27.02.2020 klo 12.59Lounais-Suomi
Poliisi sai keskiviikkona hieman ennen puolta yötä ilmoituksen, jonka mukaan henkilöauto oli törmännyt Halikon keskustassa liikenteenjakajaan ja jatkanut sen jälkeen matkaansa Salon keskustaan päin.Poliisipartion ollessa matkalla tapahtumapaikalle, samaisesta autosta tuli uusi ilmoitus: auto oli törmännyt puuhun Salossa Meriniitynkadulla.Jäljistä päätellen auto oli ajautunut vastaantulevan liikenteen kaistan yli, törmännyt sähkötolppaan kaataen sen ja törmännyt lopulta keula edellä puuhun. Autoa kuljettaneelle kiskolaisnaiselle tehty puhalluskoe antoi tulokseksi 0 promillea, sen sijaan huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Ilmeni myös, ettei naisella ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Nainen oli törmäyksessä saanut sen verran vammoja, että hänet kuljetettiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan saamaan hoitoa. Hänen käyttämänsä auto vaurioitui törmäilyissä pahoin.
27.02.2020 klo 10.29Kaakkois-Suomi
Lappeenrannassa Myllymäen kohdalla valtatie 6:lla tapahtui 27.2.2020 aamuyöllä kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus.
Toistaiseksi tuntematon nainen oli suomalaisen yhdistelmäajoneuvon kuljettajan havainnon mukaan kävellyt VT 6:lla Imatran suuntaan johtavalla ajoradalla.
Havainnon tehnyt kuljettaja varoitti takanaan tullutta toista suomalaista yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa joka oli todennut tapahtumapaikalle ajettuaan uhrin valtatie 6:lla ajoradalla.
Suomalaisten ajoneuvon välissä kohti Imatraa oli tapahtuma-aikaan ollut kaksi Venäjän rekisterissä ollut säiliöautoa.
Poliisi on suorittanut tapahtumapaikalla tutkintaa jonka perusteella voitiin todeta vt 6:lla kävelleen, tummiin vaatteisiin pukeutuneen, naisen kuolleen välittömästi.
Poliisi selvittää Venäjän rekisterissä olleiden ajoneuvojen kuljettajien henkilöllisyyttä.
Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja kuolemantuottamuksena.
Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja tapahtuneesta puh.0295414559 ja tiedottaa asiasta tutkinnan edistyessä.
NordenBladet — Torstaina klo 00.30 Kiteentiellä Tohmajärvellä poliisipartiota vastaan ajaneelle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 130 km/h alueella, missä nopeusrajoitus on 80 km/h. Henkilöauto pysätettiin ja kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos oli 1.06 promillea. Kyydissään paikkakuntalaisella miehellä oli kolme henkilöä. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä rattijuopumuksena.
NordenBladet — Siilinjärven kadonnut henkilö (jatkotiedote)
Siilinjärvellä 26.2.2020 kadonnutta retkiluistelijaa etsitään edelleen. Noin 60 -vuotias mies oli lähtenyt 26.2.2020 retkiluistimilla Siilinjärven Jynkänlahdelle ilmeisesti aamupäivän aikana. Kun mies ei palannut valoisan aikaan takaisin kotiin, omaiset tekivät miehestä poliisille katoamisilmoituksen eilen illalla klo 18.00 jälkeen.
Poliisi on etsinyt kadonnutta yhtäjaksoisesti hätäilmoituksen teon jälkeen. Kadonnutta etsittiin yön aikana Rajavartiolaitoksen helikopterilla, pelastuslaitoksen hydrokopterilla ja useilla poliisin koirapartioilla – tuloksetta. Etsintää on aamun aikana jatkettu poliisin koirapartioilla sekä Suomen lentopelastusseuran lentokoneella. Lisäksi etsinnässä käytetään poliisin RPAS -laitteita.
Kadonneen henkilön tuntomerkit;
– 175 cm pitkä
– noin 70 kg
– tummat lyhyet hiukset
Vaatetus katoamishetkellä;
– punainen Rukka -merkkinen hiihtotakki
– mustat olkaimelliset hiihtohousut
– musta / tumman sininen pipo
– musta vyölaukku
– siniset monot
– retkiluistimet
– hiihtosauvat
Jos sinulla on tietoa kadonneesta miehestä, ilmoita hänestä hätäkeskukseen (112).
Lisätietoja
tilannekeskus p. 0295 455 103
NordenBladet — LAHTI:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikoksee, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausainerikokseen Lahdessa Villähteentiellä 26.2.2020 päivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Ajoneuvoon tehtiin paikanetsintä ja siinä yhteydessä ajoneuvosta löytyi pieni määrä huumausainetta.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Lahdessa Savontiellä 26.2.2020 illalla. Kuljettaja puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,62 mg/l.
Lahdessa Mansikkakatu 3 parkkipaikalla kohdalla henkilöautoa 27.2.2020 yöllä. Poliisi tutkii tapahtunutta tyhotyönä. Poliisi otti yön aikana kiinni kolme henkilöä epäiltynä kyseiseen tekoon. Ajoneuvo tuhoutui palossa. Tämän hetkisen tiedon mukaan muihin ajoneuvohin ei tullut vaurioita. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa, eikä tutkinnan tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.
JANAKKALA:
Kaksi erillistä huumerattia.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Janakkalassa Turengintiellä 26.2.2020 päivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Janakkalassa Turengintiellä 26.2.2020 päivällä.Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
LOPPI:
”kolme kärpästä samalla iskulla”
27.2.2020 yöllä poliisipartio pysäytti Lopella Ojajoenkaarella 27.2.2020 yöllä kahden ajoneuvon seurueen. Partion yllätykseksi kummankin autoseurueen ajoneuvojen kuljettaja oli huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Tämän lisäksi kummankin ajoneuvon kuljettajilta puuttui ajo-oikeus. Tämänkin lisäksi toisessa ajoneuvossa oli etsintäkuulutettu henkilö, jonka poliisi otti kiinni etsintäkuulutuksen perusteella. Tekoja tutkitaan rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
NordenBladet — Mopoauto ajautui ulos tieltä Ulvilassa Suosmerentiellä keskiviikkona 26.2.2020 klo 22.20. Mopoauto kierähti katon kautta ympäri jääden kyljelleen. Mopoautossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Alustavien tietojen mukaan kumpikaan mopoautossa olleista nuorista ei loukkaantunut vakavasti. Molemmat autossa olleet kuljetettiin Satasairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
NordenBladet — Hätäkeskukseen ilmoitettiin klo 03.38, että Ruskon kaupunginosassa sijaitsevaan varastohalliin on mahdollisesti murtauduttu. Poliisi meni paikalle ja otti kiinni neljä henkilöä, jotka olivat tunkeutuneet luvatta halliin. Nelikkoa epäillään varkauden yrityksestä.
NordenBladet — Posiolla Taivalkoskentien ja Kirkkotien risteyksessä sattui keskiviikkoiltana klo 19.30 aikaan kolmen hankilöauton risteysonnettomuus.
Kirkkotieltä kärkikolmion takaa Taivalkoskentielle tulossa ollut henkilöauto oli alkanut kääntymnään oikealle Taivalkoskentielle. Posion taajaman suunnasta Taivalkoskentietä pitkin kulkenut henkilöauto oli joutunut väistämään Kirkkotieltä kärkikolmion takaa jo osittain Taivalkoskentielle tullutta henkilöautoa. Väistön yhteydessä tämä Posion taajaman suunnasta tulleen henkilöauton kuljettaja oli menettänyt väistön yhteydessä autonsa hallinnan ja oli oikea kylki edellä lumipenkan kautta törmännyt vastaan tulleen henkilöauton keulaan.
Tapahtuma-aikaan tie oli hetken aikaa kokonaan liikenteeltä poikki. Pelastushelikopteri vei kolme pahiten loukkaantunutta jatkohoitoon Lapin keskussairaalaan. Lievemmin loukkaantuneet kuljetettiin Posion terveyskeskukseen. Kaikkiaan autoissa oli yhdeksän ihmistä. Pahiten loukkaantuneet olivat heittelehtimään lähteneessä autossa. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
26.02.2020 klo 21.57Länsi-Uusimaa
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella on toinen toiminnallinen harjoitus Kauppakeskus Isossa Omenassa 26.-27.2 välisenä yönä. Harjoitusalueella liikkuu poliisin tunnuksellisia autoja, siviiliautoja sekä muuta poliisin kalustoa. Harjoituksesta voi aiheutua hetkellistä meluhaittaa.
Säännöllinen harjoittelu on osa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen toimintaa ja harjoituksia tehdään myös eri toimijoiden kanssa. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen yhtenä vuoden 2020 pääteemoista onkin sidosryhmäyhteistyö ja sen kehittäminen. Kauppakeskus Isossa Omenassa järjestettävässä harjoituksessa ovat poliisin ja kauppakeskuksen lisäksi mukana Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Securitas Oy ja Espoon kaupunki.
NordenBladet — Hämeen poliisi etsii Janakkalassa lauantaina 22.2.2020 kadonnutta 53-vuotiasta miestä. Viimeisin havainto kadonneesta on Turengin ravintola Meskun edustalta iltakymmenen aikoihin. Miehellä oli katoamisiltana päällään siniset farkut, musta puolipitkä villakangastakki sekä ruutukuviollinen kauluspaita. Mies on noin 165 cm pitkä, normaalivartaloinen ja hänen hiuksensa ovat lyhyellä sängellä.
Miehestä tehdyt havainnot voi ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112.