Suomen puheenjohtajuusvuoden prioriteetit esillä PN:n rajaesteryhmän kokouksessa

NordenBladet — ​Pohjoismaiden neuvoston (PN) rajaesteryhmä tapaa maanantaina 16.10. Kööpenhaminassa tanskan yhteistyöministerin Karen Ellemanin. Ministerin kanssa keskustellaan muun muassa tanskan hallituksen työstä rajaesteiden poistamiseksi ja mitä keinoja Tanska priorisoi, jotta saavutetaan aidosti rajaton Pohjola. Rajaesteryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.)

Suomi on Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuuskaudellaan nostanut rajaesteet ja niiden purkamisen vahvasti poliittiseen fokukseen. Rajaesteryhmän kokouksessa käsitellään muun muassa ammattitutkintojen vastavuoroista tunnustamista Pohjoismaissa, joka on yksi Suomen puheenjohtajuusohjelman käytännön tavoitteista. Suomen päämääränä on saada Pohjoismaiden hallitukset ratkomaan ammattipätevyyksien vastavuoroiseen tunnustamiseen liittyvät rajaesteongelmat ja edesauttamaan EU:n ammattipätevyysdirektiivin yhteistä implementointia.

Kokouksessa keskustellaan myös PN:n Suomen istunnossa loka-marraskuussa pääministerien kanssa pidettävästä huippukokouksesta, jonka pääteemana on Pohjoismaat maailman integroituneempana alueena ja rajaesteet. Tämän lisäksi rajaesteryhmä evaluoi pohjoismaiden parlamenttien täysistunnoissa tänä vuonna käytyjä rajaestekeskusteluja. Suomen aloitteesta PN on kehottanut kaikkia pohjoismaiden parlamentteja käymään rajaestekeskustelun, jotta myös parlamenteissa lisätään tietoisuutta asian osalta ja ylläpidetään aktiivista rajaesteiden poistamista edistävää työtä.

 

Kuva: Katri Kulmuni (Kimmo Brandt/ Compic/ Eduskunta)
Lähde: Eduskunta.fi

Suuri valiokunta kuuli ministeri Terhoa Eurooppa-neuvoston valmisteluista

NordenBladet — Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (si.) antoi suurelle valiokunnalle tänään selvityksen yleisten asioiden neuvoston tulevasta kokouksesta (17.10.).

Neuvoston aiheina ovat lokakuun Eurooppa-neuvoston päätelmien valmistelu (19.–20.10.) ja vuotuinen keskustelu oikeusvaltioperiaatteesta. EU27-kokoonpanossa ministerit saavat tilannekatsauksen Brexit-neuvotteluista sekä keskustelevat Yhdistyneessä kuningaskunnassa sijaitsevien EU-virastojen uudesta sijoittamisesta.

Eurooppa-neuvoston päätelmät on tarkoitus antaa muuttoliikkeestä, digitaalisesta Euroopasta, turvallisuudesta ja puolustuksesta sekä ulkosuhteista.

Suuren valiokunnan jäsenet keskustelivat ministeri Terhon kanssa mm. Suomen linjauksista muuttoliikkeen hallinnassa sekä suhteesta Turkkiin. Ministeri Terho vahvisti, että Suomen kannat eivät ole muuttuneet kummassakaan kysymyksessä.

Brexit-neuvotteluissa EU ei ole valmis siirtymään toiseen vaiheeseen, vaan neuvottelut erojärjestelyistä jatkuvat myös Eurooppa-neuvoston jälkeen. Suuren valiokunnan keskustelussa ministeri Terho totesi, että EU:n mandaatti pääneuvottelija Barnierille on selvä, eikä toiseen vaiheeseen olla siirtymässä ennen riittävää edistymistä.

Yleisten asioiden neuvosto käsittelee myös Euroopan lääkeviraston (EMA) ja Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) siirtämistä pois Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Ministeri Terho kertoi hallituksen ja Helsingin kaupungin vaikuttamistyön jatkuvan EMA:n sijoittamiseksi Helsinkiin.

Yleisten asioiden neuvosto päättää virastojen uusista sijaintipaikoista marraskuussa.

Valiokunta käsitteli lisäksi ehdotusta verotuksen alan tietojenvaihtodirektiivin muuttamiseksi. Valiokunta päätti äänestysten jälkeen yhtyä valtioneuvoston kantaan asian jatkovalmistelussa. Vastaesitykset asiassa tekivät edustaja Arhinmäki (vas.) edustajien Tuppurainen (sd.) ja Halmeenpää (vihr.) kannattamana sekä edustaja Mäkelä (ps.).

Vastaesitykset julkaistaan suuren valiokunnan kokouspöytäkirjassa eduskunnan verkkopalvelussa.

Suuren valiokunnan seuraava kokous on keskiviikkona 18. lokakuuta klo 13.00.

Eurooppa-neuvostoon kuuluvat EU:n jäsenmaiden päämiehet, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja Euroopan komission puheenjohtaja. Eurooppa-neuvosto määrittelee EU:n yleisen poliittisen suunnan ja prioriteetit, mutta se ei neuvottele eikä hyväksy EU-lainsäädäntöä.

Kuva: Sampo Terho (Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta)
Lähde: Eduskunta.fi

Parlamenttienvälinen liitto kokoontuu Pietarissa

NordenBladet — Parlamenttienvälinen liitto IPU kokoontuu syysistuntoonsa Pietariin 14.–18.10. Kokouksen pääteemana on kulttuurisen monimuotoisuuden ja rauhan edistäminen uskontojen ja kulttuurien välisen vuoropuhelun avulla. Suomen puheenvuoron aiheesta käyttää eduskunnan puhemies Maria Lohela.

Suomi saa kokouksessa tavanomaista enemmän näkyvyyttä, sillä puhemies Lohelaa on pyydetty johtamaan puhetta yleiskokouksen ajankohtaiskeskustelussa maanantaina aamupäivällä. Ajankohtaiskeskustelun aiheeksi on ehdotettu muun muassa rohingya-vähemmistön kohtaloa Myanmarissa, Pohjois-Korean ydinkokeita, Venezuelan tilannetta ja maahanmuuttoa. Yleiskokous äänestää ehdotuksista sunnuntaina illalla.

Suomen valtuuskuntaa IPU-kokouksessa johtaa puhemies Lohela. Hänen lisäkseen siihen kuuluvat Suomen IPU-ryhmän puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.), varapuheenjohtaja Simon Elo (si.), Anne-Mari Virolainen (kok.), Pekka Puska (kesk.) ja Anders Adlercreutz (r.).

Puhemiehellä ja valtuuskunnalla on kokouksen aikana myös kahdenvälisiä tapaamisia, joiden lisäksi valtuuskunta tutustuu Pietarin Suomi-taloon, Team Finland -toimijoihin ja tapaa Luoteis-Venäjällä toimivia suomalaisia yrityksiä. Pietarin alueella on suurin suomalaisyritysten keskittymä Suomen ulkopuolella.

 

Kuva: Jutta Urpilainen (Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta)
Lähde: Eduskunta.fi

Energiaunionista vastaava komissaari tapasi suuren valiokunnan jäseniä

NordenBladet — Energiaunionista vastaava Euroopan komission varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič tapasi tänään eduskunnassa suuren valiokunnan jäseniä.

Keskustelua käytiin mm. kansallisten energiahankkeiden hallinnosta, biotaloudesta, liikenteen hiilipäästöjen alentamisesta, LULUCF-asetusehdotuksesta sekä Euroopan tulevaisuustyöstä.

Komissaari Šefčovič vierailee Suomessa osana niin sanottua energiakiertuetta, johon liittyen Lappeenrannassa järjestetään perjantaina 13. lokakuuta Kasvun karavaani -tapahtuma.

 

Kuva: Suuren valiokunnan puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen (Kimmo Brandt / Compic / Eduskunta)
Lähde: Eduskunta.fi

Viro ja Suomi ovat köyhyystaulukossa samalla sijalla

NordenBladet – Uutistoimisto Bloomberg laatii vuosittain maailman valtioiden köyhyystaulukon, jossa tänä vuonna Viro, Suomi ja Belgia jakavat 25. sijaa. Viro savutti toissavuonna 47. sijan pisteillä 5,7, viime vuonna 40. sijan tuloksella 7,9 ja tänä vuonna Viro on noussut 65 maan joukossa 25. sijalle 9,7 pisteellä. Vaikka pisteet ovatkin muuttuneet vähän, Viron on kohonnut taulukossa paljon korkeammalle, joka on todellisuudessa huono osoittaja.

Köyhyystaulukon johtopaikoilla olivat Venezuela, Etelä-Afrikan tasavalta, Argentiina, Kreikka, Turkki, Espanja, Ukraina, Serbia, Brasilia ja Uruguay.

Kaikkein vähiten elämä köyhtyy Bloombergin tutkimuksen mukaan taulukon loppuosan maiden asukkailla. Taulukon viimeiset kolme ovat Thaimaa, Singapore ja Sveitsi, niitä ennen ovat Japani, Islanti, Taiwan, Tanska, Israel, Etelä-Korea ja Hongkong.

Meidän lähimaistamme Norja on sijalla 47. (pisteitä 7,3), Ruotsi 39. (8,3), Liettua 29. (9,5), Puola 28. (9,6), Suomi Viron ja Belgian kanssa 25. sijaa jakamassa (9,7) ja Latvia 18. sijalla (11).

Kuva: Helena-Reet Ennet

NordenBladet ja Viron yleisradio ERR olivat Suomi 100 -konsertin suurimmat uutisoijat ja sosiaalisessa mediassa levittäjät

NordenBladet – 10. kesäkuuta Tallinnassa järjestettiin Suomen 100-vuotispäivän kunniaksi suuri Suomen ja Viron päivä, joka huipentui illalla Tallinnan Vapauden aukiolla pidettyyn suureen Suomen itsenäistymispäivän konserttiin, jossa pitivät puheen sekä Viron että Suomen presidentit sekä Viron ja Suomen rakastetut artistit.

Viro-Suomi -konsertti, jota sosiaalimediassa levitettiin hashtagillä #Soome100kontsert, oli Suomi 100 -juhlavuoden päätapahtuma Virossa, ja sen järjesti Suomen Instituutti. Yleisön edessä olivat suomalaiset ja virolaiset pop- ja rockmuusikot, jotka esiintyivät sekä yhdessä että erikseen: Saara Aalto (FI), Tõnis Mägi (EE), Chalice (EE), Iiris (EE), Mari Kalkun (EE), Petri Laaksonen (FI), Lenna (EE), Paleface (FI), Jaan Pehk (EE), Jüri Pootsman (EE), Ronya (FI), Stig Rästa (EE), Scandinavian Music Group (FI), Villu Tamme (EE), Tuomo (FI), Ailu Valle (FI). Muusikoita säesti suomalainen taustabändi Räjähtävä Nyrkki ja illan juonsivat molemmilla puolilla lahtea tunnetut ja rakastetut näyttelijät Sanna Stellan ja Jan Uuspõld. Koko gallerian Suomen ja Viron päivästä näette NordenBladetin isosta galleriasta TÄSTÄ.

Maksuton konsertti oli musiikillinen sekoitus nostalgiaa ja uusia nuoria artisteja – suomalaisten ja virolaisten yhteisesiintymisiä ja naapurimaan laulujen tulkintoja. Suomi 100 -konsertin viralliset mediapartnerit olivat soome100.ee -sivuston mukaan Eesti Meedia ja The Baltic Guide, mutta perusteellisimman katsauksen lukijoille välittivät Viron yleisradioyhtiö ERR (televisio-/videolähetys kuvassa) sekä Nordic News Service – NordenBladet (tilaisuutta esittelevin gallerioin ja haastatteluin). Viimemainitut olivat myös tilaisuuden suurimmat välittäjät sosiaalisessa mediassa.

ERR:n videolähetyksen tilaisuudesta näette TÄSTÄ
Nordenbladetin gallerian tapahtumasta näette TÄSTÄ


Kuva: NordenBladet/Helena-Reet Ennet
Viroksi ilmestyneen artikkelin voi lukea tästä: ERR ja NordenBladet olid suurimad Soome100 kontserdi ülekandjad ja sotsiaalmeedias levitajad

ISO Galleria: Suomi 100 -konsertti Tallinnassa

NordenBladet – Lauantaina 10. kesäkuuta järjestettiin Tallinnassa Suomen ja Viron päivä, joka huipentui Suomi 100 -juhlavuoden konserttiin Vapauden aukiolla. Yleisön edessä oli suomalaisia ja virolaisia pop- ja rock-muusikoita, jotka esiintyivät sekä yhdessä että erikseen. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, ja kansaa oli Tallinnan Vapauden aukiolle kerääntynyt joukoittain.

Lavalle astuivat kummankin maan rakastetut artistit – Saara Aalto (FI), Tõnis Mägi (EE), Chalice (EE), Iiris (EE), Mari Kalkun (EE), Petri Laaksonen (FI), Lenna (EE), Paleface (FI), Jaan Pehk (EE), Jüri Pootsman (EE), Ronya (FI), Stig Rästa (EE), Scandinavian Music Group (FI), Villu Tamme (EE), Tuomo (FI), Ailu Valle (FI) – jotka lauloivat ja tekivät vallattomia välinumeroita sekä viroksi että suomeksi. Muusikoita säesti suomalainen taustabändi Räjähtävä Nyrkki. Illan juonsivat tunnetut näyttelijät Sanna Stellan ja Jan Uuspõld.

Ilmainen konsertti oli musiikillinen sekoitus nostalgiaa ja uusia, nuoria artisteja – suomalaisten ja virolaisten yhteisesiintymisiä ja naapurimaan laulujen tulkintoja. Se oli läpileikkaus tämän hetken suomalaisesta kulttuurista ja sen yhteisosasta virolaisuuden kanssa. Katso NordenBladetin iso galleria tapahtumasta!

http://nordenbladet.ee/articles/gallery/suur-galerii-soome-100-kontsert-tallinnas

Kuvat: NordenBladet/Helena-Reet Ennet
Lähde: NordenBladet Estonia: SUUR Galerii: Soome 100 kontsert Tallinnas

 

 

Helena-Reet Ennet: Suomen, Viron ja Skandinavian juutalaisyhteisö kasvaa!

NordenBladet – ”Suomen ja Viron juutalaisyhteisö on kyllä laajemmassa mittakaavassa hyvin pieni, mutta se kasvaa. On ilo todeta, että kulttuuritilaisuuksissa käy aina vain enemmän paikallisia juutalaisia”, sanoo pohjoismaita yhdistävien suurportaalien NordenBladet ja OHMYGOSSIP-sivustojen perustaja ja Israelin median suurlähettiläs Skandinaviassa rva Helena-Reet Ennet.

”Olen ollut yli kymmenen vuoden ajan todistamassa sitä, miten Viron juutalaisyhteisön johdossa toimiva Viron päärabbi hra Šmuel Efraim Kot tekee työtään äärettömän omistautuneena. Hän on oppinut perusteellisesti sekä venäjän että viron kielen, hänen johdollaan paikallinen juutalaisyhteisö on jälleen alkanut niin sanotusti kukoistaa. Rabbi Kot on tehnyt erittäin suuren työn. Vaikka Viron juutalaisyhteisö onki pääosin venäjänkielinen, hän on kyennyt luomaan sillan, joka yhdistää kaikki Virossa asuvat juutalaiset – niin viroa, venäjää, hepreaa kuin englantiakin puhuvat juutalaiset kansalaiset ja uskovat. On ilo todeta, että juutalaisten juhlapäiville ja kulttuuritilaisuuksiin osallistuu jatkuvasti enemmän juutalaisia”.

”Myös muiden Skandinavian maiden juutalaisyhteisöjen toiminta on osoittanut noususuuntausta. Israelin Suomen lähetystö järjestää säännöllisesti tiedotusluonteisia vastaanottoja juutalaisia ja juutalaista kulttuuria yhdistäville ja tukeville korkeille virkamiehille sekä juutalaisyhteisöä ja kulttuuria tukeville ja kehittäville henkilöille. Uusi Israelin Viron ja Suomen suurlähettiläs hra Dov Segev-Steinberg on lyhyessä ajassa pystynyt lähes koko Skandinavian median ja hienojen ja hienostuneiden mediatilaisuuksien avulla suuntaamaan huomiota tärkeisiin pohjoismaiden juutalaisyhteisöä koskeviin aiheisiin. Suomen juutalaisyhteisön tilaisuuksiin osallistuvat aktiivisesti myös kunniakonsuli hra Fredrik Ekholm, Suomi Israel kauppayhdistyksen johtaja hra Esa Virtanen ja hra Deiv Salutskij sekä hiljattain Suomesta taas Israeliin siirtynyt diplomaattisen edustuksen apulaisjohtaja rva Arezoo Hersel. Samoin ovat näkyvästi esillä VOIS:n (Voice of Israel in Scandinavia) johtajat rva Mila Kadosh ja hra Felix Noibar, jotka voi nähdä lähes kaikissa juutalaisyhteisön tilaisuuksissa”.

”Erittäin aktiivisesti edistää ja tukee juutalaisyhteisöä ja Israelin toimintaa Skandinaviassa myös Israelin Hallituksen Turismitoimisto Ruotsissa, joka on edustettuna kaikilla suurimmilla pohjoismaisilla messuilla ja pitää yhteyttä sekä päävirtamediaan että pohjoismaiden parhaisiin bloginpitäjiin.”

 


Viron päärabbi hra Šmuel Efraim Kot


Israelin Viron ja Suomen suurlähettiläs, hra Dov Segev-Steinberg ja konsuli rva Michal Cohen


FITA (Suomi Israel kauppayhdistyksen) johtaja  hra Esa Virtanen


VOIS (Voice of Israel in Scandinavia) johtajat hra Felix Noibar ja rva Mila Kadosh


Kunniakonsuli hra Fredrik Ekholm


Suomesta taas Israeliin siirtynyt diplomaattisen edustuksen apulaisjohtaja rva Arezoo Hersel


NordenBladet ja OHMYGOSSIP-sivustojen perustaja ja Israelin median suurlähettiläs Skandinaviassa rva Helena-Reet Ennet


Lag baOmer 5777. Viron päärabbi hra Šmuel Efraim Kot

Kuvat: NordenBladet/Helena-Reet Ennet

Pääministeri Jüri Ratas tapasi Stenbockin talossa Viron Juutalaisen seurakunnan puheenjohtajan Boris Oksin ja päärabbi Šmuel Efraim Kotin

NordenBladet – Tapaamisessa (tiistaina 9. toukokuuta) keskusteltiin juutalaisyhteisön historiasta ja toiminnasta. Pitempään käsiteltiin erilaisten juutalaisyhteisöjen toimintaa maailmalla ja Viron juutalaisyhteisön yhteyksiä ja roolia yhteydenpidossa maailman juutalaisyhteisöihin.

Viron pääministeri Ratas ilmaisi tapaamisessa olevansa hyvillään siitä, että Viron juutalaisyhteisö on vahva, ja korosti, että sillä on aina ollut tärkeä asema Viron talous-, tiede- ja kulttuurielämässä. Lisäksi tapaamisessa vaihdettiin ajatuksia kansainvälisen elämän päivänkohtaisista aiheista.



Kuvat: Valitsuse kommunikatsioonibüroo

ISO GALLERIA: Suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg järjesti Israelin 69-vuotispäivän kunniaksi Suomessa juhlallisen vastaanoton

OHMYGOSSIP – Tiistaina 9. toukokuuta kerääntyivät sadat Israelin ystävät, poliitikot ja johtajat Helsingissä Ritarikatu 1:ssä sijaitsevaan, ruotsalaisen arkkitehdin G. T. Chiewitzin luomaan kauniiseen palatsiin House of Nobility (Ritarihuone), jossa Israelin Suomen ja Viron  suurlähettiläs Mr. Dov Segev-Steinberg ja konsuli Mrs. Michal Cohen järjestivät juhlallisen vastaanoton.

Oli upeaa nähdä satoja Israelin ystäviä ja johtajia viettämässä Israelin 69. itsenäisyyspäivää. Tilaisuus oli juhlallinen, ystävällinen ja yllätyksiä täynnä! Israelista oli paikalle saapunut kuuluisa muotisuunnittelija Mr. Elisha Abargel, jonka kauniita omannimisiä luomuksia mallit pienen muotishown puitteissa esittelivät (gallerian löydätte TÄSTÄ).

OHMYGOSSIP on iloinen voidessaan esitellä ainutlaatuisen gallerian juhlallisesta tilaisuudesta!
















































































































Teksti & Kuvat: ©OHMYGOSSIP/ Helena-Reet Ennet