Mika Moring vapautettiin tutkintavankeudesta

NordenBladet — Henkirikoksesta epäilty Mika Moring vapautettiin tutkintavankeudesta poliisin päätöksellä.Helsingin poliisi katsoo, että tutkintavankeuden jatkaminen ei ole enää välttämätöntä esitutkinnan turvaamiseksi. Moringia epäillään kuitenkin edelleen henkirikoksesta, josta poliisi on tiedottanut ensimmäisen kerran joulukuussa 2022.Mika Moring suorittaa edelleen usean vuoden vankeusrangaistusta seksuaalirikoksista.Poliisi jatkaa edelleen epäillyn tapon esitutkintaa. Tapauksesta ei ole toistaiseksi uutta kerrottavaa. Esitutkinnasta tiedotetaan seuraavan kerran, jos ilmenee uusia seikkoja, joita on mahdollista tai tarpeellista avata julkisuuteen.Poliisi epäilee yhtä henkilöä henkirikoksesta ja pyytää havaintoja kadonneesta Katja Miinalaisesta – PoliisiPoliisi jatkaa epäillyn henkirikoksen tutkintaa – PoliisiPoliisi tutkii edelleen elokuun puolivälin jälkeen tapahtunutta henkirikosta – PoliisiPoliisi pyytää vihjeitä epäiltyyn henkirikokseen tarkennetuilta alueilta – Poliisi

Henkirikoksesta epäilty Mika Moring vapautettiin tutkintavankeudesta poliisin päätöksellä.

Helsingin poliisi katsoo, että tutkintavankeuden jatkaminen ei ole enää välttämätöntä esitutkinnan turvaamiseksi. Moringia epäillään kuitenkin edelleen henkirikoksesta, josta poliisi on tiedottanut ensimmäisen kerran joulukuussa 2022.

Mika Moring suorittaa edelleen usean vuoden vankeusrangaistusta seksuaalirikoksista.

Poliisi jatkaa edelleen epäillyn tapon esitutkintaa. Tapauksesta ei ole toistaiseksi uutta kerrottavaa. Esitutkinnasta tiedotetaan seuraavan kerran, jos ilmenee uusia seikkoja, joita on mahdollista tai tarpeellista avata julkisuuteen.

Poliisi epäilee yhtä henkilöä henkirikoksesta ja pyytää havaintoja kadonneesta Katja Miinalaisesta – Poliisi
Poliisi jatkaa epäillyn henkirikoksen tutkintaa – Poliisi
Poliisi tutkii edelleen elokuun puolivälin jälkeen tapahtunutta henkirikosta – Poliisi
Poliisi pyytää vihjeitä epäiltyyn henkirikokseen tarkennetuilta alueilta – Poliisi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi jatkaa viikonloppuna Hämeenlinnassa tapahtuneen seksuaalirikoksen tutkintaa

NordenBladet — Hämeen poliisi jatkaa lauantaina Hämeenlinnassa festivaalialueella tapahtuneen seksuaalirikoksen tutkintaa. Tapahtumaan liittyviä havaintoja pyydetään edelleen lähettämään poliisille.Alaikäinen nainen joutui seksuaalirikoksen uhriksi Hämeenlinnassa Mellakka-festivaalin leirintäalueen portin läheisyydessä lauantaina 22.7.2023 kello 22 aikaan.Teosta epäillään kahta noin 20–25-vuotiasta miestä, joilla molemmilla oli lyhyet, melko tummat hiukset. Toisella miehellä oli päällään valkoinen huppari ja toisella farkkutakki. Epäillyt ovat noin 185–195 senttimetriä pitkiä.Tapahtuman tai epäillyt miehet nähneitä pyydetään ilmoittamaan yhteystietonsa Hämeen poliisille, joka ottaa yhteyttä ilmoittajiin ja tiedustelee tarkemmin havainnoista. Lisäksi poliisi pyytää festivaaliyleisöltä kuvia alueelta, jolla sijaitsi muun muassa ennen pääportteja menevä kulku leirintäalueelle.Havainnot voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi tai puhelimitse Hämeen poliisin vihjepuhelimeen numeroon 0295 414 222.

Hämeen poliisi jatkaa lauantaina Hämeenlinnassa festivaalialueella tapahtuneen seksuaalirikoksen tutkintaa. Tapahtumaan liittyviä havaintoja pyydetään edelleen lähettämään poliisille.

Alaikäinen nainen joutui seksuaalirikoksen uhriksi Hämeenlinnassa Mellakka-festivaalin leirintäalueen portin läheisyydessä lauantaina 22.7.2023 kello 22 aikaan.

Teosta epäillään kahta noin 20–25-vuotiasta miestä, joilla molemmilla oli lyhyet, melko tummat hiukset. Toisella miehellä oli päällään valkoinen huppari ja toisella farkkutakki. Epäillyt ovat noin 185–195 senttimetriä pitkiä.

Tapahtuman tai epäillyt miehet nähneitä pyydetään ilmoittamaan yhteystietonsa Hämeen poliisille, joka ottaa yhteyttä ilmoittajiin ja tiedustelee tarkemmin havainnoista. Lisäksi poliisi pyytää festivaaliyleisöltä kuvia alueelta, jolla sijaitsi muun muassa ennen pääportteja menevä kulku leirintäalueelle.

Havainnot voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi tai puhelimitse Hämeen poliisin vihjepuhelimeen numeroon 0295 414 222.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuus Kuhmoisissa

NordenBladet — Kuhmoisissa 4-tiellä tapahtui tänään klo 11.34 aikaan henkilöauton sekä raskaan ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus.Henkilöauto ajautui vastaantulevien ajokaistalle ja törmäsi ajoneuvoyhdistelmään.Onnettomuudesta aiheutuu edelleen merkittävää haittaa liikenteelle, poliisi on järjestänyt paikalle liikenteen ohjauksen.Paikalla on edelleen useita pelastuksen yksiköitä ja poliisin paikkatutkinta on kesken.  

Kuhmoisissa 4-tiellä tapahtui tänään klo 11.34 aikaan henkilöauton sekä raskaan ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus.

Henkilöauto ajautui vastaantulevien ajokaistalle ja törmäsi ajoneuvoyhdistelmään.

Onnettomuudesta aiheutuu edelleen merkittävää haittaa liikenteelle, poliisi on järjestänyt paikalle liikenteen ohjauksen.

Paikalla on edelleen useita pelastuksen yksiköitä ja poliisin paikkatutkinta on kesken. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Miestä lyötiin rikkinäisellä pullolla Eurassa

NordenBladet — Kahdelle toisilleen entuudestaan tuntemattomalle miehelle oli syntynyt sanaharkkaa euralaisen ravintolan edustalla sunnuntaina 23.7. aamuyöllä hieman ennen kello neljää. Sanaharkka oli johtanut siihen, että vanhemman miehistä epäillään rikkoneen lasipullon ja lyöneen toista miestä rikkinäisellä pullolla käsivarteen.Alle 20-vuotias täysi-ikäinen mies sai käsivarteensa hoitoa vaativia vammoja. Polisi otti paikalta kiinni rikoksesta epäillyn keski-ikäisen miehen. Miestä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.Poliisi on kuulustellut viikonlopun aikana asianosaisia ja tapahtuneen nähneitä silminnäkijöitä.Asia siirtyy esitutkinnan valmistuttua syyteharkintaan eikä poliisi tiedota asiasta enempää. 

Kahdelle toisilleen entuudestaan tuntemattomalle miehelle oli syntynyt sanaharkkaa euralaisen ravintolan edustalla sunnuntaina 23.7. aamuyöllä hieman ennen kello neljää. Sanaharkka oli johtanut siihen, että vanhemman miehistä epäillään rikkoneen lasipullon ja lyöneen toista miestä rikkinäisellä pullolla käsivarteen.

Alle 20-vuotias täysi-ikäinen mies sai käsivarteensa hoitoa vaativia vammoja. Polisi otti paikalta kiinni rikoksesta epäillyn keski-ikäisen miehen. Miestä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.

Poliisi on kuulustellut viikonlopun aikana asianosaisia ja tapahtuneen nähneitä silminnäkijöitä.

Asia siirtyy esitutkinnan valmistuttua syyteharkintaan eikä poliisi tiedota asiasta enempää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rovaniemen poliisin tiedote viikonlopun tapahtumista

NordenBladet — Poliisia työllistivät viikonloppuna rattijuopot ja eksyneet marjastajat.Perjantai-iltana poliisi pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä Rovaniemellä ajoneuvon, jonka kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Muutamaa tuntia myöhemmin poliisi puhallutti Rovaniemen keskustassa toisen autoilijan, joka myös puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Näiden lisäksi Kemijärvellä tavattiin perjantai-iltana kuljettaja, jota epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi huumausainerikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Lauantai-iltana poliisia pakeni Rovaniemellä moottoripyörällä kuljettaja, joka teki hetken päästä ajovirheen ja kaatui. Kuljettaja puhalsi niin sanotusti ”nollat”, mutta hänelle tehty huumepikatesti antoi tuloksen, jonka perusteella kuljettajaa on syytä epäillä törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.Viikonloppuna poliisia työllistivät myös eksyneet marjastajat. Viikonlopun aikana kahtena eri päivänä kaksi marjastajaa eksyi Lapin poliisilaitoksen alueella. Molemmat löytyivät etsintöjen jälkeen hyväkuntoisina.Poliisi haluaakin muistuttaa kansalaisia pukeutumaan värikkäisiin vaatteisiin, jos on lähdössä marjastamaan. Tämän lisäksi poliisi suosittelee ottamaan mukaan puhelimen, jonka akussa riittää virtaa ja johon on asennettu 112-sovellus. Rovaniemen kaupunki on laatinut hyvän koosteen vinkeistä, joista voi olla hyötyä marjametsällä. Vinkit löytyvät täältä.  

Poliisia työllistivät viikonloppuna rattijuopot ja eksyneet marjastajat.

Perjantai-iltana poliisi pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä Rovaniemellä ajoneuvon, jonka kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Muutamaa tuntia myöhemmin poliisi puhallutti Rovaniemen keskustassa toisen autoilijan, joka myös puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Näiden lisäksi Kemijärvellä tavattiin perjantai-iltana kuljettaja, jota epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi huumausainerikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lauantai-iltana poliisia pakeni Rovaniemellä moottoripyörällä kuljettaja, joka teki hetken päästä ajovirheen ja kaatui. Kuljettaja puhalsi niin sanotusti ”nollat”, mutta hänelle tehty huumepikatesti antoi tuloksen, jonka perusteella kuljettajaa on syytä epäillä törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.

Viikonloppuna poliisia työllistivät myös eksyneet marjastajat. Viikonlopun aikana kahtena eri päivänä kaksi marjastajaa eksyi Lapin poliisilaitoksen alueella. Molemmat löytyivät etsintöjen jälkeen hyväkuntoisina.

Poliisi haluaakin muistuttaa kansalaisia pukeutumaan värikkäisiin vaatteisiin, jos on lähdössä marjastamaan. Tämän lisäksi poliisi suosittelee ottamaan mukaan puhelimen, jonka akussa riittää virtaa ja johon on asennettu 112-sovellus. 

Rovaniemen kaupunki on laatinut hyvän koosteen vinkeistä, joista voi olla hyötyä marjametsällä. Vinkit löytyvät täältä
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia Harjavallassa ja Huittisissa

NordenBladet — Viime viikonlopulta liikennejuopumuksia Harjavallasta sekä Huittisista. Lounais-Suomen poliisi tutkii tapauksia törkeänä rattijuopumuksena sekä rattijuopumuksena.Lounais-Suomen poliisin partio suoritti sunnuntaina liikennejuopumusvalvontaa Harjavallan keskustan alueella. Partio pysäytti valvonnan yhteydessä henkilöauton, jonka reilu parikymppinen mieskuljettaja puhalsi alkometriin lukeman 1,7 promillea ja kuljettajalle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi lukeman 1,3 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Lounais-Suomen poliisin partio suoritti perjantaina ajotapavalvontaa Huittisten alueella. Partio pysäytti vastaan ajaneen henkilöauton tarkastusta varten Vampulassa ja ajoneuvon reilu viisikymppinen mieskuljettaja puhalsi alkometriin 1,0 promillen lukeman. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänellä ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. 

Viime viikonlopulta liikennejuopumuksia Harjavallasta sekä Huittisista. Lounais-Suomen poliisi tutkii tapauksia törkeänä rattijuopumuksena sekä rattijuopumuksena.

Lounais-Suomen poliisin partio suoritti sunnuntaina liikennejuopumusvalvontaa Harjavallan keskustan alueella. Partio pysäytti valvonnan yhteydessä henkilöauton, jonka reilu parikymppinen mieskuljettaja puhalsi alkometriin lukeman 1,7 promillea ja kuljettajalle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi lukeman 1,3 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lounais-Suomen poliisin partio suoritti perjantaina ajotapavalvontaa Huittisten alueella. Partio pysäytti vastaan ajaneen henkilöauton tarkastusta varten Vampulassa ja ajoneuvon reilu viisikymppinen mieskuljettaja puhalsi alkometriin 1,0 promillen lukeman. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänellä ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ajokortiton mies yritti erehdyttää poliisia Lahdessa

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 215 tehtävää ja poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 11 henkilöä. Liikennetehtäviä oli runsaasti ja myös näpistelijöitä jäi kiinni.PÄIJÄT-HÄMEKello 20.30 aikaan pysäytti partio Heinolassa Myllyojantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella 32-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 11. kertaa.Kello 21.00 sai partio Heinolassa Citymarketin pihaan liikennetehtävän. Marketin pihasta oli lähtenyt henkilöauto, joka oli osunut liikennemerkkiin ja vähän matkan päässä toiseen liikennemerkkiin ja kaatanut sen. Auto oli poistunut paikalta, mutta silminnäkijöiden kertomana saatiin auton rekisterinumero selville ja auto sekä sen kuljettaja löydettiin lähistöltä kerrostalon pihalta. Autoa kuljettanut 70-vuotias mies puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänen olemuksensa ja käytöksensä oli sekavaa, joten hänelle tehtiin myös huumausainepikatesti, joka osoitti miehen veressä olevan huumaavia aineita. Mieheltä otettiin sairaankuljetuksen toimesta verikoe asian varmistamiseksi.Kello 22.30 pysäytti partio Lahdessa Kiveriönkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella miehellä ei ollut esittää ajokorttia, joten partio alkoi tarkastamaan miehen henkilöllisyyttä poliisirekistereistä. Mies kertoi poliisille nimensä ja syntymäaikansa, mutta koska mies ei muistanut henkilötunnuksensa loppuosaa, alkoi partio epäillä miehen kertomaa henkilöllisyyttä. Asiaa selviteltäessä, saatiin selville, että miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän yritti erehdyttää poliisia tuttavansa tiedoilla. 25-vuotiasta miestä epäillään väärän henkilötiedon antamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kello 01.50 pysäytti partio Heinolassa Rajakadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle tehtiin myös huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies kuljetettiin verikoisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.KANTA-HÄMEKello 22.40 aikaan jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 25-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä elintarvikkeita noin 9 euron arvosta ja poistui kassalinjan ohi maksamatta tuotteita. Vartijat kiinniottivat miehen ja luovuttivat poliisille.Kello 23.35 havaitsi partio, kuinka yhden hengen sähköpotkulaudalla ajoi kaksi henkilöä jalkakäytävällä Hämeenlinnassa Kasarmikadulla. Sähköpotkulauta ajoi punaista liikennevaloa vasten Kasarminkadun ja Lukionkadun risteyksessä ja oli osua henkilöautoon, joka tuli Vihreillä liikennevaloilla Lukiokatua myöten. Partio sai sähköpotkulaudan pysäytettyä ja sen kuljettajana toiminut 30-vuotias mies oli silminnähden päihtynyt. Asiasta kirjattiin ilmoitus nimikkeellä liikennejuopumus moottorittomalla ajoneuvolla. 

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 215 tehtävää ja poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 11 henkilöä. Liikennetehtäviä oli runsaasti ja myös näpistelijöitä jäi kiinni.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 20.30 aikaan pysäytti partio Heinolassa Myllyojantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella 32-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 11. kertaa.

Kello 21.00 sai partio Heinolassa Citymarketin pihaan liikennetehtävän. Marketin pihasta oli lähtenyt henkilöauto, joka oli osunut liikennemerkkiin ja vähän matkan päässä toiseen liikennemerkkiin ja kaatanut sen. Auto oli poistunut paikalta, mutta silminnäkijöiden kertomana saatiin auton rekisterinumero selville ja auto sekä sen kuljettaja löydettiin lähistöltä kerrostalon pihalta. Autoa kuljettanut 70-vuotias mies puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänen olemuksensa ja käytöksensä oli sekavaa, joten hänelle tehtiin myös huumausainepikatesti, joka osoitti miehen veressä olevan huumaavia aineita. Mieheltä otettiin sairaankuljetuksen toimesta verikoe asian varmistamiseksi.

Kello 22.30 pysäytti partio Lahdessa Kiveriönkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella miehellä ei ollut esittää ajokorttia, joten partio alkoi tarkastamaan miehen henkilöllisyyttä poliisirekistereistä. Mies kertoi poliisille nimensä ja syntymäaikansa, mutta koska mies ei muistanut henkilötunnuksensa loppuosaa, alkoi partio epäillä miehen kertomaa henkilöllisyyttä. Asiaa selviteltäessä, saatiin selville, että miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän yritti erehdyttää poliisia tuttavansa tiedoilla. 25-vuotiasta miestä epäillään väärän henkilötiedon antamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Kello 01.50 pysäytti partio Heinolassa Rajakadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle tehtiin myös huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies kuljetettiin verikoisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.

KANTA-HÄME

Kello 22.40 aikaan jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 25-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä elintarvikkeita noin 9 euron arvosta ja poistui kassalinjan ohi maksamatta tuotteita. Vartijat kiinniottivat miehen ja luovuttivat poliisille.

Kello 23.35 havaitsi partio, kuinka yhden hengen sähköpotkulaudalla ajoi kaksi henkilöä jalkakäytävällä Hämeenlinnassa Kasarmikadulla. Sähköpotkulauta ajoi punaista liikennevaloa vasten Kasarminkadun ja Lukionkadun risteyksessä ja oli osua henkilöautoon, joka tuli Vihreillä liikennevaloilla Lukiokatua myöten. Partio sai sähköpotkulaudan pysäytettyä ja sen kuljettajana toiminut 30-vuotias mies oli silminnähden päihtynyt. Asiasta kirjattiin ilmoitus nimikkeellä liikennejuopumus moottorittomalla ajoneuvolla.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hirvikolari Ilomantsintiellä

NordenBladet — Pakettiauto ja hirvi törmäsivät Ilomantsintiellä.Ilomantsissa Ilomantsintiellä (kohta 5137) tapahtui pakettiauton ja hirvieläimen välinen liikenneonnettomuus lauantaina 22.7.2023. Mies ajoi Joensuusta kohti Ilomantsia, kun tien oikealta puolelta oli tullut hirvi tielle. Kuljettaja sai jarruttamalla vähennettyä nopeutta ennen kuin auto ja hirvi törmäsivät. Hirvi lensi törmäyksen voimasta vasemmalle puolelle tietä ojaan. Kuljettajalle eikä matkustajalle tullut vammoja. Hirvi oli päässyt pakenemaan paikalta mutta asian hoitamista jatkoi suurriistavirka-apu.

Pakettiauto ja hirvi törmäsivät Ilomantsintiellä.

Ilomantsissa Ilomantsintiellä (kohta 5137) tapahtui pakettiauton ja hirvieläimen välinen liikenneonnettomuus lauantaina 22.7.2023. Mies ajoi Joensuusta kohti Ilomantsia, kun tien oikealta puolelta oli tullut hirvi tielle. Kuljettaja sai jarruttamalla vähennettyä nopeutta ennen kuin auto ja hirvi törmäsivät. Hirvi lensi törmäyksen voimasta vasemmalle puolelle tietä ojaan. Kuljettajalle eikä matkustajalle tullut vammoja. Hirvi oli päässyt pakenemaan paikalta mutta asian hoitamista jatkoi suurriistavirka-apu.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vaarallinen liikennekäyttäytyminen työllisti poliisia Savossa viikonloppuna

NordenBladet — Liikennerikoksia Savonlinnassa, Mikkelissä ja Varkaudessa.Lauantai-iltana Varkauden Harjurannantiellä mustaa audia kuljettaneen henkilön epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta osittain vastaantulevien kaistalla. Tämä seurauksena mutkassa vastaan tullut moottoripyöräilijä oli joutunut väistämään ajautuen vastaantulijoiden kaistan yli ojaan. Moottoripyörän kuljettaja selvisi vammoitta ja moottoripyörä vähäisillä vaurioilla. Alueella on 60 km/h- nopeusrajoitus. Moottoripyörän kuljettajan arvion mukaan audilla oli vauhtia jopa 180 km/h. Niin ikään lauantai-iltana Savonlinnan Makkolassa mieshenkilö ajautunut kuljettamansa henkilöauton kanssa ulos tieltä. Mies oli kuljettanut autoa Savonlinnan suunnasta Enonkosken suuntaan, kunnes oli tuntemattomasta syystä menettänyt kuljettamansa ajoneuvon hallinnan. Tämän seurauksena ajoneuvo oli suistunut vastaantulevien kaistan yli pientareelle. Poliisi epäilee, että mies olisi ollut ajon aikana huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Mikkelissä VT 5:llä mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen kuljettamalla henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Mies oli kiinnittänyt poliisipartion huomion epävakaalla ajotavallaan. Mies puhalsi poliisin poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat.  

Liikennerikoksia Savonlinnassa, Mikkelissä ja Varkaudessa.

Lauantai-iltana Varkauden Harjurannantiellä mustaa audia kuljettaneen henkilön epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta osittain vastaantulevien kaistalla. Tämä seurauksena mutkassa vastaan tullut moottoripyöräilijä oli joutunut väistämään ajautuen vastaantulijoiden kaistan yli ojaan. Moottoripyörän kuljettaja selvisi vammoitta ja moottoripyörä vähäisillä vaurioilla. Alueella on 60 km/h- nopeusrajoitus. Moottoripyörän kuljettajan arvion mukaan audilla oli vauhtia jopa 180 km/h. 

Niin ikään lauantai-iltana Savonlinnan Makkolassa mieshenkilö ajautunut kuljettamansa henkilöauton kanssa ulos tieltä. Mies oli kuljettanut autoa Savonlinnan suunnasta Enonkosken suuntaan, kunnes oli tuntemattomasta syystä menettänyt kuljettamansa ajoneuvon hallinnan. Tämän seurauksena ajoneuvo oli suistunut vastaantulevien kaistan yli pientareelle. Poliisi epäilee, että mies olisi ollut ajon aikana huumausaineiden vaikutuksen alaisena. 

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Mikkelissä VT 5:llä mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen kuljettamalla henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena. Mies oli kiinnittänyt poliisipartion huomion epävakaalla ajotavallaan. Mies puhalsi poliisin poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii Hämeenlinnassa festivaalialueella tapahtunutta seksuaalirikosta

NordenBladet — Poliisi tutkii Hämeenlinnassa festivaalialueella tapahtunutta seksuaalirikosta. Tapahtumaan liittyen kaivataan havaintoja.Lauantaina 22.7.2023 ilta kymmenen aikaan Mellakka festivaalin leirintäalueen portin läheisyydessä kohdistui alaikäiseen naiseen seksuaalirikos. Teosta epäillään kahta n. 20-25 vuotiasta miestä, joilla molemmilla melko tummat lyhyet hiukset. Toisella tekijöistä valkoinen huppari ja toisella farkkutakki.Tapahtuman tai epäillyt miehet nähneitä pyydetään ilmoittautumaan yhteystietonsa poliisille. Poliisi ottaa ilmoittajiin yhteyttä ja tiedustelee tarkemmin havainnoista. Tiedot voi ilmoittaa sähköpostitse Hämeen poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.hame@poliisi.fi tai puhelimitse vihjepuhelimeen, p. 0295 414 222.

Poliisi tutkii Hämeenlinnassa festivaalialueella tapahtunutta seksuaalirikosta. Tapahtumaan liittyen kaivataan havaintoja.

Lauantaina 22.7.2023 ilta kymmenen aikaan Mellakka festivaalin leirintäalueen portin läheisyydessä kohdistui alaikäiseen naiseen seksuaalirikos. Teosta epäillään kahta n. 20-25 vuotiasta miestä, joilla molemmilla melko tummat lyhyet hiukset. Toisella tekijöistä valkoinen huppari ja toisella farkkutakki.
Tapahtuman tai epäillyt miehet nähneitä pyydetään ilmoittautumaan yhteystietonsa poliisille. Poliisi ottaa ilmoittajiin yhteyttä ja tiedustelee tarkemmin havainnoista. Tiedot voi ilmoittaa sähköpostitse Hämeen poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.hame@poliisi.fi tai puhelimitse vihjepuhelimeen, p. 0295 414 222.

]]>

Lähde: Poliisi.fi