27.03.2020 klo 11.25Länsi-Uusimaa
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos sulkee tilapäisesti Kirkkonummen poliisiaseman asiakaspalvelut epidemian rajaamiseksi ja poliisitoiminnan turvaamiseksi 1.4-30.4.2020 väliseksi ajaksi. Tilapäisellä sulkemisella ei ole vaikutusta hälytystehtävien suorittamiseen eikä vakavien ja kiireellisten rikosasioiden hoitamiseen.
Kirkkonummen poliisiasemalla työskentelee edelleen poliisin henkilöstöä kaikkina viikonpäivinä, ja poliisilaitos vastaa Kirkkonummen ja Siuntion kuntien alueella tapahtuvien tehtävien suorittamisesta. Tehtäviä kuitenkin priorisoidaan kiireellisyyden mukaan.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tarjoaa poliisi- ja lupapalveluja Espoon, Lohjan ja Raaseporin poliisiasemilla.
27.03.2020 klo 10.18Häme
Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut kaksi päijäthämäläistä miestä epäiltynä törkeästä ryöstöstä. Vuonna 1999 ja 2002 syntyneet miehet lähtivät taksin kyytiin maanantaina noin kello kymmenen aikaan Lahdessa. Ajon aikana miehet uhkasivat kuljettajaa ja vaativat tältä omaisuutta. Ryöstösaalis oli vähäinen ja ryöstön jälkeen tekijät poistuivat paikalta. Tämän jälkeen taksinkuljettaja hälytti apua ja poliisi sai tekijät kiinni hetken kuluttua.
Taksiryöstön uhriksi joutunut päijäthämäläinen, vuonna 2000 syntynyt mies ei loukkaantunut ryöstön yhteydessä. Törkeän ryöstön minimirangaistus on kaksi vuotta ja maksimirangaistus kymmenen vuotta vankeutta.
Asiasta ei tiedoteta enempää ennen esitutkinnan valmistumista. Syytteennoston määräpäivä 30.6.2020.
27.03.2020 klo 10.11Häme
Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä oli yhteensä 149, Kanta-Hämeessä 61 ja Päijät-Hämeessä 88. Ravintolat olivat pääsääntöisesti kiinni eikä yöllä kulkijoita näkynyt juuri missään.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti torstaina kello 11.43, että Mukkulassa kerrostalon pihassa liikkui kolme miestä sekavana. Yksi mies oli pukeutunut pelkästään alushousuihin ja hän huitoi golfmailalla ja yhdellä miehistä oli hallussaan jonkinlainen ase. Ilmoituksen mukaan miehet olivat menneet kerrostaloasuntoon sisään.
Tapahtumapaikalle meni useita poliisipartioita ja ne saivat tietoonsa asunnon, johon miehet olivat menneet. Asunnosta tavattiin 37- ja 33-vuotiaat miehet ja heidät otettiin kiinni. Asuntoon tehtiin kotietsintä ilmoituksessa mainitun aseen löytämiseksi. Asunnosta löytyi haulikko, haulikon patruunoita ja vähäinen määrä huumausaineita.
Asiasta kirjattiin rikosilmoitus ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta. Kaksikko otettiin kiinni epäiltynä kyseisiin rikoksiin.
Lahti. Seitsemänkymppinen mies ajoi torstai-iltapäivällä tukevassa humalassa henkilöautolla törmäten kerrostalon pihassa toisen autoon. Ajomatkan aikana hän törmäsi vielä kahteen puuhun ja liikenteenjakajaan. Lopulta hän jäi Eteläisen Liipolankadun ja Ajokadun risteyksessä jumiin liikenteenjakajan päälle.
Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,32 mg/l tuloksen. Mies kuljetettiin poliisiasemalle verikokeeseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lahti. Tavakseen anastusrikoksia tekevä 24-vuotias mies jäi kiinni näpistyshommista torstaina puolenpäivän jälkeen urheiluliikkeessä Launeella. Hän oli ottanut liikkeessä kolmenkympin arvoisen puukon ja laittanut sen hupparinsa taskuun. Mies yritti poistua liikkeestä maksamatta tuotetta.
Miestä epäillään näpistyksestä ja tämä hänen 15 kerta, kun hän jäi kiinni anastusrikoksesta vuoden sisällä.
Lahti. Kolmekymppinen mies jäi taas kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta torstai-iltana Hirsimetsäntiellä. Hän ajoi henkilöautolla ajokiellon aikana ja tämä kiinnijääminen oli miehen 15 kerta vuoden sisällä.
Lahti. Parikymppinen mies ajoi huomattavaa ylinopeutta poliisipartiota vastaan torstai-iltana Uudella Orimattilantiellä. Partio oli ajamassa Lahden suuntaan, kun se mittasi vastaantulevan auton nopeudeksi 140 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin asiassa väliaikaiseen ajokieltoon.
Riihimäki. Hätäkeskus ilmoitti perjantaiyönä kello 00.33 häiriöstä kerrostalossa Riihimäen keskustassa. Partio tapasin kyseisen kerrostalon ylimmän kerroksen tuuletusparvekkeelta kaksi miestä. Kaksikolle tehtiin turvallisuustarkastus, jonka yhteydessä 41-vuotiaan miehen hallusta löytyi nyrkkirauta ja kaasusumutin. 23-vuotiaan hallusta löytyi ampuma-aseen patruunoita.
Vanhempaa miestä epäillään vaarallisen esineen hallussapidosta ja lievästä ampuma-aserikoksesta. Nuorempaa miestä epäillään lievästä ampuma-aserikoksesta patruunoiden osalta.
27.03.2020 klo 10.00Oulu
Lauantaina helmikuun 22. päivä 2020 tapahtui Oulun Puolivälinkankaalla Alakyläntiellä Iskon huoltoaseman kohdalla henkilöauton ja jalankulkijan välinen liikenneonnettomuus, johon poliisi pyytää silminnäkijöiden apua.
Jalankulkija oli ollut ylittämässä Alakyläntietä noin klo 22.30 aikaan, kun yhteentörmäys tapahtui. Henkilöauton kuljettaja oli noussut hetkeksi ulos autosta, mutta poistunut kuitenkin paikalta selvittämättä asiaa.
Näitkö törmäyksen tai Kaijonharjun suuntaan poistuneen auton? Auto oli pieni lyhyt- tai pystyperäinen ja väriltään tumma, mahdollisesti tummansininen tai tummanvihreä ja merkiltään Corolla, Golf, Civic tai Ford Focus. Törmäys osui auton vasempaan etukulmaan.
Kuljettajaa pyydetään ilmoittautumaan Oulun poliisille. Silminnäkijöiden havainnot ja mahdollisest vihjeet pyydetään Oulun poliisin vihjenumero p. 0295 416 194 tai vihjesähköpostiin vihjeet.oulu(at)poliisi.fi.
Oulun poliisi tutkii tapausta liikennerikkomuksena, liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja liikennepakona.
27.03.2020 klo 09.56Oulu
Kuusamon keskustassa sijaitsevassa ravintolassa syttyi torstaiyönä 26.3.2020 noin kello kolmen aikaan tulipalo.
Hätäkeskus sai ilmoituksen yöllä Kitkantie 3 osoitteessa tulevasta palohälytyksestä. Poliisin saapuessa paikalle ravintolan tilat olivat täynnä savua, eikä sisälle kiinteistöön ollut kunnon näkyvyyttä. Paikalle saapui useita pelastuksen yksiköitä.
Poliisi epäilee tulipaloa tahallaan sytytetyksi. Tulipaloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Tutkintanimike voi tarkentua tutkinnan edetessä.
Palo aiheutti mahdollisesti savu-/vesivahinkoja myös muihin liikekiinteistössä sijaitseviin tiloihin. Palovahinkojen laajuus ei ole vielä tiedossa. Poliisi jatkaa tutkintaa.
Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havainnoistaan joko sähköpostitse vihjeet.oulu@poliisi.fi tai vihjenumeroon p. 0295 416 194
Poliisi tiedottaa asiasta lisää, jos uutta tiedotettavaa ilmenee.
NordenBladet — Henkilöauto ja skootteri kolaroivat Kuopiossa Pitkälahden ABC:n kohdalla liikenneympyrässä torstai-iltana kello 19 aikaan. Henkilöauto törmäsi liikenneympyrässä olleeseen skootteriin, jossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Sekä henkilöauton että skootterin kuljettaja kertoivat, etteivät olleet huomanneet toisiaan liikenneympyrässä. Asiassa on epäselvää, kumpi osallisista ympyrässä oli ensin, joten kumpikin osallinen on epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Skootterin kyydissä ollut matkustaja loukkasi jalkaansa sen verran, että hänet kuljetettiin KYS:aan.
26.03.2020 klo 17.53Poliisihallitus
Poliisi järjesti 26.3. kello 14–15 Suomen poliisin Facebook-sivulla kyselytunnin, jonka aikana oli mahdollisuus kysyä Uudellemaalle kaavaillusta liikkumisrajoituksesta. Kyselytunnin aikana Poliisihallituksen asiantuntijoille tuli noin 300 kysymystä. Suurin osa kysymyksistä liittyi siihen, mitkä asiat olisivat Uudenmaan maakunnan rajan yli liikkumisen mahdollistavia syitä.
Poliisille tulee tällä hetkellä erittäin paljon ja erilaisia arkielämään liittyviä yksityiskohtaisia kysymyksiä. Jokaiseen ei pystytä tällä hetkellä erikseen vastaamaan. Kysymyksiä ja vastauksia koostetaan poliisin verkkosivuille jatkuvasti lisää ja vastauksia pyydetään hakemaan ensisijaisesti sieltä: https://www.poliisi.fi/koronaan_varautuminen/liikkumisrajoitukset.
‒Jokaisen tulee miettiä, onko oma liikkuminen välttämätöntä. Se on se keskeinen kysymys. Vapaa-ajan matkustus on kielletty. Esimerkiksi sairasta läheistä voi kuitenkin liikkua maakuntarajojen yli hoitamaan. Oireetonkin voi kantaa koronavirusta ja tästäkin syystä liikkumista on rajoitettu. Poliisi tekee tapauskohtaisen harkinnan liikkumisen välttämättömyydestä paikan päällä, sanoo poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta.
Liikkumiseen ei tarvita minkään tahon myöntämää lupaa, mutta erilaiset kirjalliset dokumentit matkan syystä tai välttämättömyydestä nopeuttavat poliisin tekemää tarkastusta.
Liikkumisrajoituksen asetuksen voimaantulon päättää eduskunta. Hallituksen tavoitteena on, että liikkumisrajoitusta Uudellemaalle ja Uudeltamaalta voitaisiin alkaa soveltaa 27.3.2020. Asetus olisi voimassa 19.4.2020 asti. Liikkumisrajoitukset koskevat lähtökohtaisesti kaikkia, joilla ei ole erikseen perusteltua syytä liikkua Uudeltamaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Uudellemaalle.
Jos työtä ei voida tehdä etätyönä, työmatkaliikkuminen on hyväksyttävääLiikkumisen rajoitukset eivät koske välttämätöntä työmatkaliikennettä silloin, kun työtä ei voida järjestää etätyönä. Liikkumisrajoituksista voidaan poiketa, jos se on välttämätöntä esimerkiksi työn tai elinkeinon takia.
– Välttämättömän työmatkaliikkumisen todistamiseen ei tarvita työantajan kirjallista todistusta, vaikka sellainen tietysti valvontatilanteessa sujuvoittaa toimintaa. Yrityksen työntekijöilleen kirjoittama todistus voi olla vapaamuotoinen, mutta hyvä siinä on tietysti olla tietyt perustiedot, kuten esimerkiksi työntekijän nimi, kertoi poliisitarkastaja Vesa Pihajoki Poliisihallituksesta.Raskaan liikenteen tarkastaminen ja mahdolliset liikenneruuhkatPoliisi pyrkii omalla toiminnallaan turvaamaan elinkeinon harjoittamiseen liittyvän ammattimaisten tavaroiden maantiekuljetusten, sekä niihin välittömästi liittyvien jakelukuljetusten mahdollisimman normaalin ja sujuvan liikennöinnin. Ajo- ja lepoaikoihin ei ole näillä näkymin tulossa helpotuksia eikä poliisi päätä niistä.Voiko kotiin palata ja miten se pitäisi todistaa?Jokaisella on oikeus palata koti- ja asuinpaikkakunnalleen liikkumisrajoituksesta huolimatta. Hallituksen esittämän asetuksen mukaan tarvitaan suullinen tai kirjallinen selvitys. Poliisi voi myös tarkastaa kotikuntasi ja asuinpaikkasi esimerkiksi tietojärjestelmästä.Entä muuttokuorma?‒Muuttoliikkeen toiminta on ammattimaista liikennettä ja heillä on tällöin mahdollisuus poiketa liikkumisrajoituksesta, jos se on välttämätöntä. Vaikuttaisi siltä, että poikkeamisperuste on olemassa, mutta poliisi arvioisi sen tapauskohtaisesti Uudenmaan rajalla, poliisitarkastaja Arvelin sanoo.Pääseekö kotimaahansa palaava ulkomaalainen lentokentälle?
– Kyllä voi matkustaa Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kannattaa kuitenkin varautua esittämään jokin dokumentti matkavarauksesta. Poliisitarkastaja Marko Heikkilä huomauttaa, että mukaan ei ole syytä lähteä saattajia, ja ensisijassa matka tulee tehdä julkisia kulkuvälineitä käyttäen.Tapaamiset Uudenmaan rajan toisella puolella asuvien kanssa mietityttivätLähtökohtaisesti se ei ole välttämätöntä liikennettä. Parisuhteen laatu ei ole muu painava henkilökohtainen syy, jonka vuoksi liikkuminen olisi välttämätöntä.
– Jos asut itse Uudenmaan ulkopuolella, mutta kumppanisi Uudellamaalla, tulisi tällaista liikkumista varten olla muu painava henkilökohtainen syy, joka edellyttää välttämätöntä liikkumista, vastaa poliisitarkastaja Arvelin.
Voinko hakea koiranpennun Uudeltamaalta?‒Poistuminen Uudeltamaalta edellyttää poikkeusperustetta, joka tässä tapauksessa olisi muu painava henkilökohtainen syy. Tämän lisäksi perusteen pitää olla painava. Koiranpennun hakeminen on varmasti tärkeä asia, mutta se ei ole sellainen, joka on välttämätöntä tehdä heti tai mahdollisimman pian. Näillä tiedoilla vaikuttaa siltä, ettei poikkeusperustetta ole Uudeltamaalta poistumiseen, poliisitarkastaja Arvelin toteaa.Miten onnistuu varusmiesten kulkeminen lomille?Varusmiehet saavat palata Uudeltamaalta varuskuntaan, mutta sieltä ei voida tulla lomille Uudellemaalle. Varusmiehet voivat lomailla Uudenmaan ulkopuolella, jos asunnossa ei asu riskiryhmiin kuuluvia. Lupa tulla Uudellemaalle myönnetään erityistapauksissa, kun välttämättömyysedellytys (esimerkiksi lähiomaisen vakava sairaus) täyttyy.
Nämä ja monet muut vastaukset ovat nähtävissä Suomen Poliisin Facebook-sivulla.
Poliisin 26.3. pitämä tiedotustilaisuus valmistautumisesta liikkumisrajoitusten valvontaan on katsottavissa tallenteena Poliisitubessa.
26.03.2020 klo 17.07Helsinki
Helsingin poliisilaitos valmistautuu valvomaan yhdessä Itä-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Lounais-Suomen, Hämeen ja Kaakkois-Suomen poliisilaitosten kanssa hallituksen asettaman liikkumisrajoituksen noudattamista Uudenmaan raja-alueen pääväylillä ja suuremmilla teillä. Liikkumisrajoituksen tarkoituksena on hillitä koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen.
Liikkumisrajoitukset koskevat lähtökohtaisesti kaikkia, joilla ei ole erikseen perusteltua syytä liikkua Uudeltamaalta muualle Suomeen tai muualta Suomesta Uudellemaalle.
– Poliisi toivoo, että jokainen kansalainen kantaisi vastuunsa tilanteesta, eikä kuormittaisi poliisin suorittamaa rajavalvontaa turhaan. Poliisi valvoo liikkumista teille asetettujen sulkujen sekä ympärivuorokautisten tarkastuspisteiden avulla, kertoo poliisipäällikkö Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.
– Pyrimme saamaan välttämättömän liikenteen kulkemaan liikkumisrajoituksen aikana mahdollisimman sujuvasti. Jokaisen Uudenmaan rajan ylittävän tulee siis valmistautua esittämään tarkastuspisteellä riittävä suullinen tai kirjallinen peruste tai syy liikkumiselleen. Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti.
Toiminnan sujuvoittamiseksi tarkastuspisteellä poliisi suosittaa, että rajan ylittävällä henkilöllä olisi mukanaan henkilöllisyystodistus tai muu vastaava asiakirja henkilöllisyyden varmentamiseksi. Rajan ylittävän henkilön tulee myös esittää nimensä, kotipaikkakuntansa, matkansa määränpää sekä matkansa syy. Hän voi myös kirjoittaa tiedot ylös ja esittää ne kirjallisena viranomaiselle tarkastuspisteellä. Poliisi ei etukäteen myönnä liikkumisen mahdollistamiseksi kirjallista lupa-asiakirjaa.
Poliisi alkaa valvoa liikkumista Uudenmaan raja-alueen tarkastuspisteillä viipymättä, kun hallituksen päätös liikkumisrajoituksista astuu voimaan.
Aiempi tiedote:
Poliisihallituksen tiedote liikkumisrajoituksista 26.3.2020
26.03.2020 klo 16.08Häme
Hämeen poliisilaitoksen poliisiasemien asiakasliikennettä rajoitetaan perjantaista 27.3.2020 klo 8.00 lähtien. Poliisiasemien ovet pidetään suljettuina työntekijöiden ja asiakkaiden terveyden suojelemiseksi ja koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.
Lahden ja Hämeenlinnan poliisiasemilla ajan etukäteen varanneet lupapalveluiden asiakkaat päästetään poliisiasemalle noin viisi minuuttia ennen varattua aikaa. Ilman ajanvarausta palvelua hakevat asiakkaat päästetään tilanteen mukaan odottamaan vuoroaan, muuten heitäkin opastetaan sähköisen ajanvarauksen tekemiseen.
Rikosasioissa henkilökohtaisesti asioivat otetaan vastaan kiireellisissä ja välttämättömissä asioissa. Ensisijainen asiointitapa on sähköisen rikosilmoituksen tekeminen osoitteessa www.poliisi.fi/asiointi. Hätätilanteessa tulee soittaa hätänumeroon 112.
Yleisneuvontaa saa valtakunnallisesta numerosta 0295 419 800.
LAHDEN PÄÄPOLIISIASEMA
Lupapalveluiden asiointiajan etukäteen varanneet asiakkaat päästetään poliisiasemalle noin viisi minuuttia ennen varattua aikaa. Vuoronumerolla palvelua hakevat asiakkaat päästetään odottamaan vuoroaan hiljaisina hetkinä tilanteen mukaan. Ajan lupapalveluasiointiin voi varata osoitteesta www.poliisi.fi/asiointi.
Useimmat lupa-asiat voi laittaa vireille sähköisen asiointipalvelun kautta.
Mikäli asiakas ei ole varannut aikaa eikä asian käsittelyä voi siirtää myöhäisempään ajankohtaan, yhteyttä voi ottaa puhelimitse numeroon 0295 437 258 tai 0295 437 291.
Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostiosoitteeseen lupahallinto.hame@poliisi.fi
Rikosasioissa ensisijainen asiointitapa on sähköisen rikosilmoituksen tekeminen osoitteessa www.poliisi.fi/asiointi. Henkilökohtaisesti asioivat otetaan vastaan vain kiireellisissä ja välttämättömissä asioissa yksi kerrallaan.
HÄMEENLINNAN POLIISIASEMA
Lupapalveluiden asiointiajan etukäteen varanneet asiakkaat päästetään poliisiasemalle noin viisi minuuttia ennen varattua aikaa. Vuoronumerolla palvelua hakevat asiakkaat päästetään odottamaan vuoroaan hiljaisina hetkinä tilanteen mukaan. Ajan lupapalveluasiointiin voi varata osoitteesta www.poliisi.fi/asiointi.
Useimmat lupa-asiat voi laittaa vireille sähköisen asiointipalvelun kautta.
Mikäli asiakas ei ole varannut aikaa eikä asian käsittelyä voi siirtää myöhäisempään ajankohtaan, yhteyttä voi ottaa puhelimitse numeroon 0295 437 350.
Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostiosoitteeseen lupahallinto.hame@poliisi.fi
Rikosasioissa ensisijainen asiointitapa on sähköisen rikosilmoituksen tekeminen osoitteessa www.poliisi.fi/asiointi. Henkilökohtaisesti asioivat otetaan vastaan vain kiireellisissä ja välttämättömiä poliisitoimia aiheuttavissa asioissa.
HEINOLAN POLIISIASEMA
Lupapalvelut on suljettu kokonaan.
Rikosilmoitukset pyydetään tekemään ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.poliisi.fi/asiointi tai puhelimitse numeroon 0295 437 264. Asiakkaita otetaan sisälle yksi kerrallaan, tilan vapautumista pyydetään odottamaan ensisijaisesti ulkona.
Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostiosoitteeseen heinola.hame@poliisi.fi ja arkisin klo 8-16 puhelimitse numeroon 0295 437 236.
FORSSAN POLIISIASEMA
Lupapalvelut on suljettu kokonaan. Tarvittaessa neuvontaa voi kysyä puhelimitse numerosta 0295 434 413.
Rikosasioissa asiakkaita pyydetään asioimaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.poliisi.fi/asiointi.
Jos käynti poliisiasemalla on välttämätöntä, pyydetään ennen käyntiä ottamaan puhelimitse yhteyttä palvelupäivystykseen numeroon 0295 414 011.
RIIHIMÄEN POLIISIASEMA
Lupapalvelut on suljettu kokonaan.
Rikosasioissa ensisijainen asiointitapa on sähköisen rikosilmoituksen tekeminen osoitteessa www.poliisi.fi/asiointi.
NordenBladet — Kajaanin poliisi tutkii eläinsuojelurikosta, jossa kaksi miestä ampui muutaman lokin Kajaanin Oulunjärven Vuottolahdessa. Rikos sattui torstaina puolenpäivän aikaan ja miesten tarkoituksena oli ilmeisemmin koiran koulutus. Poliisi ei tavoittanut mönkijällä liikkeellä olleita miehiä, mutta pyytää yleisövihjeitä.