Vappuaaton ilta ja yö valtakunnallisesti hiljainen

NordenBladet —

01.05.2020 klo 10.19Poliisihallitus
Vappuaaton ilta ja yö on sujunut poikkeuksellisen rauhallisissa merkeissä koko Suomessa. Julkisilla paikoilla on ollut todella vähän ihmisiä liikkeellä. Rajoituksia ja kehotuksia on noudatettu todella hyvin.
Minkään poliisilaitoksen alueella ei ole tähän mennessä havaittu poikkeusoloissa kiellettyjä yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia. Muitakaan isoja väenkokoontumisia ei illan ja yön aikana havaittu.
Tapaukset, joissa poliisi on puuttunut oleskeluun yleisillä paikoilla, ovat olleet lähinnä yksittäistapauksia. Nuorten kokoontumisia on ollut jonkin verran. Suurimassa osassa tapauksista poliisi on muistuttanut nuoria voimassa olevista suosituksista neuvoin ja kehotuksin. Vain muutamaan kokoontumiseen on puututtu järjestyslakiperusteisesti.
Hälytystehtäviä tavanomaista vappua vähemmän
”Näin rauhallista vappua ei ole ollut 40-vuotisella poliisiurallani. Yllättää iloisesti, miten hyvin ohjeita ja rajoituksia on noudatettu ”, sanoo poliisitarkastaja Ari Järvenpää poliisihallituksesta.
Alustavien tietojen mukaan hälytystehtäviä on ollut merkittävästi vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Poliisin tietoon on tullut huomattavasti aiempia vuosia vähemmän pahoinpitelyjä yleisillä paikoilla. Ravintolat ovat poliisin tietojen mukaan noudattaneet rajoituksia.
Hälytystehtävät ovat painottuneet koteihin. Erityisesti metelin takia polisi on hälytetty paikalle poikkeuksellisen paljon. Tämän hetken tietojen mukaan kotiväkivaltaa ei tullut poliisin tietoon vappuaattona normaalista poikkeavalla tavalla.
Perinteisille vappukokoontumispaikoille ei ole syytä mennä
Vappupäivään kuuluu perinteisesti yleisötapahtumia ja ajanviettäminen yhdessä ulkona. Perinteisillä vappukokoontumispaikoilla ei tänä vuonna ole ohjelmaa, eikä niille ole syytä mennä pienemmälläkään porukalla. Vaikka ihmiset kokoontuisivat vain oman perheen kanssa pienenä ryhmänä, useista ryhmistä muodostuu äkkiä isoja satojen henkilöiden joukkoja.
Poliisin ja muiden viranomaisten kehotus on, että jos kokoonnut lähipiirisi kanssa, kokoonnu kotona, omalla pihalla tai lähiympäristössä. Piknikin voi järjestää tänä vappuna omalla pihalla, kodin lähiympäristössä tai vaikka lähimetsässä.
”Toivomme, että hyvästä säästä huolimatta ihmiset malttaisivat edelleen noudattaa rajoituksia ja kehotuksia”, Järvenpää sanoo.
Tämä tiedote perustuu poliisilaitoksilta torstailta 30.4. kello 18 perjantaiaamuun 1.5. kello 8.00 väliseltä ajalta saatuihin tietoihin. Poliisihallitus tiedottaa valtakunnallisesta vapun sujumisesta seuraavan kerran noin kello 18.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory