Islannin, Grönlannin ja Färsaarten nykymuotia Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseossa

Islannin, Grönlannin ja Färsaarten nykymuotia Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseossa

NordenBladet – Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseossa on avoinna näyttely ”Ilmapäevikud” (sääpäiväkirjat), joka antaa kävijöille katsauksen Islannin, Grönlannin ja Färsaarten nykymuodista. Näyttely on avoinna 5. tammikuuta 2020 saakka.

Näyttelyn keskipisteessä on kymmenen taiteilijan tuotantoa, joka nousee paikallisista perinteistä ja on saanut inspiraatiota Pohjoismaiden ainutlaatuisesta maastosta ja ankarista ilmasto-olosuhteista. ”Ilmapäevikud” on valmistunut yhteistyössä taiteilija- ja kuraattoriduo Sarah Cooperin ja Nina Gorferin kanssa, jotka matkustivat kahden vuoden ajan Islannissa, Grönlannissa ja Färsaarilla. Heidän tavoitteensa oli tutkia saariympäristön, kulttuuri-identiteetin ja perinteiden vaikutusta paikallisten taiteilijoiden ja muotoilijoiden tuotantoon.

Näyttely itse irtautuu tavanomaisesta muodin maailmasta ja sen sijaan keskitytään luovuuteen ja siihen vaikuttaviin tekijöihin – kulttuuri-identiteettiin, perinteisiin, luovuuteen, maisemaan, säähän ja myös Pohjoismaisen uudenlaisiin paikallisiin resursseihin perustauvan kestävän muodin luomiseen.

Göteborgissa ja Berliinissä asuvat ja työskentelevät Sarah Cooper ja Nina Gorfer aloittivat käsitteellisen valokuva-yhteisprojektin vuonna 2006 ja ovat siitä lähtien järjestäneet kansainvälisiä näyttelyitä ja julkaisseet useita kirjoja.

Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseon näyttelyyn osallistuu kymmenen taiteilijaa: Barbara I Gongini, Guðrun & Guðrun (Färsääret), Bibi Chemnitz, Nikolaj Kristensen, Najannguaq Lennert (Grönlanti) sekä STEiNUNN/Steinunn Sigurðardóttir, JÖR/Guðmundur Jörundsson, Kría, Mundi, Shoplifter alias Hrafnhildur Arnardóttir (Islanti).

Kuva: Cooper & Gorfer
Lähde: NordenBladet.ee


Tags assigned to this article:
Ilmapäevikudnäyttelysääpäiväkirjat

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory