NordenBladet — Tyhjillään olevaa kolmikerroksista kerrostaloa sytytetty palamaan, eilen torstaina klo 18.30 – 18.40 aikoihin, Seinäjoella, Törnävällä osoitteessa Simunantie 3. Paikalta oli nähty poistuvan kolme henkilöä. Etsinnöistä huolimatta poliisi ei ole tavoittanut tekijöitä. Asiaa tutkitaan tuhotyönä.
Poliisi kaipaa näköhavaintoja tapahtuneesta ja paikalla liikkuneista henkilöistä. Havainnot voi soittaa poliisin numeroon 0295 447 325.
Lisätietoja antaa rkom. Mikko Uusimäki 0295 449 324.
01.05.2020 klo 10.19Poliisihallitus
Vappuaaton ilta ja yö on sujunut poikkeuksellisen rauhallisissa merkeissä koko Suomessa. Julkisilla paikoilla on ollut todella vähän ihmisiä liikkeellä. Rajoituksia ja kehotuksia on noudatettu todella hyvin.
Minkään poliisilaitoksen alueella ei ole tähän mennessä havaittu poikkeusoloissa kiellettyjä yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia. Muitakaan isoja väenkokoontumisia ei illan ja yön aikana havaittu.
Tapaukset, joissa poliisi on puuttunut oleskeluun yleisillä paikoilla, ovat olleet lähinnä yksittäistapauksia. Nuorten kokoontumisia on ollut jonkin verran. Suurimassa osassa tapauksista poliisi on muistuttanut nuoria voimassa olevista suosituksista neuvoin ja kehotuksin. Vain muutamaan kokoontumiseen on puututtu järjestyslakiperusteisesti.
Hälytystehtäviä tavanomaista vappua vähemmän
”Näin rauhallista vappua ei ole ollut 40-vuotisella poliisiurallani. Yllättää iloisesti, miten hyvin ohjeita ja rajoituksia on noudatettu ”, sanoo poliisitarkastaja Ari Järvenpää poliisihallituksesta.
Alustavien tietojen mukaan hälytystehtäviä on ollut merkittävästi vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Poliisin tietoon on tullut huomattavasti aiempia vuosia vähemmän pahoinpitelyjä yleisillä paikoilla. Ravintolat ovat poliisin tietojen mukaan noudattaneet rajoituksia.
Hälytystehtävät ovat painottuneet koteihin. Erityisesti metelin takia polisi on hälytetty paikalle poikkeuksellisen paljon. Tämän hetken tietojen mukaan kotiväkivaltaa ei tullut poliisin tietoon vappuaattona normaalista poikkeavalla tavalla.
Perinteisille vappukokoontumispaikoille ei ole syytä mennä
Vappupäivään kuuluu perinteisesti yleisötapahtumia ja ajanviettäminen yhdessä ulkona. Perinteisillä vappukokoontumispaikoilla ei tänä vuonna ole ohjelmaa, eikä niille ole syytä mennä pienemmälläkään porukalla. Vaikka ihmiset kokoontuisivat vain oman perheen kanssa pienenä ryhmänä, useista ryhmistä muodostuu äkkiä isoja satojen henkilöiden joukkoja.
Poliisin ja muiden viranomaisten kehotus on, että jos kokoonnut lähipiirisi kanssa, kokoonnu kotona, omalla pihalla tai lähiympäristössä. Piknikin voi järjestää tänä vappuna omalla pihalla, kodin lähiympäristössä tai vaikka lähimetsässä.
”Toivomme, että hyvästä säästä huolimatta ihmiset malttaisivat edelleen noudattaa rajoituksia ja kehotuksia”, Järvenpää sanoo.
Tämä tiedote perustuu poliisilaitoksilta torstailta 30.4. kello 18 perjantaiaamuun 1.5. kello 8.00 väliseltä ajalta saatuihin tietoihin. Poliisihallitus tiedottaa valtakunnallisesta vapun sujumisesta seuraavan kerran noin kello 18.
NordenBladet — Vapun vietto on sujunut poliisin näkökulmasta maltillisesti. Kokoontumisrajoitukset hillitsivät ihmisten liikkumista ja yleinen järjestys on säilynyt hyvänä koko Itä-Suomen alueella. Kokoontumisrajoitusten rikkomisiin ei tarvinnut puuttua ja kaupunkien keskustoissa oli vähän ihmisiä liikkeellä. Juhlijoiden määrä on ollut rajoitusten vuoksi huomattavasti edellisvuosia vähäisempi, joten kansalaiset ovat kiitoksensa ansainneet ohjeiden noudattamisessa.
Hälytystehtäviä Itä-Suomen alueella kirjattiin yön aikana kaikkiaan noin 200 kappaletta, joista kotihälytystehtäviä oli kolmasosa. Vapusta huolimatta hälytystehtäviä oli normaalin viikonloppuyön verran, painottuen yksityisille paikoille ja koteihin. Edellisvuoteen verrattuna poliisin tehtäviä oli kaikkiaan noin puolet vähemmän. Kotihälytystehtäviä oli aavistuksen enemmän, mutta perheväkitapauksissa ei ollut kasvua edellisvuotiseen nähden.
Merkittävin poliisia työllistänyt tapaus oli kadonneen henkilön etsintä Juuassa. Vappuaattona poliisi etsi kello 18.00 jälkeen kotoaan kadonnutta iäkästä henkilöä. Etsintään osallistui useiden poliisipartioiden lisäksi Vapepa sekä Rajavartiolaitoksen helikopteri. Henkilö löytyi yöllä helikopterin avulla metsästä kävelemästä ja hänet toimitettiin tarkastukseen terveydenhuoltoon.
Liikenteestä on vappuaaton ja yön aikana kirjattu kolme ilmoitusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja viisi ilmoitusta rattijuopumusrikoksista.
Pahoinpitelyilmoituksia on kirjattu Itä-Suomen alueella kaikkiaan kolme ja ne ovat tapahtuneet yksityisissä asunnoissa. Poliisin tietoon ei ole tullut tapauksia, joista olisi aiheutunut vakavia vammoja. Useisiin poliisitehtäviin liittyi erilaisia henkilöiden henkeen tai terveyteen kohdistuneita uhkauksia.
Joensuussa alle 30-vuotias sekavasti käyttäytynyt mies tunkeutui aamuyöllä noin kello 2.00 aikaan kahteen yksityisasuntoon Onttolan asuinalueella. Poliisi otti miehen kiinni toisesta asunnosta.
Joensuussa on kirjattu kaksi ryöstöä vappuaaton iltana. Toisessa tapauksessa noin 20-vuotias mies anasti Joensuun keskustasta kerrostalon pihamaalta polkupyörän alkuillan aikana. Pyörän omistaja huomasi teon ja yritti saada pyöräänsä takaisin. Tuossa yhteydessä tekijä uhkasi pyörän omistajaa ja hänen seurassaan ollutta henkilöä teräaseella ja poistui anastamallaan pyörällä paikalta. Poliisi tavoitti myöhemmin illalla miehen Joensuun keskustasta ja otti hänet kiinni. Hieman myöhemmin Siilaisen S-Marketissa miesasiakas kävi kello 21 jälkeen käsiksi kaupan myyjään ja anasti kassasta rahaa. Tekijä poistui paikalta ja poliisi jatkaa asian selvittämistä. Tekohetkellä kaupassa oli myyjän lisäksi muutama muu asiakas.
NordenBladet — Kulunut vuorokausi oli tehtävä- ja kiinniottomäärältään normaalin viikonlopun tasoa, Kanta-Hämeessä jopa tavallista rauhallisempaa.
Lahti
Torstai-iltana Renkomäessä noin 25-vuotias nainen kuljetti henkilöautoa päihtyneenä. Hän puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Torstai-iltana Mukkulassa noin 30-vuotias mies kuljetti henkilöautoa huomattavalla ylinopeudella. Poliisi mittasi tutkalla auton nopeudeksi 140 km/h rajoituksen ollessa 60 km/h. Hän puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Hänet otettiin kiinni Lahden pääpoliisiasemalle epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeään rattijuopumukseen.
Perjantaina aamuyöllä Mukkulassa noin 20-vuotias mies kuljetti henkilöautoa Vääksyntiellä kohti Lahtea huomattavalla ylinopeudella. Poliisi mittasi tutkalla auton nopeudeksi 124 km/h rajoituksen ollessa 60 km/h. Hän puhalsi rattijuopumusta osoittavat lukemat. Kyydissä hänellä oli kolme henkilöä. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon, hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun ja mies otettiin kiinni Lahden pääpoliisiasemalle epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rattijuopumukseen.
Hollola
Perjantaina aamuyöllä Salpakankaalla noin 40-vuotias mies kuljetti henkilöautoa päihtyneenä. Hän puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Hän yritti vastustaa verinäytteen ottoa rimpuilemalla, mutta poliisi taltutti miehen kiinni pitämällä. Hänet otettiin kiinni Lahden pääpoliisiasemalle epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja virkamiehen vastustamiseen.
01.05.2020 klo 09.11Lounais-Suomi
Liikennepoliisin partio suoritti valvontaa Harjavallan keskustassa vapunaattona. Hieman ennen iltayhdeksää Satakunnankadulla partio mittasi keskinopeusmittarilla mustalle Bemarille lukeman 82km/h neljänkympin alueella.Bemari pysäytettiin paikallisen kaupan parkkipaikalle ja kuljettajaksi todettiin 18-vuotias paikallinen nuorimies ja hänen lisäkseen autossa oli kolme matkustajaa.Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja B-luokan ajokortti jäi viranomaisen haltuun. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Positiivista tapauksessa oli se, että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
NordenBladet — Torstaina klo 18:20 tapahtui Kuopiossa Kellolahdentien ja Suurahontien risteyksessä kahden henkilöauton välinen kolari, jossa toinen auto pakeni paikalta. Poliisille selvisi, että mies oli kuljettanut yksin henkilöautoa Poijutien suunnasta kohti risteystä tarkoituksenaan jatkaa matkaa suoraan Rahusenkankaan suuntaan. Risteyksessä hän oli huomannut, että vasemmalta puolelta tulee auto kovaa vauhtia päin punaisia valoja. Kyseinen auto oli törmännyt miehen auton keulaan. Miehen kuljettama auto vaurioitui ja hinattiin pois paikalta. Henkilövahinkoja ei tapahtunut. Törmäyksen aiheuttanut auto oli lähtenyt välittömästi jatkamaan matkaa kohti Kelloniemeä. Poliisi löysi myöhemmin auton tyhjänä. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Poliisille tuli ilmoitus, jonka mukaan henkilöauto on törmännyt pylvääseen Harjukadulla Kuopiossa torstaina klo 22:40. Poliisi tavoitti paikalta miehen, jonka epäillään kuljettaneen luvatta käyttöön ottamaansa autoa päihtyneenä. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena, liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja moottorikulkuneuvon käyttövarkautena.
Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Kuopiossa Kolmisopentiellä perjantaina klo 01:45. Henkilöautoa kuljettaneella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänen epäillään olleen myös päihtynyt.
01.05.2020 klo 08.14Lounais-Suomi
Lounais-Suomessa vappu sujui poliisin näkökulmasta erityisen rauhallisesti. Kadut olivat tyhjiä ja kansalaiset viettivät työn juhlaa kodeissaan. Puistot, keskustat ja Aurajokiranta olivat tyhjiä. Maakuntien taajamissa oli myös hiljaista. Muutamia nuorten joukkoja tavattiin yleisillä paikoilla, mutta nämä hoituivat neuvoin ja kehotuksin.
Jos tätä vappua verrataan aikaisempiin vappuihin, niin näkymä oli todella poikkeuksellinen autioiden katujen ja puistojen takia. Viranomaisten suosituksia kokoontumisrajoituksista noudatettiin hienosti. Poliisin havaitsemat kokoontumiset olivat yksittäisiä ja niihin puututtiin neuvoin ja kehotuksin. Paimiossa oli noin 20 nuoren ryhmittymä sekä Naantalissa ja Raisiossa yhteensä noin 50 nuorta. Porissa huoltoaseman pihassa poliisi kävi muutaman kerran ohjeistamassa nuorison kokoontumista ja pienimuotoista kaljoittelua. Nämä ryhmittymät olivat alle 10 hengen kokoisia. Euran Kauttian koulun pihalla tavattiin 17 nuoren joukko. Tilanteissa ei jouduttu sakottamaan kansalaisia, vaan tehtävät hoituivat poliisin antamilla ohjeistuksilla.
Kotihälytysten määrässä oli lievää kasvua verrattuna aikaisempiin vuosiin. Varsinais-Suomessa oli lähes 50 kotihälytystä ja Satakunnassa noin parikymmentä. Aikaisempina vuosina kotihälytykset ovat vappuaattona koko Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella vaihdelleet 30:stä reiluun 40:een vastaavana ajankohtana. Koska ihmisiä kannustettiin pysymään kotona, on kotihällytysten määrän kasvu luonnollista. Alkoholia käytettäessä tunteet monesti kuumenevat eri syistä ja sitä kautta poliisi kutsutaan apuun.
Aikaisempina viikonloppuina esiintyneitä autojen tai mopojen kokoontumisajoja ei havaittu Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella. Korona ei aiheuttanut poliisille myöskään erityisiä tehtäviä vapunaattona.
Turussa selviämisasemalle toimitettiin kaksi nuorta ja lastensuojeluilmoituksia tehtiin 16 kappaletta. Satakunnassa lastensuojeluilmoituksia tehtiin 23 kappaletta eri tehtävien yhteydessä. Alkoholista annettiin rikesakkoja yhdeksän kappaletta Turussa ja muutamia Satakunnassa. Huumausaineen käyttörikoksesta kirjoitettiin sakkoja kaksi kappaletta. Kotiin toimitettiin kolme nuorta humalan takia. Poliisi sai lisäksi viisi tehtävää itsetuhoisista henkilöistä vappuyönä.
Poliisi vetoaa edelleen ihmisten vastuullisuuteen. Jokaisen tulisi noudattaa annettuja ohjeita ja rajoituksia niin itsensä, läheistensä kuin koko yhteiskunnan takia. Valtioneuvoston suosituksen mukaisesti on edelleen vältettävä kaikkea tarpeetonta oleskelua yleisillä paikoilla. Yli 10 hengen kokoontumisrajoitukset ovat voimassa vapunpäivänäkin. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvonnan lisäksi poliisi valvoo poikkeustilasta johtuen myös kokoontumisrajoitusten ja ravitsemisliikkeitä koskevien rajoitusten noudattamista.
NordenBladet — 30.4.2020 n. klo 21:30 poliisipartio yritti pysäyttää Kittilän kylällä entuudestaan tuntemansa paikkakuntalaisen miehen kuljettaman auton, mutta auton kuljettaja ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä, vaan lähti ajamaan karkuun. Miehen kuljettaman auton nopeus vaihteli takaa-ajon aikana 40 km/h – 175 km/h välillä. Takaa-ajetussa autossa oli useita henkilöitä. Kesken takaa-ajon yksi kyydissä olleista henkilöistä hyppäsi risteyksessä vauhtiaan hiljentäneestä autosta pois kyydistä. Takaa-ajo jatkui lopulta 68 km Kolarin kylälle asti, kunnes auto ajoi poliisin tielle asettamaan piikkimattoon. Piikkimattoon ajamisen ja auton renkaiden tyhjentymisen jälkeen ajo jatkui enää 200 m ja poliisi sai otettua autolla liikkeellä olleet miehet kiinni. Poliisi tutkii tapahtumia mm. törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
01.05.2020 klo 00.09Oulu
Poikkeusoloissa vietetty vappuaatto sujui poliisin näkökulmasta erinomaisesti.
Kokoontumisrajoituksia ja kehotuksia pysyä kotona on selkeästi noudatettu koko poliisilaitoksen alueella.
Oulussa vapun perinteiset kokoontumispaikat Hupisaarilla olivat lähes tyhjiä koko aattoillan.
– Myöhään aattoiltaan saakka vappu on sujunut hyvin ja ennakoitua rauhallisemmin. On ilo huomata, miten fiksusti vappuaattoa on juhlittu. Poliisilla on riittänyt töitä erilaisten tehtävien hoitamisessa, mutta tehtäviä on ollut ajankohta huomioiden vähän, komisario Jan Sormunen Oulun poliisista sanoo.
Poliisi joutui puuttumaan Oulussa vain muutamiin pieniin järjestyshäiriöihin. Sonnisaaressa kehotettiin sammuttamaan nuotio ja keskustassa kirjoitettiin alaikäiselle sakko alkoholirikkomuksesta.
– Kotihälytysten määrä oli ennakoitua pienempi, mikä on erittäin positiivinen ja hyvä asia sekä toivottava suuntaus myös tulevaisuudessa, Sormunen sanoo.
Kaikkien fyysisten kontaktien syytä olla minimissä
Poliisi muistuttaa edelleen, että kaikkien fyysisten kontaktien tulee nyt olla minimissä, vaikka laki niitä ei suoraan kieltäisikään.
Vapun osalta julkisten kokoontumisten kielto koskee kaikkia kokoontumislain yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia, joissa olisi enemmän kuin 10 henkilöä. Tämän lisäksi poliisi arvioi erikseen enintään 10 henkilön yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet, jos niistä aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle tai terveydelle.
Vappuna on kiellettyä järjestää:
yli 10 henkilön mielenosoituksiayli 10 henkilön kulkueitayli 10 henkilön vappuparaatejayli 10 henkilön muita yleisiä kokouksiayli 10 henkilön muita yleisötilaisuuksia (avoimet huvitilaisuudet, kilpailut, näytökset ja muut niihin rinnastettavat tilaisuudet, joita ei ole pidettävä yleisinä kokouksina)enintään 10 henkilön yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia, jos kokoontumisen järjestämisestä aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle tai vaaraa ihmisten terveydelle.näiden lisäksi kiellettyä on järjestää aluehallintovirastojen kieltämiä väkeä kokoavia tilaisuuksia eli tilaisuuksia, joissa on enemmän kuin 10 henkilöä.
Oulun poliisi viestii vappuaaton ja vappupäivän iltojen havainnoista kuvin ja tekstein sosiaalisen median kanavilla, ensisijaisesti Twitterissä #oplvappu20.
NordenBladet — Juukan Perävaaran alueella on kadoksissa 1930 luvun lopulla syntynyt mies. Tuntomerkkeinä: pituus arviolta 160-170, hoikka, silmälasit, ajamaton parransänki. Vaatetuksena ehkä karvahattu, nahkatakki. Hän pystyy liikkumaan lähes normaalisti. Poliisi pyytää havaintoja mahdollisista yksin liikkuvasta miehestä alueella.
Soitot suoraan 112.