viro - hakutulokset

Helena-Reet: Työ Elisheva & Shoshana -brändin parissa

NordenBladet - Siitä on jo kauan, kun haaveilin henkilökohtaisesta kauneusbrändistä. Vuosia se oli pelkkä haave, mutta eräänä hetkenä ymmärsin, että elämässämme suurin osa asioista...

Helena-Reet: Vierailu Aikakeskuksessa Wittenstein Paiden vallitornissa ja juhlat kahvilassa Tainas Catering

NordenBladet - Sunnuntaina 10. tammikuuta teimme pienen matkan Keski-Viroon. Koska koronarajoitukset eivät salli Tallinnassa tilaisuuksia ja kokoontumisia, meidät oli kutsuttu omaperäisille ja jännittäville syntymäpäiville...

Suomi: Maahantulon rajoituksia jatketaan 9.2. asti

NordenBladet — Valtioneuvosto päätti 7. tammikuuta, että maahantulon rajoituksia jatketaan 9.2.2021 asti. Koronaepidemia on maailmanlaajuisesti yhä selvässä kasvussa ja tartuntojen määrä kasvaa useimmissa maissa...

Uusien virusmuunnosten aiheuttamaa koronavirustautia todettu myös Suomessa

NordenBladet — HUSLABin ja Helsingin yliopiston virologian laboratoriot ovat yhteistyössä todenneet muuntuneen koronaviruksen aiheuttaman tartunnan kolmella Suomeen palanneella matkustajalla. Kahdella henkilöllä todettiin Britanniassa...

Ulkoministeri Pekka Haavisto: ulkopolitiikan vuosi 2020

NordenBladet — Kuluneen vuoden 2020 poikkeuksellisuudesta on kirjoitettu ja sanottu jo paljon. Koronakriisi kosketti koko maailmaa tavalla, joka pysäytti meidät kaikki hetkeksi.Filosofi Hannah...

Suomi mukaan EU:n vetyhankkeeseen – tavoitteena hillitä ilmastonmuutosta ja lisätä teollisuuden kilpailukykyä

NordenBladet — Suomi osallistuu vetytalouden EU-hankkeeseen. Tavoitteena on vauhdittaa teollisuuden siirtymää puhtaan vedyn tuotantoon ja käyttöön sekä vedyn uusien käyttökohteiden kehittämistä. Tämä auttaa...

Helena-Reet: SPA:ssa käynti, satumainen puutarhakeskus sekä huippumaukas uuniruoka RESEPTI!

NordenBladet - Maanantai ja tiistai kuluivat nopeasti. Maanantaina tilasin uudet E&S:n metallilenkein varustetut käyntikortit, joita on hyvä lisätä lahjapakkauksiinkin, ja puuhasin ElishevaShoshana.com-verkkokaupan kehittämisen parissa....

OECD selvittää kansalaispaneelin avulla kansalaisten näkemyksiä ja ratkaisuehdotuksia sananvapauden turvaamiseksi Suomessa 

NordenBladet — Kansalaispaneeli on osa OECD:n käynnissä olevaa arviointia Suomen kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten vahvistamisesta sekä kansalaisten mahdollisuuksista osallistua julkiseen päätöksentekoon Suomessa. Åbo Akademin Yhteiskuntatieteen...

Helena-Reet: Mitä annan tänä vuonna lahjaksi lapsille, ystäville ja yhteistyökumppaneille

NordenBladet - Pidän käsityöstä ja se on kotonamme arvostettua. Teen aivan kaikenlaisia käsitöitä – maalaan, teen keramiikkaa, kudon, virkkaan, ompelen, kirjon, valmistan Elisheva &...

Maahantulon rajoituksia jatketaan 12.1. asti

NordenBladet — Valtioneuvosto päätti 10. joulukuuta, että maahantulon rajoituksia jatketaan 12.1.2021 asti. Koronaepidemia on maailmanlaajuisesti yhä selvässä kasvussa ja tartuntojen määrä kasvaa useimmissa...