GRÖNLANTI

Back to homepage

KUVAGALLERIA & VOITTAJAT: Pohjoismaiden neuvoston juhlallinen palkintogaala Tukholman konserttitalossa

NordenBladet – Eilen illalla, tiistaina 29. lokakuuta 2019, jaettiin Ruotsissa Tukholman konserttitalossa (Stockholms konserthus, Hötorget 8) pidetyssä juhlallisessa palkintogaalassa Pohjoismaiden neuvoston palkinnot. Pohjoismaiden neuvosto jakaa vuosittain viisi palkintoa: kirjallisuus-, elokuva-, musiikki-, ympäristö-, sekä lasten- ja nuorisokirjallisuuden palkinnon. Tunnustuksen lisäksi voittaja

Read More

Islannin, Grönlannin ja Färsaarten nykymuotia Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseossa

NordenBladet – Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseossa on avoinna näyttely ”Ilmapäevikud” (sääpäiväkirjat), joka antaa kävijöille katsauksen Islannin, Grönlannin ja Färsaarten nykymuodista. Näyttely on avoinna 5. tammikuuta 2020 saakka. Näyttelyn keskipisteessä on kymmenen taiteilijan tuotantoa, joka nousee paikallisista perinteistä ja on saanut

Read More

Syrjäytyminen kuriin Pohjoismaissa

NordenBladet – Pohjoismaiden neuvoston Hyvinvointi Pohjolassa -valiokunta haluaa tehdä Pohjolasta edelläkävijäalueen työssä, jossa ehkäistään yhteiskunnan huono-osaisten ryhmien syrjäytymistä. Työn lähtökohtana on sosiaalialan pohjoismaisen yhteistyön strategiaselvitys ”Tiedolla tehoa käytännön toimiin”. Pohjolasta halutaan tehdä maailman integroitunein alue, ja tavoitteeseen pyritään muun muassa

Read More

Virstanpylväs Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisessä e-ID-yhteistyössä

NordenBladet – Muutaman vuoden kuluttua Pohjoismaiden ja Baltian maiden kansalaiset voivat hyödyntää kansallisia sähköisiä tunnistusjärjestelmiään täysimääräisesti työskennellessään tai opiskellessaan toisessa maassa tai muuttaessaan maiden välillä. Saumattomat digitaaliset ratkaisut ovat tärkeämpiä liikkuvuuden kannalta kuin vuoden 1952 uraauurtava pohjoismainen passiunioni. Tekninen ratkaisu

Read More

Pohjoismaista liikkuvuutta edistetään entisestään. Sigurður Ingi Jóhannsson: Pyrimme saamaan kuntoon infrastruktuurin, joka mahdollistaa kansallisen sähköisen henkilötunnuksen käytön kaikkialla Pohjolassa jo vuonna 2020

NordenBladet – Vapaa liikkuvuus on pohjoismaisen yhteistyön kulmakiviä. Nyt toiseen Pohjoismaahan muuttamisesta halutaan tehdä entistä helpompaa työntekijöille, yrittäjille, opiskelijoille ja muille. Tavoite ilmenee uudesta pohjoismaisen liikkuvuuden toimintasuunnitelmasta, jonka pohjoismaiset yhteistyöministerit hyväksyivät Reykjavikissa 7. helmikuuta. Kyseessä oli ministerien ensimmäinen kokous Pohjoismaiden

Read More

EHDOTA Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 ympäristöpalkinnon saajaa

NordenBladet – Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 ympäristöpalkinnon teemana ovat kestävää kulutusta ja tuotantoa edistävät aloitteet, joissa tehdään vähemmällä enemmän ja paremmin. Ehdokasasetteluun voi osallistua kuka tahansa. Palkinnonsaaja julkistetaan Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Tukholmassa 29. lokakuuta 2019. Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019

Read More
Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory