NordenBladet — Poliisi suoritti lauantai-iltana nopeusvalvontaa Sodankylässä VT-4:llä. Tunnin sisään partio mittasi kahdelle eri autolle niin kovat nopeudet, että molempia autojen kuljettajia on syytä epäillä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Toiselle autolle mitattiin 100 km/h rajoitusalueella nopeudeksi 154 km/h, toiselle 80 km/h rajoitusalueella 135 km/h. Molempien autojen kuljettajat määrättiin väliaikaisiin ajokieltoihin.
NordenBladet — Hyrynsalmen Ukkohallassa tapahtui tänään 19 aikaan liikenneonnettomuus jossa osallisena oli henkilöauto ja moottorikelkka. Paikkakuntalainen mieshenkilö oli ajanut moottorikelkalla tietä pitkin ja törmännyt vastaan tulleeseen henkilöautoon. Moottorikelkan kuljettaja oli lentänyt törmäyksen voimasta auton konepellille ja lyönyt päänsä auton tuulilasiin. Hän ei käyttänyt ajaessaan suojakypärää. Moottorikelkkailija loukkaantui törmäyksessä ja hänet kuljetettiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Moottorikelkkailijaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta.
21.03.2020 klo 15.29Itä-Suomi
Lauantaina puolen päivän aikaan Joensuussa Teollisuuskadulla kevyenliikenteenväylällä polkupyöräilijä törmäsi pihaan kääntyneen henkilöauton kylkeen. Pyöräilijä kaatunut törmäyksessä maahan. Pyöräilijä toimitettu ambulanssilla sairaalaan tarkastettavaksi.
NordenBladet — Perjantaina 20.3 klo 13 aikaan pysäytettiin Kuopiossa Inkilänmäellä liikenteenvalvonnan yhteydessä väliaikaisessa ajokiellossa olevan miehen kuljettama henkilöauto. Miehen epäillään olleen myös päihtynyt. Poliisipartio havaitsi partioinnin yhteydessä klo 14:30 henkilöauton ajavan päin punaisia liikennevaloja Puijonlaaksossa. Auto pysäytettiin ja kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisi pysäytti henkilöauton Halunassa Kuopiontiellä. Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta.
21.03.2020 klo 12.53Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Vantaa, Tuusulanväylä, 20.3.2020, klo 21.32
Helsingin poliisilaitoksen liikenteenvalvontapartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Koivuhaassa, Tuusulanväylälle Tikkurilantieltä kohti Helsinkiä laskeutuvalla rampilla. Kyseisellä kohdalla Tuusulanväylää nopeusrajoitus on 100 km/h.
Partio havaitsi Tuusulanväylää etelään huomattavaa ylinopeutta kulkevan ajoneuvon, joka ajoi kulkusuunnassaan vasemmalla kaistalla. Partio mittasi auton nopeudeksi 200 km/h.
Partio lähti tavoittamaan autoa ja saikin sen pysäytetyksi bussipysäkille Tammiston kohdalle.
Auton kuljettajaksi ilmeni 29-vuotias mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollat.
Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
Vantaa, Orionintie, 20.3.2020, klo 21.07
Itä-Uudenmaan poliisipartio havaitsi Otavantien ja Orionintien risteyksessä olevan auton, joka yhtäkkiä pysähtyi keskelle Orionintietä käännyttyään siihen Otavantieltä. Auto lähti nytkähdellen liikkeelle ja auton kuljettajan epävarma ajotyyli herätti partion huomion.
Poliisipartio päätti pysäyttää auton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon.
Auton kuljettajaksi ilmeni 32-vuotias mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,11 milligrammaa litrassa eli alle rattijuopumuksen rajan. Kuljettajan levottoman olemuksen johdosta poliisipartio päätti suorittaa kuljettajalle huumapikatestin. Testi antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Asiaa selvitettäessä ilmeni, ettei kuljettajalla ollut edes ajo-oikeutta. Mies kuljetettiin Helsingin oikeuslääkäriasemalle verikokeisiin, jonka jälkeen hänet kuljetettiin rikoksesta epäiltynä kiinniotettuna poliisivankilaan.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Vantaa, Kulomäentie, 21.3.2020, klo 00.11
Itä-Uudenmaan poliisipartio sai hätäkeskukselta ilmoituksen autosta, jonka kuljettajan epäiltiin olevan päihtynyt. Ilmoittaja seurasi autoa parhaillaan.
Partio sai pysäytetyksi epäillyn rattijuopon Kulomäentielle.
Auton kuljettajaksi ilmeni 46-vuotias mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,59 milligrammaa litrassa.
Miehen voimakkaan päihtymystilan vuoksi oli ilmeistä, ettei hän olisi pystynyt suoriutumaan tarkkuusalkometrikokeesta. Tästä syystä hänet kuljetettiin suoraan Helsingin oikeuslääkäriasemalle verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi.
Verikokeen jälkeen mies kuljetettiin rikoksesta epäiltynä kiinniotettuna Vantaan poliisivankilaan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta
NordenBladet — Perjantaipäivä ja lauantain vastainen yö Hämeen poliisissa sisälsi 221 tehtävää. Näistä yövuorolle tuli hoidettavaksi Päijät-Hämeessä 70 ja Kanta-Hämeessä 48 tehtävää. Vallitsevasta epidemiatilanteesta huolimatta rattijuopot jatkoivat liikehtimistään ja heitä tavattiin kuusi kappaletta. Törkeitä rattijuoppoja jäi poliisille kiinni Hämeenlinnassa kaksi ja Lahdessa yksi henkilö. Huumausaineesta johtuvia rattijuopumusepäilyjä paljastui Orimattilassa yksi ja Lahdessa kaksi henkilöä.
RIIHIMÄKI
Perjantaina illalla rautatieasemalla vartijat ottivat kiinni miehen, joka oli tavattu anastamassa polkupyörää. Vartijat luovuttivat miehen poliisipartiolle. Tämä alle kolmekymppinen paikallinen mies oli varustautunut voimapihdein. Lisäksi hänen hallustaan löytyi vähäinen määrä huumausainetta sekä luvattomasti hallussa ollut kaasusumutin. Mies otettiin kiinni poliisilakiperusteisesti. Lisäksi anastuksen kohteena ollut pyörä tuotiin poliisilaitokselle. Miestä epäillään varkauden yrityksestä, murtovälineen hallussapidosta, huumausaineen käyttörikoksesta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta sekä lievästä ampuma-aserikoksesta.
LAHTI
Metsäkankaalla sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä päihtynyt asiakas riehahteli siinä määrin, että järjestyksenvalvojan oli otettava riehahtelija hallintaan. Tämä riehaantunut nainen oli jostain syystä mennyt tarjoilijan luo tiskin taakse ja alkanut mitään sanomatta pahoinpitelemään tätä. Lähellä ollut järjestyksenvalvoja oli saanut tilanteen nopeasti rauhoittumaan. Pahoinpitelijä otettiin kiinni rikosperusteisesti.
NordenBladet — Poliisi sai tänään aamulla heti klo 09.00 jälkeen useita ilmoituksia Vaasan keskustasta, pitkällä puukolla varustautuneesta ulkomaalaistaustaisesta miehestä, joka liikkui Vaasanpuistikolla kohti maasiltaa pitkä leipäveitsi esillä.
Poliisipartiot tavoittivat miehen vain muutamaa minuuttia myöhemmin kadun varrelta kävelemässä. Mies luopui poliisin käskytyksen perusteella puukosta eikä muutoinkaan tehnyt vastarintaa kiinni otettaessa.
Poliisi on ottanut miehen kiinni laittomaan uhkaukseen epäiltynä. Poliisi pyytää miehen uhkailun kohteeksi joutuneita ilmoittautumaan poliisin tilannekeskuksen vihjepuhelimeen, numeroon 0295 440 513.
————————————————————-
Knivman gripen i Vasa centrum
Polisen fick idag på morgonen efter klockan 09.00 flera anmälningar angående en man som rörde sig i Vasa centrum utrustad med en lång kniv. Mannen hade utländsk bakgrund och rörde sig på Vasaesplanaden med kniven framme.
Polispatrullen påträffade mannan bara några minuter senare när han kom gåendes på trottoaren. Mannen släppte kniven på befallning av polisen och gjorde inget motstånd vid gripandet.
Polisen grep mannen som misstänkt till olaga hot. Polisen begär att människor som blivit utsatt för hot av mannen ta kontakt till polisens situationscentrals tipstelefon, på nummer 0295 440 513.
21.03.2020 klo 07.25Lappi
Lauantaina 21.3.2020 noin klo 01 aikaan ulkopaikkakuntalainen mies oli ravintolasta poistettaessa käyttäytynyt väkivaltaisesti järjestyksenvalvojaa kohtaan. Järjestyksenvalvojat olivat joutuneet kaasuttamaan ja raudoittamaan miehen. Poliisi nouti rähisijän yöksi poliisiasemalle putkaan selvittämään päätään. Tapahtunutta tutkitaan järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena.
NordenBladet — Oulun poliisin partio suoritti partiointia Oulun Rajakylässä lauantaina 21.3. n. puoli yhden aikaan yöllä.
Partio yritti pysäyttää Ruiskukkatiellä henkilöautoa tarkastusta varten, jolloin auton kuljettaja lähti aluksi peruuttamalla pakenemaan poliisiautoa läheiselle pysäköintialueelle. Pysäköintialueelta pako jatkui Ruiskukkatielle kohti Koisotietä. Kuljettaja pakeni poliisipartiota hetken aikaa Rajakylän ostoskeskuksen pysäköintialueelle saakka, missä hän menetti auton hallinnan konepellin noustua pystyasentoon auton ylittäessä pysäköintipaikalla ollutta hidastetta. Auto päätyi tässä vaiheessa päin betoniaitaa.
Auton kuljettajaksi todettiin poliisille entuudestaan tuttu oululainen 38- vuotias mies, jolla ei ole voimassaolevaa ajo-oikeutta. Hän oli loukannut hieman itseään törmäyksen seurauksena.
Poliisin tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena. Miestä tullaan tässä vaiheessa epäilemään rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikennerikkomuksesta.
NordenBladet — Poliisi sai perjantai-iltana noin kello 21.00 ilmoituksen, jonka mukaan Sodankylän Orajärvellä joistanpäin maastosta kuuluu avunhuutoja. Poliisipartion päästyä paikalle olivat paikalla olleet henkilöt tavoittaneet avunhuutelijan ja toimittaneet tämän läheiselle tielle. Kävi ilmi, että apua oli huutanut paikallinen mies, joka oli jäänyt kiinni risukkoon moottorikelkalla. Poliisi totesi miehen olevan siinämäärin juovuksissa, että tätä on syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta.