Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyö vastaa muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin

NordenBladet — Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistoiminnan tarkoituksena on torjua erityisesti rajat ylittävää ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Hyvästä yhteistoiminnasta on kehittynyt vuosien kuluessa kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu yhteistyömuoto. Yhteistyötä hyödynnetään myös muuttuneen toimintaympäristön haasteisiin ja uusiin ilmiöihin vastaamisessa.Poliisi, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyön tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja edistää rikosvastuun toteutumista. Kaikilla kolmella viranomaisella on toimivaltuudet rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaan. Tullin ja Rajavartiolaitoksen tehtävät liittyvät Tullin osalta ns. tullirikoksiin ja Rajavartiolaitoksen osalta ihmisten rajanylittämiseen, poliisilla on taas mahdollisuus torjua yleisesti kaikkia rikoksia. Yhteistoiminta edistää turvallisuutta joustavasti, nopeasti ja tehokkaasti.Yhteistyön avulla pystytään reagoimaan nopeasti myös uusiin ilmiöihin. Muuttunut toimintaympäristö ja esimerkiksi teknologinen kehitys on tuonut uusia muotoja myös rajat ylittävään rikollisuuteen.Viranomaisten kyvykkyys vastata näihin haasteisiin on avainasemassa muutostilanteissa.Seuraa PTR-viranomaisten viestintää somessa:Poliisi somessa: Twitter @SuomenPoliisiTulli somessa: Twitter @SuomenTulliRajavartiolaitos somessa: Twitter @rajavartijatLue lisää yhteistoiminnasta PTR-viranomaisten verkkosivuilta:Poliisi: Poliisi – kaikkien turvaaja kaikkina aikoina – Poliisi                  Tulli: PTR-yhteistoiminta                              Rajavartiolaitos: Rikostorjunta | Rajavartiolaitos                    

Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistoiminnan tarkoituksena on torjua erityisesti rajat ylittävää ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Hyvästä yhteistoiminnasta on kehittynyt vuosien kuluessa kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu yhteistyömuoto. Yhteistyötä hyödynnetään myös muuttuneen toimintaympäristön haasteisiin ja uusiin ilmiöihin vastaamisessa.

Poliisi, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyön tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja edistää rikosvastuun toteutumista. Kaikilla kolmella viranomaisella on toimivaltuudet rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaan. Tullin ja Rajavartiolaitoksen tehtävät liittyvät Tullin osalta ns. tullirikoksiin ja Rajavartiolaitoksen osalta ihmisten rajanylittämiseen, poliisilla on taas mahdollisuus torjua yleisesti kaikkia rikoksia. Yhteistoiminta edistää turvallisuutta joustavasti, nopeasti ja tehokkaasti.

Yhteistyön avulla pystytään reagoimaan nopeasti myös uusiin ilmiöihin. Muuttunut toimintaympäristö ja esimerkiksi teknologinen kehitys on tuonut uusia muotoja myös rajat ylittävään rikollisuuteen.

Viranomaisten kyvykkyys vastata näihin haasteisiin on avainasemassa muutostilanteissa.

Seuraa PTR-viranomaisten viestintää somessa:

Poliisi somessa: Twitter @SuomenPoliisi
Tulli somessa: Twitter @SuomenTulli
Rajavartiolaitos somessa: Twitter @rajavartijat

Lue lisää yhteistoiminnasta PTR-viranomaisten verkkosivuilta:

Poliisi: Poliisi – kaikkien turvaaja kaikkina aikoina – Poliisi                  
Tulli: PTR-yhteistoiminta                              
Rajavartiolaitos: Rikostorjunta | Rajavartiolaitos                    

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Raju ylinopeus Hukanhaudalla ja polttoainevarkaus Kiihtelysvaarassa

NordenBladet — Poliisi mittasi Joensuun Hukanhaudalla, henkilöautolle 50 km/h taajamanopeusrajoituksella rajun ylinopeuden 123 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Joensuun Kiihtelysvaarassa anastettiin kuorma-autosta polttoainetta, varsin merkittävä määrä, 300 litraa.Sunnuntai-iltana yhdentoista jälkeen Joensuun Hukanhaudalla, Ilomantsintiellä poliisipartio mittasi vastaan ajaneelle henkilöautolle 123 km/h 50 km/h rajoitusalueella. Kuljettaja reagoi heti poliisiauton huomattuaan voimakkaasti jarruttamalla, mutta se ei enää auttanut. Alkoholilla ei ollut osallisuutta tapaukseen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Perjantai-iltapäivän ja maanantain aamuyön välillä anastettiin polttoainetta Kiihtelysvaarassa. Kuorma-auton polttoainetankista oli saatu anastettua polttoainetta noin 300 litraa. Poliisi epäilee, ettei kyseinen auto ole ainoa, joka on samana ajankohtana varkauden kohteeksi joutunut. Poliisi tarkistaa kaikki vihjeet ja jatkaa asian tutkimista esitutkinnassa.  

Poliisi mittasi Joensuun Hukanhaudalla, henkilöautolle 50 km/h taajamanopeusrajoituksella rajun ylinopeuden 123 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Joensuun Kiihtelysvaarassa anastettiin kuorma-autosta polttoainetta, varsin merkittävä määrä, 300 litraa.

Sunnuntai-iltana yhdentoista jälkeen Joensuun Hukanhaudalla, Ilomantsintiellä poliisipartio mittasi vastaan ajaneelle henkilöautolle 123 km/h 50 km/h rajoitusalueella. Kuljettaja reagoi heti poliisiauton huomattuaan voimakkaasti jarruttamalla, mutta se ei enää auttanut. Alkoholilla ei ollut osallisuutta tapaukseen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Perjantai-iltapäivän ja maanantain aamuyön välillä anastettiin polttoainetta Kiihtelysvaarassa. Kuorma-auton polttoainetankista oli saatu anastettua polttoainetta noin 300 litraa. Poliisi epäilee, ettei kyseinen auto ole ainoa, joka on samana ajankohtana varkauden kohteeksi joutunut. Poliisi tarkistaa kaikki vihjeet ja jatkaa asian tutkimista esitutkinnassa. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Varkaudessa murtauduttiin optikkoliikkeeseen

NordenBladet — Maanantaina aamuyöllä murtauduttiin Varkaudessa sijaitsevaa optikkoliikkeeseen.Maanantaina aamuyöllä oli murtauduttu Kauppakatu 19:sta sijaitsevaan Nissen-optikkoliikkeeseen etuoven lasi rikkomalla. Mahdollisesti liikkeestä anastettiin ainakin aurinkolaseja.Havainnot murrosta voi ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen 02955415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Maanantaina aamuyöllä murtauduttiin Varkaudessa sijaitsevaa optikkoliikkeeseen.

Maanantaina aamuyöllä oli murtauduttu Kauppakatu 19:sta sijaitsevaan Nissen-optikkoliikkeeseen etuoven lasi rikkomalla. Mahdollisesti liikkeestä anastettiin ainakin aurinkolaseja.

Havainnot murrosta voi ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen 02955415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopon autosta löytyi patruunoita ja teleskooppipatukka Janakkalassa

NordenBladet — Hämeen poliisilla tehtäviä vuorokauden aikana 179 kappaletta.LAHTIMaanantaina 10.7.2023 aamuyöllä partio havaitsi henkilöauton, jossa ei ollut etu rekisterikilpeä. Partio tunnisti kuljettajan ajo-oikeudettomaksi mieheksi ja pysäytti auton Nikkarinkadulle. Puhalluskoe oli negatiivinen, mutta 41-vuotiaan kuljettajan huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.JANAKKALASunnuntai iltana Valtatie 3:lla partion ohi ajoi henkilöauto, joka seilasi kaistallaan, käyden välillä muutamia kertoja oikean reunaviivan ja vasemman kaistaviivan yli. Auto pysäytettiin levähdysalueelle. Autoa kuljetti 24-vuotias mies ja kyydissä oli 33-vuotias mies. Kuljettaja puhalsi alkometriin lukeman 0.69 mg/l ja huumepikatesti näytti positiivista bentsodiatsepiinille ja kokaiinille. Autosta löytyi patruunoita, sekä metallinen teleskooppipatukka. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja molempia miehiä ampuma-aserikoksesta, johon heidät kiinniotettiin. 

Hämeen poliisilla tehtäviä vuorokauden aikana 179 kappaletta.

LAHTI
Maanantaina 10.7.2023 aamuyöllä partio havaitsi henkilöauton, jossa ei ollut etu rekisterikilpeä. Partio tunnisti kuljettajan ajo-oikeudettomaksi mieheksi ja pysäytti auton Nikkarinkadulle. Puhalluskoe oli negatiivinen, mutta 41-vuotiaan kuljettajan huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

JANAKKALA
Sunnuntai iltana Valtatie 3:lla partion ohi ajoi henkilöauto, joka seilasi kaistallaan, käyden välillä muutamia kertoja oikean reunaviivan ja vasemman kaistaviivan yli. Auto pysäytettiin levähdysalueelle. Autoa kuljetti 24-vuotias mies ja kyydissä oli 33-vuotias mies. Kuljettaja puhalsi alkometriin lukeman 0.69 mg/l ja huumepikatesti näytti positiivista bentsodiatsepiinille ja kokaiinille. Autosta löytyi patruunoita, sekä metallinen teleskooppipatukka. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja molempia miehiä ampuma-aserikoksesta, johon heidät kiinniotettiin.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuoppoja Varkaudessa

NordenBladet — Varkaudessa poliisin haaviin jäi kaksi rattijuoppoa kaupunkialueella tehdyssä liikennevalvonnassa. Toinen kuljettajista puhalsi 1,65 promillea ja toinen 2,50 promillea.Varkauden poliisi tapasi lauantai-iltana 8.7.2023 noin klo 20 aikaan Savontiellä henkilöauton, jonka kuljettaja oli päihtynyt. Mieshenkilö puhalsi alkometriin 1,65 promillea. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Poliisi tapasi sunnuntaina 9.7.2023 noin klo 5 aikaan aamuyöstä Ahlströminkadulla epämääräisesti kulkeneen henkilöauton. Autoa kuljettanut mieshenkilö puhalsi alkometriin 2,50 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. 

Varkaudessa poliisin haaviin jäi kaksi rattijuoppoa kaupunkialueella tehdyssä liikennevalvonnassa. Toinen kuljettajista puhalsi 1,65 promillea ja toinen 2,50 promillea.

Varkauden poliisi tapasi lauantai-iltana 8.7.2023 noin klo 20 aikaan Savontiellä henkilöauton, jonka kuljettaja oli päihtynyt. Mieshenkilö puhalsi alkometriin 1,65 promillea. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi tapasi sunnuntaina 9.7.2023 noin klo 5 aikaan aamuyöstä Ahlströminkadulla epämääräisesti kulkeneen henkilöauton. Autoa kuljettanut mieshenkilö puhalsi alkometriin 2,50 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Iijoen kanavaan suistuneen pyöräkuormaajan kuljettaja on löydetty sunnuntaina 9.7.2023

NordenBladet — Pelastuslaitoksen työntekijä oli havainnut kanavassa veden varasta vainajan voimalaitokselta noin 700 metriä ylävirtaan. Vainaja on tunnistettu Iijoen kanavaan ajautuneeksi pyöräkuormaajan kuljettajaksi.Poliisi ei tiedota asiassa enempää. Tutkintaa jatketaan kuolemansyyn tutkintana.

Pelastuslaitoksen työntekijä oli havainnut kanavassa veden varasta vainajan voimalaitokselta noin 700 metriä ylävirtaan. Vainaja on tunnistettu Iijoen kanavaan ajautuneeksi pyöräkuormaajan kuljettajaksi.

Poliisi ei tiedota asiassa enempää. Tutkintaa jatketaan kuolemansyyn tutkintana.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mieshenkilön epäillään kuljettaneen henkilöautoa päihtyneenä Kuopion keskustassa

NordenBladet — Sunnuntaina aamuyöstä mieshenkilön epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholinvaikutuksen alaisena Vuorikadulla Kuopion keskustassa.Sivullinen ilmoitti hätäkeskukseen henkilöautosta, jonka kuljettaja oli yrittänyt lähteä liikkeelle Vuorikadulta ja osunut autolla valopylvääseen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumusrajan ylittävät lukemat. Sivullisille ei aiheutunut tapahtuneesta vaaraa. Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena.

Sunnuntaina aamuyöstä mieshenkilön epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholinvaikutuksen alaisena Vuorikadulla Kuopion keskustassa.

Sivullinen ilmoitti hätäkeskukseen henkilöautosta, jonka kuljettaja oli yrittänyt lähteä liikkeelle Vuorikadulta ja osunut autolla valopylvääseen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumusrajan ylittävät lukemat. Sivullisille ei aiheutunut tapahtuneesta vaaraa. Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lounais-Suomen poliisin festariviikonloppu

NordenBladet — Poliisilaitoksen viikonloppua ovat värittäneet suuret yleisötapahtumat Ruisrock ja Pori Jazz. Tapahtumat ovat keränneet erittäin runsaasti ihmisiä. Poliisi on suorittanut valvontaa tapahtumien alueilla. Yleisötapahtumat ovat sujuneet ilman suurempia häiriöitä ja hyväntuulisesti, mutta aiheuttaen poliisille pientä kiirettä.Ruisrock ja Pori Jazz ovat keränneet yhteensä kymmeniä tuhansia ihmisiä yleisöönsä, mutta eivät ole aiheuttaneet suurempia kiireitä varsinaisten tapahtumien ulkopuolelle. Molemmissa yleisötapahtumissa on suoritettu valvontaa, jonka tuloksena erityisesti Ruisrockissa on kirjattu viitisenkymmentä huumausaineasiaa. Pori Jazzissa valvontaa on kohdistettu nuorten päihteiden käyttöön, ja Porissa valvonnassa on kirjattu 15 lastensuojeluilmoitusta. Takavarikoitujen huumausaineiden laadussa on näkynyt koko kemian kirjo, ja myös ilokaasun päihdekäytöstä on saatu tavallista runsaammin havaintoja. Viikonlopun aikana mainittujen yleisötapahtumien valvonnan ulkopuolella on suoritettu lisäksi noin 700 hälytystehtävää, määrän noudattaessa viime vuoden vastaavan viikonlopun saldoa.Viikonlopun aikana poliisilaitoksen kenttä- ja hälytystoiminta on työllistynyt rattijuopumuksista, itsetuhoisista ihmisistä ja pahoinpitelyistä.Hälytystehtävistä ja rikosasioista voidaan nostaa seuraavat;Porissa riideltiin lauantain vastaisena yönä perheriita. Riita päättyi siihen että vaimo ampui puolisoonsa ilmakiväärillä reiän. Asiassa ei onneksi seurannut hengenvaarallisia vammoja, mutta vaimo otettiin kiinni törkeästä pahoinpitelystä epäiltynä.Raumalla ryöstettiin lauantaiaamuna R-kioski. Myyjää vakavalla väkivallalla pelotellut tekijä otettiin kiinni nopeasti. Varsin mitättömän saaliin saanut epäilty istutettiin maija-auton takapäähän jo kolmen minuutin kuluttua teostaan.Turussa murtauduttiin sunnuntain vastaisena yönä Raunistulan apteekkiin. Nopeasti paikalle saapunut poliisi havaitsi tekijöiden naamat apteekin näyteikkunassa. Epäillyt otettiin kiinni verekseltään.Turussa järjestettiin sunnuntaina mielenilmaus Venäjän Federaation konsulaatilla. Poliisi kävi luomassa silmäyksensä pienimuotoiseen, asiallisesti ja rauhanomaisesti sujuneeseen tapahtumaan. 

Poliisilaitoksen viikonloppua ovat värittäneet suuret yleisötapahtumat Ruisrock ja Pori Jazz. Tapahtumat ovat keränneet erittäin runsaasti ihmisiä. Poliisi on suorittanut valvontaa tapahtumien alueilla. Yleisötapahtumat ovat sujuneet ilman suurempia häiriöitä ja hyväntuulisesti, mutta aiheuttaen poliisille pientä kiirettä.

Ruisrock ja Pori Jazz ovat keränneet yhteensä kymmeniä tuhansia ihmisiä yleisöönsä, mutta eivät ole aiheuttaneet suurempia kiireitä varsinaisten tapahtumien ulkopuolelle. 

Molemmissa yleisötapahtumissa on suoritettu valvontaa, jonka tuloksena erityisesti Ruisrockissa on kirjattu viitisenkymmentä huumausaineasiaa. Pori Jazzissa valvontaa on kohdistettu nuorten päihteiden käyttöön, ja Porissa valvonnassa on kirjattu 15 lastensuojeluilmoitusta. Takavarikoitujen huumausaineiden laadussa on näkynyt koko kemian kirjo, ja myös ilokaasun päihdekäytöstä on saatu tavallista runsaammin havaintoja. 

Viikonlopun aikana mainittujen yleisötapahtumien valvonnan ulkopuolella on suoritettu lisäksi noin 700 hälytystehtävää, määrän noudattaessa viime vuoden vastaavan viikonlopun saldoa.

Viikonlopun aikana poliisilaitoksen kenttä- ja hälytystoiminta on työllistynyt rattijuopumuksista, itsetuhoisista ihmisistä ja pahoinpitelyistä.

Hälytystehtävistä ja rikosasioista voidaan nostaa seuraavat;

  • Porissa riideltiin lauantain vastaisena yönä perheriita. Riita päättyi siihen että vaimo ampui puolisoonsa ilmakiväärillä reiän. Asiassa ei onneksi seurannut hengenvaarallisia vammoja, mutta vaimo otettiin kiinni törkeästä pahoinpitelystä epäiltynä.
  • Raumalla ryöstettiin lauantaiaamuna R-kioski. Myyjää vakavalla väkivallalla pelotellut tekijä otettiin kiinni nopeasti. Varsin mitättömän saaliin saanut epäilty istutettiin maija-auton takapäähän jo kolmen minuutin kuluttua teostaan.
  • Turussa murtauduttiin sunnuntain vastaisena yönä Raunistulan apteekkiin. Nopeasti paikalle saapunut poliisi havaitsi tekijöiden naamat apteekin näyteikkunassa. Epäillyt otettiin kiinni verekseltään.
  • Turussa järjestettiin sunnuntaina mielenilmaus Venäjän Federaation konsulaatilla. Poliisi kävi luomassa silmäyksensä pienimuotoiseen, asiallisesti ja rauhanomaisesti sujuneeseen tapahtumaan.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ruisrockin perjantai ja lauantai

NordenBladet — Ruisrockin kaksi ensimmäistä päivää ovat sujuneet odotetun kaltaisesti. Ihmiset ovat viettäneet viikonloppua hienossa säässä Ruissalon saarella. Tunnelma on ollut hyvä ja ihmiset hyväntuulisia. Poliisille on kuitenkin aiheutunut pientä kiirettä.Rikosilmoituksia on jouduttu kirjaamaan.Pahoinpitelyistä on kirjattu toistaiseksi kuusi rikosilmoitusta, yksi sakko on annettu lievästä pahoinpitelystä, yksi sakko on annettu järjestyksenvalvojan vastustamisesta sekä yksi rikosilmoitus tehty rattijuopumuksesta. Rattijuopumuksen lisäksi kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja ei ollut noudattanut järjestäjän liikenteenohjaajan merkkejä. Liikenteenohjaaja on joutunut väistämään auton alta pois välttääkseen alle jäämisen.Poliisi on suorittanut Ruisrock- alueella huumausainevalvontaa. Kahden päivän aikana poliisi on annettu 45 sakkoa huumausaineen käyttörikoksista. Poliisin takavarikoimat huumausaineet ovat olleet pääsääntöisesti kannabista, kokaiinia, amfetamiinia tai ekstaasia.  Käyttörikoksista epäillyistä kolme on ollut alaikäisiä.Yhtä henkilöä epäillään huumausainerikoksesta, hänen pidettyään hallussaan erilaisia huumausaineita myyntitarkoituksessa.Kansanpuiston kohdalla kulkevaa Pukinsalmen laivaväylän liikennettä on rajoitettu, ja rajoitusta on valvottu yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa. Valvonnan yhteydessä paikalta on poistettu muutamia väylälle pysähtyneitä, ja sakotettu muutamia väylällä ylinopeutta ajaneita.Myös ilmatila on ollut poliisin valvonnassa. Yhtään luvatonta dronea ei ole tavoitettu tapahtuman aikana.Sunnuntain vastaisena yönä kahden jälkeen poliisi joutui sulkemaan Ruissalon sillan kokonaan moottorikäyttöisiltä ajoneuvoilta. Sulku kesti noin 45minuuttia. Sillan määrääminen vain kevyen liikenteen käyttöön oli välttämätöntä pyöräilijöiden sekä jalankulkijoiden turvallisuuden varmistamiseksi. sekä vakavien vahinkojen estämiseksi. Poikkeuksellinen tilanne johtui Ruisrockin niittylavan viimeisen esiintyjän suosiosta. Yleisö seurasi poikkeuksellisen runsaslukuisena esityksen loppuun asti. Yleisön poistuessa yhtä aikaa esityksen jälkeen Ruissalon kapeat kulkuväylät ruuhkautuivat pahoin.

Ruisrockin kaksi ensimmäistä päivää ovat sujuneet odotetun kaltaisesti. Ihmiset ovat viettäneet viikonloppua hienossa säässä Ruissalon saarella. Tunnelma on ollut hyvä ja ihmiset hyväntuulisia. Poliisille on kuitenkin aiheutunut pientä kiirettä.

Rikosilmoituksia on jouduttu kirjaamaan.

Pahoinpitelyistä on kirjattu toistaiseksi kuusi rikosilmoitusta, yksi sakko on annettu lievästä pahoinpitelystä, yksi sakko on annettu järjestyksenvalvojan vastustamisesta sekä yksi rikosilmoitus tehty rattijuopumuksesta. Rattijuopumuksen lisäksi kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja ei ollut noudattanut järjestäjän liikenteenohjaajan merkkejä. Liikenteenohjaaja on joutunut väistämään auton alta pois välttääkseen alle jäämisen.

Poliisi on suorittanut Ruisrock- alueella huumausainevalvontaa. Kahden päivän aikana poliisi on annettu 45 sakkoa huumausaineen käyttörikoksista. Poliisin takavarikoimat huumausaineet ovat olleet pääsääntöisesti kannabista, kokaiinia, amfetamiinia tai ekstaasia.  Käyttörikoksista epäillyistä kolme on ollut alaikäisiä.

Yhtä henkilöä epäillään huumausainerikoksesta, hänen pidettyään hallussaan erilaisia huumausaineita myyntitarkoituksessa.

Kansanpuiston kohdalla kulkevaa Pukinsalmen laivaväylän liikennettä on rajoitettu, ja rajoitusta on valvottu yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa. Valvonnan yhteydessä paikalta on poistettu muutamia väylälle pysähtyneitä, ja sakotettu muutamia väylällä ylinopeutta ajaneita.

Myös ilmatila on ollut poliisin valvonnassa. Yhtään luvatonta dronea ei ole tavoitettu tapahtuman aikana.

Sunnuntain vastaisena yönä kahden jälkeen poliisi joutui sulkemaan Ruissalon sillan kokonaan moottorikäyttöisiltä ajoneuvoilta. Sulku kesti noin 45minuuttia. Sillan määrääminen vain kevyen liikenteen käyttöön oli välttämätöntä pyöräilijöiden sekä jalankulkijoiden turvallisuuden varmistamiseksi. sekä vakavien vahinkojen estämiseksi. Poikkeuksellinen tilanne johtui Ruisrockin niittylavan viimeisen esiintyjän suosiosta. Yleisö seurasi poikkeuksellisen runsaslukuisena esityksen loppuun asti. Yleisön poistuessa yhtä aikaa esityksen jälkeen Ruissalon kapeat kulkuväylät ruuhkautuivat pahoin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pahoinpitely Joensuun Noljakassa, havaintoja kaivataan.

NordenBladet — Asianomistaja joutunut pahoinpidellyksi toistaiseksi tuntemattoman nuoren miehen toimesta.Joensuussa Noljakassa Erkinpellontien ja Apilakujan risteyksen läheisyydessä asianomistaja joutui pahoinpidellyksi toistaiseksi tuntemattoman nuoren miehen toimesta lauantaina 8.7.2023 kello 16 jälkeen. Nuoren miehen seurassa oli ollut nuori tyttö.Mahdolliset havainnot tai tiedot tapahtumaan liittyen voi ilmoittaa arkisin  poliisipäivystykseen puhelinnumeroon 0295 415 455 tai 0295 415 320 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi(at)poliisi.fi 

Asianomistaja joutunut pahoinpidellyksi toistaiseksi tuntemattoman nuoren miehen toimesta.

Joensuussa Noljakassa Erkinpellontien ja Apilakujan risteyksen läheisyydessä asianomistaja joutui pahoinpidellyksi toistaiseksi tuntemattoman nuoren miehen toimesta lauantaina 8.7.2023 kello 16 jälkeen. Nuoren miehen seurassa oli ollut nuori tyttö.

Mahdolliset havainnot tai tiedot tapahtumaan liittyen voi ilmoittaa arkisin  poliisipäivystykseen puhelinnumeroon 0295 415 455 tai 0295 415 320 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi(at)poliisi.fi
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi