perjantai, 14 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Helsingin poliisin lupapalvelut auki keskiviikkona klo 21:een

NordenBladet — Pidennetty aukiolo on käytössä jonotusasiakkaille Helsingin poliisin lupapalveluissa keskiviikkona 15. kesäkuuta.Helsingin poliisilaitoksen lupapalvelut ovat tulevana keskiviikkona auki klo 21:een asti. Ilman ajanvarausta on mahdollista tulla jonottamaan vuoronumerolla klo 8–21. Vuoronumeroasiakkaita otetaan sisään niin pitkään, että kaikkia ehditään palvella iltayhdeksään mennessä.Lupapalvelun ruuhkia on pyritty ratkomaan erilaisin keinoin. Helsingin poliisi on esimerkiksi tarjonnut viime syksystä asti ajanvarausaikoja myös viikonlopuille. Ratkaisuja lupapalvelun ruuhkien helpottamiseksi pohditaan jatkuvasti.Viikonloppuaikojen lisäksi kokeilussa ovat olleet pidennetyt aukioloajat. Huhtikuun ilta-aukiolon aikana Pasilan poliisiasemalla myönnettiin uusia passeja miltei yhtä paljon kuin tyypillisenä lauantaina, lähes 500 kappaletta.– Kokeilu oli onnistunut ja siksi halusimme tarjota pidemmän aukiolon toistamiseen. Yritämme järjestää ilta-aukioloja jatkossakin tilanteen niin salliessa, ylikomisario Pekka Kallio sanoo. Tammi-huhtikuussa 2022 Helsingin poliisi myönsi passeja lähes 65 000 kappaletta. Tämä noin 80 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana ennen koronaviruspandemiaa. Maaliskuussa Helsingin poliisilaitoksen kautta ennätykselliset 27 540 henkilöä sai uuden passin, huhtikuussa passeja myönnettiin 15 628 kappaletta. – Täytyy antaa täysi tunnustus henkilökunnallemme. He ovat tehneet hartiavoimin töitä läpi kevään ja joustaneet helpottaakseen tilannetta. Ruuhkista huolimatta olemme saaneet hyvää palautetta myös lupapalvelun asiakkailta, Kallio kiittelee.Passiruuhkat näkyvät myös poliisin valtakunnallisessa neuvontapalvelussa, jota hoidetaan Helsingin poliisilaitokselta käsin. Neuvontapalvelun verkkosivulle on koottu vastauksia muun muassa yleisimpiin passia koskeviin kysymyksiin.Näin asioit sujuvastiTarvitsetko uuden passin heti vai vasta myöhemmin? Jos et tarvitse passia muutaman kuukauden sisällä, siirrä asiointia myöhemmäksi.Käy ottamassa passikuva, jos sinulla ei ole kuuden kuukauden sisällä otettua passikuvaa. Aloita passin hakeminen aina verkossa Passit ja henkilökortit | Poliisin sähköinen asiointi. Järjestelmä kertoo, tarvitseeko sinun tulla tunnistautumaan poliisilaitokselle.Jos sinun ei tarvitse tunnistautua, saat passin 8–12 päivässä hakemuksen lähettämisestä. Jos tunnistautuminen tarvitaan, passi toimitetaan sen jälkeen 8–12 päivässä.Voit tunnistautua passia varten millä tahansa poliisilaitoksella Suomessa. Varaa aika etukäteen verkosta. Mikäli vapaita aikoja ei ole ja passintarve on kiireellinen, tule jonottamaan vuoronumerolla Pasilan poliisiasemalle. Lupapalvelut ovat avoinna ma-pe kello 8.00–16.15. Poikkeuksellisista aukioloajoista ilmoitetaan sivulla Helsingin pääpoliisiasema, lupapalvelut – Poliisi.Jos sinulla ei ole voimassa olevaa henkilötodistusta, voit valtuuttaa valtakirjalla toisen henkilön noutamaan passin puolestasi valitsemaltasi noutopisteeltä.Lisätietoja:Passit, henkilökortit, luvat – Hae passia, henkilökorttia ja muita lupia poliisilta – PoliisiHelsingin pääpoliisiasema, lupapalvelut – PoliisiPoliisin valtakunnallinen neuvontapalvelu – Poliisi

Pidennetty aukiolo on käytössä jonotusasiakkaille Helsingin poliisin lupapalveluissa keskiviikkona 15. kesäkuuta.

Helsingin poliisilaitoksen lupapalvelut ovat tulevana keskiviikkona auki klo 21:een asti. Ilman ajanvarausta on mahdollista tulla jonottamaan vuoronumerolla klo 8–21. Vuoronumeroasiakkaita otetaan sisään niin pitkään, että kaikkia ehditään palvella iltayhdeksään mennessä.

Lupapalvelun ruuhkia on pyritty ratkomaan erilaisin keinoin. Helsingin poliisi on esimerkiksi tarjonnut viime syksystä asti ajanvarausaikoja myös viikonlopuille. Ratkaisuja lupapalvelun ruuhkien helpottamiseksi pohditaan jatkuvasti.

Viikonloppuaikojen lisäksi kokeilussa ovat olleet pidennetyt aukioloajat. Huhtikuun ilta-aukiolon aikana Pasilan poliisiasemalla myönnettiin uusia passeja miltei yhtä paljon kuin tyypillisenä lauantaina, lähes 500 kappaletta.

– Kokeilu oli onnistunut ja siksi halusimme tarjota pidemmän aukiolon toistamiseen. Yritämme järjestää ilta-aukioloja jatkossakin tilanteen niin salliessa, ylikomisario Pekka Kallio sanoo. 

Tammi-huhtikuussa 2022 Helsingin poliisi myönsi passeja lähes 65 000 kappaletta. Tämä noin 80 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana ennen koronaviruspandemiaa. Maaliskuussa Helsingin poliisilaitoksen kautta ennätykselliset 27 540 henkilöä sai uuden passin, huhtikuussa passeja myönnettiin 15 628 kappaletta. 

– Täytyy antaa täysi tunnustus henkilökunnallemme. He ovat tehneet hartiavoimin töitä läpi kevään ja joustaneet helpottaakseen tilannetta. Ruuhkista huolimatta olemme saaneet hyvää palautetta myös lupapalvelun asiakkailta, Kallio kiittelee.

Passiruuhkat näkyvät myös poliisin valtakunnallisessa neuvontapalvelussa, jota hoidetaan Helsingin poliisilaitokselta käsin. Neuvontapalvelun verkkosivulle on koottu vastauksia muun muassa yleisimpiin passia koskeviin kysymyksiin.

Näin asioit sujuvasti

  • Tarvitsetko uuden passin heti vai vasta myöhemmin? Jos et tarvitse passia muutaman kuukauden sisällä, siirrä asiointia myöhemmäksi.
  • Käy ottamassa passikuva, jos sinulla ei ole kuuden kuukauden sisällä otettua passikuvaa. 
  • Aloita passin hakeminen aina verkossa Passit ja henkilökortit | Poliisin sähköinen asiointi. Järjestelmä kertoo, tarvitseeko sinun tulla tunnistautumaan poliisilaitokselle.
  • Jos sinun ei tarvitse tunnistautua, saat passin 8–12 päivässä hakemuksen lähettämisestä. Jos tunnistautuminen tarvitaan, passi toimitetaan sen jälkeen 8–12 päivässä.
  • Voit tunnistautua passia varten millä tahansa poliisilaitoksella Suomessa. Varaa aika etukäteen verkosta. Mikäli vapaita aikoja ei ole ja passintarve on kiireellinen, tule jonottamaan vuoronumerolla Pasilan poliisiasemalle. Lupapalvelut ovat avoinna ma-pe kello 8.00–16.15. Poikkeuksellisista aukioloajoista ilmoitetaan sivulla Helsingin pääpoliisiasema, lupapalvelut – Poliisi.
  • Jos sinulla ei ole voimassa olevaa henkilötodistusta, voit valtuuttaa valtakirjalla toisen henkilön noutamaan passin puolestasi valitsemaltasi noutopisteeltä.

Lisätietoja:

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kehottaa vanhempia keskustelemaan nuorten kanssa liikennekäyttäytymisestä

NordenBladet — Poliisi on huolissaan nuorten asenteista ja arvomaailmasta liikenneturvallisuutta ja muita tienkäyttäjiä kohtaan. Nuorten ajamat ylinopeudet ja mopojen virittäminen ovat poliisin huolen aiheena. Poliisi muistuttaa, että vanhemmilla ja muilla aikuisilla on merkittävä rooli liikennekäyttäytymisen ja asenteiden opettamisessa.Nuorten liikenneonnettomuudet lisääntyvät erityisesti kesällä. Nuorten kuljettajien onnettomuudet liittyvät usein ylinopeuksiin, mopojen virityksiin, keulimisiin, päihtyneenä ajamiseen tai tieltä suistumisiin. Lisäksi sosiaalinen paine ja kavereiden yllyttäminen vaikuttavat monien nuorten riskikäyttäytymiseen liikenteessä. Kaakkois-Suomen poliisilla on tutkinnassa Lappeenrannassa ja Imatralla viime viikonvaihteesta neljä nuorten mopoa tai kevytmoottoripyörää kuljetettaessa epäiltyä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Viimeisin on Imatralla 13.6.2022 yöllä. Mopoilija ajoi poliisia paetessaan 30km/h nopeusrajoitusalueella noin 90 km/h tuntinopeudella vastaantulevalla ajokaistalla ja vaarantaen sekä itsensä että muiden tienkäyttäjien turvallisuuden.Ylinopeudet ja kuljettajan velvollisuudetNuorten kanssa olisi tärkeää keskustella liikennesäännöistä ja turvallisesta toiset huomioon ottavasta liikennekäyttäytymisestä. Poliisi saa paljon ilmoituksia mopoilijoiden ylinopeuksista ja läheltä piti tilanteista liikenteessä. Vanhemmat voisivat kerrata kotona nuorten kanssa mopoilun ja liikenteen perussääntöjä. Tärkeää olisi myös keskustella turvallisuuteen liittyvistä riskeistä kuten väsyneenä ajamisesta sekä lain vastaisen toiminnan, kuten päihtyneenä tai ilman ajokorttia ajamisen, keulimisen sekä mopon virittämisen seurauksista. Poliisi muistuttaa mopon kuljettajilla olevan liikenteessä samat velvollisuudet kuin auton kuljettajilla. Kuljettajan on esimerkiksi noudatettava liikennemerkkien osoittamaa nopeutta, pysäytettävä ajoneuvonsa poliisin antamasta merkistä sekä suostuttava poliisin suorittamaan ajoneuvon tai kuljettajan tarkastukseen. Mopojen virittäminenPoliisin suorittamien mopojen tarkastusten perusteella mopojen pakoputkien rakenteita on muutettu ja moottoreita korvattu tehokkaammilla. Virittämiseen liittyy erittäin merkittävä turvallisuusriski liikenteessä. Mopon rakennetta ei ole suunniteltu koviin nopeuksiin ja kovien nopeuksien myötä liikenneonnettomuudet lisääntyvät. Pakoputken rakenteen muuttaminen vaikuttaa moposta lähtevään ääneen. Poliisille tulee kesäisin paljon ilmoituksia häiriötä aiheuttavista mopoilijoista. Mopoilusta aiheutuva meteli on koettu erittäin häiritseväksi varsinkin ilta- ja yöaikaan.Poliisi muistuttaa, että vanhemmilla ja huoltajilla on vastuu ja velvollisuus huolehtia siitä, että nuorille hankitut ajoneuvot ovat lakien ja asetusten mukaisia.  Paras keino onnettomuuksien välttämiseen on ennakoiva ajotapa-Ennakoivalla ajotavalla tarkoitetaan ajonopeuden sovittamista liikenteeseen, tilanteeseen ja sääolosuhteisiin sopivaksi. Mopojen virittäminen, keuliminen tai poliisia karkuun ajaminen on vaarallista sekä kuljettajalle itselleen kuin muille tienkäyttäjille, muistuttaa rikosylikonstaapeli Ilkka Vainikka. Ylinopeuden, mopon virittämisen, keulimisen tai poliisia karkuun ajamisen seurauksena on sakkorangaistus, joka voi johtaa myös ajokortin menettämiseen. Viritetty mopo luokitellaan kevytmoottoripyöräksi, jolloin seurauksena on myös korkeampi vakuutusmaksu. Ajokielto voi olla varsin pitkä. Jos nuori määrätään ajokieltoon esimerkiksi sellaisen mopon kuljettamisesta, joka luokitellaan kevytmoottoripyöräksi, hänen B-ajokorttinsa saaminen saattaa viivästyä. Lisäksi toistuva ja välinpitämätön toiminta voi johtaa ajoneuvon takavarikoimiseen. Poliisin muistisäännöt mopon kuljettajille liikenteessäMopon kuljettajan ja mahdollisen matkustajan on pakollista käyttää kypärää. Mopolla ajetaan pääsääntöisesti ajoradalla tien oikeassa reunassa.Mopon kuljettajan tulee huomioida muut tienkäyttäjät, noudattaa liikennesääntöjä, sovittaa nopeus tilanteen mukaan ja pitää riittävää turvaväliä.Mopoilu on sallittua jalankulku- ja pyöräilyväylällä vain jos, se on merkitty erillisellä lisäkilvellä ”sallittu mopoille”. Mopon suurin sallittu nopeus on 45 km/h tieliikennelain mukaisesti.Viritetyllä mopolla ajaminen liikenteessä on sekä turvallisuusriski että tieliikennelaissa kiellettyä.

Poliisi on huolissaan nuorten asenteista ja arvomaailmasta liikenneturvallisuutta ja muita tienkäyttäjiä kohtaan. Nuorten ajamat ylinopeudet ja mopojen virittäminen ovat poliisin huolen aiheena. Poliisi muistuttaa, että vanhemmilla ja muilla aikuisilla on merkittävä rooli liikennekäyttäytymisen ja asenteiden opettamisessa.

Nuorten liikenneonnettomuudet lisääntyvät erityisesti kesällä. Nuorten kuljettajien onnettomuudet liittyvät usein ylinopeuksiin, mopojen virityksiin, keulimisiin, päihtyneenä ajamiseen tai tieltä suistumisiin. Lisäksi sosiaalinen paine ja kavereiden yllyttäminen vaikuttavat monien nuorten riskikäyttäytymiseen liikenteessä. 

Kaakkois-Suomen poliisilla on tutkinnassa Lappeenrannassa ja Imatralla viime viikonvaihteesta neljä nuorten mopoa tai kevytmoottoripyörää kuljetettaessa epäiltyä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Viimeisin on Imatralla 13.6.2022 yöllä. Mopoilija ajoi poliisia paetessaan 30km/h nopeusrajoitusalueella noin 90 km/h tuntinopeudella vastaantulevalla ajokaistalla ja vaarantaen sekä itsensä että muiden tienkäyttäjien turvallisuuden.

Ylinopeudet ja kuljettajan velvollisuudet

Nuorten kanssa olisi tärkeää keskustella liikennesäännöistä ja turvallisesta toiset huomioon ottavasta liikennekäyttäytymisestä. Poliisi saa paljon ilmoituksia mopoilijoiden ylinopeuksista ja läheltä piti tilanteista liikenteessä. Vanhemmat voisivat kerrata kotona nuorten kanssa mopoilun ja liikenteen perussääntöjä. Tärkeää olisi myös keskustella turvallisuuteen liittyvistä riskeistä kuten väsyneenä ajamisesta sekä lain vastaisen toiminnan, kuten päihtyneenä tai ilman ajokorttia ajamisen, keulimisen sekä mopon virittämisen seurauksista. 

Poliisi muistuttaa mopon kuljettajilla olevan liikenteessä samat velvollisuudet kuin auton kuljettajilla. Kuljettajan on esimerkiksi noudatettava liikennemerkkien osoittamaa nopeutta, pysäytettävä ajoneuvonsa poliisin antamasta merkistä sekä suostuttava poliisin suorittamaan ajoneuvon tai kuljettajan tarkastukseen. 

Mopojen virittäminen

Poliisin suorittamien mopojen tarkastusten perusteella mopojen pakoputkien rakenteita on muutettu ja moottoreita korvattu tehokkaammilla. Virittämiseen liittyy erittäin merkittävä turvallisuusriski liikenteessä. Mopon rakennetta ei ole suunniteltu koviin nopeuksiin ja kovien nopeuksien myötä liikenneonnettomuudet lisääntyvät. Pakoputken rakenteen muuttaminen vaikuttaa moposta lähtevään ääneen. Poliisille tulee kesäisin paljon ilmoituksia häiriötä aiheuttavista mopoilijoista. Mopoilusta aiheutuva meteli on koettu erittäin häiritseväksi varsinkin ilta- ja yöaikaan.

Poliisi muistuttaa, että vanhemmilla ja huoltajilla on vastuu ja velvollisuus huolehtia siitä, että nuorille hankitut ajoneuvot ovat lakien ja asetusten mukaisia.  

Paras keino onnettomuuksien välttämiseen on ennakoiva ajotapa

-Ennakoivalla ajotavalla tarkoitetaan ajonopeuden sovittamista liikenteeseen, tilanteeseen ja sääolosuhteisiin sopivaksi. Mopojen virittäminen, keuliminen tai poliisia karkuun ajaminen on vaarallista sekä kuljettajalle itselleen kuin muille tienkäyttäjille, muistuttaa rikosylikonstaapeli Ilkka Vainikka. 

Ylinopeuden, mopon virittämisen, keulimisen tai poliisia karkuun ajamisen seurauksena on sakkorangaistus, joka voi johtaa myös ajokortin menettämiseen. Viritetty mopo luokitellaan kevytmoottoripyöräksi, jolloin seurauksena on myös korkeampi vakuutusmaksu. Ajokielto voi olla varsin pitkä. Jos nuori määrätään ajokieltoon esimerkiksi sellaisen mopon kuljettamisesta, joka luokitellaan kevytmoottoripyöräksi, hänen B-ajokorttinsa saaminen saattaa viivästyä. Lisäksi toistuva ja välinpitämätön toiminta voi johtaa ajoneuvon takavarikoimiseen. 

Poliisin muistisäännöt mopon kuljettajille liikenteessä

  • Mopon kuljettajan ja mahdollisen matkustajan on pakollista käyttää kypärää. 
  • Mopolla ajetaan pääsääntöisesti ajoradalla tien oikeassa reunassa.
  • Mopon kuljettajan tulee huomioida muut tienkäyttäjät, noudattaa liikennesääntöjä, sovittaa nopeus tilanteen mukaan ja pitää riittävää turvaväliä.
  • Mopoilu on sallittua jalankulku- ja pyöräilyväylällä vain jos, se on merkitty erillisellä lisäkilvellä ”sallittu mopoille”. 
  • Mopon suurin sallittu nopeus on 45 km/h tieliikennelain mukaisesti.
  • Viritetyllä mopolla ajaminen liikenteessä on sekä turvallisuusriski että tieliikennelaissa kiellettyä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuoppoja Vakka-Suomen alueella

NordenBladet — Poliisi tavoitti viikonlopun aikana päihtyneitä kuljettajia Uudessakaupungissa ja Laitilassa.Poliisi pysäytti perjantain ja lauantain välisenä yönä henkilöauton tarkastusta varten Uudessakaupungissa Kalannintiellä. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi poliisin alkometriin noin 0,9 promillen lukeman. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Samana yönä puoli viiden aikaan aamuyöstä poliisi havaitsi epävarmasti liikkuvan henkilöauton Uudessakaupungissa Kalannintiellä. Partio pysäytti auton tarkastaakseen kuljettajan kunnon. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 1,09 promillen lukeman. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Törkeä rattijuopumus LaitilassaPoliisi sai lauantaina iltapäivällä ilmoituksen Laitilassa supermarketin pihaan ajaneesta henkilöautosta, jossa kuljettaja oli juonut olutta. Partio tavoitti auton Vihtorinkadulla, josta auton kuljettaja ajoi Ilomäenkadulle, jonne se pysähtyi.Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi poliisin alkometriin 1,94 promillen lukeman.Nainen on ajokiellossa ja tämä oli hänelle 4. kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisään. Lisäksi naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

Poliisi tavoitti viikonlopun aikana päihtyneitä kuljettajia Uudessakaupungissa ja Laitilassa.

Poliisi pysäytti perjantain ja lauantain välisenä yönä henkilöauton tarkastusta varten Uudessakaupungissa Kalannintiellä. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi poliisin alkometriin noin 0,9 promillen lukeman. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Samana yönä puoli viiden aikaan aamuyöstä poliisi havaitsi epävarmasti liikkuvan henkilöauton Uudessakaupungissa Kalannintiellä. Partio pysäytti auton tarkastaakseen kuljettajan kunnon. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 1,09 promillen lukeman. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Törkeä rattijuopumus Laitilassa

Poliisi sai lauantaina iltapäivällä ilmoituksen Laitilassa supermarketin pihaan ajaneesta henkilöautosta, jossa kuljettaja oli juonut olutta. Partio tavoitti auton Vihtorinkadulla, josta auton kuljettaja ajoi Ilomäenkadulle, jonne se pysähtyi.

Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi poliisin alkometriin 1,94 promillen lukeman.

Nainen on ajokiellossa ja tämä oli hänelle 4. kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisään. Lisäksi naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Henkilöauton ulosajo Savonlinnan Punkaharjulla

NordenBladet — Lauantaina 11.6 aamuyöllä henkilöauto ajautui ulos tieltä Kesälahdentiellä Savonlinnan Punkaharjulla.Tapahtumapaikalla kävi ilmi, että auto oli lähtenyt suistumaan ensin tien oikeaan laitaan ja siitä se oli suistunut vasemmalle vastaantulevan liikenteen kaistan yli törmäten kaiteeseen ja päätyen lopulta läheiseen ojaan. Autossa olleet kuljettaja ja matkustaja selvisivät tilanteesta ilman henkilövahinkoja.

Lauantaina 11.6 aamuyöllä henkilöauto ajautui ulos tieltä Kesälahdentiellä Savonlinnan Punkaharjulla.

Tapahtumapaikalla kävi ilmi, että auto oli lähtenyt suistumaan ensin tien oikeaan laitaan ja siitä se oli suistunut vasemmalle vastaantulevan liikenteen kaistan yli törmäten kaiteeseen ja päätyen lopulta läheiseen ojaan. Autossa olleet kuljettaja ja matkustaja selvisivät tilanteesta ilman henkilövahinkoja.

Kuljettajana toiminutta paikkakuntalaista n. 20 v miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi hänen käytössään ollut henkilöauto oli poistettu liikennekäytöstä.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kaipaa havaintoja Kiteen polttoainevarkaudesta

NordenBladet — Työkoneesta anastettu polttoainetta Puhoksessa.Kiteellä anastettiin toistamiseen polttoaineet työkoneesta. Kiteen Kanavarannantiellä olleesta kurottajakoneesta anastettiin jo toisen kerran polttoaineet. Nyt teko tapahtui lauantai-illan ja sunnuntai-illan välillä. Koneen polttoainetankin lukko oli rikottu ja saatu imettyä noin 200 litraa polttoainetta. Samanlainen rikos tehtiin edellisen kerran toukokuun lopulla. Kaikki havainnot rikoksen tekijöistä ja itse teosta voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla osoitteeseen [email protected], vihjepuhelimeen p. 0295415232 tai poliisipäivystykseen p. 0295415320 ma-pe klo 8-16:15. 

Työkoneesta anastettu polttoainetta Puhoksessa.

Kiteellä anastettiin toistamiseen polttoaineet työkoneesta. Kiteen Kanavarannantiellä olleesta kurottajakoneesta anastettiin jo toisen kerran polttoaineet. Nyt teko tapahtui lauantai-illan ja sunnuntai-illan välillä. Koneen polttoainetankin lukko oli rikottu ja saatu imettyä noin 200 litraa polttoainetta. 

Samanlainen rikos tehtiin edellisen kerran toukokuun lopulla.

 
Kaikki havainnot rikoksen tekijöistä ja itse teosta voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295415232 tai poliisipäivystykseen p. 0295415320 ma-pe klo 8-16:15.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii yhden hengen menehtymiseen johtanutta liikenneonnettomuutta

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi sai hätäkeskukselta lauantaina 11.6. kello 06.50 tehtävän, jonka mukaan auto on ajanut ulos tieltä ja törmännyt puuhun Espoossa Turuntiellä. Tarkempi tapahtumapaikka oli muutama sata metriä Jorvin sairaalasta Leppävaaran suuntaan.Ulosajon seurauksena autoa kuljettanut 17-vuotias nuori mieshenkilö menehtyi ja kyydissä olleet kaksi 16-vuotiasta poikaa loukkaantuivat alustavien tietojen mukaan lievästi. Kuljettajalla oli poikkeusluvalla myönnetty B-luokan ajo-oikeus. Poliisi on käynnistänyt asiassa rikostutkinnan, ja tapahtumaan johtaneita olosuhteita selvitetään parhaillaan. Niistä ei toistaiseksi tiedoteta enempää. Tutkintaa johtava komisario Hannu Kontola kertoo, että alustavasti tapahtunutta tutkitaan nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus. Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Tapauksessa suoritetaan lisäksi kuolemansyyn tutkinta. Liikenneonnettomuuksien tutkintalautakunta tekee asiassa lisäksi omat tutkimuksensa.

Länsi-Uudenmaan poliisi sai hätäkeskukselta lauantaina 11.6. kello 06.50 tehtävän, jonka mukaan auto on ajanut ulos tieltä ja törmännyt puuhun Espoossa Turuntiellä. Tarkempi tapahtumapaikka oli muutama sata metriä Jorvin sairaalasta Leppävaaran suuntaan.

Ulosajon seurauksena autoa kuljettanut 17-vuotias nuori mieshenkilö menehtyi ja kyydissä olleet kaksi 16-vuotiasta poikaa loukkaantuivat alustavien tietojen mukaan lievästi. Kuljettajalla oli poikkeusluvalla myönnetty B-luokan ajo-oikeus. 

Poliisi on käynnistänyt asiassa rikostutkinnan, ja tapahtumaan johtaneita olosuhteita selvitetään parhaillaan. Niistä ei toistaiseksi tiedoteta enempää. 

Tutkintaa johtava komisario Hannu Kontola kertoo, että alustavasti tapahtunutta tutkitaan nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus. Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Tapauksessa suoritetaan lisäksi kuolemansyyn tutkinta. Liikenneonnettomuuksien tutkintalautakunta tekee asiassa lisäksi omat tutkimuksensa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Varas yritti autoilla karkuun Lahdessa

NordenBladet — Hämeessä vuorokausi on sujunut tavanomaisesti: päiväsaikaan lämmin sää lisää poliisin tehtäviä, kun ihmiset liikkuvat ulkosalla. Maanantain vastainen yö on ollut rauhallinen.Nuori mies murtautui Lahdessa kauppakeskus Karisman tiloihin sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä ja lähti pakoon paikalta autolla. Häntä lähtivät seuraamaan kauppakeskuksen vartijat, sekä poliisipartioita. Pakeneva mies päätyi Nastolan suuntaan ja törmäsi lopulta Villähteellä omakotitalon autokatokseen. Mies otettiin kiinni ja häntä epäillään nyt varkauden yrityksestä, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Hämeessä vuorokausi on sujunut tavanomaisesti: päiväsaikaan lämmin sää lisää poliisin tehtäviä, kun ihmiset liikkuvat ulkosalla. Maanantain vastainen yö on ollut rauhallinen.

Nuori mies murtautui Lahdessa kauppakeskus Karisman tiloihin sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä ja lähti pakoon paikalta autolla. Häntä lähtivät seuraamaan kauppakeskuksen vartijat, sekä poliisipartioita. Pakeneva mies päätyi Nastolan suuntaan ja törmäsi lopulta Villähteellä omakotitalon autokatokseen. Mies otettiin kiinni ja häntä epäillään nyt varkauden yrityksestä, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Etelä-Kymenlaaksossa poliisia työllisti viikonloppuna päihtyneet

NordenBladet — Poliisi tavoitti liikenteessä useita rattijuoppoja, lisäksi tehtäviä aiheutti väkivalta- ja omaisuusrikoksetPerjantaina 10.6. ilmoitettiin anastetuiksi Alahovissa kahdessa eri osoitteessa sekä Peugeot, että Honda-merkkinen mopo. Poliisi tavoitti liikenteessä kolme päihtyneenä ajoneuvojaan kuljettanutta henkilöä. Kahta kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, heidät poliisi tavoitti Haminasta Kouvolantieltä ja Kotkasta Juurikorventieltä. Huumantiella tavoitettua kuljettajaa epäillään lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta. Lauantaina 11.6. poliisille ilmoitettiin Karhulassa kauppaliikkeestä anastetun olutta ja ruokatarvikkeita. Kotirauhaa rikottiin törkeästi Alahovissa tunkeutumalla väkivalloin asunnonhaltijan kotiin. Tunkeutujat syyllistyivät myös pahoinpitelyyn ja ryöstöön. Pahoinpitelyihin syyllistyttiin myös kahdessa eri osoitteessa lähisuhdeväkivallan muodossa. Karhulassa Vesivallin aukiolla mieshenkilö pahoinpideltiin. Poliisi ei tiedota vammoista enempää.Sunnuntaina 12.6. Miehikkälässä rekisteröimätöntä moottoripyörää kuljetti mieshenkilö, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Olutta ja lonkeroa näpistettiin kolmesta eri liikkeestä eri puolilla Kotkaa.

Poliisi tavoitti liikenteessä useita rattijuoppoja, lisäksi tehtäviä aiheutti väkivalta- ja omaisuusrikokset

Perjantaina 10.6. ilmoitettiin anastetuiksi Alahovissa kahdessa eri osoitteessa sekä Peugeot, että Honda-merkkinen mopo. Poliisi tavoitti liikenteessä kolme päihtyneenä ajoneuvojaan kuljettanutta henkilöä. Kahta kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, heidät poliisi tavoitti Haminasta Kouvolantieltä ja Kotkasta Juurikorventieltä. Huumantiella tavoitettua kuljettajaa epäillään lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta. 

Lauantaina 11.6. poliisille ilmoitettiin Karhulassa kauppaliikkeestä anastetun olutta ja ruokatarvikkeita. Kotirauhaa rikottiin törkeästi Alahovissa tunkeutumalla väkivalloin asunnonhaltijan kotiin. Tunkeutujat syyllistyivät myös pahoinpitelyyn ja ryöstöön. Pahoinpitelyihin syyllistyttiin myös kahdessa eri osoitteessa lähisuhdeväkivallan muodossa. Karhulassa Vesivallin aukiolla mieshenkilö pahoinpideltiin. Poliisi ei tiedota vammoista enempää.

Sunnuntaina 12.6. Miehikkälässä rekisteröimätöntä moottoripyörää kuljetti mieshenkilö, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Olutta ja lonkeroa näpistettiin kolmesta eri liikkeestä eri puolilla Kotkaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnut nuori nainen on löytynyt

NordenBladet — Poliisi tiedotti 10.6.2022 naisesta, joka oli kadonnut touko-kesäkuun vaiheessa. Hänet on tavoitettu.Henkilö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää kaikkia kadonneesta havaintonsa ja tietonsa jakaneita.

Poliisi tiedotti 10.6.2022 naisesta, joka oli kadonnut touko-kesäkuun vaiheessa. Hänet on tavoitettu.

Henkilö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää kaikkia kadonneesta havaintonsa ja tietonsa jakaneita.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Törkeitä rattijuopumuksia Porissa viikonloppuna

NordenBladet — Porissa jäi kiinni törkeitä rattijuoppoja lauantaina ja sunnuntaina.Lounais-Suomen poliisipartio pysäytti lauantaina kello 02.00 Kolmiokadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 2,6 promillen lukeman. Lisäksi kuljettaja oli ajo-oikeudeton. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Partio tavoitti sunnuntaina kello 03.30 Tikkulantiellä henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti 2,0 promillen lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Porissa jäi kiinni törkeitä rattijuoppoja lauantaina ja sunnuntaina.

Lounais-Suomen poliisipartio pysäytti lauantaina kello 02.00 Kolmiokadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 2,6 promillen lukeman. Lisäksi kuljettaja oli ajo-oikeudeton. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

 

Partio tavoitti sunnuntaina kello 03.30 Tikkulantiellä henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti 2,0 promillen lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi