OHMYGOSSIP – Taas sanat vilistävät mielessäni kuin villi, raaka ja harjaantumaton viiva, lopulta edeten yli paperin reunojen.. kuin etsien tietä sieltä, missä sitä ei ole.  Ne viettävät etsikkoaikaansa, jotta ne lopulta tulisivat ulos, artikuloituisivat oikeassa järjestyksessä.  Jos kuvaisin blogin kirjoittamista kuvataiteeseen liittyvin termein, niin mitä termejä silloin käyttäisin?

Kun olen lukenut joitakin saamiani kysymyksiä – (tämä ei vielä ole se Q&A- postaus, se on vasta tulossa, joten kysymyksiä vain lisää!) niin väkisinkin minulle nousee jostain ylös, jotenkin semmoinen hassu tunne.. sellainen fiilis, kuin kirjoittaisin haastattelua itsestäni! Haha!  Kuvat kuvina, ja teksti tektinä? Ei.  Tietenkin teksti ja kuvat voidaan yhdistää.  Kuva tukee, tai antaa kontrastia tekstille, ja päin vastoin.  Kuvitin kerran eräälle henkilölle hänen runonsa, niitä oli useita, ja yksi kuva per runo siis kirjoituskilpailua varten, ja projekti oli erittäin mielenkiintoinen.  Silloin kuvat kulkevat rintarinnan, tai antaen lisänäkemystä, lisäkiinnekohtaa itse tekstille.

kuvat: ”Kuvaa kirjoittaen!” – Iina Koppinen

Olen saanut joitakin kysymyksiä liittyen visuaalisen taiteen tekemiseen, mutta myös koskien tämän blogin kirjoittamista – onko kuvataiteesta vaikeaa kirjoittaa, kun se kerran kuitenkin itsessään pohjautuu niin laaja- alaisesti juuri kuvantekemiseen.  No ainut, tai isoin problematiikka minulla on ehkä otsikointi.  Joskus joudun miettimään todella tarkkaan, kuinka otsikoin kunkin postauksen.  Kuinka saisin siitä tarpeeksi puoleensavetävän, mutta, että otsikko myös kuvaa sitä, mistä kirjoitan tekstissä-, ja tekee sen kiinnostavasti.

Muutoin kuvailevuus kirjoittaen, en koe sitä ongelmaksi.  Otsikoinnin kanssa minun pitäisi olla enemmän kekseliäs ja kehittyä.  Muistaa miettiä, mikä on itselleni syy kirjoittaa tänään, ja mitä lukija – joku toinen ihminen jossain toisaalla.. millä minä saan hänet kiinnostumaan kirjoituksestani ja kuvistani yhä uudelleen, tai miksi juuri tämä blogi olisi mielenkiintoista lukea läpi.. että minä osaisin sen viitoittaa oikein!  Siinä mielessä toki kuvataiteessa on paljon helpompi antaa nimiä maalauksille, tai kuvasarjoille.  Usein niitä nimetessä olen käyttänyt erityisesti sommitelmaa sanana, viljellyt sitä oikein todenteolla moderneissa, konkretistisissa töissäni.  Sommitelma – Kukat I- IV. tyyliin.  Blogin kirjoittajana tuo tekstin otsikointi on huomattavasti tätä vaativampaa.

Ja minua kiinnostaa niin paljon myös kommunikaatio sanojen, kirjoittamisen kautta.  Blogi on loistava väylä – joillekin jopa reitti mainostaa, eikä vain kertoa; se on erinomainen reitti tuoda esille töitään.. antaa niille näkyvyyttä.  Minusta on hyvin tärkeä ajatella blogia osana omaa työtä, että se on kuin laajennus siitä, kuka minä olen kuvataiteilijana ja millaisia työni ovat.  Jos ei yritä olla kukaan muu, kuin oma itsensä, kertoessaan omasta elämästään ja työstään, niin silloin se toimii – ja siitä tulee omana olemassa olevana väylänään myös hienovarainen, mutta sitäkin merkittävämpi osa- alue ajatellen lähtökohtaansa, kuvataidetta.  Siitä tulee lisää syvyyttä ja laajuutta omana artikuloituna muotonaan.

Ok.  Ehkä joku voi ajatella, että työn pitää riittää puhumaan itse itsestään, mutta siinäkin on oma juttunsa, oma muttansa.  Eihän kukaan voi myydä mitään, ellei kukaan tiedä, mistä sitä voi ostaa, missä sitä voi katsoa, tai kokea.  Ja ennenkaikkea voin itsestäni sanoa, että ellei mistään löytyisi infoa – tietoa niistä taiteentekijöistä, tai heidän taiteestaan, joista olen kiinnostunut, niin se olisi todella kurjaa.  Osa siitä, mikä kiinnostaa niiden kuvien takana, iso osa, jäisi saamatta tietää..  Ja minulle blogin aloittaminen kuvan tekemisen rinnalle, ei se ollut mitenkään vaikea ratkaisu.  Tekstin ja kuvan yhteinen taika vaatii niiden kummankin onnistumista.  Ja vaikka välttelenkin sitä sanaa inspiraatio, niin olisihan se ihana jos juuri minun tekstini ja minun blogini saisi ihmiset viihtymään sen parissa!  Inspiroitumaan.  Tulemaan hyvälle tuulelle.  Saamaan ideoita, tai vinkkejä.

Akvarellimaalauksessa suosin todella paljon erittäin laadukkaiksi havaitsemiani Winsor&Newtonin Cotman Watercolours- sarjan maaleja.  Niitä saa, mikäli jotain väriä kuluu enemmän, tai haluaa tietyn erityisen värin tai sävyn – niitä saa yksittäispakattuina, myös tilattua netistä.  Ja koska kyseessä siis on vesiväri, niin tämä tuubivaihtoehto kestää todella pitkään myös, se toimii niin riitoisasti veden kanssa.  Ja alla on tuollainen työ vaiheessa- kuva akvarellilla teteutettuna, sekä osittain tussilla.. minun luonnoslehtiöstä.

Kuvat ja luonnoslehtiöstä ”work in progress/ työn alla” – akvarelli paperille: Iina Koppinen

Akvarellimaalauksessa käytetään termiä laveeraus.  Laveeraamalla ensin taustaan haluttua väripigmenttiä huomattavasti suuremmalla annoksella vettä, ja antaen sen sitten kuivua, ennen varsinaista akvarellin maalaamista – tuo on maisemia tehdessä akvarellitekniikalla etenkin hyvä idea – sillä ei sitä taustaa, kuten vaikka taivasta sinne enää niin helposti saa, mikäli on jo ensin maalannut edempänä perspektiivissä olevat jutut yksityiskohtaisesti.  Helpompi tehdä pohjustukseen vähintään esiaste laveeraamalla. Ja näin siis tausta halutuin sävyin, mutta kuitenkin niin, ettei tämä tausta ole liian mahtipontinen, liian tumma. Sen jälkeeen voi alkaa rakentaa teosta yksityiskohta yksityiskohdalta, siten kuin ne yksityiskohdat tulevat perspektiivissä ulommas, esille, siinä järjestyksessä.

Tätä minä ajattelen kirjoittamisessakin.  Ensin valitaan idea, ja sen jälkeen se pitää kertoa, kirjoittaa ymmärrettävästi.. kietoa se lauseisiin, tuoda sitä enemmän ja emmän esille taustalla häämöttävästä ideasta.  Ja lauseilla ja kuvilla siitä tulee lopulta myös valittua kehykset blogipäivityksille.  Ja kehyksissä itsessäänhän pitää ottaa huomioon työn väriskaala, ja sävyt valitaan tuomaan balanssia pienellä silauksella kontrastia.  Olisikohan se kulloisenkin blogikirjoituksen otsikko, minun kirjoitukseni kehys, se minun oma intresantti loppusilaus?  Niin minusta ainakin tuntuu.

Minuun ensimmäisiä suuresti vaikuttaneita henkilöitä, siis kuvataiteen saralla, oli Andy Warhol.  Muistan, kun olin vasta peruskoulussa, ja Andy Warholin iso näyttely tuli esille Suomeen.  Innostuin aivan valtavasti tutkimaan hänen tekniikoitaan, ja myöhemmin enemmän myös häntä personana.  Andy Warhol teki arkipäiväisistä asioista taidetta, ja se kuulostaa edelleen niin mahtavalta idealta.  Hänen taustansa mainospiirtäjänä saattoi vaikeuttaa hänen vakavasti otettavuuttaan taiteilijana, mutta sen kautta syntyi hänen imagonsa ja taiteensa.  Sieltä tulleista vaikutteista hän ymmärsi myös kaupallisuuden ja brändäyksen.  Silloiset oivallukset eivät tosin tavoittaneet esimerkiksi hänen sukulaisiaan, joille hän lahjoitti teoksiaan.  Ehkä he eivät vain uskoneet, että jonain päivänä Andy olisi todella arvostettu taiteilija, uranuurtaja, ja hänen teoksiensa arvo olisi oikeasti tehnyt heidät rikkaiksi.  Aitoa Andy Warholin teosta minulla ei ole – ehkä sitten joskus, kun olen rikas..haha.. sellaista minulla ei ole omalla taideseinälläni, mutta kylläkin sellaisten edesmenneiden konkretistien, kuten Veikko Koskinen, ja Raimo Paavola, tuossa seinälläni on.  Raimo Paavolan luonnoksia ja yksi akvarelliteos, sekä Veikko Koskisen muutamia öljyvärimaalauksia olen ostanut.  Vaikka ne ovat tekniikan ja tyylin akselilla hyvin toisistaan poikkevia konkretistisia teoksia, ne sopivat yhteen, jopa siis samalle seinälle.. ehkäpä juuri tuon huomattavan työtavan ja aiheen käsittelyn erilaisuuden takia.

Kuva luonnoslehtiöstä: akvarelli paperille – Iina Koppinen

Monesti sitä olen omienkin töiden suhteen yllättynyt, jos meillä on ollut suurinpiirtein sokkotreffit galleriassa ryhmänäyttelyyn jonkin toisen taiteen tekijän kanssa, enkä ole saanut nähdä hänen teoksia ennalta, paitsi, että olen tiennyt, että ne on”hirvittävän suurensuuresti erilaisia” verrattuna omiin töihini.  Vaikka ensin sitä kauhistelee, että mitenkähän nämäkin sitten saadaan sovitettua samojen seinien sisään, niin kyllä vain voivat tyystin toisistaan eroavat työt, sulautua peremmin kuin hyvin yhteen.  Erilaisuus on rikkaus!  Ja tuossa myös syy, miksi minä en enää arastele kertoa käyttämistäni työtekniikoista ja menetelmistä, sillä toivon, että jos niistä on apua ja inspiraatiota, iloa, ja, että voin antaa jollekin toiselle jotain hyvää, niin se tuo iloa minullekin.  Ja vaikka varmaan meissä jokaisessa asuu pieni kilpahenkinen maratoonari, niin silti näissä asioissa me olemme yksilöitä.  Enhän minäkään kirjoita, kuin Mika Waltari, vaikka pidän aivan hirveästi hänen tavastaan kirjoittaa.

kuva:  Iina Koppinen – ”herkkyyteni”

Ja olen ollut käytettävissä myös tosiaan esimerkiksi apuna ohjaamassa pieniä työpajatyyppisiä kursseja lapsille.  Sieltä varmaan itää tuo minun oma innostuneisuuteni kuvittaa satukirja . tai toteuttaa joskus, kun sen aika on – sellainen lapsille suunnattu sadunomainen kotipaikkakuntahistoriikki yhdistäen tarinankerronnan paikkakunnan tietynlaisiin murresanoihin, sanontoihin, ja historiaan.  Mutta näillä näkymin, kun ajattelen, niin se olisi aika suuritöinen, ja materiaalia josta valita, sitä pitäisi haalia ja tehdä laaja- alaisesti.. – olisi vaativa projekti tehdä yksin.  Mieluummin silloin ottaisin aihealueesta kiinnostuneita, ja sen vaativuuden hallitsevia ihmisiä tiimiksi.  Luultavasti.  Joka tapauksessa tuokin on yksi niitä minun tulevaisuuden suunnitelmiani.. yksi päämäärä, idea, kaikkien näyttelyiden ja muiden lomassa.

kuva: Iina Koppinen

Mutta niin, jos haluatte tietää jotain minusta, niin laitakaa kysymyksiä tulemaan esim Twitterin kautta (byiinakoppinen), tai fb:n kautta: Iina Koppinen, myös inboxin kautta käy.

 

Voimaa, iloa ja intoa Teille.. kaikkea hyvää.  Ollaan yhteydessä.. *hymy*

 

xoxo

Iina