tiistai, 11 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Helena-Reet: Estella Elishevan konservatoriosuunnitelmat ja meidän äiti-tytär -hetkemme

NordenBladet – Syyskuussa koulut taas alkoivat. Kävimme Estellan kanssa Ülemiste-keskuksessa katsomassa koulua varten vaatteita ja tavaroita, ja lounastimme ravintolassa CHI. Estella Elisheva (17) asuu tänä vuonna myös viikolla koulupäivinä musiikki- ja balettikoulu MUBA:n asuntolassa ja siksi meille nuo äiti-tytär -hetket ovat erittäin arvokkaita.

Nyt perjantaina, kun hän tuli kotiin ja halusi katsella minun kanssani televisiota, olin niin väsynyt, että sanoin etten jaksa. Allan oli koko kuluneen viikon kotona sairaana ja en ole itsekään voinut kovin hyvin. Estellalla näytti pettyneeltä ja sanoi, että ennen me aina olimme yhdessä ja katsoimme elokuvia, mutta nyt minä nauran vain yhdessä Allanin kanssa ja teen kaikkea vain Allanin kanssa. Sitä kuullessa herkistyin todella. Miten hän voi sanoa niin, minä rakastan häntä niin paljon! Päätimmekin heti viettää lauantain yhdessä. Katsoin Estellan ja Ivankan kanssa yhdessä televisiota puoli päivää, sitten pelasimme kolmistaan korttia (Allan, minä, Estella) ja keskustelimme kaikenlaisista maailman asioista.

Estella on niin asiallinen, että välillä jopa ihmettelen, mistä se on peritty. Tai sitten sanokaamme pikemmin niin, että sen kunnian voi Margus ottaa itselleen. Minä olen kaikkea muuta kuin akateeminen ja asiallinen. Minuun sopisi tosihyvin tämä suomalainen vitsi: ”Äiti haluisi, että minusta tulisi tuomari tai juristi, mutta minusta tuli juomari ja turisti”. Hahhaa…

Mutta jatkaen Estellasta… Kesällä hän löysi taas itse itselleen työn. Tällä kertaa hän tarjoutui töihin lastentarhaan (sanoi, että lasten kanssa työskentelystä on jatkossa hyötyä). Muuten, töihin hän meni kuten suosittelisin kaikkia tekemään (jos kaikki kysyisivät minulta neuvoa… hahhaa): ajattele mitä haluat, mitä osaat ja missä haluat olla, ja sitten tarjoudu itse, älä odota ”oikeaa” työpaikkailmoitusta, älä seiso ehdokasjonossa. Estella on täydellinen esimerkki siitä, miten tarttua itse elämänsä ohjaksiin. Kaikkina vapaa-aikoinaan hän harjoittelee viulunsoittoa, kuntoilee ja kuuntelee englanninkielisiä podcasteja. Estella on niin suuri audiokirjojen fani, että osti itselleen omalla rahallaan Scribd-vuositilauksen. Vaikka hänellä onkin vielä kolme vuotta käytävänä MUBA:a, hän etsii jo konservatoriota, johon voisi mennä jatkamaan opintoja. (On tosi helppoa olla hyvä äiti, kun sinulla on niin hyvä lapsi!) 🙂

Hänen nykyinen kiinnostuksen piirinsä/valikoimansa sisältää neljä musiikkikorkeakoulua:

* Wienin musiikki- ja taidekorkeakoulu Itävallassa (Universität für Musik und darstellende Kunst Wien). Itävalta on klassisen musiikin mekka ja koulukin on tunnettu klassisen musiikin ohjelmastaan ja maineikkaista opettajistaan.
* Madridin kuninkaallinen konservatorio Espanjassa (Real Conservatorio Superior de Música de Madrid). Madridin kuninkaallinen konservatorio on yksi Espanjan maineikkaimmista musiikkikonservatorioista ja tarjoaa korkeatasoista viuluopetusta.
* Curtis musiikki-instituutti Philadelphiassa Amerikassa (Curtis Institute of Music). Curtis on erittäin tunnettu pieni yksityiskonservatorio, joka keskittyy henkilökohtaiseen opetukseen ja huipputason musiikkikoulutukseen. Muun muassa koulu tarjoaa kaikille oppilaille täyden stipendin.
* Juilliardin taiteiden koulu New Yorkissa Amerikassa (The Juilliard School). Juilliard on yksi maailman tunnetuimmista musiikki- ja tanssikonservatorioista ja sillä on mainetta eräänä maailman korkeatasoisimmista musiikkilaitoksista.

Mitäpä osaan sanoa… kaipa korkealle voi lentää vain korkeita tavoitteita asettamalla! 🚀🚀🚀
Tämä tällä kertaa! Halauksia!

Helena-Reet: Ivankan ja Allanin kanssa Grand Rose SPA:ssa ja Saaremaan ruokafestivaaleilla

NordenBladet – Syyskuussa tuli käydyksi Saarenmaalla ensimmäisen kerran sataan vuoteen. Lapset ovat Saarenmaalla usein, mutta itse en ollut käynyt siellä ehkä viiteen tai kuuteen vuoteen, voi olla että viime käynnistä on kauemminkin. Allanin piti tarkastaa Saarenmaan lentoasemalla palvelimia ja päätimme, että lähdemme Ivankan kanssa hänen mukanaan Saarenmaalle ja olemme siellä sitten vähän pitempäänkin.

Perjantaiaamuna (8. syyskuuta) starttasimme kotoa niin, että noin 10 aikaan olimme Kuressaaressa. Minä menin Ivankan kanssa shoppailemaan (Kävimme lounaaseen asti Auriga-keskuksen ja muissa keskustan kaupoissa). Myönteinen yllätys oli Saarenmaan tavaratalon ruokamaailma, se oli tehty todella tyylikkääksi ja kauniiksi. Puolilta päivin menimme hotelliin. Meillä oli Grand Rose SPA hotellissa varattuna huone (142.- euroa kolmelta), sisältäen sekä SPA-liput että aamiaiset. Illan vietimmekin kolmestaan kylpylässä nauttien ja seuraavana päivänä poikkesimme katsomassa Saarenmaan ruokafestivaaleja. Lounaan aikaan olimme jo Kuivastun ja Virtsun väliä kulkevalla lautalla ja iltapäivällä kotona takaisin.

Ahsooo… PS! Kuressaaren vesijohtoverkosta otetut kokeet osoittavat edelleen E.coli- ja koliformisten bakteerien leviämistä ja siksi terveydenhoitovirasto ei suosittele käyttämään vesijohtovettä juomana keittämättömänä. Vaikka joimmekin vain pullovettä, käytimme hotellissa hampaiden pesuun hanavettä. Pelkäsin jälkeenpäin jonkin aikaa, että ehkä saamme sen kolibakteerin, mutta kun nyt on jo melkein kuukausi Saarenmaalla käynnistä kulunut, tuntuu siltä, että pelastuimme siltä.



Katso myös:
KUVIA Saarenmaalta! Kuressaare (vanhakaupunki, raatihuone, torikaukea, linnanpuisto, piispanlinna…) – 24. joulukuuta 2018

Poliisi tuo omasta näkökulmasta ajateltavaa ja vinkkejä vanhusten viikkoon

NordenBladet — Vanhustyön keskusliitto järjestää Vanhusten viikko -teemaviikon 1. – 8.10.2023. Esillä on monia eri teemoja ikääntyvien hyvinvoinnin ja esimerkiksi digitalisaation ymmärryksen parantamiseksi. Poliisi antaa tämän viikon aikana tietoa ja vinkkejä ikääntyvien arjen turvallisuuteen liittyen ennalta estävän työn näkökulmasta.- Tämän viikon aikana Itä-Suomen poliisi nostaa sosiaalisen median kanavilla esille teemaviikkoon liittyen muun muassa erilaiset huijaukset, joista varoituksia on annettu viime vuosina lähes viikoittain. Huijauksien uhriksi voi joutua kuka tahansa, mutta iäkkäämmillä väestöllä riski joutua uhriksi on muita suurempi, sanoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista.Pohjolainen kertoo, että ikääntyvillä on usein vertaansa vailla oleva elämänkokemus. Tästä huolimatta ikääntyminen tuo usein mukanaan haasteita etenkin, jos terveys ja muisti heikkenevät. – Ikävä kyllä rikolliset tulevat joskus jopa vanhemman väestön kotioville asti petollisissa aikeissa ja joskus hyväksikäyttäjä voi olla se, jonka pitäisi auttaa ja huolehtia. Taloudellisen kaltoin kohtelun tunnistamiseksi ja siihen puuttumiseksi tarvitaan herkkää otetta meiltä kaikilta. Ikäihmiset täytyy suojata tämän kaltaiselta hyväksikäytöltä, Pohjolainen jatkaa.Pohjolaisen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että näistä asioista puhutaan aktiivisesti iäkkäämmälle väestölle tai muutoin riskialttiina oleville ja neuvotaan heille oikeita toimintatapoja huijausten estämiseksi. Tarvitaan säännöllistä tiedon jakamista ja välittämistä muun muassa sukulaisten, ystävien, kotihoidon, palvelukotien sekä eri viranomaisten taholta. Tällä viikolla annetaan vinkkejä liikenneturvallisuuteen liittyen sekä nostetaan esille myös iäkkäiden aselupa-asiat. Seuraa Itä-Suomen poliisin sosiaalisen median tilejä Facebookissa, Instagramissa ja X-kanavalla (entinen Twitter). Vuodesta 1954 lähtien järjestetystä vanhusten viikosta ja tapahtumista lisätietoa löytyy alla olevasta linkistä.

Vanhustyön keskusliitto järjestää Vanhusten viikko -teemaviikon 1. – 8.10.2023. Esillä on monia eri teemoja ikääntyvien hyvinvoinnin ja esimerkiksi digitalisaation ymmärryksen parantamiseksi. Poliisi antaa tämän viikon aikana tietoa ja vinkkejä ikääntyvien arjen turvallisuuteen liittyen ennalta estävän työn näkökulmasta.

– Tämän viikon aikana Itä-Suomen poliisi nostaa sosiaalisen median kanavilla esille teemaviikkoon liittyen muun muassa erilaiset huijaukset, joista varoituksia on annettu viime vuosina lähes viikoittain. Huijauksien uhriksi voi joutua kuka tahansa, mutta iäkkäämmillä väestöllä riski joutua uhriksi on muita suurempi, sanoo rikosylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista.

Pohjolainen kertoo, että ikääntyvillä on usein vertaansa vailla oleva elämänkokemus. Tästä huolimatta ikääntyminen tuo usein mukanaan haasteita etenkin, jos terveys ja muisti heikkenevät. 

– Ikävä kyllä rikolliset tulevat joskus jopa vanhemman väestön kotioville asti petollisissa aikeissa ja joskus hyväksikäyttäjä voi olla se, jonka pitäisi auttaa ja huolehtia. Taloudellisen kaltoin kohtelun tunnistamiseksi ja siihen puuttumiseksi tarvitaan herkkää otetta meiltä kaikilta. Ikäihmiset täytyy suojata tämän kaltaiselta hyväksikäytöltä, Pohjolainen jatkaa.

Pohjolaisen mukaan on ensiarvoisen tärkeää, että näistä asioista puhutaan aktiivisesti iäkkäämmälle väestölle tai muutoin riskialttiina oleville ja neuvotaan heille oikeita toimintatapoja huijausten estämiseksi. Tarvitaan säännöllistä tiedon jakamista ja välittämistä muun muassa sukulaisten, ystävien, kotihoidon, palvelukotien sekä eri viranomaisten taholta. 

Tällä viikolla annetaan vinkkejä liikenneturvallisuuteen liittyen sekä nostetaan esille myös iäkkäiden aselupa-asiat. 

Seuraa Itä-Suomen poliisin sosiaalisen median tilejä Facebookissa, Instagramissa ja X-kanavalla (entinen Twitter). 

Vuodesta 1954 lähtien järjestetystä vanhusten viikosta ja tapahtumista lisätietoa löytyy alla olevasta linkistä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Helena-Reet: Isän 80-vuotissyntymäpäivä Tartossa

NordenBladet – 25. elokuuta isäni täytti 80 vuotta! Isä ei halunnut suuria juhlia ja siksi vietimme merkkipäivää pienessä perhepiirissä isosiskoni luona Tartossa. Olen siltä osin kaiketi hyvin samanlainen kuin hän, sillä minäkään en pidä suurista pitkän pöydän ääressä vietettävistä lihahyytelön syömistilaisuuksista ja jo pelkästään sana ”pyöreät syntymäpäivät” tuo silmieni eteen iän, neilikat ja suuren joukon ihmisiä, joita en vapaaehtoisesti sietäisi. Normaalia puhetta, eikö? Hahhaa 😀

Annoin isälle lahjaksi vuonna 2019 tekemäni maalauksen ”Sweden’s National Day”, joka oli esitteillä myös Viron kansallismuseon näyttelyssä. Se on elämäni toinen kukkamaalaus, ensimmäisen kukkamaalaukseni ”Syringa vulgaris” annoin lahjaksi äidilleni. Lisäksi tein vadelmakakun ja annoimme lahjaksi myös erittäin kauniin puisen lintulaudan. Isä on suuri lintujen ystävä ja joka talvi hän ripustaa puutarhaan talipalloja ja siementaloja ja sitten työpöytänsä takaa ikkunasta katsoessaan näkee, miten linnut puuhastelevat pihalla. Kivaa!

Me (minä, Allan, Estella ja Ivanka) ajoimme illalla takaisin Tallinnaan, sillä Estella piti muuttaa seuraavana aamuna Tallinnan musiikki- ja balettikouluun eli MUBA:an (hänen onnistui onnekseen saada tänäkin vuonna koulun asuntolasta huone). Se merkitsee hänelle tuntien aikavoittoa koulumatkoista, ja sen hän voi käyttää viulunsoiton harjoitteluun. Tänä vuonna hänet sijoitettiin samaan huoneeseen kahden japanilaisen balettitanssijan kanssa.

Vanhemmat itse jäivät yöksi isosisko Marien luokse, sillä isä ja äiti itse antoivat itselleen lahjaksi vielä yhden talon… hahhaaa 😀, ja äiti halusi alkaa sisustaa sitä jo seuraavana päivänä. Vanhempani eivät ole ”pörssiuskovia”, ja siksi he sijoittavat kaiken vapaan rahansa kiinteistöihin tai maahan.



















Rattijuopumuksia Porin seudulla

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tavoitti päihtyneitä kuljettajia Porissa, Nakkilassa päihtyneen kuljettajan henkilöauto suistui ojaanPoliisipartio pysäytti sunnuntain vastaisena yönä kello yhden aikaan Porissa Kalevanpuistossa henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin noin yhden promillen tuloksen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Lounais-Suomen poliisi tavoitti päihtyneitä kuljettajia Porissa, Nakkilassa päihtyneen kuljettajan henkilöauto suistui ojaan

Poliisipartio pysäytti sunnuntain vastaisena yönä kello yhden aikaan Porissa Kalevanpuistossa henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin noin yhden promillen tuloksen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Samana yönä kello kahden aikaan partio pysäytti Langintiellä henkilöauton, jonka kuljettajana ollut nainen puhalsi alkometriin noin 0.55 promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään rattijuopumuksesta.

Sunnuntaina kello 14 aikaan hätäkeskus ilmoitti partiolle ulosajosta Nakkilassa Harjavallantiellä. Tapahtumapaikalla selvisi, että henkilöauto oli suistunut keskustan suunnasta tultaessa Harjavallantien vasemmalle puolelle ojaan.  Autoa kuljettanut nainen puhalsi seulonta-alkometriin nolla promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen huumausaineille. Nainen oli ottanut auton luvatta käyttöönsä. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, huumausaineen käyttörikokseen ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vakka-Suomessa useita rattijuopumuksia viikonloppuna

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi sai viikonlopun aikana kiinni useita päihtyneitä kuljettajia Vakka-Suomessa.Uudenkaupungin poliisi pysäytti perjantaina autolla liikkuneen miehen Lokalahdentiellä. Hänen epäillään kuljettaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena ilman ajo-oikeutta ja näin syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.Samana päivänä Uudenkaupungin poliisi pysäytti myös toisen autolla liikkuneen miehen Hiuntiellä. Kuljettajan epäillään kuljettaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Mies puhalsi lisäksi alkoholituloksen poliisin seulonta-alkometriin, mutta tulos jäi alle rangaistavuuden. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen huumausaineen osalta.Lauantaina ja sunnuntaina törkeitä rattijuopumuksiaLauantaina poliisipartio pysäytti Taivassalossa mieskuljettajan, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tuloksen noin 1,49 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Myöhemmin lauantaina poliisi pysäytti Uudessakaupungissa Alisenkadulla mieskuljettajan, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin noin 1,91 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Sunnuntaina Uudenkaupungin poliisi pysäytti Honkatiellä auton, jota kuljettanut nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin noin 1,40 promillea. Naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.Myöhemmin samana päivänä poliisipartio pysäytti Uudenkaupungin Kuokkamaankadulla auton, jota kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin noin 2,39 promillea. Mies kuljetti auto lisäksi ilman ajo-oikeutta. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Lounais-Suomen poliisi sai viikonlopun aikana kiinni useita päihtyneitä kuljettajia Vakka-Suomessa.

Uudenkaupungin poliisi pysäytti perjantaina autolla liikkuneen miehen Lokalahdentiellä. Hänen epäillään kuljettaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena ilman ajo-oikeutta ja näin syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Samana päivänä Uudenkaupungin poliisi pysäytti myös toisen autolla liikkuneen miehen Hiuntiellä. Kuljettajan epäillään kuljettaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Mies puhalsi lisäksi alkoholituloksen poliisin seulonta-alkometriin, mutta tulos jäi alle rangaistavuuden. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen huumausaineen osalta.

Lauantaina ja sunnuntaina törkeitä rattijuopumuksia

Lauantaina poliisipartio pysäytti Taivassalossa mieskuljettajan, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tuloksen noin 1,49 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Myöhemmin lauantaina poliisi pysäytti Uudessakaupungissa Alisenkadulla mieskuljettajan, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin noin 1,91 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Sunnuntaina Uudenkaupungin poliisi pysäytti Honkatiellä auton, jota kuljettanut nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin noin 1,40 promillea. Naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Myöhemmin samana päivänä poliisipartio pysäytti Uudenkaupungin Kuokkamaankadulla auton, jota kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin noin 2,39 promillea. Mies kuljetti auto lisäksi ilman ajo-oikeutta. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisitehtävä saamelaiskäräjien vaalipäivänä Sajoksessa

NordenBladet — Poliisi sai perjantaina 29.9.2023 hieman ennen kello 13 poliisitehtävän Saamelaiskulttuurikeskus Sajokseen Inariin, jossa oli käynnissä Saamalaiskäräjien vaalit.Ilmoituksen mukaan paikalle oli tullut noin 20 henkilöä, joiden äänioikeudesta oli erimielisyyttä. Inarin poliisiaseman poliisipartio kuuli paikalla molempien osapuolten kannan asiaan ja keskusteli osapuolten kanssa hyvässä yhteishengessä. Lopputulemana paikalle tullut noin 20 hengen ryhmä poistui alueelta omatoimisesti ilman, että poliisin täytyi heitä poistaa ja alueella ei tullut ilmi iltapäivän aikana muita poliisitehtäviä. Poliisi ohjeisti asianosaisia valitusoikeudesta koskien vaaleihin liittyvää äänestysoikeutta. Poliisin tehtävin ei kuulu vaaleihin liittyvien hallinnollisten asioiden selvittäminen eikä poliisin tehtävä ole päättää kenellä on äänioikeus äänestää kyseisissä vaaleissa. Poliisi ei ole tehtävällä estänyt ketään äänestämästä eikä myöskään vaatinut kenenkään saada äänestää. Poliisin tehtävä kyseisenä päivänä oli yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen.

Poliisi sai perjantaina 29.9.2023 hieman ennen kello 13 poliisitehtävän Saamelaiskulttuurikeskus Sajokseen Inariin, jossa oli käynnissä Saamalaiskäräjien vaalit.

Ilmoituksen mukaan paikalle oli tullut noin 20 henkilöä, joiden äänioikeudesta oli erimielisyyttä.

 

Inarin poliisiaseman poliisipartio kuuli paikalla molempien osapuolten kannan asiaan ja keskusteli osapuolten kanssa hyvässä yhteishengessä. Lopputulemana paikalle tullut noin 20 hengen ryhmä poistui alueelta omatoimisesti ilman, että poliisin täytyi heitä poistaa ja alueella ei tullut ilmi iltapäivän aikana muita poliisitehtäviä. Poliisi ohjeisti asianosaisia valitusoikeudesta koskien vaaleihin liittyvää äänestysoikeutta.

 

Poliisin tehtävin ei kuulu vaaleihin liittyvien hallinnollisten asioiden selvittäminen eikä poliisin tehtävä ole päättää kenellä on äänioikeus äänestää kyseisissä vaaleissa. Poliisi ei ole tehtävällä estänyt ketään äänestämästä eikä myöskään vaatinut kenenkään saada äänestää. Poliisin tehtävä kyseisenä päivänä oli yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Epäilty myi satoja väärennettyjä hygieniapasseja ja Työturvallisuuskortteja

NordenBladet — Helsingin poliisi siirsi syyteharkintaan tapauksen, jossa henkilöä epäillään törkeistä väärennyksistä, virkavallan anastuksesta ja tavaramerkkirikkomuksesta. Epäilty myi väärennettyjä tuotteita ihmisille, jotka olivat hiljattain saapuneet Suomeen, kuten turvapaikanhakijoille. Toimintaa pyöritettiin tekaistussa ja rekisteröimättömässä yrityksessä, jonka nimi oli Marbon oy.Poliisi sai tiedon väärennysepäilystä Ruokavirastolta vuonna 2019. Epäilty oli alkuvuonna 2019 lähettänyt väärennettyjen hygieniapassien valmistamista koskevan tarjouspyynnön painoalan yritykselle, joka toimi Kiinassa.– Kyseinen yritys puolestaan välitti tarjouspyynnön suomalaiselle painoalan yritykselle, jota Ruokavirasto käyttää hygieniapassien sopimustoimittajana. Suomalaisyritys epäili, ettei tiedustelussa ole kyse luvallisesta toiminnasta ja ilmoitti asiasta Ruokavirastolle, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Harri Saaristola.Epäillyn väärennysrikoksen laajuus alkoi selvitä, kun poliisi otti tarjouspyynnön lähettäjän kiinni ja suoritti laite-etsinnän hänen puhelimeensa ja tietokoneeseen. Selvisi, että epäilty oli jo vuonna 2018 onnistunut tilaamaan väärennettyjä hygieniapasseja ja Työturvallisuuskortteja. Tuolloin tilaukset tehtiin painoalan yrityksiin, jotka toimivat Puolassa ja Unkarissa.Epäilty oli myös itse valmistanut väärennettyjä hygieniapassien ja Työturvallisuuskorttien väliaikaistodistuksia. Epäiltyjen rikosten tekoaika on yli vuosi, ja asiakkaita epäillyllä oli vähintään satoja.Poliisin tietojen mukaan väärennetyksi epäiltyihin hygieniapassien korttiosaan on merkattu, että ne ovat voimassa toistaiseksi. Kortteja on todennäköisesti edelleen käytössä. Kaikkien väärennetyiksi epäiltyjen hygieniapassien ja Työturvallisuuskorttien ostajien henkilöllisyys ei selvinnyt esitutkinnassa.– Menettelyä on pidettävä poikkeuksellisen moitittavana, koska väärennettyjä tuotteita on myyty nimenomaan uusille maahanmuuttajille. Heidän työkokemuksensa ei lähtökohtaisesti ole Suomesta. Heillä on tarve saada asianmukaista tietoa suomalaisen elintarvikealan ja työturvallisuuden sääntelystä, sanoo tutkinnanjohtaja Saaristola.Epäilty järjesti osalle ostajista aidolta vaikuttavia koulutuksiaEpäilty on työskennellyt muun muassa opetustehtävissä toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa ja työväenopistossa tuntiopettajana maahanmuuttajataustaisille henkilöille.Esitutkinnan perusteella epäilty onnistui taustansa ja uskottavien myyntipuheiden ansiosta vakuuttamaan ostajat siitä, että väärennetyt tuotteet olisivat aitoja.Epäilty oli järjestänyt muutamia uusille maahanmuuttajille suunnattuja koulutustilaisuuksia, joihin hän oli tilannut oikeita kouluttajia. Heillä ei ollut tietoa siitä, että tilaisuuden järjestäjä aikoi myydä väärennettyjä tuotteita. Epäilty myi kortteja, vaikka ostaja ei olisi osallistunut koulutukseen tai menestynyt kokeissa.– Tekoa voidaan pitää erityisen suunnitelmallisena. Epäilty käytti väärennysrikosten tekemiseen itse laatimaansa ohjelmaa, joka muodosti korttien valmistamisessa tarvittavat sarjanumerot, sanoo tutkinnanjohtaja Saaristola.Poliisi kehottaa tarkistamaan hygieniapassien ja Työturvallisuuskorttien aitoudenVäärennettyjä kortteja ei ole saatu poliisin haltuun. Poliisi pyytää elintarvikealan toimijoita ja valvojia kiinnittämään huomiota hygieniapassien ja Työturvallisuuskorttien aitouteen. Myös yritysten kannattaa tarkistaa kortit.Epäselvissä tapauksissa tulee olla yhteydessä Ruokaviraston tai Työturvallisuuskeskus ry:n asiakaspalveluun. Ruokavirastoon voi olla yhteydessä sähköpostitse hygieniapassi@ruokavirasto.fi ja Työturvallisuuskeskukseen kortti@ttk.fi.Väärennetyissä hygieniapasseissa ja Työturvallisuuskorteissa on käytetty ainakin sarjanumeroita, jotka selviävät liitteestä. Jos kyseinen sarjanumero ilmenee hygieniapassista tai Työturvallisuuskortista, on syytä olla yhteydessä Ruokavirastoon tai Työturvallisuuskeskukseen.Kaikkien väärennetyiksi epäiltyjen passien ja korttien numerot eivät ole tiedossa.

Helsingin poliisi siirsi syyteharkintaan tapauksen, jossa henkilöä epäillään törkeistä väärennyksistä, virkavallan anastuksesta ja tavaramerkkirikkomuksesta. Epäilty myi väärennettyjä tuotteita ihmisille, jotka olivat hiljattain saapuneet Suomeen, kuten turvapaikanhakijoille. Toimintaa pyöritettiin tekaistussa ja rekisteröimättömässä yrityksessä, jonka nimi oli Marbon oy.

Poliisi sai tiedon väärennysepäilystä Ruokavirastolta vuonna 2019. Epäilty oli alkuvuonna 2019 lähettänyt väärennettyjen hygieniapassien valmistamista koskevan tarjouspyynnön painoalan yritykselle, joka toimi Kiinassa.

– Kyseinen yritys puolestaan välitti tarjouspyynnön suomalaiselle painoalan yritykselle, jota Ruokavirasto käyttää hygieniapassien sopimustoimittajana. Suomalaisyritys epäili, ettei tiedustelussa ole kyse luvallisesta toiminnasta ja ilmoitti asiasta Ruokavirastolle, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Harri Saaristola.

Epäillyn väärennysrikoksen laajuus alkoi selvitä, kun poliisi otti tarjouspyynnön lähettäjän kiinni ja suoritti laite-etsinnän hänen puhelimeensa ja tietokoneeseen. Selvisi, että epäilty oli jo vuonna 2018 onnistunut tilaamaan väärennettyjä hygieniapasseja ja Työturvallisuuskortteja. Tuolloin tilaukset tehtiin painoalan yrityksiin, jotka toimivat Puolassa ja Unkarissa.

Epäilty oli myös itse valmistanut väärennettyjä hygieniapassien ja Työturvallisuuskorttien väliaikaistodistuksia. Epäiltyjen rikosten tekoaika on yli vuosi, ja asiakkaita epäillyllä oli vähintään satoja.

Poliisin tietojen mukaan väärennetyksi epäiltyihin hygieniapassien korttiosaan on merkattu, että ne ovat voimassa toistaiseksi. Kortteja on todennäköisesti edelleen käytössä. Kaikkien väärennetyiksi epäiltyjen hygieniapassien ja Työturvallisuuskorttien ostajien henkilöllisyys ei selvinnyt esitutkinnassa.

– Menettelyä on pidettävä poikkeuksellisen moitittavana, koska väärennettyjä tuotteita on myyty nimenomaan uusille maahanmuuttajille. Heidän työkokemuksensa ei lähtökohtaisesti ole Suomesta. Heillä on tarve saada asianmukaista tietoa suomalaisen elintarvikealan ja työturvallisuuden sääntelystä, sanoo tutkinnanjohtaja Saaristola.

Epäilty järjesti osalle ostajista aidolta vaikuttavia koulutuksia

Epäilty on työskennellyt muun muassa opetustehtävissä toisen asteen ammatillisessa oppilaitoksessa ja työväenopistossa tuntiopettajana maahanmuuttajataustaisille henkilöille.

Esitutkinnan perusteella epäilty onnistui taustansa ja uskottavien myyntipuheiden ansiosta vakuuttamaan ostajat siitä, että väärennetyt tuotteet olisivat aitoja.

Epäilty oli järjestänyt muutamia uusille maahanmuuttajille suunnattuja koulutustilaisuuksia, joihin hän oli tilannut oikeita kouluttajia. Heillä ei ollut tietoa siitä, että tilaisuuden järjestäjä aikoi myydä väärennettyjä tuotteita. Epäilty myi kortteja, vaikka ostaja ei olisi osallistunut koulutukseen tai menestynyt kokeissa.

– Tekoa voidaan pitää erityisen suunnitelmallisena. Epäilty käytti väärennysrikosten tekemiseen itse laatimaansa ohjelmaa, joka muodosti korttien valmistamisessa tarvittavat sarjanumerot, sanoo tutkinnanjohtaja Saaristola.

Poliisi kehottaa tarkistamaan hygieniapassien ja Työturvallisuuskorttien aitouden

Väärennettyjä kortteja ei ole saatu poliisin haltuun. Poliisi pyytää elintarvikealan toimijoita ja valvojia kiinnittämään huomiota hygieniapassien ja Työturvallisuuskorttien aitouteen. Myös yritysten kannattaa tarkistaa kortit.

Epäselvissä tapauksissa tulee olla yhteydessä Ruokaviraston tai Työturvallisuuskeskus ry:n asiakaspalveluun. Ruokavirastoon voi olla yhteydessä sähköpostitse hygieniapassi@ruokavirasto.fi ja Työturvallisuuskeskukseen kortti@ttk.fi.

Väärennetyissä hygieniapasseissa ja Työturvallisuuskorteissa on käytetty ainakin sarjanumeroita, jotka selviävät liitteestä. Jos kyseinen sarjanumero ilmenee hygieniapassista tai Työturvallisuuskortista, on syytä olla yhteydessä Ruokavirastoon tai Työturvallisuuskeskukseen.

Kaikkien väärennetyiksi epäiltyjen passien ja korttien numerot eivät ole tiedossa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tulipalossa vainaja

NordenBladet — Poliisilla tehtävä Viitasaarelle, missä rivitaloyhtiön asunto palanut ja pelastuslaitos löytänyt asunnosta vainajanPoliisi sai 2.10.2023 klo 10.13 tehtävä Viitasaarelle Keskisuuresta tulipalosta. Saatujen tietojen mukaan kyseessä on rivitalohuoneisto, mikä palanut. Paikalle hälytetty pelastuslaitos on löytänyt asunnosta vainajan. Palo ei ole aiheuttanut vahinkoja taloyhtiön muihin asuntoihin.Poliisi ei epäile tässä vaiheessa rikosta, mutta jatkaa asian selvittämistä palonsyyntutkinta ja kuolemansyyn selvittämisenä. Asiasta ei tiedoteta tämän jälkeen 

Poliisilla tehtävä Viitasaarelle, missä rivitaloyhtiön asunto palanut ja pelastuslaitos löytänyt asunnosta vainajan

Poliisi sai 2.10.2023 klo 10.13 tehtävä Viitasaarelle Keskisuuresta tulipalosta. Saatujen tietojen mukaan kyseessä on rivitalohuoneisto, mikä palanut. Paikalle hälytetty pelastuslaitos on löytänyt asunnosta vainajan. Palo ei ole aiheuttanut vahinkoja taloyhtiön muihin asuntoihin.

Poliisi ei epäile tässä vaiheessa rikosta, mutta jatkaa asian selvittämistä palonsyyntutkinta ja kuolemansyyn selvittämisenä. 

Asiasta ei tiedoteta tämän jälkeen

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeen poliisin tapahtumia

NordenBladet — Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Hämeen poliisin alueilla.Sysmän Onkiniemessä oli kahdella kuljettajalla kiire kotiin. Alueella 100 km/h nopeusrajoitus ja mitatut nopeudet heille 151 km/h sekä 180 km/h. Asian selvittely jatkuu aikanaan käräjäsalissa, kuljettajat väliaikaiseen ajokieltoon ja nimikkeenä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Hämeen poliisin alueilla.

Sysmän Onkiniemessä oli kahdella kuljettajalla kiire kotiin. Alueella 100 km/h nopeusrajoitus ja mitatut nopeudet heille 151 km/h sekä 180 km/h. Asian selvittely jatkuu aikanaan käräjäsalissa, kuljettajat väliaikaiseen ajokieltoon ja nimikkeenä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Orimattilassa naishenkilö ajautui kuljettamallaan moottoripyörällä ojaan. Henkilö loukkaantui ja moottoripyöräkin kärsi vaurioita. Nimikkeenä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja tutkinta jatkaa asian selvittelyä.

Rattijuoppoja oli alueella useita ja mukaan mahtui myös huumeen alaisena ajaneita kuin myös ajo-oikeudettomia.

Lahdessa mieshenkilön epäillään syyllistyneen rikokseen säilyttämällä kahta asettaan sekä lukuisaa määrää aseiden patruunoita asunnon autotallissa lukitsemattomassa puulaatikossa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi