NordenBladet — Julkaisimme äsken lyhyen tiedotteen koskien Keravan kesustassa käynnissä olevaa tulipaloa.Kyseessä oli uuden 1.2. poliisissa käyttöön otettavan päivittyvä uutinen-tiedotteen koulutustilaisuus ja harjoitustiedote lähti ulos vahingossa.Kyseessä oli harajoitustiedotePahoittelemme tapahtunutta.
Julkaisimme äsken lyhyen tiedotteen koskien Keravan kesustassa käynnissä olevaa tulipaloa.
Kyseessä oli uuden 1.2. poliisissa käyttöön otettavan päivittyvä uutinen-tiedotteen koulutustilaisuus ja harjoitustiedote lähti ulos vahingossa.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on aloittanut Porissa vuonna 2010 kadonneen Johanna Hautamäen katoamistapauksesta henkirikostutkinnan. Asiaa tutkitaan tappona.– Hautamäen katoamisen tutkinnassa tuli viitteitä siitä, että Hautamäki ei ole kadonnut omasta tahdostaan vaan joutui henkirikoksen uhriksi katoamispäivänään, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisista.Erittäin painavista tutkinnallisista syistä poliisi ei avaa tarkempia yksityiskohtia siitä, mitkä seikat johtivat henkirikostutkinnan aloittamiseen. Neljä henkilöä pidätettynäPoliisi on ottanut kiinni rikoksesta epäiltynä neljä henkilöä, joiden osuutta henkirikokseen selvitetään. Henkilöt ovat tällä hetkellä pidätettyinä.– Turvatakseen esitutkinnan suorittamisen poliisi ei kerro epäiltyjen henkilöiden ikää, sukupuolta, asuinkuntaa tai suhdetta Hautamäkeen. Poliisi tiedottaa asiasta lisää, kun se on tutkinnallisesti mahdollista, Rinne toteaa.Poliisilla ei ole tiedossa, missä epäillyn henkirikoksen uhriksi päätyneen Hautamäen ruumis on.Poliisi pyytää edelleen yhteydenottoja kaikilta niiltä henkilöiltä, joilla saattaa olla mahdollisia havaintoja Hautamäestä tai tietoja tutkittavasta tapauksesta.Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot tai tiedot Hautamäestä joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655.
Lounais-Suomen poliisi on aloittanut Porissa vuonna 2010 kadonneen Johanna Hautamäen katoamistapauksesta henkirikostutkinnan. Asiaa tutkitaan tappona.
– Hautamäen katoamisen tutkinnassa tuli viitteitä siitä, että Hautamäki ei ole kadonnut omasta tahdostaan vaan joutui henkirikoksen uhriksi katoamispäivänään, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisista.
Erittäin painavista tutkinnallisista syistä poliisi ei avaa tarkempia yksityiskohtia siitä, mitkä seikat johtivat henkirikostutkinnan aloittamiseen.
Neljä henkilöä pidätettynä
Poliisi on ottanut kiinni rikoksesta epäiltynä neljä henkilöä, joiden osuutta henkirikokseen selvitetään. Henkilöt ovat tällä hetkellä pidätettyinä.
– Turvatakseen esitutkinnan suorittamisen poliisi ei kerro epäiltyjen henkilöiden ikää, sukupuolta, asuinkuntaa tai suhdetta Hautamäkeen. Poliisi tiedottaa asiasta lisää, kun se on tutkinnallisesti mahdollista, Rinne toteaa.
Poliisilla ei ole tiedossa, missä epäillyn henkirikoksen uhriksi päätyneen Hautamäen ruumis on.
Poliisi pyytää edelleen yhteydenottoja kaikilta niiltä henkilöiltä, joilla saattaa olla mahdollisia havaintoja Hautamäestä tai tietoja tutkittavasta tapauksesta.
Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot tai tiedot Hautamäestä joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655.
NordenBladet — Poliisille on edelleen tehty ilmoituksia tekstiviesteistä, jotka ovat koskeneet maksamattomia ylinopeussakkoja. Näissä viesteissä olevaa linkkiä ei pidä avata eikä syöttää henkilö- tai pankkitietoja linkistä avautuvalle sivustolle.Poliisin nimissä lähetetyissä huijausviesteissä sanotaan, että vastaanottajalla maksettava ylinopeussakko. Sakko pyydetään maksamaan viestissä olevan linkin kautta. Linkki on muotoiltu muistuttamaan poliisin sähköisen asiakaspalvelun osoitetta ja tuon linkin tarkempi tarkastelu paljastaa, että osoite ei ole poliisin.- Nämä viestit eivät ole poliisin lähettämiä, vaan ne ovat huijausviestejä, joilla yritetään kalastella vastaanottajan henkilö- ja pankkitietoja, kertoo rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista.Leinonen muistuttaa, että poliisi ei koskaan lähetä sakkoja tai liikennevirhemaksuja tekstiviestillä tai sähköpostilla. Poliisin automaattisessa liikennevalvonnassa määrätyt liikennevirhemaksut lähetetään Suomi.fi-käyttäjille suoraan verkkopalveluun, ja muussa tapauksessa postitse vastaanottajan kotiosoitteeseen. Automaattisen liikennevalvonnan päiväsakkotapaukset hoidetaan poliisilaitoksella, koska ne pitää antaa tiedoksi henkilökohtaisesti.Huijaukseksi epäilty viesti kannattaa poistaa. Viestiin ei pidä vastata eikä linkkejä tai liitteitä avata. Jos on jo antanut henkilö- tai pankkitietojaan viestiin vastaamalla tai painanut linkkiä ja syöttänyt tietojaan sivustolle, tulee ensin olla välittömästi yhteydessä omaan pankkiin ja tehdä sen jälkeen rikosilmoitus poliisille joko sähköisesti osoitteessa asiointi.poliisi.fi tai millä tahansa poliisiasemalla. Tarkkaavainen väistää huijauksen Yleisesti huijausviesteillä pyritään kalastelemaan luottokorttien numeroita tai pankkitunnuksia tai hankkimaan pääsy vastaanottajan tietokoneelle. Viestit voivat sisältää myös haittaohjelmia. Huijausviestejä voi saada tekstiviestillä, sähköpostilla tai eri keskustelualustoilla.- Oikea poliisi ei milloinkaan kysy puhelimitse tai millään muullakaan keinoin pankkitunnuksia tai pyydä lähettämään rahaa, rikoskomisario Juha Leinonen muistuttaa.Poliisin viralliset sähköpostiosoitteet päättyvät @poliisi.fi. Tarkista aina lähettäjän sähköpostiosoite ennen vastaamista. Osoitteita voidaan valitettavasti myös väärentää, joten kokonaisuuttakin joutuu arvioimaan.Leinosen mukaan liikkeellä voi olla yhtä aikaa useampia eri versioita samasta huijauksesta, kuten viime aikoina olemme varoittaneet Omaveron nimissä tehdyistä vastaavista huijauksista. Toimi näin, jos saat huijausviestin Jos saat kenen tahansa nimissä lähetetyn, huijaukseksi epäilemäsi sähköposti- tai tekstiviestin, poista se avaamatta liitteitä.Älä vastaa viestiin.Älä avaa viestin linkkejä tai liitteitä. Sinun ei tarvitse tehdä muuta asian suhteen. Toimi näin, jos olet jo antanut tietojasiJos olet jo vastannut viestiin ja antanut henkilö- tai pankkitietojasi, ole välittömästi yhteydessä omaan pankkiisi. Jos et saa yhteyttä omaan pankkiisi, niin soita hätäkeskukseen 112. Tee sen jälkeen rikosilmoitus poliisille. Rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti osoitteessa poliisi.fi/asiointi tai millä tahansa poliisiasemalla.
Poliisille on edelleen tehty ilmoituksia tekstiviesteistä, jotka ovat koskeneet maksamattomia ylinopeussakkoja. Näissä viesteissä olevaa linkkiä ei pidä avata eikä syöttää henkilö- tai pankkitietoja linkistä avautuvalle sivustolle.
Poliisin nimissä lähetetyissä huijausviesteissä sanotaan, että vastaanottajalla maksettava ylinopeussakko. Sakko pyydetään maksamaan viestissä olevan linkin kautta. Linkki on muotoiltu muistuttamaan poliisin sähköisen asiakaspalvelun osoitetta ja tuon linkin tarkempi tarkastelu paljastaa, että osoite ei ole poliisin.
– Nämä viestit eivät ole poliisin lähettämiä, vaan ne ovat huijausviestejä, joilla yritetään kalastella vastaanottajan henkilö- ja pankkitietoja, kertoo rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista.
Leinonen muistuttaa, että poliisi ei koskaan lähetä sakkoja tai liikennevirhemaksuja tekstiviestillä tai sähköpostilla. Poliisin automaattisessa liikennevalvonnassa määrätyt liikennevirhemaksut lähetetään Suomi.fi-käyttäjille suoraan verkkopalveluun, ja muussa tapauksessa postitse vastaanottajan kotiosoitteeseen. Automaattisen liikennevalvonnan päiväsakkotapaukset hoidetaan poliisilaitoksella, koska ne pitää antaa tiedoksi henkilökohtaisesti.
Huijaukseksi epäilty viesti kannattaa poistaa. Viestiin ei pidä vastata eikä linkkejä tai liitteitä avata. Jos on jo antanut henkilö- tai pankkitietojaan viestiin vastaamalla tai painanut linkkiä ja syöttänyt tietojaan sivustolle, tulee ensin olla välittömästi yhteydessä omaan pankkiin ja tehdä sen jälkeen rikosilmoitus poliisille joko sähköisesti osoitteessa asiointi.poliisi.fi tai millä tahansa poliisiasemalla.
Tarkkaavainen väistää huijauksen
Yleisesti huijausviesteillä pyritään kalastelemaan luottokorttien numeroita tai pankkitunnuksia tai hankkimaan pääsy vastaanottajan tietokoneelle. Viestit voivat sisältää myös haittaohjelmia. Huijausviestejä voi saada tekstiviestillä, sähköpostilla tai eri keskustelualustoilla.
– Oikea poliisi ei milloinkaan kysy puhelimitse tai millään muullakaan keinoin pankkitunnuksia tai pyydä lähettämään rahaa, rikoskomisario Juha Leinonen muistuttaa. Poliisin viralliset sähköpostiosoitteet päättyvät @poliisi.fi. Tarkista aina lähettäjän sähköpostiosoite ennen vastaamista. Osoitteita voidaan valitettavasti myös väärentää, joten kokonaisuuttakin joutuu arvioimaan.
Leinosen mukaan liikkeellä voi olla yhtä aikaa useampia eri versioita samasta huijauksesta, kuten viime aikoina olemme varoittaneet Omaveron nimissä tehdyistä vastaavista huijauksista.
Toimi näin, jos saat huijausviestin
Jos saat kenen tahansa nimissä lähetetyn, huijaukseksi epäilemäsi sähköposti- tai tekstiviestin, poista se avaamatta liitteitä.
Älä vastaa viestiin.
Älä avaa viestin linkkejä tai liitteitä.
Sinun ei tarvitse tehdä muuta asian suhteen.
Toimi näin, jos olet jo antanut tietojasi
Jos olet jo vastannut viestiin ja antanut henkilö- tai pankkitietojasi, ole välittömästi yhteydessä omaan pankkiisi. Jos et saa yhteyttä omaan pankkiisi, niin soita hätäkeskukseen 112.
Tee sen jälkeen rikosilmoitus poliisille. Rikosilmoituksen voi tehdä sähköisesti osoitteessa poliisi.fi/asiointi tai millä tahansa poliisiasemalla.
NordenBladet — Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on palkinnut Etelä-Karjalan Ankkuritoiminnan ja sen työryhmän Vuoden koulutusvaikuttaja 2023 -tunnustuksella. Palkinnon saaja julkistettiin Educa-messuilla Helsingin Messukeskuksessa lauantaina 27. tammikuuta.Ankkuritoiminta on moniammatillista yhteistyötä, jolla tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia sekä estetään ennalta rikollisuutta. Ankkuritoimintaa on kaikilla poliisilaitoksilla, mutta Etelä-Karjalassa toimintamalli on juurtunut erityisen hyvin käyttöön ja todettu tehokkaaksi. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella Ankkuritoiminnasta vastaa Ennalta estävän toiminnan ryhmä (EET-ryhmä). Sen kohderyhmä on alle 15-vuotiaat rikollisen teon tehneet nuoret. Ankkuritoiminnalla pyritään katkaisemaan nuoren orastava rikoskierre ja saamaan, yhdessä muiden toimijoiden kanssa, nuoren elämä raiteilleen. Ankkuritoiminnalla pyritään mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan myös syrjäytymisvaarassa olevien perheiden tukemiseen.Etelä-Karjalan ankkuritiimissä keskeiset toimijat poliisin rinnalla ovat nuorten oikeusedustajat Maija Ström-Ripatti ja Sari Suikkanen sekä koulujen edustajat. Mukana toiminnassa ovat myös mm. nuorisotoimi ja pelastustoimi. Ankkuritiimi pyrkii puhuttamaan nuoren mahdollisimman pian tapahtuman tai teon jälkeen.- Etelä-Karjalan ankkuripuhutuksissa paikalla ovat poliisin, nuorten oikeusedustajan sekä rikolliseen tekoon epäillyn nuoren ja hänen huoltajiensa lisäksi usein uhri, hänen huoltajansa sekä tilanteesta riippuen muita mahdollisia toimijoita, kertoo ylikonstaapeli Sanna Lautamatti EET-ryhmästä.Viime vuoden aikana Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella ankkuritiimit puhuttivat yli 460 nuorta. Heistä yli 80 prosenttia oli ensikertalaisia.Ehdotuksen Vuoden koulutusvaikuttaja tunnustuksesta oli tehnyt OAJ:n Etelä-Karjalan alueyhdistys. Vuosittain jaettavan palkinnon myöntämisen kriteerejä ovat mm. pitkäjänteinen ja vahva työskentely kasvatuksen ja koulutuksen parissa, jokin erityinen koulutusteko tai näkyvyys omalla alueella.Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta tunnusta oli Helsingissä vastaanottamassa komisario Markus Purtanen, vanhempi konstaapeli Joni Mukala sekä ylikonstaapeli Sanna Lautamatti.
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on palkinnut Etelä-Karjalan Ankkuritoiminnan ja sen työryhmän Vuoden koulutusvaikuttaja 2023 -tunnustuksella. Palkinnon saaja julkistettiin Educa-messuilla Helsingin Messukeskuksessa lauantaina 27. tammikuuta.
Ankkuritoiminta on moniammatillista yhteistyötä, jolla tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia sekä estetään ennalta rikollisuutta. Ankkuritoimintaa on kaikilla poliisilaitoksilla, mutta Etelä-Karjalassa toimintamalli on juurtunut erityisen hyvin käyttöön ja todettu tehokkaaksi.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella Ankkuritoiminnasta vastaa Ennalta estävän toiminnan ryhmä (EET-ryhmä). Sen kohderyhmä on alle 15-vuotiaat rikollisen teon tehneet nuoret. Ankkuritoiminnalla pyritään katkaisemaan nuoren orastava rikoskierre ja saamaan, yhdessä muiden toimijoiden kanssa, nuoren elämä raiteilleen. Ankkuritoiminnalla pyritään mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan myös syrjäytymisvaarassa olevien perheiden tukemiseen.
Etelä-Karjalan ankkuritiimissä keskeiset toimijat poliisin rinnalla ovat nuorten oikeusedustajat Maija Ström-Ripatti ja Sari Suikkanen sekä koulujen edustajat. Mukana toiminnassa ovat myös mm. nuorisotoimi ja pelastustoimi. Ankkuritiimi pyrkii puhuttamaan nuoren mahdollisimman pian tapahtuman tai teon jälkeen.
– Etelä-Karjalan ankkuripuhutuksissa paikalla ovat poliisin, nuorten oikeusedustajan sekä rikolliseen tekoon epäillyn nuoren ja hänen huoltajiensa lisäksi usein uhri, hänen huoltajansa sekä tilanteesta riippuen muita mahdollisia toimijoita, kertoo ylikonstaapeli Sanna Lautamatti EET-ryhmästä.
Viime vuoden aikana Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella ankkuritiimit puhuttivat yli 460 nuorta. Heistä yli 80 prosenttia oli ensikertalaisia.
Ehdotuksen Vuoden koulutusvaikuttaja tunnustuksesta oli tehnyt OAJ:n Etelä-Karjalan alueyhdistys. Vuosittain jaettavan palkinnon myöntämisen kriteerejä ovat mm. pitkäjänteinen ja vahva työskentely kasvatuksen ja koulutuksen parissa, jokin erityinen koulutusteko tai näkyvyys omalla alueella.
Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta tunnusta oli Helsingissä vastaanottamassa komisario Markus Purtanen, vanhempi konstaapeli Joni Mukala sekä ylikonstaapeli Sanna Lautamatti.
NordenBladet — Aamun työmatkaliikenteen valvonta osoitti tarpeellisuutensa. Maanantaista perjantaihin jatkuneen valvonnan aikana poliisi tavoitti esimerkiksi kuusi törkeästi liikenneturvallisuutta vaarantanutta ja kirjoitti 469 sakkoa.Poliisi valvoi viime viikolla eli 22.–26. tammikuuta 2024 koko valtakunnan alueella aamun työmatkaliikennettä. Se valvoi liikennettä sekä perinteisesti että automaattivalvonnalla.
Aamun työmatkaliikenteen valvonta osoitti tarpeellisuutensa. Maanantaista perjantaihin jatkuneen valvonnan aikana poliisi tavoitti esimerkiksi kuusi törkeästi liikenneturvallisuutta vaarantanutta ja kirjoitti 469 sakkoa.
Poliisi valvoi viime viikolla eli 22.–26. tammikuuta 2024 koko valtakunnan alueella aamun työmatkaliikennettä. Se valvoi liikennettä sekä perinteisesti että automaattivalvonnalla.
Perinteisen valvonnan osalta poliisi käytti teemaan yhteensä 2 497,1 tuntia työaikaa. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia poliisi havaitsi kuusi, näistä se teki rikosilmoitukset ja määräsi ajokiellot. Sakkoja poliisi kirjoitti 469, näistä 30 oli vakavaa piittaamattomuutta osoittavia tekoa. Myös vakavat piittaamattomuudet johtivat ajokieltoihin. Ylinopeuksista poliisi määräsi myös 455 liikennevirhemaksua.
Automaattivalvonta-autoilla poliisi valvoi yhteensä 260,6 tuntia ja ylinopeuksia se havaitsi yhteensä 810 kpl. Seuraamukset näistä poliisi lähettää pääsääntöisesti postin välityksellä.
Poliisi valvoi työmatkaliikennettä tehostetusti, koska oli selvästi havaittavissa, että etenkin aamuisin tietyt kuljettajat käyttävät suuria nopeuksia ja ajavat muusta liikenteestä piittaamattomasti, jolloin vakavien onnettomuuksien riski kasvaa.
Poliisi valvoo aamun työmatkaliikennettä myös jatkossa, koska siihen on selvästi tarvetta.
NordenBladet — Poliisilla oli 23.1.2024 Joensuussa eläintehtävä, jonka yhteydessä poliisipartio lopetti lunnin.Poliisin toiminnan laillisuus tullaan arvioimaan sisäisesti, joten poliisi voi kommentoida aihetta tällä hetkellä vain yleisellä tasolla. Poliisin tiedossa ei ole, että asiasta olisi tehty kanteluita tai tutkintapyyntöjä.Laki velvoittaa auttamaan ja minimoimaan eläinten kärsimyksenLaki eläinten hyvinvoinnista velvoittaa auttamaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä kykyjensä mukaan. Jos hengissä pitäminen on ilmeisen julmaa eläimelle, tulee eläin lopettaa tai huolehtia, että eläin tulee lopetetuksi. Laki ei tee eroa rauhoitettujen ja muiden eläinten välillä, vaan vahingoittuneiden eläinten kanssa tulee toimia samojen periaatteiden mukaisesti lajista riippumatta.Laki velvoittaa sekä yksityishenkilöitä että viranomaisia. Jos yksityishenkilö ei pysty täyttämään velvoitetta, jää sen toteuttaminen viranomaiselle. Hätäkeskus välittää eläimiä koskevat tehtävät joko pelastuslaitokselle tai poliisille. Poliisi saa hoitaakseen tehtävät, jotka koskevat loukkaantuneita, sairaita tai avuttomassa tilassa olevia eläimiä. Pelastuslaitos hälytetään avuksi tilanteissa, joissa eläin pitää pelastaa esimerkiksi kaivosta, jäistä, savupiipusta tai muusta pulasta. Päivystävää eläinlääkäriä hätäkeskus ei hälytä.Viranomaisilla, myös poliisilla, on valtuus tehdä harkinnanvarainen päätös eläimen lopettamisesta sen kunnon perusteella. Poliisia ohjaa eläintehtävillä myös poliisilaki, jossa eläimen lopettaminen on säädetty viimesijaiseksi keinoksi. Poliisi arvioi luonnonvaraisten eläinten lopettamista sillä ammattitaidolla, joka tehtävää hoitavalla poliisipartiolla on käytössään. Usein tämä vastaa keskivertokansalaisen arviointikykyä. Itä-Suomen poliisilaitoksen eläintehtävät 2023eläin liikenneonnettomuudessa 442 kplloukkaantunut eläin, lemmikki tai luonnoneläin 374 kplmuu eläintehtävä 681 kplPoliisi ei tiedota asiasta tällä erää enempää.
Poliisilla oli 23.1.2024 Joensuussa eläintehtävä, jonka yhteydessä poliisipartio lopetti lunnin.
Poliisin toiminnan laillisuus tullaan arvioimaan sisäisesti, joten poliisi voi kommentoida aihetta tällä hetkellä vain yleisellä tasolla. Poliisin tiedossa ei ole, että asiasta olisi tehty kanteluita tai tutkintapyyntöjä.
Laki velvoittaa auttamaan ja minimoimaan eläinten kärsimyksen
Laki eläinten hyvinvoinnista velvoittaa auttamaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä kykyjensä mukaan. Jos hengissä pitäminen on ilmeisen julmaa eläimelle, tulee eläin lopettaa tai huolehtia, että eläin tulee lopetetuksi. Laki ei tee eroa rauhoitettujen ja muiden eläinten välillä, vaan vahingoittuneiden eläinten kanssa tulee toimia samojen periaatteiden mukaisesti lajista riippumatta.
Laki velvoittaa sekä yksityishenkilöitä että viranomaisia. Jos yksityishenkilö ei pysty täyttämään velvoitetta, jää sen toteuttaminen viranomaiselle. Hätäkeskus välittää eläimiä koskevat tehtävät joko pelastuslaitokselle tai poliisille. Poliisi saa hoitaakseen tehtävät, jotka koskevat loukkaantuneita, sairaita tai avuttomassa tilassa olevia eläimiä. Pelastuslaitos hälytetään avuksi tilanteissa, joissa eläin pitää pelastaa esimerkiksi kaivosta, jäistä, savupiipusta tai muusta pulasta. Päivystävää eläinlääkäriä hätäkeskus ei hälytä.
Viranomaisilla, myös poliisilla, on valtuus tehdä harkinnanvarainen päätös eläimen lopettamisesta sen kunnon perusteella. Poliisia ohjaa eläintehtävillä myös poliisilaki, jossa eläimen lopettaminen on säädetty viimesijaiseksi keinoksi. Poliisi arvioi luonnonvaraisten eläinten lopettamista sillä ammattitaidolla, joka tehtävää hoitavalla poliisipartiolla on käytössään. Usein tämä vastaa keskivertokansalaisen arviointikykyä.
Itä-Suomen poliisilaitoksen eläintehtävät 2023
eläin liikenneonnettomuudessa 442 kpl
loukkaantunut eläin, lemmikki tai luonnoneläin 374 kpl
NordenBladet — Hyvinkäällä kateissa ollut 76-vuotias nainen on löytynyt.Hyvinkäällä kateissa ollut 76-vuotias nainen on löytynyt. Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeista.
Hyvinkäällä kateissa ollut 76-vuotias nainen on löytynyt.
Hyvinkäällä kateissa ollut 76-vuotias nainen on löytynyt. Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeista.
NordenBladet — Bergön saaristossa Maalahdessa kadonneet henkilöt löydettiin tänään menehtyneenä.Kaksi moottorikelkoilla Bergön saaristoon viime viikolla lähtenyttä miestä ilmoitettiin kadonneeksi lauantaina. Kadonneet on siitä lähtien etsitty useamman viranomaisen ja vapaaehtoisten toimesta.Eilen rajavartijat onnistuivat dronen avulla löytämään vaatekappaleita jäältä Nisskallanin läheisyydessä. Paikalla oli myös näkyvissä jäätynyt avanto. Poliisi pyysi pelastuslaitokselta sukeltajia paikalle tarkistamaan alueen.Pelastuslaitoksen sukeltajat ovat tänään tehneet etsintöjä avannossa ja sen läheisyydessä. Sekä kadonneet että heidän käyttämänsä moottorikelkat löydettiin merestä.Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita viranomaisia ja vapaaehtoisia.Poliisi tekee vainajille kuolemansyyntutkinnan. Asiasta ei tiedoteta enempää.
Bergön saaristossa Maalahdessa kadonneet henkilöt löydettiin tänään menehtyneenä.
Kaksi moottorikelkoilla Bergön saaristoon viime viikolla lähtenyttä miestä ilmoitettiin kadonneeksi lauantaina. Kadonneet on siitä lähtien etsitty useamman viranomaisen ja vapaaehtoisten toimesta.
Eilen rajavartijat onnistuivat dronen avulla löytämään vaatekappaleita jäältä Nisskallanin läheisyydessä. Paikalla oli myös näkyvissä jäätynyt avanto. Poliisi pyysi pelastuslaitokselta sukeltajia paikalle tarkistamaan alueen.
Pelastuslaitoksen sukeltajat ovat tänään tehneet etsintöjä avannossa ja sen läheisyydessä. Sekä kadonneet että heidän käyttämänsä moottorikelkat löydettiin merestä.
Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita viranomaisia ja vapaaehtoisia.
Poliisi tekee vainajille kuolemansyyntutkinnan. Asiasta ei tiedoteta enempää.
NordenBladet — Kyseessä nuori kuljettaja henkilöautollaanPieksämäellä maanantaina klo 22 maissa Keskuskadulla mitattiin tutkalla 17 -vuotiaalle paikkakuntalaiselle miehelle 40 km/h -nopeusrajoitusalueella 105 km/h ylinopeus hänen ollessa liikkeellä henkilöautollaan. Hänet määrättiin samalla väliaikaiseen ajokieltoon, alkoholilla ei osuutta asiaan. Teon nimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Kyseessä nuori kuljettaja henkilöautollaan
Pieksämäellä maanantaina klo 22 maissa Keskuskadulla mitattiin tutkalla 17 -vuotiaalle paikkakuntalaiselle miehelle 40 km/h -nopeusrajoitusalueella 105 km/h ylinopeus hänen ollessa liikkeellä henkilöautollaan. Hänet määrättiin samalla väliaikaiseen ajokieltoon, alkoholilla ei osuutta asiaan. Teon nimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
NordenBladet — Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisille välitetyissä tehtävissä näkyivät väkivallanteot, työmatkaliikenteen ja ylinopeuksien valvonta sekä etsintäkuulutettujen hakuun ja virka-apuihin liittyvät tehtävät. Lisäksi Nurmijärvellä kesäkuussa 2023 tapahtuneen vakavan liikenneonnettomuuden esitutkinta on saatu päätökseen ja se on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan.Nurmijärvellä kesäkuussa 2023 tapahtuneen vakavan liikenneonnettomuuden esitutkinta valmisItä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana 22.6.2023. Nurmijärvellä Klaukkalantiellä tapahtunut vakava liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa menehtyi yksi ja loukkaantui neljä henkilöä.- Onnettomuudessa henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen kovalla nopeudella ulos Klaukkalantien liikenneympyrästä ja törmänneen voimalla Ylitilantiellä sijaitsevan kerrostalon seinään. Yksi auton kyydissä olleista henkilöistä menehtyi elvytyksestä huolimatta paikan päällä ja neljä kyydissä ollutta henkilöä loukkaantui vakavasti, kertoo tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Anssi Murto.Onnettomuusautoa kuljettanut henkilö pakeni tilanteessa tapahtumapaikalta, mutta hänet tavoitettiin myöhemmin.- Tätä vakavaa tapausta on tutkittu törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena, kahtena törkeänä vammantuottamuksena, kahtena vammantuottamuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä törkeänä rattijuopumuksena, sanoo Murto.- Rikoskokokonaisuuden esitutkinta on nyt saatu päätökseen ja se on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan, Murto jatkaa.Poliisin rikostutkinnassa työntäyteinen viikko Viime viikko oli Itä-Uudenmaan poliisin rikostutkinnassa työntäyteinen. Useiden eri puolilla poliisilaitoksen aluetta tapahtuneiden rikosten lisäksi Vantaalla tapahtui kaksi nuorten henkilöiden tekemään vakavaa väkivaltarikosta. Tapauksia tutkitaan nuorten tekemiin rikoksiin erikoistuneessa nuorten tutkintayksikössä.- Lauantaina 27.1. Vantaan Rekolassa tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä ja vaarallisen esineen hallussapitona. Tapauksessa 17-18-vuotiaista henkilöistä koostunut nuorisojoukko oli käynyt käsiksi alueella sijaitsevan ravintolan henkilökuntaan, jolloin ravintolassa asiakkaan ollut 45- vuotias mies oli puuttunut tilanteeseen sanallisesti, kertoo rikoskomisario Matti Kolula.Tämän jälkeen nuorisojoukko oli hyökännyt tapaukseen puuttuneen miehen kimppuun ja lyönyt sekä potkinut maassa makaavaa. Mies kuljetettiin sairaalaan, josta hän on päässyt jo pois. – Tekoon epäiltyjen henkilöiden hallusta löytyi erilaisia terä- ja lyömäaseita, joita poliisin tietojen mukaan ei kuitenkaan käytetty kyseisessä pahoinpitelyssä. Kaikki rikoksesta epäillyt on tavoitettu ja tapauksen esitutkinta on loppusuoralla, Kolula jatkaa.Toinen vakava väkivaltarikos tapahtui tiistaina 23.1.2024. iltayhdeksältä Vantaan Koivukylässä. Tapauksessa taksinkuljettajaa puukotettiin ryöstön yhteydessä.- Rikoksesta epäillyt 16- ja 19-vuotiaat miehet pakenivat teon jälkeen paikalta, mutta heidät tavoitettiin seuraavien päivien aikana. Epäillyt saivat saaliikseen vähäisen summan käteistä rahaa ja muuta vähäarvoista omaisuutta, sanoo Kolula.Taksinkuljettaja sai väkivallanteon seurauksena vakavia vammoja, mutta hän on toipumassa niistä, eikä hänellä ole hengenvaaraa.Tapauksen esitutkinta on edennyt hyvin. Poliisi pyytää kuitenkin tapauksen mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havainnoistaan ja mahdollisesta kuvamateriaalista osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fiPoliisilla ei ole tapauksesta tällä hetkellä muuta tiedotettavaa.Kaksi maahantulokiellon rikkomisesta epäiltyä otettiin kiinni Poliisin partio pysäytti 28.1. sunnuntaina aamuyöllä Vantaan Ilolassa ajoneuvon poliisille entuudestaan tutun ulkomaisen rekisterikilven perusteella. Ajoneuvon kuljettajalle tehty puhalluskoe oli nolla, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta.- Kuljettajalla ei ollut esittää ajokorttia, eikä hänen kertomaansa henkilöllisyyttä pystytty varmistamaan, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen. Myöskään ajoneuvossa matkustajana olleen miehen henkilöllisyyttä ei pystytty varmistamaan. Mies kertoi nimen ja syntymäajan, mutta niihin ei saatu vahvistusta tietojärjestelmien perusteella. Mies ei osannut myöskään kertoa ulkomaista henkilötunnustaan. – Lopulta mies hermostui henkilöllisyyden selvittämisestään niin, että vastusti ja yritti lyödä poliisia kiinnioton yhteydessä. Mies otettiin kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomiseen, väärien henkilötietojen antamiseen sekä virkamiehen vastustamiseen, Sartanen jatkaa.- Ajoneuvon kuljettajan henkilöllisyyden varmistuttua, poliisi totesi, että hänellä ei ole kulkuneuvon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Myös hänet otettiin kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, sanoo Sartanen.Kehä III:lla mitattiin huimia ylinopeuksiaLiikennepoliisisektorin partiot mittasivat viikonloppuna Kehä III:lla useita huimia ylinopeuksia. Partioiden haaviin jäi myös useita rattijuoppoja sekä kortittomia kuljettajia.- Näin talviaikaan partioiden mukaan Kehä III:lla mitataan poikkeuksellisen paljon kovia ajonopeuksia. Viikonloppuna muutamalla kuskilla oli kaasujalka herkässä. Kovimmat mitatut nopeudet lauantaina olivat 193 km/h ja 130 km/h. Yksi kaahari yritti partiolta karkuun, mutta teko jäi yrityksen asteelle, kertoo Komisario Katri Lehti.Työmatkaliikenteen valvonnassa kuljettajille määrättiin useita seuraamuksiaTyömatkaliikennettä valvottiin viime viikolla valtakunnallisesti. Valvontaa tehtiin Itä-Uudellamaalla kattavasti eri puolilla poliisilaitoksen aluetta ja valvonnan ensisijaisena tarkoituksena olikin muistuttaa kuljettajia nopeusrajoitusten tärkeydestä ja ajokeliin sopeutettavista riittävistä turvaväleistä.- Määräsimme kuljettajille valvontaviikon aikana yhtensä 126 seuraamusta ylinopeudesta. Näistä liikennevirhemaksuja 80, eli mitattu ylinopeus oli alle 20 km/h yli sallitun. 46:ssa tapauksessa mitattu ylinopeus ylitti 20km/h. Näistä kuuden kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Ajokieltoja määräsimme yhteensä 7 ja suullisella huomautuksella selvisi vajaa 20 kuljettajaa, Lehti jatkaa.Viikonloppujen tehtävämäärät pysyneet maltillisinaViikon kokonaistetävämäärä oli valvonta- ja hälytystoimintasektorilla vuodenaikaan nähden normaali. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin yhteensä 1636. – Viikonloppujen tehtävämäärät ovat näin sydäntalvella pysyneet maltillisina verrattuna kesän ruuhkiin. Kohtuullisista tehtävämääristä huolimatta rikoksia tapahtuu ja totuttuun tapaan eniten viikonloppuisin. Tehtävät ovat usein luonteeltaan pitkäkestoisia, kertoo komisario Max Eriksson.Tehtävien laatu oli viikon aikana poliisille varsin tavanomainen. Pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, häiriökäyttäytymisiä ja päihtyneitä. Pahoinpitelyjä kirjattiin viime viikolta yhteensä 74, joista yleisellä paikalla tapahtuneita oli 21 ja yksityisellä paikalla tapahtuneita 53.- Etsintäkuulutettujen henkilöiden hakuun liittyviä tehtäviä on ollut viime aikoina tavallisesta enemmän. Muista poliisitehtävistä mainittakoon virka-aputehtävät, erilaiset yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät valvontatehtävät sekä liikenteenvalvonta, Eriksson jatkaa.Kelien lämpeneminen on sulattanut lumia ainakin hetkellisesti, jonka seurauksena pimeällä ja märällä kelillä näkyvyys on merkittävästi huonontunut. Poliisi muistuttaakin heijastimen käytön tärkeydestä.
Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisille välitetyissä tehtävissä näkyivät väkivallanteot, työmatkaliikenteen ja ylinopeuksien valvonta sekä etsintäkuulutettujen hakuun ja virka-apuihin liittyvät tehtävät. Lisäksi Nurmijärvellä kesäkuussa 2023 tapahtuneen vakavan liikenneonnettomuuden esitutkinta on saatu päätökseen ja se on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan.
Nurmijärvellä kesäkuussa 2023 tapahtuneen vakavan liikenneonnettomuuden esitutkinta valmis
Itä-Uudenmaan poliisissa on ollut tutkittavana 22.6.2023. Nurmijärvellä Klaukkalantiellä tapahtunut vakava liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa menehtyi yksi ja loukkaantui neljä henkilöä.
– Onnettomuudessa henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen kovalla nopeudella ulos Klaukkalantien liikenneympyrästä ja törmänneen voimalla Ylitilantiellä sijaitsevan kerrostalon seinään. Yksi auton kyydissä olleista henkilöistä menehtyi elvytyksestä huolimatta paikan päällä ja neljä kyydissä ollutta henkilöä loukkaantui vakavasti, kertoo tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Anssi Murto.
Onnettomuusautoa kuljettanut henkilö pakeni tilanteessa tapahtumapaikalta, mutta hänet tavoitettiin myöhemmin.
– Tätä vakavaa tapausta on tutkittu törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena, kahtena törkeänä vammantuottamuksena, kahtena vammantuottamuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä törkeänä rattijuopumuksena, sanoo Murto.
– Rikoskokokonaisuuden esitutkinta on nyt saatu päätökseen ja se on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan, Murto jatkaa.
Poliisin rikostutkinnassa työntäyteinen viikko
Viime viikko oli Itä-Uudenmaan poliisin rikostutkinnassa työntäyteinen. Useiden eri puolilla poliisilaitoksen aluetta tapahtuneiden rikosten lisäksi Vantaalla tapahtui kaksi nuorten henkilöiden tekemään vakavaa väkivaltarikosta. Tapauksia tutkitaan nuorten tekemiin rikoksiin erikoistuneessa nuorten tutkintayksikössä.
– Lauantaina 27.1. Vantaan Rekolassa tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä ja vaarallisen esineen hallussapitona. Tapauksessa 17-18-vuotiaista henkilöistä koostunut nuorisojoukko oli käynyt käsiksi alueella sijaitsevan ravintolan henkilökuntaan, jolloin ravintolassa asiakkaan ollut 45- vuotias mies oli puuttunut tilanteeseen sanallisesti, kertoo rikoskomisario Matti Kolula.
Tämän jälkeen nuorisojoukko oli hyökännyt tapaukseen puuttuneen miehen kimppuun ja lyönyt sekä potkinut maassa makaavaa. Mies kuljetettiin sairaalaan, josta hän on päässyt jo pois.
– Tekoon epäiltyjen henkilöiden hallusta löytyi erilaisia terä- ja lyömäaseita, joita poliisin tietojen mukaan ei kuitenkaan käytetty kyseisessä pahoinpitelyssä. Kaikki rikoksesta epäillyt on tavoitettu ja tapauksen esitutkinta on loppusuoralla, Kolula jatkaa.
Toinen vakava väkivaltarikos tapahtui tiistaina 23.1.2024. iltayhdeksältä Vantaan Koivukylässä. Tapauksessa taksinkuljettajaa puukotettiin ryöstön yhteydessä.
– Rikoksesta epäillyt 16- ja 19-vuotiaat miehet pakenivat teon jälkeen paikalta, mutta heidät tavoitettiin seuraavien päivien aikana. Epäillyt saivat saaliikseen vähäisen summan käteistä rahaa ja muuta vähäarvoista omaisuutta, sanoo Kolula.
Taksinkuljettaja sai väkivallanteon seurauksena vakavia vammoja, mutta hän on toipumassa niistä, eikä hänellä ole hengenvaaraa.
Tapauksen esitutkinta on edennyt hyvin. Poliisi pyytää kuitenkin tapauksen mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havainnoistaan ja mahdollisesta kuvamateriaalista osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi
Poliisilla ei ole tapauksesta tällä hetkellä muuta tiedotettavaa.
Kaksi maahantulokiellon rikkomisesta epäiltyä otettiin kiinni
Poliisin partio pysäytti 28.1. sunnuntaina aamuyöllä Vantaan Ilolassa ajoneuvon poliisille entuudestaan tutun ulkomaisen rekisterikilven perusteella. Ajoneuvon kuljettajalle tehty puhalluskoe oli nolla, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta.
– Kuljettajalla ei ollut esittää ajokorttia, eikä hänen kertomaansa henkilöllisyyttä pystytty varmistamaan, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen.
Myöskään ajoneuvossa matkustajana olleen miehen henkilöllisyyttä ei pystytty varmistamaan. Mies kertoi nimen ja syntymäajan, mutta niihin ei saatu vahvistusta tietojärjestelmien perusteella. Mies ei osannut myöskään kertoa ulkomaista henkilötunnustaan.
– Lopulta mies hermostui henkilöllisyyden selvittämisestään niin, että vastusti ja yritti lyödä poliisia kiinnioton yhteydessä. Mies otettiin kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomiseen, väärien henkilötietojen antamiseen sekä virkamiehen vastustamiseen, Sartanen jatkaa.
– Ajoneuvon kuljettajan henkilöllisyyden varmistuttua, poliisi totesi, että hänellä ei ole kulkuneuvon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Myös hänet otettiin kiinni epäiltynä maahantulokiellon rikkomiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, sanoo Sartanen.
Kehä III:lla mitattiin huimia ylinopeuksia
Liikennepoliisisektorin partiot mittasivat viikonloppuna Kehä III:lla useita huimia ylinopeuksia. Partioiden haaviin jäi myös useita rattijuoppoja sekä kortittomia kuljettajia.
– Näin talviaikaan partioiden mukaan Kehä III:lla mitataan poikkeuksellisen paljon kovia ajonopeuksia. Viikonloppuna muutamalla kuskilla oli kaasujalka herkässä. Kovimmat mitatut nopeudet lauantaina olivat 193 km/h ja 130 km/h. Yksi kaahari yritti partiolta karkuun, mutta teko jäi yrityksen asteelle, kertoo Komisario Katri Lehti.
Työmatkaliikenteen valvonnassa kuljettajille määrättiin useita seuraamuksia
Työmatkaliikennettä valvottiin viime viikolla valtakunnallisesti. Valvontaa tehtiin Itä-Uudellamaalla kattavasti eri puolilla poliisilaitoksen aluetta ja valvonnan ensisijaisena tarkoituksena olikin muistuttaa kuljettajia nopeusrajoitusten tärkeydestä ja ajokeliin sopeutettavista riittävistä turvaväleistä.
– Määräsimme kuljettajille valvontaviikon aikana yhtensä 126 seuraamusta ylinopeudesta. Näistä liikennevirhemaksuja 80, eli mitattu ylinopeus oli alle 20 km/h yli sallitun. 46:ssa tapauksessa mitattu ylinopeus ylitti 20km/h. Näistä kuuden kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Ajokieltoja määräsimme yhteensä 7 ja suullisella huomautuksella selvisi vajaa 20 kuljettajaa, Lehti jatkaa.
Viikon kokonaistetävämäärä oli valvonta- ja hälytystoimintasektorilla vuodenaikaan nähden normaali. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin yhteensä 1636.
– Viikonloppujen tehtävämäärät ovat näin sydäntalvella pysyneet maltillisina verrattuna kesän ruuhkiin. Kohtuullisista tehtävämääristä huolimatta rikoksia tapahtuu ja totuttuun tapaan eniten viikonloppuisin. Tehtävät ovat usein luonteeltaan pitkäkestoisia, kertoo komisario Max Eriksson.
Tehtävien laatu oli viikon aikana poliisille varsin tavanomainen. Pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, häiriökäyttäytymisiä ja päihtyneitä. Pahoinpitelyjä kirjattiin viime viikolta yhteensä 74, joista yleisellä paikalla tapahtuneita oli 21 ja yksityisellä paikalla tapahtuneita 53.
– Etsintäkuulutettujen henkilöiden hakuun liittyviä tehtäviä on ollut viime aikoina tavallisesta enemmän. Muista poliisitehtävistä mainittakoon virka-aputehtävät, erilaiset yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvät valvontatehtävät sekä liikenteenvalvonta, Eriksson jatkaa.
Kelien lämpeneminen on sulattanut lumia ainakin hetkellisesti, jonka seurauksena pimeällä ja märällä kelillä näkyvyys on merkittävästi huonontunut. Poliisi muistuttaakin heijastimen käytön tärkeydestä.