin tuntuu, että lopulta miltei väkisin kerrottuna, olen saanut osakseni vain hölmistyneitä katseita, ja olen saanut siinä huomata, että etenkin kertomalla nuo oman mielen hauskat vitsit menee kyllä ihan pieleen. Joskus minua pyydetään vielä uudestaan kertomaan mun mielessä olleen hauskan jutun, jotta kuulija on ihan varma, ettei ymmärrä, mikä siinä naurattaa!
Sarjakuvissani nämä minun pääni sisäiset tarinat ja jutut ovat ilmeisesti toimineet siten paljon paremmin. Esimerkiksi yhteen näyttelyyn kokosin isomman määrän minun alkuperäisiä sarjakuvavedoksia – sarja oli siis ”Mies ja Kurki” – aiheinen sarjakuva. Siitä sain positiivista palautetta ja kommenttia – erityisesti jäi mieleeni, nyt jo edesmenneen kuvataiteilijan sanat, kun hän tutki piirroksia ja niiden hahmojen keskusteluja pitkään ja hyvin tarkasti todeten lopulta virnuillen hänelle tyypilliseen tapaan – ”Sinulla on pirullinen huumorintaju”.. Se oli hänen tapansa ilmaista, että ne olivat, ovat hyviä – ja hauskoja. Toki aina on mielipiteensä kullakin, laidasta laitaan, ja se on hyvä. Minulla on piirroksia, jotka on joko toteutettu yhden viivan tekniikalla, tai sitten ne ovat muutoin hyvin pelkistettyjä. En mielelläni tee todellakaan huolimatonta, suunnittelematonta jälkeä. Toteutus saattaa esimerkiksi piirroksissani näyttää ulospäin hyvinkin helpolta, nopealta, mutta kuitenkin taustalla on minun tarpeeni tarkkaavaisuuteen ja selkeyteen. Jos olen jossain paikan päällä tekemässä sketsejä – luonnoksia, niin silloin toteutus voi alunperin olla tutkielmana hyvinkin nopeasti tehdyn näköinen, viimeistelemätön, niissä se nopeus todella näkyy. Olenkin nyt seuraavaksi, siis tämän Espanjassa tehdyn näyttelysarjan lisäksi aikomassa tehdä alkuperäisistä piirroksistani myös erillisen printtinäyttelyn. Alkuperäiset kuvat siis pidän sillä kertaa poissa ripustuksesta – mutta printti on uusi juttu nyt, ja siihen ovat tainneet alkaa innostua monet muutkin nimekkäät kuvataiteilijat. Tosin sitä en ole kuullut, onko muilla ollut taidenäyttelyitä pelkästään printeistä..
Tuossa alla on kuva yhdestä paljon keskustelua näyttelyssä herättäneestä piirroksestani. Olen nimennyt sen englanniksi ”Co- existence/ too much together?”, eli – ”Yhteiselo/ liikaa yhdessä?” Olen aina kiinnostunut kuulemaan kommentteja.. Mitä pidätte?
piirros: tussi paperille, Iina Koppinen
No mutta joo.. sain ystävättäreni suostuteltua jeesaamaan minua Ohmygossip Couture- paitojen kuvaussessioon. Ne ovat ihana lahja, ja kiitän niistä todella Helena- Reet Ennetia! Nämä paidat ovat yllä todella miellyttävää kangasta – hivelevät ihoa! Tämä näkemys kuvauksesta, ja suunnittelluni kuvista oli hyvin nopeasti järjestetty, kun ystävättärelläni oli tunti varattuna aikaa ja tuon kylmyyden takia hylkäsin ideani kuvata niitä toisenlaisessa ympäristössä. Joten olimme taas samassa paikassa, missä olen aiemminkin useasti kuvannut – ja ei todellakaan tämäkään ollut viimeistä kertaa siellä..
Minun näkemykseni näihin alla oleviin kuviin, oli pukea myös tuo hihaton couture- paita harmaan poolokauluksellisen pitkähaisen, ohuen neuleen päälle. Valkoinen paita näytti kuvissa huonolta, samaten musta alla vaihtoehtona, no, se ei vain sopinut. Mutta juurikin ihoa vasten tuon Ohmygossip Courture paidan kangas siis tosiaan mielestäni on erityisen miellyttävä. Kuvion olinkin nähnyt jo aiemmin, ja nyt sain tutkia sitä läheltä visuaalisessa mielessä, jotta siitä saisi nopeallakin aikataululla mahdollisimman edustavia kuvia jollain hauskalla ideatwistillä. Kuvauspäivä oli hankala kaiken kiireen ja (turhankin) hössötyksen takia, ja lisäksi minulta puuttui yksi kehys, siis sopivan värinen ja kokoinen, mitä olisin halunnut käyttää.
Nämä kuvat ovat nyt siis minun näkemykseni asetelmallisessa mielessä Ohmygossip Couture malliston hihattomista paidoista. Tosin oli ihana, kun ystävättäreni ehti tulla mukaan, silä meillä oli hauskaa kuvatessa näitä. Jotenkin kivempi että on välillä joku joka antaa mielipiteitä valaistuksen käytöstä, ja muutenkin tuli naurun säestyksellä tämä kuvaus toteutettua. Ilo on ihana asia. Niin kuin myös ystävyys. Mitä mieltä olette näistä minun näkemykseni mukaisista Ohmygossip Couture- paitakuvista? Toimiiko?
Kuvat: Iina Koppinen
Näissä kuvissa kehysten ideana on korostaa tuota OHMYGOSSIP- logon kuvaa, ja samalla luoda miltei tekotaiteellista liioittelua kuviin, jolloin ne saattavat muuttua mielenkiintoisemmiksi.
Ja tähän vielä lataan kuvan yhdestä ihan alkupään sarjakuvistani.. – siitä on tosiaan kauan kun aloitin jo opintojen jälkeen sarjakuvien tekemisen.. tai kuvasarjojen.. Korjasin kuvaa sen verran, että teksti näkyy. Tästä alkoi ”Mies ja Kurki” – sarjakuvieni eteneminen, ja tietenkin ne myös koostuivat ja tekniikka muuttui paljonkin, ja on edistynyt, muovautunut tosiaan paljonkin tämän piirroksen ajoista. Ensin mietin, etten uskalla, mutta miksi en uskaltaisi.. On varmaan tietysti aika yleistä, että jotkut taiteen tekijät eivät esitä välttämättä helposti työhistoriansa alkuperäisimpiä duuneja. Tämä taitaa olla aivan 2000- luvun alusta.
OHMYGOSSIP – Blogissa on viime aikoina ollut hiljaisempaa ja siihen on yksinkertainen syy – kuten näette, blogin osoite ja muotoilu ovat muuttuneet. Tästä lähin mariliisanger.com kuuluu NordenBladetin alaisuuteen, joka on yksi Skandinavian suurimmista mediakonserneista, ja olen siitä erittäin iloinen. Viime päivinä olen uudistanut ja parantanut postituksiani, lisännyt kuvia ja nyt kaikkien postitusten pitäisi toimia hyvin. Vielä täytyy vain muuttaa Facebook-postitusten linkit, jotta nekin suuntaisivat oikeaan paikkaan.
Liittyen siihen, että muutin, muuttui myös sähköpostiosoitteenikin, ja tästä eteenpäin minuun saa yhteyttä osoitteella mariliis@nordenbladet.com. Paitsi että blogini on nyt NordenBladetin alaisuudessa, kirjoitan myös artikkeleita OHMYGOSSIP:lle ja niitä, jotka tähän mennessä ovat ilmestyneet, näette TÄSTÄ.
Olen näistä muutoksista erittäin iloinen ja toivon, että tekin olette yhtä onnellisia ja innostuneita kuin minäkin!
Tämän päivän vaatetuksesta puhuen, niin koska tänään ulkona oli ihan ”kesä” (-20:n sijasta -8 :D), minun piti käyttää sitä hyväkseni ja lopulta puin päälle uuden turkkini. Yleensä Kiinasta tilatessa turkit ja ja turkisliivit näyttävät kauheilta ja vältän niiden tilaamista. Jostain syystä päätin ottaa riskin nähtyäni tämän turkin ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Turkki on huippupehmeä ja kevyt ja hihatkin ovat oikean pituiset – täydellinen voitto!
OHMYGOSSIP – Kiitän Sinua rakas lukijani lämpimästi ajastasi ja mielenkiinnostasi, jonka olet osoittanut blogejani kohtaan. Kiitoksenani kirjoitin pari pienen pientä runoa. Toivotan Sinulle runojeni myötä oikein ihania hetkiä Ystävänpäivänäsi.
Ystäväni toi minulle äsken ruusuja ja suklaarasian. Itse leivoin hänelle. Ystävänpäivää voit viettää milloin ja miten haluat, sillä sehän on periaatteessa joka päivä!
Kuka on hän, joka lohduttaa Sinua surun keskellä?
Kuka on hän, joka iloitsee kanssasi?
Kuka on hän, joka seisoo rinnallasi vaikeinakin aikoina?
Kuka on hän, joka kuuntelee Sinua, kun sitä kipeimmin tarvitset?
Kuka on hän, joka ei hylkää Sinua hädänkään hetkellä?
Kuka hän on? – Aito ystäväsi
Ystävyys on ilon hippuja, surun pisaroita ja onnenkantamoisia.
Mustikoita, mansikoita ja karvaita tyrnimarjoja.
Kaiken se kuitenkin kantaa,
paljon myös iloa elämääsi antaa.
Se hyväksyy, rakastaa eikä tuomitse.
Aito ystävä on korvaamaton aarre, jonka kaltaista ei löydy edes sateenkaaren päästä.
Ystävyys joustaa kuin kuminauha. Se venyy pitkälle, mutta ei katkea.
Ystävyydellä: Tuija <3, valokuvat: tj
OHMYGOSSIP – Talvinen pakkastervehdys! Nyt riittää sitä lunta, jäätä ja pakkasta eli voidaan todeta, että nyt on ihka oikea vanhanajan talvi. Olen käynyt jo testaamassa Kallaveden jään pitävyyden, joten siellä voi hiihtää ja luistella. Jos nyt en sinne asti halua lähteä joka kerta, niin meidän talopiirissämme on oma luistinalue. Siellä on myös tarpeeksi jäätä ja tilaa luistella.
Kaksi viikkoa sitten lauantaina kävin Kylpylähotelli Rauhalahdessa Ysäribileissä. Tämä taisi sitten olla jo kolmas kerta peräkkäin. Ei tarvinnut pettyä tälläkään kertaa esiintyjäantiin; Modern Talking, Paradisio, Waldo´s People ym…Paikka oli aivan täysi ysärifaneja. Liikkuminen saati tanssiminenkin oli hankalaa.
Muutama päivä sitten piipahdin kotipuolessa Laukaassa katsomassa äitiäni ja muuta perhettäni. Kiva reissu ja oli ihana nähdä sisarieni lasten lapsia. Jäi ihan ikävä, rakastan lapsia. Itse otsikon aiheeseen mennäkseni, olen ihan ihmeissäni siitä, että olen säästynyt joka talviselta flunssalta tähän asti. Eräskin läheiseni on sairastanut jo kolme flunssaa tähän mennessä. Seuraavassa kerron ne ”ihmerohdot”, joita käytän päivittäin ja niitä on kolme.
D3-vitamiini, syön 2 kpl tabletteja/ päivä (saimme kesällä hyvin vähän D—vitamiinia, koska aurinko paistoi harvoin ja talvellakin vain silloin tällöin)
ZinZinon BalanceOil eli kalaöljy, painoni mukainen annos per vrk. Olen testaamassa ko. kalaöljyä puolen vuoden ajan. Tämän jälkeen teen jälleen verikokeen ja lähetän sen eteenpäin. Julkaisen tulokset sitten blogissani. Minulla on täällä sivustolla jo ennestään ZinZinoa koskeva blogi. Suosittelen sinua lukemaan sen, jos et vielä ole.
ZinZinon Xtend, multivitamiini- ja immuniteettibooster. Otan 2 kapselia päivässä.
Syön myös aika ajoin sinkkiä. Tärkeää on lisäksi syödä terveellisesti ja liikkua. Pestä kädet usein ja varsinkin aina, kun alat tehdä ruokaa ja tai syöt. ZinZinon tuotteet (www.zinzino.com) ovat osoittautuneet minulle hyviksi ja uskon niillä olevan erityistä vaikutusta siihen, että olen ollut erittäin terve. Palaan siis aiheeseen vielä uudelleen keväämmällä.
Muista myös pukeutua sään vaatimalla tavalla!
<3 tuija
Näitä tuotteita syön nyt ja olen välttänyt täysin flunssan, nuhan ja yskän tänä talvena.
OHMYGOSSIP – Kulutammeko me aikaa vai kuluttaako aika meitä – kysyi eräs ekonomiopiskelija. Vastasin, että kumpikin on mielestäni tässä vallitsevassa todellisuudessa faktuaalista. Nykyisinhän ihmisille myydään ”aikaa” monenlaisten elämysten parissa käytettäväksi; ja myydään aikaa, että voi suurinpiirtein unohtaa ajan jollakin kurssilla.. tai kursseja oppia käyttämään aikansa hyvin ja organisoidusti.
Ja joka tapauksessa aika on läsnä, vaika kuinka yrittäisi elää ilman kelloon vilkuilua. Nykymaailmassa se vain tuntuu olevan melko harvinaista.. että eläisi arjessa, ilman aikatauluja.
Todellisuus
Mitä teille kuuluu? Olin kauan poissa, poissa myös kirjoittamasta blogia. Ehkä tämä on helpompaa, palata, jos kerron kiertelemättä. Minulle hyvin rakas ja läheinen ihminen on sairastunut vakavasti, parantumattomasti. Sellaista lääkettä ei ole keksitty, millä hänen sairauden saisi pysähtymään, millä hänet saisi elpymään. Voidaan vain hoitaa, että hänen loppuelämänsä olisi mahdollisimman hyvää. Tämän asian aikaan saama suru on ollut lamaannuttava, ja asioiden hoitamiseen mennyt aika, mutta etenkin suru.. se on niin voimat vievää. Se nielee kaiken. Sitä silloin vain tekee asiat, mitkä on tehtävä. Iltaisin olen itkenyt kylvyssä, niin kauan, että vesi on jo viileää. Jokainen, joka joskus on kokenut menettämisen, tai joutunut valmistautumaan menetykseen, varmasti tietää, kuinka sydäntä raastavaa se on.
Nyt minä sain sen sanottua. Kerron tämän, vaikka en tiedä onko se hyvä..onko se järkevää – mutta tuntuu helpommalta siten, jatkaa kirjoittamista.
Kun avaan suuni tästä asiasta, kerron.. niin ennen kaikkea – minä haluan lähettää voimia ja kaikkea hyvää – etenkin sellaisille ihmisille, joilla on samankaltainen tilanne. Mutta myös kaikille muille. Hyvää energiaa. Sellaista viisauden kiveä minulla ei ole, että osaisin ehkä sovittaa sanani ja kuvani aivan oikein, mutta minä yritän.
Ja tosiaan katkon hieman blogin tekstiä tällä kertaa, koska käsittelen hyvinkin – voisi sanoa, että eriäviä aiheita tällä kertaa, joten koen parhaimmaksi käyttää väliotsikoita selkiyttämään tätä.
Viineistä ja ystävällisyydestä
Etenkin nyt.. kerrottuani tuon äskeisen – niin jatkan, että minulle arjen luksusta ovat tosiaan ihan pienetkin hetket. Kahvittelu talviauringon lyhyessä valossa, ikkunapaikalla, mukavassa asennossa. Tai illalla lukiessani romaania keskittyneenä sen maailmaan, minä siemailen alkoholitonta punaviiniä, tai joskus kuohuviiniä, kuten tuo pinkki Törley esimerkiksi.
Ja siksi alkoholitonta, viikolla etenkin ja iltaisin, että voin nauttia viinin mausta, mutta minun ei tarvitse ajatella että olisi edessä hikinen aamukrapula. Alkoholittomissa viineissä olen vain huomannut, että pitää olla tarkkana, jotta maku vastaa varmasti juurikin aitoa viiniä. Ja vaikuttaahan se esimerkiksi verenkiertoon kehossa positiivisesti!
Ennen epäilin alkoholittomia viinejä jonkin verran.. olin epäluuloinen, mutta nykyään sitä suhtautuu niin toisin. Kokeilin alunperin alkoholitonta viiniä erään tilaisuuden yhteydessä arkipäivänä, ja se olikin todella hyvää. Siitä rohkaistuneena olen ostanut kotiin jo pitkään alkoholittomia viinejä. Ja on siihen toinenkin syy, kuin mainitsemani aamukrapulan pelko.. Alkoholi, pienikin määrä, saa minut niin uupuneeksi viikolla, sen pienen alkuhumauksen jälkeen.. ja siitä sitä myöten ärtyneeksi, kun pitäisi saada kaikenlaista aikaan, mutta se on niin tahmeaa.
Jacob’s Creek lanseerasi käsitykseni mukaan alkoholittomat viinit Suomessa, ja se, että noin suuri viinitalo innostuu alkoholittomiin viineihin ja niiden valmistukseen, sai ainakin minut ajattelemaan, että ainakin laatu ja autenttinen maku olisi taattu. En ole siis mikään viiniekspertti – paitsi että pidän viinistä. Ja tuo vielä – he käyttävät rypäleen omaa makua tiivisteiden sijaan alkoholittomissa tuotteissa, ja valikoimaan on panostettu.
Tästä voi olla montaa mieltä, mutta minusta alkoholiton vaihtoehto on hyvä pelastamaan viikolle sattuvia tapahtumia, avajaisia, ja illanistujaisia ajatellen. Jos joku on liikkeellä vaikkapa autolla, jolloin perinteinen viini ei sovi, niin tarjoilun voi juomien puolesta paikata näillä viineillä ja kuohareilla mielestäni tosi hyvin!
Tänään oli aika erikoinen päivä. Hyvin kummallinen. Joitakin asioita ei voi ohittaa olankohautuksella.. Olen tässä siis aika sydämistynyt tällä hetkellä! Tyrmistynyt. Joten siksi sanonkin, että arvostan todella suuresti kaupoissa juurikin ystävällistä palvelua. Sanaakaan ei kannata hukata mielestäni tässä asiassa negatiivisuuteen. Minä arvostan ystävällisyyttä ylipäätään. Eivät kaikki voi pitää, tai tykätä toisistaan, eikä tarvitsekaan, mutta minun mielestäni voi silti pyrkiä olemaan kohtelias.
Minulle oli todella iso asia, niin kovin kaunis ele, kun kukkakauppaa lähistöllä pitävä rouva esimerkiksi toi minulle ja eräälle toiselle gallerian näytteille asettajalle isot punaiset ruusut avajaisten kunniaksi! Ja toinen aivan mahtava asia, hän on niin sydämellinen ihminen! Jos minä löydän minkä tahansa putiikin, kuten monesti olen sanonut, niin on aivan mahtavaa ja saa aina palaamaan, ainakin minut, takaisin, ja ostoksille, kun on ystävälinen palvelu ja ammattitaito.
Etenkin nyt minä huomaan kuinka paljon se merkitseekään, vieläkin enemmän kuin aikaisemmin – ystävällisyys ja ystävyys. Ja kiva palvelu putiikeissa. Minä kyllä aina kysyn luvan, mikäli tykästyn johonkin liikkeeseen, kuten esimekkinä tuo Kukka- liike, että sopiko kyseisestä liikkeestä ja sen palvelusta mainita julkisesti kirjoittamalla. Minusta se on – no ainakin minulla se on kivempaa siten, koska vaikkei se mitään mainostusta olekaan, niin varmasti yrittäjästäkin on hyvä, mikäli asiakas kysyy, että saako kertoa muillekin, että ”se ja se on hyvä putiikki, ja mahtava palvelu” tms.
Omakuva
Omakuva. Liitän tähän vielä muutamia kuvia. Esiinnyn itse siis omana ”mallinani”.. Mutta tässä on kuvaotteita sekä itse ”omakuvasta”, että sitten myös kokemaani viimeaikaiseen suruun liittyvä kuva ”Verhojen takana”. On myös luonnos, jonka olenkin jo toisaallakin julkaissut – luonnos; akryyli kankaalle ”Hiekkamyrskyn jälkeen”. En ole tämän blogin yhteydessä vielä paljoa julkaissut kuvataidekuvia, mutta sekin aihe on tulossa. Omakuva on tosiaan myös kirja. Ajattelin kirjoittaa osin tuosta aiheesta enemmänkin jossain vaiheessa. Ja tuo yksi kuva on aika hassu, minä joskus vääntelen itseäni kummallisesti, siis samalla kun venyttelen ajatuksissani. Se ei ole siis tarkoituksellinen juttu siinä kuvassa, vaan vain ihan vahinko. Huomasin, että toinen käteni ei näy ollenkaan!
Mitä mieltä olette? Kuvaako esimerkiksi tuo ”Verhojen takana” teille enemmän surua vai pelkoa, vai kumpaakin?
Kuvat: Iina Koppinen
Kaikkea hyvää teille jokaiselle! Palataan pian ihanat!
OHMYGOSSIP – Haastattelemani Valeriya Gogunskaya on tunnettu ex-kuopiolainen kauneuskuningatar. Hän sijoittui silloisessa tuottamassani Miss Savotar 2014 finaalissa II perintöprinsessaksi. Tällä hetkellä hän asuu Portugalissa.
Ohessa haastatteluni kaunottaren tämän hetken kuulumisista.
Kuka olet ja mistä tulet? Onko sinulla sisaruksia?
Olen Valeriya Gogunskaya, 25-vuotta ja olen kotoisin Petroskoista. Minulla on 21-vuotiaat kaksossisarukset.
Milloin muutit Portugaliin Suomesta ja miksi? Oletko palaamassa Portugalista Suomeen takaisin?
Opiskelin Suomessa liiketaloutta ja vuosi sitten muutin Portugaliin lähinnä surffauksen vuoksi. Rakastan merta ja aurinkoa. En ole palaamassa Suomeen takaisin, sillä minulla on täällä poikaystävä, jonka kanssa haluan katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan meille. Kotoani Petroskoista olen ollut maailmalla jo kahdeksan vuotta. Muutama kuukausi sitten kävimme vierailemassa poikaystäväni kanssa vanhempieni luona.
Mitä teet tällä hetkellä Portugalissa?
Järjestän pitkän matkan leirejä ja erilaisia tapahtumia. Freelancerina teen lisäksi sosiaalisen median mainontaa, copywriting- sekä käännöstöitä. Näiden töiden ohella työskentelen ajoittain myös mallina DXL muotitoimiston listoilla Portugalissa.
Miten päädyit/pääsit mallintöiden pariin?
Lähetin valokuviani eri mallitoimistoille ja sain haastattelukutsuja. Kävin niissä ja lopulta kolme eri mallitoimistoa hyväksyi listoilleen. Näistä kolmesta eri mallitoimistosta valitsin juuri DXL muotitoimiston.
Mitä haluat tulevaisuudeltasi?
Haluan omalta osaltani auttaa yhteiskuntaa ja toivon, että ihmiset olisivat onnellisia ja kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus harrastaa esim. rullalautailua.
Suomessa on tällä hetkellä – 13 astetta pakkasta. Millainen sää on siellä?
Portugalissa on aurinkoista mutta tuulista. Lämpöä on noin + 15 astetta.
Kaipaatko Suomesta jotain?
Kaipaan metsiä ja luontoa.
Haluatko sanoa jotain lukijoillemme?
Toivon, että olette onnellisia ja kuuntelette omaa sydäntämme.
Valeriya Gogunskaya. Valokuva: tuija järvinen
Kuvat järjestyksessä, 2-4: valokuvaaja: Daniel Espirito Santo
Valeriya Gogunskaya on vasemmalla. II perintöprinsessa Miss Savotar 2014 finaalissa. Kuva: Tuija Järvinen
OHMYGOSSIP – Olympialaiset alkaa ihan kohta, 9.2.2018. Kenen kanssa parempi jutella kuin kiekkolegenda ja asiantuntija Tamin kaa. Juteltiin Olympialaisista, mitä ne merkitsee mulle ja hänelle henkilökohtaisesti. Päädyimme pitkään keskusteluun kiekosta, junnutoiminnasta (muutkin lajit kuin lätkä) ja valmennuksesta. Vaikka voisi veli-Tamin kanssa jutella päivät ja yöt, koska hän on hemmetin hieno persoona, niin tässä pähkinänkuoressa meidän mietteitä ja sain pari kyssäriäkin heitettyä Aurinkokunkulle.
Kuka on Don Tami?
Hän on entinen huippukiekkoilija, huippuvalmentaja, entinen maajoukkuekapteeni ja myös liikunnanopettaja. Hän aloitti vuonna 1979 yritystoiminnan (Eurotam Oy) , joka oli aluksi urheiluvalmennusta ja siitä kehittyi yritysvalmennus ja nykyään hänellä onkin 100-150 koulutuskeikkaa vuodessa. Hän puhuu kuutta eri kieltä ja valmentaa ja kouluttaa ihmisiä ympäri maailmaa. Hän on ollut aina intohimoinen urheilija, nykyisin intohimo on yritystoiminassa. ”Huomasin, että mun luento yritysjohtajille sai niin suuren suosion, että tajusin heti: ei saatana, ei kannata tuolla jääkiekkokoulussa helvetisti käyttää tota rannelaukausta helvetin kylmässä jäähallissa…”
Puhuttiin Tamin kanssa juuri ennen TPS:n peliä ja hän kertoi mulle ”the ropes”, mikä on hänen nykyinen tehtävä kiekossa. Näin Tami kertoi TPS-matsien työnkuvasta:
Toimin TPS-radiossa selostajana ja mulla siellä sellainen oma corneri, jossa kommentoin pelejä. Lisäksi aitiossa pidän vip-vieraille selotuksen ennen peliä, väliajalla ja lopussa. Tämmöinen toiminta on kasvanut ja kiinnostus lisääntynyt. Eli erilaisia asiantuntijatehtäviä. Kommentointi on taitolaji.
Milloin ja miksi kiinnostuit lätkästä?
Synnyin vuonna 1950 Turussa ja Turku on aina ollut palloilukaupunki. Lapsena mulla oli kävelymatka puistoon, siitä lähti innostus ja tietysti oli geenit siihen. Kotona oli aina kova kuri, että koulu täytyy hoitaa ensin. Oli koulu, mutta kaikki muu oli urheilua. Kodin pihapiirissä oli paljon urheilua: jalkapallo, pesäpallo, ns. tossukiekko. Vuonna 1964 liityin Turun Palloseuraan, pääsin suoraan A-junioreihin ja saatiin eka mestaruus Turkuun. 16-vuotiaana pelasin mestaruussarjaa sekä jalkapallossa että kiekossa.
Miten näet Suomen lätkän tulevaisuuden? Mitä haluaisit sanoa junnuille?
Mulla on äärimmäisen yksinkertainen message: Jos haluat pelaajaksi, ihan sama mikä laji, niin seuran harjoituksissa näytetään se, mitä on omalla ajalla opittu. Itse nuorena ammuin vähintään 500 kiekkoa kesämökillä levyltä, itse kannoin 100 kiekkoa sinne kesäksi. Siksi mä inhoan sitä, että isä kyyditsee mersulla harjoituksiin, isä sitoo luistimet… Ihminen oppii sitä, mitä tekee! Jos sä harjoittelet ampumaan laukauksia perkeleesti, niin susta tulee hyvä ampuja. Jos taas oppii istumaan isän mersun takapenkillä, niin silloin ihmisestä tulee hyvä mersun takapenkillä istuja.
Nostan esiin esim. Lauri Markkasen, että varmasti on satoja tuhansia koreja nakittanut Jyväskylässä, tunnen hyvin sen faijan ja on geenit myös kotoa urheiluun. Ja nyt rulaa NBA:ssa.
Mun mielestä n. 8-14 vuotiaana on ns. herkin oppimisikä, silloin pitää olla koulussa ja urheilussa parhaat opettajat. Eli satsaus on tehtävä nuoriin, siinä herkässä oppimisiässä, siinä tapahtuu suurin kehitys. Silloin tarvitaan hyviä valmentajia ja pitkällä aikavälillä paljon harjoitusta. Tästä huono esimerkki on fudis, se on lajina todella suosittu, mutta valmennus on huonoa.
Kuinka tärkeää veli-Tamille on treenaaminen ja hyvinvointi?
Olen peliurasta kiitollinen, se on opettanut sen, että jos meinaat pärjätä missä tahansa, niin pidä itsesi kunnossa. Mulle se tarkoittaa, että treenaan tunnin päivässä (kuntosali, golf, tennis), nukun riittävästi ja katson mitä syön. Liikunnanopettajan koulutus ja ammattiurheilijan tausta on opettanut, että nämä kolme seikkaa on mulle hyvinvoinnin ydin.
Miten Olympialaiset voitetaan?
Suomi on mitalikandidaatti joka kisoissa siitä syystä, että:
1) on riittävän hyviä pelaajia ympäri maailmaa
2) on asiansa osaava valmennustiimi
3) jääkiekosta on tullut kansallispeli, mikä tarkoittaa, että pelaajat kiinnostuu, kun kutsu kisoihin tulee.
Olympia-kisojen nimi on ”win the right games”, eli aina on sauma voittaa.
Mitkä on omat muistosi talviolympialaisista?
Muistoja ja kokemuksia on sekä pelaajana (Sapporo 1972) että Sveitsin valmentajana (Albertville 1992). Vuosina 1976 ja 1980 olin pelaajana parhaimmillani, mutta silloin oli naurettava sääntö, että et ammattilaisena saanut pelata Olympialaisissa.
Tami vahvisti, että tulee olemaan paikalla Olympialaisissa Etelä-Koreassa. Mitä olisi Olympialaiset ilman Aurinkokuningasta asiantuntijana!
Nauttikaa Olympialaisista ja kannustetaan yhdessä Leijonat voittoon!
OHMYGOSSIP – Kultainen Venla on hieno tunnustus viihdealalla, tässä haastattelu mieheltä, joka voitti yleisöäänestyksen Paras Esiintyjä 2017 ja vihdoin sai revanssin neljän vuoden jälkeen: Sampo Kaulanen, onnex olkoon! Sain Sampon kiinni reissun päältä ja hänellä oli aikaa antaa meitsille haastis! Ajatukset oli seuraavanlaisia…
Kerropa ensin blogin lukijoille, jotka eivät sinua jostain syystä tietäisi, että mistä olet tunnettu!
Olen Sampo Kaulanen, Jounin Kaupan kauppias Äkäslompolosta. Siellä virallisesti kauppiaana vuodesta 2008 asti. Tunnetuksi tullut siitä, että otin 14 milliä velkaa, kun tein uuden putiikin. Selviytyäkseen veloistani halusin tehdä Jounin Kaupasta tunnetuimman lappilaisen kyläkaupan.
Tämä missio vei minut ensin 2010 Hjallis Harkimon Diiliin. Sen jälkeen tehtiin Ylläs Huipulla Tuulee 2012&2013 . Huipulla tuulee-ohjelman kakkoskausi toi minulle Venla-ehdokkuuden ja halusin voittaa sen. Silloin meillä oli somessa seuraajia n.2000 kpl. Aloitin hiukan erikoisen kampanjoinnin ja somessa pöhinä kasvoi. Kampanjoinnin aikana sain n.20 000 uutta seuraajaa ja vaikka hävisin silloin Arman Alizadille pystin, niin mulle jäi kipinä someen. Siitä asti olen rakentanut omantyyppistä hommaa somessa ja nyt vihdoin sain revanssin tästä venla-kisasta! Koska se on ollut mulla ainoa iso tavoite vuodesta 2013 saakka.
Sinulla & Mintulla vaikuttaa synkkaavan todella hyvin Lapin Sampo-ohjelmassa. Mikä sanoisit, että on teidän salaisuus? Ja kuinka tärkeä perhe on sinulle?
Perhe on tietysti tärkein mitä on. Kyllähän mulla ja Mintulla synkkaa, mut osataan me tapellakkin! Otetaan välillä niin rajusti yhteen ihan mitättömistäkin asioista, et meinaa lusikat mennä jakoon.
Mä itse en pidä pimeydestä ja Suomen syksystä ja talvesta ollenkaan. Minkälainen talvi-ihminen sä olet? Tai siis miten talvi ja pimeys vaikuttaa sinuun? Ja sähän todella asut Lapissa, niin varmaan on vinkkejä antaa miten pärjätä? Miten itse jaksat talvella? Mistä saat parhaiten lisäenergiaa arkeen?
Suomen talvi on ihan erilainen Lapissa kuin mitä se on Etelä-Suomessa. Lunta paljon ja se antaa aika paljon valoa myös kaamoksen keskellä. Kevätaikana aurinko ja lumi on aivan mahtavaa! Näitten takiahan ihmiset Lappiin tulee.
Mut vanha sanonta on, että ko on pimeää niin aikaa kulutetaan peiton alla!
Ohjelmassa ja somessa vaikuttaa siltä, että huumori on sulle tosi tärkeetä! Kuinka tärkeetä se on sulle arjessa?
No se on varmaan tapa piristää arkea. En mie ole mikään kauhean vakava tyyppi. En halua olla. Pikkunen lapsenmielisyys tekee elämästä paljon helpompaa. Mie tukehtusin, jos pitäs olla koko ajan ”aikuinen”.
Sä kun olet yksi Suomen ”Somekunkuista” ja olette tehneet myös Mintun kanssa Reality-Tv ja paljon somejuttuja, niin mitä vinkkejä sulla olis pariskunnille? Miten pitää kipinää yllä?
Nämä parisuhdelomat auttaa jaksamaan. Ja kahenkeskinen aika ja myös oma aika. Ei mekään jakseta olla toistemme kans 24/7. Ihan hyvää tekee olla omillaankin.
En ole itse käynyt koskaan Lapissa ja tottunut enemmänkin hiekkarantoihin… Mikä on sun mielestä suurin ero Lapin ja betoniviidakon välillä (Hki)? Oletko ikuinen ”Lapin Sampo” vai kutsuuko joku muu mesta tai maa sun perhettä?
Se jää nähtäväksi. Kyllähän mie tykkään kans aurinkorannoista ja oishan se kiva, että vois vanhempana vain vaikka reissata.
Mitä uutta sulla on nyt kevään aikaan tulossa tai työn alla?
Mietitään kakkoskautta. Se ei ole vielä varmaa tuleeko, mut mie olen niin hyvin työllistäny itteni, että pystyn painaan jokapäivä jotain hommaa!
Meillä molemmilla on kokemusta reality-tv:n parista, mitä itse ajattelet siitä? Mitä se on antanut tai ottanut, niin sanotusti?
No, mielettömästi saanut tutustua uusiin ihmisiin ja onhan se antanut paljon juttuja, mihin ei välttämättä ois muuten päässy. Yksityisyys näissä kikkailuissa on hiukan kärsinyt.
Mikä on vielä iso juttu, jonka sä haluat saavuttaa?
Taloudellinen riippumattomuus.
Vielä onneksi olkoon Kultainen Venla- 2017 voitosta, paljonko se oikeesti tarkoitti sinulle? Ja mitä haluat sano niille jotka äänesti sinua?
Kuten sanoin, se oli n.4v projekti. Ainoa syy saada oma ohjelma oli päästä ottaan revanssi tosta patsaasta. Tämän tavottelu toi mulle tuon someseuraajakunnan ja mie oon neljävuotta saanu kuunnella kritiikkiä vaikka mistä ja siitä, että ”et tule voittaan, ei ole mahollista, et saa ohjelmaa”…
Niin tämä kuitenki antaa uskoa siihen, että jos sulla on unelma ja haluat sen saavuttaa niin kyllä se on mahollista. Kun vaan uskoo siihen ja tekee duunia unelman eteen vaikka kuinka tulis märkää rättiä päin kasvoille ja muut sanois, että ei onnistu. Ja tämä on siitäki mahtavaa, et mie oon kuitenkin nakkikauppias enkä tv-alan ihminen. En ole oikeen mitään kouluja käyny, mulla on esiintymiskammo, en pidä kauheasti siitä, että jengi tunnistaa, mut silti teen noita! Ihan väärä asetelma.
Ja mie tiiän, et on paljon ihmisiä, joilla on samanlainen ongelma, ku mulla et koitetaan lannistaa tai ei ole pärjänny koulussa niin haluisin vaan sanoa, että tekee asioita sen eteen mitä unelmoi ja ei välitä kritiikistä. Todella kuoppanen tie.
Ja tottakai haluan kiittää ihmisiä, ketkä äänesti koska ei tämä olis yksin onnistunut. Paljon vaatinut myös perheeltä, työntekijöiltä jne.. Että Kiitos vain kaikille!
Sampon näkee pian myös uutuusohjelmassa Suomen Julkkisselviytyjät, joka alkaa 4.2.
Tsemiä kaikille ja loistavaa vuotta 2018!
Toivoo Ozzy & Sampo
OHMYGOSSIP – Tässä minun lähelläni on ranskalainen leipomo. Rouva ja hänen poikansa ovat oikein ihastuttavia. He ovat niin.. persoonallisia, niin ranskalaisia! Iloisen kuplivia tyyppejä. Vaikka emme juurikaan syvällisesti pysty kommunikoimaan, koska he puhuvat ranskaa, eivätkä ymmärrä, kuin ihan pikkiriikkisen englantia – ja minä taas en osaa ranskaa yhtään.. (en ole opetellut kuin pari hassua sanaa, vaikka niin pidän siitä, miltä se kuulostaa.) Heidän leipomoputiikkinsa tuotteet, kuten suosikkini, patongit, vievät joka tapauksessa kielen mennessään!
Kävin tänäkin aamuna aamukävelyni lomassa ostamassa heidän patonkejaan.
Ehkä eniten viime päivinä olen kuitenkin pyörinyt ajatuksissani meren ja sen visuaalisen kuvaamisen ympärillä. Nyt on jo niin tyyntä, meri ei raivokkaasti lyö aaltojaan rantakallioihin. Aamukävelyllä saatoin jälleen nähdä normaalit aamu- uimarit pulahtavan lämpimään meriveteen, ja hieman etäänpänä muista, meditaation harjoittajan vakiopaikallaan. Minun oli löydettävä ihminen, joka tuntee vetoa merta kohtaan.. Kertomaan, millainen se on hänelle. Tässä on kuvia alla. Yksi ei oikein kuulu joukkoon sillä tavoin suoranaisesti, tuo viimeinen. Mutta myös varjot, joita kasvillisuus luo auringon valossa, ja niiden kuvaaminen iholla, on ollut minun aiheitani, joten siksi taas yksi sellainen – aika samantyyppinen on varmaan ollut jossain aiemmista postauksista, mutta silloin en tainnut kertoa, miksi.
Luis, tuo niin kovin ystävällinen ihminen – niin uniikki taideputiikin pitäjä, antoi minulle paljon erilaisia paperinäytteitä, jotta voin kokeilla niitä, ja käydä ostamassa mieluisiani vielä lisää ennen kuin lähden täältä, ja ne ovat kaikki todella laadukkaita! Haluaisin ottaa niitäkin mukaani kasapäin, mutta ehkäpä parempi tilata sitten nettimyynnin kautta, kun jokaisella paperilaadulla on oma nimensä, niin ne saa helposti ja edullisesti tilattua samalla, kun jos tilaa muutakin.
Kuvat: Iina Koppinen
Meri ja myrsky Saharan hiekkoineen
Koko viikonlopun meri oli uhkaavan näköinen! Atlantti uhkui myrskyä lauantaina, ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuuli niin kovaa, että hienojakoista hiekkaa oli varmaan tullut Saharasta asti terassille ja oven alitse sisälle. Sitä oli tunkeutunut kaikkialle. Minä en tiedä, olen kai niin ”maanlapsi” juurineni, että ikään kuin voisi sanoa – pelkään merta ja sen oikkuja. Kun on kohtalaisen tyyntä, minä pidän sitä, ja se on hypnotisoiva, mutta valtava tuulen voima saa sen muuttumaan niin äkisti. Sen aaltojen voima ja pauhu on niin huumaavan kova ja intensiivinen. Sen muutokset ovat niin äkkinäisiä, yllättäviä, että joku kai kokee sen siksikin niin kiehtovaksi.
Katselin terassin ikkunasta, kuinka palmut huojuivat tuulen tuiverruksessa sinne tänne, ne eivät meinanneet pysyä syntyneiden pyörteiden mukana, taipuilivat mikä minnekin, ja vähän matkan päässä meri löi hurjia tyrskyjään rantakallioihin. Valo muuttui ulkona kelmeän vihertävän harmaaksi, ja pilvet roikkuivat harmaanruskeina toisaalla päin, vuorten huipuissa. Ketään ei näkynyt missään. Oli tuntu kuin olisin yksin koko planeetalla, sillä nimenomaisella hetkellä.
Ajattelin entisiä majakanvartijoita, näin silmieni takana mielikuvia heistä myrskyävän meren ympäröiminä, loputtomassa tuulessa, ja merimiehiä.. On oltava tietynlainen luonne, jotta viihtyy meren äärellä, tai merellä. Yritin piirtämiseen ja maalaustöihini keskittyä, ja myöhemmin nukkumaan, mutta se tuulen huutava ujellus ja massiivinen meren pauhu, ne saivat minun ihokarvani pystyyn. Äkisti oli niin kylmä ja kolea olo.
Näkymät olivat oikeasti, kuin dramaattisesta, liioitellusta maisemamaalauksesta. Siinä ilmassa oli sellainen sadunomainen synkkyys, tuomion tuntu.
Myrskyn jälkeen minä kysyin ihmiseltä, jota meri vetää puoleensa, mikä siinä häntä niin kiehtoo? Hän vastasi minulle, että meri on niin suuri.. tarkoittaen, kun katsoo sitä kaukaisuuteen, näkee ja tuntee oman pienuutensa, ja toisaalta kiehtoo, mitä horisontin takana tai sen toisella puolen on. Sen voima ja sen muuttuvuus ovat kuin ilmeikkäimmät kasvot, jotka hän voi kuvitella, hän sanoi. Hänelle sen mahtipontinen voima ja arvaamattomuus ovat elementit, jotka vetävät puoleensa. Minä todella tarvitsin tämän tiedon, sillä vaikka olen kuvannut täällä eri tavoin – tehnyt sketsejä, maalannut, piirtänyt, kuvannut kaikenlaista ympäristöstäni banaanipuutarhoista pienten kukkien yksityiskohtiin, niin minun oli kuultava, miten eri tavalla joku muu kokee juuri meren.. sen läheisyyden, sen tuulet ja aaltojen voiman, ja kaiken.. ehkä siksi, että halajan tuollaisia tarinoita, jotta kykenisin ajattelemaan ja kuvaamaan merta siten, ystävällisestä perspektiivistä, enkä tekisi vain hurjia pilviä ja tuulta ja raikuvaa aallokkoa, nousuveden aikaan, tai myrskyä. Haluan kuvata myös sen pinnan, kun pastellinsävyiset iltapilvet jatkuvat aina kaukaisuuten saakka, eikä kuulu kuin sulavalinjaista kohahtelua, kun pienet aallot nousevat lipomaan rantaviivan kivikkoa, ja tummaa laavaperäistä hiekkaa.
Tarinat aitojen maisemien ja kuvien takana, ja itse paikanpäällä havainnoitu ja koettu, on suureksi osaksi tärkeää ajatellessa kuvataidenäyttelyn kokoamista täällä tehdyistä töistä. Jotta voi kertoa, mitä on kuvien takana. Muutaman kerran minulta on niitä kysytty, muun muassa Instagramissa, jolloin kerroin ajatelleeni itse keksimääni tarinaa yhden teoksen työstövaiheessa. Kerrottuani tarinan englanniksi, kysyjä oli hyvin iloinen, sillä hän sai kai jotenkin sen otteen siihen, ja suuremman syvällisyyden, katsomaansa.
