Helena-Reet: Kaksipäiväinen matka Setomaalle ja Etelä-Viroon + kiinnostava majoitus, jalkapallo ja noituminen – KIEHTOTAVA REITTI! (VOL 2)
NordenBladet – Jatkan postitusta kaksipäiväisestä matkasta Setomaalle ja Etelä-Viroon (lue ensimmäinen osa TÄSTÄ). Jäin matkablogini kuvauksessa kesken Saatsen kohdalla – se on pikkuinen virolainen kylä Venäjän rajan kupeessa. Kello oli jo reippaasti yli viisi ja pienen Saatsen kylän ainoa pikkupuoti oli jo kiinni. Se aiheutti meissä suurta huolta, sillä tiesimme, että ruokailupaikkoja ei välttämättä enää jää matkan varrelle, ja halusimme ostaa illaksi syötävää ja juotavaa. Ajoimme Saatsen kyläaukealle ja museoon, mutta nekin olivat jo kiinni. Kummallista oli se, ettemme nähneet pihoillakaan ja koko kylässä ainuttakaan ihmisolentoa, emme yhtäkään!
Kylä oli hyvin pieni – kylän aukea, museo, pikkuruinen puoti, muutamia pihoja, kirkko ja hautausmaa. Viimemainitulle ei ehkä olisi pitänyt iltaa vasten nuoremman tyttären Ivanka Shoshanan (10) kanssa mennä (varsinkin siksi, että sinne ei ole haudattu ketään läheistä), se sai hänet rauhattomaksi. Kävimme vasta hiljattain hautajaisissa, samoin kävimme lasten kanssa Viljandin hautausmailla – kuolema-aihetta on mahdollisesti ollut liian paljon – Ivanka on vielä pieni ja ei ymmärrä sitä kovin hyvin. Käynti sai hänet hieman tolaltaan ja jälkeenpäin kadun sitä. Samalla tiedän, ettei häntä voi kasvattaa ”vaaleanpunaisessa kuplassa” – siitä huolimatta, että hän on autisti, toivon, että hän näkisi ja kokisi kaikkea niin paljon kuin mahdollista samalla tavalla kuin tavallisetkin lapset. Elämä on elämä ja siihen liittyy myös kuolema.
Saatsessa käynnin jälkeen tunsimme, että halusimme jo majoittua johonkin ja viettää iltaa rauhallisesti – oli tunne, että oli pyöritty jo ympäriinsä riittävästi. Mutta koska olimme ”korvessa” ja pienillä paikkakunnilla, kilometrien matkalla ei tullut vastaan mitään – ei puotia, taloja, majoitusmahdollisuudesta puhumattakaan. Lievä ahdistus tuli päälle, sillä autolla ympäriinsä ajellessa ilta alkoi hiljalleen saapua. Äkkiä olimme saapuneet Koidulan raja-asemalla Viron ja Latvian rajalla. Kiidimme eteenpäin – ainoana tavoitteena löytää puoti ja yömaja. Väsymyksestä huolimatta olivat tunteet pinnalla ja Setomaalla käynnistä pidimme kovin. Minulla heräsi Setomaata kohtaan suurempi kiinnostus, kun kävin tyttäreni Estella Elishevan kanssa Tallinnassa turismimessuilla Tourest 2018 tekemässä NordenBladetille juttua Viron matkailukohteista (katso lisää TÄSTÄ). Tapasimme siellä hyvin paljon upeita ihmisiä ja kyläseurojen edustajia. Yksi nimi, joka tulee heti mieleen, on Elin Priks (kuvassa oikeanpuoleisin) – erittäin vilkas ja mahtava nainen, joka kehittää Setomaan matkailua. Hän kertoi Setomaasta niin paljon kiinnostavaa ja myöhemmin vielä Facebookissa kutsui minut Setomaalle käymään. Niin lämmin tuttavuus ei jää huomiotta! 🙂
Pitkää aikaa ei kulunutkaan, kun keskellä tyhjyyttä ilmestyi esiin Orava A&O-ruokakauppa ja muutaman kilometrin päässä metsikköön kätketty Väike-Oravan lomakeskus (Oravan kylä, Põlvamaa). Soitimme tien poskessa olevassa kyltissä mainittuun matkapuhelimeen ja varasimme huoneen. Kymmenen minuutin päästä saapuivat lomakeskuksen emäntä ja isäntä ja antoivat meille avaimet – olimme suuren, maalauksellisen alueen ainoat vieraat. Sytytimme takkaan tulen ja asetuimme alakertaan televisiota katsomaan ja illallista nauttimaan – juuri siihen aikaan, kun siellä olimme, Englanti pelasi jalkapallon MM-kilpailuissa Kolumbiaa vastaan 3. heinäkuuta).
Usein, kun kerron NordenBladetin ruotsalaisille, norjalaisille tai suomalaisille työntekijöille Virosta tai Viron majoitusmahdollisuuksista, he kuuntelevat tarinaani kuin ”satua ihmemaasta”. Viro onkin ihmemaa! Paikoin se on surullista, sillä monilla maalla asuvilla ihmisillä on erittäin vähän rahaa, mutta yleensä ilahduttavaa – sillä missään ei ole niin kaunista luontoa ja niin rehtejä ihmisiä kuin Viron maaseudulla. En väsy kehumasta heitä! Olen matkustellut erittäin paljon Pohjoismaissa, käynyt maaseutupaikoissa, keskustellut ihmisten kanssa, kuunnellut heidän ongelmiaan ja iloinnut heidän saavutuksistaan – ympäriinsä liikkuen ja matkaillen edessäsi avautuu aivan uusi maailma, herää aivan uusia ajatuksia ja myös huolia ja iloja.
Majoituksemme maksoi 25 euroa kolmelta yhteensä – meillä oli kaksikerroksinen omakotitalo ja n. 10.000-15.000+ neliötä hoidettua puutarhaa ympärillämme. Mitään erityistä luksusta ei ollut, mutta kaikki oli puhdasta ja kunnossa ja RAUHALLISTA! Ajattelimme keskenämme, että jo pelkästään ruohonleikkuu sillä tontilla vaatii niin paljon työtä ja hoitoa, puhumattakaan saunojen ja talojen siivoamisesta jne. Hyvin edullinen, hyvin rauhallinen, niin hyvää vaihtelua! Erityisen sopiva niille, jotka haluavat olla poissa kaupungin melusta. Koska meillä ei ollut käteistä rahaa, saimme lisäksi sovittua, että jätimme rahan aamulla Oravan kauppaan – niin paljon hyvät ihmiset luottavat Etelä-Virossa vieraisiinsa. Ei mitään passin kopioita ja muita ikäviä toimenpiteitä. Sydänjuuria myöten liikuttavaa!
Katsoimme jalkapalloa. Jalkapallon MM-kilpailuissa oli kaksi peliä ja viimeiset neljännesfinalistit. Ruotsi alisti Sveitsin 1:0 ja Englanti alisti tilanteessa 1:1 päättyneen normaaliajan jälkeen rangaistuspotkukilpailussa Kolumbian numeroin 4:3! Viimeksi mainitun ennustimmekin. Oikeastaan noiduimme – hahaaa… mutta siitä en kerro tänään. Niin minulla kuin minun sisarellanikin on vahvoja meedion ja noidan kykyjä ja erityisen voimakkaasti ne tulevat esiin silloin, kun olemme yhdessä tai teemme jotain yhdessä. Toisinaan se on kivaa, toisinaan suorastaan pelottavaa, sillä niin kummallista kuin se onkin (silloinkin, kun emme itse halua sitä), me näemme ja voimme muuttaa tulevaisuutta, lukea monissa tapauksissa ihmisten ajatuksia, hallita energiaa, nähdä auroja. Joskus pelkään sitä, joskus yritän jättää sen huomiotta, joskus suhtaudun siihen yksinkertaisesti elämäni yhtenä osana.
Panin Ivanka Shoshanan noin kymmeneltä nukkumaan ja kun hän oli nukahtanut, rupattelimme siskon kanssa tunteja…
Jätettyämme aamulla majoituksesta maksun Oravan kauppaan, suuntauduimme Võruun. Vatsat olivat tyhjät, mutta pian löysimme pienen ja mukavan kahvilan. Sen nimi oli kai ”Muffini-kahvila”, jos en erehdy. Kahvila on kunnollinen, mutta Võru on minusta aika ruma paikka – tarkoitan nimenomaan keskustaa. Ei omaa ilmettä, ei mitään kiinnostavaa. Tavallisesti pienet paikkakunnat ovat kauniita ja omapiirteisiä – mutta minusta Võru on aivan mitäänsanomaton. Sitä vastoin kaupungin ympäristö – Haanja, Rõuge jne… ovat Viron kauneimpia paikkoja!
Võrusta otimme suunnan Otepäälle ja Pühajärvelle.
Otepää on taas yksi ihmeen kaunis paikka. Otepäällä elämä pulppuaa kaikkina vuodenaikoina – lumiseen aikaan kaupunki saa talvipääkaupungin tittelin, kesällä kaupunki taas houkuttelee kumpuilevine metsäpolkuineen ja järvensilmineen.
Aktiivisen lomailun mahdollisuudet ovat tässä yhdessä Baltian ja Pohjolan tunnetuimmassa talviurheilukeskuksessa rajattomat. Täällä on harrastuspaikkoja murtomaahiihtäjille, laskettelijoille, lumilautailijoille, moottorikelkoilla hurjastelijoille, kelkkailijoille ja myös (lumisessa) maastossa retkeilijöille. Me verryttelimme jalkojamme, Ivanka leikki vähäsen, sisko otti urheiluleiriltä mukaan poikansa ja sitten ajelimme Tarton kautta jokainen omaan kotiinsa. Mahtavaa! Automatkat ovat viime aikoina kiistattomia suosikkejani – ne eivät vaadi paljon aikaa ja ovat sopivan mukavaa vaihtelua työpäiville.
Syys-lokakuussa minulla on taas edessä pitempi NordenBladetin toimistojen vierailu ja kiertely Suomessa – haluan ottaa työkiertueelleni mukaan sekä Estella Elishevan (12) että Ivanka Shoshanan (10). Mutta kaikesta tästä jo seuraavissa blogipostituksissa! Halaan teitä ja toivotan teille kaunista elokuun jatkoa!
