Hämeessä tavattiin likeenteestä useita liian raskaan kaasujalan omaavia kuljettajia

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli jälleen vilkas vuorokausi. Tehtäviä kertyi 320 kappaletta ja poliisin suojiin päätyi 26 henkilöä. Liikennevirrasta saatiin poistettua useita alkoholi -ja huumeratteja, sekä ylinopeutta ajeneita kuljettajia. Erillaiset häiriökäyttäytymiset työllistivät myös poliisia, niin yksityisillä kuin yleisillä paikoilla.PÄIJÄT-HÄMELauantaina kello 10.50 aikaan pysäytti poliisi partio Lahdessa Sipurantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 57-vuotias mies, puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.Kello 11.00 aikaan jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 20-vuotias nainen. Nainen oli ottanut vaatteita hyllystä 23 euron arvosta ja repinyt niistä hintalaput irti, jonka jälkeen hän oli yrittänyt poistua liikkeestä. Vartijat ottivat naisen kiinni ja ilmoittivat poliisille. Naisen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä pieni määrä huumetta sekä huumaavia lääkkeitä.Kello 15.40 aikaan sai partio tehtäväksi mennä selvittämään perheväkivalta tilannetta Lahdessa Taapelikadulle. Tapahtumapaikalta tavattiin sairaankuljetuksen kyydistä nainen, joka kertoi miehensä kimmastuneen ja lyöneen häntä kattilalla poskeen. Poskessa oli havaittavissa turvotusta, mutta vamma ei vaatinut jatkotutkimuksia. Partio puhutti naisen miehen, joka kiisti teon, mutta miehen menneisyys huomioon ottaen partio kiinniotti miehen pahoinpitelyyn epäiltynä.Kello 22.00 aikaan ajoi Lahdessa VT4:lla Renkomäen kohdalla moottoripyöräpoliisia vastaan henkilöauto nopeudella 190 km/h. Kyseisessä kohdassa on nopeusrajoitus 120 km/h. Moottoripyöräpoliisi sai auton pysäytettyä Lakkilantiellä ja auton kuljettajaksi selvisi 23-vuotias mies. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.Puolen yön aikaan pysäytti moottoripyöräpoliisi epävarmasti ajelevan auton Lahdessa Eteläisellä kehätiellä. Autoa kuljettanut 43-vuotias mies puhalsi polisiin seulonta-alkometriin reippaasti yli törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen (1.54mg/l). Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi.Kello 00.15 aikaan mittasi moottoripyöräpoliisi Lahdessa Lahdenkadulla vastaan tulevalle autolle nopeudeksi 120 km/h, nopeusrajoituksen ollessa kyseisessä kohdassa 50 km/h. Poliisi pysäytti auton ja auton kuljettajaksi selvisi 19-vuotias nainen. Naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.Kello 01.15 aikaan ajoi poliisia vastaa VT12 Villähteen kohdalla henkilöauto 177 km/h nopeudella. Kyseisessä kohdassa on nopeusrajoitus 100km/h. Auto saatiin pysäytettyä ja kuljettajaksi selvisi 17-vuotias ikäpoikkeusluvalla kortin saanut nuori mies.  Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuunKANTA-HÄMEKello 15.50 aikaan ilmoitti vartija poliisin hätäkeskukseen, että Forssassa Kutomokujalla oli nuori naiskaksikko käynyt näpistämässä alkoholia ja ehtineet poistua paikalta ennen kuin heidät saatiin kiinni. Hetkeä myöhemmin tuli ilmoitus, että kaksikko on saatu kiinni ja nyt heidän seurassaan on kolmas nuori nainen. Partion selvittäessä asiaa antoi kaksi naisista poliisille väärät henkilötiedot. Polisiin oli syytä epäillä henkilötietojen oikeellisuutta, koska toinen naisista kertoi miehen henkilötiedot poliisille. Kolmikon ikähaitari oli 16-20 vuotta.Kello 21.40 aikaan pysäytti partio Riihimäellä Riihivainiontiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kuusi kertaa.Kello 02.00 aikaan pysäytti partio Riihimäellä Länsitiellä moposkootterin tarkastusta varten. Tarkastuksen yhteydessä selvisi, että skootteria kuljettanut nuori poika ei ollut kuin 13-vuotias ja hänellä ei niin ikään voi olla myöskään ajo-oikeutta skootteriin. Poliisi ja lastensuojelu jatkavat asian selvittämistä yhdessä pojan vanhempien kanssa.Kello 03.00 aikaan sai poliisi tehtävän mennä Forssan Autokeitaalle, jossa meneillään kolmen miehen välinen paini, joista yksi osallinen on vartija. Partion tullessa paikalle, selvisi, että yksi tappelijoista oli sumuttanut vartijaa kaasusumutteella. Tapahtuma oli saanut alkunsa, kun vartija oli mennyt kysymään henkilöllisyystodistuksia kahdelta nuorelta mieheltä, jotka olivat pelaamassa raha-automaattipelejä. Toinen nuorista miehistä oli hermostunut ja alkanut uhkailemaan vartijaa suusanallisesti väkivallalla. Vartija oli joutunut käyttämään uhkailijaan oc-sumutetta turvatakseen kiinnioton. Yllättäen kiinniotetun kaveri oli tullut vartijan luokse ja sumuttanut tätä kaasulla. Vartijaa kaasuttanut mies poistui Autokeitaalta ulos ja yritti piilottaa hallussaan olevaa sumutinta läheisen muuntamon katolle, mutta partio huomasi paikalle tulessaan tapahtuman. 20-vuotiaat kaverukset otettiin kiinni pahoinpitelyyn, laittomaan uhkaukseen ja lievään ampuma-aserikokseen epäiltynä. Kaasuttajan hallustaan löytyi myös turvallisuustarkastuksen yhteydessä pieni määrä huumausainetta.Kello 03.45 aikaan sai poliisi tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa Aulangontielle Hotelliin, jossa pariskunnalle oli tullut huoneessa riitaa ja joka oli johtanut pahoinpitelyyn. Tapahtumapaikalla selvisi naisen kertomana, että noin 20-vuotiaalle pariskunnalle oli tullut hotellihuoneessa suusanallista riitaa, jonka seurauksena naisen mies oli alkanut pahoinpidellä naista eripuolille kehoa nyrkein lyömällä. Tämän jälkeen pariskunta oli mennyt ulos parkkipaikalle, jossa mies oli hypännyt päihtyneenä autonsa rattiin ja käynyt ajamassa pienen mutkan, ennen kuin palasi takaisin parkkipaikalle. Mies kiisti syyllistyneensä kumpaankaan tekoon, mutta auton jarrulevyt olivat edelleen polttavan kuumat, joten hänet puhallutettiin ja tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn sekä törkeään rattijuopumukseen epäiltynä ja kuljetettiin verikokeisiin. 

Hämeen poliisilla oli jälleen vilkas vuorokausi. Tehtäviä kertyi 320 kappaletta ja poliisin suojiin päätyi 26 henkilöä. Liikennevirrasta saatiin poistettua useita alkoholi -ja huumeratteja, sekä ylinopeutta ajeneita kuljettajia. Erillaiset häiriökäyttäytymiset työllistivät myös poliisia, niin yksityisillä kuin yleisillä paikoilla.

PÄIJÄT-HÄME

Lauantaina kello 10.50 aikaan pysäytti poliisi partio Lahdessa Sipurantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 57-vuotias mies, puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

Kello 11.00 aikaan jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 20-vuotias nainen. Nainen oli ottanut vaatteita hyllystä 23 euron arvosta ja repinyt niistä hintalaput irti, jonka jälkeen hän oli yrittänyt poistua liikkeestä. Vartijat ottivat naisen kiinni ja ilmoittivat poliisille. Naisen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä pieni määrä huumetta sekä huumaavia lääkkeitä.

Kello 15.40 aikaan sai partio tehtäväksi mennä selvittämään perheväkivalta tilannetta Lahdessa Taapelikadulle. Tapahtumapaikalta tavattiin sairaankuljetuksen kyydistä nainen, joka kertoi miehensä kimmastuneen ja lyöneen häntä kattilalla poskeen. Poskessa oli havaittavissa turvotusta, mutta vamma ei vaatinut jatkotutkimuksia. Partio puhutti naisen miehen, joka kiisti teon, mutta miehen menneisyys huomioon ottaen partio kiinniotti miehen pahoinpitelyyn epäiltynä.

Kello 22.00 aikaan ajoi Lahdessa VT4:lla Renkomäen kohdalla moottoripyöräpoliisia vastaan henkilöauto nopeudella 190 km/h. Kyseisessä kohdassa on nopeusrajoitus 120 km/h. Moottoripyöräpoliisi sai auton pysäytettyä Lakkilantiellä ja auton kuljettajaksi selvisi 23-vuotias mies. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Puolen yön aikaan pysäytti moottoripyöräpoliisi epävarmasti ajelevan auton Lahdessa Eteläisellä kehätiellä. Autoa kuljettanut 43-vuotias mies puhalsi polisiin seulonta-alkometriin reippaasti yli törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen (1.54mg/l). Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi.

Kello 00.15 aikaan mittasi moottoripyöräpoliisi Lahdessa Lahdenkadulla vastaan tulevalle autolle nopeudeksi 120 km/h, nopeusrajoituksen ollessa kyseisessä kohdassa 50 km/h. Poliisi pysäytti auton ja auton kuljettajaksi selvisi 19-vuotias nainen. Naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Kello 01.15 aikaan ajoi poliisia vastaa VT12 Villähteen kohdalla henkilöauto 177 km/h nopeudella. Kyseisessä kohdassa on nopeusrajoitus 100km/h. Auto saatiin pysäytettyä ja kuljettajaksi selvisi 17-vuotias ikäpoikkeusluvalla kortin saanut nuori mies.  Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun

KANTA-HÄME

Kello 15.50 aikaan ilmoitti vartija poliisin hätäkeskukseen, että Forssassa Kutomokujalla oli nuori naiskaksikko käynyt näpistämässä alkoholia ja ehtineet poistua paikalta ennen kuin heidät saatiin kiinni. Hetkeä myöhemmin tuli ilmoitus, että kaksikko on saatu kiinni ja nyt heidän seurassaan on kolmas nuori nainen. Partion selvittäessä asiaa antoi kaksi naisista poliisille väärät henkilötiedot. Polisiin oli syytä epäillä henkilötietojen oikeellisuutta, koska toinen naisista kertoi miehen henkilötiedot poliisille. Kolmikon ikähaitari oli 16-20 vuotta.

Kello 21.40 aikaan pysäytti partio Riihimäellä Riihivainiontiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kuusi kertaa.

Kello 02.00 aikaan pysäytti partio Riihimäellä Länsitiellä moposkootterin tarkastusta varten. Tarkastuksen yhteydessä selvisi, että skootteria kuljettanut nuori poika ei ollut kuin 13-vuotias ja hänellä ei niin ikään voi olla myöskään ajo-oikeutta skootteriin. Poliisi ja lastensuojelu jatkavat asian selvittämistä yhdessä pojan vanhempien kanssa.

Kello 03.00 aikaan sai poliisi tehtävän mennä Forssan Autokeitaalle, jossa meneillään kolmen miehen välinen paini, joista yksi osallinen on vartija. Partion tullessa paikalle, selvisi, että yksi tappelijoista oli sumuttanut vartijaa kaasusumutteella. Tapahtuma oli saanut alkunsa, kun vartija oli mennyt kysymään henkilöllisyystodistuksia kahdelta nuorelta mieheltä, jotka olivat pelaamassa raha-automaattipelejä. Toinen nuorista miehistä oli hermostunut ja alkanut uhkailemaan vartijaa suusanallisesti väkivallalla. Vartija oli joutunut käyttämään uhkailijaan oc-sumutetta turvatakseen kiinnioton. Yllättäen kiinniotetun kaveri oli tullut vartijan luokse ja sumuttanut tätä kaasulla. Vartijaa kaasuttanut mies poistui Autokeitaalta ulos ja yritti piilottaa hallussaan olevaa sumutinta läheisen muuntamon katolle, mutta partio huomasi paikalle tulessaan tapahtuman. 20-vuotiaat kaverukset otettiin kiinni pahoinpitelyyn, laittomaan uhkaukseen ja lievään ampuma-aserikokseen epäiltynä. Kaasuttajan hallustaan löytyi myös turvallisuustarkastuksen yhteydessä pieni määrä huumausainetta.

Kello 03.45 aikaan sai poliisi tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa Aulangontielle Hotelliin, jossa pariskunnalle oli tullut huoneessa riitaa ja joka oli johtanut pahoinpitelyyn. Tapahtumapaikalla selvisi naisen kertomana, että noin 20-vuotiaalle pariskunnalle oli tullut hotellihuoneessa suusanallista riitaa, jonka seurauksena naisen mies oli alkanut pahoinpidellä naista eripuolille kehoa nyrkein lyömällä. Tämän jälkeen pariskunta oli mennyt ulos parkkipaikalle, jossa mies oli hypännyt päihtyneenä autonsa rattiin ja käynyt ajamassa pienen mutkan, ennen kuin palasi takaisin parkkipaikalle. Mies kiisti syyllistyneensä kumpaankaan tekoon, mutta auton jarrulevyt olivat edelleen polttavan kuumat, joten hänet puhallutettiin ja tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn sekä törkeään rattijuopumukseen epäiltynä ja kuljetettiin verikokeisiin.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi valvoo lukuisia tapahtumia – Hangossa pahoinpitelyitä perjantaina

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi on heinäkuun toisena viikonloppuna valvonut useita tapahtumia Lohjan, Hangon, Karkkilan ja Kirkkonummen alueilla. Hangon Regatan lieveilmiöt ovat korostuneet poliisin tehtävissä. Pahoinpitelyiden lisäksi tapahtuman lieveilmiöihin näyttää liittyvän ulkopaikkakunnalta jopa tarkoitushakuisesti tappelemaan tulevat ihmiset.Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella järjestetään viikonlopun 7.-9.7. aikana Lohjan Rantajamit, Karkkilan Sunset Beach Party, Hangon Regatta ja Kirkkonummi Night Cruising, joita poliisi valvoo. Tapahtumat Lohjalla, Karkkilassa ja Kirkkonummella ovat sujuneet rauhallisesti, kun taas Hangon Regatan lähettyville kokoontuneet ihmiset ovat työllistäneet poliisia edellisvuosien tapaan myös tänä viikonloppuna.Torstai-illan ja sunnuntaiyön välillä Länsi-Uudenmaan poliisilla on ollut yhteensä 518 tehtävää.Tarkoitushakuista tappelemista HangossaHangon Regattaan on aiempina vuosina liittynyt lieveilmiönä häiriökäyttäytymistä. Liiallinen päihtymys ja tappelut ovat aiheuttaneet poliisille työtä myös tänä viikonloppuna. Tyypillisesti alkuilta sujuu rauhallisesti – joku iloinen juhlija haluaa yhteiskuvaan, toinen ripittäytyä poliisille – mutta yötä kohden illanvietto ei kaikilla suju iloisesti. Etenkin perjantai-iltana 7.7. poliisia työllistivät juhlijoiden erilaiset tappelut, kovat päihtymystilat, pahoinpitelyt ja rattijuopumukset.Hangon Regattaan näyttää lisäksi liittyvän lieveilmiö, jossa paikkakunnan ulkopuolelta Hankoon saapuu joitakin ihmisiä, jotka vaikuttavat hakeutuvan tarkoitushakuisesti tappeluihin. Häiriötehtävät eivät liitykään varsinaisesti itse Regatta-kilpailutapahtumaan, vaan sen ulkopuolella ilmeneviin tapahtumiin.Lohjan, Karkkilan ja Kirkkonummen tapahtumissa poliisia ei ole tarvittuPoliisilla ei ole ollut juurikaan tehtäviä Lohjan Rantajameihin liittyen. Myös edellisvuonna tapahtuma-alue työllisti poliisia hyvin vähän ja tehtävät keskittyivät ennemminkin Lohjan keskustaan itse tapahtuman hiljennyttyä.Karkkilan Sunset Beach Party on poliisin näkökulmasta sujunut edelliskesän tapaan rauhallisesti. Kirkkonummen Night Cruisingiin osallistui noin 200 henkilöä autoilla ja moottoripyörillä, ja myös sitä on vietetty pääosin asiallisesti.

Länsi-Uudenmaan poliisi on heinäkuun toisena viikonloppuna valvonut useita tapahtumia Lohjan, Hangon, Karkkilan ja Kirkkonummen alueilla. Hangon Regatan lieveilmiöt ovat korostuneet poliisin tehtävissä. Pahoinpitelyiden lisäksi tapahtuman lieveilmiöihin näyttää liittyvän ulkopaikkakunnalta jopa tarkoitushakuisesti tappelemaan tulevat ihmiset.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella järjestetään viikonlopun 7.-9.7. aikana Lohjan Rantajamit, Karkkilan Sunset Beach Party, Hangon Regatta ja Kirkkonummi Night Cruising, joita poliisi valvoo. Tapahtumat Lohjalla, Karkkilassa ja Kirkkonummella ovat sujuneet rauhallisesti, kun taas Hangon Regatan lähettyville kokoontuneet ihmiset ovat työllistäneet poliisia edellisvuosien tapaan myös tänä viikonloppuna.

Torstai-illan ja sunnuntaiyön välillä Länsi-Uudenmaan poliisilla on ollut yhteensä 518 tehtävää.

Tarkoitushakuista tappelemista Hangossa

Hangon Regattaan on aiempina vuosina liittynyt lieveilmiönä häiriökäyttäytymistä. Liiallinen päihtymys ja tappelut ovat aiheuttaneet poliisille työtä myös tänä viikonloppuna. Tyypillisesti alkuilta sujuu rauhallisesti – joku iloinen juhlija haluaa yhteiskuvaan, toinen ripittäytyä poliisille – mutta yötä kohden illanvietto ei kaikilla suju iloisesti. Etenkin perjantai-iltana 7.7. poliisia työllistivät juhlijoiden erilaiset tappelut, kovat päihtymystilat, pahoinpitelyt ja rattijuopumukset.

Hangon Regattaan näyttää lisäksi liittyvän lieveilmiö, jossa paikkakunnan ulkopuolelta Hankoon saapuu joitakin ihmisiä, jotka vaikuttavat hakeutuvan tarkoitushakuisesti tappeluihin. Häiriötehtävät eivät liitykään varsinaisesti itse Regatta-kilpailutapahtumaan, vaan sen ulkopuolella ilmeneviin tapahtumiin.

Lohjan, Karkkilan ja Kirkkonummen tapahtumissa poliisia ei ole tarvittu

Poliisilla ei ole ollut juurikaan tehtäviä Lohjan Rantajameihin liittyen. Myös edellisvuonna tapahtuma-alue työllisti poliisia hyvin vähän ja tehtävät keskittyivät ennemminkin Lohjan keskustaan itse tapahtuman hiljennyttyä.

Karkkilan Sunset Beach Party on poliisin näkökulmasta sujunut edelliskesän tapaan rauhallisesti. Kirkkonummen Night Cruisingiin osallistui noin 200 henkilöä autoilla ja moottoripyörillä, ja myös sitä on vietetty pääosin asiallisesti.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Jatkotiedote Joensuun liikenneonnettomuuteen

NordenBladet — Poliisi tiedotti lauantaina klo 09 tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta Joensuun Öllölässä https://poliisi.fi/-/vakava-liikenneonnettomuus-joensuussa-1Onnettomuusauton kuljettaja, 41-vuotias liperiläismies on menehtynyt sairaalassa onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.Poliisi tutkii tapahtunutta mm. törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä vammantuottamuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja kuolemansyyn tutkintana.  

Poliisi tiedotti lauantaina klo 09 tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta Joensuun Öllölässä https://poliisi.fi/-/vakava-liikenneonnettomuus-joensuussa-1

Onnettomuusauton kuljettaja, 41-vuotias liperiläismies on menehtynyt sairaalassa onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Poliisi tutkii tapahtunutta mm. törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä vammantuottamuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja kuolemansyyn tutkintana.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kuopiossa kadonnut mies on löytynyt

NordenBladet — Poliisi tiedotti tiistaina 4.7.2023 etsivänsä Kuopiossa kadonnutta henkilöä. Poliisin etsimä henkilö löytyi lauantaina 8.7.2023 aamulla olosuhteisiin nähden hyväkuntoisena ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon.Poliisi kiittää yleisöä runsaista vihjeistä eikä henkilön suojaamiseksi tiedota tapahtuneesta enempää.

Poliisi tiedotti tiistaina 4.7.2023 etsivänsä Kuopiossa kadonnutta henkilöä. Poliisin etsimä henkilö löytyi lauantaina 8.7.2023 aamulla olosuhteisiin nähden hyväkuntoisena ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon.

Poliisi kiittää yleisöä runsaista vihjeistä eikä henkilön suojaamiseksi tiedota tapahtuneesta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ryöstö Mikkelissä

NordenBladet — Mikkelissä ryöstettiin Laajalammen Sale kauppaliike lauantaina iltapäivällä noin klo 14 aikaan. Tekijä oli naamioitunut ja uhannut myyjää vasaralla.Poliisi sai ryöstöhälytyksen Mikkelissä Laajalammen Salesta lauantaina 8.7.2023 noin klo 14.14 aikaan.Kauppaan oli tullut naamioitunut mieshenkilö, joka oli mennyt kassoilla ja yrittänyt avata lukittua kassakonetta. Kassoilla ei ollut tapahtumahetkellä henkilökuntaa eikä asiakkaita. Tekijä oli vasaralla uhkaamalla saanut myyjän avaamaan kassakoneen. Ryöstösaaliiksi oli saatu pienehkön summan käteistä rahaa. Poliisi haravoi lähialuetta ja tavoitti maastosta tuntomerkkeihin sopivan henkilön. Henkilö otettiin kiinni maastosta pienen takaa-ajon jälkeen. Henkilön hallusta löydettiin epäilty tekoväline ja käteistä rahaa. Vuonna 2003 syntynyttä mieshenkilöä epäillään törkeästä ryöstöstä. Epäilty tekijä on pidätetty.Kaupan henkilökunnalle järjestettiin kriisiapua tapahtuneen jälkeen. 

Mikkelissä ryöstettiin Laajalammen Sale kauppaliike lauantaina iltapäivällä noin klo 14 aikaan. Tekijä oli naamioitunut ja uhannut myyjää vasaralla.

Poliisi sai ryöstöhälytyksen Mikkelissä Laajalammen Salesta lauantaina 8.7.2023 noin klo 14.14 aikaan.

Kauppaan oli tullut naamioitunut mieshenkilö, joka oli mennyt kassoilla ja yrittänyt avata lukittua kassakonetta. Kassoilla ei ollut tapahtumahetkellä henkilökuntaa eikä asiakkaita. Tekijä oli vasaralla uhkaamalla saanut myyjän avaamaan kassakoneen. Ryöstösaaliiksi oli saatu pienehkön summan käteistä rahaa. 

Poliisi haravoi lähialuetta ja tavoitti maastosta tuntomerkkeihin sopivan henkilön. Henkilö otettiin kiinni maastosta pienen takaa-ajon jälkeen. Henkilön hallusta löydettiin epäilty tekoväline ja käteistä rahaa. Vuonna 2003 syntynyttä mieshenkilöä epäillään törkeästä ryöstöstä. Epäilty tekijä on pidätetty.

Kaupan henkilökunnalle järjestettiin kriisiapua tapahtuneen jälkeen.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tohmajärvellä anastettu moottoriöljyä

NordenBladet — Tohmajärvellä Lahdenjoentiellä sijainneesta raskaasta ajoneuvosta anastettu moottoriöljyä.Tohmajärvellä Lahdenjoentiellä sijainneesta raskaasta ajoneuvosta anastettu moottoriöljyä torstain 6.7. ja perjantain 7.7. välisenä yönä. Mahdolliset havainnot tapahtumaan liittyen voi ilmoittaa arkisin poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 455 tai 0295 415 320 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Tohmajärvellä Lahdenjoentiellä sijainneesta raskaasta ajoneuvosta anastettu moottoriöljyä.

Tohmajärvellä Lahdenjoentiellä sijainneesta raskaasta ajoneuvosta anastettu moottoriöljyä torstain 6.7. ja perjantain 7.7. välisenä yönä. Mahdolliset havainnot tapahtumaan liittyen voi ilmoittaa arkisin poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 455 tai 0295 415 320 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vakava liikenneonnettomuus Joensuussa

NordenBladet — Joensuun Öllölässä mieskuljettaja loukkaantui vakavasti ulosajossaLauantaiaamuna n. klo 9 aikaan Joensuun Öllölässä Tuupovaaran suuntaan matkalla ollut 1982 syntyneen miehen kuljettama auto suistui suoralla tieosalla tieltä törmäten tien varressa olleisiin pinottuihin puihin. Kuljettaja putosi törmäyksessä autosta loukkaantuen vakavasti ja hänet siirrettiin hoidettavaksi KYS:iin. Matkustajana ollut samanikäinen mies selvisi onnettomuudessa vähäisillä vammoilla ja hänet toimitettiin P-KKS:aan tarkastettavaksi. Tapahtumapaikalla oli runsaasti pelastus- ja ensihoitoyksiköitä sekä lääkärihelikopteri.Kuljettajan epäillään olleen päihtynyt ja tapahtumahetkellä ajoneuvon nopeus ylittänyt huomattavasti tieosuudelle suurimman sallitun nopeuden. Ajoneuvo vaurioitui törmäyksessä käyttökelvottomaksi. 

Joensuun Öllölässä mieskuljettaja loukkaantui vakavasti ulosajossa

Lauantaiaamuna n. klo 9 aikaan Joensuun Öllölässä Tuupovaaran suuntaan matkalla ollut 1982 syntyneen miehen kuljettama auto suistui suoralla tieosalla tieltä törmäten tien varressa olleisiin pinottuihin puihin. Kuljettaja putosi törmäyksessä autosta loukkaantuen vakavasti ja hänet siirrettiin hoidettavaksi KYS:iin. Matkustajana ollut samanikäinen mies selvisi onnettomuudessa vähäisillä vammoilla ja hänet toimitettiin P-KKS:aan tarkastettavaksi. Tapahtumapaikalla oli runsaasti pelastus- ja ensihoitoyksiköitä sekä lääkärihelikopteri.
Kuljettajan epäillään olleen päihtynyt ja tapahtumahetkellä ajoneuvon nopeus ylittänyt huomattavasti tieosuudelle suurimman sallitun nopeuden. Ajoneuvo vaurioitui törmäyksessä käyttökelvottomaksi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Asiakas sumutti OC-kaasua Lahdessa Vapaudenkadulla sijaitsevassa ravintolassa

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli varsin kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi noin 320 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 29 henkilöä. Poliisia työllisti, niin rattijuopumukset kuin häiriökäyttäytymiset yleisillä ja yksityisillä paikoilla.KANTA-HÄMEPerjantaina kello 13.20 aikaan poliisipartio pysäytti Forssassa Tapulikujalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 46-vuotias nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.Kello 16.15 aikaan sai poliisi tehtävän Hämeenlinnan rautatieasemalle, jossa ilmoittajan mukaan kaksi henkilöä, mies ja nainen, anastavat polkupyöriä. Partio tapasi tuntomerkkeihin sopivan kaksikon anastettujen polkupyörien kanssa Viipurintien sillan lähettyviltä. Miehen hallusta löytyi pihdit, joilla lukot oli katkaistu. 43-vuotias miestä ja 50-vuotiasta naista, epäillään varkaudesta.Kello 23.00 aikaan sai partio tehtävän Hämeenlinnassa Rantakasinon laiturille, jossa ilmoitukseen mukaan mieshenkilö pahoinpitelee naista veneessä ja nainen on pudonnut veneestä veteen koiran kanssa. Partion tultua kohteeseen, oli nainen koiransa kanssa saatu ylös vedestä ja vene missä pahoinpitely oli tapahtunut juuri poistumassa laiturista. Partio seurasi venettä autolla rantaa pitkin sen aikaa, kunnes saivat yhteyden järvipelastuksen veneeseen ja pääsivät sen kyytiin. Pienen perässä ajon jälkeen, edellä kulkeva vene pysähtyi ja partio nousi epäilyn veneeseen. Partio puhallutti veneen kuljettajan, joka puhalsi seulonta-alkometriin vesiliikennejuopumuksen ylittävän tuloksen. 47-vuotias mies kuljetettiin kiinniotettuna tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miestä epäillään myös pahoinpitelystä. Sairaankuljetus tarkasti paikan päällä naisen vammat, jotka eivät vaatineet välitöntä hoitoa.Kello 02.20 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lopelle Räyskäntielle, missä ilmoittaja seuraa mahdollista rattijuoppoa. Partio tavoitti epäillyn rattijuopon mökin pihasta, jonne ilmoittaja oli seurannut autoilijaa omalla autollansa. Autoa kuljettanut 77-vuotias mies myönsi ajaneensa päihtyneenä ja hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi. Samassa yhteydessä partio kiinnitti huomiota ilmoittajan ajokuntoon ja puhallutti tämän. Ilmoittaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. 57-vuotias nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Kello 04.50 aikaan partio pysäytti Riihimäellä Keskuskadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 24-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen myös huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin epäilyjen varmistamiseksi.PÄIJÄT-HÄMEPerjantaina kello 13.30 aikaan jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 50-vuotias nainen. Nainen oli laittanut mukanaan olleisiin kestokasseihin elintarvikkeita ja alkoholia yli 200 euron arvosta ja ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Vartijat kiinniottivat naisen. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kuusi kertaa.Kello 20.40 aikaan tapahtui Lahdessa Ankkurikadun S-marketin pihalla Henkilöauton ja sähköskuutin välinen liikenneonnettomuus. Henkilöauton kuljettaja oli ajamassa parkkialueen ajoväylää pitkin, tarkoituksenaan kääntyä parkkiruutuun ajosuunnastaan oikealle. Ajoväylän ja parkkiruudun välissä kulkee kevyenliikenteenväylä, jota myöten oli tulossa skuutti samasta suunnasta kuin henkilöauto. Auton kääntyessä ruutuun ajoi sähköskuutin kuljettaja auton oikeaan kylkeen. Partio puhallutti osalliset ja sähköskuutin kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0.89 mg/l. Autoa kuljettanutta 65-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja sähköskuutilla ajanutta 32-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.Kello 22.40 aikaan havaittiin Lahdessa Marolankadulla meneillään oleva pahoinpitely poliisin tilannekeskuksesta kaupunkikameroiden kautta. Tilannekeskuksesta ilmoitettiin partioille meneillään olevasta pahoinpitelystä ja partiot olivat nopeasti tapahtumapaikalla. Tekijän havaittua poliisit, lähti hän juoksemaan kohti Kirkkokatua. Poliisi menetti hetkeksi näköyhteyden tekijään, mutta pienen lähietsinnän jälkeen hänet tavoitettiin Fellmannikadulta. Kahden asianomistajan kertomana selvisi, että heille entuudestaan tuntematon nuori mies oli tullut pyytämään heiltä tupakkaa ja aivan yllättäen alkanut pahoinpitelemään asinomistajia nyrkein ja potkimalla. Asianomistajat yrittivät poistua tilanteesta, mutta mies oli seurannut heitä, samalla jatkaen pahoinpitelyä. Epäilty oli myös ottanut väkisin toisen asianomistajan puhelimen ja paiskannut sen katuun. 17-vuotiasta nuorta epäillään ryöstöstä ja pahoinpitelystä. Samalla selvisi, että nuori oli luvattomasti pois lastensuojelun sijoituspaikasta.Kello 03.20 aikaan sai poliisi tehtäväksi mennä Lahdessa Marolankadulle, jossa mies oli yllättäen hypännyt taksin konepellille ja siitä taksin katolle. Taksin kuljettaja oli yrittänyt ottaa miestä kiinni, jolloin mies oli vielä hypännyt katolta taksin takakontin päälle. Mies oli pyrkinyt karkuun, mutta muut taksinkuljettajat saivat miehen kiinni Rauhankadulta ja taluttivat hänet paikalle tulleelle poliisipartiolle. Partio toimitti 24-vuotiaan miehen poliisilaitokselle kiinniotettuna ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä vahingonteko.Kello 04.20 aikaan tuli ilmoitus Lahdesta Vapaudenkadulla sijaitsevassa ravintolassa tapahtuneesta pahoinpitelystä, jonka yhteydessä asiakas oli sumuttanut OC-kaasua toisen asiakkaan kasvoille. Kaasuttaja oli otettu kiinni ja järjestyksenvalvojien hallinnassa. Tapahtumapaikalla jäi epäselväksi, minkä takia 20-vuotias mies oli käyttänyt ravintolan sisätiloissa OC-kaasua. Alustavissa puhutuksissa ei selvinnyt, että ravintolassa olisi ollut ennen kaasun käyttöä minkäänlaista riitaa. Epäilty mies ei kertonut muuta, kuin että hän kantaa luvatonta sumutinta itsepuolustus tarkoituksessa mukanaan. Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn ja lievään ampuma-aserikokseen epäiltynä.  

Hämeen poliisilla oli varsin kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi noin 320 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 29 henkilöä. Poliisia työllisti, niin rattijuopumukset kuin häiriökäyttäytymiset yleisillä ja yksityisillä paikoilla.

KANTA-HÄME

Perjantaina kello 13.20 aikaan poliisipartio pysäytti Forssassa Tapulikujalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 46-vuotias nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.

Kello 16.15 aikaan sai poliisi tehtävän Hämeenlinnan rautatieasemalle, jossa ilmoittajan mukaan kaksi henkilöä, mies ja nainen, anastavat polkupyöriä. Partio tapasi tuntomerkkeihin sopivan kaksikon anastettujen polkupyörien kanssa Viipurintien sillan lähettyviltä. Miehen hallusta löytyi pihdit, joilla lukot oli katkaistu. 43-vuotias miestä ja 50-vuotiasta naista, epäillään varkaudesta.

Kello 23.00 aikaan sai partio tehtävän Hämeenlinnassa Rantakasinon laiturille, jossa ilmoitukseen mukaan mieshenkilö pahoinpitelee naista veneessä ja nainen on pudonnut veneestä veteen koiran kanssa. Partion tultua kohteeseen, oli nainen koiransa kanssa saatu ylös vedestä ja vene missä pahoinpitely oli tapahtunut juuri poistumassa laiturista. Partio seurasi venettä autolla rantaa pitkin sen aikaa, kunnes saivat yhteyden järvipelastuksen veneeseen ja pääsivät sen kyytiin. Pienen perässä ajon jälkeen, edellä kulkeva vene pysähtyi ja partio nousi epäilyn veneeseen. Partio puhallutti veneen kuljettajan, joka puhalsi seulonta-alkometriin vesiliikennejuopumuksen ylittävän tuloksen. 47-vuotias mies kuljetettiin kiinniotettuna tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miestä epäillään myös pahoinpitelystä. Sairaankuljetus tarkasti paikan päällä naisen vammat, jotka eivät vaatineet välitöntä hoitoa.

Kello 02.20 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lopelle Räyskäntielle, missä ilmoittaja seuraa mahdollista rattijuoppoa. Partio tavoitti epäillyn rattijuopon mökin pihasta, jonne ilmoittaja oli seurannut autoilijaa omalla autollansa. Autoa kuljettanut 77-vuotias mies myönsi ajaneensa päihtyneenä ja hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kuljetettiin verikokeeseen asian varmistamiseksi. Samassa yhteydessä partio kiinnitti huomiota ilmoittajan ajokuntoon ja puhallutti tämän. Ilmoittaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. 57-vuotias nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. 

Kello 04.50 aikaan partio pysäytti Riihimäellä Keskuskadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 24-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen myös huumeita. Mies kuljetettiin verikokeisiin epäilyjen varmistamiseksi.

PÄIJÄT-HÄME

Perjantaina kello 13.30 aikaan jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 50-vuotias nainen. Nainen oli laittanut mukanaan olleisiin kestokasseihin elintarvikkeita ja alkoholia yli 200 euron arvosta ja ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Vartijat kiinniottivat naisen. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kuusi kertaa.

Kello 20.40 aikaan tapahtui Lahdessa Ankkurikadun S-marketin pihalla Henkilöauton ja sähköskuutin välinen liikenneonnettomuus. Henkilöauton kuljettaja oli ajamassa parkkialueen ajoväylää pitkin, tarkoituksenaan kääntyä parkkiruutuun ajosuunnastaan oikealle. Ajoväylän ja parkkiruudun välissä kulkee kevyenliikenteenväylä, jota myöten oli tulossa skuutti samasta suunnasta kuin henkilöauto. Auton kääntyessä ruutuun ajoi sähköskuutin kuljettaja auton oikeaan kylkeen. Partio puhallutti osalliset ja sähköskuutin kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0.89 mg/l. Autoa kuljettanutta 65-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja sähköskuutilla ajanutta 32-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.

Kello 22.40 aikaan havaittiin Lahdessa Marolankadulla meneillään oleva pahoinpitely poliisin tilannekeskuksesta kaupunkikameroiden kautta. Tilannekeskuksesta ilmoitettiin partioille meneillään olevasta pahoinpitelystä ja partiot olivat nopeasti tapahtumapaikalla. Tekijän havaittua poliisit, lähti hän juoksemaan kohti Kirkkokatua. Poliisi menetti hetkeksi näköyhteyden tekijään, mutta pienen lähietsinnän jälkeen hänet tavoitettiin Fellmannikadulta. Kahden asianomistajan kertomana selvisi, että heille entuudestaan tuntematon nuori mies oli tullut pyytämään heiltä tupakkaa ja aivan yllättäen alkanut pahoinpitelemään asinomistajia nyrkein ja potkimalla. Asianomistajat yrittivät poistua tilanteesta, mutta mies oli seurannut heitä, samalla jatkaen pahoinpitelyä. Epäilty oli myös ottanut väkisin toisen asianomistajan puhelimen ja paiskannut sen katuun. 17-vuotiasta nuorta epäillään ryöstöstä ja pahoinpitelystä. Samalla selvisi, että nuori oli luvattomasti pois lastensuojelun sijoituspaikasta.

Kello 03.20 aikaan sai poliisi tehtäväksi mennä Lahdessa Marolankadulle, jossa mies oli yllättäen hypännyt taksin konepellille ja siitä taksin katolle. Taksin kuljettaja oli yrittänyt ottaa miestä kiinni, jolloin mies oli vielä hypännyt katolta taksin takakontin päälle. Mies oli pyrkinyt karkuun, mutta muut taksinkuljettajat saivat miehen kiinni Rauhankadulta ja taluttivat hänet paikalle tulleelle poliisipartiolle. Partio toimitti 24-vuotiaan miehen poliisilaitokselle kiinniotettuna ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä vahingonteko.

Kello 04.20 aikaan tuli ilmoitus Lahdesta Vapaudenkadulla sijaitsevassa ravintolassa tapahtuneesta pahoinpitelystä, jonka yhteydessä asiakas oli sumuttanut OC-kaasua toisen asiakkaan kasvoille. Kaasuttaja oli otettu kiinni ja järjestyksenvalvojien hallinnassa. Tapahtumapaikalla jäi epäselväksi, minkä takia 20-vuotias mies oli käyttänyt ravintolan sisätiloissa OC-kaasua. Alustavissa puhutuksissa ei selvinnyt, että ravintolassa olisi ollut ennen kaasun käyttöä minkäänlaista riitaa. Epäilty mies ei kertonut muuta, kuin että hän kantaa luvatonta sumutinta itsepuolustus tarkoituksessa mukanaan. Mies kiinniotettiin pahoinpitelyyn ja lievään ampuma-aserikokseen epäiltynä. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä

NordenBladet — Pysäköintialueilla syntyy toisinaan vaaratilanteita, kun kaikki kuljettajat eivät osaa väistämissääntöjä. Poliisi muistuttaa kuljettajia väistämään oikealta tulevaa, elleivät liikennemerkit ohjaa toimimaan toisin.Kajaanissa Veturitien sekä Kehräämöntien varressa olevien kauppaliikkeiden suurilla pysäköintialueilla väistämissäännöt eivät aina ole hallinnassa. Pysäköintialueillakin väistäminen perustuu tieliikennelain 24. pykälän 1. momentin pääsääntöön. Sen mukaisesti myös pysäköintialueilla väistetään oikealta lähestyvää ajoneuvoa, jos liikenteenohjauksella ei muuta ole osoitettu. Toisin sanoen, vaikka pysäköintialueilla on useimmiten yksi leveämpi ajoväylä, ei sillä kulkevalla ole etuajo-oikeutta, mikäli sivuväylillä ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavia liikennemerkkejä. Väistä oikealta tulevaa, vaikka kulkemasi väylä miellettäisiin niin sanotusti pääväyläksi. Kuva on Kehräämöntien pysäköintialueelta. Oikealta tulevaa väistetään, keskiviivoitus tai pysäköintipaikkamerkit eivät tilannetta muuksi muuta. Kuva on Kajaanin Veturitien yläpysäköintialueelta.Pysäköintiruudusta lähtevä väistää muuta liikennettäPaitsi väistämissääntöjen noudattamatta jättäminen, niin myös pysäköintiruudusta lähteminen on yleinen syy pysäköintialueilla tapahtuneeseen kolarointiin. Parkkiruudusta lähtevä on lähtökohtaisesti syyllinen osapuoli, koska hänellä on velvollisuus väistää muuta liikennettä. Toki kaikilla tienkäyttäjillä on velvollisuus toimia vaaran ja vahingon välttämiseksi.Havainnoinnin parantamiseksi olisi hyvä ajaa parkkiruutuun siten, että ruudusta pääsee poistumaan keula edellä. Kun kuljettaja peruuttaa pysäköintiruudusta, vaaratilanteita aiheutuu enemmän. Tällaisella pysäköintialueella voi ajaa edessä olevan pysäköintiruudun läpi seuraavaan, jotta ruudusta lähtö onnistuu keula edellä.Tee vakuutusyhtiölle vahinkoilmoitus kolarin jälkeenUseimmissa tapauksissa pysäköintialueilla tapahtuneet kolarit hoidetaan osapuolten vakuutusyhtiöiden välillä. Poliisilla ei ole tutkintavelvollisuutta, jos tapaus on lievä tai onnettomuuteen ei liity rikosta. Vahinkoja sattuu, ja parhaiten korvausasiat selviävät, kun osapuolet tekevät vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen. Vahinkoilmoituksessa selvitetään osapuolten tiedot sekä se, mitä onnettomuuteen johtaneessa tilanteessa tapahtui. Onnettomuuspaikasta ja ajoneuvojen sijoittelusta sekä aiheutuneista vahingoista on hyvä ottaa valokuvat. Myös mahdollisten todistajien yhteystiedot on syytä ottaa ylös. 

Pysäköintialueilla syntyy toisinaan vaaratilanteita, kun kaikki kuljettajat eivät osaa väistämissääntöjä. Poliisi muistuttaa kuljettajia väistämään oikealta tulevaa, elleivät liikennemerkit ohjaa toimimaan toisin.

Kajaanissa Veturitien sekä Kehräämöntien varressa olevien kauppaliikkeiden suurilla pysäköintialueilla väistämissäännöt eivät aina ole hallinnassa. Pysäköintialueillakin väistäminen perustuu tieliikennelain 24. pykälän 1. momentin pääsääntöön. Sen mukaisesti myös pysäköintialueilla väistetään oikealta lähestyvää ajoneuvoa, jos liikenteenohjauksella ei muuta ole osoitettu. Toisin sanoen, vaikka pysäköintialueilla on useimmiten yksi leveämpi ajoväylä, ei sillä kulkevalla ole etuajo-oikeutta, mikäli sivuväylillä ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavia liikennemerkkejä.

Väistä oikealta tulevaa, vaikka kulkemasi väylä miellettäisiin niin sanotusti pääväyläksi. Kuva on Kehräämöntien pysäköintialueelta.

Oikealta tulevaa väistetään, keskiviivoitus tai pysäköintipaikkamerkit eivät tilannetta muuksi muuta. Kuva on Kajaanin Veturitien yläpysäköintialueelta.

Pysäköintiruudusta lähtevä väistää muuta liikennettä

Paitsi väistämissääntöjen noudattamatta jättäminen, niin myös pysäköintiruudusta lähteminen on yleinen syy pysäköintialueilla tapahtuneeseen kolarointiin. Parkkiruudusta lähtevä on lähtökohtaisesti syyllinen osapuoli, koska hänellä on velvollisuus väistää muuta liikennettä. Toki kaikilla tienkäyttäjillä on velvollisuus toimia vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Havainnoinnin parantamiseksi olisi hyvä ajaa parkkiruutuun siten, että ruudusta pääsee poistumaan keula edellä. Kun kuljettaja peruuttaa pysäköintiruudusta, vaaratilanteita aiheutuu enemmän.

Tällaisella pysäköintialueella voi ajaa edessä olevan pysäköintiruudun läpi seuraavaan, jotta ruudusta lähtö onnistuu keula edellä.

Tee vakuutusyhtiölle vahinkoilmoitus kolarin jälkeen

Useimmissa tapauksissa pysäköintialueilla tapahtuneet kolarit hoidetaan osapuolten vakuutusyhtiöiden välillä. Poliisilla ei ole tutkintavelvollisuutta, jos tapaus on lievä tai onnettomuuteen ei liity rikosta. Vahinkoja sattuu, ja parhaiten korvausasiat selviävät, kun osapuolet tekevät vakuutusyhtiölle vahinkoilmoituksen. 

Vahinkoilmoituksessa selvitetään osapuolten tiedot sekä se, mitä onnettomuuteen johtaneessa tilanteessa tapahtui. Onnettomuuspaikasta ja ajoneuvojen sijoittelusta sekä aiheutuneista vahingoista on hyvä ottaa valokuvat. Myös mahdollisten todistajien yhteystiedot on syytä ottaa ylös.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Äiti, todennäköisesti lapsesi puhelin ei oikeasti ole kastunut

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii parhaillaan kymmeniä petoksia, joiden taustalla on esimerkiksi tämän kaltainen tarina: Äiti saa tekstiviestin lapselta, jonka puhelin on kastunut, ja nyt tarvittaisiin rahaa. Paitsi, että eihän se puhelin yleensä oikeasti kastunut ole.Poliisille jo surullisen tuttu huijaustapa toimii harmillisen usein edelleen. Tuoreissa tapauksissa yhdistävä tekijä on nimenomaan se, että huijari esiintyy henkilön lapsena.Variaatioita huijauksille riittää. Joskus huijari lähettää lapsen nimissä viestin, että tämän puhelinnumero on muuttunut. Tämän jälkeen vanhempaa pyydetään siirtämään rahaa annetulle tilille, koska lapsella on ongelmia pankin kanssa. Rahantarpeen syynä on ollut väitetysti lisäksi esimerkiksi vaikeudet saada maksettua lainaa, koska pankkitunnukset ovat siellä olevinaan kastuneessa puhelimessa.Tilit, joille uhrit ovat siirtäneet varojaan, ovat olleet sekä ulkomaisia että kotimaisia. Usein uhria on ohjeistettu merkitsemään maksun saajaksi täysin vieraan henkilön nimi, mutta uhri on silti uskonut pyynnön oikeellisuuteen. Viimeaikaisissa tapauksissa suomalaisten varat ovat päätyneet lopulta joko perinteisenä valuuttana tai kryptovaluutoiksi muutettuina eri Euroopan maihin.Kymmenet länsi-uusimaalaiset ovat menettäneet huijausten vuoksi suuria summia rahaa. Monet uhrit ovat siirtäneet huijarille tuhansia euroja ennen kuin asia on tullut puheeksi sen oman, todellisen lapsen kanssa. Muutamissa tapauksissa puhutaan jopa useista kymmenistä tuhansista euroista.Toimi näin, jos huomaat tulleesi huijatuksiJos huomaat tulleesi huijatuksi, ota välittömästi yhteyttä pankkiin, josta rahat on siirretty ja kerro asiasta. Tee sitten poliisille rikosilmoitus joko sähköisesti tai käymällä millä tahansa poliisiasemalla.Rikosilmoitus kannattaa tehdä, vaikka mahdollisuudet omaisuuden takaisin saamiseksi ovat pienet. Ilmoitusten avulla poliisi pystyy sarjoittamaan rikoksia.​​​​​​​

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii parhaillaan kymmeniä petoksia, joiden taustalla on esimerkiksi tämän kaltainen tarina: Äiti saa tekstiviestin lapselta, jonka puhelin on kastunut, ja nyt tarvittaisiin rahaa. Paitsi, että eihän se puhelin yleensä oikeasti kastunut ole.

Poliisille jo surullisen tuttu huijaustapa toimii harmillisen usein edelleen. Tuoreissa tapauksissa yhdistävä tekijä on nimenomaan se, että huijari esiintyy henkilön lapsena.

Variaatioita huijauksille riittää. Joskus huijari lähettää lapsen nimissä viestin, että tämän puhelinnumero on muuttunut. Tämän jälkeen vanhempaa pyydetään siirtämään rahaa annetulle tilille, koska lapsella on ongelmia pankin kanssa. Rahantarpeen syynä on ollut väitetysti lisäksi esimerkiksi vaikeudet saada maksettua lainaa, koska pankkitunnukset ovat siellä olevinaan kastuneessa puhelimessa.

Tilit, joille uhrit ovat siirtäneet varojaan, ovat olleet sekä ulkomaisia että kotimaisia. Usein uhria on ohjeistettu merkitsemään maksun saajaksi täysin vieraan henkilön nimi, mutta uhri on silti uskonut pyynnön oikeellisuuteen. Viimeaikaisissa tapauksissa suomalaisten varat ovat päätyneet lopulta joko perinteisenä valuuttana tai kryptovaluutoiksi muutettuina eri Euroopan maihin.

Kymmenet länsi-uusimaalaiset ovat menettäneet huijausten vuoksi suuria summia rahaa. Monet uhrit ovat siirtäneet huijarille tuhansia euroja ennen kuin asia on tullut puheeksi sen oman, todellisen lapsen kanssa. Muutamissa tapauksissa puhutaan jopa useista kymmenistä tuhansista euroista.

Toimi näin, jos huomaat tulleesi huijatuksi

Jos huomaat tulleesi huijatuksi, ota välittömästi yhteyttä pankkiin, josta rahat on siirretty ja kerro asiasta. Tee sitten poliisille rikosilmoitus joko sähköisesti tai käymällä millä tahansa poliisiasemalla.

Rikosilmoitus kannattaa tehdä, vaikka mahdollisuudet omaisuuden takaisin saamiseksi ovat pienet. Ilmoitusten avulla poliisi pystyy sarjoittamaan rikoksia.

​​​​​​​

]]>

Lähde: Poliisi.fi