NordenBladet — Hirvenmetsästyskausi alkaa tulevana viikonloppuna Lounais-Suomen alueella. Poliisi valvoo valtakunnallisen valvontateeman mukaisesti metsästystä yhteistyönä Länsi-Suomen merivartioston ja paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa.Lounais-Suomessa metsälle lähtee tulevana lauantaina suuri määrä metsästäjiä. Hirvieläinten metsästys on tarkoin säädeltyä ja yleensä metsästystapahtumat ovat hyvin organisoituja.Hirvenmetsästyksessä käytettävät aseet sekä voimakastehoisten patruunoiden käyttö lisäävät tarvetta kiinnittää yhä enemmän huomiota metsästystapahtuman järjestelyjen turvallisuusnäkökohtiin. – Metsästyksen laillisuusvalvonnan yhteydessä tavoitteena on myös saada käsitys siitä, miten valvonnassa tavatut seurueet huomioivat metsästystapahtuman turvallisuusnäkökohdat, kertoo komisario Reijo Pennanen Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Hirvieläimen pyyntiluvan haltijan on nimettävä metsästystapahtuman järjestelyistä vastaava metsästyksenjohtaja ja tarvittava määrä varajohtajia. Seuruemetsästyksessä joko metsästyksenjohtajan tai varajohtajan on oltava läsnä metsästystapahtumassa.– Jokaisen metsästystapahtumaan osallistuvan metsästäjän on kuitenkin itse huolehdittava, että annettuja ohjeita ja turvallisuusmääräyksiä noudatetaan, Pennanen muistuttaa.Erävalvontaa toteutetaan vaihtuvin teemoin koko metsästyskauden ajan.
Hirvenmetsästyskausi alkaa tulevana viikonloppuna Lounais-Suomen alueella. Poliisi valvoo valtakunnallisen valvontateeman mukaisesti metsästystä yhteistyönä Länsi-Suomen merivartioston ja paikallisten riistanhoitoyhdistysten kanssa.
Lounais-Suomessa metsälle lähtee tulevana lauantaina suuri määrä metsästäjiä. Hirvieläinten metsästys on tarkoin säädeltyä ja yleensä metsästystapahtumat ovat hyvin organisoituja.
Hirvenmetsästyksessä käytettävät aseet sekä voimakastehoisten patruunoiden käyttö lisäävät tarvetta kiinnittää yhä enemmän huomiota metsästystapahtuman järjestelyjen turvallisuusnäkökohtiin.
– Metsästyksen laillisuusvalvonnan yhteydessä tavoitteena on myös saada käsitys siitä, miten valvonnassa tavatut seurueet huomioivat metsästystapahtuman turvallisuusnäkökohdat, kertoo komisario Reijo Pennanen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Hirvieläimen pyyntiluvan haltijan on nimettävä metsästystapahtuman järjestelyistä vastaava metsästyksenjohtaja ja tarvittava määrä varajohtajia. Seuruemetsästyksessä joko metsästyksenjohtajan tai varajohtajan on oltava läsnä metsästystapahtumassa.
– Jokaisen metsästystapahtumaan osallistuvan metsästäjän on kuitenkin itse huolehdittava, että annettuja ohjeita ja turvallisuusmääräyksiä noudatetaan, Pennanen muistuttaa.
Erävalvontaa toteutetaan vaihtuvin teemoin koko metsästyskauden ajan.
NordenBladet — Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta, joka tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Hämeenlinnan Hätilässä. Epäilty henkirikos tapahtui yksityisasunnossa.Poliisi sai hälytyskeskukselta tehtävän Hätilässä sijaitsevaan yksityisasuntoon aamuyöllä keskiviikkona 5.10.2022. Paikalla partiolle selvisi, että tapauksessa on syytä epäillä henkirikosta. Tapauksesta on aloitettu esitutkinta, joka on vielä alkuvaiheessa. Motiivista tai tekotavasta ei ole vielä lausuttavaa.
Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta, joka tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Hämeenlinnan Hätilässä. Epäilty henkirikos tapahtui yksityisasunnossa.
Poliisi sai hälytyskeskukselta tehtävän Hätilässä sijaitsevaan yksityisasuntoon aamuyöllä keskiviikkona 5.10.2022. Paikalla partiolle selvisi, että tapauksessa on syytä epäillä henkirikosta.
Tapauksesta on aloitettu esitutkinta, joka on vielä alkuvaiheessa. Motiivista tai tekotavasta ei ole vielä lausuttavaa.
NordenBladet — Helsingin poliisi on tutkinut huhtikuusta 2022 alkaen huomattavan laajaa rikoskokonaisuutta, joka kohdistui kymmeniin pääosin iäkkäisiin naisiin. Epäillyt esiintyivät puhelimessa poliiseina ja saivat anastettua asianomistajien pankkitietoja. Poliisi epäilee useita henkilöitä virkavallan anastuksista, törkeistä petoksista ja törkeiden petosten yrityksistä. Epäillyt rikokset tapahtuivat lokakuun 2021 ja heinäkuun 2022 välillä.Epäillyt käyttivät kaikissa tapauksissa samanlaista kaavaa. Yleensä he matkustivat Ruotsiin, jossa etsivät numeropalvelusta iäkkään kuuloisten suomalaisten henkilöiden yhteystietoja. Valinta tehtiin etunimien perusteella.Puheluissa epäillyt esiintyivät poliiseina tai pankkitoimihenkilöinä ja saivat haltuunsa uhrien pankkitunnuksia. He siirsivät uhreilta suuria summia rahaa etukäteen hankittujen bulvaanien tileille. Poliisi tarkoittaa bulvaaneilla tässä yhteydessä henkilöitä, jotka luovuttivat pankkitilinsä rikollisorganisaation haltuun. Pääepäiltyjen rikoskumppanit nostivat anastetut rahat käteisenä eri puolilla Suomea.– Käytännössä heidän epäillään nostaneen asianomistajien eläkesäästöt kokonaan. Osalta vietiin myös luottovaroja. Tekijät pyrkivät selkeästi ja määrätietoisesti kohdistamaan teot juuri iäkkäisiin henkilöihin. Useammassa tapauksessa tekijät onnistuivat siirtämään jopa kymmeniätuhansia euroja ja nostamaan rahat ulos lähes samanaikaisesti useammalta automaatilta. Puheluissa tekijät usein esittivät uhreille, että he ovat juuri estämässä tämän kaltaisia rikoksia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matias Björklund.Asianomistajia on yli 60 ympäri Suomen. Esitutkinnan perusteella tapaus koostuu 16 rikosaallosta, jotka kestivät kerrallaan muutaman päivän ajan.Poliisi käytti salaisia pakkokeinoja epäiltyjen selvittämiseenEpäillyt saivat erehdyttämällä siirrettyä uhrien tileiltä yhteensä yli 700 000 euroa. Esitutkinnan aikana poliisi onnistui yhdessä pankkien kanssa pysäyttämään ja palauttamaan yhteensä noin 200 000 euroa. Petoskokonaisuudessa on viisi pääepäiltyä, jotka ovat edelleen vangittuina. He ovat syntyneet vuosina 1996, 1982, 1984, 1984 ja 1956. Poliisi otti kiinni ensimmäiset pääepäillyt toukokuussa 2022. Kolme heistä otettiin kiinni henkilöautosta heinäkuussa. Heiltä takavarikoitiin muun muassa matkapuhelin, jolla oli soitettu kolmelle asianomistajalle. Ajoneuvosta löytyi myös yhteystietojen hakemiseen käytetty päätelaite ja rikosvahinkoa vastaava määrä käteistä.– Pääsimme tekijöiden jäljille omien tutkimustemme avulla. Salaisia pakkokeinoja hyödyntämällä saimme lopulta selville keskeisimmät henkilöt ja pystyimme keskeyttämään pitkään jatkuneen toiminnan. Kyseessä oli löyhä järjestelmä, johon kuului myös väliportaita. Osa epäillyistä hieman vaihteli eri rikosaalloissa, kertoo tutkinnanjohtaja Matias Björklund.Poliisi epäilee, että pääepäillyt tekivät varsinaiset huijaussoitot ja siirsivät rahat eteenpäin. Muut epäilyt vastasivat rahaliikenteestä Suomessa ja esimerkiksi rikosten tekovälineiden hankkimisesta.– Epäiltyjen rikollinen toiminta on ollut hyvin järjestelmällistä ja ammattimaista. Rikosten toteuttamisessa on ollut mukana yli sata ihmistä. Vangittuina on ollut yli 20 ihmistä. Tutkinta on vaatinut meiltä paljon aikaa ja kansainvälistä yhteistyötä sekä sitonut useita työntekijöitä, kertoo rikoskomisario Markku Juurikkamäki, joka on kokonaisuuden toinen tutkinnanjohtaja.Ensimmäisen selvitetyn petosaallon syytteen nostamisen määräpäivä on 12. lokakuuta. Suurin osa tapauksista lähtee syyttäjälle lokakuun alkupuolella. Syytteen noston takaraja on 17. marraskuuta. Estä läheisen joutuminen rikollisten kohteeksiHelsingin poliisi on saanut syyskuun lopussa ja lokakuun alussa uusia ilmoituksia epäillyistä huijauksista, joiden kohteena on ollut ikäihmisiä. Epäillyt ovat esiintyneet esimerkiksi pankkivirkailijoina ja vakuutustarkastajina. Tämäntyyppisiä rikoksia tapahtuu jatkuvasti.Iäkkäillä ihmisillä on suurempi riski joutua huijausrikosten kohteeksi kuin nuoremmilla. Rikolliset käyttävät hyväkseen esimerkiksi sairauksia, jotka alentavat toimintakykyä. Netissä huijarit hyödyntävät joidenkin ikäihmisten puutteellisia tietotekniikkataitoja.Huijarit tekevät rikoksia myös kasvotusten ja postitse. He saattavat esiintyä poliisina tai muuna luotettavan oloisena henkilönä.Asianomistajalle voidaan kertoa, että hän on voittanut jotakin tai hänelle saatetaan myydä erilaisia tuotteita. Tyypillistä on myös väitetty rahan kerääminen hyvään tarkoitukseen.Neuvo ja tue läheistäsi, jotta tämä ei joutuisi huijauksen tai muun rikoksen kohteeksi: • Pidä yhteyttä.• Anna vinkkejä huijausten tunnusmerkeistä.• Muistuta, että mitään pankkitunnuksia ei pidä luovuttaa kenellekään.• Kerro, mistä oikean poliisin tunnistaa.• Muistuta, että kotiovea ei tarvitse avata kenellekään, jota ei tunne. • Kerro, että poliisi, muu viranomainen tai pankin henkilökunta ei koskaan kysy kenenkään pankkitunnuksia puhelimitse, sähköpostitse tai kotiovella.• Ohjeista, mistä apua tarvittaessa löytyy.• Muistuta hätänumerosta 112.• Ole kiinnostunut läheisen asioista ja kysy kuulumisia• Tee rikosilmoitus, jos epäilet rikosta.
Helsingin poliisi on tutkinut huhtikuusta 2022 alkaen huomattavan laajaa rikoskokonaisuutta, joka kohdistui kymmeniin pääosin iäkkäisiin naisiin. Epäillyt esiintyivät puhelimessa poliiseina ja saivat anastettua asianomistajien pankkitietoja. Poliisi epäilee useita henkilöitä virkavallan anastuksista, törkeistä petoksista ja törkeiden petosten yrityksistä. Epäillyt rikokset tapahtuivat lokakuun 2021 ja heinäkuun 2022 välillä.
Epäillyt käyttivät kaikissa tapauksissa samanlaista kaavaa. Yleensä he matkustivat Ruotsiin, jossa etsivät numeropalvelusta iäkkään kuuloisten suomalaisten henkilöiden yhteystietoja. Valinta tehtiin etunimien perusteella.
Puheluissa epäillyt esiintyivät poliiseina tai pankkitoimihenkilöinä ja saivat haltuunsa uhrien pankkitunnuksia. He siirsivät uhreilta suuria summia rahaa etukäteen hankittujen bulvaanien tileille. Poliisi tarkoittaa bulvaaneilla tässä yhteydessä henkilöitä, jotka luovuttivat pankkitilinsä rikollisorganisaation haltuun.
Pääepäiltyjen rikoskumppanit nostivat anastetut rahat käteisenä eri puolilla Suomea.
– Käytännössä heidän epäillään nostaneen asianomistajien eläkesäästöt kokonaan. Osalta vietiin myös luottovaroja. Tekijät pyrkivät selkeästi ja määrätietoisesti kohdistamaan teot juuri iäkkäisiin henkilöihin. Useammassa tapauksessa tekijät onnistuivat siirtämään jopa kymmeniätuhansia euroja ja nostamaan rahat ulos lähes samanaikaisesti useammalta automaatilta. Puheluissa tekijät usein esittivät uhreille, että he ovat juuri estämässä tämän kaltaisia rikoksia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matias Björklund.
Asianomistajia on yli 60 ympäri Suomen. Esitutkinnan perusteella tapaus koostuu 16 rikosaallosta, jotka kestivät kerrallaan muutaman päivän ajan.
Poliisi käytti salaisia pakkokeinoja epäiltyjen selvittämiseen
Epäillyt saivat erehdyttämällä siirrettyä uhrien tileiltä yhteensä yli 700 000 euroa. Esitutkinnan aikana poliisi onnistui yhdessä pankkien kanssa pysäyttämään ja palauttamaan yhteensä noin 200 000 euroa.
Petoskokonaisuudessa on viisi pääepäiltyä, jotka ovat edelleen vangittuina. He ovat syntyneet vuosina 1996, 1982, 1984, 1984 ja 1956.
Poliisi otti kiinni ensimmäiset pääepäillyt toukokuussa 2022. Kolme heistä otettiin kiinni henkilöautosta heinäkuussa. Heiltä takavarikoitiin muun muassa matkapuhelin, jolla oli soitettu kolmelle asianomistajalle. Ajoneuvosta löytyi myös yhteystietojen hakemiseen käytetty päätelaite ja rikosvahinkoa vastaava määrä käteistä.
– Pääsimme tekijöiden jäljille omien tutkimustemme avulla. Salaisia pakkokeinoja hyödyntämällä saimme lopulta selville keskeisimmät henkilöt ja pystyimme keskeyttämään pitkään jatkuneen toiminnan. Kyseessä oli löyhä järjestelmä, johon kuului myös väliportaita. Osa epäillyistä hieman vaihteli eri rikosaalloissa, kertoo tutkinnanjohtaja Matias Björklund.
Poliisi epäilee, että pääepäillyt tekivät varsinaiset huijaussoitot ja siirsivät rahat eteenpäin. Muut epäilyt vastasivat rahaliikenteestä Suomessa ja esimerkiksi rikosten tekovälineiden hankkimisesta.
– Epäiltyjen rikollinen toiminta on ollut hyvin järjestelmällistä ja ammattimaista. Rikosten toteuttamisessa on ollut mukana yli sata ihmistä. Vangittuina on ollut yli 20 ihmistä. Tutkinta on vaatinut meiltä paljon aikaa ja kansainvälistä yhteistyötä sekä sitonut useita työntekijöitä, kertoo rikoskomisario Markku Juurikkamäki, joka on kokonaisuuden toinen tutkinnanjohtaja.
Ensimmäisen selvitetyn petosaallon syytteen nostamisen määräpäivä on 12. lokakuuta. Suurin osa tapauksista lähtee syyttäjälle lokakuun alkupuolella. Syytteen noston takaraja on 17. marraskuuta.
Estä läheisen joutuminen rikollisten kohteeksi
Helsingin poliisi on saanut syyskuun lopussa ja lokakuun alussa uusia ilmoituksia epäillyistä huijauksista, joiden kohteena on ollut ikäihmisiä. Epäillyt ovat esiintyneet esimerkiksi pankkivirkailijoina ja vakuutustarkastajina. Tämäntyyppisiä rikoksia tapahtuu jatkuvasti.
Iäkkäillä ihmisillä on suurempi riski joutua huijausrikosten kohteeksi kuin nuoremmilla. Rikolliset käyttävät hyväkseen esimerkiksi sairauksia, jotka alentavat toimintakykyä. Netissä huijarit hyödyntävät joidenkin ikäihmisten puutteellisia tietotekniikkataitoja.
Huijarit tekevät rikoksia myös kasvotusten ja postitse. He saattavat esiintyä poliisina tai muuna luotettavan oloisena henkilönä.
Asianomistajalle voidaan kertoa, että hän on voittanut jotakin tai hänelle saatetaan myydä erilaisia tuotteita. Tyypillistä on myös väitetty rahan kerääminen hyvään tarkoitukseen.
Neuvo ja tue läheistäsi, jotta tämä ei joutuisi huijauksen tai muun rikoksen kohteeksi:
• Pidä yhteyttä. • Anna vinkkejä huijausten tunnusmerkeistä. • Muistuta, että mitään pankkitunnuksia ei pidä luovuttaa kenellekään. • Kerro, mistä oikean poliisin tunnistaa. • Muistuta, että kotiovea ei tarvitse avata kenellekään, jota ei tunne. • Kerro, että poliisi, muu viranomainen tai pankin henkilökunta ei koskaan kysy kenenkään pankkitunnuksia puhelimitse, sähköpostitse tai kotiovella. • Ohjeista, mistä apua tarvittaessa löytyy. • Muistuta hätänumerosta 112. • Ole kiinnostunut läheisen asioista ja kysy kuulumisia • Tee rikosilmoitus, jos epäilet rikosta.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tiedotti aiemmin Raumalla torstaina 29. syyskuuta kadonneesta 23-vuotiaasta miehestä. Nuori mies löytyi tiistaina menehtyneenä.Asiassa ei epäillä rikosta. Poliisi tutkii tapausta kuolemansyyntutkintana ja asiasta ei tiedoteta enempää. Poliisi kiittää saamistaan vihjeistä.
Lounais-Suomen poliisi tiedotti aiemmin Raumalla torstaina 29. syyskuuta kadonneesta 23-vuotiaasta miehestä. Nuori mies löytyi tiistaina menehtyneenä.
Asiassa ei epäillä rikosta. Poliisi tutkii tapausta kuolemansyyntutkintana ja asiasta ei tiedoteta enempää. Poliisi kiittää saamistaan vihjeistä.
NordenBladet — Sekarotuinen koira puri ohikulkijaa Lahdessa.HOLLOLA:Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Hollolassa Terveystiellä 4.10.2022 aamulla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0.00 promillea. Kuljettajan käytös oli siinä määrin sekavaa, että on syytä epäillä henkilön olevan huumausaineiden vaikutuksen alaisena.LAHTI:Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Lahdessa Koiskalantiellä 4.10.2022 iltapäivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Mieshenkilön epäillään syyllistyneen eläimen vartioimatta jättämiseen ja vammantuottamukseen Lahdessa Muurarintiellä 4.10.2022 päivällä. Epäillyn sekarotuinen koira oli päässyt irti hihnasta ja purrut ohi kävellyttä mieshenkilöä takareidestä. Henkilö sai lieviä vammoja tapahtuneesta.
Sekarotuinen koira puri ohikulkijaa Lahdessa.
HOLLOLA: Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Hollolassa Terveystiellä 4.10.2022 aamulla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0.00 promillea. Kuljettajan käytös oli siinä määrin sekavaa, että on syytä epäillä henkilön olevan huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
LAHTI: Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Lahdessa Koiskalantiellä 4.10.2022 iltapäivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen eläimen vartioimatta jättämiseen ja vammantuottamukseen Lahdessa Muurarintiellä 4.10.2022 päivällä. Epäillyn sekarotuinen koira oli päässyt irti hihnasta ja purrut ohi kävellyttä mieshenkilöä takareidestä. Henkilö sai lieviä vammoja tapahtuneesta.
NordenBladet — Vastaantulevien ajovaloista häikäistynyt henkilöauton kuljettaja ajoi ulos tieltä.Henkilöauto ajautui tieltä Porintien ja Uukerintien risteyksessä Kankaanpäässä keskiviikkoaamuna 5.10.2022 vähän ennen kello seitsemää. Henkilöautoa kuljettanut nainen oli häikäistynyt vastaantulevan liikenteen ajovaloista, mikä johti ojaan ajamiseen. Pelastuslaitos joutui leikkaamaan auton rakenteita, jotta kuljettaja saatiin autosta ulos. Kuljettaja loukkaantui ulosajossa.
Vastaantulevien ajovaloista häikäistynyt henkilöauton kuljettaja ajoi ulos tieltä.
Henkilöauto ajautui tieltä Porintien ja Uukerintien risteyksessä Kankaanpäässä keskiviikkoaamuna 5.10.2022 vähän ennen kello seitsemää. Henkilöautoa kuljettanut nainen oli häikäistynyt vastaantulevan liikenteen ajovaloista, mikä johti ojaan ajamiseen. Pelastuslaitos joutui leikkaamaan auton rakenteita, jotta kuljettaja saatiin autosta ulos. Kuljettaja loukkaantui ulosajossa.
NordenBladet — Mielenosoitus torstaina 6.10. saattaa aiheuttaa merkittävää ja pitkäaikaista liikennehaittaa Helsingin keskustassa. Poliisi on varautunut myös vastamielenosoituksiin.Elokapina kertoo verkkosivuillaan osoittavansa mieltä Helsingissä joka päivä 5.−14.10. ja palaavansa Mannerheiminteille 6.10. kello 17. Paikka ei poliisin näkökulmasta ole mielenosoitukselle sopiva.− Poliisi neuvottelee mielenosoitusten järjestäjien kanssa, jotta mielenosoituksista ei aiheutuisi kohtuutonta häiriötä muille kaupunkilaisille. Poliisin tehtävänä on turvata mielenosoittajien ilmaisunvapaus sekä yleinen järjestys ja turvallisuus, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.Poliisi pyrkii aina ensisijaisesti neuvottelemaan järjestäjän kanssa tilanteen ratkaisemiseksi. Mikäli mielenosoitus toteutuu olennaisesti lain vastaisena, vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai estää liikennettä, poliisi voi puuttua tilaisuuden kulkuun, antamalla ohjeita ja määräyksiä tai viimekädessä päättämällä mielenosoituksen.Mielenosoituksen keskeyttäminen ja päättäminen arvioidaan aina tilannekohtaisesti. Poliisin ohjeet ja tarvittaessa määräykset, sekä niiden toimeenpanemiseen käytettävät keinot, perustuvat tilanteen mukaiseen kokonaisarvioon.
Mielenosoitus torstaina 6.10. saattaa aiheuttaa merkittävää ja pitkäaikaista liikennehaittaa Helsingin keskustassa. Poliisi on varautunut myös vastamielenosoituksiin.
Elokapina kertoo verkkosivuillaan osoittavansa mieltä Helsingissä joka päivä 5.−14.10. ja palaavansa Mannerheiminteille 6.10. kello 17. Paikka ei poliisin näkökulmasta ole mielenosoitukselle sopiva.
− Poliisi neuvottelee mielenosoitusten järjestäjien kanssa, jotta mielenosoituksista ei aiheutuisi kohtuutonta häiriötä muille kaupunkilaisille. Poliisin tehtävänä on turvata mielenosoittajien ilmaisunvapaus sekä yleinen järjestys ja turvallisuus, kertoo ylikomisario Jarmo Heinonen.
Poliisi pyrkii aina ensisijaisesti neuvottelemaan järjestäjän kanssa tilanteen ratkaisemiseksi. Mikäli mielenosoitus toteutuu olennaisesti lain vastaisena, vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai estää liikennettä, poliisi voi puuttua tilaisuuden kulkuun, antamalla ohjeita ja määräyksiä tai viimekädessä päättämällä mielenosoituksen.
Mielenosoituksen keskeyttäminen ja päättäminen arvioidaan aina tilannekohtaisesti. Poliisin ohjeet ja tarvittaessa määräykset, sekä niiden toimeenpanemiseen käytettävät keinot, perustuvat tilanteen mukaiseen kokonaisarvioon.
NordenBladet — Useaan Teholan teollisuusalueella sijaitsevaan teollisuuskiinteistöön murtauduttiin viime viikonloppuna lauantaiaamun ja maanantaiaamun välisenä aikana.Sunnuntai-iltana Kullasvaarantiellä sijaitsevan teollisuuskiinteistön piha-alueelta anastettiin kaksi kelaa kuparikaapelia. Teko ajoittuu klo 19.15 ja 20.00 välille. Yksittäisen kuparikelan paino on noin 700 kiloa. Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena. Anastetun omaisuuden yhteisarvo on yli 10 000 euroa. Lisäksi viikonlopun aikana murtauduttiin Tehontiellä kahden yrityksen tiloihin sekä useisiin ajoneuvoihin. Anastetun omaisuuden joukossa on mm. työkaluja, tietokoneita ja autosoittimia. Lisäksi yhden kiinteistön pihalla oli ajettu kovalla vauhdilla kahdella luvatta käyttöön otetulla ajoneuvolla. Toinen autoista oli törmännyt kiinteistön pihalla olleeseen työkoneeseen ja sen turvatyynyt olivat lauenneet. Omaisuutta oli myös vahingoitettu mm. töhrimällä seiniä ja ikkunoita.Poliisi pyytää silminnäkijöitä tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puh. 050 4479 574.
Useaan Teholan teollisuusalueella sijaitsevaan teollisuuskiinteistöön murtauduttiin viime viikonloppuna lauantaiaamun ja maanantaiaamun välisenä aikana.
Sunnuntai-iltana Kullasvaarantiellä sijaitsevan teollisuuskiinteistön piha-alueelta anastettiin kaksi kelaa kuparikaapelia. Teko ajoittuu klo 19.15 ja 20.00 välille. Yksittäisen kuparikelan paino on noin 700 kiloa. Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena. Anastetun omaisuuden yhteisarvo on yli 10 000 euroa.
Lisäksi viikonlopun aikana murtauduttiin Tehontiellä kahden yrityksen tiloihin sekä useisiin ajoneuvoihin. Anastetun omaisuuden joukossa on mm. työkaluja, tietokoneita ja autosoittimia. Lisäksi yhden kiinteistön pihalla oli ajettu kovalla vauhdilla kahdella luvatta käyttöön otetulla ajoneuvolla. Toinen autoista oli törmännyt kiinteistön pihalla olleeseen työkoneeseen ja sen turvatyynyt olivat lauenneet. Omaisuutta oli myös vahingoitettu mm. töhrimällä seiniä ja ikkunoita.
Poliisi pyytää silminnäkijöitä tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puh. 050 4479 574.
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisia työllistivät viime viikolla muun muassa pahoinpitelyt, kotihälytystehtävät, kortittomat kuljettajat, kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus ja henkirikoksen tutkinta. Lisäksi poliisi on selvittänyt elokuun lopussa Sipoossa tapahtuneiden vahingontekojen sarjan.Viime viikon tehtävät painottuivat viikonloppuunAlkusyksyn viileät päivät ja varsin kylmät yön ovat yllättävän vähän vaikuttaneet siihen, että poliisin tehtävämäärät olisivat laskeneet. – Itä-Uudenmaan poliisin viime viikko kenttätoiminnan osalta oli varsin kiireinen ja erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin viikon aikana noin 1800. Tehtävistä vajaa 900 painottui viikonloppuun ja erityisesti viikonloppuyöt olivat vilkkaita. Tehtävät pitivät sisällään pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, päihtyneitä, häiriökäyttäytymistä ja kotihälytystehtäviä. Alkutietojen mukaan viikon yli sadasta kotihälytystehtävästä kolmannes oli väkivaltaan liittyviä, kertoo komisario Jarmo Ojala.Nuorten liikehdintä ja keskinäinen nahistelu on syksyn tulon myötä taas lisääntynyt ja poliisi tekee tiivistä yhteistyötä yhdessä kuntien ja kaupunkien nuorisotoimien sekä muiden toimijoiden kanssa, jotta tilanteet saataisiin ennalta ehkäistyä.– Pahoinpitelyrikoksia kirjattiin viime viikolta yhteensä 72, joista 31 tapahtui yleisellä paikalla ja 41 yksityisillä paikoilla, eli ihmisten kodeissa. Viime viikko oli poliisilaitoksen alueella kaiken kaikkiaan synkkä. Kaksi nuorta henkilöä menehtyi Porvoossa tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa ja yksi henkilö Nurmijärvellä henkirikoksen uhrina, Ojala jatkaa.Kortittomia kuljettajia, kaahareita ja kokoontumisajojaItä-Uudenmaan liikennepoliisisektorin partioita työllistivät viime viikonloppuna muun muassa kortittomat kuljettajat, kovat nopeudet ja kokoontumisajojen valvonta.– Liikenteestä tavattiin viikonloppuna ainakin kuusi kuljettajaa, joilla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kaasujalkaakin painettiin taas reippaan puoleisesti ja 16 kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen ja kahdeksan kuljettajan törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näistä mainittakoon kuljettaja, jolle mitattiin kuudenkympin rajoitusalueella nopeudeksi 145km/h, kertoo komisario Katri Lehti.– Isoja kokoontumisajoja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella havaittiin kolme. Näissä tapahtumissa yritettiin viritellä kumin polttoa ja kiihdytysajoja mutta isommat ylilyönnit saatiin onneksi estettyä poliisin läsnäololla ja hajottamalla kokoontumiset, Lehti jatkaa.Pakettiauton ja polkupyöräilijän välinen liikenneonnettomuusKeravalla Ahjontiellä tapahtui 30.9. perjantaina iltapäivällä pakettiauton ja polkupyöräilijän välinen onnettomuus suojatiellä.– Onnettomuus tapahtui, kun Keravan suunnasta tullut pakettiauto törmäsi polkupyörällä pyörätietä pitkin Keravan suunnasta ajaneeseen ja vasemmalle suojatielle kääntyneeseen pyöräilijään. 13-vuotias pyöräilijä loukkaantui onnettomuudessa ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.Kortiton ja päihtynyt kuljettaja tavoitettiin liikenteestä VantaaltaPoliisin partio sai 2.10. sunnuntaina aamupäivällä tehtävän Vantaalle, missä ilmoituksen mukaan Tuusulaväylää pohjoiseen ajava ajoneuvo seilaa ja meinaa ajaa ojaan.– Kyseinen ajoneuvo saatiin pian pysäytettyä ja kuljettaja toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta, kertoo rikoskomisario Timo Luoto.– Kuljettaja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja kuljetettiin Vantaa poliisivankilaan. Hänet määrättiin jo toistamiseen väliaikaiseen ajokieltoon, Luoto jatkaa.Poliisi selvitti Sipoossa tapahtuneiden vahingontekojen sarjanItä-Uudenmaan poliisi on saanut selvitettyä Sipoon Nikkilässä 20-21.8 tapahtuneen vahingontekojen sarjan. Kyseisenä viikonloppuna poliisille ilmoitettiin useista vahingonteoista, joihin epäiltiin kotibileistä lähtenyttä nuorisoporukkaa.– Pyysimme kansalaisilta vihjeitä ja silminnäkijähavaintoja vahingontekojen selvittämiseksi ja olemme nyt saaneet selvitettyä yhteensä 14 kyseisenä ajankohtana tapahtunutta vahingontekoa. Teoista epäillään kahta poikaa ja yhtä tyttöä, jotka ovat iältään 15-16 vuotiaita. Mainitut nuoret olivat myös aiemmin olleet kotibileissä, jotka poliisi sittemmin keskeytti. Kokonaisuuden selvittämisessä auttoi huomattavasti poliisin saamat kymmenet yleisövihjeet, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.Henkilöautoja vahingoitettiin PorvoossaPorvoon Gammelbackassa vahingoitettiin viime viikonloppuna perjantain ja lauantain välisenä yönä kahta autoa. Niittypolulle pysäköityä punaista Opel Astra merkkistä autoa vahingoitettiin naarmuttamalla ja takaikkuna rikkomalla. Saman yön aikana vahingoitettiin Peipontielle pysäköityä Toyota Hiace merkkistä pakettiautoa tuulilasi ja sivulasi rikkomalla.Roskaaminen on rikos – jätteet eivät kuulu luontoonItä-Uudenmaan poliisille on tehty rikosilmoitus metsään hylätyistä rakennus- ja kotitalousjätteistä ja auton osista. Toiminta on jatkunut Tuusulassa Kannistontiellä sijaitsevassa metsikössä jo ainakin pari vuotta ja paikalle tuodaan uusia jätteitä kaiken aikaa.– Rikosilmoituksen asiasta oli tehnyt lähistöllä asuva kansalainen, joka oli tehnyt asiasta myös haittailmoituksen kuntaan. Kansalainen oli omaehtoisesti käynyt keräämässä jätteet pois ja toimittanut ne jäteasemalle, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.– Tämänkaltainen toiminta ei ole missään nimessä hyväksyttävää ja sen lisäksi henkilö voi näin toimiessaan syyllistyä rikokseen. Tässä Tuusulan tapauksessa rikosnimikkeenä on ympäsristörikkomus. Rakennusjätteet, vanhat sohvakalustot ja pesukoneet, autonrenkaat ja öljykanisterit eivät kuulu luontoon, vaan ne tulee jokaisen itse toimittaa kierrätyspisteisiin tai kaatopaikalle, Vallila muistuttaa.
Itä-Uudenmaan poliisia työllistivät viime viikolla muun muassa pahoinpitelyt, kotihälytystehtävät, kortittomat kuljettajat, kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus ja henkirikoksen tutkinta. Lisäksi poliisi on selvittänyt elokuun lopussa Sipoossa tapahtuneiden vahingontekojen sarjan.
Viime viikon tehtävät painottuivat viikonloppuun
Alkusyksyn viileät päivät ja varsin kylmät yön ovat yllättävän vähän vaikuttaneet siihen, että poliisin tehtävämäärät olisivat laskeneet.
– Itä-Uudenmaan poliisin viime viikko kenttätoiminnan osalta oli varsin kiireinen ja erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin viikon aikana noin 1800. Tehtävistä vajaa 900 painottui viikonloppuun ja erityisesti viikonloppuyöt olivat vilkkaita. Tehtävät pitivät sisällään pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, päihtyneitä, häiriökäyttäytymistä ja kotihälytystehtäviä. Alkutietojen mukaan viikon yli sadasta kotihälytystehtävästä kolmannes oli väkivaltaan liittyviä, kertoo komisario Jarmo Ojala.
Nuorten liikehdintä ja keskinäinen nahistelu on syksyn tulon myötä taas lisääntynyt ja poliisi tekee tiivistä yhteistyötä yhdessä kuntien ja kaupunkien nuorisotoimien sekä muiden toimijoiden kanssa, jotta tilanteet saataisiin ennalta ehkäistyä.
– Pahoinpitelyrikoksia kirjattiin viime viikolta yhteensä 72, joista 31 tapahtui yleisellä paikalla ja 41 yksityisillä paikoilla, eli ihmisten kodeissa. Viime viikko oli poliisilaitoksen alueella kaiken kaikkiaan synkkä. Kaksi nuorta henkilöä menehtyi Porvoossa tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa ja yksi henkilö Nurmijärvellä henkirikoksen uhrina, Ojala jatkaa.
Kortittomia kuljettajia, kaahareita ja kokoontumisajoja
Itä-Uudenmaan liikennepoliisisektorin partioita työllistivät viime viikonloppuna muun muassa kortittomat kuljettajat, kovat nopeudet ja kokoontumisajojen valvonta.
– Liikenteestä tavattiin viikonloppuna ainakin kuusi kuljettajaa, joilla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kaasujalkaakin painettiin taas reippaan puoleisesti ja 16 kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen ja kahdeksan kuljettajan törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näistä mainittakoon kuljettaja, jolle mitattiin kuudenkympin rajoitusalueella nopeudeksi 145km/h, kertoo komisario Katri Lehti.
– Isoja kokoontumisajoja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella havaittiin kolme. Näissä tapahtumissa yritettiin viritellä kumin polttoa ja kiihdytysajoja mutta isommat ylilyönnit saatiin onneksi estettyä poliisin läsnäololla ja hajottamalla kokoontumiset, Lehti jatkaa.
Pakettiauton ja polkupyöräilijän välinen liikenneonnettomuus
Keravalla Ahjontiellä tapahtui 30.9. perjantaina iltapäivällä pakettiauton ja polkupyöräilijän välinen onnettomuus suojatiellä.
– Onnettomuus tapahtui, kun Keravan suunnasta tullut pakettiauto törmäsi polkupyörällä pyörätietä pitkin Keravan suunnasta ajaneeseen ja vasemmalle suojatielle kääntyneeseen pyöräilijään. 13-vuotias pyöräilijä loukkaantui onnettomuudessa ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.
Kortiton ja päihtynyt kuljettaja tavoitettiin liikenteestä Vantaalta
Poliisin partio sai 2.10. sunnuntaina aamupäivällä tehtävän Vantaalle, missä ilmoituksen mukaan Tuusulaväylää pohjoiseen ajava ajoneuvo seilaa ja meinaa ajaa ojaan.
– Kyseinen ajoneuvo saatiin pian pysäytettyä ja kuljettaja toiminut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta, kertoo rikoskomisario Timo Luoto.
– Kuljettaja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja kuljetettiin Vantaa poliisivankilaan. Hänet määrättiin jo toistamiseen väliaikaiseen ajokieltoon, Luoto jatkaa.
Poliisi selvitti Sipoossa tapahtuneiden vahingontekojen sarjan
Itä-Uudenmaan poliisi on saanut selvitettyä Sipoon Nikkilässä 20-21.8 tapahtuneen vahingontekojen sarjan. Kyseisenä viikonloppuna poliisille ilmoitettiin useista vahingonteoista, joihin epäiltiin kotibileistä lähtenyttä nuorisoporukkaa.
– Pyysimme kansalaisilta vihjeitä ja silminnäkijähavaintoja vahingontekojen selvittämiseksi ja olemme nyt saaneet selvitettyä yhteensä 14 kyseisenä ajankohtana tapahtunutta vahingontekoa. Teoista epäillään kahta poikaa ja yhtä tyttöä, jotka ovat iältään 15-16 vuotiaita. Mainitut nuoret olivat myös aiemmin olleet kotibileissä, jotka poliisi sittemmin keskeytti. Kokonaisuuden selvittämisessä auttoi huomattavasti poliisin saamat kymmenet yleisövihjeet, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.
Henkilöautoja vahingoitettiin Porvoossa
Porvoon Gammelbackassa vahingoitettiin viime viikonloppuna perjantain ja lauantain välisenä yönä kahta autoa. Niittypolulle pysäköityä punaista Opel Astra merkkistä autoa vahingoitettiin naarmuttamalla ja takaikkuna rikkomalla. Saman yön aikana vahingoitettiin Peipontielle pysäköityä Toyota Hiace merkkistä pakettiautoa tuulilasi ja sivulasi rikkomalla.
Roskaaminen on rikos – jätteet eivät kuulu luontoon
Itä-Uudenmaan poliisille on tehty rikosilmoitus metsään hylätyistä rakennus- ja kotitalousjätteistä ja auton osista. Toiminta on jatkunut Tuusulassa Kannistontiellä sijaitsevassa metsikössä jo ainakin pari vuotta ja paikalle tuodaan uusia jätteitä kaiken aikaa.
– Rikosilmoituksen asiasta oli tehnyt lähistöllä asuva kansalainen, joka oli tehnyt asiasta myös haittailmoituksen kuntaan. Kansalainen oli omaehtoisesti käynyt keräämässä jätteet pois ja toimittanut ne jäteasemalle, kertoo rikoskomisario Krista Vallila.
– Tämänkaltainen toiminta ei ole missään nimessä hyväksyttävää ja sen lisäksi henkilö voi näin toimiessaan syyllistyä rikokseen. Tässä Tuusulan tapauksessa rikosnimikkeenä on ympäsristörikkomus. Rakennusjätteet, vanhat sohvakalustot ja pesukoneet, autonrenkaat ja öljykanisterit eivät kuulu luontoon, vaan ne tulee jokaisen itse toimittaa kierrätyspisteisiin tai kaatopaikalle, Vallila muistuttaa.
NordenBladet — Kerimäentien ja Kotipellontien risteyksen kohdalla tapahtui maanantaina iltapäivällä liikenneonnettomuus. Osalliset eivät loukkaantuneet tilanteessa.Poliisi sai 3.10.2022 iltapäivästä hätäkeskuksen kautta tiedon Kerimäellä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Alaikäinen polkupyöräilijä oli ajanut kevyenliikenteen väylältä suojatielle ylittääkseen Kerimäentien ja törmännyt Kerimäentietä ajaneeseen henkilöautoon. Pyöräilijä tai henkilöauton kuljettaja eivät kumpikaan loukkaantuneet tilanteessa.
Kerimäentien ja Kotipellontien risteyksen kohdalla tapahtui maanantaina iltapäivällä liikenneonnettomuus. Osalliset eivät loukkaantuneet tilanteessa.
Poliisi sai 3.10.2022 iltapäivästä hätäkeskuksen kautta tiedon Kerimäellä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Alaikäinen polkupyöräilijä oli ajanut kevyenliikenteen väylältä suojatielle ylittääkseen Kerimäentien ja törmännyt Kerimäentietä ajaneeseen henkilöautoon. Pyöräilijä tai henkilöauton kuljettaja eivät kumpikaan loukkaantuneet tilanteessa.