tiistai, 11 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20979 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Vantaan kouluampumisen aktiivinen tutkinta jatkuu poliisissa

NordenBladet — Eilen aamulla Vantaan Viertolassa tapahtuneen kouluampumisen tutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa.Tutkintatoimet jatkuvat muun muassa teknisellä tutkinnalla sekä useiden henkilöiden kuulemisilla.Poliisi selvittää aktiivisesti myös teon motiivia. Poliisilla on alustava käsitys teon motiivista, mutta tutkinnallisista syistä sitä ei voida vielä vahvistaa.Sosiaalisessa median eri kanavissa liikkuu tapahtuneesta paljon erilaista, osittain virheellistäkin tietoa. Poliisi haluaa edelleen muistuttaa, että virheellisen tiedon levittäminen somessa on rikos. Kunnioitetaan myös uhrien omaisia ja läheisiä.Poliisi vahvistaa, että rikokseen tekoon epäiltyä henkilöä päästiin kuulemaan jo eilen ja hän on kuulustelussa myöntänyt teon. Epäillyn kiinniottotilanteessa poliisin haltuun ottama ase on revolverimallinen käsiase. Epäilty on suomen kansalainen.Poliisi vahvistaa myös, että kouluampumisessa menehtynyt henkilö on poika. Kaksi vakavasti loukkaantunutta henkilöä ovat tyttöjä, jotka molemmat ovat edelleen sairaalahoidossa. Menehtynyt poika on suomen kansalainen ja sairaalahoidossa olevista työistä toinen on suomen ja kosovon kaksoiskansalainen ja toinen tytöistä suomen kansalainen.Tapahtumaan liittyviä tietoja ja vihjeitä pyydetään edelleen lähettämään poliisin sähköpostiosoitteeseen  vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi  

Eilen aamulla Vantaan Viertolassa tapahtuneen kouluampumisen tutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa.

Tutkintatoimet jatkuvat muun muassa teknisellä tutkinnalla sekä useiden henkilöiden kuulemisilla.

Poliisi selvittää aktiivisesti myös teon motiivia. Poliisilla on alustava käsitys teon motiivista, mutta tutkinnallisista syistä sitä ei voida vielä vahvistaa.

Sosiaalisessa median eri kanavissa liikkuu tapahtuneesta paljon erilaista, osittain virheellistäkin tietoa. Poliisi haluaa edelleen muistuttaa, että virheellisen tiedon levittäminen somessa on rikos. Kunnioitetaan myös uhrien omaisia ja läheisiä.

Poliisi vahvistaa, että rikokseen tekoon epäiltyä henkilöä päästiin kuulemaan jo eilen ja hän on kuulustelussa myöntänyt teon. Epäillyn kiinniottotilanteessa poliisin haltuun ottama ase on revolverimallinen käsiase. Epäilty on suomen kansalainen.

Poliisi vahvistaa myös, että kouluampumisessa menehtynyt henkilö on poika. Kaksi vakavasti loukkaantunutta henkilöä ovat tyttöjä, jotka molemmat ovat edelleen sairaalahoidossa. Menehtynyt poika on suomen kansalainen ja sairaalahoidossa olevista työistä toinen on suomen ja kosovon kaksoiskansalainen ja toinen tytöistä suomen kansalainen.

Tapahtumaan liittyviä tietoja ja vihjeitä pyydetään edelleen lähettämään poliisin sähköpostiosoitteeseen  vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Passilauantai 13.4.2024 Sisä-Suomen poliisilaitoksella

NordenBladet — Poliisilaitoksen asiakaspalvelu on avoinna Tampereella ja Jyväskylässä lauantaina 13.4.2024 klo 9-15.Passi- ja henkilökorttien suuren kysynnän vuoksi poliisilaitos palvelee asiakkaita Tampereella ja Jyväskylässä myös lauantaina 13.4.2024 klo 9-15.

Poliisilaitoksen asiakaspalvelu on avoinna Tampereella ja Jyväskylässä lauantaina 13.4.2024 klo 9-15.

Passi- ja henkilökorttien suuren kysynnän vuoksi poliisilaitos palvelee asiakkaita Tampereella ja Jyväskylässä myös lauantaina 13.4.2024 klo 9-15.

Asiointi on mahdollista passi- ja henkilökorttiasioissa vain ajanvarauksella. Asiointiajat on varattavissa poliisin sähköisessä asiointipalvelussa Tampereella 3.4. ja Jyväskylässä 8.4 alkaen. Asiointiajan voit varata myös puhelimitse valtakunnallisen lupaneuvonnan kautta p. 0295 419800 (ma-pe klo 8-16.15).

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Oulussa törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen

NordenBladet — Kahden henkilöauton kilvanajo Oulussa KainuuntielläPoliisipartio havaitsi yöllä Oulussa kahden henkilöauton ajavan kovaa ylinopeutta Kainuuntiellä Karjasillan kohdalla. Poliisipartion suorittaman keskinopeusmittauksen mukaan molemmat ajoneuvot ajoivat huomattavaa ylinopeutta. Poliisipartio pysäytti ajoneuvot ja niiden kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajien ajokunto tarkistettiin ja molemmat kuljettajat olivat liikenteessä selvinpäin. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kahden henkilöauton kilvanajo Oulussa Kainuuntiellä

Poliisipartio havaitsi yöllä Oulussa kahden henkilöauton ajavan kovaa ylinopeutta Kainuuntiellä Karjasillan kohdalla. Poliisipartion suorittaman keskinopeusmittauksen mukaan molemmat ajoneuvot ajoivat huomattavaa ylinopeutta. Poliisipartio pysäytti ajoneuvot ja niiden kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajien ajokunto tarkistettiin ja molemmat kuljettajat olivat liikenteessä selvinpäin. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Huono ajokeli Kaakkois-Suomessa – ennakoi ja aja turvallisesti

NordenBladet — Kaakkois-Suomen poliisilaitos muistuttaa autoilijoita ennakoimisen tärkeydestä hankalalla ajokelillä. Kesärenkailla liikenteeseen ei ole tällä säällä asiaa.Ajokeli on tänään Kaakkois-Suomessa erittäin huono, joten liikenteessä on syytä olla erityisen varovainen. Ajoteillä voi olla runsaasti lunta ja loskaa, joka tekee niistä liukkaita. Myös puuskainen tuuli ja kova lumisade haittaavat näkyvyyttä liikenteessä. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan sää selkenee iltapäivällä, mutta ajotiet voivat siitä huolimatta olla paikoin hyvin liukkaita ja lumen peitossa. Huono ajokeli nostaa onnettomuuksien riskiä. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen komisario Christa Björklöf korostaa varautumisen tärkeyttä:-Varaa ajomatkoihin reilusti aikaa. Kun näkyvyys on huono, on vaikea nähdä kaikkea sitä, mitä liikenteessä tapahtuu. Liukas tienpinta taas hidastaa jarruttamista. Pidä kunnon turvaväli edellä ajavaan ja aja vähän hiljempaa. -Muista myös, että kesärenkailla ei ole tänään syytä lähteä liikenteeseen ollenkaan, Björklöf lisää.Ilmatieteenlaitos on antanut Kymenlaakson alueelle myös varoituksen mahdollisista kevättulvista. Teiden tulviminen voi paikoin katkaista paikallisteitä, joten siihenkin on syytä varautua. 

Kaakkois-Suomen poliisilaitos muistuttaa autoilijoita ennakoimisen tärkeydestä hankalalla ajokelillä. Kesärenkailla liikenteeseen ei ole tällä säällä asiaa.

Ajokeli on tänään Kaakkois-Suomessa erittäin huono, joten liikenteessä on syytä olla erityisen varovainen. 

Ajoteillä voi olla runsaasti lunta ja loskaa, joka tekee niistä liukkaita. Myös puuskainen tuuli ja kova lumisade haittaavat näkyvyyttä liikenteessä. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan sää selkenee iltapäivällä, mutta ajotiet voivat siitä huolimatta olla paikoin hyvin liukkaita ja lumen peitossa. 

Huono ajokeli nostaa onnettomuuksien riskiä. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen komisario Christa Björklöf korostaa varautumisen tärkeyttä:

Varaa ajomatkoihin reilusti aikaa. Kun näkyvyys on huono, on vaikea nähdä kaikkea sitä, mitä liikenteessä tapahtuu. Liukas tienpinta taas hidastaa jarruttamista. Pidä kunnon turvaväli edellä ajavaan ja aja vähän hiljempaa. 

Muista myös, että kesärenkailla ei ole tänään syytä lähteä liikenteeseen ollenkaan, Björklöf lisää.

Ilmatieteenlaitos on antanut Kymenlaakson alueelle myös varoituksen mahdollisista kevättulvista. Teiden tulviminen voi paikoin katkaista paikallisteitä, joten siihenkin on syytä varautua. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kesärenkailla ei tule lähteä tänään liikenteeseen

NordenBladet — Ajokeli on heikko. Poliisi muistuttaa, että kesärenkailla ei ole nyt liikenteeseen asiaa.Keskiviikkoaamun aikana Helsingin alueella on tapahtunut useita liikenneonnettomuuksia, joissa on ollut osallisina kesärenkailla liikenteessä olevia ajoneuvoja. Onnettomuudet ovat olleet peltikolareita ja ajoneuvojen suistumisia.Talvirenkaita tulee käyttää keliolosuhteiden mukaan. Auton käyttäjä on vastuussa siitä, että auton renkaat ovat keliolosuhteiden mukaiset.

Ajokeli on heikko. Poliisi muistuttaa, että kesärenkailla ei ole nyt liikenteeseen asiaa.

Keskiviikkoaamun aikana Helsingin alueella on tapahtunut useita liikenneonnettomuuksia, joissa on ollut osallisina kesärenkailla liikenteessä olevia ajoneuvoja. Onnettomuudet ovat olleet peltikolareita ja ajoneuvojen suistumisia.

Talvirenkaita tulee käyttää keliolosuhteiden mukaan. Auton käyttäjä on vastuussa siitä, että auton renkaat ovat keliolosuhteiden mukaiset.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja kadonneesta 62-vuotiaasta miehestä

NordenBladet — Hän liikkuu todennäköisesti alueella: Uusimaa.Tuntomerkit: 186cm pitkä, hoikka, vaalea pitkä tukka ponnarilla ja parta. Yllään tumman ruskea nahkatakki, musta farkkupaita, siniset farkut ja mustat nahka kengät. Kaikki havainnot hätänumeroon 112.  

Hän liikkuu todennäköisesti alueella: Uusimaa.

Tuntomerkit: 186cm pitkä, hoikka, vaalea pitkä tukka ponnarilla ja parta. Yllään tumman ruskea nahkatakki, musta farkkupaita, siniset farkut ja mustat nahka kengät. Kaikki havainnot hätänumeroon 112. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla oli operaatio Tampereen keskustassa

NordenBladet — Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen uhkaavasta henkilöstä. Ilmoitus osoittautui perättömäksi.Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen tiistaina 2. huhtikuuta noin kello 19 uhkaavasta henkilöstä. Alkuperäisen ilmoituksen mukaan hätäkeskukseen ilmoittanut henkilö kertoi ulkopuolisen pyrkivän hänen asuntoonsa. Tehtävälle osallistui useita poliisipartioita.Paikan päällä ilmeni, että paikalla ei ole ollut ulkopuolista uhkaavaa henkilöä. Ilmoitus osoittautui perättömäksi. Tapauksesta ei tiedoteta enempää.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen uhkaavasta henkilöstä. Ilmoitus osoittautui perättömäksi.

Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen tiistaina 2. huhtikuuta noin kello 19 uhkaavasta henkilöstä. Alkuperäisen ilmoituksen mukaan hätäkeskukseen ilmoittanut henkilö kertoi ulkopuolisen pyrkivän hänen asuntoonsa. Tehtävälle osallistui useita poliisipartioita.

Paikan päällä ilmeni, että paikalla ei ole ollut ulkopuolista uhkaavaa henkilöä. Ilmoitus osoittautui perättömäksi. Tapauksesta ei tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisin julkaisema vihjepuhelinnumero on korjattu

NordenBladet — Poliisin aikaisemmin julkaisema vihjepuhelinnumero on korjattu oikeaan muotoon. Aikaisempaan tiedotteeseen oli vahingossa päätynyt väärä puhelinnumero.Mahdolliset silminnäkijähavainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 436 442 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi. Puhelimeen voi soittaa tänään 2. huhtikuuta kello 21 asti ja huomenna keskiviikkona kello 8-21. Pahoittelemme virhettä.Poliisi tutkii ampumista Vantaan Viertolan koululla – Poliisi

Poliisin aikaisemmin julkaisema vihjepuhelinnumero on korjattu oikeaan muotoon. Aikaisempaan tiedotteeseen oli vahingossa päätynyt väärä puhelinnumero.

Mahdolliset silminnäkijähavainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 436 442 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi. Puhelimeen voi soittaa tänään 2. huhtikuuta kello 21 asti ja huomenna keskiviikkona kello 8-21. Pahoittelemme virhettä.

Poliisi tutkii ampumista Vantaan Viertolan koululla – Poliisi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vantaan Viertolassa varhain aamulla tapahtuneen ampumavälikohtauksen tutkinta etenee

NordenBladet — Vantaan Viertolan koulussa, Jokirannan toimipisteessä tänään 2.4.2024 aamuyhdeksältä tapahtuneen ampumavälikohtauksen tutkinta etenee Itä-Uudenmaan poliisissa.- Ampumavälikohtauksen osalliset ovat kaikki kuudesluokkalaisia. Yksi uhreista menehtyi tapahtumapaikalla, kaksi uhreista toimitettiin sairaalahoitoon. Molempien sairaalaan toimittujen uhrien vammat ovat erittäin vakavia, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Marko Särkkä.Poliisi on päässyt kuulemaan rikolliseen tekoon epäiltyä. Tutkinta jatkuu tulevina päivinä osallisten sekä silminnäkijöiden kuulemisilla.  Poliisi on tehnyt koululla teknistä tutkintaa, joka jatkuu myös huomenna.- Poliisi selvittää muun muassa teon motiivia sekä tapahtuneeseen johtaneita syitä, Särkkä jatkaa.Vantaan kaupunki on tiedottanut asiasta omilla verrkosivuillaan. Tiedotteeseen on koottu lapsille, nuorille ja aikuisille kriisiapua tarjoavat tahot. Ampumavälikohtaus Viertolan koululla 2.4. – tukea saatavilla lapsille, nuorille ja huoltajille  | Vantaa- Tiedotamme asiasta lisää huomenna 3.4.2024 kello 14 mennessä, sanoo Särkkä. 

Vantaan Viertolan koulussa, Jokirannan toimipisteessä tänään 2.4.2024 aamuyhdeksältä tapahtuneen ampumavälikohtauksen tutkinta etenee Itä-Uudenmaan poliisissa.

– Ampumavälikohtauksen osalliset ovat kaikki kuudesluokkalaisia. Yksi uhreista menehtyi tapahtumapaikalla, kaksi uhreista toimitettiin sairaalahoitoon. Molempien sairaalaan toimittujen uhrien vammat ovat erittäin vakavia, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Marko Särkkä.

Poliisi on päässyt kuulemaan rikolliseen tekoon epäiltyä. Tutkinta jatkuu tulevina päivinä osallisten sekä silminnäkijöiden kuulemisilla.  Poliisi on tehnyt koululla teknistä tutkintaa, joka jatkuu myös huomenna.

– Poliisi selvittää muun muassa teon motiivia sekä tapahtuneeseen johtaneita syitä, Särkkä jatkaa.
Vantaan kaupunki on tiedottanut asiasta omilla verrkosivuillaan. Tiedotteeseen on koottu lapsille, nuorille ja aikuisille kriisiapua tarjoavat tahot. Ampumavälikohtaus Viertolan koululla 2.4. – tukea saatavilla lapsille, nuorille ja huoltajille  | Vantaa

– Tiedotamme asiasta lisää huomenna 3.4.2024 kello 14 mennessä, sanoo Särkkä.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Salon Perniöntiellä kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus

NordenBladet — Salossa Perniöntiellä Linnavuoren kohdalla sattui henkilöauton ja rekka-auton välinen nokkakolari tiistaiaamuna noin kello 09:00.Henkilöauton kuljettaja ajoi Perniöntietä kohti Saloa kun se oli tuntemattomasta syystä ajautunut  vastaantulevan kuorma-auton kaistalle. Molemmissa autoissa oli kyydissään vain kuljettajat. Yhteentörmäyksessä henkilöauton kuljettaja sai välittömästi surmansa. Rekka-auton kuljettaja loukkaantui lievästi.Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn tutkintana.Asiasta ei tiedoteta enempää.

Salossa Perniöntiellä Linnavuoren kohdalla sattui henkilöauton ja rekka-auton välinen nokkakolari tiistaiaamuna noin kello 09:00.

Henkilöauton kuljettaja ajoi Perniöntietä kohti Saloa kun se oli tuntemattomasta syystä ajautunut  vastaantulevan kuorma-auton kaistalle. Molemmissa autoissa oli kyydissään vain kuljettajat. Yhteentörmäyksessä henkilöauton kuljettaja sai välittömästi surmansa. Rekka-auton kuljettaja loukkaantui lievästi.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn tutkintana.

Asiasta ei tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi