keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Pyörävarkailla laittomia esineitä matkassa

NordenBladet — Hämeessä poliisipartioilla oli kuluneen vuorokauden aikana hieman alle 220 niin sanottua poliisin perustehtävää. Hämeessä jäi kiinni vain yksi epäilty rattijuoppo. Varjoliitäjä loukkaantui vakavasti Kärkölässä.KÄRKÖLÄ. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Kärkölään. Ilmoituksen mukaan varjoliitäjä oli loukkaantunut vakavasti.Partio sai tapahtumapaikalla selville, että nelikymppinen mies oli ollut varjoliitämässä tapahtumassa, jossa oli muitakin harrastajia. Lentoonlähtö tapahtui mönkijän kiinnitetyn vinssipyörän avulla. Varjoliitäjä oli ollut nousemassa ylöspäin, kun nousupaikkaan osui tuulipyörre. Nousussa käytetty köysi oli katkennut, jonka seurauksena varjoliitäjä oli pudonnut maahan noin 50 metrin korkeudesta. Hän oli loukkaantunut vakavasti.Poliisi tutkii onnettomuutta eikä tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.LAHTI. Poliisipartio oli tavoittelemassa etsintäkuulutettua keski-ikäistä miestä kerrostaloasunnosta keskiviikkona aamupäivällä Lahden Nastolassa. Partio havaitsi asunnossa nallin, jossa oli kiinni sytytyslankaa. Asuntoon määrättiin tehtäväksi kotietsintä. Etsinnällä löytyi lisää sytytyslankaa. Mies otettiin kiinni epäiltynä räjähderikokseen.HÄMEENLINNA. Hätäkeskus ilmoitti myymälävarkaasta poliisipartioille keskiviikkona aamupäivällä Keinusaaressa. Ilmoituksen mukaan mies oli laittanut reppuunsa 6-packin lonkeroa ja poistunut kaupasta maksamatta tuotteita. Partio tavoitti kyseisen miehen rautatieaseman alikulkutunnelista ja otti miehen kiinni. Hän oli ehtinyt nauttia yhden anastamistaan lonkeroista. Mies päätettiin ottaa kiinni ja kuljettaa putkaan. Turvallisuustarkastusta tehtäessä ennen säilytystilaan laittamista, mies alkoi käyttäytyä aggressiivisesti ja hän vastusti tarkastusta. Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen sekä haitantekoon virkamiehelle.HÄMEENLINNA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskiviikkona alkuillasta rautatieaseman pyöräparkkista, että seillä on kaksi henkilöä varastamassa polkupyöriä.Poliisipartion lähestyessä tuli sitä vastaan ilmoitettu kaksikko ja molemmilla oli hallussaan polkupyörät. Partio selvityksen mukaan kaksikko oli varastanut kyseiset pyörät rautatieasemalta. Partio teki kaksikolle turvallisuustarkastuksen. Parikymppisen naisen hallusta löytyi kääntöveitsi sekä vähäinen määrä huumausainetta. Keski-ikäisen miehen hallusta löytyi voimapihdit, teleskooppipatukka, pari puukkoa ja vähäinen määrä huumausainetta.Kaksikko otettiin epäiltynä varkauteen. Tämän lisäksi naisen epäillään syyllistyneen myös huumausaineen käyttörikokseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon. Miehen puolestaan epäillään syyllistyneen vaarallisen esineen hallussapitoon, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon, huumausaineen käyttörikokseen sekä murtovälineen hallussapitoon.HÄMEENLINNA. Poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkastusta varten keskiviikkona alkuillasta Lammilla. Pysäytystilanteessa autosta nousi ylös selvästi päihtynyt mies. Hän tukeutui ajoittain autoonsa ja hänen puhe sammalsi. Kuljettaja puhalsi kuitenkin alkometriin nollatuloksen. Huumapikatesti oli puolestaan positiivinen huumausaineelle. Mies ei humalatilansa vuoksi kyennyt kertomaan syntymäaikaansa.Partiolle selvisi, että samainen mies oli aikaisemmin päivällä ajanut kolarin moottoripyörän kanssa Lammin keskustassa. Hän oli silloin törmännyt oikealle kääntymässä olleen moottoripyörän takaosaan. Ennen puoltapäivää tapahtuneen kolarin osalta kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.  Päihtyneenä autoilua poliisi tutkii törkeänä rattijuopumuksena sekä huumausaineen käyttörikoksena. 

Hämeessä poliisipartioilla oli kuluneen vuorokauden aikana hieman alle 220 niin sanottua poliisin perustehtävää. Hämeessä jäi kiinni vain yksi epäilty rattijuoppo. Varjoliitäjä loukkaantui vakavasti Kärkölässä.

KÄRKÖLÄ. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Kärkölään. Ilmoituksen mukaan varjoliitäjä oli loukkaantunut vakavasti.
Partio sai tapahtumapaikalla selville, että nelikymppinen mies oli ollut varjoliitämässä tapahtumassa, jossa oli muitakin harrastajia. Lentoonlähtö tapahtui mönkijän kiinnitetyn vinssipyörän avulla. Varjoliitäjä oli ollut nousemassa ylöspäin, kun nousupaikkaan osui tuulipyörre. Nousussa käytetty köysi oli katkennut, jonka seurauksena varjoliitäjä oli pudonnut maahan noin 50 metrin korkeudesta. Hän oli loukkaantunut vakavasti.
Poliisi tutkii onnettomuutta eikä tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.

LAHTI. Poliisipartio oli tavoittelemassa etsintäkuulutettua keski-ikäistä miestä kerrostaloasunnosta keskiviikkona aamupäivällä Lahden Nastolassa. Partio havaitsi asunnossa nallin, jossa oli kiinni sytytyslankaa. Asuntoon määrättiin tehtäväksi kotietsintä. Etsinnällä löytyi lisää sytytyslankaa. Mies otettiin kiinni epäiltynä räjähderikokseen.

HÄMEENLINNA. Hätäkeskus ilmoitti myymälävarkaasta poliisipartioille keskiviikkona aamupäivällä Keinusaaressa. Ilmoituksen mukaan mies oli laittanut reppuunsa 6-packin lonkeroa ja poistunut kaupasta maksamatta tuotteita. 
Partio tavoitti kyseisen miehen rautatieaseman alikulkutunnelista ja otti miehen kiinni. Hän oli ehtinyt nauttia yhden anastamistaan lonkeroista. Mies päätettiin ottaa kiinni ja kuljettaa putkaan. Turvallisuustarkastusta tehtäessä ennen säilytystilaan laittamista, mies alkoi käyttäytyä aggressiivisesti ja hän vastusti tarkastusta. Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen sekä haitantekoon virkamiehelle.

HÄMEENLINNA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus keskiviikkona alkuillasta rautatieaseman pyöräparkkista, että seillä on kaksi henkilöä varastamassa polkupyöriä.
Poliisipartion lähestyessä tuli sitä vastaan ilmoitettu kaksikko ja molemmilla oli hallussaan polkupyörät. Partio selvityksen mukaan kaksikko oli varastanut kyseiset pyörät rautatieasemalta. Partio teki kaksikolle turvallisuustarkastuksen. Parikymppisen naisen hallusta löytyi kääntöveitsi sekä vähäinen määrä huumausainetta. Keski-ikäisen miehen hallusta löytyi voimapihdit, teleskooppipatukka, pari puukkoa ja vähäinen määrä huumausainetta.
Kaksikko otettiin epäiltynä varkauteen. Tämän lisäksi naisen epäillään syyllistyneen myös huumausaineen käyttörikokseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon. Miehen puolestaan epäillään syyllistyneen vaarallisen esineen hallussapitoon, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon, huumausaineen käyttörikokseen sekä murtovälineen hallussapitoon.

HÄMEENLINNA. Poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkastusta varten keskiviikkona alkuillasta Lammilla. Pysäytystilanteessa autosta nousi ylös selvästi päihtynyt mies. Hän tukeutui ajoittain autoonsa ja hänen puhe sammalsi. Kuljettaja puhalsi kuitenkin alkometriin nollatuloksen. Huumapikatesti oli puolestaan positiivinen huumausaineelle. Mies ei humalatilansa vuoksi kyennyt kertomaan syntymäaikaansa.
Partiolle selvisi, että samainen mies oli aikaisemmin päivällä ajanut kolarin moottoripyörän kanssa Lammin keskustassa. Hän oli silloin törmännyt oikealle kääntymässä olleen moottoripyörän takaosaan. Ennen puoltapäivää tapahtuneen kolarin osalta kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 
 Päihtyneenä autoilua poliisi tutkii törkeänä rattijuopumuksena sekä huumausaineen käyttörikoksena.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pöytyäläispariskunnan laiminlyönnin tutkinta jatkuu

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi jatkaa syyskuussa Pöytyällä tapahtuneen iäkkään pariskunnan mahdollista laiminlyöntiä. Esitutkinnan on määrä valmistua syksyllä.Kyse on syyskuussa Pöytyällä ilmi tulleesta tapauksesta, jossa 87-vuotiaan naisen ja hänen omaishoitajanaan toimineen 76-vuotiaan miehen epäillään tulleen vakavasti laiminlyödyksi.Pariskunnalla ei ollut kotihoidon asiakkuutta, mutta heidän avuntarpeensa oli tunnistettu, ja kotihoito oli käynyt akuutisti heidän luonaan.Kotihoidon viimeisen käynnin jälkeen ehti kulua kymmenen päivää, kun kukaan ei tavoittanut pariskuntaa – ei ovella käymällä, eikä soittamalla.Kun poliisi hälytettiin paikalle 7. syyskuuta, nainen löytyi kotoaan menehtyneenä ja mies hyvin huonokuntoisena.Rikosoikeudellista arviointiaPoliisi käynnisti asiassa esitutkinnan.– Tapausta on tutkittu pelastustoiminnan laiminlyöntinä, ja epäillyn asemassa on ollut neljä kotihoidon edustajaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi.Esitutkinnan edetessä rikosnimikkeitä tulee todennäköisesti lisää. Kempin mukaan myös epäiltyjen osalta saattaa tapahtua muutoksia.Esitutkinta-aineiston ja Valviralta (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto) pyydetyn lausunnon perusteella poliisi tekee parhaillaan rikosoikeudellista arviointia.– Rikosepäily joidenkin henkilöiden osalta mahdollisesti päättyy. Vastaavasti asiassa tullaan mahdollisesti kuulemaan uusia epäiltyjä, Kemppi arvioi.Nimikkeet tarkentuvatPoliisi ei tässä vaiheessa voi esitutkintaa vaarantamatta kommentoida tarkemmin, keihin mahdolliset uudet rikosepäilyt kohdistuvat tai mitä mahdollisia rikosnimikkeitä asiassa tullaan vielä esittämään.– Nimikkeet tarkentuvat lisäkuulustelujen myötä, Kemppi sanoo.Poliisi tiedottaa asiasta aikaisintaan heinäkuussa. Esitutkinnan on määrä valmistua syksyn aikana.Uutinen 14.9.2022: https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-iakkaan-pariskunnan-mahdollista-laiminlyontia

Lounais-Suomen poliisi jatkaa syyskuussa Pöytyällä tapahtuneen iäkkään pariskunnan mahdollista laiminlyöntiä. Esitutkinnan on määrä valmistua syksyllä.

Kyse on syyskuussa Pöytyällä ilmi tulleesta tapauksesta, jossa 87-vuotiaan naisen ja hänen omaishoitajanaan toimineen 76-vuotiaan miehen epäillään tulleen vakavasti laiminlyödyksi.

Pariskunnalla ei ollut kotihoidon asiakkuutta, mutta heidän avuntarpeensa oli tunnistettu, ja kotihoito oli käynyt akuutisti heidän luonaan.

Kotihoidon viimeisen käynnin jälkeen ehti kulua kymmenen päivää, kun kukaan ei tavoittanut pariskuntaa – ei ovella käymällä, eikä soittamalla.

Kun poliisi hälytettiin paikalle 7. syyskuuta, nainen löytyi kotoaan menehtyneenä ja mies hyvin huonokuntoisena.

Rikosoikeudellista arviointia

Poliisi käynnisti asiassa esitutkinnan.

– Tapausta on tutkittu pelastustoiminnan laiminlyöntinä, ja epäillyn asemassa on ollut neljä kotihoidon edustajaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi.

Esitutkinnan edetessä rikosnimikkeitä tulee todennäköisesti lisää. Kempin mukaan myös epäiltyjen osalta saattaa tapahtua muutoksia.

Esitutkinta-aineiston ja Valviralta (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto) pyydetyn lausunnon perusteella poliisi tekee parhaillaan rikosoikeudellista arviointia.

– Rikosepäily joidenkin henkilöiden osalta mahdollisesti päättyy. Vastaavasti asiassa tullaan mahdollisesti kuulemaan uusia epäiltyjä, Kemppi arvioi.

Nimikkeet tarkentuvat

Poliisi ei tässä vaiheessa voi esitutkintaa vaarantamatta kommentoida tarkemmin, keihin mahdolliset uudet rikosepäilyt kohdistuvat tai mitä mahdollisia rikosnimikkeitä asiassa tullaan vielä esittämään.

– Nimikkeet tarkentuvat lisäkuulustelujen myötä, Kemppi sanoo.
Poliisi tiedottaa asiasta aikaisintaan heinäkuussa. Esitutkinnan on määrä valmistua syksyn aikana.

Uutinen 14.9.2022: https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-iakkaan-pariskunnan-mahdollista-laiminlyontia

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Viikonloppuna Pride-tapahtumat Kotkassa ja Haminassa – poliisin muistutus turvallisuudesta

NordenBladet — Kaakkois-Suomen poliisille on ilmoitettu ensi sunnuntaina järjestettävään Haminan Pride -puistojuhlaan mahdollisesti kohdistuvasta häirinnästä. Huhu on aiheuttanut ennakkoon huolta ihmisissä.- Tilaisuuden järjestäjä vastaa järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä tilaisuudessa. Haminan puistojuhlan järjestäjä toimi oikein ja kertoi huolistaan poliisille. Näin olemme voineet yhdessä sopia ne toimenpiteet, joilla tapahtuman turvallisuutta on vahvistettu. Poliisi on valmiudessa turvaamaan tapahtumaa tarpeen mukaan, kertoo komisario Kalle Heijari.Kaakkois-Suomen poliisilaitos huomauttaa, että Pride-tapahtumaan tai siihen osallistuvaan henkilöön kohdistuvat rikokset voidaan tapauskohtaisesti luokitella viharikoksiksi.Aikaisemmat Kotkassa järjestetyt Pride-tapahtumat ovat poliisin näkökulmasta sujuneet erittäin rauhallisesti, eivätkä ne ole aiheuttaneet poliisille mitään tehtäviä. Haminassa tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.Kotka Pride 2023 -puistojuhla järjestetään Kotkan Isopuistossa lauantaina 17. kesäkuuta. Hamina Pride -puistojuhla Haminan Kesäpuistossa sunnuntaina 18. kesäkuuta.

Kaakkois-Suomen poliisille on ilmoitettu ensi sunnuntaina järjestettävään Haminan Pride -puistojuhlaan mahdollisesti kohdistuvasta häirinnästä. Huhu on aiheuttanut ennakkoon huolta ihmisissä.

– Tilaisuuden järjestäjä vastaa järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä tilaisuudessa. Haminan puistojuhlan järjestäjä toimi oikein ja kertoi huolistaan poliisille. Näin olemme voineet yhdessä sopia ne toimenpiteet, joilla tapahtuman turvallisuutta on vahvistettu. Poliisi on valmiudessa turvaamaan tapahtumaa tarpeen mukaan, kertoo komisario Kalle Heijari.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos huomauttaa, että Pride-tapahtumaan tai siihen osallistuvaan henkilöön kohdistuvat rikokset voidaan tapauskohtaisesti luokitella viharikoksiksi.

Aikaisemmat Kotkassa järjestetyt Pride-tapahtumat ovat poliisin näkökulmasta sujuneet erittäin rauhallisesti, eivätkä ne ole aiheuttaneet poliisille mitään tehtäviä. Haminassa tapahtuma järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Kotka Pride 2023 -puistojuhla järjestetään Kotkan Isopuistossa lauantaina 17. kesäkuuta. Hamina Pride -puistojuhla Haminan Kesäpuistossa sunnuntaina 18. kesäkuuta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Luonnonhoitoon tarvitaan lähivuosina lisää työvoimaa – Luotu-hankkeessa innostetaan uusia yrittäjiä alalle

NordenBladet — Suomessa on tarkoitus lähivuosina ennallistaa tuhansia hehtaareja soita, kunnostaa satoja kilometrejä puroja ja perustaa lukuisia kosteikkoja. Jo pelkästään näihin Helmi-ohjelman luonnonhoitotöihin tarvitaan runsaasti työvoimaa. Luonnonhoidon tulevaisuuden tekijät -hankkeessa varmistetaan, että erilaisiin luonnonhoitotöihin riittää tulevaisuudessa osaavia ammattilaisia.Luontokadon pysäyttäminen vaatii toimia. Yhä useammat metsänomistajat ovat halukkaita turvaamaan omissa metsissään luontoarvoja.”Lähivuosina luonnonhoitotyötä on tulossa tarjolle eri organisaatioista. Erityisesti kysyntää tulee olemaan vesiensuojelutöiden ja soiden ennallistamisten suunnittelijoista ja toteuttajista”, kertoo Luotu-hankkeen projektipäällikkö Johanna Virtanen Suomen metsäkeskuksesta.Suomessa on tällä hetkellä noin 200 yrittäjää, jotka ovat tarjonneet ja toteuttaneet erilaisia luonnonhoitotöitä. Lähivuosina alalle tarvitaan lisää ammattilaisia. Tähän tarpeeseen vastaa Metsäkeskuksen ja Työtehoseuran Luotu-hanke, eli Luonnonhoidon tulevaisuuden tekijät –hanke. Hankkeessa tarjotaan koulutusta, tietoa ja verkostoitumistilaisuuksia luonnonhoidosta kiinnostuneille yrittäjille. ”Luonnonhoitotöissä tarvitaan varsin monipuolista ja vaativaa osaamista, kun pitää tuntea lajistoa ja osata mitoittaa töitä oikein sekä tehdä tarjouksia. Haluamme varmistaa, että yrittäjät saavat tietoa ja voivat laajentaa toimintaansa luonnonhoitoon”, Virtanen sanoo. Soiden ennallistamisessa yleisin työvaihe on ojien tukkiminen. Kuva: Riitta RaatikainenLuonnonhoitotöihin kannattaa tarttuaSuomen metsissä luonnon tilaa parannetaan hyvin monenlaisilla luonnonhoitotöillä. Esimerkiksi lehdoista voi poistaa lehtolajistoa varjostavia kuusia. Lisäksi kunnostetaan purouomia ja lähteitä sekä esimerkiksi ennallistetaan suoluontoa tukkimalla ojia. Virtasen mukaan luonnonhoitotyöt sopisivat hyvin esimerkiksi kaivinkoneenkuljettajille, metsäkoneenkuljettajille ja metsureille. Koneiden käsittely ja työturvallisuusasiat ovat heille jo entuudestaan tuttuja.”Esimerkiksi turvesoilla ovat työt vähentyneet. Monella turvesuourakoitsijalla tai maansiirtoyrittäjällä on jo valmiina kalustoa, joka voisi sopia myös luonnonhoitotöihin. Verkostoituminen toisten yrittäjien kanssa on tärkeää, koska urakoissa tarvitaan usein erilaista kalustoa sekä myös suunnitteluosaamista,” Virtanen kertoo.Virtanen kannustaa yrittäjiä laajentamaan osaamistaan luonnonhoitotöihin. ”Nämä ovat töitä, joilla säilytetään luonnon monimuotoisuutta tuleville sukupolville. Yrittäjillä on tässä myös hyvä mahdollisuus saada uusia urakoita ja laajentaa asiakaskuntaa.” Pähkinälehdosta poistetaan kuusia, jotta lehtokasvit saavat enemmän valoa. Kuva: Jukka RuutiainenKustannuslaskuri ja koulutuksia tulossaLuotu-hankkeessa kysyttiin alkuvuodesta luonnonhoidosta kiinnostuneilta yrittäjiltä, millaista koulutusta ja osaamista he tarvitsisivat luonnonhoitotöihin. Yrittäjät toivovat koulutusta erityisesti laatu- ja ympäristöasioista, lainsäädännöstä ja lupamenettelyistä sekä luonnonhoitotöiden kustannusten laskennasta. Luotu-hanke järjestää tämän ja ensi vuoden aikana webinaareja ja verkkokoulutusta muun muassa näistä toivotuista aiheista. Työtehoseura kehittää hankkeessa luonnonhoitotöiden kustannuslaskuria. ”Siitä tulee hyvä apuväline yrittäjille. Kokemus tuo kyllä sitten myös varmuutta tarjousten tekoon”, Virtanen sanoo.Luonnonhoidon tulevaisuuden tekijät -hankkeen tarkoituksena on varmistaa, että luonnonhoitotöihin riittää tulevaisuudessa osaavia ammattilaisia. Hankkeen rahoitus tulee ympäristöministeriöltä ja maa- ja metsätalousministeriöltä. Luotu-hanke jatkuu vuoden 2024 elokuun loppuun saakka, ja sen tuloksia hyödynnetään vuonna 2024 mahdollisesti käynnistyvässä Priodiversity LIFE -hankkeessa. Lue lisää Luotu-hankkeestaTutustu myös Metsäkeskuksen luonnonhoidon tulevaisuuskatsaukseenHelmi-ohjelma 

Suomessa on tarkoitus lähivuosina ennallistaa tuhansia hehtaareja soita, kunnostaa satoja kilometrejä puroja ja perustaa lukuisia kosteikkoja. Jo pelkästään näihin Helmi-ohjelman luonnonhoitotöihin tarvitaan runsaasti työvoimaa. Luonnonhoidon tulevaisuuden tekijät -hankkeessa varmistetaan, että erilaisiin luonnonhoitotöihin riittää tulevaisuudessa osaavia ammattilaisia.

Lähde: ym.fi

Helena-Reet: MAALISKUU… it´s all about you, PANDU!!!!❤🐾🐱

NordenBladet – … Olkoon, tänään on jo kesäkuu, mutta kuten näkyy, minulla on vasta maaliskuun postaus kesken. Tein pääosan tästä postauksesta valmiiksi maaliskuussa, nyt sitten kirjoitan lisää ja saan valmiiksi. Välillä on yksinkertaisesti tapahtunut hyvin paljon…  Menin naimisiin haaveitteni miehen kanssa, meillä oli ihmeen kauniit hääjuhlat läheisten seurassa, vietimme ihanan kuherruskuukauden Espanjassa, olen tehnyt paljon kauniita käsitöitä, rakentanut verkkoalustan jne…  siitä kaikesta sitten, kunhan maaliskuun postaus tulee valmiiksi.

Kuten elämässä aina, on ollut sekä hyvää että valitettavasti myös surullista. Maaliskuu oli minulle hyvin, hyvin surullinen, ja olin pitkään poissa tolaltani.

Keskiviikko, 8. maaliskuuta (naistenpäivä) jää minulle tästä lähtien aina Pandun kuolinpäiväksi. 8. maaliskuuta 2023 hautasimme kotipuutarhaamme lämpimästi rakastamamme, tuskin 8-vuotiaan Pandu the Cat -kissamme. Muistan, että oli lumista ja kylmää ja sielu oli haljeta. Estella Elisheva ja Allan kaivoivat jäätävässä lumisateessa haudan, minä pitelin pyyhkeeseen käärittyä Pandua, Ivanka seurasi toimintaa valkeita ruusuja sylissään. Itkin kolme viikkoa joka päivä, itken nytkin tätä kirjoittaessani. Rakastin Pandua kovin.

Pandun kuolema oli minun syytäni.

Se satuttaa erityisesti. Syyllisyyden tunne on oikein paha tunne.

Torstaina Pandu tuli sisälle ja syödessään (pikemminkin nuuhkiessaan ruokaa) sen keho kakkasi hallitsemattomasti kaksi kovaa papanaa. Pahastuin, mitä tämä pelleily on, että kissa kakkaa sisälle, ja lähetin sen ulos. Perjantaiksi Allan varasi kissalle lääkäriin ajan, mutta minä sanoin: Ahh, vitsailetko, anna olla, kissat ovat sitkeitä, niillä on koko ajan jotain ongelmia, odotamme pari päivää. Kissa oksensi myös kerran, mutta minulla oli taas heti vastaus valmiina: kissa on tottunut syömään parempaa ruokaa, sen vatsa ei ole enää tottunut hiiriin… Kissa toi meille Allanin kanssa kummallekin yöllä lahjaksi hiiren noin viikko ennen tästä maailmasta poistumistaan. Allanin hiiren se söi, sen jälkeen, kun me emme alkaneet kehua sitä naukumisen jälkeenkään, ja oksensi hiiren samaan paikkaan vuoteen viereen, seuraavana päivänä minulle tuodusta hiirestä kehuimme kissaa yöllä… jostain syystä ymmärsin heti, että se tulee taas hiiren kanssa. Rehellisesti sanottuna sekin on mystistä, miten se löysi kahtena yönä peräkkäin hiiren SISÄLTÄ?!

Pandu oli ihanan ystävällinen ja hyvä kissa! Erittäin, erittäin suloinen kissa! Minulla on petturin tunne, kun en vienyt sitä lääkäriin. Minun olisi helpompi olla, jos saisin jonkin rangaistuksen siitä, mutta kaikki tämä syyllisyyden tunne ja muu juttu ja katuminen eivät valitettavasti enää auta. Kissat ovat petoja ja erittäin hyviä teeskentelijöitä, ne eivät näytä heikkouttaan tai sairauttaan, vaan huijaavat sinua. Osaan tänään vain rehellisesti katua, etten käynyt kissani kanssa säännöllisesti lääkärissä.

Rakas Pandu, anna minulle anteeksi! En halua opettaa ketään, mutta surullisesta kokemuksestani suosittelen koko sydämestäni, että käykää lemmikkienne kanssa ajoittain lääkärissä silloinkin, kun kaikki on ikään kuin ok – parempi katsoa kuin katua, parempi tarkastaa terveys ja huomata hätä oikeaan aikaan!








 

Pandu, olet ikuisesti meidän sydämissämme!!!

Pohjanmaalla valvottiin takseja viranomaisyhteistyönä

NordenBladet — Pohjanmaan poliisilaitoksen, Verohallinnon ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin alkukesän yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 55 taksia. Näissä 18 oli huomautettavaa ja liikennevirhemaksuja määrättiin yhteensä 17 kpl.Eniten puutteita todettiin taksin tietojen esittämisessä. Taksinkuljettajan nimen esillä pitäminen oli laiminlyöty yhteensä viidessä tapauksessa. Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä kahdessa taksissa. Liikennelupa tai selvitys ilmoituksenvaraisesta taksiliikenteen harjoittamisesta puuttui kahdesta taksista. Lisäksi yhden taksin hintamerkinnöistä löytyi puutteita. Taksiliikenteen valvonnan päävastuu poliisillaTaksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvovat poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto, Verohallinto sekä aluehallintovirastot. Yhteisvalvonta on tehokas tapa valvoa taksiliikennettä. Yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomainen tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita.− Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta asiat olivat pääosin kunnossa, kertoo ylikonstaapeli Mika Palmunen Pohjanmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorilta. Vuosi sitten suoritettuun valvontaiskuun verrattuna myös taksien tietojen esittäminen oli kehittynyt parempaan suuntaan.Yhteistoiminta eri viranomaisten kanssa toimi hyvin valvonnalla.Pienetkin puutteet voivat aiheuttaa, että yritystä valvotaan tarkemminToistuvasta valvonnasta huolimatta esiin nousevat yhä aiemmissakin valvonnoissa yleiseksi todetut puutteet tietojen esittämisessä. Kyseiset puutteet eivät varsinaisesti vaaranna liikenneturvallisuutta, mutta ne vaikuttavat matkustajan ja kuluttajan oikeuksien toteutumiseen, kertoo Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava mm. siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä on asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Näiden sinänsä pienien puutteiden ilmeneminen taksiliikennettä koskevien velvollisuuksien noudattamisessa voi johtaa yrityksen riskiperusteiseen lisävalvontaan, toteaa Hautalahti.Verohallinto nostaa edelleen valvontatapahtumissa tehtyjen havaintojen perusteella sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia tarkempaan selvittelyynVerohallinto on valvonut taksialaa viime vuosina tiivisti, eikä harmaan talouden toiminnan ole valitettavasti todettu kadonneen alalta. Yhteisvalvontoja pidetään tehokkaina ja vaikuttavina. Niiden avulla, tehokkaan riskienhallinnan lisäksi, on jatkuvasti nostettu ja nostetaan sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia tarkempaan selvittelyyn. Niin tässäkin valvontatapahtumassa.Harmaan talouden torjunnassa pyrimme luonnollisesti löytämään verovelvoitteitaan välttelevät, tapahtuu välttely sitten tarkoituksellisesti tai muusta syystä, sanoo apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta. Alalle on tullut paljon pieniä toimijoita, ja sen myötä myös osaamattomuutta velvoitteista ja niiden hoitamisesta. Haastavimpia valvontakohteita taksialalla ovat toisaalta olleet vuokraus- ja alihankintajärjestelyt, joissa työnantajavastuuta hukutetaan ketjua alaspäin mentäessä. Puuttuva myynti ja pimeä työ ovat alan yleisimmät harmaan talouden ilmenemismuodot.Tavoite on turvata kilpailuneutraliteetti puuttumalla petolliseen toimintaan alalla. Verovelvoitteiden laiminlyönti käy usein käsi kädessä muiden laiminlyöntien kanssa. Väärintoimijoilla on kuitenkin hyvä todennäköisyys jäädä kiinni, sanoo Valsi.

Pohjanmaan poliisilaitoksen, Verohallinnon ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin alkukesän yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 55 taksia. Näissä 18 oli huomautettavaa ja liikennevirhemaksuja määrättiin yhteensä 17 kpl.

Eniten puutteita todettiin taksin tietojen esittämisessä. Taksinkuljettajan nimen esillä pitäminen oli laiminlyöty yhteensä viidessä tapauksessa. Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä kahdessa taksissa. Liikennelupa tai selvitys ilmoituksenvaraisesta taksiliikenteen harjoittamisesta puuttui kahdesta taksista. Lisäksi yhden taksin hintamerkinnöistä löytyi puutteita. 

Taksiliikenteen valvonnan päävastuu poliisilla

Taksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvovat poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto, Verohallinto sekä aluehallintovirastot. Yhteisvalvonta on tehokas tapa valvoa taksiliikennettä. Yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomainen tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita.
− Poliisin ja ennen kaikkea liikenneturvallisuuden näkökulmasta asiat olivat pääosin kunnossa, kertoo ylikonstaapeli Mika Palmunen Pohjanmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorilta. Vuosi sitten suoritettuun valvontaiskuun verrattuna myös taksien tietojen esittäminen oli kehittynyt parempaan suuntaan.

Yhteistoiminta eri viranomaisten kanssa toimi hyvin valvonnalla.

Pienetkin puutteet voivat aiheuttaa, että yritystä valvotaan tarkemmin

Toistuvasta valvonnasta huolimatta esiin nousevat yhä aiemmissakin valvonnoissa yleiseksi todetut puutteet tietojen esittämisessä. Kyseiset puutteet eivät varsinaisesti vaaranna liikenneturvallisuutta, mutta ne vaikuttavat matkustajan ja kuluttajan oikeuksien toteutumiseen, kertoo Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti.

Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava mm. siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä on asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Näiden sinänsä pienien puutteiden ilmeneminen taksiliikennettä koskevien velvollisuuksien noudattamisessa voi johtaa yrityksen riskiperusteiseen lisävalvontaan, toteaa Hautalahti.

Verohallinto nostaa edelleen valvontatapahtumissa tehtyjen havaintojen perusteella sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia tarkempaan selvittelyyn

Verohallinto on valvonut taksialaa viime vuosina tiivisti, eikä harmaan talouden toiminnan ole valitettavasti todettu kadonneen alalta. Yhteisvalvontoja pidetään tehokkaina ja vaikuttavina. Niiden avulla, tehokkaan riskienhallinnan lisäksi, on jatkuvasti nostettu ja nostetaan sekä taksialan yrityksiä että kuljettajia tarkempaan selvittelyyn. Niin tässäkin valvontatapahtumassa.

Harmaan talouden torjunnassa pyrimme luonnollisesti löytämään verovelvoitteitaan välttelevät, tapahtuu välttely sitten tarkoituksellisesti tai muusta syystä, sanoo apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta. Alalle on tullut paljon pieniä toimijoita, ja sen myötä myös osaamattomuutta velvoitteista ja niiden hoitamisesta. Haastavimpia valvontakohteita taksialalla ovat toisaalta olleet vuokraus- ja alihankintajärjestelyt, joissa työnantajavastuuta hukutetaan ketjua alaspäin mentäessä. Puuttuva myynti ja pimeä työ ovat alan yleisimmät harmaan talouden ilmenemismuodot.
Tavoite on turvata kilpailuneutraliteetti puuttumalla petolliseen toimintaan alalla. Verovelvoitteiden laiminlyönti käy usein käsi kädessä muiden laiminlyöntien kanssa. Väärintoimijoilla on kuitenkin hyvä todennäköisyys jäädä kiinni, sanoo Valsi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päivitys tiedotteeseen

NordenBladet — Mikkelissä petoksella viety auto on löytynyt.Mikkeliläiseltä autoliikkeeltä petoksella viety Mercedes-Benz merkkinen henkilöauto on löytynyt.

Mikkelissä petoksella viety auto on löytynyt.

Mikkeliläiseltä autoliikkeeltä petoksella viety Mercedes-Benz merkkinen henkilöauto on löytynyt.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tiedote 14.6.2023

NordenBladet — Poliisi pyytää havaintoja petoksella viedystä henkilöautosta ja Mikkelin Mäntytiellä tapahtuneesta kuparivarkaudesta.Mikkeliläiseltä autoliikkeeltä saatu petoksella Mercedes-Benz merkkinen henkilöauto rekisteritunnuksella GNZ-900. Auto on vuosimallia 2015 valkoinen farmari-mallinen E sarjan Mercedes-Benz.  Autoon liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan Itä-Suomen poliisille puh. 0295415232 tai vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Akuutit tiedot hätäkeskuksen 112 kautta.Mikkelistä viety Mäntytieltä sähköjakokaapeista kuparia. Anastetut kuparit ovat olleet jänniteisiä kun ne on anastettu, mikä on aiheuttanut vaaratilanteen sekä niiden anastajille, että myös kiinteistölle jonka vierestä anastus on tapahtunut. Kuparia oli viety myös kahdesta muusta sähkökaapista. Varkaus on tapahtunut 12-13.6.2023 välisenä yönä. Tapaukseen liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan Itä-Suomen poliisille puh. 0295415232 tai vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.  

Poliisi pyytää havaintoja petoksella viedystä henkilöautosta ja Mikkelin Mäntytiellä tapahtuneesta kuparivarkaudesta.

Mikkeliläiseltä autoliikkeeltä saatu petoksella Mercedes-Benz merkkinen henkilöauto rekisteritunnuksella GNZ-900. Auto on vuosimallia 2015 valkoinen farmari-mallinen E sarjan Mercedes-Benz.  Autoon liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan Itä-Suomen poliisille puh. 0295415232 tai vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Akuutit tiedot hätäkeskuksen 112 kautta.

Mikkelistä viety Mäntytieltä sähköjakokaapeista kuparia. Anastetut kuparit ovat olleet jänniteisiä kun ne on anastettu, mikä on aiheuttanut vaaratilanteen sekä niiden anastajille, että myös kiinteistölle jonka vierestä anastus on tapahtunut. Kuparia oli viety myös kahdesta muusta sähkökaapista. Varkaus on tapahtunut 12-13.6.2023 välisenä yönä. Tapaukseen liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan Itä-Suomen poliisille puh. 0295415232 tai vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kemijoesta löytyi hukkunut

NordenBladet — Poliisi sai Rovaniemellä myöhään tiistai-iltana hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan kalastaja oli havainnut Kemijoessa kelluvan ihmisen.Pelastuslaitos sai siirrettyä hukkuneeksi todetun ihmisen rantaan vanhan sillan sekä Jätkänkynttilän sillan välisellä alueella. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana, eikä tiedota asiasta enempää. 

Poliisi sai Rovaniemellä myöhään tiistai-iltana hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan kalastaja oli havainnut Kemijoessa kelluvan ihmisen.

Pelastuslaitos sai siirrettyä hukkuneeksi todetun ihmisen rantaan vanhan sillan sekä Jätkänkynttilän sillan välisellä alueella. 

Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana, eikä tiedota asiasta enempää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yhtenäinen tilannekuva on poliisin ja Espoon kaupungin vahvuus, jota nyt kehitetään edelleen

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen ja Espoon kaupungin johtoa kokoontui kesäkuun alussa Espoon pääpoliisiasemalle. Tapaamisen taustalla oli tärkeä syy: turvallisuuden ja etenkin nuorten tilanne kaupungissa.Poliisilaitoksen johto tapaa alueen jokaisen kunnan johtoa vähintään kerran vuodessa, ja poliisipäällikkö Timo Saarinen kokee, että keskusteluyhteys jokaisen kanssa on hyvällä tasolla. − Espoo poikkeaa toiminta-alueemme muista kunnista jo pelkästään asukasmääränsä osalta. Sen lisäksi, että se on Suomen toiseksi suurin kaupunki, on se jatkuvasti kasvava ja kansainvälistyvä, mikä näkyy sekä kaupungin että meidän poliisien työssä, tapaamisen koolle kutsunut poliisipäällikkö Saarinen kertoo.Siinä, missä vuosittaisissa tapaamisissa keskustellaan tilastoista sekä kaupunkien asioista laajemmin, keskittyi tämä tapaaminen ennen kaikkea nuoriin.− Olemme tehneet pitkään päivittäistä yhteistyöstä nuorten ja heihin liittyvien ilmiöiden saralla. Nyt halusimme paneutua syvemmin siihen, mitä mahdollisuuksia etenkin tiedonvaihdon parantamiseksi voisi vielä löytyä, Saarinen sanoo.Tavoitteena on havaita heikotkin signaalit, selvittää juurisyyt ja tarttua toimeenPyöreän pöydän pariin kokoontui parikymmentä viranomaista poliisista ja kaupungilta. Poliisi toi keskusteluun ajankohtaista tietoa nuorten rikollisuudesta sekä siitä, mitä kaikkea poliisi asian eteen tekee.− Olemme esimerkiksi vakiinnuttaneet nuorisotutkintaryhmän ja Ankkuri-tiimin toiminnan. Pyrimme tällä hetkellä vaikuttamaan ennalta ehkäisevästi etenkin noin 12−13-vuotiaisiin rikoksella oireileviin nuoriin, kertoo komisario Hannu Väänänen.Pyöreän pöydän keskustelut käytiin avoimessa ja luottamuksellisessa hengessä. Kaupungin kokemuksia sekä ajankohtaisia toimintatapoja esille toivat kaupunginjohtajan rinnalla opetuksen, liikunnan, nuorten ja maahanmuuton toimialajohtajat.  − Kasvukaupunkina Espoossa on aina ollut paljon lapsia ja nuoria, ja on tärkeä tavoite, että jokainen voi kasvaa ja kehittyä omassa elämässään Espoossa, sanoo kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. − Nuorille turvallisen Espoon kannalta kaupungin ja poliisin sujuva yhteistyö on ratkaisevan tärkeää, Mäkelä jatkaa.Poliisilaitoksen ja Espoon kaupungin hyvä yhteistyö on jo tähän asti taannut, että molemmat ovat jakaneet yhteisen tilannekuvan nuorten tilanteesta. Tapaamisen päätteeksi poliisipäällikkö ja kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sopivat kuitenkin siitä, että poliisi ja kaupunki panostavat jatkossa syvemmin tietojen jakamiseen. Siitä, millä tavalla tämä toteutetaan, sovitaan kesän aikana.− Ajatus on, että kun poliisit tai kaupungin työntekijät luotaavat Espoon tapahtumia ja siellä liikkuvien nuorten toimintaa, heidän tulee voida jakaa havaintoja nousemassa olevista ilmiöistä. Näin meillä ja tarvittaessa muilla viranomaisilla on parempi mahdollisuus nopeasti selvittää ongelmien juurisyitä ja miettiä toisaalta välittömästi tarvittavia ratkaisuja ja toisaalta laajempia strategisia linjauksia, poliisipäällikkö Saarinen kertoo.Yhteinen tavoite poliisille ja kaupungille on turvallinen kaupunki sekä espoolaisten ja Espoossa vaikuttavien yhteisöjen yhdenvertainen kohtaaminen.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen ja Espoon kaupungin johtoa kokoontui kesäkuun alussa Espoon pääpoliisiasemalle. Tapaamisen taustalla oli tärkeä syy: turvallisuuden ja etenkin nuorten tilanne kaupungissa.

Poliisilaitoksen johto tapaa alueen jokaisen kunnan johtoa vähintään kerran vuodessa, ja poliisipäällikkö Timo Saarinen kokee, että keskusteluyhteys jokaisen kanssa on hyvällä tasolla. 

− Espoo poikkeaa toiminta-alueemme muista kunnista jo pelkästään asukasmääränsä osalta. Sen lisäksi, että se on Suomen toiseksi suurin kaupunki, on se jatkuvasti kasvava ja kansainvälistyvä, mikä näkyy sekä kaupungin että meidän poliisien työssä, tapaamisen koolle kutsunut poliisipäällikkö Saarinen kertoo.

Siinä, missä vuosittaisissa tapaamisissa keskustellaan tilastoista sekä kaupunkien asioista laajemmin, keskittyi tämä tapaaminen ennen kaikkea nuoriin.

− Olemme tehneet pitkään päivittäistä yhteistyöstä nuorten ja heihin liittyvien ilmiöiden saralla. Nyt halusimme paneutua syvemmin siihen, mitä mahdollisuuksia etenkin tiedonvaihdon parantamiseksi voisi vielä löytyä, Saarinen sanoo.

Tavoitteena on havaita heikotkin signaalit, selvittää juurisyyt ja tarttua toimeen

Pyöreän pöydän pariin kokoontui parikymmentä viranomaista poliisista ja kaupungilta. Poliisi toi keskusteluun ajankohtaista tietoa nuorten rikollisuudesta sekä siitä, mitä kaikkea poliisi asian eteen tekee.

− Olemme esimerkiksi vakiinnuttaneet nuorisotutkintaryhmän ja Ankkuri-tiimin toiminnan. Pyrimme tällä hetkellä vaikuttamaan ennalta ehkäisevästi etenkin noin 12−13-vuotiaisiin rikoksella oireileviin nuoriin, kertoo komisario Hannu Väänänen.

Pyöreän pöydän keskustelut käytiin avoimessa ja luottamuksellisessa hengessä. Kaupungin kokemuksia sekä ajankohtaisia toimintatapoja esille toivat kaupunginjohtajan rinnalla opetuksen, liikunnan, nuorten ja maahanmuuton toimialajohtajat.  

− Kasvukaupunkina Espoossa on aina ollut paljon lapsia ja nuoria, ja on tärkeä tavoite, että jokainen voi kasvaa ja kehittyä omassa elämässään Espoossa, sanoo kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. 

− Nuorille turvallisen Espoon kannalta kaupungin ja poliisin sujuva yhteistyö on ratkaisevan tärkeää, Mäkelä jatkaa.

Poliisilaitoksen ja Espoon kaupungin hyvä yhteistyö on jo tähän asti taannut, että molemmat ovat jakaneet yhteisen tilannekuvan nuorten tilanteesta. Tapaamisen päätteeksi poliisipäällikkö ja kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä sopivat kuitenkin siitä, että poliisi ja kaupunki panostavat jatkossa syvemmin tietojen jakamiseen. Siitä, millä tavalla tämä toteutetaan, sovitaan kesän aikana.

− Ajatus on, että kun poliisit tai kaupungin työntekijät luotaavat Espoon tapahtumia ja siellä liikkuvien nuorten toimintaa, heidän tulee voida jakaa havaintoja nousemassa olevista ilmiöistä. Näin meillä ja tarvittaessa muilla viranomaisilla on parempi mahdollisuus nopeasti selvittää ongelmien juurisyitä ja miettiä toisaalta välittömästi tarvittavia ratkaisuja ja toisaalta laajempia strategisia linjauksia, poliisipäällikkö Saarinen kertoo.

Yhteinen tavoite poliisille ja kaupungille on turvallinen kaupunki sekä espoolaisten ja Espoossa vaikuttavien yhteisöjen yhdenvertainen kohtaaminen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi