NordenBladet — Poliisi sai perjantai-iltana noin kello 21.00 ilmoituksen, jonka mukaan Sodankylän Orajärvellä joistanpäin maastosta kuuluu avunhuutoja. Poliisipartion päästyä paikalle olivat paikalla olleet henkilöt tavoittaneet avunhuutelijan ja toimittaneet tämän läheiselle tielle. Kävi ilmi, että apua oli huutanut paikallinen mies, joka oli jäänyt kiinni risukkoon moottorikelkalla. Poliisi totesi miehen olevan siinämäärin juovuksissa, että tätä on syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta.
20.03.2020 klo 18.06Poliisihallitus
Miten poikkeusolot ja koronavirustilanne vaikuttavat poliisin toimintaan, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä rikollisuuteen? Poliisi ryhtyy kertomaan videoilla ajankohtaisesta valtakunnallisesta tilanteesta ja sen kehityksestä.
Tilannekuvakatsaukset julkaistaan poliisin sosiaalisen median kanavissa kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin. Videoiden tavoitteena on vastata niin kansalaisille kuin mediallekin ajankohtaisen tiedon tarpeeseen. Ensimmäinen video on julkaistu tänään 20.3.2020. Lisäksi poliisi on julkaissut tänään sosiaalisen median kanavissaan videon, jossa selvennetään selkokielellä kokoontumisrajoitusten pelisääntöjä.
Poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Poliisihallituksesta kertoo tänään julkaistussa tilannekatsauksessa, että poliisille viikko on merkinnyt poliisitoiminnallisten järjestelyjen ja toimintamallien pohdintaa. Esimerkiksi poliisin palvelujen osalta on mietitty, miten fyysisten kontaktien välttämiseksi pystytään lisäämään poliisin sähköisten palvelujen käyttöä ja palvelemaan myös riskiryhmiä.
‒Esimerkiksi Järvenpäässä tämä on ratkaistu siten, että riskiryhmiä palvellaan aamuisin, Heikinheimo kertoo.
Poliisi suosittelee käyttämään ensisijaisesti sähköisiä palveluja, kuten sähköistä rikosilmoitusta ja lupapalveluja. Neuvontapalvelusta saa tietoa puhelimitse. Poliisiasemilla pyydetään vierailemaan vain välttämättömissä tilanteissa tartuntariskin minimoimiseksi.
Kotihälytystehtävien määrä nousussa, omaisuusrikokset laskussa
Vajaan viikon poikkeusoloissa elämisen jälkeen ei ole mahdollista tehdä syväluotaavaa analyysia tilanteen vaikutuksista poliisille tulleiden tehtävien suhteen, mutta voidaan kuitenkin todeta, että viikon sisällä poliisin kotihälytystehtävien määrä on valtakunnallisesti hieman kasvanut ja omaisuusrikosten määrä hieman laskenut aiempien vuosien samaan ajankohtaan verrattuna.
Heikinheimo myös muistuttaa, että rikolliset pyrkivät hyötymään tilanteesta erilaisilla aiheeseen liittyvillä petoksilla niin tosielämässä kuin tietoverkoissakin.
‒Tilanteeseen pätee sama ohje kuin muuhunkin petosrikollisuudelta suojautumiseen, eli terve epäilys erilaisten tuntemattomien tahojen yhteydenotoista on aina tarpeen, Heikinheimo sanoo.
Suomalaiset ovat noudattaneet ohjeita hyvin
Heikinheimon mukaan poliisi valvoo annettuja rajoituksia muiden tehtäviensä ohessa. Suomalaiset ovat poliisin näkökulmasta noudattaneet annettuja ohjeita ja kieltoja hyvin, eikä poliisin ole tarvinnut puuttua kuin korkeintaan neuvomalla.
‒Meidän jokaisen tulee noudattaa annettuja ohjeita ja kieltoja viruksen leviämisen estämiseksi, ja kysyä viranomaisilta tarvittaessa lisäohjeita jos jokin on epäselvää, Heikinheimo sanoo.
Poliisi julkaisee seuraavan tilannekatsauksen maanantaina. Poliisi on koonnut jo runsaasti poikkeusoloihin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia korona-sivulleen:
poliisi.fi/koronavirus (suomi)
poliisi.fi/coronavirus (ruotsi)
poliisi.fi/coronavirus_info (englanti)
NordenBladet — Henkilöautolle tehty ilkivaltaa Muoniossa, Pallasjärven läheisyydessä olevalla levähdyspaikalla. Epäilty vahingonteko tapahtunut 19.3-20.3 välisen yön aikana.
Kuorma-auton renkaat puhkottiin 19.3-20.3 välisenä yönä Muoniossa, Rovaniementien varressa. Kuljettaja oli jättänyt kuorma-auton yöksi levähdyspaikalle.
Poliisi kaipaa havaintoja tapahtuneista vahingonteoista.
20.03.2020 klo 16.48Häme
Kaksi noin kuusikymmentävuotiasta lahtelaista miestä vangittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeuden päätöksellä 17.3.2020 todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Vanhempi miehistä oli epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta vuoden 2019 lopulla, jonka jälkeen poliisi päätti kohdistaa toimenpiteitä miehen huumausainerikosten kokonaisuuden selvittämiseksi. Tähän mennessä tehdyn esitutkinnan perusteella miesten epäillään välittäneen säännöllisesti huomattavia määriä amfetamiinia. Syytteennoston määräpäivä on 20.5.2020.
Amfetamiinia vuodelta 2019JPG, 20,4 kB
20.03.2020 klo 15.29Lappi
Rovaniemen poliisille tuli perjantaina 20.03.2020 klo 13 aikaan ilmoitus jonka mukaan pakettiauto oli törmännyt suojatietä ylittäneeseen jalankulkijaan Valtakadun ja Aallonkadun risteyksessä. Jalankulkija loukkaantui törmäyksessä ja hänet vietiin sairaalaan saamaan hoitoa. Rovaniemen poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vammantuottamuksena.
20.03.2020 klo 15.14Sisä-Suomi
Asioithan ensisijaisesti verkossa aina, kun se on mahdollista: poliisi.fi/asiointi.
Jos kuulut koronaviruksen riskiryhmään ja sinulla on välttämätön tarve asioida poliisiasemalla lupa-asiassa, ota yhteys puhelimitse Sisä-Suomen poliisilaitoksen numeroon p. 02954 48381 (arkisin klo 9-12 ja 13-15) ja sovi asioinnistasi yksityiskohtaisesti. Käyntiasiointi on mahdollista Tampereen ja Jyväskylän lupapalveluissa arkisin klo 8-9.
Muihin lupa-asioita koskeviin tiedusteluihin vastaa valtakunnallinen lupaneuvontapuhelin p. 0295 419 800 arkisin klo 8.00 – 16.15. Neuvontapalvelun sähköposti on toistaiseksi pois käytöstä sen ruuhkautumisen vuoksi.
20.03.2020 klo 15.03Kaakkois-Suomi
Kaakkois-Suomen poliisilaitos joutuu muuttamaan koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen ajaksi asiakaspalveluaan. Muutokset koskevat lupapalveluiden ja rikosilmoitusten vastaanoton asiakaspalvelua sekä asetarkastuksia. Muutoksissa on huomioitu erityisesti riskiryhmään kuuluvien kansalaisten palvelun turvaaminen. Riskiryhmällä tarkoitetaan yli 70-vuotiaita henkilöitä tai sellaisia henkilöitä, joilla on perussairauksia.Käytettävissä sähköinen asiointi ja puhelinpalvelut – henkilökohtaista asiointia vältettäväLupapalvelutKaikkien poliisipalveluiden käyttäjiä pyydetään ensisijaisesti käyttämään sähköistä asiointia, joka löytyy osoitteesta www.poliisi.fi/verkkoasiointi. Sähköisessä asiointipalvelussa voi hoitaa muun muassa passien ja henkilökorttien hakemisen sekä tehdä sähköisen rikosilmoituksen.
Jos asiointi verkossa ei ole mahdollista, suosittelemme hoitamaan asian puhelimitse. Lupa-asioissa otetaan käyttöön poikkeustilanteen ajaksi laajennettu puhelinpalveluaika. Kaikille tarkoitettu puhelinpalvelu on käytettävissä maanantaista perjantaihin klo 9-11 ja riskiryhmille on oma puhelinpalvelu klo 12–15. Puhelinnumero on kunkin poliisiaseman lupapalveluiden numero:Kouvolan pääpoliisiasema 0295 414 411, Kotkan ja Haminan poliisiasemat 0295 435 464, Lappeenrannan poliisiasema 0295 414 610 ja Imatran poliisiasema 0295 414 644.Poliisipalvelut, rikosilmoitusten vastaanottoPoliisiasioissa toimitaan samoilla ohjeilla kuin lupapalveluissa. Ensisijaisesti pyydetään käyttämään sähköisen rikosilmoituksen tekoa. Mikäli se ei ole mahdollista, voi soittaa poliisiasemien rikosilmoitusten vastaanottojen numeroihin:Kouvolan pääpoliisiasema 0295 414 400 (klo 9-15), Kotkan poliisiasema 0295 414 500 (klo 9-15), Lappeenrannan poliisiasema 0295 414 600 (klo 9-15) ja Imatran poliisiasema 0295 414 642 (klo 9-12).Riskiryhmään kuuluvien henkilökohtaisista käynneistä poliisiasemilla sovitaan etukäteen puhelimitse asiaa hoitavan poliisin kanssa.Asetarkastukset keskitetään Kotkaan ja Imatralle
Asetarkastukset keskitetään Kymenlaakson alueella Kotkan poliisiasemalle ja Etelä-Karjalassa Imatran poliisiasemalle. Samalla muutetaan tarkastuksiin liittyviä käytäntöjä siten, että tarkastuksissa ei käytetä toistaiseksi ajanvarausta. Lappeenrantaan ja Imatralle mahdollisesti jo tehdyt ajanvaraukset peruutetaan ja asiakkaille ilmoitetaan peruutuksesta puhelimitse.
Tarkastuspäivät Kotkan poliisiasemalla ovat keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9–11 ja 13–15 osoitteessa Ruukinkatu 12, 48100 Kotka.
Tarkastuspäivät Imatran poliisiasemalla ovat torstaisin ja perjantaisin kello 9–11 ja 13–15 osoitteessa Tainionkoskentie 70, 55120 Imatran. Sisäänkäynti asetarkastukseen muuttuu Tainionkoskentien puolelle.
Ruuhkatilanteessa pyydämme jonottamaan omaa vuoroaan ulkotilassa.
Kaakkois-Suomen poliisiasemien tarkemmat yhteystiedot lyytyvät osoitteesta www.poliisi.fi/kaakkois-suomi, yhteystiedot.
NordenBladet — Poliisi ja petoyhdyshenkilöt ovat tutkineet epäiltyä susihavaintoa Alajärven kuntoradan läheisyydessä. Paikalta ei ole löydetty sudenjälkiä, mutta sen sijaan havaintopaikalta on löydetty neljän peuran tuoreita jälkiä. Poliisi pitää todennäköisenä, että ilmoitettu havainto on liittynyt alueella liikkuneisiin peuroihin.
20.03.2020 klo 14.33Lounais-Suomi
Koronavirustilanteen takia kaupungit ja kauppakeskukset ovat hiljentyneet ja liikennemäärät ovat vähentyneet niin pääteillä kuin taajamissakin. Vähentyneistä liikennemääristä huolimatta poliisi valvoo edelleen myös liikennettä.
Liikennevalvontaa suunnataan ensisijaisesti liikenneturvallisuuden kannalta vakavimpiin rikoksiin, kuten rattijuopumuksiin, törkeisiin ylinopeuksiin, suojatiesääntöjen rikkomiseen sekä punaisen liikennevalon noudattamatta jättämiseen.
Alueellisesti liikenteenvalvontaa keskitetään sinne, missä liikennettä on edelleen paljon eli taajamiin ja pääteille.
Lounais-Suomen poliisi on vahvistanut yleiseen järjestykseen ja turvallisuuden valvontaan suunnattua resurssia koko alueellaan. Jatkuvassa hälytysvalmiudessa ja laajalla alueella liikkuvat poliisipartiot tuovat turvaa myös harvaan asutuille alueille.
20.03.2020 klo 14.07Pohjanmaa
Viime aikoina on poliisin tietoon tullut ilmiö, missä tekijä ottaa puhelimitse yhteyttä asianomistajaan ja kertoo soittavansa ison IT-alalla toimivan yrityksen huolto-yksiköstä. Soitot ovat usein tulleet suomalaisista puhelinnumeroista.
Tekijä on tapauksissa kehottanut asianomistajaa asentamaan sovelluksen tietokoneelleen, mikä mahdollistaa tietokoneen etäkäyttöä. Tämän yhteydessä laittomia tilinsiirtoja on tehty asianomistajan pankkitililtä.
Poliisi kehottaa varoivaisuuteen tapauksissa joissa ulkopuolinen pyytää henkilöä luovuttamaan oman tietokoneen kontrollia toiselle, varsinkin jos ulkopuolinen taho on oma-aloitteisesti ottanut yhteyttä.