Eduskunnan järjestämät Suomen EU-puheenjohtajakauden kokoukset alkavat Helsingissä 21.–22. heinäkuuta. COSAC-puheenjohtajien kokoukseen osallistuvat kansallisten parlamenttien EU-valiokuntien puheenjohtajat ja Euroopan parlamentin edustajat.
Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen esittelee parlamentaarikoille Suomen EU-puheenjohtajuuden teemat, minkä jälkeen käydään keskustelua EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä Ranskan entisen ministerin ja europarlamentaarikon Alain Lamassouren alustamana.
Kokouksen ohjelma, osallistujat ja tausta-aineisto on julkaistu eduskunnan EU-puheenjohtajuussivustolla parleu2019.fi. Maanantain keskusteluista on sivustolla suora lähetys klo 9 alkaen.
Suomen hallitusmuoto 1919 – Suomalaisen demokratian suunnannäyttäjä –seminaari 17.7.2019
Hyvät kuulijat,
Suomen hallitusmuodon hyväksymistä edelsi dramaattiset kansakuntamme vaiheet. Itsenäistyminen ja sitä seurannut sisällissota olivat kytköksissä Eurooppaa ravistelleeseen ensimmäiseen maailmansotaan.
Sisällissodan päättymisen ja hallitusmuodon hyväksymisen välillä oli ehtinyt kulua vain hieman yli vuosi.
Hyväksytyn hallitusmuodon perusajatus kansalaisten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta oli kuitenkin kylvetty jo 1906 eduskuntauudistuksessa. Suomalainen yksikamarinen eduskunta oli Euroopassa uutta. Samalla naiset saivat ensimmäisenä maailmassa täydet poliittiset oikeudet: oikeuden äänestää ja olla ehdokkaana vaaleissa.
Kansalaissodan jälkeen maassamme kyettiin nopeasti järjestämään ensimmäiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat kuntavaalit syksyllä 1918. Seuraavana keväänä 1919 järjestettiin eduskuntavaalit. Valittu eduskunta pääsi päättämään vuoden 1919 valtiomuodosta.
Historioitsija Kai Häggman kuvailee 1918 -kirjassa, miten 1. maailmansodan jälkeen syntyi monia uusia valtioita, joista monet ajautuivat diktatuuriin. Suomessa kävi kuitenkin paremmin. Tasavaltaa kannattaneet sosiaalidemokraatit saivat 80 ja Maalaisliitto 42 paikkaa eduskuntaan. Tämä takasi, ettei monarkiasta enää haaveiltu.
Hämmästyttävällä vauhdilla asiat etenivät.
Päätöksentekoa alkoi ohjata usko demokratiaan, sopuisaan yhteiskuntakehitykseen sekä sitoutuminen lain noudattamiseen. Vaikka seuraavien vuosikymmenten aikana näitä pilareita pyrittiin horjuttamaan, perustuslainsäätäjän asettama hallitusmuoto oli omalta osaltaan varmistamassa sen, että kaikki nämä yritykset lopulta epäonnistuivat.
Se, kuinka lyhyessä ajassa Suomi siirtyi taantumuksellisesta sääty-yhteiskunnasta yhdeksi aikansa edistyksellisimmistä demokratioista, on täysin poikkeuksellista.
Vuoden 1919 hallitusmuodon 15 pykälä määräsi seuraavasti: Älköön tasavallassa annettako aatelisarvoja älköönkä muita perinnöllisiä arvoja. 100 vuotta sitten perustuslainsäätäjä näki pahimpana syrjinnän muotona perinnöllisen aseman tai arvon. Olivathan vuoden 1919 kansanedustajat syntyneet aikana, jolloin sääty oli keskeisessä asemassa ihmisten elämässä.
Hallitusmuodon erityinen aatelisarvojen kielto ikään kuin alleviivasi uutta tasa-arvoon ja tasavaltaisuuteen perustuvaa ajattelua. Nykyisin voimassaoleva perustuslakimme vastaavasti kieltää tälle päivälle tyypillisimmät syrjinnän muodot.
Hyvät kuulijat,
Perustuslakia muutettaessa on hyvää tapaa noudattaen pyritty saamaan muutosten taakse koko eduskunta. Tämä on varmistanut sen, ettei perustuslain kirjaimella politikoida, vaikkakin sen tulkinnasta esitettäisiin eriäviä näkemyksiä. Suomessa puolueet eivät ole ajaneet yksin muutoksia perustuslakiin, vaan muutoksia on tehty yhdessä.
Samaa perustuslainsäätäjän pitkäjänteisyyttä toivoisi myös silloin, kun tavoitteena on tehdä suuria, vaalikaudelta toiselle ulottuvia yhteiskunnan rakenteita merkittävällä tavalla muuttavia poliittisia uudistuksia. Laajojen uudistusten tavoitteille ja lähtökohdille pitäisi ainakin pyrkiä hakemaan laajempaa parlamentaarista tukea, vaikka yksittäisten politiikkatoimien osalta jäisikin lopulta erimielisyyttä.
Olen ollut mukana koko 2000-luvun eri sote-uudistuksen vaiheissa -asiantuntijana, ministerinä ja valiokunnan puheenjohtajana ja nyt viimeisimmäksi eduskunnan puhemiehistössä. Näinä vuosina kaikki keskeiset puolueet ovat olleet vuorollaan vastuussa uudistuksesta.
Nämä vuodet ovat vahvistaneet käsitystäni, että laajempi parlamentaarinen tuki on yksinkertaista enemmistöä parempi tapa varmistaa sekä merkittävien muutosten läpivieminen että niiden kestävyys vaalikaudelta toiselle. Tässä mielessä tervehdin ilolla komiteatyön paluuta osaksi lainsäädäntövalmistelua.
Hyvät kuulijat,
Valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden kuuleminen ja heidän näkemystensä kunnioittaminen onkin keskeisin tapa varmistaa se, että muutokset valtiosäännössä tai sen tulkinnassa ovat legitiimejä. Näiden näkemysten asettamien raamien sisällä tapahtuu poliittiset valinnat. Poliittinen paine ei koskaan saa kasvaa niin suureksi, ettei näitä ehtoja joko ehditä tai haluta ottaa huomioon.
Valitettavasti viime vuosina on kuulunut yhä enemmän sellaisia poliittisia äänenpainoja, joissa vähätellään asiantuntijoita perustuslakikeskustelussa. Ne kumpuavat usein poliittisesta turhautuneisuudesta ja ajoittuvat usein hetkiin, jolloin poliittinen päätöksenteko on hetkellisesti hidastunut valtiosäännöstä johtuvista syistä. Monesti tämä kritiikiksi verhottu puhe on ollut jopa valtiosääntöasiantuntijoidemme suoranaista pilkkaamista ja vähättelyä.
Asiantuntijoiden näkemyksiä voi ja pitää kyseenalaistaa, mutta analysoiden, ei halventavalla retoriikalla. Perustuslakimme sekä sen valvonta- ja tulkintamekanismit toimivat lähtökohtaisesti hyvin ja tehokkaasti. Asiantuntijoiden näkemysten kunnioittaminen varmistaa sen, että järjestelmä toimii myös jatkossa näin.
Hyvät kuulijat,
Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten turvaamat oikeudet ovat osa kansallista lainsäädäntöämme. Suomen valtio on luvannut turvata ihmisoikeudet kansalaisilleen ja kaikille ihmisille Suomessa. Viranomaisilla on ensisijainen velvollisuus huolehtia ihmisoikeuksien toteutumisesta ja niiden edistämisestä.
Ihmisoikeuksien lähin vastine kansallisessa oikeudessa ovat perusoikeudet, joihin sisältyvät myös sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Nämä ovat oikeuksia, jotka on turvattu perustuslaissa kaikille ihmisille.
Sekä olemassa olevien oikeuksien vahvistuminen, uusien oikeuksien turvaaminen että oikeuksien kohteen laajentaminen kattamaan ei vain Suomen kansalaiset, vaan kaikki Suomessa asuvat ihmiset, kuvaavat merkittävää muutosta valtiosääntöisessä ajattelutavassamme. Ihmisoikeussopimus, Euroopan integraatio sekä perusoikeus- ja perustuslakiuudistus ovat tämän muutoksen keskiössä.
Valtiosääntömme kansainvälistyminen näkyy jo perustuslakimme ensimmäisessä pykälässä, jonka mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.
Näiden sanojen merkitys kasvaa päivä päivältä, sillä niin täällä lähellä Euroopassa kuin muualla maailmassa näemme yhä enemmän esimerkkejä päinvastaisesta kehityksestä. Yhteistyön sijaan on eristäydytty. Puheet ovat koventuneet. Jopa oikeusvaltiokehitys on joissakin maissa ottanut askelia taaksepäin. Monet itsestään selvät asiat on kyseenalaistettu.
Myös täällä Suomessa ihmisoikeudet nähdään joissakin puheenvuoroissa taakkana. On alettu puhua jopa suomalaisuuden määritelmästä, geenien tasolta lähtien. Ihmismuisti on surullisen lyhyt. Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara tiivisti tämän kaiken hyvin toteamalla, että kyse on sisäsiististä kiertoilmaisusta rotuopille. Suomen eduskuntaan tällaiset puheet eivät kuulu. Suomen kansalainen on Suomen kansalainen, kaikkine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Tähän ei ihmisen alkuperä vaikuta, eikä saa vaikuttaa. Kahden luokan kansalaisuuksia ei ole. On vain kansalaisia. Suomalaisia. Toivon, että uuden eduskunnan jäsenet ymmärtävät tämän ja eduskunta voi näyttää esimerkkiä sen suhteen, miten ihmisarvoa ainakin puheissa kunnioitetaan.
Perustuslakimme kanta tähän kaikkeen on hyvin selkeä. Ihmisoikeudet ja ihmisarvo kuuluvat kaikille. Meidän on toimittava kansainvälisesti ja kansallisesti vääränlaisen kehityksen pysäyttämiseksi. Tämä on poliittinen mutta samalla myös oikeudellinen ohje, sillä ihmisoikeudet, rauha, yhteistyö ja oikeudenmukaisuus ovat peruuttamaton osa valtiosääntöämme.
Suomen on vahvistettava rooliaan ja oltava kokoaan suurempi vaikuttaja.
Meidän tulee olla edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja rauhan rakentamisen edistämisessä maailmalla.
Suomen juuri alkanut EU-puheenjohtajakausi on paras tapa osoittaa myös ulospäin, että toimimme näiden arvojen mukaisesti. Samalla onnistunut EU-puheenjohtajakausi on paras tapa kunnioittaa Suomen satavuotiasta hallitusmuotoa. Tämän tavoitteen takana uskon, että koko eduskunta voi seistä.
Modernissa yhteiskunnassa valta on lähtöisin kansalaisilta. Suomessa tätä valtaa käyttää eduskunta. Se on lakien ja lakeihin rinnastettavien kansainvälisten sopimusten kautta delegoinut valtaa eteenpäin. Valtaa on annettu kunnille, jatkossa ehkä maakunnille ja myös ulospäin erityisesti Euroopan Unionille ja YK:lle. Mutta kaiken keskiössä on siis kansallisvaltio, joka halutessaan voi myös päätöksillään ottaa vallan takaisin.
Sata vuotta sitten oli suuren luokan keskustelun ja kiistan aihe, millä tavalla valtiopäiväjärjestyksen rinnalla valta hallitusmuodolla jaetaan eri valtiollisten toimijoiden kesken. Kiistan ytimessä oli puolentoista vuoden ajan hallitusmuototaistelu tasavallan ja kuningaskunnan välillä, mutta samalla kamppailu oikeasta valtasuhteesta eduskunnan ja hallitsijan kesken. Ja tätä kamppailua käytiin olosuhteissa, joissa sisällissota, suurvaltapolitiikka, Itä-Karjalan kysymys tai pohdinta siitä, hyökkääkö Suomi Pietariin vai ei, sävyttivät politiikkaa. Jos toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia on meillä kutsuttu vaaran vuosiksi, niin ajanjaksoon keväästä 1917 tähän päivään vuonna 1919 mahtui peräkkäin ja päällekkäin sellaisia tasavallan synnytystuskia, joihin nuori valtio olisi saattanut kompastua moneen kertaan kohtalokkaalla tavalla. Kaikki päättyi hyvin, mutta ei suinkaan sattumalta vaan suurten sisäisten väittelyiden kautta.
Hallitusmuoto vahvistettiin valtionhoitaja Mannerheimin allekirjoituksella sata vuotta sitten, mutta kompromissisisältönsä se oli saanut demokraattisessa prosessissa jo kuukautta aikaisemmin. Hyvä kysymys on, miksi Mannerheim viivytteli? Hänen valtansa nojasi Ruotsin itsevaltiuden aikaisiin perustuslakeihin ja ymmärtääkseni moni arvioi hänen painineen Pietarin sotaretken kanssa.
Hallitusmuodon vahvistamisen kautta valtionhoitajan valta oli siirtymässä valittavalle presidentille kavennetussa muodossa. Eduskunta olisi tuskin valtaa käyttäessään hyväksynyt sotaretkeä Pietariin.
Yksi edeltäjistäni Kalevi Sorsa esitti vuonna 1992 tätä päivää kansanvallan päiväksi ja sinä vuonna liput nostettiinkin salkoon. Monet irvailivat esitykselle ja pitivät sitä surkuhupaisana. Santeri Alkion päiväkirjat löytyivät kymmenen vuotta sitten. Hän oli keskeinen – ehkä jopa ratkaiseva – hahmo noiden vuosien kaikissa olennaisissa ratkaisuissa. Hän kuittaa päiväkirjassaan itsenäistymispäätöksen, joka eduskunnassa sentään hyväksyttiin enemmistöllään hänen esittämänään, muutamalla rivillä. Mutta tasavaltalaisen hallitusmuodon hyväksymistä hän hehkuttaa laajasti. Siihen asti itsenäisyytemme oli haparoivaa ja ulkomaiden tunnustuksia hakevaa. Hallitusmuoto lopulta loi tasavallan muodon. Valitsimme maailmansodan voittajien ajaman tasavaltalaisen demokratian emmekä enää myöskään hapuilleet Pietariin. Keisareiden vallasta haluttiin Euroopassa eroon ja tilalle tulivat kansallisvaltiot. Me olimme tämän suuren aallon ytimessä.
Hallitusmuoto on kestänyt hyvin aikaansa ja sen keskeiset periaatteet sisällytettiin vuoden 2000 perustuslakiin. Aste asteelta parlamentarismia on myös syvennetty.
Nykyaikana silti sanottaisiin, että hallitusmuoto oli setämiesten kirjoittama. Vai miten luonnehtisitte kansalaisuuden määritelmää: ”Suomen kansalaisoikeus on jokaisella, joka on suomalaisista vanhemmista syntynyt, sekä muun maan naisella, joka on mennyt naimisiin Suomen miehen kanssa.”
Perustuslakimme on mielestäni kestänyt hyvin ajan muutoksissa. Sadan vuoden pyykin kohdalla on kuitenkin hyvä arvioida, millä tavalla elämä perustuslain ulkopuolella on muuttunut ja muuttumassa.
Suuri muutos on tapahtumassa ihmisten poliittisessa osallistumisessa. Hätkähdin eduskuntavaalien alla, kun Helsingin Sanomat julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan yli 60 prosenttia sekä vihreiden että perussuomalaisten kannattajista kertoi, että heidän äänestyspäätökseensä vaikutta eniten ”yksittäinen asia”. Monille ihmisille vaikuttamisen kovin palo tuntuu liittyvän yksittäisiin asioihin, joiden puolesta tai vastaan allekirjoitetaan nettiadresseja tai kansalaisaloitteita. Monille tämä myös riittää panokseksi yhteisiin asioihin osallistumiseksi.
Järjestelmämme perusta edustuksellisessa parlamentaarisessa demokratiassa on kuitenkin ajateltu siten, että kansalaiset valitsevat edustajansa, jotka kompromissien kautta hakevat yhteistyön ja joutuvat neljän vuoden kuluessa ottamaan kantaa yksittäisen asian lisäksi tuhansiin muihinkin asioihin. Tässä ristiriidassa valinnan motiivin ja perusteen ja käytännön välissä on riski rakenteelliselle legitimeettikriisille. Sanomattakin on selvää, että sosiaalisen median ja myös klikkausten hakemiseen perustuvan median logiikka ajaa kohti kärjistettyjen yksittäisten asioiden suuntaan. Niiden asema, jotka yrittävät kantaa kokonaisvastuuta monimutkaisten yhteiskunnallisten syy- ja seuraussuhteiden verkostoissa, on ottaa kritiikkiä ja lyöntejä vastaansa.
Toinen näkökulma, johon minulla ei myöskään ole vastausta liittyy turvallisuuden riskeihin. Vanhassa hallitusmuotoajattelussa vuosisatojen ajan ulkoisen turvallisuuden vaaliminen – siis sotilaallinen turvallisuus – on meillä ja muualla ajateltu kuuluvan valtion päämiehelle. Riskien luonne on kuitenkin muuttunut. Sotilaallisen riskin rinnalla vaikuttamiskeinot ovat monipuolistuneet ja suurin osa niistä kuuluu perinteisessä ajattelussa sektoriviranomaisille ja sektoriministeriöille. Tämäkään ei enää vastaa tarpeeseen nähdä kokonaisuuksia. Selontekojen ja turvallisuusstrategian tasolla haaste on mielestäni hahmotettu oikein, mutta päätöksentekostruktuuriamme ei ole juuri mietitty. En esitä muutoksia hallituksen ja presidentin valtasuhteisiin, mutta toistan jo noin vuosikymmen sitten esittämäni ajatuksen turvallisuusneuvostosta, jossa poliittinen johto – presidentti mukaan lukien – ja keskeiset turvallisuusviranomaiset kävisivät jatkuvaa hallinnonalat ylittävää turvallisuuskeskustelua. Meillä on oltava kyky ylittää vanha jako ulkosuhteiden ja sisäisen turvallisuuden välillä.
Kolmas näkökulma liittyy unionitasoon, jossa Suomi on kansallisvaltiona valtiosopimuksen kautta jäsenenä ja päättäjänä ja toisaalta tämän seurannaisena kansalaisemme ovat myös unionin kansalaisia. Viime viikkoina lähes jokaisen kynnelle kykenevän tehtävä on ollut arvostella sitä, että valtioiden edustajat sopivat unionin johtopaikkojen jaosta.
Puolustan valittua marssijärjestystä. Me olemme kansallisvaltioina neuvotelleet unionin perussopimuksen ja ratifioineet sen parlamenteissamme. Sopimuksella olemme siirtäneet osan valtiollemme kuuluneesta päätösvallasta päätettäväksi unionin toimielimissä tai kuten esimerkiksi kauppapolitiikassa antaneet vallan unionin komissiolle. Tähän vallan delegointiin istuu mielestäni hyvin se, että jäsenvaltiot, jotka ovat vallan siirtäneet omilta toimielimiltään, vaikuttavat keskeisimpänä päätöksentekijänä vallankäyttäjien valintaan. Tähän asetelmaan liittyvä valtataistelu tulee jatkumaan. Viiden vuoden välein kirjavalla tavalla järjestäytyneet eurooppalaiset puolueet pyrkivät EU:n parlamentin tuella saamaan vahvemman otteen komission nimittämisestä jäsenvaltioiden kustannuksella.
Ja neljäs näkökulma liittyy itse liberaalin demokratian haasteeseen globaalissa kilpailussa tehokkuudesta. Väitän, että ihmisten sivistyksensä voimin luoma demokratia on luonut näille samoille ihmisille annetun vapauden ansiosta ylivoimaisen aseman uusien toimintatapojen ja innovaatioiden synnyttämisessä ja se on taannut länsimaisille järjestelmille taloudellisessa kilpailussa voittajan paikan. Tämä asetelma on muuttumassa nopeassa tahdissa ja osa autoritaarisemmista valtajärjestelmistä on löytänyt tehokkaamman ja nopeamman tavan allokoida voimavaroja uuden luomiseen. Mikäli tämä kehitys jatkuu, tulee reaalimaailma luomaan vaikeasti ennakoimattomia paineita järjestelmäämme kohtaan.
Tällä viikolla on kuitenkin tulevaisuuspohdinnoista huolimatta syytä ja aihetta nauttia useammatkin kakkukahvit sata vuotta sitten tehdyn kauaskantoisen päätöksen ja sen toteuttaneiden keskeisten ihmisten juhlistamiseksi. Tärkeintä on mielestäni silti se, että hallitusmuodon ja nykyisen perustuslain kestävyys yli 30-luvun eurooppalaisen oikeistoradikalismin, sodan ja Neuvostoliiton vaikutusvallan ei ole johtunut sanamuodoista vaan ihmisten tahdosta ylläpitää kansanvaltaa ja oikeusvaltiota. Tämä tahto on sadan vuoden aikana testattu moneen kertaan.
Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen kunniapuheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) johtaa Etyjin lyhytaikaisia vaalitarkkailijoita Ukrainan parlamenttivaaleissa tulevana viikonloppuna. Hänen lisäkseen vaalitarkkailuun osallistuu Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.).
Ilkka Kanerva tarkkailee vaaleja Kiovassa ja Vilhelm Junnila Odessassa.
Ukrainassa järjestetään ennenaikaiset parlamenttivaalit 21. heinäkuuta. Vaalien järjestämisestä päätti keväällä valittu uusi presidentti Volodymyr Zelenski. Ukrainan parlamentissa on 450 paikkaa, joista puolet täytetään puolueiden asettamilta ehdokaslistoilta siten, että koko maa on yhtenä vaalipiirinä ja puolet paikallisesti niin, että eniten ääniä saanut ehdokas saa vaalipiirin ainoan edustajanpaikan. Sunnuntain vaaleissa valitaan 424 kansanedustajaa, sillä vaalien järjestäminen Ukrainan koko alueella ei onnistu konfliktitilanteesta johtuen.
Ehdokkaita on valtakunnalliseen vaaliin asettanut 22 puoluetta. Yhden edustajan vaalipiirin paikoista kilvoittelee yli 3000 ehdokasta. Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston Odihrin pitkäaikaiset tarkkailijat ovat olleet Ukrainassa kesäkuun puolivälistä lähtien. Heidän lisäkseen maahan saapuu vaaliviikonloppuna noin 750 lyhytaikaista vaalitarkkailijaa Etyjin osallistujavaltioista.
Etyjin lisäksi Ukrainan vaaleja tarkkailee Naton parlamentaarinen yleiskokous. Ukraina perui kutsunsa Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen tarkkailijoilta vaaleihin vastalauseena yleiskokouksen kesäkuiselle päätökselle ottaa Venäjän valtuuskunta takaisin yleiskokoukseen.
Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunta nosti Luxemburgissa maanantaina päättyneessä yleiskokouksen täysistunnossa esiin rauhanvälityksen sekä konfliktialueilta palaavien vierastaistelijoiden muodostaman terrorismin uhan.
Valtuuskunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) kysyi hallitustenvälisen Etyjin puheenjohtajalta, Slovakian ulkoministeri Miroslav Lajčákilta tämän näkemystä vierastaistelijoiden muodostamasta turvallisuusuhasta, mistä yleiskokous myös päätöslauselmassaan ilmaisi huolensa. Lajčák totesi vastauksessaan terrorismin torjunnan olevan yksi Slovakian puheenjohtajuuskauden prioriteetteja ja että asiasta keskusteltiin korkean tason konferenssissa Bratislavassa maalikuussa.
”Keskustelua on, edistystä ei. Näin on valitettavasti todettava”, Lajčák sanoi.
Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) korosti puheenvuorossaan kansanedustajien vastuuta pitkittyneiden konfliktien ratkaisussa.
”Olemme torstaista lähtien puhuneet täällä lukuisista pitkittyneistä konflikteista Etyjin alueella, muun muassa Vuoristo-Karabahin kriisistä, jossa vihdoin on näkyvissä valoa tunnelin päässä sen jälkeen, kun Armenian pääministeri Nikol Pashinjan ja Azerbaidžanin presidentti Ilham Alijev maaliskuussa tapasivat ensimmäistä kertaa. Erityisen hyvä oli kuulla, että molemmissa maissa tunnistetaan tarve konkreettisiin toimiin kansalaisten mielialojen valmistelemiseksi rauhaan. Kansanedustajat ovat tässä avainroolissa”, Koskinen totesi.
Armenia ja Azerbaidžan ovat kiistelleet ja sotineet Azerbaidžanin rajojen sisäpuolella sijaitsevan armenialaisenemmistöiden alueen hallinnasta Neuvostoliiton romahtamisesta lähtien, ja konflikti kyti jo 1900-luvun alussa.
”Vuoristo-Karabahin konfliktia käsittelevän Etyjin Minskin-ryhmän jäsenenä Suomi tukee kaikkia pyrkimyksiä rauhaan. Rauhanvälitys on tärkeä osa Suomen ulkopolitiikkaa ja toivomme, että sekä Etyj että sen parlamentaarinen yleiskokous vahvistavat rauhanvälitystyötään. Suomen painopisteitä rauhanvälityksessä ovat syrjimättömyys, paikallinen omistajuus, naisten asema, kansalaisyhteiskunta sekä kulttuurien ja uskontojen välinen vuoropuhelu”, Koskinen päätti.
Pia Kauma (kok.) Suomen valtuuskunnasta käsitteli omassa puheenvuorossaan myös rauhanvälitystä käyttäen esimerkkinä Ahvenanmaata, joka sata vuotta sitten oli hyvää vauhtia luisumassa kohti pitkittynyttä konfliktia Suomen ja Ruotsin kiistellessä sen hallinnasta.
”Ratkaisu neuvoteltiin silloisen Kansainliiton johdolla 1921. Suomi sai alueen itselleen, Ruotsi demilitarisoinnin kautta takuut siitä, ettei Ahvenanmaa ole sille turvallisuusuhka, ja ahvenanmaalaiset saivat itsehallinnon ja kansainvälisen yhteisön takuut ruotsin kielen ja ahvenanmaalaisen kulttuurin säilymisestä. Ahvenanmaalaiset eivät olisi halunneet itsehallintoa, eikä yksikään kiistan kolmesta osapuolesta ollut lainkaan tyytyväinen ratkaisuun. Mutta lopulta Ahvenanmaasta on tullut menestystarina”, Kauma kertoi yli 50 Etyjin osallistujamaan kansanedustajista koostuvalle kuulijakunnalle.
Kauma korosti, ettei Ahvenanmaa luonnollisestikaan suoraan kelpaa malliksi Etyjin alueen nykyisten konfliktien ratkaisuun, mutta hän toivoi sen esimerkin toimivan innostuksen ja inspiraation lähteenä.
”Se, miten Ahvenanmaan aluekiista aikanaan ratkaistiin, on osaltaan ollut luomassa Itämeren alueelle rauhaa ja vakautta. Suomen ja suomalaiset se on saanut lujasti uskomaan rauhanvälityksen mahdollisuuksiin”, Kauma päätti.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on maailman laajapohjaisin turvallisuutta käsittelevä alueellinen järjestö. Euroopan ja Keski-Aasian maiden lisäksi jäseninä ovat Yhdysvallat ja Kanada. Parlamentaarisen yleiskokouksen näkyvin tehtävä on kansainvälinen vaalitarkkailu, minkä lisäksi yleiskokous antaa suosituksia ja ehdotuksia ministerineuvostolle sekä ottaa julkilausumillaan kantaa ajankohtaisiin politiikan tapahtumiin. Etyjin parlamentaarinen yleiskokous oli koolla Luxemburgissa 4.–8. heinäkuuta.
Etyjin parlamentaarisessa yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Pia Kauma (kok.) suhtautuu kriittisesti Isis-vaimojen paluuseen al-Holin leiriltä. Kauma puhui aiheesta poliittisen komitean kokouksessa lauantai-iltana, kun komitea keskusteli konfliktialueilta palaavien vierastaistelijoiden muodostamasta turvallisuusuhasta. Kotimaihinsa palanneet vierastaistelijat ovat yhä enenevässä määrin syyllistyneet terrori-iskuihin Euroopassa, eikä Isisin perheenjäsenten palauttaminen kotimaihinsa ole tässä suhteessa riskitöntä.
”Emme tiedä, ovatko Isis-vaimot syyllistyneet itse rikoksiin tai myötävaikuttaneet niihin. Mutta se, mikä tiedetään varmasti on, että he tiesivät tai heidän olisi pitänyt tietää, mihin lähtivät miehiään seuratessaan”, Kauma sanoo.
Isisin alueelta palaavat pitäisi Kauman mielestä saattaa oikeuden eteen, jotta osuus rikoksiin selviäisi. Yksi mahdollisuus tähän olisi perustaa kansainvälinen tuomioistuin.
”Palaajat tarvitsevat joka tapauksessa pitkäaikaista kuntoutumista ja seurantaa. Vähimmäisvaatimuksena paluulle olisi velvollisuus yhteistyöhön viranomaisten kanssa, jotta suunnitteilla olevat terrori-iskut voidaan estää ja aiempia selvittää”.
Kauman mukaan on ikävää, että ihmisoikeuksia joudutaan vertailemaan keskenään. Hänen mielestään keskustelua ei kuitenkaan voi käydä vain Isis-vaimojen ihmisoikeuksista.
”Kumman oikeudet ovat tärkeämmät, niidenkö, jotka vapaaehtoisesti jättivät kotimaansa ja lähtivät tukemaan islamilaista valtiota? Vai tavallisten kansalaisten oikeus turvallisuuteen, jonka leireiltä palaavat mahdolliset terroristit voivat vaarantaa?”, Kauma kysyi.
Poliittinen komitea käsitteli lauantaina kreikkalaisen kansanedustajan Mavroudis Voridisin lisäaihe-ehdotusta ”The challenges related to returning and relocating terrorist fighters”.
Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen täysistuntoon Luxemburgissa osallistunut Pia Kauma (kok.) toivoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön kiinnittävän huomiota pakkoavioliittoihin.
Kauma muistuttaa, että Suomessa alaikäisten avioliitot kiellettiin laissa 1.7.2019 alkaen. Suomen nykyinen lainsäädäntö ei kuitenkaan riitä pakkoavioliittoihin puuttumiseen, joten lainsäädäntö pitäisi korjata myös siltä osin.
”Vaikka Suomi tunnetaan siitä, että ihmisoikeuksien toteutumista kunnioitetaan ja ihmisoikeudet pyritään turvaamaan, on meilläkin vielä parannettavaa. Ihmisoikeuksien toteutumisen eteen tehtävä työ ei lopu koskaan”, Kauma muistuttaa.
Kauma puhui ihmisoikeusasioita käsittelevässä komiteassa.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön kansanedustajat ovat koolla täysistunnossa Luxemburgissa 4.–8. heinäkuuta.
Puhemies Matti Vanhasen mukaan Suomella ja Kiinalla on yhteinen huoli vapaakaupan ja sääntöihin perustuvan monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön tulevaisuudesta. Tämä kävi ilmi Kiinan kansankongressin varapuhemies Zhang Chunxianin vieraillessa eduskunnassa perjantaina.
”Sekä Suomen että Kiinan talous nojaa vahvasti kansainväliseen kauppaan, jonka ilmapiiri maailmalla on kiristynyt. Kiinan presidentti Xi varoitti tästä jo kaksi vuotta sitten sanomalla aivan oikein, että protektionismi on kuin lukitsisi itsensä pimeään huoneeseen – sade ja tuuli pysyvät kyllä ulkona, mutta niin pysyvät valo ja ilmakin”, Vanhanen toteaa.
Varapuhemies Zhang toi esiin samat huolet vakuuttaen, että Kiina on sitoutunut monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön vahvistamiseen ja toivoi Euroopan unionille yhä isompaa roolia kansainvälisessä politiikassa. Myös EU:n integraatio ja suurempi yhtenäisyys olisivat Kiinalle mieluisia.
Suomen ja Kiinan kauppasuhteiden todettiin olevan hyvät, mistä kiitos osin lankeaa hyville lentoyhteyksille.
”Kun eduskunnasta lähti ensimmäinen, puhemies Sukselaisen johtama parlamenttivaltuuskunta Kiinaan, matka Helsingistä Pekingiin kesti kaksikymmentä tuntia pidempään kuin nyt. Valtuuskunnan jäsenet kertoivat kotiin palattuaan olleensa vaikuttuneita siitä, miten kohteliaita ja vaatimattomia heidän kiinalaiset isäntänsä tuolloin olivat. Molemmat ovat luonteenpiirteitä, joita Suomessa suuresti arvostetaan”, Vanhanen kertoi.
Suomalaiset yritykset ovat investoineet Kiinaan 11 miljardia euroa, mikä on suhteessa enemmän kuin mikään muu eurooppalainen valtio. Vanhasen mukaan suomalaisilla yrityksillä on edelleen paljon annettavaa Kiinalle muun muassa ympäristöteknologian, kiertotalouden ja korkean tason innovaatioiden alalla.
Vanhanen nosti keskusteluissa esiin myös ihmisoikeudet todeten sekä Suomen että Euroopan unionin seuraavan huolestuneina uutisia uiguurivähemmistön kohtelusta Xinjiangin maakunnassa.
”Toimet ovat näkemyksemme mukaan ylimitoitettuja ja saattavat johtaa radikalisaation lisääntymiseen myös naapurimaissa sekä kääntää yleistä mielipidettä siellä Kiinaa vastaan. Kannustamme Kiinaa ihmisoikeuksia koskevaan vuoropuheluun”, Vanhanen totesi.
Tapaamisen muut keskustelunaiheet liittyivät muun muassa ilmastonmuutokseen ja kahdenvälisiin suhteisiin sekä maiden kuin niiden parlamenttienkin välillä. Varapuhemies Zhang oli tietoinen, että tapaaminen Vanhasen ja suomalaisten kansanedustajien kanssa oli järjestynyt eduskunnan istuntotauolla ja Vanhasen vielä toipuessa vastikään tehdystä leikkauksesta.
”Arvostamme tätä kaikkea suuresti, ja se mielestämme kertoo maidemme ja parlamenttiemme välisestä hyvästä suhteesta”, Zhang lausui.
Keskusteluihin osallistuivat myös eduskunnan Kiina-ystävyysryhmän puheenjohtaja Anne-Mari Virlainen (kok.) ja varapuheenjohtaja Antero Laukkanen (kd.) sekä Atte Harjanne (vihr.) nuorten kansanedustajien kansainvälisestä verkostosta. Puhemies Zhangin johtama valtuuskunta vierailee Suomessa 5.-7.7. Valtuuskunta saapui Suomeen Islannista ja jatkaa matkaansa Irlantiin.
Suuri valiokunta sai päivän kokouksessaan selvitykset Suomen EU-puheenjohtajakauden ensimmäisistä EU:n neuvoston kokouksista.
Talous- ja rahoitusasioiden neuvoston (Ecofin, 9.7.) kokouksessa valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) esittelee Suomen puheenjohtajakauden työohjelman, jonka painopisteitä Ecofin-neuvoston alalla ovat mm. kilpailukyky, sosiaalinen eheys, ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ja turvallisuus.
Suuri valiokunta keskusteli ministeri Lintilän kanssa EU:n omien varojen järjestelmän laajentamisesta esimerkiksi muovipakkausjätteeseen kohdistettavan veron avulla. Lintilä kertoi, että Suomen tavoitteena on puheenjohtajana selkeyttää tarvetta käydä keskustelua mahdollisista uusista omista varoista.
Työllisyys- ja sosiaaliministerit kokoontuvat työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvostoon 8. heinäkuuta. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) esitteli suurelle valiokunnalle neuvoston asialistaa.
Ministerit käsittelevät Suomen puheenjohtajakauden prioriteettina mm. hyvinvointitaloutta, joka korostaa ihmistenhyvinvoinnin ja talouspolitiikan vastavuoroista suhdetta.
Suuri valiokunta sai lisäksi ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr.) selvityksen ympäristöministerien epävirallisesta kokouksesta, joka pidetään 11.–12. heinäkuuta.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön kansanedustajat kokoontuvat Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen täysistuntoon Luxemburgiin 4.–8. heinäkuuta. Kokouksen pääteemana on kansanedustuslaitosten rooli kestävän kehityksen ja turvallisuuden edistämisessä.
Etyjin 57 osallistujavaltion väliset alueelliset jännitteet näkyvät kokoukselle tehdyissä niin sanotuissa lisäaihe-ehdotuksissa, joissa nostetaan esiin mm. Venäjän toimet Ukrainassa ja Georgiassa. Keskustelua odotetaan lisäksi muun muassa energiaturvallisuudesta, maahanmuutosta ja muukalaisvihasta, ihmiskaupasta, ilmastonmuutoksesta, uusnatsismista ja uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvasta syrjinnästä.
Kokouksessa puhuvat muun muassa Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja George Tsereteli, Luxemburgin puhemies Fernand Etgen ja pääministeri Xavier Bettel, hallitustenvälisen Etyjin puheenjohtaja Miroslav Lajčák ja pääsihteeri Thomas Greminger, Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Liliane Maury Pasquier sekä Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen perustajajäseniin kuulunut Yhdysvaltojen edustajainhuoneen nykyinen enemmistöjohtaja Steny Hoyer.
Berliinin kokoukseen odotetaan noin kolmeasataa kansanedustajaa Etyj-maista. Eduskunnasta kokoukseen osallistuvat Vilhelm Junnila (Etyj-valtuuskunnan puheenjohtaja, ps.), Johannes Koskinen (varapj., sd.) sekä Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Inka Hopsu (vihr.) ja Pia Kauma (kok.).
Kokouksessa käydään myös henkilövaaleja muun muassa yleiskokouksen puheenjohtajan sekä komiteoiden johtopaikoista. Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen komiteajako noudattelee Helsingin vuoden 1975 Ety-kokouksen jakoa kolmeen koriin (I poliittinen ja turvallisuuskomitea, II talous-, tiede-, teknologia- ja ympäristökomitea sekä III ihmisoikeus, demokratia- ja humanitaaristen kysymysten komitea).
Kokouksen päätteeksi parlamentaarikot hyväksyvät loppuasiakirjan, joka koostuu komiteoiden valmistelemista päätöslauselmista. Niitä on kahdenlaisia: kokouksen pääteemaa (”Advancing Sustainable Development to Promote Security: The Role of Parliamentarians”) käsitteleviä sekä lisäaihe-ehdotusten pohjalta syntyneitä kannanottoja. Yleiskokouksen vilkkaimmat keskustelut käydään yleensä lisäaihe-ehdotuksista, joita on kokoukselle tehty tänä vuonna 16. Yleiskokouksen pysyvä komitea päättää ensimmäisenä kokouspäivänä, mitkä ehdotukset etenevät jatkokäsittelyyn. Suomea edustaa pysyvässä komiteassa Vilhelm Junnila.
