NordenBladet — EU:n ympäristöministerit kokoontuvat epäviralliseen kokoukseen Dubliniin Irlantiin 23.–24. heinäkuuta 2026. Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Mika Nykänen. Kokouksen keskeisiä teemoja ovat talouden vähähiilistyminen, kilpailukyky sekä kiertotalous ja kriisinkestävyys.Kokouksessa keskustellaan, miten vähähiilistä taloutta edistetään yhtä aikaa Euroopan kilpailukyvyn kanssa. Suomi korostaa, että vähähiiliseen talouteen siirtyminen edellyttää johdonmukaista ilmastopolitiikkaa ja erityisesti vahvaa ja ennustettavaa päästökauppaa.”Päästökauppa on vaikuttavin EU:n ilmastopolitiikan väline. Suomen kanta on, että päästökaupan täytyy säilyä kunnianhimoisena ja ennakoitavana, jotta yrityksillä on varmuus investoida puhtaisiin ratkaisuihin ja vähähiiliseen tuotantoon”, valtiosihteeri Mika Nykänen sanoo.Kokouksessa keskustellaan myös kiertotaloudesta. Yhä selvemmin nähdään, että luonnonvarojen käyttö, sekundaaristen materiaalien tehokas hyödyntäminen ja jätteen vähentäminen ovat strategisesti tärkeitä kysymyksiä.”Puhtaan siirtymän edistäminen, investointiympäristön ennakoitavuus, kiertotalous ja strategisten riippuvuuksien vähentäminen vahvistavat Euroopan kilpailukykyä, ympäristöä ja turvallisuutta”, valtiosihteeri Nykänen sanoo.Kiertotaloutta koskevassa keskustelussa Suomi tukee komission tavoitetta nostaa kiertotalous yhdeksi Euroopan teollisuuden uudistumisen keskeisistä ajureista. Kiertotalous on välttämätön osa ilmasto- ja luontokriisin ratkaisua. Samalla se vahvistaa Euroopan huoltovarmuutta vähentämällä riippuvuutta kriittisten raaka-aineiden tuonnista ja pitämällä arvokkaita materiaaleja kierrossa nykyistä pidempään.   Suomi pitää tärkeänä myös kriittisten raaka-aineiden toimitusketjujen vahvistamista, fossiilisten polttoaineiden tuontiriippuvuuden vähentämistä sekä pitkän aikavälin kiertotalousvision laatimista EU:lle ja jäsenvaltioille.Epävirallisessa kokouksessa ei tehdä päätöksiä, vaan vaihdetaan näkemyksiä jäsenvaltioiden kesken.LisätietojaMika Nykänen
valtiosihteeri
p. 029 504 7266
[email protected]
Paula Perälä
erityisasiantuntija
p. 029 525 0224
[email protected]

EU:n ympäristöministerit kokoontuvat epäviralliseen kokoukseen Dubliniin Irlantiin 23.–24. heinäkuuta 2026. Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Mika Nykänen. Kokouksen keskeisiä teemoja ovat talouden vähähiilistyminen, kilpailukyky sekä kiertotalous ja kriisinkestävyys.

Lähde: ym.fi