NordenBladet — Ulkopaikkakuntalaisen 66 -vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Kouvolan Myllykoskella Karjalantie 3:ssa 4.12. klo 15 jälkeen. Puhallustulos 0,36 mg/l. Miehellä ei myöskään ole ajo-oikeutta ja ajoneuvo oli katsastamaton. Auton 56 -vuotias paikkakuntalainen omistaja kertoi olleensa auton kyydissä, häntä epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta ajo-oikeudettomalle ja juopuneelle.
Paikkakuntalainen 20 -vuotias mieskuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,31 promillen lukemat Kymenlaaksontiellä Kouvolassa 5.12.2019 klo 00.51 aikaan. Hänen epäillään syylistyneen törkeään rattijuopumukseen ja ajokortti jäi poliisin haltuun.
34 -vuotias paikkakuntalainen mies suistui ulos ajoradalta Kouvolassa Kymenlaaksontiellä kaataen keskikorokkeella olleen, Kouvolan Kaupungin omistaman, valaisinpylvään. Tapahtuma-aika 4.12.2019 klo 20.15 aikaan. Auto vaurioitui ajokelvottomaksi, ei henkilövahinkoja. Mies ilmoitti tapahtuneesta itse hätäkeskukseen eikä alkoholilla ole osuutta asiaan.
05.12.2019 klo 14.27Itä-Suomi
Mikkelin Pellosniemellä Kallioharjuntie 2:ssa oli torstaina 5.12.2019 heti puolen yön jälkeen tulipalo kerrostalon asunnossa. Poliisin tekemässä tutkinnassa on ilmennyt, että asuntoon oli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä murtauduttu ja seuraavana yönä puolen yön jälkeen asunnossa oli sytytetty tulipalo, jonka seurauksena asunto sekä porraskäytävä kärsivät palo- ja savuvahinkoja.
Tulipalon seurauksena talon noin parikymmentä asukasta evakuoitiin ja heille järjestettiin väliaikainen yöpymispaikka. Osa asukkaista oli hengittänyt palokaasuja, mutta muita vammoja tulipalosta ei asukkaille aiheutunut. Tulipalon kohteena olleen asunnon haltija ei ollut asunnossaan tulipalon aikaan.
Polisi tutkii asiaa tuhotyönä.
Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijähavaintoja tiistain ja keskiviikon välisenä aikana tapahtuneeseen asuntomurtoon sekä seuraavana yönä tapahtuneeseen tulipaloon liittyen joko puhelimitse 0295415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
05.12.2019 klo 14.06Kaakkois-Suomi
Kouvola. Tornionmäessä Hongistontiellä ajoneuvo suistunut päin betonipylvästä ja orapihlaja-aitaa. Tapahtuma-aika arviolta 22 aikaan illalla. Todennäköisesti auto on ollut Mercedes-Benz ja kyseinen auto vaurioitunut mahdollisesti oikeasta etukulmastaan.
Poliisi pyytää asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä joko puhelimitse 0504479574 tai sähköpostitse rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi
NordenBladet — Poliisi sai tehtävän n. 11.30 aikaan Mustasaareen Alskatintielle, jossa oli sattunut kahden henkilöauton välinen tieliikenneonnettomuus.
Alskatintietä Vaasasta Raippaluodon suuntaan ajaneen henkilöauton kuljettaja oli lähtenyt ohittamaan edellään ajanutta, Alskatintieltä asuinkiinteistön pihaan kääntymässä ollutta toista henkilöautoa. Ohitusta yrittävän ajoneuvon kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan liukkaalla tiellä ja törmästi samaan aikaan vastaan tulevan henkilöauton keulaan.
Onnettomuudessa loukkaantui kolme henkilöä joista yksi vakavasti.
Onnettomuussa sattui Alskatintiellä n 500 metriä Jungsuntien risteyksestä Alskatin suuntaan.
05.12.2019 klo 11.31Helsinki
Helsingin poliisilaitoksella on tutkittavana laaja ihmiskaupparikoskokonaisuus, jossa on kaksi henkilöä vangittuna.
Tutkinta on edennyt mutta poliisilla on asiassa vielä lukuisia kuultavia. Tutkinnassa on runsaasti selvitettäviä asioita, ja poliisi korostaa tutkinnallista tarvetta selvittää laajaa rikoskokonaisuutta rauhassa.
Tänään esillä olleet uudet vangitsemisvaatimukset liittyvät esitutkinnan edistymiseen. Tutkittavia nimikkeitä ovat nyt törkeä ihmiskauppa, pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö.
– Esitutkinta on edelleen alkuvaiheessa, joten en voi valitettavasti vieläkään kertoa asiasta tarkemmin vaarantamatta samalla asian selvittämistä. Tutkinnasta tiedotetaan lisää heti kun se on mahdollista, sanoo rikoskomisario Saara Asmundela Helsingin poliisilaitokselta.
Tässä vaiheessa asiasta ei siten tiedoteta enempää.
05.12.2019 klo 11.12Sisä-Suomi
Poliisi etsii Mänttä-Vilppulasta tänään aamulla ennen kuutta autolla ajamaan lähtenyttä, vuonna 1946 syntynyttä Jorma Nurmea. Hän liikkuu ajoneuvolla sininen Honda Civic rek. nro GJR-287. Hän saattaa ajaa Mäntän seudulla. Mahdolliset havainnot ajoneuvosta pyydetään hätänumeroon 112.
05.12.2019 klo 10.58Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, näpistys, liikennerikkomus ja huumausaineen käyttörikos
Vantaa, Korso, 4.12.2019, klo 12.35
Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän polttoainevarkaasta, joka oli tankannut dieseliä noin 100 euron arvosta ja poistunut Tuusulantien suuntaan. Partio pysäytti kyseisen auton Kulomäentiellä ja kuljettajaksi osoittautui noin 20-vuotias ajo-oikeudeton mies. Kuljettajalle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kokaiinille, kannabikselle, bentsodiatsepaamille sekä amfetamiinille. Kuljettajan autossa olivat erittäin kuluneet kesärenkaat, eikä eturenkaissa ollut lainkaan kulutuspintaa jäljellä. Kuljettaja käytettiin verikokeessa Oikeuslääketieteenlaitoksella. Hän myönsi tankkauksen ja jättäneensä maksamatta polttoaineet.
Näpistys
Vantaa, Tammisto, 4.12.2019, klo 17.00
Tammistossa kauppaliikkeessä noin 25-vuotias ja 50-vuotias nainen anastivat yhteistuumin laittamalla kasseihinsa ja vaatteidensa alle tuotteita yli neljän sadan euron arvosta. Vartijat ottivat naiset kiinni kassalinjojen jälkeen. Poliisipartio suoritti naisille kaupan tiloissa turvallisuustarkastuksen ja toisen naisen hallusta löytyi vielä yhdet anastetut alushousut. Naiset tuotiin kuulusteluun Vantaan pääpoliisiasemalle ja naiset myönsivät syyllistyneensä asiassa rikokseen.
Rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja ajoneuvorikkomus
Vantaa, Hakunila, 4.12.2019, klo 22.30
Hätäkeskus sai toistamiseen ilmoituksen epäillystä rattijuoposta, joka ajoi tällä kertaa Lahdentietä etelän suuntaan. Poliisipartio pysäytti kyseisen auton Hakunilan kohdalla. Kuljettajaksi osoittautui 20-vuotias mies, jolla ei ole ollut lainkaan ajo-oikeutta. Hän puhalsi seulonta-alkometriin tulokseksi nolla promillea ja hänelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. Kyseisen auton rekisterikilpiä oli maalattu tunnusten muuttamiseksi. Kuljettaja käytettiin verikokeessa Oikeuslääketieteenlaitoksella.
NordenBladet — Äänekoskella Saarikkaantiellä autoilija törmäsi hirveen keskiviikkona klo 15.15. Autoilija kertoi tulleensa Saarikkaantietä pohjoisen suunnasta, kun oikealta lännen puolelta oli tullut hirvi tielle. Autoilija oli yrittänyt väistää, mutta osui eläimeen. Hirvi poistui tulosuuntaansa. Autoilijalle ei tullut tilanteessa vammoja ja auto pysyi tiellä. Autoon tuli vaurioita ainakin etumatkustajan puolen oveen, etuosaan, sivupeiliin ja tuulilasi meni säröille. Hirvestä ilmoitettiin riistayhdistykselle.
Kuhmoisissa Nelostiellä autoilija törmäsi tietä ylittävään hirveen keskiviikkona klo 17.50. Hirvi oli poistunut Jämsään päin mentäessä tien oikealle puolelle metsään. Auto säilyi ajokuntoisena ja vaurioista ei poliisilla ole tietoa. Riistayhdistyksen yhdyshenkilöt lähtivät selvittämään hirven kohtaloa. Eläinonnettomuus.
Jyväskylässä autoilija ajoi hirvikolarin Vespuolentiellä noin 200 metriä ennen Luhangan rajaa. Hirvi osui auton keulaan. Paikalle tuli riistainhoitoyhdistyksen henkilöitä, jotka lopettivat hirven paikalla. Törmäyksessä auton keulaan tuli vaurioita, vilkun lasi meni rikki ja konepeltiin ja etulokasuojaan tuli lommoja. Autoilija ei loukkaantunut törmäyksessä. Eläinonnettomuus.
Hätäkeskus ilmoitti poliisipartiolle vahvasti seilaavasta henkilöautosta keskiviikkona noin kello 21 aikaan. Ensimmäinen ilmoitus tuli Oravasaaren kohdalta Nelostieltä ja jälkimmäinen Lohikosken kohdalta. Poliisipartio tavoitti auton Laukaassa Nelostiellä Jokihaaran suoralla. Auton mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe ja tarkkuusalkometrikokeen tulos ylittivät rattijuopumuksen rajan. Selvisi, että kuljettajan ajo-oikeus on rauennut, joten rikosnimikkeiksi ilmoitukseen tulivat rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
NordenBladet — RIIHIMÄKI
Keskiviikkona illalla tapahtui Sakonkadulla ulosajo, jossa 18-vuotiaan riihimäkeläismiehen kuljettama auto törmäsi puuhun. Poliisipartiolle selvisi, että mies oli lähtenyt liikennevaloista rivakasti, jolloin auto oli alkanut heittelehtimään suoran tieosuuden liukkaalla tienpinnalla. Nuorukainen loukkasi itseään lievästi törmäyksen johdosta. Tapahtumaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
LAHTI
Torstaina aamuyöllä Jyrkänkadulta kerrostalosta ilmoitettiin epämääräisestä toiminnasta. Pihaan oli tullut henkilöauto ja siitä oli mennyt mies ja kaksi naista häkkivarastoille. Lisäksi auton tavaratilassa oli näyttänyt olevan sekalaista tavaraa. Poliisipartio tavoitti taloyhtiön tiloista kolmikon, joka oli murtautunut varastotiloihin ja levitellyt varastoissa ollutta tavaraa lattialle. Kolmikko otettiin kiinni varkauden yritykseen epäiltynä. Miehen hallusta löytyi myös toisen vahingoittamiseen soveltuvaa esineistöä.
04.12.2019 klo 16.32Helsinki
Poliisille on ilmoitettu viisi itsenäisyyspäivään liittyvää kulkuetta ja mielenosoitusta Helsingissä. Niiden kellonajat ja reitit on listattu alla, mutta ne saattavat vielä muuttua. Ajantasaisin tieto tilaisuuksista päivitetään 6.12. Helsingin poliisin Twitteriin osoitteeseen twitter.com/HelsinkiPoliisi.
Kulkueiden liikennevaikutuksista löytyy alustava tiedote osoitteesta bit.ly/itsenäisyyspäivänliikenne. Päivitetty liikennetiedote julkaistaan myöhemmin.
Helsinki ilman natseja
Noin kello 16–19
Kulkue lähtee liikkeelle noin kello 17.30.
Reitti: Narinkkatori–Arkadiankatu–Runeberginkatu–Taivallahdenaukio
Mielenilmaus itsenäisyyspäivän juhlan kunniaksi
Noin kello 15–17.30
Kulkue lähtee liikkeelle noin kello 16.
Todennäköinen reitti: Museokatu–Runeberginkatu–Mäntymäen kenttä
Opiskelijoiden itsenäisyyspäivän juhlakulkue
Noin kello 17–18
Reitti: Hietaniemenkatu–Arkadiankatu–Pohjoisesplanadi–Presidentinlinna–Mariankatu–Aleksanterinkatu–Senaatintori
612-soihtukulkue
Noin kello 18–20.30
Kulkue lähtee liikkeelle noin kello 19.
Reitti: Töölöntori–Runeberginkatu–Pohjoinen rautatienkatu–Mechelininkatu
Itsenäisyyspäivän muistotilaisuus
Noin kello 21–23.30
Paikka: Arkadiankatu 3, pikkuparlamentti
Poliisi huolehtii tapahtumissa yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta. Kokoontumislaki takaa jokaiselle kokoontumisvapauden, eli oikeuden järjestää mielenosoituksia. Jokainen saa myös toteuttaa muita hänelle kuuluvia perusoikeuksia, kuten käyttää sananvapauttaan. Samalla ei kuitenkaan saa kohtuuttomasti rajoittaa muiden ihmisten vastaavia oikeuksia. Poliisin tehtävänä on huolehtia siitä, että tämä tasapaino säilyy.
Mielenosoitukset Helsingissä sujuvat yleensä sovittujen pelisääntöjen mukaan. Jos mielenosoitus vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai estää liikennettä, voi poliisi puuttua tilaisuuden kulkuun. Mielenosoitus voidaan keskeyttää, jos siinä toimitaan olennaisesti lain vastaisesti.
Helsingin poliisi on julkaissut vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin mielenosoituksista bit.ly/vastauksiamielenosoituksista.