NordenBladet — Kuljettaja ajoi henkilöautolla ylinopeutta poliisin tutkaan Marjalassa Joensuussa.Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopiontiellä puolen yön aikaan tiistain vastaisena yönä Marjalassa. Kuopion suunnasta lähestyi partiota henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 159km/h. Alueella on 100km/h nopeusrajoitus. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kuljettaja ajoi henkilöautolla ylinopeutta poliisin tutkaan Marjalassa Joensuussa.
Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopiontiellä puolen yön aikaan tiistain vastaisena yönä Marjalassa. Kuopion suunnasta lähestyi partiota henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 159km/h. Alueella on 100km/h nopeusrajoitus. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Itä-Suomen poliisi on saanut valmiiksi 4.11.2023 Sonkajärvellä tapahtuneen tapon yrityksen esitutkinnan ja asia siirtyy syyteharkintaan.Esitutkinnassa selvitetyn perusteella kahta ensihoitajaa uhattiin aseella yksityisasunnossa. Toinen ensihoitajista pääsi pakenemaan asunnosta heti sen jälkeen, kun oli nähnyt aseen epäillyn hallussa.Epäilty pakotti toisen ensihoitajan jäämään asuntoon. Myöhemmin myös toinen ensihoitaja pääsi pakenemaan asunnosta. Tässä yhteydessä epäilty ampui asunnon sisällä. Epäilty yritti aseella uhaten saada haltuunsa ensihoidon lääkkeitä, mutta hän ei onnistunut siinä. Epäillyn hallussa oli kaksi asetta, jotka oli anastettu aiemmin. Asia on siirtynyt syyteharkintaan rikosnimikkeillä tapon yritys, panttivangin ottaminen, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, ampuma-aserikos, laiton uhkaus ja huumausaineen käyttörikos.
Itä-Suomen poliisi on saanut valmiiksi 4.11.2023 Sonkajärvellä tapahtuneen tapon yrityksen esitutkinnan ja asia siirtyy syyteharkintaan.
Esitutkinnassa selvitetyn perusteella kahta ensihoitajaa uhattiin aseella yksityisasunnossa. Toinen ensihoitajista pääsi pakenemaan asunnosta heti sen jälkeen, kun oli nähnyt aseen epäillyn hallussa.
Epäilty pakotti toisen ensihoitajan jäämään asuntoon. Myöhemmin myös toinen ensihoitaja pääsi pakenemaan asunnosta. Tässä yhteydessä epäilty ampui asunnon sisällä. Epäilty yritti aseella uhaten saada haltuunsa ensihoidon lääkkeitä, mutta hän ei onnistunut siinä. Epäillyn hallussa oli kaksi asetta, jotka oli anastettu aiemmin.
Asia on siirtynyt syyteharkintaan rikosnimikkeillä tapon yritys, panttivangin ottaminen, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, ampuma-aserikos, laiton uhkaus ja huumausaineen käyttörikos.
NordenBladet — Kiuruvedellä murtauduttiin omakotitaloon 21.-26.1.2024 välisenä aikana.Kiuruveden Kuusitiellä oli murtauduttu 21.-26.1. välisenä aikana omakotitaloon, asukkaan poissa ollessa. Asunnossa oli pengottu paikkoja ja sieltä oli anastettu omaisuutta.
Kiuruvedellä murtauduttiin omakotitaloon 21.-26.1.2024 välisenä aikana.
Kiuruveden Kuusitiellä oli murtauduttu 21.-26.1. välisenä aikana omakotitaloon, asukkaan poissa ollessa. Asunnossa oli pengottu paikkoja ja sieltä oli anastettu omaisuutta.
Tapahtumaa tutkitaan törkeänä varkautena. Poliisi pyytää havaintoja 21.-26.1. välisenä aikana Kuusitiellä ja sen välittömässä läheisyydessä liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista.
Mahdolliset havainnot voi soittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai laittaa vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi . Pienetkin havainnot tapahtumaan liittyen voivat auttaa tutkintaa.
NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisin viikkoon on mahtunut muun muassa vahinkoa jääkiekko-ottelun yhteydessä aiheuttanut yhteenotto. Poliisi otti myös kiinni naapurin äänistä uhkailuun asti kiihtyneen asukkaan ja osoitti seuraamuksia liikenteessä huonosti toimiville kuljettajille.Jääkiekko-ottelussa yksi kiinniottoKiekko-Espoon ja Jokerien välisessä jääkiekkopelissä 27.1. kamppailu ei rajoittunut pelkästään pelaajien väliseen otteluun.Muutamat vastakkaisten joukkueiden fanit päätyivät sanaharkkaan, joka yltyi fyysiseksi nujakaksi. Nujakoinnin yhteydessä yksi tapahtuma-alueen pleksi meni rikki. Katsojista yksi henkilö sai myös sakon soihdun polttamisesta ja toinen virkamiehen vastustamisesta. Virkamiestä vastustanut henkilö otettiin kiinni.Mies tuli huomauttamaan melusta haulikko mukanaanMies halusi huomauttaa naapuriaan metelistä Espoossa lauantai-iltana 27.1. Ongelmallisen huomautusretkestä teki se, että mies toi mukanaan haulikon.Tämän hetken tietojen mukaan mies oli mennyt naapurinsa ovelle keskustelemaan melusta naapurin kanssa. Hetken kuluttua mies esitteli asetta viestinsä painottamiseksi, mutta ei osoittanut sillä ketään, ja palasi sitten asuntoonsa.Asukas, jonka ovelle mies ilmestyi, kertoi olleensa kotona seurueessa, jossa oli myös lapsia. Asukas soitti hätänumeroon.Poliisi otti miehen kiinni asunnostaan ja löysi asunnosta aseen, jonka poliisi myös takavarikoi. Tapausta tutkitaan muun muassa laittomana uhkauksena ja ampuma-aserikkomuksena.Lohjalla tavattiin kortittomia ja piittaamattomuutta osoittavia kuljettajiaLauantain ja sunnuntain aikana 27.-28.1. poliisi suoritti tavanomaista liikennevalvontaa Lohjalla. Aivan kaikki autoilijat eivät selvinneet tammikuun viimeisestä viikonlopusta puhtain paperein. Karjalohjalla ja Routiontiellä poliisia vastaan tuli kaksi kortitonta kuljettajaa. Lohjanharjuntiellä sen sijaan tavattiin ajelija, joka oli ajokiellossa.Sunnuntaina 28.1. Vihdissä tapahtui liikenneonnettomuus, jonka syntymiseen oli vaikuttanut kuljettajan heikentynyt ajoterveys. Vihdissä osoitettiin myös törkeää piittaamattomuutta liikenneturvallisuudesta, kun kuljettaja ajoi partion ohi 137 kilometriä tunnissa alueella, jonka rajoitus on 80 kilometriä tunnissa.Lisäksi Turun moottoritiellä Lohjalla todettiin sunnuntai-iltapäivällä kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Yksi kuljettaja kaahasi nopeudella 178 ja toinen 158 kilometriä tunnissa, kun tiellä rajoitus oli 100 kilometriä tunnissa.Yli sata seuraamusta aikaisesta työmatkaliikenteen valvonnastaViime viikolla poliisi valvoi lisäksi tehostetusti työmatkaliikennettä Länsi-Uudenmaan alueella. Valvonta pyrittiin kohdistamaan aikaiseen aamuun, jolloin on huomattu nopeuksien olevan poikkeuksellisen kovia. Etenkin talviaikana on korostunut riski ylinopeuksien aiheuttamiin onnettomuuksiin.Teema toteutettiin koko valtakunnan laajuisena. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kirjoitettiin valvonnan aikana noin 100 sakkoa tai liikennevirhemaksua ylinopeuksista. Positiivista valvonnassa oli se, että yhtään törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ei alueellamme todettu. 11 kuljettajaa määrättiin kuitenkin ajokieltoon valvonnan aikana vakavien piittaamattomuuksien vuoksi.
Länsi-Uudenmaan poliisin viikkoon on mahtunut muun muassa vahinkoa jääkiekko-ottelun yhteydessä aiheuttanut yhteenotto. Poliisi otti myös kiinni naapurin äänistä uhkailuun asti kiihtyneen asukkaan ja osoitti seuraamuksia liikenteessä huonosti toimiville kuljettajille.
Jääkiekko-ottelussa yksi kiinniotto
Kiekko-Espoon ja Jokerien välisessä jääkiekkopelissä 27.1. kamppailu ei rajoittunut pelkästään pelaajien väliseen otteluun.
Muutamat vastakkaisten joukkueiden fanit päätyivät sanaharkkaan, joka yltyi fyysiseksi nujakaksi. Nujakoinnin yhteydessä yksi tapahtuma-alueen pleksi meni rikki. Katsojista yksi henkilö sai myös sakon soihdun polttamisesta ja toinen virkamiehen vastustamisesta. Virkamiestä vastustanut henkilö otettiin kiinni.
Mies tuli huomauttamaan melusta haulikko mukanaan
Mies halusi huomauttaa naapuriaan metelistä Espoossa lauantai-iltana 27.1. Ongelmallisen huomautusretkestä teki se, että mies toi mukanaan haulikon.
Tämän hetken tietojen mukaan mies oli mennyt naapurinsa ovelle keskustelemaan melusta naapurin kanssa. Hetken kuluttua mies esitteli asetta viestinsä painottamiseksi, mutta ei osoittanut sillä ketään, ja palasi sitten asuntoonsa.
Asukas, jonka ovelle mies ilmestyi, kertoi olleensa kotona seurueessa, jossa oli myös lapsia. Asukas soitti hätänumeroon.
Poliisi otti miehen kiinni asunnostaan ja löysi asunnosta aseen, jonka poliisi myös takavarikoi. Tapausta tutkitaan muun muassa laittomana uhkauksena ja ampuma-aserikkomuksena.
Lohjalla tavattiin kortittomia ja piittaamattomuutta osoittavia kuljettajia
Lauantain ja sunnuntain aikana 27.-28.1. poliisi suoritti tavanomaista liikennevalvontaa Lohjalla. Aivan kaikki autoilijat eivät selvinneet tammikuun viimeisestä viikonlopusta puhtain paperein. Karjalohjalla ja Routiontiellä poliisia vastaan tuli kaksi kortitonta kuljettajaa. Lohjanharjuntiellä sen sijaan tavattiin ajelija, joka oli ajokiellossa.
Sunnuntaina 28.1. Vihdissä tapahtui liikenneonnettomuus, jonka syntymiseen oli vaikuttanut kuljettajan heikentynyt ajoterveys. Vihdissä osoitettiin myös törkeää piittaamattomuutta liikenneturvallisuudesta, kun kuljettaja ajoi partion ohi 137 kilometriä tunnissa alueella, jonka rajoitus on 80 kilometriä tunnissa.
Lisäksi Turun moottoritiellä Lohjalla todettiin sunnuntai-iltapäivällä kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Yksi kuljettaja kaahasi nopeudella 178 ja toinen 158 kilometriä tunnissa, kun tiellä rajoitus oli 100 kilometriä tunnissa.
Yli sata seuraamusta aikaisesta työmatkaliikenteen valvonnasta
Viime viikolla poliisi valvoi lisäksi tehostetusti työmatkaliikennettä Länsi-Uudenmaan alueella. Valvonta pyrittiin kohdistamaan aikaiseen aamuun, jolloin on huomattu nopeuksien olevan poikkeuksellisen kovia. Etenkin talviaikana on korostunut riski ylinopeuksien aiheuttamiin onnettomuuksiin.
Teema toteutettiin koko valtakunnan laajuisena. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kirjoitettiin valvonnan aikana noin 100 sakkoa tai liikennevirhemaksua ylinopeuksista. Positiivista valvonnassa oli se, että yhtään törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ei alueellamme todettu. 11 kuljettajaa määrättiin kuitenkin ajokieltoon valvonnan aikana vakavien piittaamattomuuksien vuoksi.
NordenBladet — Merivartiosto sai maanantaina tiedon hätähuudoista Porin Yyterin alueelta ja käynnisti etsinnät merialueella. Poliisi käynnisti hätähuutojen perusteella etsinnät maa-alueella.Poliisi aloitti etsinnät maa-alueella illalla kello 19 jälkeen. Poliisin apuna etsintöihin osallistui vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa).Etsinnät päättyivät noin kello 01 Vapepan etsijöiden löydettyä hädässä olleen ihmisen maastosta. Hänet toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita sekä erityisesti Vapepaa.
Merivartiosto sai maanantaina tiedon hätähuudoista Porin Yyterin alueelta ja käynnisti etsinnät merialueella. Poliisi käynnisti hätähuutojen perusteella etsinnät maa-alueella.
Poliisi aloitti etsinnät maa-alueella illalla kello 19 jälkeen. Poliisin apuna etsintöihin osallistui vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa).
Etsinnät päättyivät noin kello 01 Vapepan etsijöiden löydettyä hädässä olleen ihmisen maastosta. Hänet toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi.
Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita sekä erityisesti Vapepaa.
NordenBladet — Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii rikoskokonaisuutta, jossa keskisuomalaisen miehen epäillään lähestyneen naisia lähinnä sosaalisessa mediassa erilaisten 3D-mallinnusfirmojen nimissä.80-luvulla syntyneen miehen epäillään houkutelleen asianomistajat lähettämään hänelle kuvia heistä alasti tai vähissä vaatteissa. Miehen epäillään luvanneen kuvauksista rahallisen korvauksen. Miehen epäillään esiintyneen erilaisilla peitehenkilöllisyyksillä eri naisten ja miesten nimillä ja käyttäneen yhteydenottoihin muun muassa sähköpostiosoitteita, jotka ovat olleet muotoa etunimi.sukunimi.modelling@gmail.com tai modelling.sukunimietunimi@gmail.com.
Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii rikoskokonaisuutta, jossa keskisuomalaisen miehen epäillään lähestyneen naisia lähinnä sosaalisessa mediassa erilaisten 3D-mallinnusfirmojen nimissä.
80-luvulla syntyneen miehen epäillään houkutelleen asianomistajat lähettämään hänelle kuvia heistä alasti tai vähissä vaatteissa. Miehen epäillään luvanneen kuvauksista rahallisen korvauksen. Miehen epäillään esiintyneen erilaisilla peitehenkilöllisyyksillä eri naisten ja miesten nimillä ja käyttäneen yhteydenottoihin muun muassa sähköpostiosoitteita, jotka ovat olleet muotoa etunimi.sukunimi.modelling@gmail.com tai modelling.sukunimietunimi@gmail.com.
Alaikäisten asianomistajien osalta esitutkinta on päättynyt ja mies on tuomittu Keski-Suomen käräjäoikeudessa heihin kohdistuneista epäillyistä rikoksista toukokuussa 2023. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Täysi-ikäisiä asianomistajia on poliisin tiedossa tällä hetkellä useita kymmeniä. Heidän osaltaan asiaa tutkitaan epäiltyinä petoksina.
Kuvatun kaltaisia yhteydenottoja saaneita tai tällaisista yhteydenotoista tietäviä henkilöitä pyydetään olemaan yhteydessä poliisiin arkisin klo 08 – 16 puhelinnumeroon 040 723 7464). Yhteydenottopyyntöjä voi lähettää poliisille myös sähköpostitse (projekti.ketu.sisa-suomi(at)poliisi.fi). Sähköpostiviestiin pyydetään laittamaan ainoastaan tieto siitä, kehen poliisi voi olla yhteydessä ja mistä kyseisen henkilön tavoittaa. Lisäksi pyydetään laittamaan otsikkoriville tunniste ”3D”.
Päivitys 30.1. kello 10:56 korjattu puhelinnumero oikeaksi.
NordenBladet — Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 200 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 7 henkilöä. Liikenteestä tavattiin jälleen muutamia huumaantuneita kuljettajia.KANTA-HÄME
Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 200 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 7 henkilöä. Liikenteestä tavattiin jälleen muutamia huumaantuneita kuljettajia.
KANTA-HÄME
Kello 12.45 aikaan partio pysäytti Hattulassa Hattulantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 49-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti hänen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljä kertaa.
Kello 13.40 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Palokunnankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 22-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Autoon suoritettiin paikanetsintä, jonka yhteydessä autosta löytyi laiton käsiase, sekä jonkun verran määrä huumausainetta. Naista ja naisen kyydissä olleita kahta alle 40-vuotiasta miestä epäillään ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta. Naista epäillään ensin mainittujen rikosten lisäksi myös rattijuopumuksesta.
PÄIJÄT-HÄME
Kello 17.20 aikaan partio pysäytti Kärkölässä Asemantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 35-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen myös huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autoon tehtiin paikanetsintä, jossa autosta löytyi pieni määrä kannabista.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka liittyy kesäkuussa Raumalla tapahtuneeseen epäiltyyn tapon yritykseen.Esitutkinnan perusteella kolmea miestä epäillään tapon yrityksestä, joka tapahtui Raumalla sijaitsevassa yksityisasunnossa 11. kesäkuuta.– Epäilty väkivallanteko tapahtui uhrin asunnossa, jonne miesten epäillään tunkeutuneen ikkuna rikkomalla. Tunkeutumisen vuoksi miehiä epäillään tapon yrityksen lisäksi myös törkeästä kotirauhan rikkomisesta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisilaitokselta. Esitutkinnan perusteella poliisi ei tarkemmin ota kantaa pahoinpitelyn tekotapaan.Kaikki kolme epäiltyä ovat olleet vangittuna esitutkinnassa. Lisäksi esitutkinnassa on ollut kiinniotettuna kaksi muuta henkilöä, mutta heitä ei epäillä kesäkuisesta väkivallanteosta. Esitutkinnassa ilmi myös muita rikosepäilyjäKesäkuisen väkivaltatapauksen esitutkinnan aikana on ilmennyt myös joukko muita rikosepäilyjä, joista poliisi on kirjannut erilliset rikosilmoitukset. Syyteharkintaan lähtee päärikoksen lisäksi viisi muuta esitutkintaa.– Niin tutkittavana olleessa päärikoksessa kuin sen esitutkinnassa esille tulleissa muissa rikosepäilyissä on ollut osallisena tai osaisena samoja henkilöitä, Lindholm sanoo.Ensimmäisessä tutkinnassa on kyse kahdesta vuonna 2022 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä, joissa kahta raumalaista miestä epäillään toistensa pahoinpitelystä.Nuuskan myyntiä – salakuljetus ja veropetosToisena tutkittavana asiana on ollut törkeä huumausainerikos, jonka epäillään tapahtuneen 1.12.2022–11.6.2023. Teosta epäiltynä on raumalainen mies.Kolmantena tutkittavana asiana on ollut aikavälillä 25.8.2019–5.1.2020 tapahtunut huumausainerikos, josta epäillään raumalaista miestä ja naista.Neljäntenä asiana on 12.6 2023 tapahtunut huumausainerikos, josta epäillään raumalaista miestä.Viidentenä tutkittavana asiana on ollut nuuskan myyntiin liittyvä salakuljetus ja veropetos 27.10.2021–11.6.2023. Teosta epäiltyinä ovat raumalainen mies ja nainen.
Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka liittyy kesäkuussa Raumalla tapahtuneeseen epäiltyyn tapon yritykseen.
Esitutkinnan perusteella kolmea miestä epäillään tapon yrityksestä, joka tapahtui Raumalla sijaitsevassa yksityisasunnossa 11. kesäkuuta.
– Epäilty väkivallanteko tapahtui uhrin asunnossa, jonne miesten epäillään tunkeutuneen ikkuna rikkomalla. Tunkeutumisen vuoksi miehiä epäillään tapon yrityksen lisäksi myös törkeästä kotirauhan rikkomisesta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Esitutkinnan perusteella poliisi ei tarkemmin ota kantaa pahoinpitelyn tekotapaan.
Kaikki kolme epäiltyä ovat olleet vangittuna esitutkinnassa. Lisäksi esitutkinnassa on ollut kiinniotettuna kaksi muuta henkilöä, mutta heitä ei epäillä kesäkuisesta väkivallanteosta.
Esitutkinnassa ilmi myös muita rikosepäilyjä
Kesäkuisen väkivaltatapauksen esitutkinnan aikana on ilmennyt myös joukko muita rikosepäilyjä, joista poliisi on kirjannut erilliset rikosilmoitukset. Syyteharkintaan lähtee päärikoksen lisäksi viisi muuta esitutkintaa.
– Niin tutkittavana olleessa päärikoksessa kuin sen esitutkinnassa esille tulleissa muissa rikosepäilyissä on ollut osallisena tai osaisena samoja henkilöitä, Lindholm sanoo.
Ensimmäisessä tutkinnassa on kyse kahdesta vuonna 2022 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä, joissa kahta raumalaista miestä epäillään toistensa pahoinpitelystä.
Nuuskan myyntiä – salakuljetus ja veropetos
Toisena tutkittavana asiana on ollut törkeä huumausainerikos, jonka epäillään tapahtuneen 1.12.2022–11.6.2023. Teosta epäiltynä on raumalainen mies.
Kolmantena tutkittavana asiana on ollut aikavälillä 25.8.2019–5.1.2020 tapahtunut huumausainerikos, josta epäillään raumalaista miestä ja naista.
Neljäntenä asiana on 12.6 2023 tapahtunut huumausainerikos, josta epäillään raumalaista miestä.
Viidentenä tutkittavana asiana on ollut nuuskan myyntiin liittyvä salakuljetus ja veropetos 27.10.2021–11.6.2023. Teosta epäiltyinä ovat raumalainen mies ja nainen.
NordenBladet — Oulun poliisilaitos valvoi työmatkaliikennettä tehostetusti viime viikolla maanantaista perjantaihin. Viisipäiväisen tehovalvonnan aikana poliisi kirjasi yhteensä 95 sakkoa ja 45 liikennevirhemaksua Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.Poliisi valvoi tehostetusti aamuista työmatkaliikennettä maanantaista perjantaihin 22.–26. tammikuuta 2024. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla poliisi kirjasi viiden päivän aikana yhteensä 95 sakkoa ja 45 liikennevirhemaksua. Ajokieltoon joutui yhteensä seitsemän kuljettajaa, joista kolme oli alle 25-vuotiaita. Vakavaa piittaamattomuutta osoittavia kuljettajia poliisi tapasi kolme, ja heistä kaksi oli alle 25-vuotiaita. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta poliisi teki yhden ilmoituksen.Suurimpaan osaan sakoista ja liikennevirhemaksuista oli syynä ylinopeuden ajaminen. Poliisi kehottaa kuljettajia lähtemään ajoissa liikkeelle, jotta he ehtivät perille ajamatta ylinopeutta:– Olipa kuljettajan määränpää mikä hyvänsä, ajomatkaa varten kannattaa aina varata riittävästi aikaa. Kiirehtimällä ja ylinopeutta ajamalla kuljettaja vaarantaa paitsi oman myös muiden tienkäyttäjien turvallisuuden, huomauttaa ylikomisario Tommi Heikkilä Oulun poliisilaitoksesta.Ajomatkaa varten on syytä varata tavallistakin enemmän aikaa, jos keli on huono. Jos on lähdössä heti aamulla ajamaan, kannattaa siis illalla vilkaista sääennustetta.
Oulun poliisilaitos valvoi työmatkaliikennettä tehostetusti viime viikolla maanantaista perjantaihin. Viisipäiväisen tehovalvonnan aikana poliisi kirjasi yhteensä 95 sakkoa ja 45 liikennevirhemaksua Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Poliisi valvoi tehostetusti aamuista työmatkaliikennettä maanantaista perjantaihin 22.–26. tammikuuta 2024. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla poliisi kirjasi viiden päivän aikana yhteensä 95 sakkoa ja 45 liikennevirhemaksua. Ajokieltoon joutui yhteensä seitsemän kuljettajaa, joista kolme oli alle 25-vuotiaita. Vakavaa piittaamattomuutta osoittavia kuljettajia poliisi tapasi kolme, ja heistä kaksi oli alle 25-vuotiaita. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta poliisi teki yhden ilmoituksen.
Suurimpaan osaan sakoista ja liikennevirhemaksuista oli syynä ylinopeuden ajaminen. Poliisi kehottaa kuljettajia lähtemään ajoissa liikkeelle, jotta he ehtivät perille ajamatta ylinopeutta:
– Olipa kuljettajan määränpää mikä hyvänsä, ajomatkaa varten kannattaa aina varata riittävästi aikaa. Kiirehtimällä ja ylinopeutta ajamalla kuljettaja vaarantaa paitsi oman myös muiden tienkäyttäjien turvallisuuden, huomauttaa ylikomisario Tommi Heikkilä Oulun poliisilaitoksesta.
Ajomatkaa varten on syytä varata tavallistakin enemmän aikaa, jos keli on huono. Jos on lähdössä heti aamulla ajamaan, kannattaa siis illalla vilkaista sääennustetta.
NordenBladet — Poliisi on seurannut viestipalvelu X:n, eli entisen Twitterin, muutoksia viimeisen vuoden aikana. Toimintavarmuuden turvaamiseksi poliisi siirtää operatiivisen viestinnän X:stä Poliisi.fi -sivustolle 1. helmikuuta 2024 lukien.Poliisi on käyttänyt viime vuodet operatiiviseen viestintään (mm. henkeen ja terveyteen liittyvät tehtävät, akuutit rikosasiat, liikenneonnettomuudet) Twitteriä, nykyistä X-palvelua. Palvelun kautta on tavoitettu ennen muuta media, jonka kautta poliisin viesti on välittynyt nopeasti ja tehokkaasti suurelle yleisölle.
Poliisi on seurannut viestipalvelu X:n, eli entisen Twitterin, muutoksia viimeisen vuoden aikana. Toimintavarmuuden turvaamiseksi poliisi siirtää operatiivisen viestinnän X:stä Poliisi.fi -sivustolle 1. helmikuuta 2024 lukien.
Poliisi on käyttänyt viime vuodet operatiiviseen viestintään (mm. henkeen ja terveyteen liittyvät tehtävät, akuutit rikosasiat, liikenneonnettomuudet) Twitteriä, nykyistä X-palvelua. Palvelun kautta on tavoitettu ennen muuta media, jonka kautta poliisin viesti on välittynyt nopeasti ja tehokkaasti suurelle yleisölle.
X-palvelussa tapahtuneet muutokset etenkin viestien näkyvyydessä ovat kuitenkin johtaneet siihen, ettei X enää palvele aiempaan tapaan poliisin operatiivisen viestinnän tarpeita. Tärkeätkin viestit, kuten avunpyynnöt kadonneen henkilön etsimiseen, saattavat nousta uutisvirtaan vasta tuntien tai jopa päivien päästä.
– Poliisille on operatiivisessa viestinnässä ensiarvoisen tärkeää nopeus ja luotettavuus. Kun haluamme joko välittää tietoa meneillään olevista tapahtumista tai tarvitsemme yleisön apua tai havaintoja, meidän on voitava luottaa siihen, että viesti välittyy vastaanottajille lähes reaaliajassa, poliisitarkastaja Eeva Törmänen Poliisihallituksesta sanoo.
– Siirtämällä operatiivisten tilanteiden viestinnän kaikille avoimelle Poliisi.fi sivustolle edistämme myös yhdenvertaisuutta. Ei-operatiivisessa viestinnässä poliisi käyttää X-viestipalvelua jatkossakin, Törmänen jatkaa.
Myös operatiiviset uutiset ohjataan automaattisesti X:ään syötteinä mm. @PoliisiTiedote -tilille.
Uutista päivitetään, kun uusia tietoja on saatavilla
Poliisi ottaa helmikuun alussa käyttöön uuden päivittyvän uutisen operatiivisten tilanteiden viestinnässä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että operatiivisen tilanteen käynnistyessä ensitiedot julkaistaan poliisin Poliisi.fi verkkopalvelussa. Kun uutta tietoa on saatavilla, se päivitetään uutiseen samaan tapaan kuin verkkolehdissä, ylitarkastaja Timo Torvinen Poliisihallituksesta kertoo.
– Uusin muuttunut tieto kerrotaan uutisen alussa aikaleimalla varustettuna. Uusimman muutoksen aikaleima näytetään myös uutisen otsikon yhteydessä.
Kyseessä ei ole siis uusi alusta tai järjestelmä, vaan poliisin toimintatapojen muutos, jossa Poliisi.fi uutista käytetään eri tavalla kuin aiemmin.
– Koska kyseessä on uusi toiminnallisuus, on mahdollista, että alkuvaiheessa päivittyvien uutisten tuottamisessa on pientä takeltelua. Toivomme medialta ja poliisin uutisia seuraavilta kärsivällisyyttä tässä toimintatavan opetteluvaiheessa, Torvinen sanoo.
Hän korostaa, että tarvittaessa poliisilla on kyky viestiä monikanavaisesti ja näin turvata tärkeän tiedon välittyminen.