Jatkotiedote: Pieksämäen viime viikkoiseen apteekkiryöstöön epäilty mies vangittiin

NordenBladet —

24.08.2020 klo 17.27Itä-Suomi
Hätäkeskukseen ilmoitettiin torstaina 20. elokuuta kello 16.30 aikaan, että mies on ryöstänyt aseella uhaten lääkkeitä Pieksämäen apteekista. Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita Itä- ja Keski-Suomen poliisilaitosten alueilta.
Epäilty tekijä pakeni paikalta, joten poliisi tarkasti eri osoitteita Etelä-Savon alueella. Etsintöihin ja tarkastuksiin osallistui runsaasti poliisipartioita, mikä herätti kansalaisissa huomiota. Sivullisille ihmisille ei kuitenkaan aiheutunut tapauksesta vaaraa.
Poliisi otti seuraavaan aamuun mennessä kiinni kaksi miestä (80- ja 90-luvulla syntyneet) ja yhden naisen (80-luvulla syntynyt) epäiltynä apteekkiryöstöön. Kaikki kiinniotot tehtiin Pieksämäellä ja ne sujuivat rauhallisesti. Epäiltyjen jäljille päästiin poliisin omien tutkintatoimenpiteiden ja sivullisten hätäkeskukseen tekemien ilmoitusten avulla.
Esitutkinnassa selvitetyn perusteella vanhempi mies oli kävellyt yksin apteekkiin. Mies oli ottanut vuoronumeron ja oman vuoronsa tullen mennyt palvelupisteelle ja yrittänyt saada apteekin työntekijää antamaan hänelle lääkkeitä, joihin hänellä ei ollut oikeutta. Työntekijän kieltäytyessä mies oli ottanut vaatteidensa alta katkaistua haulikkoa muistuttaneen kaksipiippuisen aseen esille ja laskenut sen tiskille siten, että piiput osoittivat työntekijää kohden. Kun työntekijä oli hakenut ja antanut lääkepakkauksen miehelle, mies oli kävellyt apteekista pois autolle, missä asiaan niin ikään myöhemmin kiinniotetut mies ja nainen olivat odottamassa.
Kaikki epäillyt ovat olleet esitutkinnassa yhteistyöhaluisia ja halunneet selvittää poliisille tapahtumankulkua. Esitutkintatietojen valossa näyttää siltä, että vanhempi mies toimi teossa yksissä tuumin eikä kahdella muulla ole ollut osallisuutta tekoon.
Poliisi löysi vanhemman miehen kiinniottopaikan läheisyydestä ryöstössä käytetyn aseen. Alustavien tutkimusten perusteella voidaan todeta, että mitä ilmeisimmin se ei ole toimintakuntoinen. Anastetut lääkkeet ovat jääneet kateisiin.
Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi pääepäillyn maanantaina 24.8.2020 todennäköisin syin törkeästä ryöstöstä ja ampuma-aserikoksesta. Syytteennosto on tehtävä 12.11.2020 mennessä. Kiinniotettu nainen vapautettiin perjantaina, ja nuoremman miehen Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi sunnuntaina toiseen asiaan liittyen toistuvien matkustuskieltorikkomusten vuoksi.
Poliisi kiittää kansalaisia asiaan liittyvistä havaintotiedoista.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory